Kaikkia "vaikeasti pariutuvia" tuttuja naisia yhdistää yksi asia

[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 12:03"]

Olen nelikymppinen "hankalasti pariutuva" nainen. Itsetuntoni on kohdallaan, tiedän siis hyvät ja huonot puoleni. En ole hankala enkä tarvitse kuuta taivaalta. 

Kaipaan ensisijaisesti henkistä yhteyttä ja toteutuakseen se tarvitsee sen, että olemme miehen kanssa henkisesti ja älyllisesti samalla tasolla. En kuvittele olevani mikään Einstein - eikä minulla ole korkeakoulutusta - mutta sivistän itseäni monin tavoin ja nautin asioiden pohdiskelusta. Katselen mieluusti TED-puheita ja olen innoissani kaikesta uudesta mitä opin. 

Valitettavasti ikäisiäni henkisesti kypsiä ja elämäntavoiltaan terveitä - ei siis renttuja - miehiä ei ole helppo löytää. Niinpä olen ryhtynyt kuivassa avioliitossa olevan miehen rakastajattareksi ja homma toimii hienosti! Saan sekä älyllistä keskustelua että kiihkeää, lämmintä seksiä ja mies kokee samoin. En silti kiellä ettenkö toivoisi löytäväni vapaata miestä, jonka kanssa voisi luoda yhteistä tulevaisuutta. Tällä hetkellä kuitenkin näin on ihan hyvä.

[/quote]

No tässä on just sen tyyppinen minä-olen-speciaali -monologi jota nelikymppisiltä sinkuilta kuulee.

2

Jos karsii kaikki pleikkaria (tai xboxia, tai pc-pelejä) pelaavat miehet pois, niin aika suppeaksi menee. En löytänyt vastaavaa tietopakettia Suomesta, mutta eiköhän se aika samanlainen olisi kuin tämä:

http://www.esrb.org/about/video-game-industry-statistics.jsp

Mä sanoisin kyllä että aika paljon myös vaikuttaa tuuri. Mä aloin seurustelemaan lukiossa todella vakavasti yhden miehen kanssa ja yhdessä oltiinkin yli 7 vuotta. samoihin aikoihin myös hyvä ystäväni alkoi seurustelemaan ja he ovatkin nykyään naimisissa. Oma parisuhteeni kariutui, kasvettiin klassisesti erilleen, etenkin kun jouduttiin opiskelemaan eri kaupungeissa. Sitten olinkin tilanteessa, jossa oli 25 vuotias sinkku eikä mitään käsitystä ns normaalista deittailusta. Kuitenkin oli myös paljon kokemusta varsinaisesta pitkästä seurustelusta ja yhdessä asumisesta.

Olen nyt kolme vuotta deittaillut, on ollut useita ihan lupaavasti alkaneita juttuja, mutta todella monelta onkin paljastunut ties mitä piilo-ongelmia, yhdellä olikin huumetaustaa, yksi ihan täysi peliaddikti, yksi muuten ihan sekaisin, yhdellä paha erektio-ongelma, johon ei suostunut hakemaan apua lääkäristä (4kk seurustelua ilman seksiä oli lopulta liikaa, etenkin kun ei hakenut tuohon apua). Kaikki vaikuttaneet alussa normaaleilta, mukavilta miehiltä, totuus palastunut vasta vähitellen.

Mulla on hyvä itsetunto, hyvä koulutus, hyvä työ, olen kaunis ja fiksu, en tietenkään täydellinen, enkä odotakaan täydellistä miestä, mutta kyllä haluan tiettyjn perusjuttujen olevan kunnossa. Aika toivottomalta välillä tuntuu löytää normaalia, mukavaa ja rakastavaa miestä.

Minulla on muuten miespuolinen ystävä, joka on minulle kuin veli, jolla on täysin sam ongelma. Me emme tosiaan voi toistemme kanssa seurustella, kun olemme kasvaneet vauvasta asti yhdessä eikä mitään seksuaalista kemiaa siis ole koskaan ollut, mutta on ollut hauska havaita että täysin samoja ongelmia on miehilläkin kumppanin löytämisessä. Normaaleja, mieleltään stabiileja ihmisiä tuntuu oelvan aika vähän vapaana. Uskon että kuitenkin vielä joskus löytyy, olenhan sellainen itsekin :)

Mä olen kyllä hyväitsetuntoinen nelikymppinen sinkku. Mutta mun pariutumattomuuteen on syynä lähinnä se ettei minulla ole koskaan ollut erityistä halua pariutua tai saada perhettä. Viihdyn yksin tosi hyvin. Pari kertaa nuorena tuli seurusteluja kokeiltua kun se ikään kuin kuuluu asiaan, mutta totesin viihtyväni paremmin yksin kuin kenenkään kanssa joten kolmenkympin jälkeen en ole harrastanut enää minkäänlaisia miessuhteita.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:18"]

[quote author="AV MAMMA1" time="12.01.2015 klo 12:15"]

Ja kuka sitä nyt haluaisi viettää aikansa tylsässä seurassa jos vaihtoehtona on oma hyväksihavaittu seura?

[/quote]

Et pelkää joutuvasi huonoon seuraan?

Syytä olisi ;)

[/quote]

Minä olen ollut naimisissa jo kohta 13 vuotta, mutta tylsästä seurasta olen joutunut silti kärsimään ihan riittävästi. Et varmaan käsitä millaista on kun joutuu vetämään toista perässään kuin kivirekeä, joka keskustelussa? Sitten kun törmää ihmiseen, jonka kanssa on synkassa ja joka kantaa itse vastuun itsestään, on se aika hieno tunne. En sano, että itse olisin maailman parasta seuraa, mutta pystyn silti arvioimaan sitä, onko joku toinen minulle miellyttävää ja antoisaa seuraa vai ei.

Ei pidä paikkaansa ei sitten vähääkään, kyllä ovat yleensä pikku asioihin takertuvia ikisinkkuja joille mikään ei kelpaa, yleensä ainakin naiset jotka ei pariudu tai kumppania ei löydy on sellasia ettei niiden kanssa pääse alkua pidemmälle. Huono itsettunto, mikääm ei oo hyvin eikä mitään voi uskoa jos mies sanoo että joku asia on näin nii miksi edelleen pitää kaikki kyseenalaistaa jopa oma vartalonsa tehdä siitä niin iso numero ettei varmasti onnistu edetä...

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:18"]

[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 12:03"]

Olen nelikymppinen "hankalasti pariutuva" nainen. Itsetuntoni on kohdallaan, tiedän siis hyvät ja huonot puoleni. En ole hankala enkä tarvitse kuuta taivaalta. 

Kaipaan ensisijaisesti henkistä yhteyttä ja toteutuakseen se tarvitsee sen, että olemme miehen kanssa henkisesti ja älyllisesti samalla tasolla. En kuvittele olevani mikään Einstein - eikä minulla ole korkeakoulutusta - mutta sivistän itseäni monin tavoin ja nautin asioiden pohdiskelusta. Katselen mieluusti TED-puheita ja olen innoissani kaikesta uudesta mitä opin. 

Valitettavasti ikäisiäni henkisesti kypsiä ja elämäntavoiltaan terveitä - ei siis renttuja - miehiä ei ole helppo löytää. Niinpä olen ryhtynyt kuivassa avioliitossa olevan miehen rakastajattareksi ja homma toimii hienosti! Saan sekä älyllistä keskustelua että kiihkeää, lämmintä seksiä ja mies kokee samoin. En silti kiellä ettenkö toivoisi löytäväni vapaata miestä, jonka kanssa voisi luoda yhteistä tulevaisuutta. Tällä hetkellä kuitenkin näin on ihan hyvä.

[/quote]

No tässä on just sen tyyppinen minä-olen-speciaali -monologi jota nelikymppisiltä sinkuilta kuulee.

[/quote]

No herranjestas sentään - en kuvittele olevani mitenkään spesiaali. Mutta jos mies ei lue mitään, istuu viikonloppuisin mieluusti lähipubissa, katselee telkkaria illat pitkät, hän ei kerta kaikkiaan tyydytä tarpeitani. Tuollaisiin olen törmännyt. Pakko se on uskoa, että hyvät miehet ovat varattuja. Silti en kadu sitä, että aikanaan erosin, koska avomiehestäni ja minusta oli tullut lähinnä kuin sisko ja veli. Sellainen ei riitä minulle eikä hänkään ollut onnellinen.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:07"]

[quote author="AV MAMMA1" time="12.01.2015 klo 11:34"]

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 11:31"]

Hep! Mä olen juuri sellainen. Myönnän kyllä olevani hankala. Jotenkin ei huvita luopua vapaudesta.  Liian kivaa yksin. Käsittämätön määrä olisi tyrkyllä miehiä mutta kun ei kiinnosta nää pleikkaria pelaavat vässykät. Jotkut on silleen "onpa kumma kun et saa miestä". Mä yritän edes näyttää surulliselle ja olla silleen juu, byhyy....

[/quote]

Ei ne kaikki pelaa pleikkaria! Vässyköitä on moneen lähtöön, mm. hippi- ja hipsterivässykät, ruokahullut vässykät, kuntosalivässykät, pornovässykät, you name it. Toivotonta.

[/quote]

Naiset ne vaan on aina kunnollisia. AV-palstailijat ovat erittäin fiksuja, eivät vässyköitä. Sen sijaan esim. pleikkaria pelaava mies on vässykkä. Samaten kuntosalilla käyvä nainen on itsestään huolehtiva ja seksikäs, punttimies on ällöttävä raudan alla ähisijä! Kumma muuten, että miehen oletetaan olevan fiksu, mutta opiskelu ei saa viedä aikaa, komea ja vahva pitää olla mutta laittautua ja puntata ei saa koska se vie aikaa ja huomiota naiselta. Rento pitää olla, mutta rentoutua pleikkarin ääressä ei saa. :)

T. Mies

[/quote]

Erinomaisesti tiivistetty, ei ole oikein hyvä jos jotain harrastaa (kuntosali, ruoka tai jokin muu), mutta sekin on ihme vätystelyä jos ei harrasta :D. Mikäli nainen harrastaa vastaavia, se on paljon hienompaa ja enemmän oikein. Kommenttien perusteella.

No, en kyllä moisiin ole itse vielä kovin useasti törmännyt (muutamaan ehkä), enimmäkseen mukavia naisia on osunut kohdalle.

Nyt kun olen lukenut 50 viestiä, se näkyy mitä aiemmin sanoin (17), että ITSESSÄ ei ole vikaa, kaikissa muissa.

Ne omat odotukset on liian korkeat, sillä sellaista täydellistä kumppania ei ole olemassa, unelmat on unelmia ja todellisuus jotain aivan muuta. Tällä en tahdo sanoa, että pitäisi kelpuuttaa kumppaniksi kenet vain, ei missään nimessä, mutta kompromissien tekeminen kuuluu onnistuneeseen parisuhteeseen ja sen luomiseen.

Erityisesti kaupunkilaisnaisilla on nykyään aivan epärealistiset odotukset kumppaniaan kohtaan. Miehen pitäisi olla aktiivinen, kotona viihtyvä, ulospäinsuuntautunut, yliopistotausta, arvostetussa asemassa, mielellään julkkis jne. TV-sarjatko ovat sekoittaneet ihmisten maailmankuvan niin todellisuudesta, että ei ymmärretä todellisuutta ja hömppäviihteen eroa?

Miksi on vaikea myöntää itsessä olevan vikaa, sillä ei se syy voi olla kaikissa muissa aina, se täytyy olla lähempänä, eli omassa itsessä?

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:03"]

Mun kaikki yli 35-vuotiaat ikisinkkukaverit on mielenterveysongelmaisia. Joko ihan rehellisesti masentuneita/paniikkihäiriöisiä tai sitten drama queen -tyyppiä/persoonallisuushäiriöisiä. Varsinkin nää tokan ryhmän tyypit on niin hulluja, etten miehenä katselisi tuollaista hetkeäkään. Eivätkä näytä katselevankaan paria kuukautta kauempaa. Ja just tän ryhmän naiset pitävät itseään "niin vahvoina, ettei miesten itsetunto sitä kestä". Joo, joo, vähän sitä niskoittelua vähemmälle, niin vois joku mies siinä pysyäkin.

Ei sillä, että kaikki sitä parisuhdetta haluaisivat tai tarvitsisivatkaan, ja hyvä heille, jos tietävät miten haluavat elää.

[/quote]

Muuten hyvin pitkälle samaa mieltä, mutta tuo niskoittelu pisti silmään. Eikö niskoittelu ole tottelemattomuutta? Jännä sanavalinta.

En mä nyt tiedä, että voiko sitä kutsua hyväksi itsetunnoksi, jos tietää mitä haluaa ja pystyy myös olemaan ilman sitä parisuhdetta, jos sopivaa ei löydy.

Ka on varmaan merkitystä silläkin, että onko "vaikeasti pariutuva" omasta vapaasta tahdostaan vai olosuhteiden pakosta. Eli ulkopuolisen silmin onko kova valkkaamaan eli ronkeli vai eikö vaan kelpaa kenellekään.

Mä itse olen aika tavalla sillä kannalla elämänfilosofiassani, että elämä on liian lyhyt ja arvokas haaskattavaksi huonoon ihmissuhteeseen, joskus parempi ilman kuin Hillman..

Ai, mulla on monenlaisia sinkkuystäviä ja parisuhteessa eläviä ystäviä. 

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:18"][quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 12:03"]

Olen nelikymppinen "hankalasti pariutuva" nainen. Itsetuntoni on kohdallaan, tiedän siis hyvät ja huonot puoleni. En ole hankala enkä tarvitse kuuta taivaalta. 

Kaipaan ensisijaisesti henkistä yhteyttä ja toteutuakseen se tarvitsee sen, että olemme miehen kanssa henkisesti ja älyllisesti samalla tasolla. En kuvittele olevani mikään Einstein - eikä minulla ole korkeakoulutusta - mutta sivistän itseäni monin tavoin ja nautin asioiden pohdiskelusta. Katselen mieluusti TED-puheita ja olen innoissani kaikesta uudesta mitä opin. 

Valitettavasti ikäisiäni henkisesti kypsiä ja elämäntavoiltaan terveitä - ei siis renttuja - miehiä ei ole helppo löytää. Niinpä olen ryhtynyt kuivassa avioliitossa olevan miehen rakastajattareksi ja homma toimii hienosti! Saan sekä älyllistä keskustelua että kiihkeää, lämmintä seksiä ja mies kokee samoin. En silti kiellä ettenkö toivoisi löytäväni vapaata miestä, jonka kanssa voisi luoda yhteistä tulevaisuutta. Tällä hetkellä kuitenkin näin on ihan hyvä.

[/quote]

No tässä on just sen tyyppinen minä-olen-speciaali -monologi jota nelikymppisiltä sinkuilta kuulee.
[/quote]

Haha. Sama tuli mieleen. Olen spesiaali ja itsenäinen nainen, kun suostun pettäjä-ukkomiehen panoksi. Ja henkinen yhteyskin on nyt löytynyt. (Kunnes se ukkomies kyllästyy, jää kiinni tai löytää toisen panon).

[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:18"]

[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 12:03"]

Olen nelikymppinen "hankalasti pariutuva" nainen. Itsetuntoni on kohdallaan, tiedän siis hyvät ja huonot puoleni. En ole hankala enkä tarvitse kuuta taivaalta. 

Kaipaan ensisijaisesti henkistä yhteyttä ja toteutuakseen se tarvitsee sen, että olemme miehen kanssa henkisesti ja älyllisesti samalla tasolla. En kuvittele olevani mikään Einstein - eikä minulla ole korkeakoulutusta - mutta sivistän itseäni monin tavoin ja nautin asioiden pohdiskelusta. Katselen mieluusti TED-puheita ja olen innoissani kaikesta uudesta mitä opin. 

Valitettavasti ikäisiäni henkisesti kypsiä ja elämäntavoiltaan terveitä - ei siis renttuja - miehiä ei ole helppo löytää. Niinpä olen ryhtynyt kuivassa avioliitossa olevan miehen rakastajattareksi ja homma toimii hienosti! Saan sekä älyllistä keskustelua että kiihkeää, lämmintä seksiä ja mies kokee samoin. En silti kiellä ettenkö toivoisi löytäväni vapaata miestä, jonka kanssa voisi luoda yhteistä tulevaisuutta. Tällä hetkellä kuitenkin näin on ihan hyvä.

[/quote]

No tässä on just sen tyyppinen minä-olen-speciaali -monologi jota nelikymppisiltä sinkuilta kuulee.

[/quote]

No herranjestas sentään - en kuvittele olevani mitenkään spesiaali. Mutta jos mies ei lue mitään, istuu viikonloppuisin mieluusti lähipubissa, katselee telkkaria illat pitkät, hän ei kerta kaikkiaan tyydytä tarpeitani. Tuollaisiin olen törmännyt. Pakko se on uskoa, että hyvät miehet ovat varattuja. Silti en kadu sitä, että aikanaan erosin, koska avomiehestäni ja minusta oli tullut lähinnä kuin sisko ja veli. Sellainen ei riitä minulle eikä hänkään ollut onnellinen.

[/quote]

Hyvät miehet ovat varattuja, sanot. Hyvät naiset ovat vapaita? Ei, myös hyvät naiset ovat haluttuja, ja siksi varattuja.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 11:19"]

Hyvä itsetunto.

[/quote]

Tai huono itsetunto

Kuvitellaan että ei riitetä toiselle kumppaniksi, tai sit epäilään sitä kumppania kaikesta mahdollisesta ihan vain sen takia kun ei luoteta itseensä

Monella akateemisella naisella on kyllä kovat tavoitteet. Ja nimenomaan siinä mielessä että sen kumppanin tulee olla ns. täydellinen. Mä olen näitä vierestä seurannut. Kun jos niitä täydellisiä ihmisiä olis olemassa ja itsekin olis sellainen, vois ehkä vaatia muiltakin... Joku voi tosin pitää minuakin valikoivaa, kun ei mullakaan kelvannut kuin "se ainut oikea". Eli ketä tahansa en kelpuuttanut. Mutta täydellisyyttä en vaadi. Osa näistä tavoitelluista ominaisuuksista on tullut yhteisen elämän aikana eikä niin kun n ystäväni teki, että vain tietyn ammattiryhmä edustajat kelpasivat. 

[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:18"]

[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 12:03"]

Olen nelikymppinen "hankalasti pariutuva" nainen. Itsetuntoni on kohdallaan, tiedän siis hyvät ja huonot puoleni. En ole hankala enkä tarvitse kuuta taivaalta. 

Kaipaan ensisijaisesti henkistä yhteyttä ja toteutuakseen se tarvitsee sen, että olemme miehen kanssa henkisesti ja älyllisesti samalla tasolla. En kuvittele olevani mikään Einstein - eikä minulla ole korkeakoulutusta - mutta sivistän itseäni monin tavoin ja nautin asioiden pohdiskelusta. Katselen mieluusti TED-puheita ja olen innoissani kaikesta uudesta mitä opin. 

Valitettavasti ikäisiäni henkisesti kypsiä ja elämäntavoiltaan terveitä - ei siis renttuja - miehiä ei ole helppo löytää. Niinpä olen ryhtynyt kuivassa avioliitossa olevan miehen rakastajattareksi ja homma toimii hienosti! Saan sekä älyllistä keskustelua että kiihkeää, lämmintä seksiä ja mies kokee samoin. En silti kiellä ettenkö toivoisi löytäväni vapaata miestä, jonka kanssa voisi luoda yhteistä tulevaisuutta. Tällä hetkellä kuitenkin näin on ihan hyvä.

[/quote]

No tässä on just sen tyyppinen minä-olen-speciaali -monologi jota nelikymppisiltä sinkuilta kuulee.

[/quote]

No herranjestas sentään - en kuvittele olevani mitenkään spesiaali. Mutta jos mies ei lue mitään, istuu viikonloppuisin mieluusti lähipubissa, katselee telkkaria illat pitkät, hän ei kerta kaikkiaan tyydytä tarpeitani. Tuollaisiin olen törmännyt. Pakko se on uskoa, että hyvät miehet ovat varattuja. Silti en kadu sitä, että aikanaan erosin, koska avomiehestäni ja minusta oli tullut lähinnä kuin sisko ja veli. Sellainen ei riitä minulle eikä hänkään ollut onnellinen.

[/quote]

Juuri tuollaiset ihmiset, jotka luettelevat vaatimuslistan, tai listan joita kumppanin ei ole suotavaa tehdä, kuvittelevat olevansa hyvinkin erikoisia ja ihmeellisiä. Eivät koskaan ajattele itse mahdollisesti olevansa sitä tyyppiä, jonka seurassa muiden alkaa tehdä mieli juoda kaljaa, katsoa telkkua tai paeta pleikkarin pariin. Näitä on nähty niin paljon.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:16"]

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:07"]

[quote author="AV MAMMA1" time="12.01.2015 klo 11:34"]

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 11:31"]

Hep! Mä olen juuri sellainen. Myönnän kyllä olevani hankala. Jotenkin ei huvita luopua vapaudesta.  Liian kivaa yksin. Käsittämätön määrä olisi tyrkyllä miehiä mutta kun ei kiinnosta nää pleikkaria pelaavat vässykät. Jotkut on silleen "onpa kumma kun et saa miestä". Mä yritän edes näyttää surulliselle ja olla silleen juu, byhyy....

[/quote]

Ei ne kaikki pelaa pleikkaria! Vässyköitä on moneen lähtöön, mm. hippi- ja hipsterivässykät, ruokahullut vässykät, kuntosalivässykät, pornovässykät, you name it. Toivotonta.

[/quote]

Naiset ne vaan on aina kunnollisia. AV-palstailijat ovat erittäin fiksuja, eivät vässyköitä. Sen sijaan esim. pleikkaria pelaava mies on vässykkä. Samaten kuntosalilla käyvä nainen on itsestään huolehtiva ja seksikäs, punttimies on ällöttävä raudan alla ähisijä! Kumma muuten, että miehen oletetaan olevan fiksu, mutta opiskelu ei saa viedä aikaa, komea ja vahva pitää olla mutta laittautua ja puntata ei saa koska se vie aikaa ja huomiota naiselta. Rento pitää olla, mutta rentoutua pleikkarin ääressä ei saa. :)

T. Mies

[/quote]

Olen alle 30v. joten ikäluokkani "miehet" on näitä pleikkarinpelaajia. Käyn itse salilla joten se ei häiritse, päinvastoin.

[/quote]

Nelikymppisenä ei kiinnosta yhtään vanhempikaan tietokone- tai pleikkarinpelaaja.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:53"]

[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 12:18"]

[quote author="Av Mamma" time="12.01.2015 klo 12:03"]

Olen nelikymppinen "hankalasti pariutuva" nainen. Itsetuntoni on kohdallaan, tiedän siis hyvät ja huonot puoleni. En ole hankala enkä tarvitse kuuta taivaalta. 

Kaipaan ensisijaisesti henkistä yhteyttä ja toteutuakseen se tarvitsee sen, että olemme miehen kanssa henkisesti ja älyllisesti samalla tasolla. En kuvittele olevani mikään Einstein - eikä minulla ole korkeakoulutusta - mutta sivistän itseäni monin tavoin ja nautin asioiden pohdiskelusta. Katselen mieluusti TED-puheita ja olen innoissani kaikesta uudesta mitä opin. 

Valitettavasti ikäisiäni henkisesti kypsiä ja elämäntavoiltaan terveitä - ei siis renttuja - miehiä ei ole helppo löytää. Niinpä olen ryhtynyt kuivassa avioliitossa olevan miehen rakastajattareksi ja homma toimii hienosti! Saan sekä älyllistä keskustelua että kiihkeää, lämmintä seksiä ja mies kokee samoin. En silti kiellä ettenkö toivoisi löytäväni vapaata miestä, jonka kanssa voisi luoda yhteistä tulevaisuutta. Tällä hetkellä kuitenkin näin on ihan hyvä.

[/quote]

No tässä on just sen tyyppinen minä-olen-speciaali -monologi jota nelikymppisiltä sinkuilta kuulee.

[/quote]

No herranjestas sentään - en kuvittele olevani mitenkään spesiaali. Mutta jos mies ei lue mitään, istuu viikonloppuisin mieluusti lähipubissa, katselee telkkaria illat pitkät, hän ei kerta kaikkiaan tyydytä tarpeitani. Tuollaisiin olen törmännyt. Pakko se on uskoa, että hyvät miehet ovat varattuja. Silti en kadu sitä, että aikanaan erosin, koska avomiehestäni ja minusta oli tullut lähinnä kuin sisko ja veli. Sellainen ei riitä minulle eikä hänkään ollut onnellinen.

[/quote]

Juuri tuollaiset ihmiset, jotka luettelevat vaatimuslistan, tai listan joita kumppanin ei ole suotavaa tehdä, kuvittelevat olevansa hyvinkin erikoisia ja ihmeellisiä. Eivät koskaan ajattele itse mahdollisesti olevansa sitä tyyppiä, jonka seurassa muiden alkaa tehdä mieli juoda kaljaa, katsoa telkkua tai paeta pleikkarin pariin. Näitä on nähty niin paljon.

[/quote]

Jos ihmistä kiinnostaa tuijotella telkkua, kitata kaljaa ja lukea Seiskapäivää, hän on henkisesti niin eri planeetalta että sellaisen miehen kanssa ei voi syntyä yhtään mitään. Näitä on niin nähty. Siis miehiä, joista ensi treffeillä - tai ainakin seuraavilla - paljastuu, että heillä ei ole minkäänlaista intressiä kehittää itseään ja jotka käyttävät aikansa aivan toisaikaisiin asioihin. (En siis sano että kaiken tekemisen tarvitsisi olla kamalan kehittävää ja keskustelujen aina syväluotaavia.) Koska nuo asiat ovat tulleet ilmi heti kättelyssä, minä en ole päässyt heitä pilaamaan vaan he ovat tehneet sen ihan itse ;)