Yksinhuoltajuutta kauhistellaan liikaa.

mutta silloin tällöin ärsyttää ihan arkipäivän asenteet... Joskus tosin myös naurattaa, kun ihmiset luulevat ettei yksinhuoltajuudesta voi laskea yhtään leikkiä eikä siitä saisi olla tietääkseenkään.



Kysyin joku aika sitten tuttavalta joko hänestä on kohta mummi tulossa (kertoi keväällä että nuoremmalla tyttärellä olisi yritystä). Siihen tämä vähän pahoillaan että ei ole enää kun ei sillä ole enää miestäkään, ja mitenkäs sitä nyt yh:ksi voisi alkaa -- ja lisäsi sitten takellellen anteeksipyyntöjään kun muisti tai tajusi että yh se on meikäläinenkin...



Mutta muuten kehtaisin kyllä väittää että yh-perheiden ongelmat ovat enemmän ahdasmielisen ja luokittelevan ympäristön kuin perheen itsensä aiheuttamia.



Yksinkertaisesti näin: Jos yksi yh on juoppo, kaikki ovat. Jos yhden yh:n lapsi on häirikkö, kaikkien on. Jos joku yh on suhteessa varattuun mieheen (joka on tietysti juuri eroamassa ja asuu omien puheittensa mukaan vain kulissiliitossa), ovat kaikki yh:t pelkkiä munahaukkoja jotka saavat syvää tyydytystä perheiden rikkomisesta. Kun joku taas saa toimeentulotukea, kaikki yh:t ovat yhteiskunnan elättipummeja.



Ja kuitenkin näitä juuri mainittuja tapauksia löytyy huomattavasti enemmän ns. normaaleista ydinperheistä. Mutta sehän on tietysti vaikenemisen arvoinen asia eikä ollenkaan niin tärkeää....



Listaa voisi jatkaa melko pitkään. Mutta pärjäillään!

Up.

Minkä takia tehdä jonkun ihmisen kanssa lapsi, jos kuitenkin heti sen jälkeen ollaan eroamassa? Minä en ainakaan alkaisi lisääntymään sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en haluaisi jakaa myös loppuelämääni. Mutta kukin tavallaan. Voihan niitä ongelmia tulla vasta lapsen synnyttyä, mutta jotenkin luulisi, että kun tehdään lapsia, niin tuntisi sen kumppaninsakin jo niin hyvin, ettei tarvitsisi heti erota.

Voihan sitä jäädä leskeksi, ja yksin se leskikin on lasten kanssa.

Usein myös miespuolisella yksinhuoltajalla on näennäinen marttyyrin kruunu päässään (miksi?).

Vierailija:

Minkä takia tehdä jonkun ihmisen kanssa lapsi, jos kuitenkin heti sen jälkeen ollaan eroamassa? Minä en ainakaan alkaisi lisääntymään sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en haluaisi jakaa myös loppuelämääni. Mutta kukin tavallaan. Voihan niitä ongelmia tulla vasta lapsen synnyttyä, mutta jotenkin luulisi, että kun tehdään lapsia, niin tuntisi sen kumppaninsakin jo niin hyvin, ettei tarvitsisi heti erota.

jotka ovat eronneet, kun lapsi on ihan pieni, 1 - 2 -vuotias. Tulee kyllä väkisin miettineeksi, miksi se lapsi on pitänyt hankkia, kun suhde on noin hataralla pohjalla?

mutta selvittiin lapsesta tuli superälykäs ja sosiaalinen minusta ahdistunut ja masentunut, mutta SELVITTIIN hengissä!

Likkea mahdoolllista hyvvä yksinhuoltajille!!!

ja täytyy sanoa, että ihan kamalaa on ollut. Siis kyllähän arki toimii, käyn töissä, lapsi päivähoidossa. Illalla sitten lapsen kanssa kotiin, teen ruokaa, syödään, pesen pyykkiä, leikitään jne. MUTTA on kyllä ihan älyttömän raskasta, kun ei voi pyytää toista viemään lasta hoitoon yhtenäkään aamuna, tai ulos leikkimään lapsen kanssa. Ainoa vapaahetki illalla, kun lapsi nukkuu ja silloinkaan ei ole ketään, kenen kanssa jakaa se arvokas hetki, kun saisi jutella aikuisten asioista. Sinällään yksinäisyyttä ei ehdi juurikaan pohtia, kun on aivan poikki... En itse pidä tästä ajasta yhtään, joten kyllä hieman kauhistelen yh:n elämää.

Vierailija:

ja täytyy sanoa, että ihan kamalaa on ollut. Siis kyllähän arki toimii, käyn töissä, lapsi päivähoidossa. Illalla sitten lapsen kanssa kotiin, teen ruokaa, syödään, pesen pyykkiä, leikitään jne. MUTTA on kyllä ihan älyttömän raskasta, kun ei voi pyytää toista viemään lasta hoitoon yhtenäkään aamuna, tai ulos leikkimään lapsen kanssa. Ainoa vapaahetki illalla, kun lapsi nukkuu ja silloinkaan ei ole ketään, kenen kanssa jakaa se arvokas hetki, kun saisi jutella aikuisten asioista. Sinällään yksinäisyyttä ei ehdi juurikaan pohtia, kun on aivan poikki... En itse pidä tästä ajasta yhtään, joten kyllä hieman kauhistelen yh:n elämää.

Toki myöhemmin tulee niitä toisen aikuisen kaipuu-hetkiä, mutta alussa on vaan helpottunut päästessään huonosta suhteesta. Silloin siitä yksinäisyydestä nauttii. :)

eli ystäviä ja toivottavasti hyvät suhteet omiin/appivanhempiin. Meillä sujuu ainakin niiden puolesta ihan kivasti, eivätkä lapset ole kovin kevein perustein minun, siis yksinhuoltajaäidin, kasvatettavina.



En ole koskaan kaivannut tähän huusholliin ketään tai mitään enempää. Suoraan sanottuna itse ' säälin' ihmisiä jotka ovat noinkin riippuvaisia puolisoistaan. Ja en siis ilkeile, tämä on vaan oman kokemuksen tuoma mielipide.

Mutta ehkä olen väärässä viestiketjussa: yksinhuoltajuutta ei saa millään tavalla arvostella parisuhteessa oleva, kun taas parisuhteessa elävän elämää saa, jos on yh?

suoraan sanoen silloin kun hän on poissa, niin koko elämä on hajalla. Lapset on päiväkodissa ja vien/haen ne mahdollisimman inhimillisellä aikataululla, mikä aiheuttaa, että jouhun koko ajan tekemään liian lyhyttö työpäivää.



Lasten lisäksi minulla on omakin työ hoidettavana ja tulosta tehtävänä tällä aikataululla, mikä arjessa on. Usein iltaisin kaivan läppärin esiin ja painan hommia lasten nukkumaan mentyä. Urheilemaan pääsen, kun mies jälleen kotona, joten siinä se arjen ihanuus.



Suoraan sanottuna tää on ihan sieltä koko juttu. Loppuisipa toikin miehen projekti pian. Silloinkin kun se on kotkona ja hakee lapset, menee sen illasta 1-2 h puhelinpalavereissa, joten sellaista yhteiseloa meillä.

Mies jätti meidät; esikko oli 2v ja vauva oli parikuinen. Ei huvittanut häntä perhe-elämä, sen kun läks. Minä sitten yksin sain selvitä niin vauvan maitoallergian ja pahan ihottuman ja huudon kanssa kuin esikon sairaalajaksojen ajan. Joinain öinä sitä vain kaikki kolme itkettiin hysteerisinä. Yksi taas oksentanut sänkynsä täyteen limaa ja piti lähteä sairaalaan, vauva pitää syöttää ennen lähtöä ja taksiin ei ole rahaa ja kukaan ei auta ja ketään ei kiinnosta. Helvettiä se oli.

Mulla asuu onneksi sukulaisia täällä lähellä, mutta kyllä välillä ottaa silti todella tiukille!

mutta jos teillä olis tosi huono suhde, voi olla että miehen poissaolo tuntuisi levolta.

joiden mies on muuten vaan paljon poissa. Yh joutuu, lastenhoidon ja kodinhoidon lisäksi, myöskin vastaamaan yksin koko perheen toimeentulosta (siis myöskin siitä, että elarit tulee tilille ajallaan ja mitä sitten tehdään jos ei tule), laskuista, kodin pikkurempoista, kaikista kodin hankinnoista, joka ikisestä paskapaperirullan ja kattolampun vaihdosta (ei niin että olisisvat isoja hommia - monesta pienestä vaan joskus tulee yhteensä yksi tosi iso), aina ja kaikesta yksin. Että vaikka munkin mielestä elämä yh:na on parempaa kuin elämä paskassa parisuhteessa, niin kyllä se toisinaan on tosi rankkaa että IHAN kaikki täytyy IHAN aina tehdä yksin ja itse.

Raskausaikana kaikki muuttui. Jos itketti, mies ei lohduttanut. Paljon riitoja, huutamista. Kun lapsi syntyi, hoiti kyllä lasta mutta meidän suhteemme oli yhtä riitaa. Itkin joka päivä. Mies hävisi jatkuvasti omille teilleen baarireissuilta, aamulla löytyi sammuneena suihkun lattialta. Miehellä mieliala vaihtui noin viiden minuutin välein. Hellyydestä raivoon. Viimeinen tikki oli kaksi fyysistä käsiksi käymistä. Mieheni ja minä molemmat johtavassa asemassa ja korkeakoulutettuja. Tuskin siis alhainen sosiaaliekonominen status ongelma.



Olin todella helpottunut päästessäni suhteesta, vaikka erottiin kun lapsi oli pieni. Suhde oli mun oma virhearviointi ja mun täytyy kantaa vastuu ja antaa lapsen kasvaa rauhallisessa kodissa.



Yksinhuoltajuudessa pahinta on yksinäisyys, mutta onneksi löysin uuden kumppanin. Lasten ja kodinhoito on yllättävän usein uranaisenkin harteilla 80% joten miehen puuttuminen arjessa ei tunnu niin paljon. Yön yli työmatkat ovat ainoita, joihin tavallaan välttämättä tarvitsen lapsen isää, koska yön yli hoitajia on vaikea saada. Iltahoito MLL onnistuu kun ilta kokoukset ovat etukäteen tiedossa.

kyllä ne kodin hankinnat ja käytännön päätökset jää sille, joka on kotona. Meillä ihan siitäkin syystä, että silloin kun mies on kotona, haluan, että hän saa olla lasten kanssa ja että me saamme olla myös perheenä vapaa-aikaa yhdessä. Minä meillä kaiken hankin, ostan ja hoidan. Päätän päiväkodit ja koulut, tilaan remontit ja kannan kaakelit.



19

jos liitto hataralla pohjalla. Mutta mistä sen tietää, mitä elämä tuo? Meillä tuttavapiirissä on pareja, joille tullut ihan yhtäkkiä päätäpahkaa ero, kun toinen on vain ilmoittanut ettei jaksa enää perhe-elämää tai että on niin rakastunut toiseen? Ihmisille tulee kaikenmaailman kriisejä lasten synnyttyä tai kolmenkympin tai neljänkympin kriisejä ja he saattavat yhtäkkiä ruveta tekemään ihan odottamattomia asioita.



Olen sitä mieltä, että elämää ei voi pelata varman päälle tai elämä jää elämättä



t. ei-yh

suhde kaatuu. Olin meinanaan niin rakastunut. rakastuessa ei järki paina. onneksi olen hyvin koulutettu ja hyvässä ammatissa eli taloudellisesti pärjään lapsen kanssa.

Vierailija:

jos liitto hataralla pohjalla. Mutta mistä sen tietää, mitä elämä tuo? Meillä tuttavapiirissä on pareja, joille tullut ihan yhtäkkiä päätäpahkaa ero, kun toinen on vain ilmoittanut ettei jaksa enää perhe-elämää tai että on niin rakastunut toiseen? Ihmisille tulee kaikenmaailman kriisejä lasten synnyttyä tai kolmenkympin tai neljänkympin kriisejä ja he saattavat yhtäkkiä ruveta tekemään ihan odottamattomia asioita.

Olen sitä mieltä, että elämää ei voi pelata varman päälle tai elämä jää elämättä

t. ei-yh