Yksinäinen täällä hei.
Viikonloppu. Niin monen innolla odottama aika. Täällä istun, yksin, puhelimen kanssa sohvalla. Tai, onhan tuossa koira vieressä.
Perhe on. Mutta, mies menee omia menojaan, lapset kavereidensa kanssa jossain. Minä täällä, yksin kotona. Aina. Ei ole muuta.
Voishan sitä siivota. Yksin. Tai käydä lenkillä koiran kanssa. Yksin. Tai käydä jossain. Yksin.
Miten ihmeessä tässä näin kävi? Minä oon aina ollut ihan sosiaalinen ihminen. Ja olen ymmärtänyt, että nykyiselläänkin minä olen yleisesti ihmisistä ihan mukava. Aika tavallinen, mauton ja hajuton kylläkin.
Kommentit (22)
Itsekin olen totaaliyksinäinen ja erakoitunutkin, mutta silti tuntuu tosi pahalta, miten ap:n yksinäisyyden kokemusta vähätellään täällä.
”Puolikuista yötä maataan vieretyksin
Ja kumpikin on yksin”, laulaa Juha Tapio kappaleessaan Toiset kaatuu, me ei milloinkaan.
Toisen vierellä voi kokea olonsa yksinäiseksi. Oloa pahentaa se, että kun on parisuhteessa, ei tavallaan ”pitäisi” olla yksinäinen,
Joka viides suomalainen parisuhteessa elävä kokee yksinäisyyttä, ja noin viisi prosenttia kokee olevansa syvästi yksinäisiä.
Kun ollaan etäännytty henkisesti, kun läheisyyden tunne on kadonnut. Parisuhteessa yksinäisyys on vieläpä pahempaa kuin yksinelävän yksinäisyys. Kun se toinen on siinä mutta syvän ylittämättömän kuilun toisella puolella. Kun ei enää ole mitään yhteistä mutta kuitenkaan mikään ei ole kauhean huonosti, on vain tuo vieraantuminen ja etääntyminen.
Apua kannattaa hakea sillä puhumattomuus ja etääntyminen kumppanista johtaa helposti eroon, johtaa helposti eroon.
Pelkka toisen ihmisen läsnäolo ei poista yksinäisyyttä jos mitään yhteistä ei ole. Jos eletään rinnakkain mutta erikseen.