Lue keskustelun säännöt.
En tunne mitään syntyvää lastamme kohtaan.
21.01.2015 |
Mies on sotkenut kaikki asiat niin luottamuksen kuin taloudellisen tilanteenkin. Olen menettänyt elämän iloni ja pelkkä ajatuskin siitä, että aamulla pitäisi herätä uuteen päivään ahdistaa. En vain jaksaisi enää. En jaksa herätä, en vain jaksa enää yhtäkään päivää tätä kaaosta, rahattomuutta ja kaikkea. Miehen takia olen jotenkin alkanut kokea jonkinlaista inhoa syntymätöntä lastakin kohtaan. Esikoista rakastin jo kun oli mahassa, mutta tätä en. Minulle olisi aivan sama jos sille kävisi jotakin. Minulla on niin huono olo, että tekisi mieli vain päättää elämä tähän, en vain ole vielä keksinyt miten se onnistuu niin, että se myös olisi tässä. Olen pyytänyt apua ja sitä on luvattu, mutta avun saantiin on liian pitkä aika en yksinkertaisesti jaksa enää. Minun piti saada akuutti aika psykologille jo alku viikolla, mutta en saanut se on vasta ensiviikon maanantaina. En kestä sinne asti. Olin jo viime viikon perjantaina niin romahdus pisteessä ja minun piti luvata neuvola lääkärille, että kestän viikonlopun. Niin kestinkin, mutta kukaan ei puhunut, että vielä seuraava viikko ja viikonloppu täytyy kestää.
Kommentit (56)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 00:30"]Joo mitä luulet kun saat sitä apua käykö vain *pim* kaikki on heti hyvin? Ei todellakaan. Itsesi kanssa sinun pitää asiasi käsitellä jokatapauksessa ja se vie aikaa. Lääkkeet jos saat niin ne tietty voi helpottaa oloa vähän.
[/quote]
En kuvittele niin kuin voit viestistäni numero 21 lukea. Ap
Ihminen se psykologikin on eikä ihmeparantaja
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:50"]
Kyllä sinä selviät ja varmasti rakastat vauvaa heti kun saat hänet syliisi.
[/quote]
Ei se mikään varmuus ole. Kiintymys lapseen saattaa kehittyä nopeasti, vähän myöhemmin, paljon myöhemmin tai ei ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:50"]Kyllä sinä selviät ja varmasti rakastat vauvaa heti kun saat hänet syliisi. Ole kiltti ja soita vaikka äidillesi, vaikka keskellä yötä, että saat kuulijan.
[/quote] Älkää suoltako näitä yleistyksiä. Näin kaikki hokivat minullekin, mutta en tosiaan alkanut rakastaa lasta sen synnyttyä. Eivät kaikki ala ja vaalehtelemalla vain lisäätte toisen ahdistusta. Puhun kokemuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kaamea tunne, kun tajuaa, että oma mieli ei ole luotettava, että ajatukset ovat tavattoman vihamielisiä. Onneksi tällaiset ajatukset ovat kuin perättömiä juoruja: ne voivat olla ilkeitä ja harmillisia, mutta ne eivät ole totta.
Kuuntele ajatuksia, joita sanot itsellesi pääsi sisällä. Sanositko niitä parhaalle ystävällesi?
Jos et sanoisi, miksi on kuitenkin oikein sanoa niitä sinulle?
Se on kaamea tunne, kun tajuaa, että oma mieli ei ole luotettava, että ajatukset ovat tavattoman vihamielisiä. Onneksi tällaiset ajatukset ovat kuin perättömiä juoruja: ne voivat olla ilkeitä ja harmillisia, mutta ne eivät ole totta.
Kuuntele ajatuksia, joita sanot itsellesi pääsi sisällä. Sanositko niitä parhaalle ystävällesi?
Jos et sanoisi, miksi on kuitenkin oikein sanoa niitä sinulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä lasta ole pakko itsellä pitää jos et välitä, kyllä tältä pallolta löytyy ihmisiä joilla on jakaa rakkautta sille lapselle. En tajua miten ihmiset jotka eivät siedä mitään huonoja yllätyksiä tai painetta elämässä ilman että haluavat vahingoittaa itseään tms hakeutuvat tilanteisiin jossa on vastuussa pienestä viettomasta ihmisestä. Taisi olla kun SINÄ halusit lapsen, jos lapsi saisi valita niin olisikohan jonkun tasapainoisen ihmisen mahassa kasvamassa vai sinun.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 00:33"]Ihminen se psykologikin on eikä ihmeparantaja
[/quote]
Oletko sinä lukenut ollenkaan mitä olen kirjoittanut vai onko vika minun artikuloinnissani. En kuvittele psykologin olevan mikään "ihmeparantaja", mutta tosiasia on se, että tilanne ei parane vaihtuvilla psykologeilla tai työstä poissa olevilla ollenkaan. En koe hirveän hyödylliseksi sitä, että käyn joka viikko siellä istumassa ja kertomassa kuka olen, ketä perheeseei kuuluu, mitä teen vapaa-aikanani, poltanko.. Pahinta oli kun jouduin samalle henkilölle kertomaan nämä samat asiat joka kerta. Sen ymmärrän jos psykologi on vaihtunut, silloin se ei ymmärrettävästi tiedä minusta mitään, mutta jos kerron joka viikko samalle ihmiselle nimeni niin joku menee siinä kohtaa kyllä pieleen. Tulee väkisinkin sellainen olo, että onkohan tuo kuunnelut minua ollenkaan tai ollut edes paikalla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko vertaistuki parempi ratkaisu sitten? Onko ystäviä, sukua muuta kuin äiti, naapureita, työkavereita, tuttavia? Hätäkahvit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin no mitä sinä sitten sillä avun hakemisellasi yrität saavuttaa kun psykologitkaan ei tunnu kuuntelevan?
Voi ei, ap, niin isot myötätunnot täältä sulle kuin mahdollista! Mulla on aika sama tilanne mutta sillä erotuksella, että mulla on mies tukena ja sen takia jaksan huomattavasti paremmin kuin sinä. Esikoinen on 1,5-vuotias ja toinen syntynee neljän viikon päästä. Koko raskauden ajan olen voinut megahuonosti sekä henkisesti että fyysisesti, mutta lähetteet esim. neuvolapsykologille eivät tuota tulosta eikä fyysisiin oireisiin (tosi vaikea raskausdiabetes, kilpirauhasongelmat, anemia, kaikki selittämätön voimattomuus) kukaan ota kantaa eikä auta. Raskausdiabeteksen kanssa ollaan nyt siis siinä pisteessä että vihdoin kaksi kuukautta korkeita sokereita valitettuani sain insuliinit ja tadaa, makrosominen (yli-iso) vauva mahassa valmistumassa. Kaikki luotto julkiseen terveydenhuoltoon on mennyt. Ensin paasataan ja syyllistetään kuinka vakava asia esim raskausdiabetes on, mutta lopulta kun ruokavaliohoito ei enää mitenkään riitä, menee yli kaksi kuukautta ennen kuin korkeisiin sokereihin saa apua. Ja nyt oon paska mutsi kun vauva kasvaa liian isoksi.
Joo, eipä musta mitään järkevää tukea sulle ole, toivottavasti en masenna vaan enempää sua kertomalla, että meitä on muitakin.
En voi tätä kellekään ääneen sanoa, mutta jos tulevan vauvan voisi vielä perua, tekisin sen. En vaan tajua, miten tästä kaaoksesta selviää hengissä kahden lapsen kanssa kun yhden hoitaminen vie loputkin voimat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 00:44"]Ei sitä lasta ole pakko itsellä pitää jos et välitä, kyllä tältä pallolta löytyy ihmisiä joilla on jakaa rakkautta sille lapselle. En tajua miten ihmiset jotka eivät siedä mitään huonoja yllätyksiä tai painetta elämässä ilman että haluavat vahingoittaa itseään tms hakeutuvat tilanteisiin jossa on vastuussa pienestä viettomasta ihmisestä. Taisi olla kun SINÄ halusit lapsen, jos lapsi saisi valita niin olisikohan jonkun tasapainoisen ihmisen mahassa kasvamassa vai sinun.
[/quote]
Enkä minä ymmärrä sinua, miten edes kehtaat kirjoittaa tuollaista ja vähätellä tietämättä, yhtään mitään asioistamme. Tiedät vain sen minkä olen parilla viestillä tänne kirjoittanut. Myöskin se, että kehtaat syyllistää minua tuolla tavalla asiasta, jota en ole aiheuttanut on kyllä todella ajattelematonta. Häpeäisit, sillä tuo nyt ei auta tilannettani yhtään, pahentaa vain. Kävikö sinulle mielessä, että minä ehkä haluaisin korjata tilanteen jos vain pystyisin. Haluaisin oppia rakastamaan myös tätä lasta ja toivon, että myös tulen rakastamaan, kun saan sitä apua mitä olen tässä jo monen kuukauden ajan huutanut. Kysynki sinulta, kuinka paljon sinua hymyilyttäisi se, että miehesi sotkee raha-asiat niin pahasti, että sitä joutuu miettimään, että missä sitä ensi kuussa asutaan tai, että mitä sitä söisi. Kiviä pihalta vai lumisoppaa.
Käyt joka viikko ja silti hoet, ettet saa apua ennen kuin vasta maanantaina? Kuule, nyt ne sympatiapisteet ovat jo roskakorissa. Kämmäsit tämän vedätyksen ketjussa jo ajat sitten.
Sääli, että kaltaisesi ihmiset kuluttavat oikeasti lähimmäisiään rakastavien ja tuntemattomistakin huolehtivien voimavarat nileille. Jonkun oikeasti hädässä olevan ihmisen huuto jää kuulematta, kun itse huutelet täällä sutta turhaan.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 00:47"]Niin no mitä sinä sitten sillä avun hakemisellasi yrität saavuttaa kun psykologitkaan ei tunnu kuuntelevan?
[/quote]
Toivon, että nyt tässä kymmenen vuoden aikana olisi tapahtunut muutos niin, että tällä kertaa myös saisin sitä apua. Toivon, että tällä kertaa onnistuu paremmin. Ap
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 00:46"]Olisiko vertaistuki parempi ratkaisu sitten? Onko ystäviä, sukua muuta kuin äiti, naapureita, työkavereita, tuttavia? Hätäkahvit?
[/quote]
Ainoa on äitini, muita ei ole. Ap
Niin mikä se apu on? Se että joku kuuntelee? Vai että saat toimivan lääkityksen? Vai jotain muuta?
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 00:52"]Käyt joka viikko ja silti hoet, ettet saa apua ennen kuin vasta maanantaina? Kuule, nyt ne sympatiapisteet ovat jo roskakorissa. Kämmäsit tämän vedätyksen ketjussa jo ajat sitten.
Sääli, että kaltaisesi ihmiset kuluttavat oikeasti lähimmäisiään rakastavien ja tuntemattomistakin huolehtivien voimavarat nileille. Jonkun oikeasti hädässä olevan ihmisen huuto jää kuulematta, kun itse huutelet täällä sutta turhaan.
[/quote]
Häh missä käyn joka viikko? Kävin teini-iässä joka viikko. Nyt olen jo 27-vuotias ja tarvitsen apua, uudelleen hoito kontaktin näin kymmenen vuoden jälkeen. Voi kuinka tämä olisikin vedätystä tai, että huomenna heräisin ja mitään murheita ei olisi valitettavasti näin ei ole. Enkä kyllä koskaan lähtisi provoamaan näin vakavalla aiheella jos sitä tarkoitit, en kyllä kehtaisi :o Ap
Joo mitä luulet kun saat sitä apua käykö vain *pim* kaikki on heti hyvin? Ei todellakaan. Itsesi kanssa sinun pitää asiasi käsitellä jokatapauksessa ja se vie aikaa. Lääkkeet jos saat niin ne tietty voi helpottaa oloa vähän.