Kun mies ei huomioi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuva usein odottaa, odottaa ja odottaa, että kumppani muuttuisi. Ottaisi viimein vastuun ja että itse saisi viimein suhteessa sitä, mitä kaipaa.  

Tunnistan kyllä tätä. Mutta millä tavalla se tapahtuu? Jos ei puhe auta, ei pyynnöt, ei mitkään. Välillä on kuin kuuroille korville puhuisi. Mies ei kuulemma tiedä mistä edes puhun. Teeskenteleekö? Jos puhun läheisyydestä, hän sanoo että hänelle läheisyys= seksi. Ja minun pitäisi siihen sitten ilmeisesti tyytyä. Oikeastaan siinä

vaiheessa kun lakkasin yrittämästä saada mieheni ymmärtämään, niin minulta loppui halut. Olen tottunut yksinäisyyteen suhteessa, mutta joskus, aika harvoin se kuitenkin alkaa vaivata ja mietin jopa että voisiko olla jotain muutakin tarjolla. T. Ap

Mietit, että olisi joku toinen johon ripustautua?

Hmm. En ole missään vaiheessa suhdettamme etsinyt ketään muuta. Mutta välillä mietin, että olisiko minulla vielä joskus mahdollisuus sellaiseen lämminhenkiseen suhteeseen, jossa molemmat olisivat tasavertaisia, jossa mies olisi oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, siitå mistä pidän ja mikä on minulle tärkeää. Ja joka hoitaisi myös tasavertaisesti kotityöt jne. T. Ap

Todella harva nainen on sellainen, josta mies voisi kiinnostua ihmisenä, ts. muunakin kuin reikänä. Todennäköisyys sille, että juuri sinä kuuluisit tähän naispuolisten yksisarvisten heimoon, on olematon. Ei siis kannata ihan kevyin perustein hylätä perhettäsi ja lähteä etsimään uutta miestä. Siinä päätyy helposti ojasta allikkoon. 

Sinä olet varmaan juuri oikea henkilö selittämään tämän ikuisen paradoksin: 

Miehen on saatava parisuhde. Jos ei omaa naista saa, sitä itketään pitkin nettiä, ja joskus pahimmillaan ajaudutaan epätoivosta jopa murhanhimoon samanmielisten kannustamana. Naisista ei kuitenkaan voi pitää. Niitä joten kuten väkisin siedetään, mutta suhtaudutaan lähinnä välttämättömänä pahana ja itsestäänselvyytenä.

Seksin saamisen maksimointi ei kelpaa selitykseksi, koska aina parisuhde/avioliitto ei suinkaan sitä takaa. 

Kyllä se yleensä on nimenomaan tuo seksin maksimointi, koska tuskin nainenkaan ryhtyy parisuhteeseen jossa ei seksiä ole tarkoitus harrastaa. Sinkkumiehenä taas irtoseksin etsiminen on noin tuhat kertaa vaikeampaa kuin naisena, koska teille on aina ottajia. Meille vain siinä tapauksessa jos satumme olemaan erityisen naamakomeita, muuten täytyy paiskia niska limassa töitä että edes vähän irtoaisi jostain.

-eri

On siis ilmeisesti yleistä, että miehet ryhtyvät parisuhteeseen tai jopa perustavat perheen ihmisen kanssa josta eivät pidä eivätkä välitä, esittävät ainoastaan?

Kuulostaa naisen kannalta aika pahalta ansalta.

Yhteinen elämä, mutta oikeastaan ihan sama kuka siinä on, kunhan sillä on reikä.

Ja sitten joku kaunis päivä pettävät ja jättävät?

Todennäköisesti. Jos ei vahingossa ala kiintyä siihen naiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä palstalla on aina joku, ehkä usein sama ihminen, jonka mielestä se, että parisuhteessa haluaisi viettää aikaa yhdessä on läheisyysriippuvuutta. Parisuhteeseen yleensä päädytään, sen vuoksi, että halutaan olla sen toisen ihmisen kanssa ja tehdä yhdessä asioita.

Minä en ainakaan aloittajan kirjoituksista saanut käsitystä, että olisit läheisyysriippuvainen. Aivan tavalliselta kuulostaa.

Mitä se on sitten on jos odottaa, odottaa ja odottaa, että toinen muuttuisi?

Mikä saa ihmisen vaatimaan toisen ihmisen muutosta että olisi parempi itselleen, miksi itse ei voida muuttua vaan vaaditaan sitä toiselta?

Eli ei saa parisuhteessa vaatia että toinen huomioisi myös sitä kenen kanssa on suhteessa tai edes että huolehtisi omista lapsistaan? Edelleenkään en usko siihen että tämä on näin mustavalkoista. Kerro minulle miten minun pitäisi muuttua? Jos huomioin miestäni enemmän, ehdotan vaikka enemmän seksiä, niin hän pitää sitä yhtä lailla itsestäänselvyytenä. T. Ap

Kysy siltä mieheltäsi mitä muutoksia hän haluaisi, en minä hänen haluista tiedä.

Eihän hän halua mitään muuta muutosta kuin lisää seksiä ja että antaisin hänen olla ”oma itsensä”, eli olla möllöttää vaan ja jättää kaiken minun vastuulleen. Niin lapset, kodin kuin parisuhteenkin. T. Ap

Jos mielipiteet omasta miehestä on näin loukkaavia, niin selväähän on että suhde on lopussa.

Niin kyseessähän ei ole mikään mielipideasia. Nämä on kaikki miehen omia valintoja. Ja ajavat eroa kyllä eroa kohti. Että en ymmärrä sitä että mikä tahansa muutos oli huonontaisi miehen nykytilannetta. T. Ap

Sitä kutsutaan optimoinniksi. Jos seksiä kuitenkin on, mies järkeilee, että lisäseksin rajahyöty on pienempi kuin vaimon sätkynukkena olosta syntyvä lisävaiva. Ei siis kannata muuttaa status quota. 

Tasa-arvoinen parisuhde = vaimon sätkynukkena oleminen? Ei taida olla ollenkaan tavoite tämä tasa-arvoinen parisuhde näillä ”miehille”… Kunhan palvelu pelaa. Mikäs sen mukavampaa, kun ei mitään tarvitse itse edes tehdä! Kas kummaa sitten eräs kaunis päivä vaimo ottaa avioeron ”yllättäen” vaikka ei ollut mitään ongelmia miehen mielestä.. Tietenkään 😥

Millä lailla se olisi tasa-arvoinen parisuhde, että mies "huomioisi" vaimoaan jatkuvasti, kun ketjussa ei ole tullut ilmi mitenkään se, että vaimokaan huomioisi miestään?  

Trolloloo. Lue ketjua uudestaan niin eiköhän se käy ilmi.

Ok, luin ketjun uudestaan. Ap kertoi viettäneensä miehen toiveesta enemmän aikaa mökillä kuin olisi itse halunnut. Muuta en löytänyt. Mutta samoin kerrotaan, että mies välillä tekee itselleen vastenmielisä juttuja vaimon mieliksi. Kumpikin siis huomioi toisiaan, tosin vähänlaisesti. 

Edelleen päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää se, että ap on kiirehtinyt naimisiin ja äidiksi vaivautumatta, tai älyämättä ottaa etukäteen selvää miehen luonteenpiirteistä, arvoista ja kiinnostuksenkohteista. Ja odottaa että mies jotenkin ihmeellisesti muuttuisi hänen toiveidensa kaltaiseksi, kun vain riittävästi nalkuttaa ja pihtaa. Ennustan että ongelmat eivät häviä vaan pikemminkin lisääntyvät.

Lähtökohtaisesti aina tehdään miehen toivomia asioita, koska hän torppaa kaikki ehdotukseni. Ollaan mökillä oltu monta kesää. Laitan miehelle yleensä ruoan, käyn kaupassa, pesen vaatteet, siivoan, hoidan lasten asiat ja annan hänelle omaa aikaa jos on ollut rankempaa töissä. Käytän aikaa lahjojen miettimiseen merkkipäivinä. Kustannan ison osa menoista. En jätä asioita roikkumaan olettaen että toinen hoitaa, vaikka aina ei huvittaiskaan.

Jos mies tekisi kaiken tuon, niin kyllä kokisin että minulla olisi aivan uskomattoman huomaavainen ja ihana mies, ja jos mies pyytäisi minua joskus tekemään jotain hänen hyväkseen niin en kyllä ikinä kehtaisi valittaa…

Mitä ne luonteenpiirteet vaikuttaa käytöstapoihin ja toisen ihmisen huomioimiseen? Ymmärrän toki että toisille se on helpompaa mutta nämä on ihan perus elämän taitoja, asioita joita opetellaan jo ihan päiväkodissa ja koulussa. Pitäiskö sitä ajatella että joku on vaan on sellainen että ajattelee aina vaan itseään vaikka on perheenkin itselleen mennyt hankkimaan ja vieläpä omasta toiveesta? Kyllähän aikuisen ihmisen pitää pystyä ottamaan jotain vastuuta käytöksestään, ellei ole jotenkin vajaaälyinen?

T. Ap

Mulle erossa mies sanoi, että joo, olen ollut aivan ihana ja ylenpalttinen huomioidessani häntä kaikin tavoin. Mutta että ei hän kuvitellutkaan, että tekisin sitä siksi, että saisin vastapalveluksia häneltä (hän sai sen kuulostamaan siltä, että minä olisin täysin itsekkäästi tehnyt kaiken hänen hyväkseen, minkä rakkaudesta ja välittäen tein). 

Niin että miehelle oli ihan ok ja reilua että oli suhteessa vapaamatkustajana? Miten tällainen ihminen ajattelee että joku voisi olla onnellinen heidän kanssaan? Millä perusteella he ansaitsevat hyvän vaimon (tai miehen)? Ihan vaan olemalla oma itsekäs itsensä? Jotenkin tosi lapsellista. Lapset toimivat noin, mutta jo isommat sanotaan 10v ylöspäin ymmärtävät jossain määrin että kaverisuhteet ovat vastavuoroisia ja että toisen ihmisen hyväksikäyttäminen on väärin. Koska sitähän se on. Hyväksikäyttöä.

Heitä ei taida kiinnostaa toisen onnellisuus. Ei olla valmiita tekemään toisen eteen asioita. Kaikki ajatellaan oman navan kautta. Mielummin nostetaan jalat pöydälle kun autetaan vaimoa. Ei sen väliä jos vaimo vähän väsyy ja nalkuttaa… Se on silti helpompi ja mukavampi vaihtoehto.

Voi olla noin, mutta uskon, että he ovat olleet aikanaan paapottuja lapsia, joiden eteen kaikki on tehty aina ja jatkuvasti, jolloin he luonnollisesti ovat oppineet tuollaiseen paapomismalliin, jota sitten toteuttavat parisuhteissaan. Ja tämä kaikki jatkuu niin kauan, kunnes joku sanoo suorat sanat että tuollainen käytös on haitallista toimivaa parisuhdetta ajatellen.

Aika harvoin kyse on systemaattisesta itsekkyydestä. Ei vain ihan oikeasti tajuta, että se oma toimintamalli on huono kokonaisuuden kannalta.

Tämä on tilanne ainakin meillä. Anoppi on aivan järkyttävä paapoja. Käy vielä lähes 40v lastensa luona siivoamassa, eikä siinä ole kenenkään mielestä mitään outoa! Hyysää ja hoitaa lapsenlapset. Mutta siis samaa tekee myös tyttärelleen, joka ihan yhtä itsekäs omaan napaan tuijottaja ja samalla täysin kädetön kotitöissä ym. Että ei katso sukupuoleen tämä itsekkyys ja kyvyttömyys hoitaa omia asioita. Ajatellaan että joku muu hoitaa kun on aina ennenkin hoitanut. Onko ihme että parisuhteet ei lapsilla kestä…

Vierailija kirjoitti:

Lakkaa Ap odottamasta ja toivomasta kuin Tuhkimo, ja yritä nähdä elämäsi, miehesi, parisuhteesi ihan sellaisena kuin se on. Liian usein me naiset takerrumme omaan toiveajatteluumme siitä, millaiseksi haluaisimme että tilanne muuttuu, ja se sokaisee meidät näkemästä sitä millainen tilanne puolueettomasti tarkasteltuna on. Millainen se on.

Juuri näin.

Paljon enemmän toimimista ja vähän vähemmän arpomista ja itsekseen miettimistä. Ei ne asiat tule muuttumaan haaveilemalla. Jos haluat muutosta, rupeat sitä tavoitetta kohti tekemään työtä ihan tosissaan.

Onko sillä miehellä omaa aikaa ollenkaan... Meillä ainakin mä olen kyllä aika paljon kotitöistä mukana, aikaa aina vaimon kanssa mutta omaa aikaa ei saa, sitä vartioidaan kokoajan ja ollaan katkeria jos saan omaa aikaa. Vaimo kyselee kylpylä ja hotelli reissusta kun ei käydä ja miksei käydä. Oon ihan suoraan sanonut että no mennään, mutta mä koen ne sen verran rasittavina reissuina että siihen perään mä lähden yksin lomalle. Jotenkin ei vain tajuta että ei jaksa kokoajan olla toisessa kiinni. M33v

Toisilla selvästi sellainen ajatus että ihmiset eivät muutu piste. Tämä on kyllä joissain tapauksissa ilman muuta totta. Osalla ei ole halua tai yksinkertaisesti edes taitoa muuttua. Mutta fiksu ihminen kykenee kyllä kasvuun halutessaan. Itse ainakin olen kasvanut henkisesti huomattavasti siitä kun olin 20v. Osaan huomioida muita paremmin ja muutenkin ihmissuhdetaidot ovat paljon paremmat. Olen myös todistanut läheltä läheisten ihmisten kasvua ja sitä että

ovat osanneet ottaa opiksi tekemistään virheistä. Toiset eivät kyllä tosiaan vaikuta oppivan niistä koskaan. Kaikkia ei kiinnosta olla hyvä ihminen ja toimia ”oikein”.

Vierailija kirjoitti:

Onko sillä miehellä omaa aikaa ollenkaan... Meillä ainakin mä olen kyllä aika paljon kotitöistä mukana, aikaa aina vaimon kanssa mutta omaa aikaa ei saa, sitä vartioidaan kokoajan ja ollaan katkeria jos saan omaa aikaa. Vaimo kyselee kylpylä ja hotelli reissusta kun ei käydä ja miksei käydä. Oon ihan suoraan sanonut että no mennään, mutta mä koen ne sen verran rasittavina reissuina että siihen perään mä lähden yksin lomalle. Jotenkin ei vain tajuta että ei jaksa kokoajan olla toisessa kiinni. M33v

No hei, ei kukaan halua miehen kanssa reissulle, jonka mies kokeee rasittavana. Prioriteettijärjestys menee näin:

1. Miehen kanssa molempia miellyttävää aktiviteettia

2. Sinkkuna yksin tai ystävien kanssa

3. Väkisin mukaan pakotetun miehen kanssa, mies haaveilee olevansa muualla

Meillä miehen kanssa molemmat ihan aidosti tykkää meidän retkistä ja odottaa niitä. Silloin on myös kiva päästää mies elämään omaakin elämäänsä irrallaan ja mies innoissaan kertoo mitä on poissaollessaan tehnyt ja kokenut. 

Olis ihan kamalaa olla sun vaimo. 

Vierailija kirjoitti:

Onko sillä miehellä omaa aikaa ollenkaan... Meillä ainakin mä olen kyllä aika paljon kotitöistä mukana, aikaa aina vaimon kanssa mutta omaa aikaa ei saa, sitä vartioidaan kokoajan ja ollaan katkeria jos saan omaa aikaa. Vaimo kyselee kylpylä ja hotelli reissusta kun ei käydä ja miksei käydä. Oon ihan suoraan sanonut että no mennään, mutta mä koen ne sen verran rasittavina reissuina että siihen perään mä lähden yksin lomalle. Jotenkin ei vain tajuta että ei jaksa kokoajan olla toisessa kiinni. M33v

Miksi olet parisuhteessa, jos vaimon kanssa vietetyn ajan jälkeen tarvitset ihan lomaa itsellesi?! Varmasti joku mies lähtisi mielellään vaimosi kanssa sinne kylpylään kun taas sinä et varmaan ole parisuhdeihminen ollenkaan. Aika epäreilua vaimoasi kohtaan, joka ansaitsisi selkeästi parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta muuten hän on oikein ihana?

En sanonut niin. Silti olen kyllä häntä kaikesta huolimatta rakastanut ja koittanut hyväksyä sellaisena kun on. Mutta nyt huomaan, että raja on tullut vastaan. Seksihalut ja varmaan rakkauskin ovat kuolleet minun puoleltani kun en tunne saavani suhteesta mitään. Miehen yrittäminen on niin väkinäistä ettei sitä voi yrittämiseksi edes sanoa. Esim kun olen vuosia sanonut että läheisyys on se mitä kaipaan ja olen vaikka olen vääntänyt rautalangasta, antanut yksinkertaisia esimerkkejä esim pidän hieronnasta, siitä että katsottaisi yhdessä jotain sarjaa jne.. Niin mies sitten hieroo vastahakoisesti puoli minuuttia ja sitten sanoo että nyt varmaan riittää. Hän on silloin omasta mielestään antanut läheisyyttä ja minun pitäisi olla tyytyväinen. Jos kehtaan olla eri mieltä, niin hän pahoittaa mielensä. Eikä siitä sitten tule mitään.

Yleensäkin tilanteet menee niin, että hän käyttäytyy tökerösti minua kohtaan, epähuomioivasti, jopa törkeästi ja jos siitå huomautan, niin hän on se joka lopulta loukkaantuu. En usko että kaikissa parisuhteissa on nöin vaikeita ihan yksinkertaiset asiat. T. Ap

Maailma on täynnä miehiä jotka haluaisivat yli kaiken että olisi nainen hierottavana ja leffaseurana. Eivätkä ole tökeröitä mieslapsia. Että vaihtoon vain!

Vierailija kirjoitti:

Toisilla selvästi sellainen ajatus että ihmiset eivät muutu piste. Tämä on kyllä joissain tapauksissa ilman muuta totta. Osalla ei ole halua tai yksinkertaisesti edes taitoa muuttua. Mutta fiksu ihminen kykenee kyllä kasvuun halutessaan. Itse ainakin olen kasvanut henkisesti huomattavasti siitä kun olin 20v. Osaan huomioida muita paremmin ja muutenkin ihmissuhdetaidot ovat paljon paremmat. Olen myös todistanut läheltä läheisten ihmisten kasvua ja sitä että

ovat osanneet ottaa opiksi tekemistään virheistä. Toiset eivät kyllä tosiaan vaikuta oppivan niistä koskaan. Kaikkia ei kiinnosta olla hyvä ihminen ja toimia ”oikein”.

Tässä on se toinen puoli, että jos liikaa yrität olla jotain muuta kuin olet, niin ei sekään ole tervettä. Sopiva balanssi pitää itselleen löytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta muuten hän on oikein ihana?

En sanonut niin. Silti olen kyllä häntä kaikesta huolimatta rakastanut ja koittanut hyväksyä sellaisena kun on. Mutta nyt huomaan, että raja on tullut vastaan. Seksihalut ja varmaan rakkauskin ovat kuolleet minun puoleltani kun en tunne saavani suhteesta mitään. Miehen yrittäminen on niin väkinäistä ettei sitä voi yrittämiseksi edes sanoa. Esim kun olen vuosia sanonut että läheisyys on se mitä kaipaan ja olen vaikka olen vääntänyt rautalangasta, antanut yksinkertaisia esimerkkejä esim pidän hieronnasta, siitä että katsottaisi yhdessä jotain sarjaa jne.. Niin mies sitten hieroo vastahakoisesti puoli minuuttia ja sitten sanoo että nyt varmaan riittää. Hän on silloin omasta mielestään antanut läheisyyttä ja minun pitäisi olla tyytyväinen. Jos kehtaan olla eri mieltä, niin hän pahoittaa mielensä. Eikä siitä sitten tule mitään.

Yleensäkin tilanteet menee niin, että hän käyttäytyy tökerösti minua kohtaan, epähuomioivasti, jopa törkeästi ja jos siitå huomautan, niin hän on se joka lopulta loukkaantuu. En usko että kaikissa parisuhteissa on nöin vaikeita ihan yksinkertaiset asiat. T. Ap

Maailma on täynnä miehiä jotka haluaisivat yli kaiken että olisi nainen hierottavana ja leffaseurana. Eivätkä ole tökeröitä mieslapsia. Että vaihtoon vain!

Tämä iski ja upposi.

Todella tutulta kuulostaa. Ja ikävintä on se että jos mua ei huomioida niin sitten musta tulee syrjäänvetäytyvä koska se on ollut mun selviytymiskeino lapsuudesta lähtien. Eikä enää tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä tilanteelle.

Tässä ap, joka vielä sinnittelee samassa suhteessa, tosin nyt olen varma ettei siitä koskaan tule mitään. Mies yrittänyt omien sanojensa mukaan muuttaa käytöstään ja saattaa hetkellisesti olla huomaavaisempi, mutta kun se tosiaan on hetkellistä ja koska en siitä enää oikein edes lämpeä (miksi lämpeäisin siitä että yrittää jotain puoliväkisin kun itse olen jo ilmoittanut että haluan eron?), niin mies sitten kiukuttelee mulle siitä. Minä en arvosta tarpeeksi hänen yritystä. Jotenkin tosi kieroutunutta kaikin puolin. Hän koittaa toisaalta kovasti nyt syyllistää mua siitä etten hyväksy häntä sellaisena kun hän on. Valitettavasti ei vaan onnistu enää siinä. Olen todennut että on henkisesti töysin keskenkasvuinen yksilö jolla todennäköisesti myös narsistisia piirteitä. T. Ap