Ikävä 80-lukua.
Tuli hyviä muistoja lapsuudesta mieleen. Elämä oli silloin niin turvattua ja helppoa. Tuntuu että elämästä on tullut koko ajan monimutkaisempaa, pitää koko ajan päteä, nuorillakin on lukemattomia eri alakulttuureja ja on kovat paineet olla 'jotakin'. Musiikki oli parempaa, en kestä nykymusiikkia. Nousukausi. Lapsetkin viettivät paljon aikaa ulkona. Nykyään on yhteiskunnassa valloillaan paniikki milloin mistäkin.
Onko tämä aika todella huonompaa?
Kommentit (159)
80-luvulla ei ollut nettiä eikä älypuhelimia ja hyvä niin. Lapset liikkuivat ja leikkivät tuntikausia ulkona.
Miten nämä laitteiden ääreen jämähtäneet nykylapset voivat aikuisina? Paikallaan aivan liikaa.
Järjettömät ulkonäköpaineet jo lapsesta asti. Kiusataan ylipainosta, liian vanhasta puhelimesta tms ulkoisesta
Kuullostan kääkältä mutta lapsien tulee saada olla lapsia pitkään eikä tuijottaa vaakaa vakavana meikit kasvoissa alakouluiässä. Jotenkin surullista nykymeno...:(
Mulle tulee 80-luvusta mieleen "vanha maailma" Nyt kun katsoo niitä sen aikaisia sarjoja, musiikivideoita ym ne on aidompia ja ihanasti juntteja :)
Kehitys menee kovaa kyytiä eteenpäin mutta ovatko ihmiset onnellisempia? Mulle lääkäri kertoi että itsemurhat vähenivät kun kännykät lisääntyivät.
WHO:n tilastoissa suomalaiset 16-24-vuotiaat tytöt ovat itsemurhatilastossa toisella sijalla (koko maailmassa) Syömishäiriöt, ulkonäköpaineet, koulustressi...
Voi, voi lapsiparat mutta minkäs teet nykyihanteelle jossa pelkkä pinta ratkaisee? :(((((
Nostalginen ketju, tykkään :) Oma lapsuuteni sijoittuu 80-luvulle ja 90-luvun alkupuolelle. Muutamia juttuja tulee mieleen...
Pop-musiikki oli parempaa kuin nykyään. Nykyään löytää kyllä paljon kaikkea vähemmän tunnettua huippumusiikkia, mutta se ihan tavallinen radiohittimusa oli parempaa kuin nykyään. Esim:
Vaatteet oli ehkä rumempia ja kuljettiin markettivaatteissa, mutta siinä oli myös hyvät puolensa. Itse kasvoin rivarialueella, jossa asui keskituloisia sairaanhoitajia, bussikuskeja ym., mutta myös vähän varakkaampaa akateemista porukkaa. Lasten vaatteisiin ja leluihin ei kuitenkaan panostettu sen enempää rikkaissakaan kodeissa.
Tietty oli sellaisia muotijuttuja, joita piti olla, ainakin jotkut baskerit ja Coca Cola -jojot oli joskus muotia. Elektroniikka oli alkeellisempaa ja kallimpaa kuin nykyään, mutta toisaalta ei ollut sosiaalista painetta omistaa esim. tietokonetta tai nintendoa, vaikka niitä muutamassa kodissa oli.
Mun mielestä lasten ja nuorten maailma on ainakin koventunut tällä vuosituhannella. Pitää olla satojen eurojen älypuhelimet ja ylipäätään lapsille ja nuorille markkinoidaan yhä kallimpaa tavaraa. Sitten on näitä kaiken maailman blogisteja, joiden elämän sisältö nro 1 näyttää olevan vaatteiden ja tavaroiden ostaminen, kodin sisustaminen ja itsensä valokuvaaminen.
Tietysti ulkonäkö ja pukeutuminen on vuosikymmenestä riippumatta ollut nuorisolle tärkeää, mutta ei niin paljon kuin nykyään. Varmaan johtuu siitäkin, että kameroita on nykyään aina mukana ja kuvia otetaan tosi paljon. 80-luvun teinityttö olisi hävennyt, jos joku olisi nähnyt hänet puolipukeissa, kun taas moni nykyteini laittaa ihan vapaaehtoisesti itsestään jakoon ties mitä kuvia.
80-luvun teinitkin ryyppäsivät, tupakoivat ja harrastivat seksiä, oli koulukiusaamista ym. joten ei se pelkästään viatonta aikaa ollut. Mutta en muista silloin olleen samanlaista nihilismiä, kouluammuskeluja ym. kuin nykyään. Ja jotenkin se seksikin oli normaalimpaa. Nykyään voi törmätä jopa ala-asteikäisiin, jotka keskustelevat alapääkarvoituksen sheivaamisesta tai anaaliyhdynnästä. Kasarilla tuollaiset asiat eivät tainneet kuulua edes aikuisten elämään.
Ennemmin massapaine tukan kähertämiseen kuin alakarvoituksen vainoon. Ei meidän luokalla kähäräpäitä ollut puolellakaan. Aika moni oli hyvinkin suihkunraikas, jos edes oli, kun tuolloin joka päivä suihkuun meni vain urheilijat ja mielisairaat.
Mielikuvissani minulla oli paljon aikaa. Elämä oli niin paljon kiireettömämpää. Oli aikaa nähdä ystäviä, käydä kylässä, jutella ummet ja lammet, röhnöttää poikaystävän kainalossa, lukea paljon, nukkua, tehdä kotihommia, lenkkeillä koiran kanssa, harrastaakin. Nykyisin kukaan ei ehdi mitään muuta kuin pyörittää rutiinejaan. Olisi kiva nähdä tutkimus stressihormonitasoista tuolloin ja nyt. Ei silloin syöty masennuslääkkeitä kuin karkkia. Nyt jos ne vietäisiin, tämä kansa kirkuisi metsissä ja pimeillä kujilla, nyppisi hiukset päästään ja viiltelisi itsensä aneemisiksi.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 23:31"]
Haluaisin tietää millaista oli olla nuori aikuinen 80-luvulla. Vaikka opiskelija. Miksi luulen että se olis ollut jotenkin parempaa ja helpompaa kuin 00-luvulla. Ja pliis kertokaa millaista oli 70-luvulla! Haluaisin niin aikamatkata. Luulen että ennen oltiin vähemmän kyynisiä ja onnellisempia.
[/quote]
Ainakin asuntopula Helsingissä oli paljon pahempi silloin.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 16:13"]
Jokaisessa suomalaisessa tv-ohjelmassa ei silloin ollut välttämätöntä olla vähintään yhtä homoa tai neekeriä. Aivan, silloin afrikkalaisista vielä käytettiin tuota ilmaisua kenenkään sitä paheksumatta.
[/quote]
Homo enoni joutui muuttamaan 10 vuodeksi Ruotsiin koska ilmapiiri oli nuorelle homolle liian ahdistava Suomessa ja koska ei halunnut armeijaan. Siviilipalvelus ei ollut yleisesti hyväksytty vaihtoehto silloin eikä sinne pääsy muutenkaan olisi ollut pelkkä ilmoitusasia.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 03:01"]
Ennemmin massapaine tukan kähertämiseen kuin alakarvoituksen vainoon. Ei meidän luokalla kähäräpäitä ollut puolellakaan. Aika moni oli hyvinkin suihkunraikas, jos edes oli, kun tuolloin joka päivä suihkuun meni vain urheilijat ja mielisairaat.
[/quote]
1980-luvulla suihkuttomia ja sisävessattomia kotejakin oli vielä melko paljon. Nykyään käytännössä jokaiselta löytyy suihku ja sisävessa.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 03:27"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 03:01"]
Ennemmin massapaine tukan kähertämiseen kuin alakarvoituksen vainoon. Ei meidän luokalla kähäräpäitä ollut puolellakaan. Aika moni oli hyvinkin suihkunraikas, jos edes oli, kun tuolloin joka päivä suihkuun meni vain urheilijat ja mielisairaat.
[/quote]
1980-luvulla suihkuttomia ja sisävessattomia kotejakin oli vielä melko paljon. Nykyään käytännössä jokaiselta löytyy suihku ja sisävessa.
[/quote]
Vittu mitä mutupaskaa tänne suolletaan. Tuskin olet edes syntynyt 80-luvulla. Kaupunkikodeissa oli sisävessat jo 60-luvulla lähes joka kämpässä. 70-luvulla oli sisävessat jo sitten maalaisillakin liki joka torpassa. 80 luvulla sisävessaton kämppä oli jo äärimmäinen harvinaisuus.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 16:13"]
Jokaisessa suomalaisessa tv-ohjelmassa ei silloin ollut välttämätöntä olla vähintään yhtä homoa tai neekeriä. Aivan, silloin afrikkalaisista vielä käytettiin tuota ilmaisua kenenkään sitä paheksumatta.
[/quote]
Ei enää 80-luvulla. 70-luvulla vielä neekeri sanaa käytettiin melko yleisestikin, vaikka ei toki enää silloinkaan siinä muodossa, kuin vielä 50-luvulla. 80-luvulla alettiin jo julkisesti paheksumaan n-sanan käyttöä.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 03:14"]
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 23:31"]
Haluaisin tietää millaista oli olla nuori aikuinen 80-luvulla. Vaikka opiskelija. Miksi luulen että se olis ollut jotenkin parempaa ja helpompaa kuin 00-luvulla. Ja pliis kertokaa millaista oli 70-luvulla! Haluaisin niin aikamatkata. Luulen että ennen oltiin vähemmän kyynisiä ja onnellisempia.
[/quote]
Ainakin asuntopula Helsingissä oli paljon pahempi silloin.
[/quote]
Asuntopula ei ollut ainakaan 70-luvulla vielä ongelma, koska alivuokralaiseksi pääsi. 80-luvun lopulla mieheni asusti opiskelijana Turussa vinttikopeissa ja pihamökeissä, jotka eivät paljon opintotukea syöneet. Itse asuin leveämmin, mutta sain myös niin hyvää tuntipalkkaa, että työhön ei paljon opiskelijan aikaa palanut. Lentelin lomille tuon aikaisilla lippuhinnoilla milloin kenenkin ulkomaantutun luo, vaikka kotoa en saanut mitään.
Opintolainaa en tarvinnut. Eivät tarvinneet kaveritkaan, töihin mentiin jos oli rahasta pulaa, ja oli varaa vähän valitakin. Alemman keskiluokan lapsia ei pelottanut pitkä opiskelu, koska rahoitus oli taattu ja luulimme, että epävarmakaan ala ei ole ongelma, koska huonoimmassa tapauksessa vain jatkamme opiskeluaikaisessa työssä, kunnes keksimme paremman, ja olemmepahan ainakin sivistyneet.
Nykyisin elintasoa pidetään niin korkeana, ettei siihen tosiasiassa ole varaa. Samaan aikaan laittautumiseen ja sosiaaliseen pätemiseen kuluu aikaa paljon enemmän (siisteystaso, feispukki, sisustaminen, tälläytyminen, vaatteet, matkustaminen, lasten harrastukset...). Rahan tienaamisen pakko yhdistyneenä työn epävarmuuteen ja vapaa-ajan vähyyteen on murhaava yhdistelmä. Palaisin 80-luvulle milloin tahansa.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 16:56"]
Ja hammaslääkäripalvelut oli hyvät.
[/quote]
Nyt on vielä paremmat. Silloin jos halusi hammaslääkäriin, niin se oli yksityiselle. Nyt voi valkata käykö yksityisellä vai julkisella.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 23:19"]
80-luvun teinitkin ryyppäsivät, tupakoivat ja harrastivat seksiä, oli koulukiusaamista ym. joten ei se pelkästään viatonta aikaa ollut. Mutta en muista silloin olleen samanlaista nihilismiä, kouluammuskeluja ym. kuin nykyään.
[/quote]
Aika kultaa muistot. http://fi.wikipedia.org/wiki/Raumanmeren_koulusurmat
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 17:24"]
Ei vaan koska silloin meni kansantaloudellisesti hyvin. Rahalla sai paljon enemmän. Sosiaalietuudet olivat riittävät ja paremmat kuin nyt, eikä niistä ollut sellaista polemiikkia, valitusta ja syyllistämistä kuin nykyään, vaan haluttiin huolehtia heikommista. Myös rasismi oli tavallaan tuntematon käsite, totta kai ulkomaalaisia ehkä jollain lailla vierastettiin, mutta ei ollut sellaista varsinaista rasismia, mikä alkoi 90-luvulla.
[/quote]
80-luvulla elinkustannusindeksi nousi 651:stä 1248:aan. Samaan aikaan ansiotasoindeksi nousi 577:stä 1398:aan. Nyt indeksit ovat 1890 ja 3009. Nuo eivät ole suoraan verrannollisia lukuja sillä vuosi jolloin indeksi on ollut 100 on eri. 1964 ansioissa ja 1951 elinkustannuksissa. Mutta lukujen suhteet pitäisi pitää paikkaansa? Eli vaikka kasarilla rahalla sai paljon enemmän, ei sitä rahaa ollut. Nyt kun sillä saa vähemmän on rahaa kuitenkin enemmän käytettävissä.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 16:56"]
Ja hammaslääkäripalvelut oli hyvät.
[/quote]
Nyt on vielä paremmat. Silloin jos halusi hammaslääkäriin, niin se oli yksityiselle. Nyt voi valkata käykö yksityisellä vai julkisella.
[/quote]
Siis, häh?? 80-luvulla ei juuri yksityisiä hammaslääkäreitä ollut, ainakaan maaseudulla, ja kaikki kävivät julkisella ja myös pääsivät sinne nopeasti.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 09:20"]

Kun ei ole töitä niin ei ole rahaakaan. Itse olen kyllä hyväpalkkaisessa hommassa, mutta työttömiä, harjoittelijoita ym. on nykyään todella paljon.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 09:39"]

"Ennen vuosina 2001–2002 toteutettua hammashoitouudistusta noin kolmannes suomalaisista asui alueilla, joissa terveyskeskushammashoitoon pääsi koko väestö ilman ikärajoja, kolmannes alueilla, joissa terveyskeskukset hoitivat pääasiassa vuonna 1956 tai sen jälkeen syntyneitä, ja kolmannes alueilla, joissa terveyskeskukset omilla päätöksillään tarjosivat palveluja vain tätäkin nuoremmille"
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 09:47"]

Ilmeisesti asuin sellaisella alueella, että kaikki pääsivät ja nopeasti julkisen puolen hammashoitoon. Nykyään aikoja saa kuukausien päähän.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 09:41"]
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 09:20"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 17:24"]
Ei vaan koska silloin meni kansantaloudellisesti hyvin. Rahalla sai paljon enemmän. Sosiaalietuudet olivat riittävät ja paremmat kuin nyt, eikä niistä ollut sellaista polemiikkia, valitusta ja syyllistämistä kuin nykyään, vaan haluttiin huolehtia heikommista. Myös rasismi oli tavallaan tuntematon käsite, totta kai ulkomaalaisia ehkä jollain lailla vierastettiin, mutta ei ollut sellaista varsinaista rasismia, mikä alkoi 90-luvulla.
[/quote]
80-luvulla elinkustannusindeksi nousi 651:stä 1248:aan. Samaan aikaan ansiotasoindeksi nousi 577:stä 1398:aan. Nyt indeksit ovat 1890 ja 3009. Nuo eivät ole suoraan verrannollisia lukuja sillä vuosi jolloin indeksi on ollut 100 on eri. 1964 ansioissa ja 1951 elinkustannuksissa. Mutta lukujen suhteet pitäisi pitää paikkaansa? Eli vaikka kasarilla rahalla sai paljon enemmän, ei sitä rahaa ollut. Nyt kun sillä saa vähemmän on rahaa kuitenkin enemmän käytettävissä.
[/quote]
Kun ei ole töitä niin ei ole rahaakaan. Itse olen kyllä hyväpalkkaisessa hommassa, mutta työttömiä, harjoittelijoita ym. on nykyään todella paljon.
[/quote]
Totta. Toisaalta työttömiä oli edellisessä lamassa (silloin esimerkiksi rakennettiin yhtä vähän kuin nyt https://www.rakennusteollisuus.fi/Ajankohtaista/Tiedotteet1/2014/Rakentaminen-jatkaa-vahenemistaan/ ) enemmän kuin nyt on. Työllisyyskin taitaa olla nyt paremmalla tolalla. 80-lukuhan oli nousukautta. Ottaisin uuden nousukauden mielummin nyt, kuin haikailisin 80-luvulle takaisin vain sen vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 00:19"]Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista. Anna lupa evästeille
Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista. Anna lupa evästeille
Niiin kasaria, niiiiiiiin kasaria
[/quote]
Tuosta vähän täydennystä