Pikkukylien tytöt eivät ole kiinnostuneita oman kylän pojista ja lähtevät menemään heti kun pystyvät

Maaseudun naiset ovat parempia kuin kaupunkilaiset, mutta heitä on liian vähän.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että tärkein  syy miksi tytöt lähtevät on että maaseudulla ei ole naisille sopivaa töitä niin paljon kuin miehille sopivia. Työt maaseudulla ovat fyysiesti raskaita maatalous ja metsätöitä. Onhan tietysti jotain töitä myös muille kuten sairaanhoitaja, lääkäri tai opettaja mutta ei niin paljon.  

Joo eihän täällä töitä ole ihmisille joka kammoaa fyysistä työtä ja haluaa saada elannon mahdollisimman helpolla

Kyllä omaan kotikylään tai sen tienoille jäi suurin osa asumaan. Siellä paikkakunnalla on amikset ja niiden vakiintuneet piirit. Katsoivat vaan oudoksuen yliopistoon muualle hakeutuvia ihmisiä. Suurin osa maalle jääneistä perusti perheen jo heti parikymppisenä. Että en minä sanoisi että siellä on suuria vaikeuksia löytää parisuhdetta. Tämä paikkakunta sijaitsee etelässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vain terveellistä, että puoliso etsitään kauempaa. Suomi on epäterveellisen sisäsiittoinen.

Näin on. Mutta se tarkoittaa sitä, että esim. eteläsuomalaisen olisi hyvä ottaa pohjoissuomalainen kumppani ja länsisuomalaisen itäsuomalainen. Nimittäin lähialueilla geenipooli on melko samanlaista, oli siinä isoja kaupunkeja vieressä tai ei. Vielä parempaa tuossa asiassa olisi, jos kumppani on ulkomaalainen.

Siksi onkin vain ja ainoastaan hyvä, että suomalaiset miehet ovat jo pitkään pariutuneet mm. venäläisten naisten kanssa. :) Saadaan silloin hyvää vaihtelua geenipooliin.

Minun mielestäni se on oikein hyvä asia, kunhan lapset kasvatetaan suomalaisiksi. Venäläiset naiset ovat myös kauniita ja älykkäitä, eli hyviä geenejä Suomeen. -suomalainen nainen

Ei pidä kasvattaa suomalaisten oppien mukaan. Venäjällä naisten naisellisuus ja korkea koulutus pystytään yhdistämään. Sellainen kasvatus pitää tännekin saada.

Peräkammarin pojan toive on, että.saa kauniin ja maisellisen näköisen" perinteisen" naisen,joka tekee kaikki kotityöt,siivoaa, kokkaa, pyykää ja hoitaalapset, ja pukeutuu sukkanauhoihin, korkkareihon ja mekkoon ja palvoo miestään, ja ntaa piparia paljon, mutta on myös korkeasti kouluettu, jotta pystyy Suomessa tekemään kovapalkkaista työtä ja elätämäänmaaseden peräkammarin poja. Pojan ei tarvitse, kuin jatkaa uuninpankolla oleilemista.🤣

Tuollaisia naisia on oikeasti Venäjällä ja he ovat kaikkien miesten unelmia. Kannattaa suomalaisten naisten ottaa oppia heistä niin johan alkaa löytyä hyviä miehiä suomalaisille naisillekin.

Tuo ei vain ole millään lailla naisen unelma.. Naisilla on usein hyvin erinlaiset unelmat. Pitääkö mielestäsi naisen luopua omista unelmistaan miehen vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Maatilan emmännistä on huutava pula.

Tytöt emäntäkouluun ja maalle!

Syntyvyys nousisi huimasti ja ihmisten hyvinvointi paranisi huomattavasti.

Naiset eivät näytä olevan kanssasi samaa mieltä, kun eivät halua emäntäkouluun ja maalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vain terveellistä, että puoliso etsitään kauempaa. Suomi on epäterveellisen sisäsiittoinen.

Näin on. Mutta se tarkoittaa sitä, että esim. eteläsuomalaisen olisi hyvä ottaa pohjoissuomalainen kumppani ja länsisuomalaisen itäsuomalainen. Nimittäin lähialueilla geenipooli on melko samanlaista, oli siinä isoja kaupunkeja vieressä tai ei. Vielä parempaa tuossa asiassa olisi, jos kumppani on ulkomaalainen.

Siksi onkin vain ja ainoastaan hyvä, että suomalaiset miehet ovat jo pitkään pariutuneet mm. venäläisten naisten kanssa. :) Saadaan silloin hyvää vaihtelua geenipooliin.

Minun mielestäni se on oikein hyvä asia, kunhan lapset kasvatetaan suomalaisiksi. Venäläiset naiset ovat myös kauniita ja älykkäitä, eli hyviä geenejä Suomeen. -suomalainen nainen

Ei pidä kasvattaa suomalaisten oppien mukaan. Venäjällä naisten naisellisuus ja korkea koulutus pystytään yhdistämään. Sellainen kasvatus pitää tännekin saada.

Peräkammarin pojan toive on, että.saa kauniin ja maisellisen näköisen" perinteisen" naisen,joka tekee kaikki kotityöt,siivoaa, kokkaa, pyykää ja hoitaalapset, ja pukeutuu sukkanauhoihin, korkkareihon ja mekkoon ja palvoo miestään, ja ntaa piparia paljon, mutta on myös korkeasti kouluettu, jotta pystyy Suomessa tekemään kovapalkkaista työtä ja elätämäänmaaseden peräkammarin poja. Pojan ei tarvitse, kuin jatkaa uuninpankolla oleilemista.🤣

Tuollaisia naisia on oikeasti Venäjällä ja he ovat kaikkien miesten unelmia. Kannattaa suomalaisten naisten ottaa oppia heistä niin johan alkaa löytyä hyviä miehiä suomalaisille naisillekin.

Tuo ei vain ole millään lailla naisen unelma.. Naisilla on usein hyvin erinlaiset unelmat. Pitääkö mielestäsi naisen luopua omista unelmistaan miehen vuoksi?

Jos ei ole tuollaisia unelmia, niin silloin nainen on saanut vääränlaisen kasvatuksen. Se on asia mikä tässä maassa eniten mättää. Liberaalihömpästä johtuvaa epäkypsyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Maatilan emmännistä on huutava pula.

Tytöt emäntäkouluun ja maalle!

Syntyvyys nousisi huimasti ja ihmisten hyvinvointi paranisi huomattavasti.

Asuinpaikkakuntani puskaradiossa ehdotettiin, josko jo peruskoulussa alettaisiin aivopesemään lapsia jäämään tänne omille kylille kehottamalla hankkimaan vain niitä ammatteja, joita täällä ahdasmielisessä, keskellä ei mitään sijaitsevassa ja kaukana kaikesta olevassa pikkukunnassa tarvitaan. Samoin kuulemma lapsia ja nuoria pitäisi kehottaa etsimään puoliso ihan vaan omalta kylältä, ettei vaan senkään takia tarvitsisi täältä maanpäällisestä paratiisista poistua.

*inhonpuistatus*

Vierailija kirjoitti:

Maaseudun miesten perusongelma on usein siinä että naisen pitäisi tulla ja muuttaa just siihen miehen kotikylään, miehen taloon ja miehen suvun ja kavereiden keskelle. Miksi? Aika harvalla kuitenkin on se sukutila jota on "pakko" jatkaa. Suurin osa tekee työkseen ihan muuta.

Se on toiselta paljon vaadittu että jättää oman elämän kun toisella kaikki jatkuu samanlaisena ympärillä.

Voisi sitä kai aloittaa puhtaaltakin pöydältä yhdessä ja muuttaa kumpikin uuteen paikkaan? Siten ei kumpikaan aloita altavastaajana.

Suhteellisen harvalla toki on enää aktiivista tilanpitoa. Toisaalta iso osa pojista sellaisistakin perheistä on jo lähtenyt tai lähtee kaupunkiin kouluun ja töihin. Nämä kuitenkin ehkä painottuvat enemmän niin, että pojat menevät lähellä olevaan pikkukaupunkiin ja ammattikoulun kautta teollisuuteen (joka on vahva työllistäjä pienemmissä kaupungeissa), jolloin kotona tai kotiseudulla asuminen edelleen onnistuu. 

Vaikka ei olisikaan viljeltävää maatilaa, niin maaseudulla asuminen on tyypillisesti painottunut omistusasumiseen omalla tontilla ja omakotitalossa. Se on silti sitova omistusmuoto. Muuttotappioseudulla taloa ei välttämättä saa myytyä ollenkaan tai järkevään hintaan ja lisäksi entisiin maatiloihin on usein jätetty pelloista luopumisen aikaankin metsätiluksia, jotka yhtä lailla sitovat paikkaan ja taloudellisesti.

Kotitaloon tai -seudulle siis ei sido ehkä niinkään ammatti, mutta asuminen ja omaisuus kylläkin. 

Näkemys jostain altavastaajuudesta on kieroutunut. Ikäänkuin parisuhde ja elämä olisi jotain kilpailua ja vastakkainasettelua ja toisen luo muuttaminen tai toisen elämään sopeutuminen suurikin uhraus, jos kuitenkin haluaa olla yhdessä ja rakastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että tärkein  syy miksi tytöt lähtevät on että maaseudulla ei ole naisille sopivaa töitä niin paljon kuin miehille sopivia. Työt maaseudulla ovat fyysiesti raskaita maatalous ja metsätöitä. Onhan tietysti jotain töitä myös muille kuten sairaanhoitaja, lääkäri tai opettaja mutta ei niin paljon.  

Joo eihän täällä töitä ole ihmisille joka kammoaa fyysistä työtä ja haluaa saada elannon mahdollisimman helpolla

Joo, kirurgitkin vain heiluttelevat käsiään ja haluavat saada elannon mahdollisimman helpolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että tärkein  syy miksi tytöt lähtevät on että maaseudulla ei ole naisille sopivaa töitä niin paljon kuin miehille sopivia. Työt maaseudulla ovat fyysiesti raskaita maatalous ja metsätöitä. Onhan tietysti jotain töitä myös muille kuten sairaanhoitaja, lääkäri tai opettaja mutta ei niin paljon.  

Joo eihän täällä töitä ole ihmisille joka kammoaa fyysistä työtä ja haluaa saada elannon mahdollisimman helpolla

Joo, kirurgitkin vain heiluttelevat käsiään ja haluavat saada elannon mahdollisimman helpolla.

Lueppa tuo ensimmäinen kommentti niin tiedät puheenaiheen ennen ku tulet päätäsi aukomaan

Sanonpahan vaan, että pitää olla aika pirun iso ja hyvin tuottava tila, että emäntä voi jäädä ihan vaan emännäksi tilalle ja silti taloudellisesti tulla hyvin toimeen. Ahtaalle on ajettu tilalliset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuttavat Helsinkiin, kilpailevat verissäpäin pk-seudun akateemisista miehistä, kunnes 43-vuotiaina sinkkuina tajuavat, että mahdollisuus perheeseen meni jo.

Säälittävää.

Koko maassa on liian vähän koulutettuja, kunnollisia, muualla kuin tynnyrissä kasvaneita miehiä.

Nämä matalasti koulutetut miehet duunareina, yrittäjinä ja maanviljelijöinä maksavat sinunkin korkeakoulutetun suojatyöpaikkasi palkan ja kiitoksena haukut heitä. Olet varmaan jossain julkisen sektorin suojatyöpaikassa esim. Naistutkijana? Korkeakoulutuksesi ei ainakaan ole taannut hyviä käytöstapoja. Suomessa pitäisi leikata uliopistojen huuhaatieteistä rajusti ja panostaa tuottaviin aloihin.

Arvostan suuresti maanviljelijöitä, olen itsekin maalaistalon tytär alunperin. Mutta maanviljelijät eivät kustanna muiden palkkoja, heidän elantonsa kustannetaan EU-tuin. Eli toisin päin tuo elatus menee. Tämä ei sisällä mitään negatiivista mielipidettä, minusta on tärkeää, että maaseudun työtä tuetaan tuin, koska muutoin sillä työllä ei pärjää.

Maataloustukia on lähes kaikissa maissa, ruoasta tulisi liian kallista ilman niitä. Tässä se kysynnän ja tarjonnan laki ei toimisi tarpeeksi hyvin.

Ei pidä paikkaansa. Maataloustukia on lähes kaikissa rikkaissa maissa, jotta voidaan tukea maaseutuja. Kyllä se sokeri halvempaa olisi, jos se tuotettaisiin siellä missä se parhaiten kasvaa, mutta tukien ansioista sitä tuetetaan ihan muualla. Ruoan hinnasta aika iso osa menee myös monipolviselle tuotanto- ja jakeluportaalle. Jos lasket vaikkapa tuontantotuen määrää suhteessa yhteen kiloon tuotetta, huomaat, että kyse on senteistä per kilo, mitä tukea myönnetään. Nuo sentit voisi jokainen kuluttaja mainiosti maksaa tuotteiden loppuhinnassa, jos hinnanmuodostus toimisi suoraan tällä tavalla. Mutta tämä nyt on ihan ohi aiheesta.

Itse olen myös pikkupaikkakunnalla kasvanut mies, jolle ainoa vaihtoehto oli poislähtö, vaikka duunariperheen vesa olenkin. Tunnelma oli aivan liian ahdistava koko kylässä, jossa kylän suurten miesten lapset olivat aina hieman muita parempia, erilaisuutta katsottiin karsaan ja ainoa tapa viettää aikaa oli kiven päällä istuskelu. Päädyin ensin naapurikaupunkiin lukioon ja sieltä yliopistoon. Tämän jälkeen olen asunut töiden takia vähän siellä täällä ympäri maailmaa, ja nyt kun olemme perheenä muuttamassa taasen takaisin Suomeen niin täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että vaikka oma rauha suurkaupungeissa vietettyjen vuosien jälkeen omalla tavallaan houkuttaa, en voisi koskaan tehdä lapsilleni sitä karhunpalvelusta, että muuttaisimme samanlaiselle pikkupaikkakunnalle kuin, jossa itse lapsuuteni vietin. 

Maaseudun ongelma on vielä ainakin hetken aikaa siellä asuvat ihmiset. Vanhempieni naapurista löytyy hyvä esimerkki (ks. Livonsaaren yhteisökylä). Alueelle muutti kaupungista paikkakunnan kokoon nähden paljon ihmisiä, jotka perustivat suuren joukon eri alojen yrityksiä ja herättelivät eloon sitä Suomi-filmeistä tuttua kylien yhteisöllisyyttä. Paikallisten vastaus tähän oli näiden uusien asukkaiden syrjiminen, karsastaminen ja poissulkeminen -- niin kuin vain hyvään suomalaiseen maalaiskylän perinteeseen kuuluu. Itse en jaksaisi omaan perheeseeni ja elämääni kohdistuvaa kummastelua. Siksi taidan tulevaisuudessakin asua kaupungissa, joissa vastaisista luuloista huolimatta on monesti paremmat mahdollisuudet liikkua luonnossa, asua hyvin ja terveellisesti ja toteuttaa itseään kuin maaseudulla milloinkaan. 

M41 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin kotiseudullani tuossa joku aika sitten ja mikään ei ollut muuttunut 25 vuoteen. Ihan sama meininki. Pojat menee amikseen ja jäävät sinne kotipaikkakunnalle möllöttämään, ehkä tuurilla saavat duunia sukulaistensa firmoista. Tytöt lähtevät yleensä menemään, paitsi nämä jotka ehditään napata kotivaimoiksi synnyttämään tai kouluttautuvat lähihoitajiksi. Kaikkea leimaa pysähtyneisyys, ummehtuneisuus ja tiukasti määritellyt roolit, joista ei saa poiketa yhtään. Persujen kannatus on tuossa kunnassa korkealla. 

Jostain kumman syystä kuitenkin sieltä korvesta joskus pois muuttaneet alkavat haikailla takaisin muutosta kun ikää alkaa tulla

Olen yksi heistä. Halusin pois syntymäpaikkakunnaltani niin nopeasti kuin mahdollista, koska siellä ei ollut minulle mitään. Onnekseni pääsinkin yliopistokaupunkiin opiskelemaan.

Reilu 30 vuotta kaupungeissa asumista riitti. Nautin kyllä asumisen helppoudesta, palvelujen läheisyydestä, lentokentän läheisyydestä, kulttuurista, baareista, ihmisten tapaamisen helppoudesta jne, mutta 50+ vuotiaana aloin kaivata muuta. Nyt asun maalla mutta pääkaupunkiseudun lähellä. Lentokentälle on edelleen alle tunnin matka, Helsingin keskustaan reilu tunti.

Tottakai ihminen muuttuu elämänsä aikana, outoahan se olisi, jos 18- ja 58-vuotiaana haluaisi elämältä samoja asioita!

Minä olen tuollainen omalle pienelle kylälle "jämähtänyt" mies. Opiskelin neljä vuotta muualla, ja palasin äitini kuoltua sekä isäni sairastuttua takaisin kotitilalle. Itse tilatoiminnasta ei tosin paljoa ole jäljellä, eläimiä ei enää ole ja pellot on vuokrattu naapureille.. Jäljellä on tyhjää tilaa sekä jonkin verran metsää.

Mitäkö teen täällä? Päivätyökseni olen kaupungilla maankäyttöön liittyvissä tehtävissä (20km päässä), sekä hoidan melkein kaikki metsänhoidolliset tehtävät itse. Harrastusaikaa jää hyvin, tein pienen kuntosalin tuonne vanhaan navettarakennukseen ja ajelen sähköpyörällä metsiä pitkin. 

Se on selvää ettei tänne tunkua ole, etenkään naisista. Mutta minä kun en halua kaupungissa asua, niin nyt se on vaan elettävä omien valintojen seurauksena omissa oloissa. Tässä kylällä on muutamia oikein stereotyyppisiä peräkammarin poikia ketkä todella ajelee tuolla kylällä rallia viikonloppuisin, siis oikeasti lähemmäs 40-vuotiaita miehiä mitkä joko asuvat äitinsä kanssa vanhalla tilalla tai ovat sen perineet. Tätä en koskaan ymmärtänyt, vaikka asuukin pienellä kylällä niin kyllä täälläkin voi mennä elämässä edes vähän eteenpäin....

Pienellä paikkakunnalla saat jo suunnilleen syntyessäsi tai viimeistään koulussa tietyn roolin, josta on todella vaikea päästä enää pois. Minä olin köyhästä perheestä tuleva, epäsuosittu ja koulukiusattu tyttö, jolla ei juurikaan ollut paikkakunnalla kavereita. Ei sitten tietenkään myös pientäkään mahdollisuutta, että joku ikäiseni poika olisi kehdannut seurustella kanssani. Toki ei pitäisi yleistää, mutta maaseudulla myös pojat survotaan hyvin tarkasti tiettyyn "äijämuottiin", enkä pidä sen tyylisistä miehistä. Nekin ns. fiksummat pojat lähtevät kaupunkeihin opiskelemaan.

Oli ihan sairaan vapauttavaa päästä muuttamaan kaupunkiin, jossa kukaan ei tuntenut minua ja pystyn olemaan mitä oikeasti olen. Kukaan ei tuijota ja kyräile selän takana. En laske pois sitä ettenkö voisi joskus keski-ikäisenä tai vanhana asua taas maaseudulla, mutta nyt sinne ei ole yhtään ikävä.

En ole lahkolaisalueelta ja vasemmistollakin on kotiseudulla aika suuri edustus. Mutta ne yhteisön yhteiset arvot!

Minulla aikanaan selän katkaisi kirkosta eroaminen. Menin 18 täytettyäni kirkkoherranvirastoon (koulumatka bussilla ja kävelyä 5 km, sattumalta lyhyt päivä). Ilmoitin asiani. Virkailija jota en tuntenut, selvästi hämmentyi ja totesi että minun pitää tulla toisella kertaa uudelleen koska oli vain sijainen.

No, sanoin tulevani uudestaan ja jatkoin kirkonkylältä kotiini.

Kotona odotti äitini joka oli raivoissaan. Virkailija oli soittanut hänelle ja äitini uhkaili minua taloudellisen tuen menettämisellä ja jopa väkivallalla. Myöhemmin isäni tuli töistä. Hän raivosi vähemmän mutta uhkaili enemmän.

Sitten tuli vanhin veljeni käymään ja hänkin raivosi.

Seuraavana päivä koulubussissa (en päässyt asemalle isäni kyydissä kuten normaalisti) vaan kävelin kuski katsoi kieroon eikä vastannut huomeneeni. Jotkin koululaiset myös välttelivät minua.

Kukaan noista henkilöistä ei ollut uskovainen, tapaluterilaisia kaikki. mutta kirkosta eroaminen oli jonkinlainen rikos yhteisöä vastaan (erilaisuuden ilmaus). Muutamassa vuodessa minusta olikin kehitetty sellainen huhumylly että. Olin kuulema narkkari, raiskaaja, homo, kommunisti yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nykynaiset ole kiinnostunu tavallisista miehistä vaan miehen pitää olla

-hyvännäköinen

-pukeutua muodikkaasti

-pitää olla korkeakoulutettu

-pitää olla herkkä ja empaattinen

-hyvät tulot

Monen miehen on vaikea olla nykynaisten vaatimusten mukainen.

Kaupungeista löytyy enemmän niitä miehiä ketkä on naisten mieleen.

Mikä estää maaseudun poikamiehiä muuttamasta kaupinkeihin? Eim8kään muu, kuin oma saamattomuus. Turha siitä on yrittää naisia syyttää.

Mikä sinne betoni helvettiin vetää naisia kun näin vaaditaan perässä muuttoa? Itselle olisi pahin rangaistus jos minut pakotetaan muuttamaan luonnon helmasta pois toisaalta kyllä en voi muuttaa kun täytyy huolehtia perintötalosta niin tästä voi saada jotain rahaa. Tytöt lähtee niin joidenkin on pakko jäädä huolehtiin

Naisten työpaikat ovat kaupungeissa. Samoin yleensä harrastusmahdollisuudet niissä harrastuksissa, joista naiset ovat kiinnostunempia kuin miehet. Naisten suosimat sosiaalisen elämän muodot keskittyvät keskikokoisten tai suurten kaupunkien keskustoihin.

Voiko tästä päätellä että naiset vaativat miehiä muuttamaa perässä paikkaan joka on rakennettu naisia varten? Miksi mies lähtisi paikkaan joka on rakentunut naisten sosiaalisuuden ehdoilla?

Jotta saisi naisen ja mahdollisuuden perheeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudun miesten perusongelma on usein siinä että naisen pitäisi tulla ja muuttaa just siihen miehen kotikylään, miehen taloon ja miehen suvun ja kavereiden keskelle. Miksi? Aika harvalla kuitenkin on se sukutila jota on "pakko" jatkaa. Suurin osa tekee työkseen ihan muuta.

Se on toiselta paljon vaadittu että jättää oman elämän kun toisella kaikki jatkuu samanlaisena ympärillä.

Voisi sitä kai aloittaa puhtaaltakin pöydältä yhdessä ja muuttaa kumpikin uuteen paikkaan? Siten ei kumpikaan aloita altavastaajana.

Suhteellisen harvalla toki on enää aktiivista tilanpitoa. Toisaalta iso osa pojista sellaisistakin perheistä on jo lähtenyt tai lähtee kaupunkiin kouluun ja töihin. Nämä kuitenkin ehkä painottuvat enemmän niin, että pojat menevät lähellä olevaan pikkukaupunkiin ja ammattikoulun kautta teollisuuteen (joka on vahva työllistäjä pienemmissä kaupungeissa), jolloin kotona tai kotiseudulla asuminen edelleen onnistuu. 

Vaikka ei olisikaan viljeltävää maatilaa, niin maaseudulla asuminen on tyypillisesti painottunut omistusasumiseen omalla tontilla ja omakotitalossa. Se on silti sitova omistusmuoto. Muuttotappioseudulla taloa ei välttämättä saa myytyä ollenkaan tai järkevään hintaan ja lisäksi entisiin maatiloihin on usein jätetty pelloista luopumisen aikaankin metsätiluksia, jotka yhtä lailla sitovat paikkaan ja taloudellisesti.

Kotitaloon tai -seudulle siis ei sido ehkä niinkään ammatti, mutta asuminen ja omaisuus kylläkin. 

Näkemys jostain altavastaajuudesta on kieroutunut. Ikäänkuin parisuhde ja elämä olisi jotain kilpailua ja vastakkainasettelua ja toisen luo muuttaminen tai toisen elämään sopeutuminen suurikin uhraus, jos kuitenkin haluaa olla yhdessä ja rakastaa. 

Metsäomaisuus ei todellakaan vaadi vieressä asumista. Iso osa metsistä on jo muutenkin kaupunkilaisomistuksessa.

Ja nimenomaanhan parisuhde on kompromisseja. Silloin ei ole kyse kompromissista jos toinen saa pitää kaiken ja toinen luopuu kaikesta. On muutenkin kestävämmällä pohjalla rakentaa koti yhdessä kuin muuttaa toisen valmiiseen kämppään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudun miesten perusongelma on usein siinä että naisen pitäisi tulla ja muuttaa just siihen miehen kotikylään, miehen taloon ja miehen suvun ja kavereiden keskelle. Miksi? Aika harvalla kuitenkin on se sukutila jota on "pakko" jatkaa. Suurin osa tekee työkseen ihan muuta.

Se on toiselta paljon vaadittu että jättää oman elämän kun toisella kaikki jatkuu samanlaisena ympärillä.

Voisi sitä kai aloittaa puhtaaltakin pöydältä yhdessä ja muuttaa kumpikin uuteen paikkaan? Siten ei kumpikaan aloita altavastaajana.

Suhteellisen harvalla toki on enää aktiivista tilanpitoa. Toisaalta iso osa pojista sellaisistakin perheistä on jo lähtenyt tai lähtee kaupunkiin kouluun ja töihin. Nämä kuitenkin ehkä painottuvat enemmän niin, että pojat menevät lähellä olevaan pikkukaupunkiin ja ammattikoulun kautta teollisuuteen (joka on vahva työllistäjä pienemmissä kaupungeissa), jolloin kotona tai kotiseudulla asuminen edelleen onnistuu. 

Vaikka ei olisikaan viljeltävää maatilaa, niin maaseudulla asuminen on tyypillisesti painottunut omistusasumiseen omalla tontilla ja omakotitalossa. Se on silti sitova omistusmuoto. Muuttotappioseudulla taloa ei välttämättä saa myytyä ollenkaan tai järkevään hintaan ja lisäksi entisiin maatiloihin on usein jätetty pelloista luopumisen aikaankin metsätiluksia, jotka yhtä lailla sitovat paikkaan ja taloudellisesti.

Kotitaloon tai -seudulle siis ei sido ehkä niinkään ammatti, mutta asuminen ja omaisuus kylläkin. 

Näkemys jostain altavastaajuudesta on kieroutunut. Ikäänkuin parisuhde ja elämä olisi jotain kilpailua ja vastakkainasettelua ja toisen luo muuttaminen tai toisen elämään sopeutuminen suurikin uhraus, jos kuitenkin haluaa olla yhdessä ja rakastaa. 

Metsäomaisuus ei todellakaan vaadi vieressä asumista. Iso osa metsistä on jo muutenkin kaupunkilaisomistuksessa.

Ja nimenomaanhan parisuhde on kompromisseja. Silloin ei ole kyse kompromissista jos toinen saa pitää kaiken ja toinen luopuu kaikesta. On muutenkin kestävämmällä pohjalla rakentaa koti yhdessä kuin muuttaa toisen valmiiseen kämppään.

Metsäomaisuudenkin hoito on helpompaa, jos asuu kohtuullisen matkan päässä. Satojen kilsojen päästä ei voi enää tehdä iltapuhteina tankillinen kerrallaan jotain raivauksia vaan pitää organisoida monipäiväinen työmatka. Mutta pääpointti oli, että usein sillä metsäkiinteistöllä sijaitsee myös itse omistettu omakotitalo. 

Parisuhde on kompromisseja aika paljon, totta, mutta ei välttämättä tarvitse olla joka asiassa. Varsinkaan mikään sääntö ei sanele, että parisuhteen on pakko olla kompromissi asumisen suhteen, eikä kumpikaan saa pitää omaansa. Tuollainen on ihan itse keksimääsi eikä lainkaan realistinen. Uusi yhteinen koti yleensä tulee pakon edessä kyseeseen yhteenmuutettaessa ihan vaan perhekoon kasvun vuoksi. Huvikseen siihen harva ryhtyy, jos ei ole pakko. 

Itse asiassa en tiedä yhtään parisuhdetta, joka olisi ollut niin täydellinen kompromissi ja uusi puhtaalta pöydältä aloittaminen, että kumpikin olisi kokonaan luopunut kaikesta entisestä. Yleensä esim. ammatti, työpaikka, ystävät, harrastukset, lapset, sukulaiset jne. säilyvät ja yhteenmuutossakin pyritään pikemminkin siihen että kumpikin saisi säilyttää mahdollisimman monta näistä tai ainakin toisen, ja jos suinkin mahdollista, muutetaan jomman kumman luokse yhteen. 

Itse voisin muuttaa rakkauden vuoksi vaikka Timbuktuun ja jättää kaiken entisen taakseni, mutta mielummin silti muuttaisin lähikaupunkiin tai samalla paikkakunnalla toisen puoliskon valmiiseen kotiin, koska se olisi monin tavoin helpompaa ja mukavampaa. Ymmärrän hyvin muitakin tapoja ajatella. Mutta jos kumppaniehdokas vaatisi mua myymään pilkkahinnalla pois oman kotini ja muuttamaan johonkin vuokraneliöön ihan vain periaatteen vuoksi, vaikka asunnossani olisi ollut parempi kaikkien kannalta, niin voisin ehkä osoittaa ovea. Silloin ei enää puhuta rakkaudesta ja kompromisseista vaan ehdottomista päähänpinttymistä ja pakkomielteisestä dominointipyrkimyksestä. 

Mieheni on kotoisim maalta mutta olemme molemmat nykyään kaupunkilaisia ja korkeakoulutettuja. Kun menin ensimmäistä kertaa käymään hänen kotinurkillaan, sukulaisnainen kysyi ensitöikseen: oletko sinäkin ittesi pilannut yliopistossa?

Tuonneko muuttaisin 😖