"Olemme aina yhdessä, ajatteli Hanna" - avioeron jälkeen ahtaalla

Hoitiko se tosiaan lapsia kotona? Miten se on mahdollista, kun yhteiskunta huolehtii lapsista oikeasti aika suuren osan ajasta? Joskus mietin, ovatko nämä edes oikeita henkilöitä vai keksittyjä.

"Kotona oleminen" ei ole työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laiskan ja mukavuuden haluisen "tyhmän" naisen tarina, ottakaa opiksi ja olkaa ahkerampia, ei se kodinhoito ja lastenkasvatus ole, kuin teko syy olla "koti äityli" lapsillekkin parempi olla varhaiskasvatuksen piirissä oppimassa sosiaalisuutta.

Olen lukenut synnyttäneestä miehestä, joka oli aiemmin nainen.

En tiedä YHTÄÄN miestä, joka olisi hoitanut vauvaa tai pieniä lapsia useamman vuoden kotona.

Lähes aina nainen JOUTUU jäämään kotiin - ja menettää sekä tulojaan että eläkettään.

N

Suomessakin on 300 000 työtöntä, eli liikaa ihmisiä. Tuskin muutenkaan kukaan "uhrautuu" lapsia hankkimaan vaikka haluaisi raataa töissä. Kyllä se ihan itsekkäistä syistä tehdään.

Eikös tämä nyt ole juuri sitä, mistä "mamunaisia" jotkut syyttävät? Että pieruillaan vaan tyhjänpanttina himassa, eikä haluta sopeutua moderniin yhteiskuntaan? Kakarat varhaiskasvatukseen ja hannat töihin! Tai sitten saa loppua elättipuheet...

”Asuessamme yhteisessä kodissa, jonka puoliso omisti suureksi osaksi, minun osakseni jäi huolehtia lasten ruokamenoista ja arjen menoista. Puoliso säästi osakkeisiin. Minä osallistuin myös asumisen kuluihin ja asunnon hankintoihin puoliksi, vaikka omistin vain pienen osan asunnosta.”  Nainen, 54

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ihmettelen tuota, että sukulaisten piti maksaa takuuvuokrat ja ystävien lahjoittaa kalliit kodinkoneet. Jos Hanna oli ihan p-a, hän olisi saanut takuuvuokrat toimeentulotuesta, ja toimeentulotuesta olisi voinut hakea myös tukea kodin perustamiseen. Sillä rahalla olisi saanut ainakin osan kodinkoneista hankittua, pyykkikoneeseen olisi voinut saada jopa harkinnanvaraista, mikäli taloyhtiössä ei ole konetta (kun kyse lapsiperheestä). Veikkaan vähän, että Hanna ei oikeastaan olisi joutunut niin hankalaan tilanteeseen, jos olisi oikeasti tiennyt, mitä tukia voi hakea. Nyt vaikuttaa siltä, että hän ei tiennyt, eikä kukaan kertonutl, joten nyt artikkeliin saatiin tarina siitä, että rahaton ihminen joutuu erossa sukulaisten sohvalle eikä saa mistään rahaa.

Mistäs noita kukaan tietää kaikkia harkinnanvaraisia tukia etukäteen, jos sellaisia ei ole kukaan tuttu käyttänyt ja kukaan osaa neuvoa. Niistä voi olla vaikea saada tietoa hakemallakaan, koska tietoa pimittämällä tietoisesti hillitään hakutulvaa. Itselleni oli täysi yllätys, että sossu ylipäätään maksaa vuokrani eron jälkeen ja että minulle järjestyy kaupungin asunto. Luulin, että joutuu monta vuotta jonottamaan. Olisin eronnut paljon aikaisemmin, jos tämän olisin tiennyt. Ja ehkä ei olisi tarvinnut mennä turvakodin kautta lapsen kanssa ja katsella niin kauan juoppoa ja väkivaltaista puolisoa. Pesukoneeseen ei saanut tukea, ja ne kodinperustamisrahat esim. astioihin olivat joitakin kymppejä. Ja minulla tosiaan jäi kaikki sinne vanhaan kotiin, vain kassin vaatteita sain mukaan. Kyllä olin vaikeassa tilanteessa vuosia, ja monta vuotta meni siihen, että kotona oli kaikki tarvittava. Silloin ei ollut aktiivisia fb-ryhmiä vielä olemassa.

No jos seuraa mediaa, lukee erilaisia lehtiä ja kirjoja, hengaa aikansa kuluksi keskustelupalstoilla... Vaikea uskoa, että kukaan esim. politiikkaa seurannut voi olla tietämättä sosiaalituista, koska sosiaalituet ovta usein vaalien alla tai muutenkin yksi aihe, josta keskustellaan. Jopa monissa opinnoissa aihe voi tulla vastaan. Itse taas ihmettelen, miten tynnyrissä osa tyypeistä elää, jos eivät tiedä yhteiskunnan toimintaperiaatteista mitään - ja kyllä, tuet ovat yksi osa sitä. Luulisi, että lastenvalvojakin olisi kysynyt, onko tuloina toimeentulotuki, jolloin skarpimpi tyyppi olisi viimeistään avannut suunsa ja kysynyt, mikä se on. Ja tällöin lastenvalvoja olisi varmaan vastannut, että "niin, kun sulla jää tulot noin alhaisiksi, olet oikeutettu hakemaan toimeentulotukea". Ihmettelen, miksi sinullekaan ei kertonut kukaan mitään, jos kerran turvakodissakin olit asioinut.

Sinä nyt et itse tiedä näköjään miten systeemi menee. Ei lastenvalvoja tule ensimmäiseksi kuvaan, sinne on tai oli ainakin silloin usean kuukauden jonot. Eikä lastenvalvojan tehtävä ole muutenkaan mikään sossutuista tiedottaminen, vaan lasten asioista sopiminen. Meillä sitäpaitsi huoltajuus meni hovioikeuteen eli lastenvalvojalla käynti jäi todella lyhyeen.

Tietenkin tiesin, että toimeentulotuki on olemassa, mutta luulin ensinnäkin, että kaupungin asuntoa joutuu jonottamaan monta vuotta ja olin siis jo ollut puolisen vuotta jonossa. Vasta turvakotijaksolla sitten selvisi, että saisinkin asunnon paljon nopeammin tilanteeni vuoksi ja tuli tukien määrä siihen tarkemmin selville. Olin siihen asti surkeana laskeskellut yksityisten markkinoiden vuokria ja todennut, etteivät rahat riitä, ja siksi jäin huonoon suhteeseen. En ollut esimerkiksi tiennyt, että muuttoon olisi saanut tukea. En todella tiennyt, että siinä erossa autetaan jo ennen kuin on asunnoton. Minulla oli tukien yksityiskohdista monia muitakin vääriä käsityksiä. Luulin ettei esim. hammashoitoon voi saada tukea, tai terveyskeskusmaksuihin tai erikoislääkärin maksuihin (lapsella oli siihen tarve). Ei näitä mainosteta missään, vaan niitä pitää osata itse pyytää. Monia asioita selvisi vasta matkan varrella. 

Vierailija kirjoitti:

”Asuessamme yhteisessä kodissa, jonka puoliso omisti suureksi osaksi, minun osakseni jäi huolehtia lasten ruokamenoista ja arjen menoista. Puoliso säästi osakkeisiin. Minä osallistuin myös asumisen kuluihin ja asunnon hankintoihin puoliksi, vaikka omistin vain pienen osan asunnosta.”  Nainen, 54

Oliko tässä siis avioehto? Se nyt on jo sen luokan rimanalitustyperyyttä lähteä kotiäidiksi täydellä avioehdolla, että vaikea löytää enää edes sympatiaa. Jos aikuinen ihminen on niin pöljä että tekee täysin järjettömiä sopimuksia niin ennen pitkää tulee taloudellisesti turpaan.

Näissö jutuissa monesti syyllistetään miestä siitä että ”hän tekee uraa”. Tottakai sitä pitää tehdä kovin työtä ja yrittää saada parempaa palkkaa jos perheessä on vain yksi palkansaaja.

Tässä jutun tilanteessa on aika luonnollista että isä käy töissä ja äiti on kotoma koska hänellä oli jatko-opinnot kesken. Toisin päin toimiminen olisi taloudellisesti mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Asuessamme yhteisessä kodissa, jonka puoliso omisti suureksi osaksi, minun osakseni jäi huolehtia lasten ruokamenoista ja arjen menoista. Puoliso säästi osakkeisiin. Minä osallistuin myös asumisen kuluihin ja asunnon hankintoihin puoliksi, vaikka omistin vain pienen osan asunnosta.”  Nainen, 54

Oliko tässä siis avioehto? Se nyt on jo sen luokan rimanalitustyperyyttä lähteä kotiäidiksi täydellä avioehdolla, että vaikea löytää enää edes sympatiaa. Jos aikuinen ihminen on niin pöljä että tekee täysin järjettömiä sopimuksia niin ennen pitkää tulee taloudellisesti turpaan.

Usko tai älä, monet menevät ihan avoliittoonkin. Nykyään kai siitäkin voi saada jonkinlaista tasinkoa erossa, mutta ennen ei saanut yhtikäs mitään.

Vierailija kirjoitti:

Onko näillä naisilla avioehto ja silti suostuvat jättäytymään perhevapaille vai miten voi olla, että ei sen vertaa jää rahaa erossa käteen että saisi takuuvuokran maksettua?

Kyseessä on ilmeisesti kaikki-mulle-heti nainen. Exäni oli samanlainen. Viihtyi hyvin monta vuotta lasten kanssa kotona. Mikäs siinä ollessa kun tein uraa ja maksoin kaikki rouvan toiveet. No sitten kun ero tuli niin eipä ollut paljoa jaettavaa kun kaikki oli velaksi hankittu ja asuntolainakin oli pantu pariin kertaan lyhennysvapaalle. Ei siinä vaan jäänyt mitään säästöön kun piti saada hieno koti ja sinne tavarat ja lapsille muodikkaat vaatteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kerrotaan nämä p*skat erotarinat, ei koskaan niitä kun pysyttiinkin yhdessä ja perhe oli yhteinen yritys loppuun asti ja omaisuutta kasvatettiin, tai että ero tehtiin sopuisasti, aiemmin elannosta päävastuussa ollut huolehti, että toinenkin saa asunnon, huonekalut jne.

Aina kerrotaan vain nämä kurjat tilanteet.

Tunnen ihmisiä, joissa äiti oli vuosikymmenen kotona jonka jälkeen palasi tekemään vielä uraa menestyksekkäästi. Tai omaisuutta kartoitettiin yhdessä ja eron jälkeen omaisuus jaettiin tasan. Tai että yhteinen yritys on edelleen yhteinen yritys, lapset jo aikuisia. Ei aina tarvitse varautua pahimpaan, vaikka järjen käyttö onkin sallittua.

Jep, ilmeisesti on palstalaisten mielestä typerä, ellei oleta kaikkien miesten olevan samanlaisia ja kaikkien tarinoiden päättyvän kuten Hannan kohdalla... Vaan mieluummin ajattelee esim. omia isovanhempiaan tai vanhempiaan, jotka ovat olleet vuosikausia yhdessä jakaen kaiken ongelmitta, talous mukaanlukien. Minä ainakin haluan perustaa omat arvoni näihin tuntemiini ja ihailemiini ihmisiin ja pyrkiä samaan kuin he.

Jos omassa parisuhteessa on jonkinlaisia varoitusmerkkejä nähtävissä, niin tietenkään niitä ei kannata sivuuttaa, mutta uskokaa tai älkää, että kaikkien suhteissa niitä varoitusmerkkejä ei ole, koska ihmiset ihan oikeasti rakastavat toisiaan ja haluavat yhteisen elämän. En minä ainakaan ala tekemään mitään jakoa siitä, kumpi puolisoni kanssa omistaa, ansaitsee ja maksaa mitä, ihan vain siksi kun kumpaakaan ei kiinnosta käyttää aikaa sellaiseen. Se maksaa, joka ehtii tai jonka tilillä on rahaa, tilin haltijasta huolimatta ne ovat kuitenkin yhteistä valuuttaa, ja yhdessä päätetään minkälaisiin asioihin sitä voidaan käyttää. Olen itse ainakin vain niin onnellinen, että olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa voimme toimia todellisena tiiminä tämän hailaumana toisiaan syövän yhteiskunnan keskellä. Joku voi nauraa siellä, että niinhän sinä luulet ja vielä tipahdat todellisuuteen, mutta vuosi toisensa jälkeen rakkautemme vain syvenee.

Saatko halutessasi ottaa sieltä yhteiseltä tililtä rahaa lähteäksesi kuukaudeksi reissuun yksin tai kaverin kanssa (ei mietitä nyt mahdollista lastenhoitoa vaan ihan puhtaasti taloudellista näkökulmaa)? Vaihtaaksesi autoa? Ostaaksesi itsellesi hevosen ja maksaaksesi jatkossa sen tallipaikasta?

Tottakai isoista asioista ja matkoista keskustellaan muutenkin, mutta haluaisin nyt tietää ihan puhtaasti taloudellisen näkökulman: saatko tehdä haluamiasi hankintoja? Entä saako puolisosi tehdä samoja? Onko joku yläraja, mitä isommat hankinnat pitää hyväksyttää toisella?

Minulle omien rahojen arvo on nimenomaan siinä, etten ikinä joudu kysymään toiselta lupaa siihen, mitä saan tehdä, ostaa, hankkia, harrastaa tms. Ajankäytöllinen näkökulma on tosiaan omansa, mutta jos haluaisin ostaa hevosen ja hankkia sille vuokrapaikan, niin minun ei tarvitsisi kysyä, saanko laittaa rahojani sellaiseen.

Saan tietinkin ostaa ja harrastaa mitä haluan. Pienempiin ostoksiin ei tarvitse "kysyä lupaa", eikä siihen ole mitään tiettyä rajaa vaan ihan järjellä osaamme ajatella, että minkä hintaisia ostoksia kestää tehdä ilman, että se juuri vaikuttaa toimeentuloomme. Silloin kun ostos on kallis, eli vaikka uusi auto, on asiasta pakko keskustella, koska joudumme molemmat kiinnittämään huomiota rahankäyttöön tämän ostoksen jälkeen ettei taloutemme kaatuisi. Toki puhutaan nyt muutenkin yleensä siitä mitä ostetaan, olen esimerkiksi pitkään halunnut uutta mattoa, joten ilmoitin että haluan sellaisen ostaa, ja puolisoni sanoi mielipiteensä sopivasta hinnasta. Olen myös tottunut ostamaan asioita lähinnä tarpeeseen ja harkiten, enkä harrasta mitään, jota varten täytyisi tehdä suuria heräteostoksia. Eikä minua ollenkaan haittaa keskustella näistä, kun keskustelemme muutenkin kaikesta. Koskaan minua ei ole kielletty ostamasta jotain, mitä olen todella halunnut ja johon meillä on ollut varaa. Ymmärrän ettei yhteinen talous toimi, jos toinen osapuoli ostelee usein kaikenlaista ihan vain huvikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kerrotaan nämä p*skat erotarinat, ei koskaan niitä kun pysyttiinkin yhdessä ja perhe oli yhteinen yritys loppuun asti ja omaisuutta kasvatettiin, tai että ero tehtiin sopuisasti, aiemmin elannosta päävastuussa ollut huolehti, että toinenkin saa asunnon, huonekalut jne.

Aina kerrotaan vain nämä kurjat tilanteet.

Tunnen ihmisiä, joissa äiti oli vuosikymmenen kotona jonka jälkeen palasi tekemään vielä uraa menestyksekkäästi. Tai omaisuutta kartoitettiin yhdessä ja eron jälkeen omaisuus jaettiin tasan. Tai että yhteinen yritys on edelleen yhteinen yritys, lapset jo aikuisia. Ei aina tarvitse varautua pahimpaan, vaikka järjen käyttö onkin sallittua.

Jep, ilmeisesti on palstalaisten mielestä typerä, ellei oleta kaikkien miesten olevan samanlaisia ja kaikkien tarinoiden päättyvän kuten Hannan kohdalla... Vaan mieluummin ajattelee esim. omia isovanhempiaan tai vanhempiaan, jotka ovat olleet vuosikausia yhdessä jakaen kaiken ongelmitta, talous mukaanlukien. Minä ainakin haluan perustaa omat arvoni näihin tuntemiini ja ihailemiini ihmisiin ja pyrkiä samaan kuin he.

Jos omassa parisuhteessa on jonkinlaisia varoitusmerkkejä nähtävissä, niin tietenkään niitä ei kannata sivuuttaa, mutta uskokaa tai älkää, että kaikkien suhteissa niitä varoitusmerkkejä ei ole, koska ihmiset ihan oikeasti rakastavat toisiaan ja haluavat yhteisen elämän. En minä ainakaan ala tekemään mitään jakoa siitä, kumpi puolisoni kanssa omistaa, ansaitsee ja maksaa mitä, ihan vain siksi kun kumpaakaan ei kiinnosta käyttää aikaa sellaiseen. Se maksaa, joka ehtii tai jonka tilillä on rahaa, tilin haltijasta huolimatta ne ovat kuitenkin yhteistä valuuttaa, ja yhdessä päätetään minkälaisiin asioihin sitä voidaan käyttää. Olen itse ainakin vain niin onnellinen, että olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa voimme toimia todellisena tiiminä tämän hailaumana toisiaan syövän yhteiskunnan keskellä. Joku voi nauraa siellä, että niinhän sinä luulet ja vielä tipahdat todellisuuteen, mutta vuosi toisensa jälkeen rakkautemme vain syvenee.

Saatko halutessasi ottaa sieltä yhteiseltä tililtä rahaa lähteäksesi kuukaudeksi reissuun yksin tai kaverin kanssa (ei mietitä nyt mahdollista lastenhoitoa vaan ihan puhtaasti taloudellista näkökulmaa)? Vaihtaaksesi autoa? Ostaaksesi itsellesi hevosen ja maksaaksesi jatkossa sen tallipaikasta?

Tottakai isoista asioista ja matkoista keskustellaan muutenkin, mutta haluaisin nyt tietää ihan puhtaasti taloudellisen näkökulman: saatko tehdä haluamiasi hankintoja? Entä saako puolisosi tehdä samoja? Onko joku yläraja, mitä isommat hankinnat pitää hyväksyttää toisella?

Minulle omien rahojen arvo on nimenomaan siinä, etten ikinä joudu kysymään toiselta lupaa siihen, mitä saan tehdä, ostaa, hankkia, harrastaa tms. Ajankäytöllinen näkökulma on tosiaan omansa, mutta jos haluaisin ostaa hevosen ja hankkia sille vuokrapaikan, niin minun ei tarvitsisi kysyä, saanko laittaa rahojani sellaiseen.

Saan tietinkin ostaa ja harrastaa mitä haluan. Pienempiin ostoksiin ei tarvitse "kysyä lupaa", eikä siihen ole mitään tiettyä rajaa vaan ihan järjellä osaamme ajatella, että minkä hintaisia ostoksia kestää tehdä ilman, että se juuri vaikuttaa toimeentuloomme. Silloin kun ostos on kallis, eli vaikka uusi auto, on asiasta pakko keskustella, koska joudumme molemmat kiinnittämään huomiota rahankäyttöön tämän ostoksen jälkeen ettei taloutemme kaatuisi. Toki puhutaan nyt muutenkin yleensä siitä mitä ostetaan, olen esimerkiksi pitkään halunnut uutta mattoa, joten ilmoitin että haluan sellaisen ostaa, ja puolisoni sanoi mielipiteensä sopivasta hinnasta. Olen myös tottunut ostamaan asioita lähinnä tarpeeseen ja harkiten, enkä harrasta mitään, jota varten täytyisi tehdä suuria heräteostoksia. Eikä minua ollenkaan haittaa keskustella näistä, kun keskustelemme muutenkin kaikesta. Koskaan minua ei ole kielletty ostamasta jotain, mitä olen todella halunnut ja johon meillä on ollut varaa. Ymmärrän ettei yhteinen talous toimi, jos toinen osapuoli ostelee usein kaikenlaista ihan vain huvikseen.

Ja jatkan kun unohtui, meillä ei ole yhteistä tiliä, koska miksi olisi. Rahat ovat silti yhteisiä, jos minulla ei ole omalla tililläni tarpeeksi johonkin ostokseen, niin puoliso maksaa osan omaltaan. Monesti käymme kaupassakin toistemme pankkikorteilla. -toisen ja neljännen lainauksen kirjoittaja

Mun mielestä tämän jutun olennaisin asia olisi jokaisen hyvä sisäistää. Nimittäin sinkkuna eläminen on todella kallista. Jos on elänyt parisuhdekuplassa suurimman ajan aikuisuudesta, voi tulla yllätyksenä eron tullessa, että sinkkuna joudut tekemään paljon enemmän työtä sen eteen, että saat omaisuutta kartettua.

Vierailija kirjoitti:

Hoitiko se tosiaan lapsia kotona? Miten se on mahdollista, kun yhteiskunta huolehtii lapsista oikeasti aika suuren osan ajasta? Joskus mietin, ovatko nämä edes oikeita henkilöitä vai keksittyjä.

Itse käsitin, että kyse lienee ollut 0-3-vuotiaista. Jutussahan sanottiin, että hän opiskeli, ei ollut siis kotiäiti sanan varsinaisessa merkityksessä.

Vierailija kirjoitti:

Näissö jutuissa monesti syyllistetään miestä siitä että ”hän tekee uraa”. Tottakai sitä pitää tehdä kovin työtä ja yrittää saada parempaa palkkaa jos perheessä on vain yksi palkansaaja.

Tässä jutun tilanteessa on aika luonnollista että isä käy töissä ja äiti on kotoma koska hänellä oli jatko-opinnot kesken. Toisin päin toimiminen olisi taloudellisesti mahdotonta.

Ei tässä syyllistetty ketään. Pointti oli siinä, että eron jälkeen voi yllättää, miten taloudellinen tilanne muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos naisen elintaso eron myötä laskee tarkoittaa se sitä, että hän on elänyt miehen siivellä ja eron jälkeen hän elää oman elintasonsa mukaisesti.

Joo, voi sitä noinkin ajatella.

Mutta kun lapsia, ne lapset ovat yhteisiä. Ja perheet ovat yleensä tiiviitä taloudellisiakin yhteisöjä.

Molemmat käyttävät rahaa koko perheen hyvinvointiin ja elämiseen.

Ja aina on useinmiten niin, että perheessä se mies on parempipalkkainen ja tienaa enemmän.

Jos ei ole lapsia, kyllähän aikuinen nainen selviää erosta myös taloudellisesta puolesta avioeron yhteydessä.

Ei työssäkäyvä nainen ole milloinkaan elänyt miehen siivellä. Hän on osallistunut perheen kuluihin tulojensa mukaan.

Kommentti on erittäin ilkeä  ja naisia väheksyvä.

Minäkin tienaisin vähemmän kuin mieheni, jos olisin jäänyt kotiin vuosiksi, mutta jaoimme vastuun ja minä tienaan nyt enemmän. Emmekä olleet marttyyrivanhempia, joiden mielestä päivähoito on s**tanasta. 

Minä puolestani tienaan saman kuin mieheni - oltuani viisi vuotta kotona ja nyt 80 prosentin työajalla. Kun on hyvä koulutus alla, niin voi ottaa halutessaan vähän rennomminkin.

Miten ihmeessä pystyit päättelemään mitään koulutuksestani? Totta kai koulutuksella on väliä, mutta jos olisin ollut kotona 6 vuotta, niin siinä ajassa olisi liuta nuoria miehiä jo ottanut ne hyvät paikat ja edenneet ja minä palaisin sinne, mistä lähdin. Ja koska kommenttisi ei kerro mitään palkkatasostasi, onko se sitten millainen summa, minkä tienaat vähemmällä työajalla, tarkennetaan, että en olisi halunnut tyytyä keskipalkkaan, siksi en halunnut jäädä kotiin enkä tehdä lyhennettyä työaikaa. Minäkin tienaisin saman verran kuin mieheni 80% palkalla (edelleen yli mediaanin ja keski-palkan)  mutta en näe mitään syytä vähentää tunteja, kun työ- ja vapaa-aika on balanssissa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ihmettelen tuota, että sukulaisten piti maksaa takuuvuokrat ja ystävien lahjoittaa kalliit kodinkoneet. Jos Hanna oli ihan p-a, hän olisi saanut takuuvuokrat toimeentulotuesta, ja toimeentulotuesta olisi voinut hakea myös tukea kodin perustamiseen. Sillä rahalla olisi saanut ainakin osan kodinkoneista hankittua, pyykkikoneeseen olisi voinut saada jopa harkinnanvaraista, mikäli taloyhtiössä ei ole konetta (kun kyse lapsiperheestä). Veikkaan vähän, että Hanna ei oikeastaan olisi joutunut niin hankalaan tilanteeseen, jos olisi oikeasti tiennyt, mitä tukia voi hakea. Nyt vaikuttaa siltä, että hän ei tiennyt, eikä kukaan kertonutl, joten nyt artikkeliin saatiin tarina siitä, että rahaton ihminen joutuu erossa sukulaisten sohvalle eikä saa mistään rahaa.

Mistäs noita kukaan tietää kaikkia harkinnanvaraisia tukia etukäteen, jos sellaisia ei ole kukaan tuttu käyttänyt ja kukaan osaa neuvoa. Niistä voi olla vaikea saada tietoa hakemallakaan, koska tietoa pimittämällä tietoisesti hillitään hakutulvaa. Itselleni oli täysi yllätys, että sossu ylipäätään maksaa vuokrani eron jälkeen ja että minulle järjestyy kaupungin asunto. Luulin, että joutuu monta vuotta jonottamaan. Olisin eronnut paljon aikaisemmin, jos tämän olisin tiennyt. Ja ehkä ei olisi tarvinnut mennä turvakodin kautta lapsen kanssa ja katsella niin kauan juoppoa ja väkivaltaista puolisoa. Pesukoneeseen ei saanut tukea, ja ne kodinperustamisrahat esim. astioihin olivat joitakin kymppejä. Ja minulla tosiaan jäi kaikki sinne vanhaan kotiin, vain kassin vaatteita sain mukaan. Kyllä olin vaikeassa tilanteessa vuosia, ja monta vuotta meni siihen, että kotona oli kaikki tarvittava. Silloin ei ollut aktiivisia fb-ryhmiä vielä olemassa.

No jos seuraa mediaa, lukee erilaisia lehtiä ja kirjoja, hengaa aikansa kuluksi keskustelupalstoilla... Vaikea uskoa, että kukaan esim. politiikkaa seurannut voi olla tietämättä sosiaalituista, koska sosiaalituet usein vaalien alla tai muutenkin yksi aihe, josta keskustellaan. Jopa monissa opinnoissa aihe voi tulla vastaan. Itse taas ihmettelen, miten tynnyrissä osa tyypeistä elää, jos eivät tiedä yhteiskunnan toimintaperiaatteista mitään - ja kyllä, tuet ovat yksi osa sitä. Luulisi, että lastenvalvojakin olisi kysynyt, onko tuloina toimeentulotuki, jolloin skarpimpi tyyppi olisi viimeistään avannut suunsa ja kysynyt, mikä se on. Ja tällöin lastenvalvoja olisi varmaan vastannut, että "niin, kun sulla jää tulot noin alhaisiksi, olet oikeutettu hakemaan toimeentulotukea". Ihmettelen, miksi sinullekaan ei kertonut kukaan mitään, jos kerran turvakodissakin olit asioinut.

Tiedetään että on olemassa sosiaalitukia, mutta tosiaan oon sitä ikä- ja sosiaaliluokkaa joka on kasvatettu tulemaan toimeen omalla työnteolla. Itse olin hankalassa tilanteessa 90-luvulla, työttömänä jne. mutta ei mulle silloin kukaan kertonut mitä tukia voi hakea, ei ollut nettiä saati keskustelupalstoja. En tiedä puhutaanko näistä asioista koulussa esim. mitään, ei meidän aikana ainakaan opetettu miten haetaan tukia. 

Suomessa miehestä on tullut naiselle elättäjä, siittäjä ja mahdollistaja. Kun kävelevä lompakko lähtee, nainen on pulassa ja uhriutuu.

Minä olen ollut tuo Hanna.

Tosin tiesin jo hyvissä ajoin, että tulen aloittamaan kaiken taas nollapisteestä, sillä kertaa vaan parin mukulan kanssa.

Tein kahta työtä, huusin metsässä epätoivoa ja potkin kiukuissani puita. Purin hammasta ja jatkoin.

Realiteetit on monella tiedossa. Silti eletään sillä riskillä, että asiat eivät tule muuttumaan.

Voihan sitä ajatella, ettei ole reilua kun erossa käy näin, mutta elämä ei ole reilua. Eroa en kadu. Enkä niitä vuosia, jotka olen elänyt.

Minua ja niitä nuoria aikuisia jotka ovat lähdössä maailmalle yhdistää se tieto, että materia on vain materiaa. Ja kaikki kaatuu, tärkeintä on että nousee yöks senkin jälkeen, kerta toisensa jälkeen.

Perheissä jaetaan raha-asiat monella eri tavalla ja se on ok, mutta sitä en ymmärrä, että joku ei varmista omaa selustaansa millään tavalla. Mun parisuhde on kestänyt 30 vuotta ja koko sen ajan olen pitänyt itselläni taloudellista puskuria, että jos tapahtuu jotain, mihin en voi itse vaikuttaa (ero, sairastuminen, paremmin tienaavan mieheni kuolema), niin ei tarvi ensimmäisenä miettiä, että mistä rahat peruselämiseen. Se, että elintaso putoaa on ok, mutta persaukiseksi jääminen ei ole.

Vierailija kirjoitti:

En voi ymmärtää perustelua, että on älytöntä hoitaa lainaa puoliksi kummankin tililtä, ja siksi laina menee toisen tililtä ja toinen hoitaa muut menot.

Se ei ole kuin yksi pieni ranneliike laittaa vuoden lyhennykset puolitettuna maksupalveluun ja sitten asunto on läpinäkyvästi molempien nimissä.

Tai sitten tuo yhteinen taloustili josta menee lainat ja kaikki juoksevat kulut.

On yhdentekevää kumpi lainaa maksaa. Asunto on sen jonka nimissä se on.