Lestadiolaisäidit - Miten te sen teette?

Lesta-äidit,mitä mieltä olette maapallon ylikansoituksesta (johon itse osallistutte merkittävästi tekemällä yli 2,1 lasta) ja kestävästä kehityksestä?

Suurperheissä (oltiinpa uskovaisia tai ei) usein isommat lapset huolehtivat ja katsovat pienempien perään, avustavat pukemisessa, syöttämisessä jne. 

Heippa, olen 18-v lestadiolainen nuori. En kuulu kysymyksen kohderyhmään, mutta ajattelin kertoa vähän omaa kokemusta perheestämme, jossa 14 lasta. Olen neljänneksi vanhin, joten mulla on siis 10 pienempää sisarusta. (i'iltään 16,15, 13v kaksoset, 11,9,7,6,4,2) (isosisarukset 20, 22 ja 24). Äiti 44 ja isä 46. Vanhemmat ovat molemmat töissä, äiti jatkoi töitä kuopuksen ollessa 1-v. Siskoni 22-v hoitaa nuorimpia sisaruksia, ihan työkseen. (Kela ja kunta maksaa jotain korvauksia, +vanhemmat maksaa jotain päälle, en nyt osaa tarkemmin sanoa kun en ole perehtynyt asiaan). Meillä koulumatka on 3,5 km, joten taksilla kuljettiin/kulkevat edelleen. Se on helpottanut aamuja huomattavasti, kun äitin ei ole tarvinnut itse kuskata koululaisia. Päivät menee yleensä niin, että koulusta kun tullaan niin heti tehdään läksyt (itse olen vielä lukiossa), tietty jos menee kaverille niin sen jälkeen. Sit syödään välipala, ja tehdään omia juttuja, pienemmät yleensä leikkii, pelaa, on pihalla yms. Äiti tulee normisti 3 aikaan kotiin, isä 5 aikoihin. Syödään yhdessä, ja taas omia puuhasteluja, vanhemnat yleensä on pienempien kanssa, käyvät lenkillä jne. Ja taas iltapala, iltapuhteet, mä monesti luen pienemmille jonkun iltasadun, sen jälkeen he yleensä leikkii sängyissään, kunnes nukahtavat.
Kotityöt jaetaan siten, että jokainen tekee tiettyä hommaa viikon ajan, ja sit "lista kiertää". Eli viikon ajan vaikka mä ripustan pyykit/jaan kaappeihin (+pesen ne, nuoremmat ei osaa joten he lähinnä jakavat pyykit kaappeihin :) )
Muita hommia on tiski (johon kuuluu myös roskien vienti), iltasiivous, imurointi, vessan siivous (eli puhtaat pyyhkeet+vessapaperia). Nuoremmat lapset auttavat siinä sivussa, heillä ei ole ns. "vastuuviikkoja". Ja vanhemmat on mukana tässä listassa. :D kuulostaa hassulta, mutta ehkä tajuatte näin paremmin: Viikon ajan
Vanhemmat huolehtii tiskit
Minä pyykit
16-v iltasiivouksen (talo siisti aina illalla)
15-v imuroi (3-4x viikossa)
Kaksoset huolehtii vessat.
Seuraavalla viikolla lista kiertää.
Niin, ja vieraita käy n kaks kertaa viikossa. Sen lisäksi nuoremmat käy seurakunnan /rauhanyhdistyksen kerhoissa, joita molempia 1 kerta viikossa. :)
Näin meillä sujuu arki, ihan mukavasti. Jokainen tekee mukisematta hommansa, koska siistissä kodissa on huomattavasti kivempi viettää aikaa. Yleensä sunnuntaisin seurojen jälkeen vanhemmat sisarukset tulee perheineen käymään.
Eipä arki haastavaa ole, jos osaa organisoida kaiken kulkemaan kätsysti. :)

Onko tullut laskeumia? Pukamia? Suonikohjuja?

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:54"]

http://areena.yle.fi/tv/2372308

Tässä oli ihanan rehellisesti kerrottu, että kahdeksannen lapsen jälkeen se on sokka irti. Ja että ei ne kaikki vaan jaksakaan mutta se on niin tabu, ettei siitä puhuta, mielummin kuollaan pois.

[/quote]

Jaa, no meillä on kymmenen lasta ja arki rullaa hyvin. En ole kummemmin väsynyt. Oikein olen tyytyväinen elämääni.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1409974102624

Väsymistä ei saa myöntää. Silloin usko on väärä ja heikko, "kotikiusauksista" kyse.

"Monet vanhoillislestadiolaisten suurperheiden vanhemmat taistelevat jaksamisensa äärirajoilla. Kaikki äidit eivät ehdi toipua edellisestä raskaudesta, kun uusi alkaa. On vaikeita raskauksia ja synnytyksiä.

Vanhemmilla on masennusta, mielenterveysongelmia ja itsetuhoisia ajatuksia. Lapsille ei riitä syliä eikä huomiota. Rahat ovat tiukoilla.

Kustannusyhtiö Atenan ensi viikolla julkaistavassa kirjassa käsitellään suurperheiden vanhempien ja lasten pärjäämistä vanhoillislestadiolaisuudessa, kirkon suurimmassa herätysliikkeessä.

Artikkeliin liittyvät
Otteita kirjasta: "Halusin vain, että vauva kuolee" 7.9.2014
Lestadiolaisäidin unelma muuttui painajaiseksi 7.9.2014

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kokoamassa kirjassa Usko, toivo ja raskaus päällimmäisiä tunteita ovat väsymys ja uupumus.

Suuri perhe on vanhoillislestadiolaisuudessa ihanne. Ehkäisy on kielletty, ja siitä puhuminen on tabu.

"Liike opettaa, että uskovainen haluaa ottaa vastaan kaikki lapset. Todellisuudessa se ei ole näin. Osa äideistä rukoilee keskenmenoa tai raskauksien pitempää väliä. Isovanhemmat rukoilevat, että lapsilla olisi helpompaa", Ruoho kertoo.

Lestadiolaisäitien väsymyksestä on keskusteltu muun muassa kirjailija Pauliina Rauhalan esikoisromaanin Taivaslaulu jälkeen.

Usko, toivo ja raskaus -kirjaan on koottu 30 kertojan kokemuksia lapsuuden perheistä ja heidän nykyperheistään. Kertojat ovat naisia ja miehiä, entisiä ja nykyisiä liikkeen jäseniä. Nuorimmat ovat 20–30-vuotiaita, vanhimmat 50–60-vuotiaita.

Kertomuksissa näkyy myös isien väsymys. Heille suurperhe tuo myös suuren taloudellisen taakan.

"Eräs yli kymmenen lapsen isä kertoi, ettei toivonut ainuttakaan lasta, vaan toivoi vaimon raskauksien menevän kesken. Hänellä oli takanaan rankka lapsuus isossa perheessä. Hän päätyi tekemään sterilisaation vaimoltaan salaa", Ruoho kertoo.

Kirjassa kerrotaan, kuinka suurperheiden vanhimmat lapset joutuvat ottamaan varhain vastuuta nuoremmista sisaristaan. Yksi haastatelluista kuvaa hoitaneensa vauvaa alle kouluikäisenä.

Kirjan kertojat kritisoivat liikkeen opin ristiriitaisuutta. Liikkeessä opetetaan, että Jumalan luomistyöhön ei saa puuttua. Liike ei hyväksy edes varmojen päivien laskemista mutta hyväksyy hedelmöityshoidot.

Suurin yllätys ja järkytys Ruoholle ja Ilolalle oli lasten pahoinpitelyjen yleisyys kertojien lapsuudenperheissä.

"30 vastaajasta 24 kertoi, että itse tai joku sisaruksista oli kokenut perheessä fyysistä väkivaltaa", Ruoho kertoo.

Oli läpsimistä ja riepottelua. Eräs isä oli laittanut lapsen kädet ovenkarmille ja lyönyt oven kiinni.

Osa väkivallanteoista oli tapahtunut aikana, jolloin lasten ruumiillisen kurituksen kieltävä laki oli jo voimassa. Eräs vastaajista totesi, että ruumiillinen kuritus jatkuu yhä perheessä nuorempien sisarustensa kohdalla.

"Tähän pitäisi puuttua. Väittäisin, että väkivalta kumpuaa vahvasti siitä, että vanhemmat ovat niin uupuneita, että heiltä menee kontrolli", Ruoho sanoo.

Ruoho uskoo, ettei yhteisö välttämättä tiedosta joidenkin perheiden pahoinvointia.

"Liikkeessä on paljon onnellisia perheitä, jotka ovat saaneet tasapainoisen lapsuuden ja jaksavat ottaa lapset vastaan. Näille ihmisille kirja voi olla aikamoinen sokki."

Ruoho on teologi, tutkija ja kahden lapsen äiti, jolla on vanhoillislestadiolaisia sukujuuria. Vuokko Ilola on koulunkäyntiavustaja ja 11 lapsen äiti, liikkeen entinen jäsen.

Hengellistä väkivaltaa tutkineen Ruohon mukaan yhteisöissä, joissa oppi koetaan erehtymättömäksi, kritiikkiä ei usein suvaita. Epäkohdat pysyvät yhteisöltä salassa.

"Kiiltokuva näyttää kauniilta, eikä vaikeita asioita uskalleta tuoda julki, koska pelätään leimautumista", Ruoho sanoo.

Kirjoittajien mukaan liikkeen johdon viestit julkisuudessa ja yhteisön sisällä eivät aina vastaa toisiaan. Ilolan mukaan liennyttävillä puheilla rauhoitetaan ulkopuolisia, mutta painostus ja pelottelu jatkuu yhteisössä.

Hän sanoo, että suurperheet auttavat toisiaan. Organisaatiolta apua ei tule.

"Nämä kipeät asiat ovat todellisia. Näitä kärsiviä ihmisiä ei voi ohittaa noin vain."

Mullahan on vaan aikaa, kun on kaksi kotona päivät (loput koulussa). Otetaan rennosti, leikitään ja jutellaan. Teen kotitöitä siinä välissä, usein pienin keikkuu mukana. Koululaisten kotiuduttua syödään välipalaa ja teen ruuan/autan läksyissä/käyn lenkillä jne. Meillä ei oo kun yhdellä harrastuksia ja nekin yhden päivän aikana. Jätettiin pois niitä, kun alkoi jo lapsetkin uupua puhumattakaan kuskista. Ja on ollut hyvä ratkaisu! Käydään sit siitä edestä esim ratsastamassa tai uimassa silloin tällöin. Jokainen perhehän sitä kohdallaan joutuu omat voimavarat miettimään..mihin sinkuu ja mihin ei. Jos tuntuu, että uuvuttaa niin oikeesti sitä voi vähentää ne ei-niin-pakolliset menot ja kotona laskea rimaa kotitöiden kans. Tai jakaa ainakin ne tasapuolisesti. (Ja tuo tadapuolinenkin on aika liukuva käsite.kykyjen mukaan :)) Tässäpä muutama ajatus.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 13:29"]Aika yllättävää, että täällä on näin monta ehkäisevää Vl-äitiä. Itse olen ajatellut, että pitäis olla todella vakavasti sairas, että siihen turvautuisi (siis tyyliin hengenvaara/ vakava uupumus). Jos ei tiedä onko ehkäisyn tarve 2 kk vai 2v - ei ihan näin vakavalta kuulosta. Jokainen toki tekee omat valintansa ja kantaa niistä vastuun. Tuleeko teille ehkäisevät koskaan sellainen olo, että huijaatte itseänne? Kuulutte liikkeeseen, joka opettaa ehkäisyn olevan synti ( paitsi elämää suojelevassa tarkoituksessa eli vakavan sairauden tai kuoleman vaaran uhatessa) mutta ette ilmeisesti allekirjoita keskeistä uskovaisten eettistä normia?!? varmasti on oikeita, hyviäkin syitä ehkäistä, mutta mutta.... Ehkä olen itse niin naiivi, että ajattelen yksinkertaisen uskon voivan paljon ja olevan ihmiselle itselleenkin helpompaa.

 
[/quote]Todella hyvin osasit tuon asian kirjoittaa, kiitos! Olen Sinun kanssasi aivan samaa mieltä. Taivaan Isä Sinua Siunatkoon ja varjelkoon elävässä Uskossa!

Höpsis, tottakai saa sanoa, jos väsyttää. Olen sanonut monta kertaa. :D
Tämä siis 38:lle.

Mäkään en ymmärrä mistä kumpuaa ajatus, ettei SAIS sanoa et on väsynyt?! Kaikki ei vaan halua kertoa..eikä se oo elämänkatsomuksesta kiinni, vaan ihmisen luonteesta. Toiset vaan haluaa pärjätä yksin. Vaikka kaikkien edun mukaistahan se on, että uskaltaa myöntää avun tarpeen esim. Tai edes vertaistuen.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:46"][quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 21:26"]

Mua kiinnostaa se työssäkäyntiasia. Onko kellään paloa töihin lasten välissä ja onnistuuko työnsaanti niin vähäksi aikaa helposti?

[/quote]

Minä olin töissä kaikkien lasten välissä siihen saakka kunnes seitsemäs syntyi. Helposti onnistui, ja koin vaihtelun mukavana. Mutta siinä vaiheessa kun lapsia oli 7, alkoi tuntua etten ehdi hoitaa kumpaakaan hyvin, töitä ja lapsia. Jäin sitten kotiäidiksi.
[/quote]
Niin, sehän oiski ollu, ku työn oisit valinnu. Lusmu!!!

Ihme törkykommentteja välissä. Tuolle lusmukommentin heittäjälle; mistä kohtaa se on huono vaihtoehto jäädä kotiin hoitamaan OMAT lapset?? Töitä voi tehdä myöhemminkin, mut lapset on vaan kerran pieniä.

Kuule ap, ei siinä ehdi. Isommat liekuttaa pienmpää kehdossa, lapset ulkoilevat keskenään. Monelle lapselle on helpotus päästä kouluun ja pois vahtimasta pienempiä. Isommat tytöt siivoaa ja pesee pyykit, äiti on aina raskaana, tai imettää = aina väsynyt. 

t. parin lestaperheen naapurissa asunut

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:23"]

Höpsis, tottakai saa sanoa, jos väsyttää. Olen sanonut monta kertaa. :D Tämä siis 38:lle.

[/quote]

Oletko lukenut noita mainittuja kirjoja? Tai siis saatko lukea sellaista "eksytystä"? Itselläni on vanhoillislestadiolainen lapsuus ja nuoruus, erkanin liikkeestä 12-vuotiaana. Ja yhä käyn läpi kaikkea kokemaani ja psyykeni kipuja terapiassa. Olen nähnyt hoitokokoukset ja uinut tulimeressä, pelännyt hammasten kiristystä ja kaikkinäkevää Jumalaa pöydän alla.

Minulla on neljä lasta ja olen nyt palaamassa keväällä töihin kun nuorimmainen täyttää 9kk. Mies jää kotiin hoitamaan neljää lastamme. Pari vuotta sitten olin töissä vajaan vuoden, silloinkin nuorimmainen oli reilusti alle vuoden, ja isä jäi kotiin hoitamaan. Meillä siis työskennellään vuoron perään. Minulla on vakipaikka ja sijaista joskus hankalaa saada niin nyt tuntuu että aika mennä takaisin töihin kun näiden kahden nuorimman välissä en ollut ollenkaan töissä.

Täytyy myöntää että välillä on rankkaa, lähinnä henkisesti kun en aina jaksaisi neljästä lapsesta aiheutuvaa metakkaa. Jossain vaiheessa päivää pitää yleensä päästä lenkille kuuntelemaan hiljaisuutta! Se piristää niin että taas jaksaa lapsia. Välillä mies ottaa muut lapset ja lähtee jonnekin ja minä jään vauvan kanssa kotiin lepäämään/nauttimaan hiljaisesta kodista.

Sopiva ikäero lapsille olisi mielestäni se 2-3 vuotta, lapsilla olisi kaveria toisilleen ja äiti ehtisi levähtää kunnolla yötkin. Meillä ikäero lyhimmillään reilun vuoden ja pisimmillään vajaa kaks. Eniten rasittaa yöt kun pitää heräillä vauvan takia.

Rutiinit on tärkeitä pienten kanssa, mutta välillä meillä kyllä joustetaan niistä kun molemmat on kotona esim viikonloppuisin. Meillä on onneks sopeutuvaiset lapset ja suht terveinä olleet.

Kukaan ei ole terveydenhuollossa kauhistelleet pientäkään ikäeroa. Sitä ootellessa.:) toki lapsia vasta neljä.. Olen kuullut tylyäkin suhtautumista lestadiolaisäitien kohdanneen esim. neuvolassa.

Sullahan on sitten kattava kokemus, kun oikein KAHDEN lestaperheen naapuriss asunut :D Wau. Ihailen sun kykyä katsoa asioita niin laajasti..

Sama elämisen rytmi kuin perhepäivähoitajalla, hyvin menee useampikin lapsi. Homma pysyy hanskassa. Nyt hieman hankalaa kun lisäksi kaksi työtä, täyspäivänen ja puolvikkonen päällekkäin. 5 lasta ja työssäkäyvä osallistuva mies. Ja lapset muuten harrastaa! ( huh nythän tää alko kuulostaa sankaritarinalta)

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:32"]

Sullahan on sitten kattava kokemus, kun oikein KAHDEN lestaperheen naapuriss asunut :D Wau. Ihailen sun kykyä katsoa asioita niin laajasti..

[/quote]

Olipa veemäinen kommentti uskovalta ihmiseltä. Miten teillä muuten omatunto sallii käydä mm. tällä palstalla? Kadotukseen tuomittujen ihmisten joukossa vietätte aikaanne.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:31"][quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 22:23"]

Höpsis, tottakai saa sanoa, jos väsyttää. Olen sanonut monta kertaa. :D Tämä siis 38:lle.

[/quote]

Oletko lukenut noita mainittuja kirjoja? Tai siis saatko lukea sellaista "eksytystä"? Itselläni on vanhoillislestadiolainen lapsuus ja nuoruus, erkanin liikkeestä 12-vuotiaana. Ja yhä käyn läpi kaikkea kokemaani ja psyykeni kipuja terapiassa. Olen nähnyt hoitokokoukset ja uinut tulimeressä, pelännyt hammasten kiristystä ja kaikkinäkevää Jumalaa pöydän alla.
[/quote]
olen lukenut toisen. Olen pahoillani traumoistasi ja toki tiedän, ettei kaikki kokemukset lestadiolaisuudesta ole hyviä.
En kommentoinut muuta kuin kohtaa, ettei väsymystä saisi myöntää. Tottakai saa!
Ja vielä, tämän ketjun aihe ei ollut lestadiolaisvanhempien väsymys.

Olen vain seurannut läheltä parhaan ystäväni (lestad.) perheen elämää kahdeksan vuoden ajan, eli en liippaa läheltäkään kohderyhmää, mutta aihe on kiinnostava. (Itselläni on kaksi sisarusta) Heillä lapset ovat syntyneet ns. pareittain, eli kaksi aina pienemmällä ikäerolla ja sitten pari kolme vuotta väliä. Yhteensä 8 lasta, joista vanhimmat jo muuttaneet kotoa.

Kaikki soittavat vähintään yhtä soitinta ja omaavat jonkun toisen harrastuksen sen lisäksi, joten organisointi on suuri osa perheen arkea. Kauhean tiukkaa aikataulua ei kuitenkaan ole, vaikka rutiinit helpottavat kuskaamista ja ruokailuja ja nukkumaanmenoa. Perheen kummatkin vanhemmat käyvät töissä, mutta äidin työ keskittyy viikonloppuihin ja yksittäisiin tilaisuuksiin, joten hän on arkena eniten kotona.

Minusta tämän suurperheen elämän toimivuuden salaisuus on siinä, että kaikki kasvavat pitämään toisistaan huolta. Olen itsekin päätynyt mukaan perheen arkeen, ja se on mukavaa, etenkin kun oma perhe on harvoin kokonaan koossa. Jos kyyti kotiin on tarjolla sopivasti, hyppään takapenkille ja kuuntelen, mitä pienemmille kuuluu. Kun pikkuisen syntymän jälkeen heillä odotettiin äitiä ja vauvaa kotiin, ystäväni kutsui minut muitta mutkitta leipomaan tervetuliaiskakkua, koska tiesi että haluaisin auttaa... kymmeneltä illalla :D Totta kai välillä väsytään ja tapellaan ja kinutaan huomiota, mutta ei elämä koskaan ole pelkkää onnea. Asenne ratkaisee, ja tekemällä oppii paljon, kuten vaikka sen, kuinka ison sämpylätaikinan tarvitsee kahdelletoista hengelle ja mikä on paras tapa saada lapset mukaan leipomiseen.