Lue keskustelun säännöt.
Nainen, mitä ajattelisit, jos lapsesi mahdollisessa avioerotilanteessa haluaisikin muuttaa isänsä luokse?
Kommentit (82)
Että siitä vaan sitten. Isänsä on oikein hyvä isä ja erittäin hyvin toimeentuleva, joten elämä on varmasti oikein lokoisaa iskän kanssa. Tietenkin asuisimme muutenkin mahdollisimman lähekkäin, jotta lapset voivat vapaasti viettää aikaa kumman kanssa tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin että jos sinne meette (2 lasta) niin takaisin ei ole asiaa. Nyt mokasitte ja isosti mokasittekin. Mua parempaa vanhempaa ei olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hypoteesi, johon naiset vastasivat hypoteettisella hirviömiehellä.
Entäpä, jos isä olisikin ns. kunnon isä? Voisitko luopua lapsestasi?
Ja kiitos ei viisasteluja enempää!
*eri
Olisi aivan ok mulle jos lapsi tai lapset asuvat isänsä kanssa. Ei se veisi mun vanhemmuutta pois tai en koe että joutuisin luopumaan lapsestani. Vanhemmuus muuttaisi muotoaan. Pitäisi varmasti nähdä enemmän vaivaa yhteyden ylläpitämiseksi ja se arjen jakaminen puuttuisi, mutta edelleen hän olisi minun lapsi. Ja siis mun lapsella on hyvä ja kunnollinen isä. Arki sujuisi siellä ihan yhtä hienosti kuin täälläkin.
Kyllä mulle passais, kunhan ei lopeteta elareiden maksua.
Ajattelisin, että "ihanaa, nyt alkoi helppo elämä!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi noin. Avioliittomme kaatui uskottomuuteeni mutta ex-mieheni oli paljon töiden takia poissa kotoa ja minä koin oloni yksinäiseksi. Mies vaati eroa ja sen myös sai. Poika muutti eromme jälkeen isänsä luokse. En usko että isänsä on mustamaalannut minua pojallemme. Ei hän haukkunut minuakaan mutta hän muuttui jäätävän etäiseksi ja kylmäksi minua kohtaan. Välimme ovat välttävät. Lapseen liittyvät asiat hoidetaan kuitenkin ok:sti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mulle passais, kunhan ei lopeteta elareiden maksua.
Lapset asuisi isällään, ja isä maksaisi sinulle elatusapua?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hypoteesi, johon naiset vastasivat hypoteettisella hirviömiehellä.
Entäpä, jos isä olisikin ns. kunnon isä? Voisitko luopua lapsestasi?
Ja kiitos ei viisasteluja enempää!
*eri
Kunnon isät on aika harvassa. Mutta kyllä kai niitäkin on. Itse en tunne yhtäkään.
Nyt kyllä herää epäilys minkälaisia kavereita/omaisia/tuttuja sulla on jos et yhtäkään kunnollista isää tunne. Hälyttävää. Mä taas tunnen ja tiedän 99 prosenttisesti vain hyviä ja kunnollisia isiä.
Mistä te oikein löydätte noita retkumiehiä? Ettekö te tajua, ettei niistä seuraa mitään hyvää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hypoteesi, johon naiset vastasivat hypoteettisella hirviömiehellä.
Entäpä, jos isä olisikin ns. kunnon isä? Voisitko luopua lapsestasi?
Ja kiitos ei viisasteluja enempää!
*eri
Kunnon isät on aika harvassa. Mutta kyllä kai niitäkin on. Itse en tunne yhtäkään.
Nyt kyllä herää epäilys minkälaisia kavereita/omaisia/tuttuja sulla on jos et yhtäkään kunnollista isää tunne. Hälyttävää. Mä taas tunnen ja tiedän 99 prosenttisesti vain hyviä ja kunnollisia isiä.
Jotkut nyt vain ovat jääneet vuosikymmenten takaiseen maailmaan tai sitten kantavat painolastiaan nykypäiväänkin. Se on surku että maailman muuttuminen ympärillä jää huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mulle passais, kunhan ei lopeteta elareiden maksua.
Lapset asuisi isällään, ja isä maksaisi sinulle elatusapua?!
Kyllä minäkin silti joudun ostamaan lapsilleni tavaroita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirpaisisi ja kokisin varmaan riittämättömyyden tunteita, mutta haluaisin parasta lapsilleni ja olisi ihanaa jos heillä olisi hyvät ja läheiset välit isäänsä, joten tietenkin kunnioittaisin heidän tahtoaan ja pitäisin etä-äitinä mahdollisimman hyvät ja aktiiviset välit lapsiini.
Todellisuudessa olin avioliiton aikana jo se, joka oli eniten lapsista vastuussa niin konkreettisessa arjessa kuin metatasolla. Kun sitten erosimme muutti mies toiseen maahan, vaikka yritin saada häntä ymmärtämään mitä menettää. Näkee lapsia useamman kerran vuodessa, mutta käytännössä olen totaaliyh. Kaksi vanhinta ovat nyt jo muuttaneet kotoa, mutta nuorin tarvitsee huoltamista vielä ainakin kahdeksan vuotta. Kiljuisin ilosta (sisäisesti ja tai lapselta huomaamatta) jos mies nyt ottaisi tämän lapsukaisen luokseen asumaan! Tietenkin sydämeen sattuisi surusta, mutta silti helpotus olisi valtaisa. Mutta joo, eipä taida sellaista ihmettä tapahtua...
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hypoteesi, johon naiset vastasivat hypoteettisella hirviömiehellä.
Entäpä, jos isä olisikin ns. kunnon isä? Voisitko luopua lapsestasi?
Ja kiitos ei viisasteluja enempää!
*eri
Miksi kukaan eroaisi kunnon miehestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hypoteesi, johon naiset vastasivat hypoteettisella hirviömiehellä.
Entäpä, jos isä olisikin ns. kunnon isä? Voisitko luopua lapsestasi?
Ja kiitos ei viisasteluja enempää!
*eri
Miksi kukaan eroaisi kunnon miehestä?
Ei kai naisilla ole laissa jotain oikeutta estää ero halutessaan?
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi noin. Avioliittomme kaatui uskottomuuteeni mutta ex-mieheni oli paljon töiden takia poissa kotoa ja minä koin oloni yksinäiseksi. Mies vaati eroa ja sen myös sai. Poika muutti eromme jälkeen isänsä luokse. En usko että isänsä on mustamaalannut minua pojallemme. Ei hän haukkunut minuakaan mutta hän muuttui jäätävän etäiseksi ja kylmäksi minua kohtaan. Välimme ovat välttävät. Lapseen liittyvät asiat hoidetaan kuitenkin ok:sti.
Avioliiton perusmoka numero 1! Ymmärrätköhän vieläkään, mitä menetit?
Minulla on itselläni ollut isä lähivanhempana, joten olisi aika vaikea sanoa, että sellainen ei käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hypoteesi, johon naiset vastasivat hypoteettisella hirviömiehellä.
Entäpä, jos isä olisikin ns. kunnon isä? Voisitko luopua lapsestasi?
Ja kiitos ei viisasteluja enempää!
*eri
Miksi kukaan eroaisi kunnon miehestä?
Miten kukaan osaisi valita kenen kanssa menee naimisiin, jos riittäisi että mies on kunnon mies? Niitä kun on aika paljon.
Mitäpä siihen oli sanomista. En alkanut pakottamaan. Pojat ehkä viihtyivät paremmin sallivamman isänsä kanssa tietyssä iässä. Mä olen se hirmu, joka asetti vaatimuksia. Nyt sitten kuulee, että lukioiässä mun olisi pitänyt olla vieläkin vaativampi, kun meni hommat heiltä vähän niin ja näin.
Jollei itsellä ole tavoitteita, niin ei niitä äitikään päähän pistä jollain taikavoimilla. Omat lukiot sujuivat ilman kenenkään komentoa, jotta vähän mietin, että millainen ankaruus olisi pistänyt toimimaan? Luultavasti olisi kääntynyt itseään vastaan sellainen toiminta.
Mielestäni paljon meni pieleen, kun isänsä alkoi olemaan kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Mistä te oikein löydätte noita retkumiehiä? Ettekö te tajua, ettei niistä seuraa mitään hyvää?
No kun se k i k k e l i on jossakin vaiheessa elämää niin kamalan hyvää. Halut ja himot ohittavat terveen järjenkäytön.
Missä kakkasakissa sitten oikein pyörit? Itse tiedän pääasiassa kunnollisia, hyviä ja osallistuvia isiä, jotka olisivat aivan yhtä hyvä vaihtoehto lapsen lähivanhemmaksi, kuin äiditkin.