Aina sanotaan, että "kumppani ei voi olla terapeutti"

Minusta avoimuus ja negatiivisten tunteiden näyttäminen kuuluu suhteeseen, kaikille tulee alamäkiä elämässä ja silloin läheisten tuki ja apu on erittäin tärkeää. Mutta kyllä siinä täytyy olla terveet rajat. Jotkut laittavat kumppanin ja ystävien kun harteille hirveän taakan ja vaativat liikaa huomiota ja huolenpitoa. Kukaan ei voi korjata toista, itse täytyy tehdä paljon töitä. Usein tähän liittyy yksipuolisuus, henkilö kaataa muiden niskaan kaiken pahan olonsa mutta häneltä on turha odottaa apua tai tukea mihinkään, keskustelu kääntyy aina hänen omiin hankaluuksiinsa. Jotkut pitävät kumppania pelastajana ja henkireikänä, johon ripustaudutaan aivan liikaa ja tukahdutetaan kumppanin mahdollisuudet oman elämään.

Vierailija kirjoitti:

Minun kumppani on kyllä 27 vuoden ajan minua kuunnellut, ohjannut, tukenut ja auttanut.

Toiminut järjen äänenä.

Kiitos hänelle 🥰.

Ei ole tarvinnut terveydenhuolto järjestelmää kuormittaa.

Mitä sinä olet vuorostasi tarjonnut hänelle?

On eri asia tukea ihmistä läheisenä ja "terapeuttina". Terapeutin tehtävä on ymmärtää potilasta loputtomiin hermostumatta tai sotkematta omia tunteitaan peliin. Hän on neutraali puolueeton toimija jolla on yleensä jonkinlaista tietoa ja kokemusta psykologiasta ja ihmistyöstä. Puoliso taas rakastaa ja kuuntelee ja tukee, mutta hänelläkin on omat tunteensa ja tarpeensa joita hän ei voi loputtomasti asettaa sivuun. Jos on vaikeita asioita niin kannattaa tietenkin turvautua ulkopuoliseen tukeen eikä "dumpata" kaikkea ahdistusta kumppanin niskaan. Toisaalta on hyvä käydä asioita yhdessä läpi ja pitää läheiset kartalla tilanteesta. Terapeutti ei myöskään voi korvata läheisten ihmisten rakkautta ja tukea.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tuon kuullut ainoastaan siinä vaiheessa kun mies tarvitsisi tukea ja apua

Ai jaa. Minut on aina jätetty heti, kun olen osoittanut henkisen heikkouden merkkejä.

Olen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde ei pidä olla hoitosuhde. Pitää olla empaattinen, mutta jos hoitaa toista, joutuu ottamaan etäisyyttä ja etäännyttänään itsensä tunteista. Parisuhde kuolee siihen.

Just näin. Aikansa voi kuunnella ja tukea, mutta jos toinen ei pääse asioidensa kanssa eteenpäin, niin silloin on aika hakeutua ammattiavun piiriin.

Ihan sama kaikessa muussa hoivassa: kyllä sä voit puolisolle laittaa laastarin haavaan, mutta et hoitaa sijoiltaan mennyttä raajaa ilman ammattiosaamista. Ja siinäkin on vielä se, että eihän terveydenhuollon henkilökuntakaan hoida omia läheisiään, vaikka osaisivat. Esim. kirurgit eivät leikkaa läheisiään, vaan sen tekee joku toinen. Ihan siksi, että se ihmissuhde menisi aivan rikki, jos jotain kävisikin.

Vaikka terapeutti olisi parisuhteessa, niin ei hän ikinä ryhtyisi terapiasuhteeseen puolisonsa kanssa. Sellainen ei vaan ikinä kannata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun kumppani on kyllä 27 vuoden ajan minua kuunnellut, ohjannut, tukenut ja auttanut.

Toiminut järjen äänenä.

Kiitos hänelle 🥰.

Ei ole tarvinnut terveydenhuolto järjestelmää kuormittaa.

Mitä sinä olet vuorostasi tarjonnut hänelle?

No eihän mies tarvi kuin sitä yhtä.

Arkinen passaaminen on bonusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vajaa pitää olla ettei ymmärrä tätä? Sillä tarkoitetaan sitä, että kumppani ei voi parantaa ihmistä sellaisista ongelmista, joihin tarvitaan terapeuttia. Arjen perusongelmissa kumppani sen sijaan tietenkin on iso apu. Mt-ongelmia sen sijaan ei voi sysätä kumppanin harteille missään määrin, siksi on terapeutteja. Miten rajattomia ja itsekkäitä ihmisiä ne on jotka ei tätä yksinkertaista ja itsestäänselvää rajanvetoa tajua?

Miten vajaa pitää olla, ettei ymmärrä että tässä voi olla harmaita alueita jolloin ei ole kyse mt-ongelmasta eikä tarvitse toimittaa kumppania terapiaan?

Miten vajaa pitää olla, ettei ymmärrä että aihetta on mielenkiintoista pohtia muuten vain?

Eihän terapiassa hoideta mt-ongelmia vaan siellä käydään siksi, että niitä mt-ongelmia ei tulisi. Jos toisella on psyykkinen trauma, niin harvalla maallikolla on valmiuksia auttaa niiden läpikäymisessä. Se ei vie asiaa eteenpäin, jos toinen joutuu kuuntelemaan samaa tarinaa päivästä toiseen uudestaan ja uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kumppani voi olla myös terapeutti: tsemppaaja ja kuuntelija. Tärkeää on tukea vaikeilla hetkillä. Eihän meillä mitään terapeutteja ole edes kovin montaa vuosikymmentä ollut. Kaikki eivät toki osaa kuunnella. Se on heidän puutteensa. 

Terapeutti on kyllä ihan jotain muuta kuin  tsemppaaja ja kuuntelija. Ja se, ettei terapeutteja ole ollut, näkyy kyllä vanhempien ihmisten mielenterveydessä, asenteessa elämään ja muihin ihmisiin. Edelleenkin valtaosa ihmisistä ei koskaan kasva henkisesti aikuisiksi, vaan menee hautaan tunne-elämältään lapsen tasoisina.

Terapeutin tehtävä ei todellakaan ole pelkästään kuunnella, vaan hänellä on ammattitaitoa osata esittää asiakkaalleen kysymyksiä, tarjota uusia näkökulmia, haastaa asiakkaansa ajattelua uudella tavalla. Hän tietää ja tuntee mielen prosessit ihan eri tavalla kuin ihminen, jolla ei ole terapeutin koulutusta.

Kyllä mun oma terapeuttini on auttanut mua eteenpäin oman elämäni solmuissa valovuoden verrattuna siihen, mitä mun viisaimmatkaan ystävät, puoliso, saati minä itse olen pystynyt tekemään. On sellaisia asioita, joita en vaan kertakaikkiaan ikinä olisi pystynyt itse itsestäni havaitsemaan tai ymmärtämään ilman häntä.

Mä olen sitä mieltä, että ihan jokaisen kannattaisi joskus käydä terapiassa. Se on niin mielenkiintoista ja tekee ihmiselle niin hyvää, toki vain jos sille on avoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vajaa pitää olla ettei ymmärrä tätä? Sillä tarkoitetaan sitä, että kumppani ei voi parantaa ihmistä sellaisista ongelmista, joihin tarvitaan terapeuttia. Arjen perusongelmissa kumppani sen sijaan tietenkin on iso apu. Mt-ongelmia sen sijaan ei voi sysätä kumppanin harteille missään määrin, siksi on terapeutteja. Miten rajattomia ja itsekkäitä ihmisiä ne on jotka ei tätä yksinkertaista ja itsestäänselvää rajanvetoa tajua?

Miten vajaa pitää olla, ettei ymmärrä että tässä voi olla harmaita alueita jolloin ei ole kyse mt-ongelmasta eikä tarvitse toimittaa kumppania terapiaan?

Miten vajaa pitää olla, ettei ymmärrä että aihetta on mielenkiintoista pohtia muuten vain?

Eihän terapiassa hoideta mt-ongelmia vaan siellä käydään siksi, että niitä mt-ongelmia ei tulisi. Jos toisella on psyykkinen trauma, niin harvalla maallikolla on valmiuksia auttaa niiden läpikäymisessä. Se ei vie asiaa eteenpäin, jos toinen joutuu kuuntelemaan samaa tarinaa päivästä toiseen uudestaan ja uudestaan.

*REPS*

NO kerrohan välkky sitten missä sun mielestä niitä mielenterveysongelmia hoidetaan, jos ei terapiassa?

Kyllä suurin osa asiakkaista nimenomaan käy terapiassa juuri siksi, että on jotain mielenterveyden ongelmaa, masennusta, ahdistusta, syömishäiriö, uupumus jne. Hyvin harva sinne ihan ennaltaehkäisevästi tietään löytää, eikä esim. Kela todellakaan myönnä KUNTOUTUSpsykoterapiaa kenellekään, jolla ei noita ongelmia ole. Johan sen nimikin sanoo: kuntoutus.

Vierailija kirjoitti:

Miten vajaa pitää olla ettei ymmärrä tätä? Sillä tarkoitetaan sitä, että kumppani ei voi parantaa ihmistä sellaisista ongelmista, joihin tarvitaan terapeuttia. Arjen perusongelmissa kumppani sen sijaan tietenkin on iso apu. Mt-ongelmia sen sijaan ei voi sysätä kumppanin harteille missään määrin, siksi on terapeutteja. Miten rajattomia ja itsekkäitä ihmisiä ne on jotka ei tätä yksinkertaista ja itsestäänselvää rajanvetoa tajua?

Ymmärrän kyllä teoriassa, mutta käytännössä minut on vedetty mukaan vanhoihin tarinoihin.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on sanottu samaa. Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Jättää kumpoani lattialle sikiöasentoon itkemään.

-Sori ei kiinnosta. En voi alkaa sinulle terapeutiksi.

Niinkö?

Et voi alkaa hänelle terapeutiksi, mutta voit ohjata hänet hoitoon.

Eli teidän mielestä raja on siinä, että jos kumppani tarvitsee terapiaa, niin silloin oikea osoite on terapeutti?

No miten minun pitäisi kumppanin kanssa olla sen aikaa, kun sinne terapiaan hakeudutaan? Terapiaan ei vain kävellä (ellei ole rahakas) vaan polku sinne vie vähimmilläänkin kuukausia. Meillä kaikessa on mennyt muistaakseni kolme vuotta, ja nytkin ollaam vasta lähellä terapiaan pääsyä, ei vielä siellä.

Tämä väliaika menee niin, että kyllä siinä on enemmän tai vähemmän terapeuttia leikittävä.

Entä jos suhde alkoi normaalisti mutta toiselta kuolee traumaattisesti perheenjäsen? Käy terapiassa, mutta se ei auta 24/7, mutta mihinkään osastohoitoon ei täyty kriteerit. Pitääkö sitten jättää, ettei vain joudu kuuntelemaan?

Vierailija kirjoitti:

Minulle on sanottu samaa. Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Jättää kumpoani lattialle sikiöasentoon itkemään.

-Sori ei kiinnosta. En voi alkaa sinulle terapeutiksi.

Niinkö?

Voit olla ihminen ihmiselle, rakastava kumppani. Kuunnella, välittää, tukea. Mutta ammattiapu on sitä varten, että ihminen syvemmälle analysoi käyttäytymistään, vatvoo kipukohtiaan ja etsii niiden syitä jne. Asioista voi ja pitää jutella kumppanin kanssa, mutta parisuhde ei voi olla terapiasuhde.

Ei kukaan jaksa sellaista pidemmän päälle, että kaikki yhteinen aika pyörii toisen ympärillä, aina puhutaan toisen menneisyydestä ja siitä, miltä nyt tuntuu. Suhteelta halutaan normaalia arkea, yhdessäoloa, vastavuoroisuutta. "Terapiamoodissa" ihminen on oman päänsä sisällä eikä niinkään läsnä tässä hetkessä, ja se on raskasta toiselle.

Ihan "oikeassa" terapiassa ihminen saa luvan kanssa olla itsekäs ja ajattelematta ketään muuta. Rajanveto arkeen ja vaikkapa juuri siihen parisuhteeseen tapahtuu helpommin, koska astuessaan terapeutin vastaanottohuoneeseen tietää, että terapia alkaa. Kun huoneesta poistuu, "terapiakanava" sulkeutuu. Näin siis ideaalitilanteessa. Jos kumppaniaan alkaa pitää terapeuttina, muuttuu koko suhde yhden ihmisen ehdoilla pyöriväksi näytelmäksi.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos suhde alkoi normaalisti mutta toiselta kuolee traumaattisesti perheenjäsen? Käy terapiassa, mutta se ei auta 24/7, mutta mihinkään osastohoitoon ei täyty kriteerit. Pitääkö sitten jättää, ettei vain joudu kuuntelemaan?

Jätä se traumatisoitunut sika ammattilaisille!

Mun miehen kanssa ei voi keskustella kun se aina sanoo "mun ex teki/sanoi noin" ja vajoaa menneisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on sanottu samaa. Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Jättää kumpoani lattialle sikiöasentoon itkemään.

-Sori ei kiinnosta. En voi alkaa sinulle terapeutiksi.

Niinkö?

Voit olla ihminen ihmiselle, rakastava kumppani. Kuunnella, välittää, tukea. Mutta ammattiapu on sitä varten, että ihminen syvemmälle analysoi käyttäytymistään, vatvoo kipukohtiaan ja etsii niiden syitä jne. Asioista voi ja pitää jutella kumppanin kanssa, mutta parisuhde ei voi olla terapiasuhde.

Ei kukaan jaksa sellaista pidemmän päälle, että kaikki yhteinen aika pyörii toisen ympärillä, aina puhutaan toisen menneisyydestä ja siitä, miltä nyt tuntuu. Suhteelta halutaan normaalia arkea, yhdessäoloa, vastavuoroisuutta. "Terapiamoodissa" ihminen on oman päänsä sisällä eikä niinkään läsnä tässä hetkessä, ja se on raskasta toiselle.

Ihan "oikeassa" terapiassa ihminen saa luvan kanssa olla itsekäs ja ajattelematta ketään muuta. Rajanveto arkeen ja vaikkapa juuri siihen parisuhteeseen tapahtuu helpommin, koska astuessaan terapeutin vastaanottohuoneeseen tietää, että terapia alkaa. Kun huoneesta poistuu, "terapiakanava" sulkeutuu. Näin siis ideaalitilanteessa. Jos kumppaniaan alkaa pitää terapeuttina, muuttuu koko suhde yhden ihmisen ehdoilla pyöriväksi näytelmäksi.

Tämä oli hyvä kommentti. Siinä on selvä ero, että tukeeko toinen jossain akuutissa kriisissä vai vanhoissa traumoissa 24/7, niin että sille "terapioivalle" kumppanille ei jää itselleen enää mitään käteen.

Elin itse vuosia terapeuttina ja siinä vaiheessa kun alkoi tuntumaan, ettei minua enää ole, niin tajusin ottaa eron. Jos yritin keskustella omista asioista, niin keskustelu kääntyi hänen ongelmiinsa. Aina. Se toisen tukeminen ja kannattelu vei loppupeleissä niin paljon, että kadotin itseni. Olin enää vain kodinhoitaja, terapeutti ja mahdollistaja.

Miten kääntää keskustelu pois toisen ongelmista tahdikkaasti mutta kuitenkin empaattisesti?

Vierailija kirjoitti:

Miten kääntää keskustelu pois toisen ongelmista tahdikkaasti mutta kuitenkin empaattisesti?

"En taida olla oikea henkilö kuuntelemaan murheitasi"

Luulisi hyvässä suhteessa pitäisi pystyä puhua kaikista asioista ja suoraan, niin hyvistä kuin ikävistä