Huomaako ainoasta (aikuisesta) lapsesta, että hän on ainoa lapsi?

Vierailija kirjoitti:

No ei huomaa.

Minua ja ainoaa lastamme alkoi serkkuni anoppi haukkumaan, että ainoat lapset ovat hemmoteltuja ja itsekkäitä. Älytön ennakkoluulo kun ainoa lapsi joutuu tekemään enemmän saadakseen kavereita itselleen. Joukkuelajeissa, ryhmäharrastuksissa ja koulussa ei pärjää loputtomasti itsekkyydellä ja ilkeydellä.

Omien havaintojeni mukaan ne joukkueiden jne itsekkäät ja ilkeät ovat melkein 80% tapauksissa monilapsisten perheiden jäseniä. On pelkkä myytti, että monilapsisessa perheessä kasvanut olisi jotenkin epäitsekkäämpi ja ystävällisempi kuin ainoa lapsi.

Ainoat lapset voivat toki muuttua teininä epäluuloisiksi kun tajuavat, että osa haluaa heidän seuraansa jos vanhemmat ovat hankkineet kotiin muiden lasten tai nuorten haluamia hyödykkeitä. Ainoat lapset kärsivät siitä, että heidän vanhempans yrittävät ostaa esimerkiksi herkuilla kavereita lapsilleen. Heistä tuntuu siltä, etteivät he ole ihmisenä tarpeeksi hyviä saadakseen muuten ystäviä.

Minun mieheni on ainoa lapsi. Ja on todella kiltti ja kultainen. Hyvä ihminen kaikin puolin, älykäs ja jaksanut rakentaa sinnikkäästi hienoa uraa. Mielestäni ylipäätään ainoat lapset on sivistyneempiä ja rauhallisempia. Tasapainoisia.

Itse olen suurperheestä ja se että joka hiton asiasta on joutunut tappelemaan, vaatimaan, puolustautumaan, näkyy meissä sisaruksissa. Osa on alistuneita betoja, toiset äänekkäitä alfoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyyttä. Kyvyttömyyttä ajatella että joku muukin tarvitsisi kahviinsa maitoa, juot viimeisen kupin kahvia, kysymättä että kelpaisiko vielä jollekin. Jos teet voileipiä, et tarjoudu tekemään niitä toiselle, vaan lastaat lautasen täyteen ihan vain itsellesi.

Ainoan lapsen kanssa pitkässä parisuhteessa olleena voin sanoa että hänelle perhe ei koskaan ollut yhteinen yritys, vaan hän, hänen tarpeensa ja sitten me muut. 

Tutkimusten mukaan asia on itseasiassa päinvastoin. Ainoat lapset ovat valmiimpia jakamaan omastaan, kuin useamman sisaruksen katraassa kasvaneet. Ainoiden lasten itsekkyys on myytti 1800-luvulta,

Itsekeskeisyys ja itsekkyys on kaksi eri asiaa.

Ainoa lapsi on joutunut ostamaan seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on ainoa lapsi. Ja on todella kiltti ja kultainen. Hyvä ihminen kaikin puolin, älykäs ja jaksanut rakentaa sinnikkäästi hienoa uraa. Mielestäni ylipäätään ainoat lapset on sivistyneempiä ja rauhallisempia. Tasapainoisia.

Itse olen suurperheestä ja se että joka hiton asiasta on joutunut tappelemaan, vaatimaan, puolustautumaan, näkyy meissä sisaruksissa. Osa on alistuneita betoja, toiset äänekkäitä alfoja.

Ja jatkan vielä, että tämä kiltti mieheni ei osaa pitää puolia, joten tarpeen tullen puolustan häntä sitten sitäkin hanakammin. Kirjoitan maileja hyväksikäyttäville kollegoille puolestaan ym. Näen läpi kaikista vedätysyrityksistä ja olen nopea verbaliikaltani, tosi paikan tullen täältä pesee! Miehelleni pyrin tosin olemaan superkiltti, vaikka muut helposti kokevat minut vaativana ja vahvana. Mies puolestaan antaa minulle arvokkaita näkökulmia ja tarkastaa tekstejäni. Yllättäen ei riidellä juuri ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on ainoa lapsi. Ja on todella kiltti ja kultainen. Hyvä ihminen kaikin puolin, älykäs ja jaksanut rakentaa sinnikkäästi hienoa uraa. Mielestäni ylipäätään ainoat lapset on sivistyneempiä ja rauhallisempia. Tasapainoisia.

Itse olen suurperheestä ja se että joka hiton asiasta on joutunut tappelemaan, vaatimaan, puolustautumaan, näkyy meissä sisaruksissa. Osa on alistuneita betoja, toiset äänekkäitä alfoja.

Ja jatkan vielä, että tämä kiltti mieheni ei osaa pitää puolia, joten tarpeen tullen puolustan häntä sitten sitäkin hanakammin. Kirjoitan maileja hyväksikäyttäville kollegoille puolestaan ym. Näen läpi kaikista vedätysyrityksistä ja olen nopea verbaliikaltani, tosi paikan tullen täältä pesee! Miehelleni pyrin tosin olemaan superkiltti, vaikka muut helposti kokevat minut vaativana ja vahvana. Mies puolestaan antaa minulle arvokkaita näkökulmia ja tarkastaa tekstejäni. Yllättäen ei riidellä juuri ikinä.

Ja tuota sinä kutsut ”mieheksi”?

Vastenmielistä.

Olen huomannut että ainoat lapset lataavat paljon odotuksia ihmissuhteisiin ja pettyvät helpommin johonkin pieneen inhimilliseen piirteeseen. Sisaruksilla on riitoja, en tiedä valmentavatko ne pettymyksiin.

Hän ei näe lähelle! Syy on itsekäs,huono kumpani tai puoliso.Koska ei pysty jakaa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena tunnistan kyllä hyvin tuon, että oman mielipiteen/toiveen/tarpeen esiin nostaminen on ihan tuhottoman vaikeaa. Parisuhteessa aivan äärimmäisen hankala piirre. Olen juuri se mielipiteetön lapanen, joka ei saa suutaan auki. Vihaan konflikteja ja luovun omastani liiankin helposti. Aina on ihmetyttänyt kuva itsekkäistä ainokaisista.

Varmaan liittyy juuri siihen ettei lapsena tullut harjoiteltua konfliktitilanteita samanarvoisten eli sisarusten kanssa, vaan tottui siihen että joku muu (vanhemmat) on auktoriteettiasemassa ja siten aina oikeassa.

Huomaan itsessäni sisarusten kanssa kasvaneisiin verrattaessa myös sen piirteen että avun ja neuvojen pyytäminen on todella vaikeaa. Vanhemmat oli kiireisiä ja sisaruksia ei ollut, joten totuin siihen että kaikesta piti selvitä itse. Omalle lapselle en ikinä kasaisi niin paljon vastuuta kuin mistä itse jouduin selviämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena tunnistan kyllä hyvin tuon, että oman mielipiteen/toiveen/tarpeen esiin nostaminen on ihan tuhottoman vaikeaa. Parisuhteessa aivan äärimmäisen hankala piirre. Olen juuri se mielipiteetön lapanen, joka ei saa suutaan auki. Vihaan konflikteja ja luovun omastani liiankin helposti. Aina on ihmetyttänyt kuva itsekkäistä ainokaisista.

Varmaan liittyy juuri siihen ettei lapsena tullut harjoiteltua konfliktitilanteita samanarvoisten eli sisarusten kanssa, vaan tottui siihen että joku muu (vanhemmat) on auktoriteettiasemassa ja siten aina oikeassa.

Huomaan itsessäni sisarusten kanssa kasvaneisiin verrattaessa myös sen piirteen että avun ja neuvojen pyytäminen on todella vaikeaa. Vanhemmat oli kiireisiä ja sisaruksia ei ollut, joten totuin siihen että kaikesta piti selvitä itse. Omalle lapselle en ikinä kasaisi niin paljon vastuuta kuin mistä itse jouduin selviämään.

Oho, nyt oli osuva kommentti, mutta voiko tätäkään yleistää koskevan juuri ainoita lapsia.