Kun mies ei huomioi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta muuten hän on oikein ihana?

En sanonut niin. Silti olen kyllä häntä kaikesta huolimatta rakastanut ja koittanut hyväksyä sellaisena kun on. Mutta nyt huomaan, että raja on tullut vastaan. Seksihalut ja varmaan rakkauskin ovat kuolleet minun puoleltani kun en tunne saavani suhteesta mitään. Miehen yrittäminen on niin väkinäistä ettei sitä voi yrittämiseksi edes sanoa. Esim kun olen vuosia sanonut että läheisyys on se mitä kaipaan ja olen vaikka olen vääntänyt rautalangasta, antanut yksinkertaisia esimerkkejä esim pidän hieronnasta, siitä että katsottaisi yhdessä jotain sarjaa jne.. Niin mies sitten hieroo vastahakoisesti puoli minuuttia ja sitten sanoo että nyt varmaan riittää. Hän on silloin omasta mielestään antanut läheisyyttä ja minun pitäisi olla tyytyväinen. Jos kehtaan olla eri mieltä, niin hän pahoittaa mielensä. Eikä siitä sitten tule mitään.

Yleensäkin tilanteet menee niin, että hän käyttäytyy tökerösti minua kohtaan, epähuomioivasti, jopa törkeästi ja jos siitå huomautan, niin hän on se joka lopulta loukkaantuu. En usko että kaikissa parisuhteissa on nöin vaikeita ihan yksinkertaiset asiat. T. Ap

Olet pelkkä itsestäänselvyys. Olin itse aikoinaan samanlainen enkä edes rakastanut kumppana. Jätä se.

https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/pari_tunnetta_-parisuhdekurssi

Vahva suositus tuolle, on siis ilmainen verkkokurssi. Edellyttää tietysti, että haluatte molemmat kehittää suhdettanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jos keskustelisitte? Eli yhdessä miettisitte mitä haluatte katsoa TV:stä yhdessä, milloin olisi molemmille sopiva aika siivota ja mikä olisi hyvä lomakohde molemmille.

Ei mies anna selkeää vastausta. Sillon aina tärkeämpää tekemistä siinä puhelimella tai tietokoneella. Kaikki jutut jotenkin aina jää. Tuntuu ikävältä ja nöyryyttävältä kerjätä jotain viettämään aikaa kanssasi. Sen takia yhteinen tekeminen on lähes jäänyt kokonaan, koska en jaksa sellaista. T. Ap

Ei jaksa? Sitä ei kiin-nos-ta.

Sehän on selvää. Ei kiinnosta minä tai mistä minä pidän. Ja olen jo tavallaan niin tottunut siihen, että jo vuosia olen vaan elänyt näin, enkä edes pitkiin aikoihin ole miettinyt asiaa. Olen keskittynyt lapsiini, opiskeluuni, harrastuksiini, työhön…

Miksi sitten kuitenkin väittää muuta, eikä halua erota? Luulisi että hänkin olisi onnellisempi toisaalla. T. Ap

Ei miehet etsi mitään onnellisuutta. Heille riittää, että perustarpeet tulee tyydytettyä eli miehelläsi on kaikki hyvin.           

Mutta jos näin tosiaan on, niin eihän se sitten muutu paremmaksi vaihtamalla? Tosin seksiä on nykyään tosi harvoin, koska haluni on menneet siinä samassa kun lakkasin enää yksin yrittämästä. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jos keskustelisitte? Eli yhdessä miettisitte mitä haluatte katsoa TV:stä yhdessä, milloin olisi molemmille sopiva aika siivota ja mikä olisi hyvä lomakohde molemmille.

Ei mies anna selkeää vastausta. Sillon aina tärkeämpää tekemistä siinä puhelimella tai tietokoneella. Kaikki jutut jotenkin aina jää. Tuntuu ikävältä ja nöyryyttävältä kerjätä jotain viettämään aikaa kanssasi. Sen takia yhteinen tekeminen on lähes jäänyt kokonaan, koska en jaksa sellaista. T. Ap

Ei jaksa? Sitä ei kiin-nos-ta.

Sehän on selvää. Ei kiinnosta minä tai mistä minä pidän. Ja olen jo tavallaan niin tottunut siihen, että jo vuosia olen vaan elänyt näin, enkä edes pitkiin aikoihin ole miettinyt asiaa. Olen keskittynyt lapsiini, opiskeluuni, harrastuksiini, työhön…

Miksi sitten kuitenkin väittää muuta, eikä halua erota? Luulisi että hänkin olisi onnellisempi toisaalla. T. Ap

Onhan se tällä palstalla käynyt selväksi, että miehelle on tärkeintä se, että löytyy nainen. Vaikka sitten sellainen jota mies ei rakasta, koska siltäkin naiselta saa niitä palveluita joista mies on riippuvainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuva usein odottaa, odottaa ja odottaa, että kumppani muuttuisi. Ottaisi viimein vastuun ja että itse saisi viimein suhteessa sitä, mitä kaipaa.  

Tunnistan kyllä tätä. Mutta millä tavalla se tapahtuu? Jos ei puhe auta, ei pyynnöt, ei mitkään. Välillä on kuin kuuroille korville puhuisi. Mies ei kuulemma tiedä mistä edes puhun. Teeskenteleekö? Jos puhun läheisyydestä, hän sanoo että hänelle läheisyys= seksi. Ja minun pitäisi siihen sitten ilmeisesti tyytyä. Oikeastaan siinä

vaiheessa kun lakkasin yrittämästä saada mieheni ymmärtämään, niin minulta loppui halut. Olen tottunut yksinäisyyteen suhteessa, mutta joskus, aika harvoin se kuitenkin alkaa vaivata ja mietin jopa että voisiko olla jotain muutakin tarjolla. T. Ap

Mietit, että olisi joku toinen johon ripustautua?

Hmm. En ole missään vaiheessa suhdettamme etsinyt ketään muuta. Mutta välillä mietin, että olisiko minulla vielä joskus mahdollisuus sellaiseen lämminhenkiseen suhteeseen, jossa molemmat olisivat tasavertaisia, jossa mies olisi oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, siitå mistä pidän ja mikä on minulle tärkeää. Ja joka hoitaisi myös tasavertaisesti kotityöt jne. T. Ap

Läheisriippuvuuden taustalla ovat usein heikko käsitys omasta itsestä ja huono itsetunto. Pelätessään hylätyksi tulemista läheisriippuvainen ei pysty sanomaan toisille ei. Siksi häntä voidaan käyttää hyväksi ihmissuhteissa. Hänen on vaikea olla tasavertaisessa suhteessa toisiin ihmisiin, eikä hän kestä yksin jäämistä. Sinulla on edessä pitkä toipuminen ennen kuin kykenet tasavertaiseen suhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän tuskin suurestikaan rakastaa sua. Mun mies nimittäin muistaa huomioida mua joka ikinen päivä, sanoo rakastavansa ja haluaa tehdä asioita mun kanssa yhdessä. Kaikella tällä hän saa mun sydämen pulppuamaan onnea ja tuntemaan itseni maailman ainutlaatuisimmaksi naiseksi hänen silmissään:)

Joo mut ei valtaosa pitkistä parisuhteista ole tällaisia, vaikka aina joku tällainen ketjuun tuleekin kommentoimaan.

No en voi tietää valtaosan parisuhteista, ainoastaan omastani. Uskoisin kuitenkin, että suurin osa miehistä tekee rakastuneena ihan mitä tahansa miellyttääkseen ja osoittaakseen rakkauttaan. Otan esimerkiksi vaikkapa ketjussa mainitun hieromisen. Hän on aina oma-aloitteinen sen suhteen, jos mun lihakset ovat kipeänä esimerkiksi tanssitreenien jälkeen. Eikä hänellä ole koskaan kiire lopettaa:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuva usein odottaa, odottaa ja odottaa, että kumppani muuttuisi. Ottaisi viimein vastuun ja että itse saisi viimein suhteessa sitä, mitä kaipaa.  

Tunnistan kyllä tätä. Mutta millä tavalla se tapahtuu? Jos ei puhe auta, ei pyynnöt, ei mitkään. Välillä on kuin kuuroille korville puhuisi. Mies ei kuulemma tiedä mistä edes puhun. Teeskenteleekö? Jos puhun läheisyydestä, hän sanoo että hänelle läheisyys= seksi. Ja minun pitäisi siihen sitten ilmeisesti tyytyä. Oikeastaan siinä

vaiheessa kun lakkasin yrittämästä saada mieheni ymmärtämään, niin minulta loppui halut. Olen tottunut yksinäisyyteen suhteessa, mutta joskus, aika harvoin se kuitenkin alkaa vaivata ja mietin jopa että voisiko olla jotain muutakin tarjolla. T. Ap

Rakas lapsi, kun se toinen ei muutu. 

Ymmärrän sen että perusluonne ei muutu. Mutta kyllähän tuollaisia perus käytöstapoja ja toisen huomioimista pitää pystyä oppimaan jos ei ole kotona sellaista opetettu! Mä en ajattele että asia on näin mustavalkoinen ollenkaan. Ihminenhän päinvastoin muuttuu kokoajan. Tietysti jos ei koe tarvetta muuttua tai ei halua, niin se on eri asia. Joskus pitää tosi kokea kovia ja sitten vasta on valmis muuttumaan. T. Ap

Kyllä. Ja se mitä sun miehen pitää kokea on se, ettet sinä ole itsestäänselvyys.

Eli ilmotat, että te eroatte nyt ja olet myös valmis toteuttamaan sen. Yli 50 % todennäköisyydellä mies on siinä vaiheessa valmis keskustelemaan ja sulla on valta katsoa, että epäkohdat tulee kuntoon. Ja jos ei ole valmis, on hyvä että pääset elämään omaa elämääsi.

Kuulostaa tutulta. Kokemuksen syvällä äänellä sanon, että se tilanne ei tule tuosta muuttumaan. Ero on edessä ennemmin tai myöhemmin. Kyse onkin vain siitä, kuinka monta vuotta sinä AP haluat tuhlata omaa elämääsi tuommoisessa suhteessa.

Onko siitä miehestä edes apua lasten kanssa? Olisiko elämä oikeasti helpompaa ilman tuota miestä? Jos sinulla olisi sinkkuna vientiä, niin todellakin kannattaa erota! Ne sinun halut palailee kyllä, kun stressi kodin ilmapiiristä loppuu ja muu elämä saadaan raiteilleen. Jäisikö lapset sinulle, vai onnistuisiko viikko/viikko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän tuskin suurestikaan rakastaa sua. Mun mies nimittäin muistaa huomioida mua joka ikinen päivä, sanoo rakastavansa ja haluaa tehdä asioita mun kanssa yhdessä. Kaikella tällä hän saa mun sydämen pulppuamaan onnea ja tuntemaan itseni maailman ainutlaatuisimmaksi naiseksi hänen silmissään:)

Joo mut ei valtaosa pitkistä parisuhteista ole tällaisia, vaikka aina joku tällainen ketjuun tuleekin kommentoimaan.

No en voi tietää valtaosan parisuhteista, ainoastaan omastani. Uskoisin kuitenkin, että suurin osa miehistä tekee rakastuneena ihan mitä tahansa miellyttääkseen ja osoittaakseen rakkauttaan. Otan esimerkiksi vaikkapa ketjussa mainitun hieromisen. Hän on aina oma-aloitteinen sen suhteen, jos mun lihakset ovat kipeänä esimerkiksi tanssitreenien jälkeen. Eikä hänellä ole koskaan kiire lopettaa:)

Tuo mukavaa ja hauskaa hommaa tasan siihen asti kun ensimmäisen kerran saa kuulla kiukuttelua kun sain viimeksi hieronnan niin oletin saavani nytkin. Tuossa vaiheessa se muuttuu mukavasta hemmottelusta työksi. Pätee muihinkin kuin hieronta asioihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jos keskustelisitte? Eli yhdessä miettisitte mitä haluatte katsoa TV:stä yhdessä, milloin olisi molemmille sopiva aika siivota ja mikä olisi hyvä lomakohde molemmille.

Ei mies anna selkeää vastausta. Sillon aina tärkeämpää tekemistä siinä puhelimella tai tietokoneella. Kaikki jutut jotenkin aina jää. Tuntuu ikävältä ja nöyryyttävältä kerjätä jotain viettämään aikaa kanssasi. Sen takia yhteinen tekeminen on lähes jäänyt kokonaan, koska en jaksa sellaista. T. Ap

Ei jaksa? Sitä ei kiin-nos-ta.

Sehän on selvää. Ei kiinnosta minä tai mistä minä pidän. Ja olen jo tavallaan niin tottunut siihen, että jo vuosia olen vaan elänyt näin, enkä edes pitkiin aikoihin ole miettinyt asiaa. Olen keskittynyt lapsiini, opiskeluuni, harrastuksiini, työhön…

Miksi sitten kuitenkin väittää muuta, eikä halua erota? Luulisi että hänkin olisi onnellisempi toisaalla. T. Ap

Muutokset ovat työläitä. Hän ei ilmeisesti koe, että mikään olisi vialla, vaikka ei perhettään ihmeemmin arvostakaan, vaan pitää itsestäänselvyytenä. Tuo on ihan oikeasti monelle tyypillistä käytöstä ja tyypillinen ajattelutapa: ei ole kiitollinen mistään eikä tee minkään eteen mitään.

Jos tosissasi päädyt siihen tulokseen, että ehdotat eroa, on täysin mahdollista, että hän sanoo ettei halua erota, mutta suhtautuu muuten kaikkeen yhtä välinpitämättömästi kuin ennenkin, myös siihen eroon. 

Jos lähdetään siitä, että kunnioitat omia tunteitasi tässä asiassa ja yrität saada tehtyä jotain sille, että haluatte liitossanne aivan eri asioita, onko mitenkään mahdollista hakea jotain avioliittoneuvontaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuva usein odottaa, odottaa ja odottaa, että kumppani muuttuisi. Ottaisi viimein vastuun ja että itse saisi viimein suhteessa sitä, mitä kaipaa.  

Tunnistan kyllä tätä. Mutta millä tavalla se tapahtuu? Jos ei puhe auta, ei pyynnöt, ei mitkään. Välillä on kuin kuuroille korville puhuisi. Mies ei kuulemma tiedä mistä edes puhun. Teeskenteleekö? Jos puhun läheisyydestä, hän sanoo että hänelle läheisyys= seksi. Ja minun pitäisi siihen sitten ilmeisesti tyytyä. Oikeastaan siinä

vaiheessa kun lakkasin yrittämästä saada mieheni ymmärtämään, niin minulta loppui halut. Olen tottunut yksinäisyyteen suhteessa, mutta joskus, aika harvoin se kuitenkin alkaa vaivata ja mietin jopa että voisiko olla jotain muutakin tarjolla. T. Ap

Rakas lapsi, kun se toinen ei muutu. 

Ymmärrän sen että perusluonne ei muutu. Mutta kyllähän tuollaisia perus käytöstapoja ja toisen huomioimista pitää pystyä oppimaan jos ei ole kotona sellaista opetettu! Mä en ajattele että asia on näin mustavalkoinen ollenkaan. Ihminenhän päinvastoin muuttuu kokoajan. Tietysti jos ei koe tarvetta muuttua tai ei halua, niin se on eri asia. Joskus pitää tosi kokea kovia ja sitten vasta on valmis muuttumaan. T. Ap

Kyllä. Ja se mitä sun miehen pitää kokea on se, ettet sinä ole itsestäänselvyys.

Eli ilmotat, että te eroatte nyt ja olet myös valmis toteuttamaan sen. Yli 50 % todennäköisyydellä mies on siinä vaiheessa valmis keskustelemaan ja sulla on valta katsoa, että epäkohdat tulee kuntoon. Ja jos ei ole valmis, on hyvä että pääset elämään omaa elämääsi.

Erolla uhkailu on vihoviimeinen asia mikä tulisi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä teitä sitten yhdistää tai pitää yhdessä?

Kurja tilanne...

Itse kysyn myös, että mikä alunperin yhdisti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jos keskustelisitte? Eli yhdessä miettisitte mitä haluatte katsoa TV:stä yhdessä, milloin olisi molemmille sopiva aika siivota ja mikä olisi hyvä lomakohde molemmille.

Ei mies anna selkeää vastausta. Sillon aina tärkeämpää tekemistä siinä puhelimella tai tietokoneella. Kaikki jutut jotenkin aina jää. Tuntuu ikävältä ja nöyryyttävältä kerjätä jotain viettämään aikaa kanssasi. Sen takia yhteinen tekeminen on lähes jäänyt kokonaan, koska en jaksa sellaista. T. Ap

Ei jaksa? Sitä ei kiin-nos-ta.

Sehän on selvää. Ei kiinnosta minä tai mistä minä pidän. Ja olen jo tavallaan niin tottunut siihen, että jo vuosia olen vaan elänyt näin, enkä edes pitkiin aikoihin ole miettinyt asiaa. Olen keskittynyt lapsiini, opiskeluuni, harrastuksiini, työhön…

Miksi sitten kuitenkin väittää muuta, eikä halua erota? Luulisi että hänkin olisi onnellisempi toisaalla. T. Ap

Ei miehet etsi mitään onnellisuutta. Heille riittää, että perustarpeet tulee tyydytettyä eli miehelläsi on kaikki hyvin.           

Mutta jos näin tosiaan on, niin eihän se sitten muutu paremmaksi vaihtamalla? Tosin seksiä on nykyään tosi harvoin, koska haluni on menneet siinä samassa kun lakkasin enää yksin yrittämästä. T. Ap

Mun prioriteettilista:

1. Hyvä parisuhde, jossa on emotionaalinen yhteys ja aito halu viettää aikaansa ja käyttää elämänsä toisen parissa.

2. Sinkkuelämä

RIMA kulkee tässä kohtaa

3. Ap:n kuvailema parisuhde, jossa ei ole rakkautta eikä henkistä yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jos keskustelisitte? Eli yhdessä miettisitte mitä haluatte katsoa TV:stä yhdessä, milloin olisi molemmille sopiva aika siivota ja mikä olisi hyvä lomakohde molemmille.

Ei mies anna selkeää vastausta. Sillon aina tärkeämpää tekemistä siinä puhelimella tai tietokoneella. Kaikki jutut jotenkin aina jää. Tuntuu ikävältä ja nöyryyttävältä kerjätä jotain viettämään aikaa kanssasi. Sen takia yhteinen tekeminen on lähes jäänyt kokonaan, koska en jaksa sellaista. T. Ap

Ei jaksa? Sitä ei kiin-nos-ta.

Sehän on selvää. Ei kiinnosta minä tai mistä minä pidän. Ja olen jo tavallaan niin tottunut siihen, että jo vuosia olen vaan elänyt näin, enkä edes pitkiin aikoihin ole miettinyt asiaa. Olen keskittynyt lapsiini, opiskeluuni, harrastuksiini, työhön…

Miksi sitten kuitenkin väittää muuta, eikä halua erota? Luulisi että hänkin olisi onnellisempi toisaalla. T. Ap

Ei miehet etsi mitään onnellisuutta. Heille riittää, että perustarpeet tulee tyydytettyä eli miehelläsi on kaikki hyvin.           

Mutta jos näin tosiaan on, niin eihän se sitten muutu paremmaksi vaihtamalla? Tosin seksiä on nykyään tosi harvoin, koska haluni on menneet siinä samassa kun lakkasin enää yksin yrittämästä. T. Ap

Vaihtamalla? Sinä tosiaan olet läheisriippuvainen? Pitäisikö sinun hakea siihen apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuva usein odottaa, odottaa ja odottaa, että kumppani muuttuisi. Ottaisi viimein vastuun ja että itse saisi viimein suhteessa sitä, mitä kaipaa.  

Tunnistan kyllä tätä. Mutta millä tavalla se tapahtuu? Jos ei puhe auta, ei pyynnöt, ei mitkään. Välillä on kuin kuuroille korville puhuisi. Mies ei kuulemma tiedä mistä edes puhun. Teeskenteleekö? Jos puhun läheisyydestä, hän sanoo että hänelle läheisyys= seksi. Ja minun pitäisi siihen sitten ilmeisesti tyytyä. Oikeastaan siinä

vaiheessa kun lakkasin yrittämästä saada mieheni ymmärtämään, niin minulta loppui halut. Olen tottunut yksinäisyyteen suhteessa, mutta joskus, aika harvoin se kuitenkin alkaa vaivata ja mietin jopa että voisiko olla jotain muutakin tarjolla. T. Ap

Rakas lapsi, kun se toinen ei muutu. 

Ymmärrän sen että perusluonne ei muutu. Mutta kyllähän tuollaisia perus käytöstapoja ja toisen huomioimista pitää pystyä oppimaan jos ei ole kotona sellaista opetettu! Mä en ajattele että asia on näin mustavalkoinen ollenkaan. Ihminenhän päinvastoin muuttuu kokoajan. Tietysti jos ei koe tarvetta muuttua tai ei halua, niin se on eri asia. Joskus pitää tosi kokea kovia ja sitten vasta on valmis muuttumaan. T. Ap

Kyllä. Ja se mitä sun miehen pitää kokea on se, ettet sinä ole itsestäänselvyys.

Eli ilmotat, että te eroatte nyt ja olet myös valmis toteuttamaan sen. Yli 50 % todennäköisyydellä mies on siinä vaiheessa valmis keskustelemaan ja sulla on valta katsoa, että epäkohdat tulee kuntoon. Ja jos ei ole valmis, on hyvä että pääset elämään omaa elämääsi.

Erolla uhkailu on vihoviimeinen asia mikä tulisi tehdä.

Minulla on ollut vain neljä suhdetta, mutta ihan jokaisessa niissä ainoa kohta missä mies on ollut valmis kuuntelemaan ja muuttumaan on ollut eroilmoitukseni. Eikä.tuo ole uhkaus, toivon, että ap toteuttaa myös eron.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuva usein odottaa, odottaa ja odottaa, että kumppani muuttuisi. Ottaisi viimein vastuun ja että itse saisi viimein suhteessa sitä, mitä kaipaa.  

Tunnistan kyllä tätä. Mutta millä tavalla se tapahtuu? Jos ei puhe auta, ei pyynnöt, ei mitkään. Välillä on kuin kuuroille korville puhuisi. Mies ei kuulemma tiedä mistä edes puhun. Teeskenteleekö? Jos puhun läheisyydestä, hän sanoo että hänelle läheisyys= seksi. Ja minun pitäisi siihen sitten ilmeisesti tyytyä. Oikeastaan siinä

vaiheessa kun lakkasin yrittämästä saada mieheni ymmärtämään, niin minulta loppui halut. Olen tottunut yksinäisyyteen suhteessa, mutta joskus, aika harvoin se kuitenkin alkaa vaivata ja mietin jopa että voisiko olla jotain muutakin tarjolla. T. Ap

Mietit, että olisi joku toinen johon ripustautua?

Hmm. En ole missään vaiheessa suhdettamme etsinyt ketään muuta. Mutta välillä mietin, että olisiko minulla vielä joskus mahdollisuus sellaiseen lämminhenkiseen suhteeseen, jossa molemmat olisivat tasavertaisia, jossa mies olisi oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, siitå mistä pidän ja mikä on minulle tärkeää. Ja joka hoitaisi myös tasavertaisesti kotityöt jne. T. Ap

Läheisriippuvuuden taustalla ovat usein heikko käsitys omasta itsestä ja huono itsetunto. Pelätessään hylätyksi tulemista läheisriippuvainen ei pysty sanomaan toisille ei. Siksi häntä voidaan käyttää hyväksi ihmissuhteissa. Hänen on vaikea olla tasavertaisessa suhteessa toisiin ihmisiin, eikä hän kestä yksin jäämistä. Sinulla on edessä pitkä toipuminen ennen kuin kykenet tasavertaiseen suhteeseen. 

Tunnistan itsessäni tuota läheisriippuvaisuutta kyllä, toisaalta olen ollut pitkiä aikoja yksin ja muutenkin sellainen joka pärjää yksinkin. Olenhan nytkin käytännössä kun niin paljon joudun hoitamaan yksin ja emotionaalisesti minut on myös jätetty yksin jo aikoja sitren. Vaikea ajatella että kaikkia jotka on jotenkin rikki tai kokeneet kovia (esim minä, jonka takia ilmeisesti olen läheisriippuvainen) käytetään väistämättä aina vaan hyväksi, eivätkä he voi saada tasavertaista suhdetta. Onko niin että suurin osa ihmisistä on hyväksikäyttäjiä? Itse en ainakaan ole. Eikä ystävänikään ole. Kyllä he osaavat olla huomaavaisia samalla tavalla kuin itsekin osaan. Oikeastaan suurin osa tuntemistani ihmisistä on huomaavaisia. Mieheni ei ole. Hänelle sopisi paremmin nainen joka on samanlainen joka hän itse on. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä teitä sitten yhdistää tai pitää yhdessä?

Kurja tilanne...

Itse kysyn myös, että mikä alunperin yhdisti?

Ihastuminen on kemiaa ja epäsopivaankiin voi ihastua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän tuskin suurestikaan rakastaa sua. Mun mies nimittäin muistaa huomioida mua joka ikinen päivä, sanoo rakastavansa ja haluaa tehdä asioita mun kanssa yhdessä. Kaikella tällä hän saa mun sydämen pulppuamaan onnea ja tuntemaan itseni maailman ainutlaatuisimmaksi naiseksi hänen silmissään:)

Joo mut ei valtaosa pitkistä parisuhteista ole tällaisia, vaikka aina joku tällainen ketjuun tuleekin kommentoimaan.

Mitä ihmettä? ei tietysti joka päivä voi olla yhtä juhlaa, mutta kyllä minun näkemyksen mukaan kestävät parisuhteet ovat enemmän tuon kommentin mukaisia kuin aloittajan kuvaamia. Näin omassa elämässä ja ystävien kanssa puhuessa ja vuosien, osittain myös vuosikymmenien, suhteet kyseessä. Kyllä on jotain vialla, jos tyytyy aloittajan kuvaamaan tai pahempaan tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jos keskustelisitte? Eli yhdessä miettisitte mitä haluatte katsoa TV:stä yhdessä, milloin olisi molemmille sopiva aika siivota ja mikä olisi hyvä lomakohde molemmille.

Ei mies anna selkeää vastausta. Sillon aina tärkeämpää tekemistä siinä puhelimella tai tietokoneella. Kaikki jutut jotenkin aina jää. Tuntuu ikävältä ja nöyryyttävältä kerjätä jotain viettämään aikaa kanssasi. Sen takia yhteinen tekeminen on lähes jäänyt kokonaan, koska en jaksa sellaista. T. Ap

Ei jaksa? Sitä ei kiin-nos-ta.

Sehän on selvää. Ei kiinnosta minä tai mistä minä pidän. Ja olen jo tavallaan niin tottunut siihen, että jo vuosia olen vaan elänyt näin, enkä edes pitkiin aikoihin ole miettinyt asiaa. Olen keskittynyt lapsiini, opiskeluuni, harrastuksiini, työhön…

Miksi sitten kuitenkin väittää muuta, eikä halua erota? Luulisi että hänkin olisi onnellisempi toisaalla. T. Ap

Ei miehet etsi mitään onnellisuutta. Heille riittää, että perustarpeet tulee tyydytettyä eli miehelläsi on kaikki hyvin.           

Mutta jos näin tosiaan on, niin eihän se sitten muutu paremmaksi vaihtamalla? Tosin seksiä on nykyään tosi harvoin, koska haluni on menneet siinä samassa kun lakkasin enää yksin yrittämästä. T. Ap

Vaihtamalla? Sinä tosiaan olet läheisriippuvainen? Pitäisikö sinun hakea siihen apua?

Haluat ainakin tosi paljon leimata minua siksi. Ehkä sitten olenkin läheisriippuvainen. Mutta se ei ollut tässä pointti, vaan jos kerta lähes kaikki miehet ovat tuollaisia, niin sittenhän siihen on vain tyytyminen jos haluaa ylipäänsä parisuhteen, joka kuitenkin aika luonnollista. Toki vaihtoehto on olla yksin, enkä tietenkään jos erottaisiin voisi alkaa uuteen suhteeseen lastenkaan takia. Mutta toki haave on olemassa onnellisesta parisuhteesta, se että onko se realistista on eri asia. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä teitä sitten yhdistää tai pitää yhdessä?

Kurja tilanne...

Itse kysyn myös, että mikä alunperin yhdisti?

Oli hauskaa yhdessä. Olin rakastunut. Mies halusi nopeasti naimisiin ja perheen.. Otin vähän riskin siinä tietty. T. Ap