Vakituinen parisuhde 20-vuotiaana ei ole normaalia.

Miksei näin parikymppisenä kaupunkinaisena saisi olla vakituisessa parisuhteessa? Itse olen seurustellut 5 vuotta saman ihmisen kanssa, ja kesti se vuosikymmeniä tai ei, tämä lienee vakituinen parisuhde ainakin tällä hetkellä. Jos toisen ihmisen kanssa viihtyy, miksi vaihtaisi? Itse ainakin arvostan enemmän ihmisiä jotka pystyvät sitoutumaan kuin sellaisia jotka kokeilevat monia kumppaneita vähän aikaa ja vaihtavat seuraavaan. On muitakin tapoja oppia mitä asioita parisuhteelta kaipaa tai ei kaipaa kuin alkuhuuman perässä juoksentelu.

Ja minä siis olen parantumaton romantikko ja unelmoija, joka vieläkin, aina välillä, onnistuu saaaan niitä ihania vatsaa kipristäviä kipinöitä, joita toisen läheisyys voi aiheuttaa. Tämän lisäksi luottamuksen ja turvallisuuden tunne parisuhteessa on asia, jota useampien nuorien kannattaisi tavoitella.

Me, jotka olemme löytäneet rakkaamme nuorina, pystymme ymmärtämään miten luonnolliselta tuntuu sitoutua jo melko nuorena, koska tuntuu älyttömältä lähteä etsiskelemään muita, kun onni on jo kolkuttanut oveen. Pystymme kuitenkin ymmärtämään myös niitä, jotka sitoutuvat myöhemmin, koska tässä ei ole kyse iästä vaan siitä, milloin löytää sen oman kumppaninsa. Jotkut löytävät aiemmin ja jotkut myöhemmin. Jos itse olisit löytänyt "hänet" aiemmin, olisitko päästänyt irti?

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 20:36"]Joo kun me kaikki ei koeta tarpeelliseksi nussia ympäriinsä ja elää sitä villiä nuoruutta. Jos hyvä mies osuu kohdalle 17 vuotiaana, niinkuin minulle kävi, niin en ala sitä jättämään jonkun kapeakatseisen ja yleistävän mielipiteen takia.
[/quote]

ja tämähän ei onneksi ollut kapeakatseinen ja yleistävä mielipide

Mun isä painosti minua ja veljeäni jo ala-asteella katselemaan vastakkaista sukupuolta. Vitsillä siis, mutta siihen kyteytyi totuus vanhempieni nyt jo kariutuneesta suhteesta, vihje meni jotenkin näin: "parhaat viedään jo nuorena, pitäkää kiirettä ettei käy niinkun meille, äitisi jouduin kaivamaan jätelaarista"
Siis kyllä, siinä juuri alle kolmenkympin on vaikeaa löytää toinen vapaa joka on kaltaisesi. Isän kommentti äidistä on tietenkin kamala, siinä vain näkee, että vanhempani ovat niin erilaisia, isäni ei osannut arvostaa äitiäni. Isäni vanhemmat hankkivat lapset, talon ja perheen jo nuorina, muori oli kotiäiti, vaari yrittäjä. Isäni olisi halunnut sellainen kultaisen 50-luku tyylisen perheen, jossa vaimo on kotiorja ja kolme siistiä, kaunista pientä lasta seisoo rivissä hymyillen ja hiljaa. Äitini taas opiskeli ja opiskeli, tahtoi uraa ja kehittyä jatkuvasti. Lapsensa hän tahtoi kasvattaa mahdollisimman vapaiksi, itsenäisiksi, ajatteleviksi ja kannusti minuakin tyttönä opiskelemaan.
.
Mieheni vanhemmat tapasi lukiossa, tykkäsi samoista aineista, opiskeli vähän eri aineita, mutta samaa tiedekuntaa kuitenkin yliopistossa. He kasvoivat yhteen, sillä jo nuorena sopeutuvat toisensa unelmiin, ajatusmaailmaan ja kehitti arvopohjansa yhdessä. He ovat vieläkin onnellisesti yhdessä.
.
Joku tietenkin tuntee juuri vastakkaiset tarinat MUTTA mielestäni nuorena pariutumisesta ei ole mitään haittaa, varsinkaan jos kuvittelee olevansa sitä tyyppiä joka haluaa kasvaa toisen kanssa nuoruudesta ruuhkavuosien kautta ruttuiseksi :)
Sitä paitsi, nykykulttuuri hyväksyy kyllä partymummot, ottaa sen nuoruuden kiinni sitten lasten lapsuusajan jälkeen, eikä vietä sitä ennen niiden syntymistä :p

Itse täytän 22v, mieheni 24v, lapsikin on ja olemme naimisissa olleet kaksi vuotta. Yhdessä olemme olleet 15- ja 17-vuotiaasta lähtien. Ajatella, että voin 25-vuotiaana sanoa, että olen ollut jo 10 vuotta onnellisessa parisuhteessa :)

HÖPÖjä puhut, itsellä oli vakisuhde 20 vuotiaana ja olin sitä ennen kokenut yhtä ja toista.

Edelleen sama parisuhde on elossa ja voi hyvin 44 vuotta kestänyt.

emme ole maalta, vaan ihan pääkaupunkiseudulta ja emme ole mitään lahkolaisia.

Ihmiset saattavat myös rakstaa toisiaan , jos et ole sitä huomannut.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:17"]

Ap on oikeassa. 20-vuotiaana kuuluu vielä kokeilla eri kumppaneita eikä lyödä hynttyitä yhteen kenenkään tietyn kanssa pysyvästi. Sen voi tehdä noin 30-vuotiaana, minkä jälkeen kokeillaan yhteiselämää noin kymmenen vuotta. Tehdään yksi lapsi noin 40-vuotiaana. Useampaa ei enää ehtisi eikä pitäisikään, koska tämä maailma on jo täynnä.

[/quote]pitää tietty kaikki tauditkin saada ainakin kertaalleen ja helmat hampaissa juoksevia mimmejähän kyllä löytyy.