Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sisäsyntyiset myöhästelijät - vastatkaa mulle.

Vierailija
29.01.2015 |

Minulla on kollega, jonka kanssa teemme yhdessä erilaisia asiakasprojekteja. Usein menemme hänen autollaan. Hän on aina myöhässä. Vaikka olisimme jo lähtkökohtaisesti myöhässä aikatauluista, hän alkaa vielä vaihtaa paitaa tai kenkiä asuun paremmin sopivaksi. Asiakkaat joutuvat odottamaan meitä. Joka kerta joudun/joudumme pyytämään anteeksi "Helsingin keskustan ruuhkaa". Minä haluaisin olla ajoissa, jotta voisin rauhassa laittaa läppärin datatykkiin eikä asiakastapaamisten aloittamiset menisi aina sellaiseksi kiireelliseksi sähläämiseksi. Mielestäni annamme itsestämme lepsun, huolimattoman, epäarvostavan ja epäluotettavan kuvan. 

Olen puhunut asiasta kymmeniä kertoja kollegan kanssa. Hän on sitä mieltä, että ei tee sitä tahallaan, mutta aika vaan kuluu jonnekin eikä hahmota ajan kulumista. Hän ei koe, että asian suhteen on mitään ongelmaa. Hänen mielestään minä nipotan turhasta. Minua on kuitenkin ruvennut viimeaikoina suoraan sanottuna vituttamaan niin lujaa, että olen jo valmiiksi hänelle vihainen ja sitten se ärtymys tarttuu häneenkin ja asiakastapaamisissa on viileä tunnelma.

Miten teidät "sisäsyntyiset myöhästelijät" voisi saada ymmärtämään, että tuo käytöspiirre on todella haitallinen monella tavalla? Antakaa ohjeita, miten minun pitäisi tähän kollegaan pyrkiä vaikuttamaan? Vai pitääkö minun vaan alistua tähän ja alkaa esim. kulkea eri kulkuvälineellä ja mennä itse ajoissa? Tuntuu vaan niin tyhmältä sitten maksaa kahden auton pysäköinnit Hesan keskustassa. Automatkat on myös pystytty käyttämään yhteisen asiakastrategian luomiseen. Sekin aika pitäisi sitten löytää jostakin muualta.

Neuvoja kehiiin!

Kommentit (92)

Vierailija
1/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:47"]

Tämä on myös ihan oikeasti luonnekysymys - esimerkiksi minua ei voisi vähempää kiinnostaa, jos joku toinen on puoli tuntia myöhässä. Se ei haittaa minua yhtään eikä nosta verenpainettani.  Kun sovin puolivirallisen tapaamisen esim. klo 14, oletan palaverin alkavan noin 14-14.30 välillä, hyvissä ajoin ennen 15. Ajattelen yleensä, että ihmisillä on muutakin tärkeää tekemistä kuin minun tapaamiseni, esim. muita työasioita. Poikkeuksina ovat oikeasti tälle henkilölle hyvin tärkeät tapaamiset, esim. työhaastattelu, siitä ei sovi myöhästyä.

[/quote]

Minustakin ajat ovat noin aikoja. Sitähän ei voi koskaan tietää mitä sattuu. Etenkin kun kyseessä on ystävät niin minusta ei tarvitse pingottaa vaan saa olla sellainen kuin oikeasti on. Nuorempana taisin olla kireämpi noiden aikojen kanssa mutta vanhemmiten otan enemmän rennosti. Ei maailma siihen kaadu jos joskus myöhästyy.

Vierailija
2/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos teillä ei ole esimiestä, jonka kanssa asian voisi ottaa puheeksi, niin minä ilmoittaisin tälle työkaverille sitten, että tuo molempien myöhästely sinun takiasi ärsyttää ihan todella ja antaa meistä molemmista epäammattimaisen kuvan ja siksi minä aion tästä lähtien mennä omin kyydein palavereihin ajoissa ja lakata ottamasta syitä niskoilleni sinun myöhästelystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän tää ongelma ole  jo ratkaistu. AP menee omilla kyydeillään ajoissa ja lusmu tulee jos/kun ennättää. Siinähän sitten selittelee. Tietenkin parasta olisi, jos AP voisi tehdä noita töitä yksin tai jonkun toisen kanssa.

Millä alalla oikein olet? Ja miten sinulla ei ole esimiestä, oletko pienessä perheyrityksessä?

Vierailija
4/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten nämä sisäsyntyiset myöhästelijät eivät muka hahmota aikaa? Eivätkö he todella tajua että peilailessaan kotona vaikka 11.45 ovat jo pahasti myöhässä tapaamisesta joka on 5 km päässä klo 12.00? Eivätkö he tajua että jos kahvittelevat ennen peilailua klo 11.30? Missä kohti se ajantaju pettää?

Vierailija
5/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taidat olla varsinainen narsisti. Ei kukaan vähänkään toisia ajatteleva ihminen toimi noin piittaamattomasti. Eli kyse onkin narsismista, ei ajantajun heikkoudesta. Niin, vai?

[/quote]

Loppuuko sulta järkevät argumentit kun alat haukkumaan? Kyllä ihmisillä tiedätkö ON OIKEUS erilaisiin mielipiteisiin ja näkemyksiin asioista.

[/quote]

Narsismi

Joukko piirteitä ja käyttäytymismalleja, jotka ilmentävät pakkomielteenomaista ihastumista itseen siinä määrin, että muut tulevat suljetuiksi pois, sekä itsekästä ja säälimätöntä oman mielihyvän, vallan ja kunnian tavoittelua.

Kokee olevansa oikeutettu. Vaatii automaattista ja täydellistä omien epärealististen odotustensa täyttämistä - erityistä ja etuoikeutettua kohtelua.

Vailla empatiaa. On kykenemätön tai haluton tunnustamaan tai hyväksymään muiden tunteita, tarpeita, tärkeysjärjestyksiä ja valintoja sekä samaistumaan niihin.

Tekosyy on narsistin paras kaveri

Narsistit onnistuvat pääsemään pälkähästä tai velvollisuuksien hoitamisesta tavalla tai toisella. Tekosyyt ovat heidän parhaita ystäviään.

Narsistit eivät tunnista ongelmaansa

Monet narsistit eivät ymmärrä ollenkaan oma persoonallisuushäiriötään. He saattavat esimerkiksi eron hetkellä ihmetellä, että miksi heidän jätetään, vaikka he ovat niin mahtavia ja valloittavia persoonallisuuksia.

Kolahtiko yksikään?

Vierailija
6/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:53"]

No jos teillä ei ole esimiestä, jonka kanssa asian voisi ottaa puheeksi, niin minä ilmoittaisin tälle työkaverille sitten, että tuo molempien myöhästely sinun takiasi ärsyttää ihan todella ja antaa meistä molemmista epäammattimaisen kuvan ja siksi minä aion tästä lähtien mennä omin kyydein palavereihin ajoissa ja lakata ottamasta syitä niskoilleni sinun myöhästelystä.

[/quote]

Juu, tällä tavalla olen jo keskustellut hänen kanssaan. Hän vain ihmettelee silmät suurina: "Ai jaa." Ja kyllä, kyseessä pieni yritys.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 15:07"]

Ei kolahtanut. Suomessa nykyään kaikki on narsisteja jos ne ei toimi jonkun vaatijan näkemysten mukaan. Erilaisia ja eri arvoja omaavia ihmisiä ei edelleenkään täällä hyväksytä. Homotkin hyväksytään vain tiettyjen ahtaiden viitekehysten sisällä. Ei saa olla erilainen homo, pitää olla juuri sellainen oikeanlainen homo, jotta se hyväksytään.

Vierailija
8/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:51"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:47"]

Tämä on myös ihan oikeasti luonnekysymys - esimerkiksi minua ei voisi vähempää kiinnostaa, jos joku toinen on puoli tuntia myöhässä. Se ei haittaa minua yhtään eikä nosta verenpainettani.  Kun sovin puolivirallisen tapaamisen esim. klo 14, oletan palaverin alkavan noin 14-14.30 välillä, hyvissä ajoin ennen 15. Ajattelen yleensä, että ihmisillä on muutakin tärkeää tekemistä kuin minun tapaamiseni, esim. muita työasioita. Poikkeuksina ovat oikeasti tälle henkilölle hyvin tärkeät tapaamiset, esim. työhaastattelu, siitä ei sovi myöhästyä.

[/quote]

Minustakin ajat ovat noin aikoja. Sitähän ei voi koskaan tietää mitä sattuu. Etenkin kun kyseessä on ystävät niin minusta ei tarvitse pingottaa vaan saa olla sellainen kuin oikeasti on. Nuorempana taisin olla kireämpi noiden aikojen kanssa mutta vanhemmiten otan enemmän rennosti. Ei maailma siihen kaadu jos joskus myöhästyy.

[/quote]

Et taida ymmärtää ketjun pointtia.

Joskus = joka kerta ja rutkasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:36"]

Mä olen juuri näitä myöhästelijöitä. Varsinkin talvisin. Ajattelen aina, että joku 5 minuuttia riittää mulle ulkovaatteiden pukemiseen. Todellisuudessa siihen menee 15 minuuttia. Sitten aina on joku yksi juttu häviksissä, kuten auton avain. Sitä haetaan 10 min ja lopulta se löytyy laukusta siitä taskusta, jonka olen tarkastanut jo monta kertaa. Tai just kun pitäisi lähteä, huomaan, että maito on jäänyt pöydälle. Alan sitä kiireessä laittamaan jääkaappiin ja seuraavassa hetkessä olen joko kaatanut sen maidon päälleni tai sitten tiputtanut eilisen lasagnen lattialle ja tomaattikastiketta on joka paikassa.

Mä en ymmärrä, miten aina onnistun säheltämään.

[/quote]

Joo, olen samanlainen. :) Kerran, vuosia sitten otin aikaa siihen, paljonko valmistelut oikeasti vievät aikaa, kun laittaa myös lapset valmiiksi ja käyttää koira jne. Ne  veivät kolme kertaa enemmän aikaa kun olin ajatellut. Ei ihme että on ollut vähän kiire aamuisin. :P

Minun ongelmani on ihan henkinen. Inhoan sitä, että työ määrittää koko elämää. Koko aamu on töihin lähtemisen valmistelua, kaikki pitää tehdä sitä silmällä pitäen, että ehtii töihin ja jaksaa töissä ja siellä on jotain syötävääkin. Ilta on sitten seuraavaan työpäivään valmistelua; lapset ajoissa nukkumaan, vaatteet valmiiksi, kotitöiden tekoa että aamulla on siistiä ja kaikki löytyy ja itsekin ajoissa nukkumaan että taas ehditään hyvin sinne töihin. Ja mun työ ei ole mitenkään kummoista, voisin hyvin olla menemättäkin töihin. Se ei tuo sellaista tyydytystä, että sille tavallaan haluaisi alistaa koko elämänsä, varsinkaan kun palkkakaan ei ole niin kummoinen että siitä olisi hirveästi iloa.

Vierailija
10/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 15:10"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:53"]

No jos teillä ei ole esimiestä, jonka kanssa asian voisi ottaa puheeksi, niin minä ilmoittaisin tälle työkaverille sitten, että tuo molempien myöhästely sinun takiasi ärsyttää ihan todella ja antaa meistä molemmista epäammattimaisen kuvan ja siksi minä aion tästä lähtien mennä omin kyydein palavereihin ajoissa ja lakata ottamasta syitä niskoilleni sinun myöhästelystä.

[/quote]

Juu, tällä tavalla olen jo keskustellut hänen kanssaan. Hän vain ihmettelee silmät suurina: "Ai jaa." Ja kyllä, kyseessä pieni yritys.

ap

[/quote] sitten sun pitää lähteä autokauppaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 09:39"]Menet omalla autolla tai julkisilla. Sanot ihan asiallisesti työkaverillesi, että haluat olla kunnolla valmistautunut asiakastapaamisiin ja antaa luotettavan kuvan eli olla ajoissa.

Tuo on jo sen tason juttu, että minä ehkä puhuisin tuosta esimiehenkin kanssa. Siis ei mitään selän takana kantelua vaan ihan asiallinen palaveri siitä, miten nuo yhteiset asiakastapaamiset jatkossa hoidetaan.
[/quote]

kroonisena myöhästelijänä olen samaa mieltä. Tästä johtuva kokous/häpeäkään ei silti ehkä auta mutta ainakaan omat juttusi eivät kaadu toisen takia. Elämme tässä kulttuurissa muualla muiden tavoin. Pakolla ja vaivalla olen itsekin opetellut olemaan ajoissa. Omalla käytökselläsi olet tähänasti opettanut että homma ok. Ei haittaa. Nyt on aika lopettaa tuo esitys. Ymmärrän tämän tilanteen todella hyvin myöhästely ei sovi. Siten en kyllä niitä muita juttuja elämässä jossa ei olla niin jämptiä.

Vierailija
12/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta tuo kokoukseen tuleminen omalla autolla hyvissäajoin etukäteen on hyvä idea. Saat homman valmiiksi ja alkuun. Kun myöhjästelijä saapuu paikalle. Et reakoi mitenkään paitsi kiittämällä että suvaitsi viimein saapua paikalle. Et selittelemään, puolustelee tms jne. Annat myöhästyjän itse selittää. Luulis muutamasta hudista hiffaavan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:36"]

relaa ei tosta kannattaaa vetää hernettä nenään. ei tuo ees oo mitään vakavaa. sama se jollekin viis min

[/quote]

Kyse ei ole viidestä minuutista, vaan usein esim. 30 minuutista. Miettikää, miten paljon aikaa menee haaskuun niiltä, jotka tulevat ajoissa eivätkä odotellessaan voi tehdä mitään hyödyllistä. Itse monta kertaa käytän tehokkaasti työaikani, mutta siinä kun seison puoli tuntia toisen eteisessä ja minulta pyydetään mielipidettä, mikä huivi sopii parhaiten, niin tekisi mieli huutaa, että EVVVK!

ap

Vierailija
14/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 15:17"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 15:07"]

Taidat olla varsinainen narsisti. Ei kukaan vähänkään toisia ajatteleva ihminen toimi noin piittaamattomasti. Eli kyse onkin narsismista, ei ajantajun heikkoudesta. Niin, vai?

[/quote]

Loppuuko sulta järkevät argumentit kun alat haukkumaan? Kyllä ihmisillä tiedätkö ON OIKEUS erilaisiin mielipiteisiin ja näkemyksiin asioista.

[/quote]

Narsismi

Joukko piirteitä ja käyttäytymismalleja, jotka ilmentävät pakkomielteenomaista ihastumista itseen siinä määrin, että muut tulevat suljetuiksi pois, sekä itsekästä ja säälimätöntä oman mielihyvän, vallan ja kunnian tavoittelua.

Kokee olevansa oikeutettu. Vaatii automaattista ja täydellistä omien epärealististen odotustensa täyttämistä - erityistä ja etuoikeutettua kohtelua.

Vailla empatiaa. On kykenemätön tai haluton tunnustamaan tai hyväksymään muiden tunteita, tarpeita, tärkeysjärjestyksiä ja valintoja sekä samaistumaan niihin.

Tekosyy on narsistin paras kaveri

Narsistit onnistuvat pääsemään pälkähästä tai velvollisuuksien hoitamisesta tavalla tai toisella. Tekosyyt ovat heidän parhaita ystäviään.

Narsistit eivät tunnista ongelmaansa

Monet narsistit eivät ymmärrä ollenkaan oma persoonallisuushäiriötään. He saattavat esimerkiksi eron hetkellä ihmetellä, että miksi heidän jätetään, vaikka he ovat niin mahtavia ja valloittavia persoonallisuuksia.

Kolahtiko yksikään?

[/quote]

Ei kolahtanut. Suomessa nykyään kaikki on narsisteja jos ne ei toimi jonkun vaatijan näkemysten mukaan. Erilaisia ja eri arvoja omaavia ihmisiä ei edelleenkään täällä hyväksytä. Homotkin hyväksytään vain tiettyjen ahtaiden viitekehysten sisällä. Ei saa olla erilainen homo, pitää olla juuri sellainen oikeanlainen homo, jotta se hyväksytään.

[/quote]

No, homot ei kuulu tähän keskusteluun millään lailla. Ihme homokortti vedetään esille, kun puhutaan myöhästelystä. Mieluummin itse ottaisin järjestelmällisen homon työkaveriksi kuin ap:n kuvaaman myöhästelijän. Homoudessa ei ole mitään vikaa, mutta huonoissa käytöstavoissa on!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 15:24"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:51"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:47"]

Tämä on myös ihan oikeasti luonnekysymys - esimerkiksi minua ei voisi vähempää kiinnostaa, jos joku toinen on puoli tuntia myöhässä. Se ei haittaa minua yhtään eikä nosta verenpainettani.  Kun sovin puolivirallisen tapaamisen esim. klo 14, oletan palaverin alkavan noin 14-14.30 välillä, hyvissä ajoin ennen 15. Ajattelen yleensä, että ihmisillä on muutakin tärkeää tekemistä kuin minun tapaamiseni, esim. muita työasioita. Poikkeuksina ovat oikeasti tälle henkilölle hyvin tärkeät tapaamiset, esim. työhaastattelu, siitä ei sovi myöhästyä.

[/quote]

Minustakin ajat ovat noin aikoja. Sitähän ei voi koskaan tietää mitä sattuu. Etenkin kun kyseessä on ystävät niin minusta ei tarvitse pingottaa vaan saa olla sellainen kuin oikeasti on. Nuorempana taisin olla kireämpi noiden aikojen kanssa mutta vanhemmiten otan enemmän rennosti. Ei maailma siihen kaadu jos joskus myöhästyy.

[/quote]

Et taida ymmärtää ketjun pointtia.

Joskus = joka kerta ja rutkasti.

[/quote]

Kyllä minäkin voisin ystävien kohdalla ajatella joustavammin. Tai ajattelisin, että jos kutsutaan kello 15, niin tämä tyyppi ilmoittaisi kello 16, että hän myöhästyy vähän ja tulisi oikeasti siinä kello 17 maissa. Osaisin vapaa-aikana ajatella, että ei se kuitenkaan tule ajoissa ja säätää sen mukaan, että menen itsekin vasta suihkuun silloin, kun hänen alunperin pitäisi tulla. Mutta työ on eri asia ja se, että minua seisotetaan valmiina ilman mitään järkevää tekemistä aamutuimaan hänen eteisessään toppatakki päällä puoli tuntia.

En koe, että olisin ihan pilkuntarkka ja liian pikkumainen tässä toiveessani, että hän laittaisi itsensä kuntoon sovittuna aikana.

Oletteko te kaikki myöhästymisen puolustajat itse töistä myöhässä aina vähintään puoli tuntia? Lähdettekö pois samaan aikaan kuin muut? Eikö se ole kenenkään muun työpaikalla ongelma? Että jos on geneettisesti vähän kyvytön hahmottamaan aikaa, niin voi saada saman palkan vähemmällä työllä? Siinä tapauksessa pitäisi varmaan kehittää itsellekin jokin tuollainen geneettinen taipumus, "jolle ei vaan voi mitään".

ap

Vierailija
16/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 15:27"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 15:10"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 14:53"]

No jos teillä ei ole esimiestä, jonka kanssa asian voisi ottaa puheeksi, niin minä ilmoittaisin tälle työkaverille sitten, että tuo molempien myöhästely sinun takiasi ärsyttää ihan todella ja antaa meistä molemmista epäammattimaisen kuvan ja siksi minä aion tästä lähtien mennä omin kyydein palavereihin ajoissa ja lakata ottamasta syitä niskoilleni sinun myöhästelystä.

[/quote]

Juu, tällä tavalla olen jo keskustellut hänen kanssaan. Hän vain ihmettelee silmät suurina: "Ai jaa." Ja kyllä, kyseessä pieni yritys.

ap

[/quote] sitten sun pitää lähteä autokauppaan.

[/quote]

Joo, surffaan jo autoja :D

ap

Vierailija
17/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:45"]

Ap, puhu esimiehenne kanssa. Varmasti hänellä on mielipiteensä sanottavana siihen, että annatte huonon kuvan asiakkaille. 

[/quote]

Amen.

Vierailija
18/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 16:38"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:45"]

Ap, puhu esimiehenne kanssa. Varmasti hänellä on mielipiteensä sanottavana siihen, että annatte huonon kuvan asiakkaille. 

[/quote]

Amen.

[/quote]

Ja äskeisen kirjoitin ennen kuin olin lukenut koko ketjua, sori.

Vierailija
19/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 15:26"]

Minun ongelmani on ihan henkinen. Inhoan sitä, että työ määrittää koko elämää. Koko aamu on töihin lähtemisen valmistelua, kaikki pitää tehdä sitä silmällä pitäen, että ehtii töihin ja jaksaa töissä ja siellä on jotain syötävääkin. Ilta on sitten seuraavaan työpäivään valmistelua; lapset ajoissa nukkumaan, vaatteet valmiiksi, kotitöiden tekoa että aamulla on siistiä ja kaikki löytyy ja itsekin ajoissa nukkumaan että taas ehditään hyvin sinne töihin. Ja mun työ ei ole mitenkään kummoista, voisin hyvin olla menemättäkin töihin. Se ei tuo sellaista tyydytystä, että sille tavallaan haluaisi alistaa koko elämänsä, varsinkaan kun palkkakaan ei ole niin kummoinen että siitä olisi hirveästi iloa.

 [/quote]

Valitettavasti tuollaisella ei ole kärpäsen p*skankaan merkitystä niille jotka puoli tuntia odottavat palaveria alkavaksi (ja kenties itsekin miettivät työnsä mielekkyyttä siinä sivussa).

Ap, pelkään pahoin että jos alat olla ajoissa palavereissa ja polkaiset ne käyntiin itse (mitä tosin suosittelen kaikesta huolimatta) alkaa kollegasi pitää rooliaan sellaisena joka voi vain hypätä kelkkaan kesken kaiken, ikään kuin se kuuluisi asiaan. Sinun on varmaan vain pakko hieman nolata häntä joka kerta kun hän saapuu myöhässä paikalle, vaikka asiakkaanne olisivatkin liian kohteliaita näyttämään tyrmistystään. Älä missään tapauksessa käyttäydy kuin hänen myöhästelynsä kuuluisi asiaan!

Vierailija
20/92 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei missään tapauksessa mitään asiakkaan edessä nolaamisia!!! Ap tekisi vaan itsensäkin ihan naurettavaksi asiakkaan silmissä sillä ja diilit saattaa mennä ohi suun, koska minä en ainakaan ostaisi mitään sellaiselta poppoolta, jotka tuo likapyykkinsä mun silmien edessä pestäväksi.

Asiallisesti vaan vetää palaveria eikä kiinnitä sen kummempaa huomiota myöhässä tulevaan. Ystävällisin fiiliksin vaan, ettei asiakkaalle jää paska maku suuhun tapaamisesta. Voi olla, että myöhästelijää kuitenkin vaivaa vähän olla yksin myöhässä ja selitellä itsekseen...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän kaksi