Lue keskustelun säännöt.
Huomaako ainoasta (aikuisesta) lapsesta, että hän on ainoa lapsi?
11.11.2021 |
Aikoja sitten, pompahti taas mieleen, mulle sanottiin että musta näkee että olen ainoa lapsi.
Mitä ihmettä se voi tarkoittaa?
Kommentit (49)
Et ole kova räyhäämään ja haukkumaan ihmisiä?
Et ole suunapäänä?
Tavaroiden ja ruuan jakaminen onnistuu, ilman että viivoittimella jaetaan tasan ja kinnastellaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoat lapset, jotka tunnen ovat erittäin itsenäisiä.
Siis jäätävän itsenäisiä.
Upea piirre.
Ja ei ole lapsuuden traumoja jakamisesta, niin tuppaa olemaan tasapuolisia.
Aika usein huomaa.
Sellaisena itsestäänselvänä oletuksena että häntä odotetaan, häntä kuunnellaan, hän on tärkeä/tärkein, hänen pitää saada sanella.
Vierailija kirjoitti:
Itsekkyyttä. Kyvyttömyyttä ajatella että joku muukin tarvitsisi kahviinsa maitoa, juot viimeisen kupin kahvia, kysymättä että kelpaisiko vielä jollekin. Jos teet voileipiä, et tarjoudu tekemään niitä toiselle, vaan lastaat lautasen täyteen ihan vain itsellesi.
Ainoan lapsen kanssa pitkässä parisuhteessa olleena voin sanoa että hänelle perhe ei koskaan ollut yhteinen yritys, vaan hän, hänen tarpeensa ja sitten me muut.
Minulla on monta hyvää ja lähestä ystävää, jotka ovat ainoita lapsia. Olen seurustellut myös ainoiden lasten kanssa. Yksikään ei ole kuvailemasi kaltainen. Ongelmasi on oma kyvyttömyytesi valita hyvä puoliso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeus ottaa puheeksi tai sanoa jos ei ole samaa mieltä jostain, tai pitäisi sanoa toiselle, että jotain ei saa tehdä tai pitää tehdä toisella tavalla. Tämä on jotenkin iso juttu, että olisi luontevaa sanoa negatiivisia asioita ääneen. Ainahan näitä tilanteita tulee työkavereiden, naapureiden ja seurustelukumppanin kanssa. Olisi kaikille parempi, jos saisi sanottua suoraan, mutta ei tekisi ongelmista kovin isoja. Voi johtua juuri siitä, ettei ole saanut samaa harjoitusta, kuin sisarusten kanssa kasvaneet.
Mieheni on ainoa lapsi, napanuora katkaisematta vanhempiinsa. Vanhempansa pitävät ainokaista edelleen tiukassa otteessa ja paapovat kuin 2-vuotiasta. Mies ei uskalla sanoa vastaan, kun ei voi pahoittaa mieltänsä ja tokaisee, että hänhän on ainoa lapsi eikä hänen vanhemillaan ole muita. Ja minusta hänen ja vanhempiensa suhde ei ole niinsanotusti normaali. Vanhemmat ovat takertuneet liikaa poikaansa ja poika liikaa vanhempiinsa.
Mies on aika itsekäs.
Meillä on 4 lasta ja minulla on 2 sisarusta joten lapset ja minä olemme osanneet ottaa myös muut huomioon. Mies tuntuu olevan tässä asiassa ihan lapsen kengissä. Edelleen vaikka olemme yhdessä olleet yli 15v ja meillä on tosiaan 4 lasta niin mies ja hänen tarpeensa menee kaikn edelle.
Tuossa 2 aika oleellista isoa asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ainoa lapsi ja minulla ja muilla tuntemillani ainoilla lapsilla on yhteistä se, että kaikkien äiti on sekopää. Ehkä moni on jäänyt ainoaksi lapseksi juuri siksi, että oma äiti on vähän heikkopäinen neurootikko, eikä ole pystynyt tekemään enempää lapsia. Ja hyvä niin. Mukavia ihmisiä kylläkin nämä tuntemani ainoat lapset, itsestäni vaikea sanoa.
Minusta varmaan huomaa, olen pilalle lellitty ainoa lapsi, ja tottunut saamaan aina mitä haluan. Käsittelen huonosti pettymyksiä. Olen myös tottunut jatkuvaan omaan rauhaan, ja tämä onkin ollut haaste parisuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoat lapset jotka tunnen ovat rauhallisia, todella inhoavat draamaa.
Järkeileviä.
Eivät pelkää olla ja mennä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Itsekkyyttä. Kyvyttömyyttä ajatella että joku muukin tarvitsisi kahviinsa maitoa, juot viimeisen kupin kahvia, kysymättä että kelpaisiko vielä jollekin. Jos teet voileipiä, et tarjoudu tekemään niitä toiselle, vaan lastaat lautasen täyteen ihan vain itsellesi.
Ainoan lapsen kanssa pitkässä parisuhteessa olleena voin sanoa että hänelle perhe ei koskaan ollut yhteinen yritys, vaan hän, hänen tarpeensa ja sitten me muut.
Käyttäydyin aikoinaan noin. Nyt olen päässyt siitä eroon. Mutta vieläkin kilahdan totaalisesti jos joku esim.tulee napsiin lautaseltani jotain. Minulla on myös liian korostunut oikeudentunto.
Tosin en ollut ainoa lapsi. Meitä oli 6 lasta + 4 "vierasta". Siinä oppi pitämään puolensa. Jos ei pitänyt jäi ilman. Ja sai vielä syyt niskoilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltiin äitiporukassa jossa oli tällainen ainoa lapsi, siis yksi äideistä.
Hän ei edes tajunnut olevansa hävytön olettaessaan että kaikkien muiden perheiden pitää mukautua hänen lapsensa aikatauluihin, tekemistoiveisiin, lempiruokiin, nukkumaanmenoaikoihin.
Hänen lapswnsa meni nukkumaan kello 20. Kukaan muu ei olisi saanut valvoa sen jälkeen
Hänen lapsensa harrasti kuorolaulua. Kaikkien piti laulaa.
Hän otti puheenvuoron ja odotti itsestäänselvästi että kaikki kuunteli.
Paasasi loputtomiin heidän kuulumisistaan kysymättä niitä koskaan muilta.
Ihan sietämätöntä!
Olet itsekäs paska, joka ei ota muita huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekkyyttä. Kyvyttömyyttä ajatella että joku muukin tarvitsisi kahviinsa maitoa, juot viimeisen kupin kahvia, kysymättä että kelpaisiko vielä jollekin. Jos teet voileipiä, et tarjoudu tekemään niitä toiselle, vaan lastaat lautasen täyteen ihan vain itsellesi.
Ainoan lapsen kanssa pitkässä parisuhteessa olleena voin sanoa että hänelle perhe ei koskaan ollut yhteinen yritys, vaan hän, hänen tarpeensa ja sitten me muut.
Voiko tätä yleistää? En tunnista tästä itseäni. Päinvastoin, en ole oppinut pitämään puoliani, koska ei ole ollut sisaruksia, joiden kanssa olisin sitä harjoitellut. Olen usein tilanteessa, jossa jään ilman tai minua ei ole huomioitu tilanteessa. Toisaalta, voiko omaa kokemustanikaan yleistää - sehän on vain omani.
Ainoat lapset sein mielletään itsekkäiksi, mutta sama ominaisuus on myös suurperheiden lapsilla. Ensimmäiset on itsekkäitä siksi, kun ovat tottuneet saamaan kaiken jakamattoman huomion. Jälkimmäiset ovat taas itsekkäitä, koska kaikki on kilpailua ja jos ei osaa pitää puoliaan jää ilman. Ensimmäinen ottaa viimeiset kahvit kysymättä, koska on tottunut saamaan kaiken. Jälkimmäinen ottaa viimeiset kahvit kysymättä, koska tietää jäävänsä ilman ellei ole nopea.
Vierailija kirjoitti:
Oltiin äitiporukassa jossa oli tällainen ainoa lapsi, siis yksi äideistä.
Hän ei edes tajunnut olevansa hävytön olettaessaan että kaikkien muiden perheiden pitää mukautua hänen lapsensa aikatauluihin, tekemistoiveisiin, lempiruokiin, nukkumaanmenoaikoihin.
Hänen lapswnsa meni nukkumaan kello 20. Kukaan muu ei olisi saanut valvoa sen jälkeen
Hänen lapsensa harrasti kuorolaulua. Kaikkien piti laulaa.
Hän otti puheenvuoron ja odotti itsestäänselvästi että kaikki kuunteli.
Paasasi loputtomiin heidän kuulumisistaan kysymättä niitä koskaan muilta.
Ihan sietämätöntä!
Eiköhän tuollainen johdu ihan persoonallisuudesta, eikä siitä, että on ainoa lapsi. Mistä muuten tiesit, että se äiti oli ainoa lapsi?
Joistain huomaa joistain ei. Riippuu miten on kasvatettu. Sen huomaa aina, jos on pienestä saakka tottunut siihen, että kaiken saa mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa lapsi ja minulla ja muilla tuntemillani ainoilla lapsilla on yhteistä se, että kaikkien äiti on sekopää. Ehkä moni on jäänyt ainoaksi lapseksi juuri siksi, että oma äiti on vähän heikkopäinen neurootikko, eikä ole pystynyt tekemään enempää lapsia. Ja hyvä niin. Mukavia ihmisiä kylläkin nämä tuntemani ainoat lapset, itsestäni vaikea sanoa.
En tunnista tästäkään itseäni. Äitini on tavallinen ja viisas nainen. Olemme yhteydessä puhelimitse viikottain, muttei hän sanele tai yritä vaikuttaa elämääni. Päinvastoin hän usein toteaa, että itse päätät kuinka toimit.
Hahaha!
Tiedän aika paljon itsekkäitä lapsia, jotka kasvaneet sisarusten kanssa. Kaikesta on pitänyt tapella kakarasta lähtien. Karkit leikattiin puoliksi ja punnittiin, että kaikki sai saman verran. Sukujuhlat on pelkkää huutamista, kun kaikki haluavat puhua, mutta kukaan ei kuunnella. Vaatteita ja tavaroita ei jaeta kenenkään kanssa, kun on lapsena jouduttu käyttämään sisaruksen vanhaa. Valehtelu on helppoa, kun on muksuna totuttu syyttelemään sisaruksia omista virheistään. On katkeruutta, kun muita suositaan perheessä.
Naapurin lapset eivät tehneet muuta, kuin tappelivat aina.
Ei ne sisarukset ole tie mihinkään tasapainoon aikuisena.
Itsekkyyttä. Kyvyttömyyttä ajatella että joku muukin tarvitsisi kahviinsa maitoa, juot viimeisen kupin kahvia, kysymättä että kelpaisiko vielä jollekin. Jos teet voileipiä, et tarjoudu tekemään niitä toiselle, vaan lastaat lautasen täyteen ihan vain itsellesi.
Ainoan lapsen kanssa pitkässä parisuhteessa olleena voin sanoa että hänelle perhe ei koskaan ollut yhteinen yritys, vaan hän, hänen tarpeensa ja sitten me muut.