Lue keskustelun säännöt.
Nainen, mitä ajattelisit, jos lapsesi mahdollisessa avioerotilanteessa haluaisikin muuttaa isänsä luokse?
Kommentit (82)
Kaverin lapsi halusi muuttaa 6-luokalla isälleen, kun oli äidin kanssa riitaa läksyistä sun muusta. Oli muutaman kuukauden ja muutti takaisin äidille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hypoteesi, johon naiset vastasivat hypoteettisella hirviömiehellä.
Entäpä, jos isä olisikin ns. kunnon isä? Voisitko luopua lapsestasi?
Ja kiitos ei viisasteluja enempää!
*eri
Miksi lapsesta pitäisi luopua erossa? Meillä tehtiin niin, että lapset ovat eron jälkeen olleet vuorotellen kummankin vanhemman luona. Asutaan niin lähekkäin, että voi sopia joustavasti, missä haluavat milloinkin olla, ja voi nähdä myös toista vanhempaa sinä aikana, kun on toisen luona - esim. mennä yhdessä ulkoilemaan tai leffaan tms. Ollaan tosin myös eksän kanssa hyvissä väleissä, ei ole ongelmaa nähdä häntäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen lähivanhempi ja isä.
Onko siinä jotakin ihmeellistä kun tämmöinen ketukin tehty.Ei todellakaan ole itsestään selvää. Meillä lähiäiti päätti muuttaa lapsen kanssa niin kauas, että lapsi joutui valitsemaan, kumpaa vanhempaa näkee vain viikonloppuisin. Lapsi olisi halunnut jäädä vanhaan kotikaupunkiin, mutta äidin kanssa keskusteltuaan pyörsikin päätöksensä. Äidin mielestä jääminen ilman häntä ei olisi ollut lapsen etu, mutta muutto kauemmas isästä ilmeisesti oli. Kyllä näistä on puhuttava, jotta vanhemmat näkevät itsekin itsensä tasavertaisina.
Aika moni tuttu, jolla on lapsia aiemmasta suhteesta, on tehnyt päätöksen, ettei voi muuttaa juuri tämän vuoksi. Yksikin seurustelee toiselle puolen Suomea asuvan uuden kumppanin kanssa, mutta eivät voi muuttaa samalle paikkakunnalle, koska molemmilla on lapsia, joilla toinen vanhempi kotipaikkakunnalla. Nykyisin varmasti yleisempää, että ymmärretään tällaistakin puolta asiassa. Eikä silloin edes halua muuttaa, kun katsoo kokonaisuutta, johon kuuluu myös lapsen intressit.
Pakkotilanne olisi tietysti varmaan eri asia. Mutta itse en muuttaisi edes ydinperheessä asuessa kouluikäisten kanssa.
Eräs tuntemani perhe osittain samassa tilanteessa. Perheen äiti oli alkanut saamaan 3 kympin kriisiä ja halusi erota, ja kokeilla muita miehiä. Oli raivonnut eron aikana ja paiskonut astioita. Heidän 3 lastaan alkoi pelätä äitiään näiden raivo purkausten takia ja sosiaalitoimisto antoi yksin huoltajuuden isälle lasten pyynnöstä, kaikki kolme halusi asua isän kanssa.
Miltä mahtaa tuosta naisesta tuntua, koska omat lapset pelkäävät häntä, on muutaman kerran pyörinyt mielessä. Tuolla miehellä melko rankkaa yksin 3 lapsen kanssa joista kaikki ei edes koulu ikäisiä, mutta on aivan upea isä heille.
Mistä johtuu oletus että äiti on aina lähivanhempi? Kerran puutuin asiaan sairaalassa kun tyttäreni oli leikkauksessa ja vaimoni kanssa odotettiin että hän heräilee. Tuli sieltä hoitsu pyytämään että voisko tyttäreni äiti tulla heräämöön lapselle kaveriksi, mä avasin suuni ja sanoin että kuule, meillä tyttöni halusi että iskä tulee kaveriksi. Samoin kotona usein lapset valitsevat iskän koska mä olen enemmän lasten kanssa ja esim poikani ei lähde saunaankaan äidin kanssa, koska haluaa että iskä. M36v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin yllättynyt mutta suostuisin toki vaikka ikävöisinkin lapsia ihan hirveästi.. Mies on ihan hyvä joskin aika etäinen isä. Toisaalta matkustan normioloissa itse niin paljon työn puolesta että olisihan se käytännöllisempää.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on itselläni ollut isä lähivanhempana, joten olisi aika vaikea sanoa, että sellainen ei käy.
Niin minullakin ja sen takia sanoisinkin ettei käy. Ei voinut vähempää kiinnostaa meidän lapsien paras, itsekäs naisissajuoksija juoppo oli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä muutin lähemmäs työpaikkaa, koska isä ei halunnut arkivastuuta. Asuisin edelleen samalla paikkakunnalla varmasti, jos hän olisi halunnut viikko-viikko systeemin. Itse olen koittanut sitten pitää hänet mukana arjessa edes lapsille näennäisesti, jottei lapsille tule olo, ettei isä välitä. Hän on hyvä ihminen, ei vain ota vastuuta, jonka olisin ollut valmis jakamaan. Turhapa siitä on tapella.
Harmittaa monen isän puolesta, jotka haluaisivat olla mukana ja ottaa vastuuta, mutta syystä tai toisesta eivät niin saa tai voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuntemani perhe osittain samassa tilanteessa. Perheen äiti oli alkanut saamaan 3 kympin kriisiä ja halusi erota, ja kokeilla muita miehiä. Oli raivonnut eron aikana ja paiskonut astioita. Heidän 3 lastaan alkoi pelätä äitiään näiden raivo purkausten takia ja sosiaalitoimisto antoi yksin huoltajuuden isälle lasten pyynnöstä, kaikki kolme halusi asua isän kanssa.
Miltä mahtaa tuosta naisesta tuntua, koska omat lapset pelkäävät häntä, on muutaman kerran pyörinyt mielessä. Tuolla miehellä melko rankkaa yksin 3 lapsen kanssa joista kaikki ei edes koulu ikäisiä, mutta on aivan upea isä heille.
Yksinhuoltajuus lasten pyynnöstä alle kouluikäisillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että jos sinne meette (2 lasta) niin takaisin ei ole asiaa. Nyt mokasitte ja isosti mokasittekin. Mua parempaa vanhempaa ei olekaan.
Minulle oma vanhempani itse asiassa sanoi juuri näin. Välit katkesivat silloin, edelleenkään ei olla yhteyksissä.
Minulla on poikapuoli, joka asui isällään ja tapasi äitiään joka toinen viikonloppu. Ihan äidin työn vuoksi tämä järjestely ja hyvin toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hypoteesi, johon naiset vastasivat hypoteettisella hirviömiehellä.
Entäpä, jos isä olisikin ns. kunnon isä? Voisitko luopua lapsestasi?
Ja kiitos ei viisasteluja enempää!
*eri
Kunnon isät on aika harvassa. Mutta kyllä kai niitäkin on. Itse en tunne yhtäkään.
En minäkään tiedä yhtään kunnon äitiä. Silti yhteiskunta ihan rauhallisena vieressä katselee kun nämä äidit "kasvattavat" lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen lähivanhempi ja isä.
Onko siinä jotakin ihmeellistä kun tämmöinen ketukin tehty.Ei todellakaan ole itsestään selvää. Meillä lähiäiti päätti muuttaa lapsen kanssa niin kauas, että lapsi joutui valitsemaan, kumpaa vanhempaa näkee vain viikonloppuisin. Lapsi olisi halunnut jäädä vanhaan kotikaupunkiin, mutta äidin kanssa keskusteltuaan pyörsikin päätöksensä. Äidin mielestä jääminen ilman häntä ei olisi ollut lapsen etu, mutta muutto kauemmas isästä ilmeisesti oli. Kyllä näistä on puhuttava, jotta vanhemmat näkevät itsekin itsensä tasavertaisina.
Aika moni tuttu, jolla on lapsia aiemmasta suhteesta, on tehnyt päätöksen, ettei voi muuttaa juuri tämän vuoksi. Yksikin seurustelee toiselle puolen Suomea asuvan uuden kumppanin kanssa, mutta eivät voi muuttaa samalle paikkakunnalle, koska molemmilla on lapsia, joilla toinen vanhempi kotipaikkakunnalla. Nykyisin varmasti yleisempää, että ymmärretään tällaistakin puolta asiassa. Eikä silloin edes halua muuttaa, kun katsoo kokonaisuutta, johon kuuluu myös lapsen intressit.
Pakkotilanne olisi tietysti varmaan eri asia. Mutta itse en muuttaisi edes ydinperheessä asuessa kouluikäisten kanssa.
En ole koskaan ymmärtänyt, että aikuinen voi ajatella niin, että uuden kumppanin ja hänen suhde on tärkeämpi kuin lapsen ja toisen vanhemman. Lapsi kuitenkin kasvaa ja päätökset vaikuttavat hänen elämäänsä koko eliniän. Aikuinen voi joutua odottamaan pitkään, mutta itse ainakin koin, että sen päätöksen tein lapsia tehdessä, että joudun ”uhraamaan” oman etuni ja haluni monesti.
Olisin surullinen ja aika rikki, jos lapseni haluaisivat muuttaa isälleen. Heille on kuitenkin aina tehty selväksi, että isä on yhtä tärkeässä osassa kuin äitikin. Eron jälkeen tunsin pientä pelkoa siitä, että haluaisivatkin muuttaa isälleen tai siellä olisi uudessa perheessä parempi olla. Tavallaan siis ymmärrän, että jotkut siinä tilanteessa omivat lasta ja kokevat mustasukkaisuutta ja pelkoa. Se ei kuitenkaan ole lapsen etu, että säästelee omia vaikeita tunteitaan lapsen kustannuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahdollisessa avioerotilanteessa se olisi minulle ok. Muuttaisin joka tapauksessa lähelle ja asuisimme miehen kanssa molemmat riittävän lähellä lasten päiväkotia ja koulua. Lapsia tulisi nähtyä varmasti useammin kuin vuoroviikoin vaikkei välttämättä vanhemmat toistensa luona vieraillen jatkuvasti. Mieheni ei onneksi taida olla sitä tyyppiä, että hänen luonaan asuisi heti uusi, lapselle outo aikuinen saati tämän lapsia tai lemmikeitäkään koskaan. En usko, että mies käyttäisi pakastettuja siittiöitään potentiaalisessa uudessa suhteessa, joten sisarpuolten dynamiikkaa minun ei tarvitsisi ollenkaan murehtia. Jos meille nyt tulisi avioero, esikoinen tahtoisi varmaankin viettää hieman enemmän aikaa isällään ja kaksi pienempää minun kanssani. Pyrkisimme kuitenkin tukemaan kummankin vanhemman hyvää suhdetta lapsiin. Voihan sitä eronkin jälkeen toinen jäädä lasten kanssa yksin ja senkin vuoksi on hyvä, että molemmat ovat lasten kanssa läheisiä ja osa lasten elämää. Mieheni on hyvä ja vastuullinen, osallistuva isä. Siihen en suostuisi, etten itse saisi lapsia tavata vähintään 50/50 vaikka olisinkin etävanhempi. Esimerkiksi paikkakunnanvaihdoksesta tahtoisin sopia yhdessä ja sekin olisi toki mahdollista. Erossa vaikeinta olisi varmasti päästä yli sydänsuruista, mutta yrittäisin käyttäytyä asiallisesti omaan elämään keskittyen ja muiden elämään puuttumatta vaikka tilanne olisikin vaikka jotenkin epäreilu tms. Mies saisi puolestani olla lähivanhempi, hoitaa nykyisinkin enemmän muksunetti- ja wilma-viestintää ja lääkäreissäkäyntejä ja harrastuksiin viemisiä. Hän tuskin minulta elareita tahtoisi. Uskallan olla näin luottavainen koska vuosien takaisessa kriisissä mies vakuutti vastuullisuudestaan ja hyvältä tuntuu.
Varmaan olisi parempi ratkaisu lapsille asua isänsä kanssa. Isän tulot ovat huomattavasti suuremmat kuin omat tukeni olisivat, joten ihan fiksu ratkaisu lapsilta asua isänsä kanssa. Heillä on hyvä isä, enkä minä mihinkään lähtisi lasten elämästä. Minulle voisivat tulla viikonloppuisin ja ehkä voisin asua ne viikot, kun mies työmatkoilla, lasten ja miehen kodissa nämä muutamat vuodet, kun lapset vielä tarvitsevat aikuista.
En usko, että meille tulisi lasten isän kanssa kovin paljoa erimielisyyksiä lapsiin liittyvissä asioissa. Hän on tosi fiksu, mukava ja asiallinen ihminen, joka suhtautuu kaikkeen rationaalisesti. Toki tuntisin surua ja ehkä vähän pettymystä itseeni äitinä, mutta pystyn kyllä ymmärtämään lasten ratkaisun.
Palstan naiset eivät pysty edes keskustelemaan aiheesta. Tästä näkee kuinka elämä on katkeroittanut heidät. Todellakin sääli heidän lapsiaan.
Minä näin lapsena pitkän välimatkan vuoksi isääni harvoin ja teininä yhteydenpito väheni entisestään, koska minua ei kiinnostanut. Siitä huolimatta, että ymmärrän myös teini-ikäisen maailmankuvan (eli itsekkään sellaisen), poden siitä nyt aikuisena edelleen syyllisyyttä. Itsekin nyt teinin vanhempana ymmärrän, miltä se on isästäni tuntunut. Äitini vielä oli isälleni kovin katkera eikä yhtään auttanut asiaa, päinvastoin.
Etäisyys isään on jättänyt jälkiä ja pitkään jotenkin syytin isääni, että hänen olisi omasta käytöksestäni huolimatta pitänyt yrittää pitää yhteyttä, olinhan ”lapsi”. Nyt aikuisena ymmärrän, että kukapa oikeasti vuosia siihen pystyisi, jos toinen vaikuttaa siltä, ettei kiinnosta. Ja äitinikin laittoi vettä myllyyn.
Ehkäpä on vielä joitain vuosia aikaa paikata ja vaikka emme asiasta suoraan olekaan puhuneet, kiertoteitse kyllä. Uskon, että ymmärrämme nykyään ymmärtävämme toisemme silloisen näkemyksen.
Vierailija kirjoitti:
Palstan naiset eivät pysty edes keskustelemaan aiheesta. Tästä näkee kuinka elämä on katkeroittanut heidät. Todellakin sääli heidän lapsiaan.
Olen eri mieltä. Tämä keskustelu on mielestäni ollut yllättävänkin asiallinen siihen nähden, miten hankala aihe oikeasti on.
Ei todellakaan ole itsestään selvää. Meillä lähiäiti päätti muuttaa lapsen kanssa niin kauas, että lapsi joutui valitsemaan, kumpaa vanhempaa näkee vain viikonloppuisin. Lapsi olisi halunnut jäädä vanhaan kotikaupunkiin, mutta äidin kanssa keskusteltuaan pyörsikin päätöksensä. Äidin mielestä jääminen ilman häntä ei olisi ollut lapsen etu, mutta muutto kauemmas isästä ilmeisesti oli. Kyllä näistä on puhuttava, jotta vanhemmat näkevät itsekin itsensä tasavertaisina.