Ei huvita tavata ystäviä jotka raahaavat koiransa joka paikkaan.
Pahimmillaan koiria on 5 kpl mukana kun käydään ravintolassa, kahvilassa tai yökerhossa. Laskettelureissulle pakataan auto täyteen koiria jotka sitten raahataan reissun aikana mukaan ihan joka paikkaan paitsi rinteeseen. Kyllä, myös sinne klubille. Häpesin silmät päästäni.
En ole koiraihminen mutta koirat ovat ihan kivoja otuksia. Mielestäni niille on kuitenkin omat paikkansa, joita eivät ole esimerkiksi ruokaravintolat.
Koirat hallitsevat näiden ihmisten koko elämää; jos joskus suunnitellaan menoa jossa koirat eivät voi olla mukana, se peruuntuu viime tinkaan koska koiraahan ei voi jättää oikeastaan kellekään hoitoon eikä se halua olla yksin. Muutetaan siis suunnitelmia ja otetaan koirat mukaan. Eikä kyse ole mistään asuntoa tuhoavista eroahdistuskoirista.
Parasta oli, kun ystäväni oli tulossa luokseni juomaan viiniä ja sanoi että koiransa voisi tulla mukaan. Sanoin että niin kauan kun meillä asuu kissa, koirat eivät ole sen reviirille tervetulleita. Se on yksi harvoista kerroista kun tapasin tätä tyyppiä ilman koiraa/koiria.
Tuntevatko muut tällaisia seonneita koiraihmisiä?
Kommentit (54)
Luulevatko nämä ihmiset todella että koirilla on parempi olla siellä meluisassa, stressaavassa ympäristössä "mamin" kanssa kuin kotona/hoidossa?
Ei tällainen ihminen ole mitenkään seonnut. Kun ottaa koiran, sen kanssa on tarkoitus viettää aikaa. Useimmat koirat joutuvat joka tapauksessa olemaan yksin omistajien työpäivän aikana. Olisi aika julmaa lisätä yksinoloon vielä omistajien vapaa-aikakin. Jos koiran voi jonnekin ottaa mukaan, niin kannattaa tehdä. Koira saa elämäänsä vaihtelua ja saa olla seurassa.
Mies halusi aikoinaan koiramme mukaan kaikille lomareissuillekin. Pari kertaa otettiin mukaan ja se oli koiralle lähinnä stressaavaa ja meille sellaista säätämistä että koira menee jatkossa reissujen ajaksi hoitoon.
Meillä on koira. Sen kanssa ei kyläillä, paitsi mummolassa, jossa erikseen toivotaan, että koirakin tulisi.
En myöskään halua meille koiravieraita.
Vierailija kirjoitti:
Mihin yökerhoon päästetään koiria, Suomessa?
Eläinrääkkäystä niitä sinne viedäkään.
Yhdessä isossa laskettelukeskuksessa oli tällainen yökerho. Ystäväni soittivat vielä etukäteen ja tiedustelivat saavatko koirat tulla mukaan. Ovat kuulemma todella tervetulleita. En ollut uskoa korviani. Ja oli se noloakin, kun ihmiset päivittelivät ääneen että kuka tuo koiransa yökerhoon.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä on koira. Sen kanssa ei kyläillä, paitsi mummolassa, jossa erikseen toivotaan, että koirakin tulisi.
En myöskään halua meille koiravieraita.
Me kyläilemme koiran kanssa. Esim. tyttären luokse koira menee riemusta vinkuen.
Vierailija kirjoitti:
Ei tällainen ihminen ole mitenkään seonnut. Kun ottaa koiran, sen kanssa on tarkoitus viettää aikaa. Useimmat koirat joutuvat joka tapauksessa olemaan yksin omistajien työpäivän aikana. Olisi aika julmaa lisätä yksinoloon vielä omistajien vapaa-aikakin. Jos koiran voi jonnekin ottaa mukaan, niin kannattaa tehdä. Koira saa elämäänsä vaihtelua ja saa olla seurassa.
Eli kuulut tuohon lajiin josta kirjoitin ylempänä? Kuvittelet että koira nauttii olostaan esim. musiikin jumputuksen, ihmispaljouden ja hälinän keskellä?
Vierailija kirjoitti:
Ei tällainen ihminen ole mitenkään seonnut. Kun ottaa koiran, sen kanssa on tarkoitus viettää aikaa. Useimmat koirat joutuvat joka tapauksessa olemaan yksin omistajien työpäivän aikana. Olisi aika julmaa lisätä yksinoloon vielä omistajien vapaa-aikakin. Jos koiran voi jonnekin ottaa mukaan, niin kannattaa tehdä. Koira saa elämäänsä vaihtelua ja saa olla seurassa.
Jos vapaa-ajanviettotapoihin kuuluu jatkuva reissaaminen, ravintoloissa ja yökerhoissa käyminen jne., kannattaa jättää koira hankkimatta.
Vierailija kirjoitti:
Ei tällainen ihminen ole mitenkään seonnut. Kun ottaa koiran, sen kanssa on tarkoitus viettää aikaa. Useimmat koirat joutuvat joka tapauksessa olemaan yksin omistajien työpäivän aikana. Olisi aika julmaa lisätä yksinoloon vielä omistajien vapaa-aikakin. Jos koiran voi jonnekin ottaa mukaan, niin kannattaa tehdä. Koira saa elämäänsä vaihtelua ja saa olla seurassa.
Toki sen kanssa kuuluu ja halutaankin viettää aikaa. Mutta onko pakko ihan 24/7? Tuskin kovin moni käy kahviloissa ja ravintoloissa päivittäin, eli miksi sitä koiraa ei voi edes silloin jättää kotiin? Varsinkin kun puoliso jää seuraksi ja molemmat tekevät muutenkin etätöitä.
Ei lapsiakaan viedä mukaan jokaiseen aikuisten menoon. Miksi sitten koirat?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin yökerhoon päästetään koiria, Suomessa?
Eläinrääkkäystä niitä sinne viedäkään.Yhdessä isossa laskettelukeskuksessa oli tällainen yökerho. Ystäväni soittivat vielä etukäteen ja tiedustelivat saavatko koirat tulla mukaan. Ovat kuulemma todella tervetulleita. En ollut uskoa korviani. Ja oli se noloakin, kun ihmiset päivittelivät ääneen että kuka tuo koiransa yökerhoon.
Ap
Koirat pitää ottaa ihmisten mukaan mahdollisuuksien mukaan, mutta jos koira on esim. lomareissulla mukana, silloin jätetään yökerhot väliin. Koiran pitäminen tarkoittaa elämistä koiraperheen elämää. Koira ei ole koriste, joka sopeutuu ihmisen elämään. Koirilla on ihan omat tarpeensa ja niiden pitäminen vaatii paljon työtä. Käsitys koirasta otuksena, jolle voi vain silloin tällöin antaa hiukan huomiota on vanhanaikainen. Ihmisten pitäisi harkita koirien ottamista huomattavasti tarkemmin.
Ihan mukavaa ottaa koira mukaan vaikka pussikaljalle puistoon tai terassille mutta en usko että koirat hirveän hyvin viihtyy baarissa mieluisaa aikaan. Mikä yökerho tai baari muka sallii koirat? Olen nähnyt ainoastaan sellaisia koiraystävällisiä baareja joissa myöhään illalla ja viikonloppuisin ei saa olla koiria.
Inhimillistävät koiriaan eivätkä ymmärrä niiden kehonkieltä. Olen monta kertaa säälien katsonut stressaantuneita koiria yleisötapahtumissa, ulkoilmakonserteissa, terassilla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tällainen ihminen ole mitenkään seonnut. Kun ottaa koiran, sen kanssa on tarkoitus viettää aikaa. Useimmat koirat joutuvat joka tapauksessa olemaan yksin omistajien työpäivän aikana. Olisi aika julmaa lisätä yksinoloon vielä omistajien vapaa-aikakin. Jos koiran voi jonnekin ottaa mukaan, niin kannattaa tehdä. Koira saa elämäänsä vaihtelua ja saa olla seurassa.
Toki sen kanssa kuuluu ja halutaankin viettää aikaa. Mutta onko pakko ihan 24/7? Tuskin kovin moni käy kahviloissa ja ravintoloissa päivittäin, eli miksi sitä koiraa ei voi edes silloin jättää kotiin? Varsinkin kun puoliso jää seuraksi ja molemmat tekevät muutenkin etätöitä.
Ei lapsiakaan viedä mukaan jokaiseen aikuisten menoon. Miksi sitten koirat?
Ap
Tietenkin toimitaan tapauskohtaisesti eikä koiraa kaikkialle kannata viedäkään. Koirat ovat kuitenkin toimeliaita eläimiä ja joutuvat usein olemaan aivan liian paljon vain sohvannurkassa. Kahvilat eivät tosin ole ratkaisu koiran tarpeisiin. Tällöin kyse on omistajan huvista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin yökerhoon päästetään koiria, Suomessa?
Eläinrääkkäystä niitä sinne viedäkään.Yhdessä isossa laskettelukeskuksessa oli tällainen yökerho. Ystäväni soittivat vielä etukäteen ja tiedustelivat saavatko koirat tulla mukaan. Ovat kuulemma todella tervetulleita. En ollut uskoa korviani. Ja oli se noloakin, kun ihmiset päivittelivät ääneen että kuka tuo koiransa yökerhoon.
Ap
Koirat pitää ottaa ihmisten mukaan mahdollisuuksien mukaan, mutta jos koira on esim. lomareissulla mukana, silloin jätetään yökerhot väliin. Koiran pitäminen tarkoittaa elämistä koiraperheen elämää. Koira ei ole koriste, joka sopeutuu ihmisen elämään. Koirilla on ihan omat tarpeensa ja niiden pitäminen vaatii paljon työtä. Käsitys koirasta otuksena, jolle voi vain silloin tällöin antaa hiukan huomiota on vanhanaikainen. Ihmisten pitäisi harkita koirien ottamista huomattavasti tarkemmin.
Mutta noiden ääripäiden väliin mahtuu paljonkin hyviä tapoja olla koiranomistaja. Siis sen, että koiralle annetaan vain välillä huomiota ja sen, että ilman koiraa ei voi mennä ikinä mihinkään ja se raahataan mukaan myös koirille soveltumattomiin paikkoihin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Inhimillistävät koiriaan eivätkä ymmärrä niiden kehonkieltä. Olen monta kertaa säälien katsonut stressaantuneita koiria yleisötapahtumissa, ulkoilmakonserteissa, terassilla...
Sama. Sääliksi käy joka kerta. :(
Mutku Fiffe ei halua olla yksin!
Ap
Ystäväni ovat pääasiassa koiraihmisiä, kaikki täysjärkisiä. En minäkään ota koiriani joka paikkaan, en vie koiriani ihmisten koteihin ellei niitä erikseen pyydetä mukaan. Ne kestävät satunnaisesti työpäivän verran yksinoloa, normaalisti lähes aina mulla mukana.
Kuulostaa kyllä hassulta. Kun minulla oli vielä koira, niin ihan hyvin pystyin jättämään hänet muutamaksi tunniksi silloin tällöin kotiin, jos kävin kahvilla, lounaalla, oluella tms. Pitemmillä reissuilla koira oli hoidossa. Allekirjoitan kyllä tuon aiemman kommentin, että jos vapaa-ajalla ei ole juurikaan kotona, niin ei kannata ylipäätään hankkia koiraa.
Jotkut koirat on niin eroahdistuneita, että panevat kämpän säpäleiksi jos jäävät yksin. Sellainen koira on melkeinpä otettava sinne minne itsekin menee, ja jätettävä väliin paikat jonne ei voi koiran kanssa mennä.
Ei huvita? No silloin ei näitä 'ystäviä' mene tapaamaan.