Näin epilepsiakohtauksen saaneen ihmisen ja jouduin pitelemään paikallaan, nyt pari tuntia jälkeenpäin itkettää ja vapisen, normaalia?

Olen valitettavasti nähnyt niin monta epilepsiakohtausta, että tiedän, mutta en lähde enempää tarttumaan siihen, pitääkö sormet työntää kouristelevan suuhun, tai voiko kääntää kyljelleen.  Pääasia, että maallikkona ryhtyy auttamaan, eikä mene ohi, tai jää kuvaamaan tapahtumaa someen. Ammattilainen taasen tietää ilman täällä jankkaamistakin, mitä tehdä. Tosin tiedän senkin, ettei kaikki osaa, uskalla tai ymmärrä. Ja lähärille, ei se nyt yleensä niin hurjaa ole, että pitäisi terapiaa lähteä hakemaan, kouristuskohtauksen näkemisen vuoksi, vaikka raju se voi olla. Luulen, että aloittaja osaa seuraavan kerran toimia jo autopilotilla, eikä edes tule tänne tilannettaan purkamaan.

Hienosti autettu ap!

Mistähän muuten johtuu se ettei jonkin järkyttävän (?) tapahtuman jälkeen tule mitään purkautumista. Minua on pidetty ihan friikkiä kun jatkan vain normaalisti. Olen ollut monella kolaripaikalla ensimmäisenä, ollut tosi kiperissä tilanteissa itsekkin tiellä, auttanut sairaskohtauksissa jne mutta minulle ei tule tilanteen mentyä ohi mitään oloja.

Kerran käteni hanskoineen jäi poraterään ja tuli aika pahaa jälkeä, kämmenselästä tulee verta paljon. Työkaveri oli ihan kauhuissaan, minä vaan ihmettelin miksei tämä satu paljoa vaikka näyttää järkylle. Pesin ja sidoin haavan, en lähtenyt lääkäriin ja jatkoin töitä. Myöhemmin sanoin että luulisi tälläisen edes sattuvan enemmän moniin työkaveri vaan hoki että olen shokissa, minulla oli ihan normaali fiilis. Ei se olo miksikään muuttunut ja unohdin koko asian loppupäiväksi. Tuolloin tajusin että miksi en reagoi järkytyksiin tms kuin monet muut.

Joskus ajoin pienen hirvikolarin, poliisit kävi paikalla. Mies luki lehdestä että lähellä ollut taas hirvikolari, sitten vasta muistin sanoa että se olin minä. Auto meni lunastukseen, sen verran osumaa tuli. Välilä ihan hävettää kun en osaa näihin jotenkin reagoida.

Vierailija kirjoitti:

Hienosti autettu ap!

Mistähän muuten johtuu se ettei jonkin järkyttävän (?) tapahtuman jälkeen tule mitään purkautumista. Minua on pidetty ihan friikkiä kun jatkan vain normaalisti. Olen ollut monella kolaripaikalla ensimmäisenä, ollut tosi kiperissä tilanteissa itsekkin tiellä, auttanut sairaskohtauksissa jne mutta minulle ei tule tilanteen mentyä ohi mitään oloja.

Kerran käteni hanskoineen jäi poraterään ja tuli aika pahaa jälkeä, kämmenselästä tulee verta paljon. Työkaveri oli ihan kauhuissaan, minä vaan ihmettelin miksei tämä satu paljoa vaikka näyttää järkylle. Pesin ja sidoin haavan, en lähtenyt lääkäriin ja jatkoin töitä. Myöhemmin sanoin että luulisi tälläisen edes sattuvan enemmän moniin työkaveri vaan hoki että olen shokissa, minulla oli ihan normaali fiilis. Ei se olo miksikään muuttunut ja unohdin koko asian loppupäiväksi. Tuolloin tajusin että miksi en reagoi järkytyksiin tms kuin monet muut.

Joskus ajoin pienen hirvikolarin, poliisit kävi paikalla. Mies luki lehdestä että lähellä ollut taas hirvikolari, sitten vasta muistin sanoa että se olin minä. Auto meni lunastukseen, sen verran osumaa tuli. Välilä ihan hävettää kun en osaa näihin jotenkin reagoida.

Mitä tuota häpeämään, hyvä, että osaat ja pystyt toimimaan tilanteissa, jossa pitää toimia eikä kauhistella tai jäätyä.