Lue keskustelun säännöt.
En tunne mitään syntyvää lastamme kohtaan.
21.01.2015 |
Mies on sotkenut kaikki asiat niin luottamuksen kuin taloudellisen tilanteenkin. Olen menettänyt elämän iloni ja pelkkä ajatuskin siitä, että aamulla pitäisi herätä uuteen päivään ahdistaa. En vain jaksaisi enää. En jaksa herätä, en vain jaksa enää yhtäkään päivää tätä kaaosta, rahattomuutta ja kaikkea. Miehen takia olen jotenkin alkanut kokea jonkinlaista inhoa syntymätöntä lastakin kohtaan. Esikoista rakastin jo kun oli mahassa, mutta tätä en. Minulle olisi aivan sama jos sille kävisi jotakin. Minulla on niin huono olo, että tekisi mieli vain päättää elämä tähän, en vain ole vielä keksinyt miten se onnistuu niin, että se myös olisi tässä. Olen pyytänyt apua ja sitä on luvattu, mutta avun saantiin on liian pitkä aika en yksinkertaisesti jaksa enää. Minun piti saada akuutti aika psykologille jo alku viikolla, mutta en saanut se on vasta ensiviikon maanantaina. En kestä sinne asti. Olin jo viime viikon perjantaina niin romahdus pisteessä ja minun piti luvata neuvola lääkärille, että kestän viikonlopun. Niin kestinkin, mutta kukaan ei puhunut, että vielä seuraava viikko ja viikonloppu täytyy kestää.
Kommentit (56)
Kyllä kestät. Tarvittaessa ota vaikka tunti kerrallaan, älä mieti viime perjantaita tai tulevaa. Ajattele nyt sitä esikoista, hänen takia kestät. Kaikki järjestyy vielä kuntoon ihan varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sinä selviät ja varmasti rakastat vauvaa heti kun saat hänet syliisi. Ole kiltti ja soita vaikka äidillesi, vaikka keskellä yötä, että saat kuulijan.
Kuulutko kirkkoon? Seurakunnasta saat keskusteluapua, jopa psykologin tutkinnon suorittaneilta.
Onko kunnassanne sosiaali- ja kriisipäivystystä, jos on niin soita sinne. Tai 112.
Älä ainakaan tee mitään itsellesi tai perheenjäsenille!
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:50"]Kyllä sinä selviät ja varmasti rakastat vauvaa heti kun saat hänet syliisi. Ole kiltti ja soita vaikka äidillesi, vaikka keskellä yötä, että saat kuulijan.
[/quote]
Äidilleni kun soitin eilen aamulla ja sanoin, että en ihan oikeasti kestä enää, pelkään tekeväni itselleni jotain. Niin sain vastauksesi vain, että on kestettävä. Koin vain, että äitini ei ottanut minua tosissaan. Tänään olen hänelle avautunut viesteillä koko päivän, on kyllä katsonut ne, mutta jättänyt vastamaatta. Tuntuu, että äitini ei jaksa enää kuunnella. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:48"]Kyllä kestät. Tarvittaessa ota vaikka tunti kerrallaan, älä mieti viime perjantaita tai tulevaa. Ajattele nyt sitä esikoista, hänen takia kestät. Kaikki järjestyy vielä kuntoon ihan varmasti.
[/quote]
Koko päivä on mennyt niin, että olen tehnyt vain pakolliset eli hoitanut esikoisen tarpeet. Sitten olen taas vain tuijottanut seinää ajattelematta mitään näin olen tämän päivän selvinnyt. Äskön kumminkin romahdin itkemään ja nyt en vain pysty enää skarpata itseäni niin, että lopettaisi asioiden ajattelun. Ap
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:50"]Kuulutko kirkkoon? Seurakunnasta saat keskusteluapua, jopa psykologin tutkinnon suorittaneilta.
[/quote]
En kuulu kirkkoon. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat kyllä keskivaikeasti tai vaikeasti masentuneelta. Ole vähä armollinen itsellesi kuitenkin: suorita päivää vaikka "autopilotilla", kunhan esikoinen tulee hoidetuksi ja ruuat eivät mätäne hellalle. Ei aina tarvitse olla niin täydellinen eikä pestä lattioitakaan. Saat kuitenkin pian apua, jaksa vain yksi ilta ja seuraava aamu kerrallaan.
Jos äitisi ei kykene hätääsi vastaamaan, mieti onko joku muu ihminen jolle voit sanoa, ettet kerta kaikkiaan enää pärjää. Pyydä ystävä tai sukulaistäti seuraksesi tai auttamaan kotitöissä. Sano ihan oikeasti, että et jaksa enää korviasi kantaa, että tarvitset kipeästi apua. Ihmiset auttavat kyllä, kun uskallata avata suusi.
Jos tunnet romahtavasi niin totaalisesti, ettet pääse edes sängystä ylös etkä jaksa laittaa lapselle ruokaa, soita silloin terveyskeskukseen. Kyllä teistä huolehditaan.
Ap, onko kunnassanne kriisipuhelinta? Ota selvää ja jos on, soita sinne. saat keskusteluapua ja keskustelun perusteella siellä voidaan arvioida tilanne niin kriittiseksi, että järkkäävät sinulle muutakin apua heti. Jos ei ole, soita 112. Jos et tänään soita kumpaakaan, soita ainakin huomenna neuvolaan ja pyydä saada jutella neuvolalääkärin kanssa tilanteestasi.
Tämä lause tuntuu kovin kliseiseltä, mutta omakohtaisesti tiedän sen olevan totta;
asioilla on aina taipumus järjestyä, vaikka sitä et juuri tällä hetkellä uskokaan.
Muista, että olet esikoisellesi tärkeä, todennäköisesti tärkein ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 23:05"]Kuulostat kyllä keskivaikeasti tai vaikeasti masentuneelta. Ole vähä armollinen itsellesi kuitenkin: suorita päivää vaikka "autopilotilla", kunhan esikoinen tulee hoidetuksi ja ruuat eivät mätäne hellalle. Ei aina tarvitse olla niin täydellinen eikä pestä lattioitakaan. Saat kuitenkin pian apua, jaksa vain yksi ilta ja seuraava aamu kerrallaan.
Jos äitisi ei kykene hätääsi vastaamaan, mieti onko joku muu ihminen jolle voit sanoa, ettet kerta kaikkiaan enää pärjää. Pyydä ystävä tai sukulaistäti seuraksesi tai auttamaan kotitöissä. Sano ihan oikeasti, että et jaksa enää korviasi kantaa, että tarvitset kipeästi apua. Ihmiset auttavat kyllä, kun uskallata avata suusi.
Jos tunnet romahtavasi niin totaalisesti, ettet pääse edes sängystä ylös etkä jaksa laittaa lapselle ruokaa, soita silloin terveyskeskukseen. Kyllä teistä huolehditaan.
[/quote]
Ongelma on se, että kukaan ei auta pyynnöistä huolimatta. Alkaa vaikuttaa siltä, että ihan oikeasti tarvitsee hypätä auton alle tai syödä purkki lääkkeitä, että joku auttaa. Ei välttämättä niin, että yrittäisin oikeasti tappaa itseni vaan ikään kuin viimeisenä avun pyyntönä. Sillä lupaillaan apua mitä ei koskaan tule. Sitten kun pääsen keskustelemaan esimerkiksi päivystyksen päivystävälle psykologille. Niin täytetään vain kasa mielialakyselyitä ja lupaillaan hoito kontaktia. Se ei auta mitään, että ruksin tai ympyröin vaihtoehtoja papereista ja sitten todetaan, että olen vakavasti masentunut. Jälleen kerran jos soitan nyt 112 ne vievät minut päivystykseen ja sitten odotan taas monta tuntia sitä päivystävää psykologia jonka kanssa taas täytän lappuja. Koneelta katsovat, että mulla onkin aika ensiviikolle ja lähettävät kotiin. Ap
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:50"]Kuulutko kirkkoon? Seurakunnasta saat keskusteluapua, jopa psykologin tutkinnon suorittaneilta. [/quote] En kuulu kirkkoon. Ap
[/quote]
Ei tarvitse kuulua, apua saa silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli olet siis useamman kerran jo käynyt psykologin/ psykiatrn pakeilla päivystyksellisesti? Tämän raskauden aikanako? Nyt alkaa jokin mättää.
Mitä sieltä sitten odotat ja mitä tarvitset? Mitä apua kaipaat?
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 23:14"][quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 23:05"]Kuulostat kyllä keskivaikeasti tai vaikeasti masentuneelta. Ole vähä armollinen itsellesi kuitenkin: suorita päivää vaikka "autopilotilla", kunhan esikoinen tulee hoidetuksi ja ruuat eivät mätäne hellalle. Ei aina tarvitse olla niin täydellinen eikä pestä lattioitakaan. Saat kuitenkin pian apua, jaksa vain yksi ilta ja seuraava aamu kerrallaan.
Jos äitisi ei kykene hätääsi vastaamaan, mieti onko joku muu ihminen jolle voit sanoa, ettet kerta kaikkiaan enää pärjää. Pyydä ystävä tai sukulaistäti seuraksesi tai auttamaan kotitöissä. Sano ihan oikeasti, että et jaksa enää korviasi kantaa, että tarvitset kipeästi apua. Ihmiset auttavat kyllä, kun uskallata avata suusi.
Jos tunnet romahtavasi niin totaalisesti, ettet pääse edes sängystä ylös etkä jaksa laittaa lapselle ruokaa, soita silloin terveyskeskukseen. Kyllä teistä huolehditaan.
[/quote]
Ongelma on se, että kukaan ei auta pyynnöistä huolimatta. Alkaa vaikuttaa siltä, että ihan oikeasti tarvitsee hypätä auton alle tai syödä purkki lääkkeitä, että joku auttaa. Ei välttämättä niin, että yrittäisin oikeasti tappaa itseni vaan ikään kuin viimeisenä avun pyyntönä. Sillä lupaillaan apua mitä ei koskaan tule. Sitten kun pääsen keskustelemaan esimerkiksi päivystyksen päivystävälle psykologille. Niin täytetään vain kasa mielialakyselyitä ja lupaillaan hoito kontaktia. Se ei auta mitään, että ruksin tai ympyröin vaihtoehtoja papereista ja sitten todetaan, että olen vakavasti masentunut. Jälleen kerran jos soitan nyt 112 ne vievät minut päivystykseen ja sitten odotan taas monta tuntia sitä päivystävää psykologia jonka kanssa taas täytän lappuja. Koneelta katsovat, että mulla onkin aika ensiviikolle ja lähettävät kotiin. Ap
[/quote]
On totta että apua täytyy joskus vaatia. Soita heti aamulla terveyskeskukseen ja sano nuo ajatuksesi ääneen puhelimessa. Sinun on saatava apua ennen kaikkea lastesi vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 23:24"]Eli olet siis useamman kerran jo käynyt psykologin/ psykiatrn pakeilla päivystyksellisesti? Tämän raskauden aikanako? Nyt alkaa jokin mättää.
Mitä sieltä sitten odotat ja mitä tarvitset? Mitä apua kaipaat?
[/quote]
Kyllä tämä raskauden. Ainut mikä tässä mättää on, että kukaan ei oikeasti auta minua sanovat vaikka ja mitä, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Näin on ollut loppu syksystä asti. Olen myös niin monet kerran kertonut heille mitä tarvitsen ja mitä tunnen, mutta mitään ei tapahdu. En enää yhtään ihmettele miksi äidit pimahtavat pitkin suomea ja tappavat joko itsensä tai lapsensa. Lapseeni en koskaan kyllä koskisi, mutta itseni vahingoittamista mietin joka päivä. Ap
No onpahan hankalaksi tehty avunsaanti. Eikö kukaan läheinen (esim. äitisi) voisi auttaa sinua viikonlopun yli siten, että menisitte esikoisen kanssa hänen luokseen asumaan? Jotta saisit lastenhoitoapua, ja jaksaisit psykologille asti. Muista vain, että siitä eteenpäinkin on pakko jaksaa, paraneminen voi viedä aikaa.
Voimia, muista että vaikka taloudelliset vaikeudet ja yleinen sekasorto elämässä tuntuvat ylitsepääsemättömiltä ne ovat vain vaihe elämässä. Sinulla on lapsesi joille sinä olet maailman tärkein ihminen, ja jotka ovat sinulle tärkeimpiä. Ota ero miehestäsi, jos ahdistuksen perimmäinen syy on hänessä.
Sinä ja lapset selviätte kyllä, ja saatte varmasti apua - vaikka välillä toivottoman hitaasti, niin kuitenkin. Pääasia, että jaksat sinnitellä. Käytä aikaasi haaveillen tulevaisuudesta jota rakennat pikkuhiljaa lasten kanssa, mieluummin kuin että vellot nykyisessä, kaoottisessa tilassa. Selviät kyllä, toivotan kaikkea hyvää!
En nyt haluaisi masentaa lisää, mutta vaikka pääsisit sinne lääkärille tai psykologille niin olosi ei muutu miksikään. Tuo tila tulee kestämään kuukausia ellei vuosia. Saat luultavasti bentsoja ja masennuslääkkeet. Ei ne heti vaikuta paitsi bentsot turruttaa. Mitä lapsen rakastamiseen tulee niin se kestää aikansa. Minulla oli vaikeuksia esikoisen kanssa. Koko hänen ikänsä olen käynyt terapiassa ja ollaan oltu vaikka missä vuorovaikutusterapioissa. Nyt minulla alkaa olla tunteita häntä kohtaan. Ei äidillisiä mutta kaverillisia. Hän on hyvä tyyppi. Hän on 15v nyt.
Lapsi pitää hankkia sitten, kun on valmis kävelemään yksin helvetinkin läpi lapsestaan huolehtien.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 00:02"]Lapsi pitää hankkia sitten, kun on valmis kävelemään yksin helvetinkin läpi lapsestaan huolehtien.
[/quote]
Jep jep. Tule toki kertomaan tästä enemmän minulle naamani eteen ja seuraaman meidän elämää ihan tästä vierestäni. Niin ehkä sitten osaat sanoa jotakin järkevääkin ja huomaat, että minä en tätä ole tilannetta ole aiheuttanut. Enkä millään voinut lasta tehdessä näistä tulevista ongelmista tietää. Onneksi sinä voit ennakoida tälläiset asiat, minä en omaa mitään meediokykyjä. Ap
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 00:01"]En nyt haluaisi masentaa lisää, mutta vaikka pääsisit sinne lääkärille tai psykologille niin olosi ei muutu miksikään. Tuo tila tulee kestämään kuukausia ellei vuosia. Saat luultavasti bentsoja ja masennuslääkkeet. Ei ne heti vaikuta paitsi bentsot turruttaa. Mitä lapsen rakastamiseen tulee niin se kestää aikansa. Minulla oli vaikeuksia esikoisen kanssa. Koko hänen ikänsä olen käynyt terapiassa ja ollaan oltu vaikka missä vuorovaikutusterapioissa. Nyt minulla alkaa olla tunteita häntä kohtaan. Ei äidillisiä mutta kaverillisia. Hän on hyvä tyyppi. Hän on 15v nyt.
[/quote]
Tiedän se tässä ahdistaakin, että kun en edes pääse alku taipaleelle vielä pitkään aikaan. Teini-iässä kärsin masennuksesta ja se meni juurikin noin kuinka sinullakin. Tiedän, että ensimmäiset käynnit ovat juurikin tätä yhtä ja samaa lappujen täyttöä ja tutustumista kaiken lisäksi vaihtuvat psykologit tai poissa olevat. Niin, että juuri kun se pohja on luotu ja päästään ongelman käsittelyyn niin psykologi vaihtuu ja taas täytellään lappuja. Sitten kun päästään siihen vaiheeseen, että lääkkeet tulevat kuvaan käydään monet masennuslääkitykset läpi ennen kuin oikea löytyy. Maksetaan monta kymmentä euroa 3kk lääkkeistä ja todetaan 3 viikon jälkeen, että ei tämä nyt vaan ala auttamaan ja vaihtoon. Sepä vasta mukavaa kun talous on muutenkin vaakalaudalla. Sitten kun mikään ei toimi tulee bentsot kuvaan, kuten Opamox mikä minulla oli silloin teini-iässä. Hyöty on vain väliaikainen juuri se, että hetken se turruttaa. Annoskokoakin tarvitsee ajan kanssa lisätä, kun vanha annos ei enää toimi. Sitten ehkä käy hyvä tuuri ja kohdalle osuu sopiva psykologi, joka ei ole oman elämän takia koko ajan poissa töistä ja on pysyvä, muutenkin tulemme toimeen. Niin sitten vasta alkaa se ylämäki ja siinäkin menee vuosi ja pari ennen kuin oikeasti olen jaloillani. Siksi en vain jaksa kun en ole edes vielä siinä kohtaa, että ensimmäinen käynti on ajankohtainen siitä eteen päin vielä monta vuotta ennen kuin helpottaa... Ap
Soita 112 niin saat apua jos et enää kestä! Kaikki selviää vielä. Älä luovuta!