Lue keskustelun säännöt.
Miten helvetillistä voi eron jälkisotkut ja uusperhesopat olla!!
02.11.2021 |
Ympäriltäni on viimeisen 10 vuoden aikana eronnut 5 läheistä ystävääni. (Itse olen myös ollut asumuserossa aikoinaan mieheni kanssa, kokemusta löytyy siis itseltänikin).
Alan todella kyseenalaistaa lauseen "eron jälkeen kaikki on paremmin" ja varsinkin "lapset voivat hyvin kun vanhemmatkin voivat hyvin".
Juu, näin olettaisi, että ero ratkaisee ongelmat, mutta EI RATKAISE ja vanhemmat eivät voi eron jälkeen hyvin.
Vastoin ennakko-odotuksia (järkevät osapuolet, ei päihdeongelmia, kuvioissa joillakin jopa terapia apunaan) eroista on poikkeuksetta tullut pitkittynyttä, vuosikausia kestävää riitaa, puolin ja toisin haukkumisia, lasten käyttämistä aseina, uusien puolisoiden mustamaalaamista niin lapsille kuin kaikille muillekin, EIKÄ LOPPUA NÄY.
Osalla riidat käräjillä ja lakimiehillä asti.
Eli JOS mietit eroa ja kuvittelet, että elämäsi on eron jälkeen onnellista, helppoa ja sujuvaa ja ex-puolison olemassaolo ja hankaluus lakkaa vaivaamasta sinua, niin VÄÄRIN.
Totuus on, että ex lakkaa vaikuttamasta elämääsi aikaisintaan siinä vaiheessa, kun lapset ovat isoja, muuttaneet omilleen. Siihen asti joudut olemaan tekemisissä, kaikki huonot puolet joudut kärsimään edelleen, kaupanpäällisenä vielä kostonhimo ja tahalliset väärinkäsitykset, kaikki mahdollinen vääntäminen.
Riitaa ja sanomista, väärinkäsityksiä ja tahallisia väärinkäsityksiä tulee kaikista. Miten lapset kasvatetaan, miten tavataan, sopimuksista ei pidetä kiinni, mitä lapsille syötetään, kumpi ostaa mitäkin, mihin rahat ja elarit käytetään, paljonko niitä maksetaan, kodeissa eri säännöt ja arvot, kuvioissa hämmentää uudet puolisot ja heidän lapset ja täysin erilaiset tapansa ja arvonsa.
OLETKO VALMIS?
Kannatan eroa, JOS suhteessa on fyysistä väkivaltaa, pahaa henkistä väkivaltaa tai pahoja päihdeongelmia. Muuten EI KANNATA.
Käyttäkää aikanne, vaivanne ja rahanne käräjöintien ja lakimiesten sijaan pariterapiaan, avioliittoleireihin jne.
Sinua on varoitettu. Oma elämäsi ja teet tietysti kuten itse parhaaksi näet, mutta muista ja varaudu, ero ja eron hankaluus ei todellakaan ole ohi puolessa vuodessa eikä vuodessa. Ei edes viidessä vuodessa. Hankaluudet kestävät siihen saakka, kun nuorinkin lapsista on vähintään lähellä täysi-ikää.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuollaista tullut nähtyä. Myös omia kokemuksia siitä, miten lapselliseksi nainen usien muuttuu, kun suhde alkaa rakoilla. Moni taantuu aivan uhmaikäisen lapsen tasolle ja yrittää vielä kääntää miehen ystäviäkin tätä vastaan.
Niin, naisen muuttuu lapselliseksi ja mies tilastollisesti tappaa. Jos haluat siis tehdä sukupuoleen liittyviä yleistyksiä.
Linkitäpäs se tilastosi.
No ihan yleistä tietoahan tuo on. Googleta itse. Tai lue useammin uutisia. Eri
Avioliitoista yli 60% päätyy eroon. Se kertoo suomalaisten naisten kyvystä toimia tiiminä.
Kaikista avioliitoista. Ensimmäisistä avioliitoista päätyy eroon vain 39%. Aina on teitä toniniemisiä ja mattinykäsiä nostamassa kokonaisavioerotilastoa.
Meillä on ensi keväänä 30-vuotishääpäivä. Pitääkö joku paremmaksi?
P.S. Meillä ei ole lapsia. Johtuukohan parisuhteemme hyvä laatu siitä?
Mun vanhemmilla on ensi kesänä 70-vuotishääpäivä. Jos nyt elävät siihen asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama kokemus. Meillä oli perusrauhallinen perhe-elämä, parisuhde nyt mitä se usein on ruuhkavuosissa, mutta perushyvä. Riitoja harvoin, lapset tasapainossa. Sitten mies otti yllättäen eron, ei oltu kuulemma onnellisia, lapset kyllä sopeutuu (oli lukenut iltasanomista).
Takana kahden vuoden helv***i. Lapset oireilleet, toinen todella pahasti, vieläkään ei sopua raha-asioista, asuminen maksaa ja elintaso romahtanut (kumpikaan ei saa tukia), mies ulkoistanut syyn erolle ja lasten pahoinvointiin nyt minulle. Miehellä uusi lapseton naisystävä, joka kaikessa minua parempi, ja tästä muistutellaan minua viikottain. Mies on silmissäni aivan eri ihminen kuin ennen. Omia primitiivisiä reaktioitani en olisi myöskään uskonut koskaan itsessäni kohtaavani. Mitenkään parempaan suuntiin emme ole ihmisinä automaattisesti muuttuneet. Mies sai mitä tahtoi (eron, vapauden, uuden naisystävän), mutta ei vaikuta olevan yhtään tasapainossa. Itselle tämä oli pieni kuolema. Kyllä lapset nämä aistii ja näkee, vaikkei lasten edessä riidelläkään.
No, lisää vaan terapiaa ja self help-kirjoja itse kullekin säädylle.
Ikävä kuulla. Moni asia elämässä on tietysti ihan vain sattumusten summaa kuten se, saako pitää työpaikkansa tai pysyykö työkykyisenä. Meillä ei ero aiheuttanut elintason romahtamista, koska emme ennen eroakaan olleet eläneet erityisen leveästi. Raha olisi riittänyt leveämpäänkin elämään, mutta ei meistä kumpikaan sellaista kaivannut. En vaatinut exältä elatusmaksuja lainkaan, mutta hän sitten itse halusi ostaa lapsilleen monenlaisia asioita (polkupyörät, kännykät jne). Rahasta emme riidelleet koskaan. Emme ennen eroa eikä eron jälkeen. Minä jäin lasten kanssa asumaan kotiimme (asunto oli mun jo ennen parisuhdettakin) ja exä muutti pois. Hän oli laittanut parisuhteemme alussa oman asuntonsa vuokralle ja muutti siihen sitten itse, kun vuokralaiset olivat lähteneet. Ei mitään ongelmaa tässäkään. Lasten huoltajuus oli alusta lähtien yhteishuoltajuus (emme olleet naimisissa vaan avoliitossa ja siksi huoltajuus sovittiin jo isyyden vahvistamisen yhteydessä) ja kun erosimme, exän työn vuoksi oli järkevämpää, että minä olin lähivanhempi. Mulla oli joustavampi työ ja lisäksi enemmän nk tukiverkostoja kuin exällä. Rahasta vielä sen verran, että exän lähdettyä lähti myös suurin osa isoista rahareijistäkin. Ei mulla ole ollut mitään taloudellisia vaikeuksia, vaikka yhteiskunnan tukia olenkin saanut vain lapsilisän yh-korotuksineen.
Itsellä sama kokemus raha-asioista. Yhdessä ollessa kiistelimme rahasta usein, koska tuntui, että tilit olivat aina tyhjinä, eikä exälle ollut mahdollista hankkia haluamiaan autoja ja viihde-elektroniikkaa ym. Kaikki oli niin suureellista; talot, matkat, autot. Kuitenkin päälle keskituloisia olemme molemmat.
Eron jälkeen asun vaatimattomammin omassa rivariosakkeessa, ajelen tavallisella pienellä volkkarilla ja rahan suhteen ei huolen häivää. Lyhyessä ajassa olen pystynyt säästämään tuhansia euroja, velkaa minulla on alle puolet entisestä. Ex jatkaa samaa tyyliä uuden kumppaninsa kanssa, mutta en ota enää stressiä hänen luottokorttiveloistaan.
Mulla on hyvä ja rauhallinen olo sydämessä ja lapsikin sen selvästi huomaa. Hän oikein silmissä sulaa ja pehmenee kun tulee su iltaisin luokseni. Vaikka kotonani ei ole viimeisimmät pelit ja pessaarit niin täällä on yhteistä aikaa ja rentoa yhdessäoloa & yhteiset harrastukset. Ei ne seinät sitä onnea tuo, sanoi joskus anoppini minulle kuin enteenä.
En tiedä yhtään noin sotkuista eroa.
Kannattaisi valita se kumppani fiksusti, jos tarkoitus on tehdä yhdessä lapsia.
Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen itse eronnut, enkä ikipäivänä olisi uskonut, mitä skeidaa se toi tullessaan. Vaikka avioliitoss koin lievää henkistä väkivaltaa, se oli potenssiin sata 7-8 vuotta eron jälkeen. Siihen lisäksi oikeuskäsittelyt, lasten valitukset isänsä uusperheestä, jne jne jne jne.
Ihmiset eivät näytä tajuavan, että ongelma ei häviä eron hetkellä. Elävän elämän esimerkki kaverilta: Jos mies on laiska, eikä ulkoile perheen kanssa - niin ei se tilanne (yleensä) parane eron jälkeen. Isä on laiska myös etäisänä. Sitten eron ottanut saa kuulla valituksia lapsilta, kun isän luona on tylsää, sinne ei halua - etäisä syyttää vieraannuttamisesta - sitten käydään oikeudessa - kiristystä elareilla - isä perustaa uusperheen - lapset kokevat uuden naisten lasten olevan heitä tärkeämpinä - taas riidellään….
Alussa äidillä oli vain yksi ongelma: laiska isä. Lopussa äidillä on kymmenen ongelmaa.
Niin, olen ehdottomasti eron kannalla, kun on syytä. Kenenkään ei kuulu menettää hyvinvointiaan. Mutta vastustan turhia eroja.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen itse eronnut, enkä ikipäivänä olisi uskonut, mitä skeidaa se toi tullessaan. Vaikka avioliitoss koin lievää henkistä väkivaltaa, se oli potenssiin sata 7-8 vuotta eron jälkeen. Siihen lisäksi oikeuskäsittelyt, lasten valitukset isänsä uusperheestä, jne jne jne jne.
Ihmiset eivät näytä tajuavan, että ongelma ei häviä eron hetkellä. Elävän elämän esimerkki kaverilta: Jos mies on laiska, eikä ulkoile perheen kanssa - niin ei se tilanne (yleensä) parane eron jälkeen. Isä on laiska myös etäisänä. Sitten eron ottanut saa kuulla valituksia lapsilta, kun isän luona on tylsää, sinne ei halua - etäisä syyttää vieraannuttamisesta - sitten käydään oikeudessa - kiristystä elareilla - isä perustaa uusperheen - lapset kokevat uuden naisten lasten olevan heitä tärkeämpinä - taas riidellään….
Alussa äidillä oli vain yksi ongelma: laiska isä. Lopussa äidillä on kymmenen ongelmaa.Niin, olen ehdottomasti eron kannalla, kun on syytä. Kenenkään ei kuulu menettää hyvinvointiaan. Mutta vastustan turhia eroja.
Jatkan:
Viestini on siis tämä: eroaminen on venäläistä rulettia. Etukäteen et voi tietää, meneekö kaikki hyvin vai teetkö elämästäsi helvetin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuollaista tullut nähtyä. Myös omia kokemuksia siitä, miten lapselliseksi nainen usien muuttuu, kun suhde alkaa rakoilla. Moni taantuu aivan uhmaikäisen lapsen tasolle ja yrittää vielä kääntää miehen ystäviäkin tätä vastaan.
Niin, naisen muuttuu lapselliseksi ja mies tilastollisesti tappaa. Jos haluat siis tehdä sukupuoleen liittyviä yleistyksiä.
Linkitäpäs se tilastosi.
No ihan yleistä tietoahan tuo on. Googleta itse. Tai lue useammin uutisia. Eri
Avioliitoista yli 60% päätyy eroon. Se kertoo suomalaisten naisten kyvystä toimia tiiminä.
Näyttää sitten olevan yllättävän paljon lesboliittoja Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Kun erosin, exän ja mun välit paranivat. Oltiin kuin työkavereita ja lasten hyvinvointi meidän työ. Hyvin onnistui hoitaa kaikki asiat, kun ei ollut tunteet enää pelissä mukana.
Juu, onnistuneitakin tarinoita on, poikkeukset vahvistaa säännön, mutta niillä on turha rohkaista ihmisiä eroamaan.
Fakta on, että reilusti enemmistöllä erosta seuraa pitkäaikaista isoa harmia ja stressiä elämään.
On todella poikkeuksellista erota hyvissä väleissä, tai saada välit hyviksi edes muutamassa vuodessa eron jälkeen.
Ap
Sun mielestäsi siis puolisoa pitää sietää siihen asti, että nuorinkin lapsista täyttää 18? Ja vasta sitten voi erota?
Minusta tuo vasta olisikin lapsen kannalta inhottavaa. Että itsenäistymisen hetkellä, kun muuttaa pois lapsuudenperheen luota, se perhe samalla hetkellä hajoaisi, eikä minkäänlaista käytäntöä tavata vanhempia ja sisaruksia erillisissä kodeissa olisi ehtinyt syntymään.
Täysi-ikäinen ihminen sopeutuu kyllä kahteen "eri kotiin" missä käydä vierailuilla.
Todella moni nuori aikuinen on kuitenkin sitä mieltä, ettei heidän vuokseen olisi tarvinnut vanhempien pysyä hampaat irvessä yhdessä. Eivät he kiitä vanhempiaan tunnekylmästä kodista ja vanhempiensa elämän "pilaamisesta". Jos kuvittelee aikuisten lastensa ojentavan jonkin marttyyrin kruunun, erehtyy pahasti. Moni on sitä mieltä, että vanhempien olisi pitänyt erota jo paljon aikaisemmin eikä lastensa vuoksi pysyä parisuhteessa, johon ovat tyytymättömiä.
Tärkein syy, miksi eroa kannattaisi lykätä lasten aikuistumiseen asti on se, että siinä iässä vanhempien pahimmat ikäkriisit yms. on ohi, ja usein parisuhteen ongelmat ovat itsekseen kadonneet tai ainakin muuttuneet merkityksettömiksi. Eli eroa ei enää halutakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina jauhetaan äitien uusista puolisoista. Kuinka oot paska äiti jos otat uuden kumppanin. Isät tapaa lapsiaan kaksi kertaa kuussa ja muuten saavat rauhassa deittailla ja seurustella ilman huolen häivää. Ei tarvii lasten arjestakaan huolehtia. Voi viettää laatuaikaa lasten kanssa muutaman päivän kuussa. Ja sitten valitetaan vielä että pitäisi osallistua lapsien elättämiseen muutamalla satasella kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuollaista tullut nähtyä. Myös omia kokemuksia siitä, miten lapselliseksi nainen usien muuttuu, kun suhde alkaa rakoilla. Moni taantuu aivan uhmaikäisen lapsen tasolle ja yrittää vielä kääntää miehen ystäviäkin tätä vastaan.
Niin, naisen muuttuu lapselliseksi ja mies tilastollisesti tappaa. Jos haluat siis tehdä sukupuoleen liittyviä yleistyksiä.
Linkitäpäs se tilastosi.
No ihan yleistä tietoahan tuo on. Googleta itse. Tai lue useammin uutisia. Eri
Avioliitoista yli 60% päätyy eroon. Se kertoo suomalaisten naisten kyvystä toimia tiiminä.
Näyttää sitten olevan yllättävän paljon lesboliittoja Suomessa.
Lesboliitot ovat kaikkein useimmin väkivaltaisia. Lisäksi ne päättyvät eroon useammin kuin heteroliitot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Kun erosin, exän ja mun välit paranivat. Oltiin kuin työkavereita ja lasten hyvinvointi meidän työ. Hyvin onnistui hoitaa kaikki asiat, kun ei ollut tunteet enää pelissä mukana.
Juu, onnistuneitakin tarinoita on, poikkeukset vahvistaa säännön, mutta niillä on turha rohkaista ihmisiä eroamaan.
Fakta on, että reilusti enemmistöllä erosta seuraa pitkäaikaista isoa harmia ja stressiä elämään.
On todella poikkeuksellista erota hyvissä väleissä, tai saada välit hyviksi edes muutamassa vuodessa eron jälkeen.
Ap
Sun mielestäsi siis puolisoa pitää sietää siihen asti, että nuorinkin lapsista täyttää 18? Ja vasta sitten voi erota?
Joudut sietämään puolisoasi eron jälkeen joka tapauksessa niin kauan, kuin lapset päättävät itse kaikista asioistaan ja toimeentulostaan.
Tämä nyt vaan on karu fakta.
Eron jälkeen ärsyttävän kumppanin lidänä on vielä hänen katkeruutensa, kostonhimonsa, ja lusikassa hämmentämässä hänen uusi puolisonsa, joka lähtökohtaisesti ei tykkää mistään mitä teet, tai olet tekemättä, ja sama toisinpäin.
Näin se menee, 90 % tapauksista.
Ap
Älä jaksa olla lapsellinen. Julistat nyt tuota oman pää pyhää totuutta kuin jotain evankeliumia. Miehelläni kolme ex vaimoa ja heidän kanssa yhteensä viisi lasta ja itselläni kaksi lasta. Kolmen lapsenlastakin on siunaantunut. Kuvioissa on useampi uusi puolisokin ja tiiviimpää yhteisöä saa hakea. Ketään ei määritellä sen mukaan kenen lapsi tai puoliso on.
Näin oma isäni olisi väittänyt meidän uusperhekuviosta mutta ei todellakaan pitänyt paikkansa. En usko tätä, rehellisesti sanottuna. Uusperhekuviot ovat aina vaikeita ja ihmisillä nyt vaan on vaikeita tunteita. Tuskin kys. mies olisi eronnut kolmesti jos olisi täysin tasapainoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Kun erosin, exän ja mun välit paranivat. Oltiin kuin työkavereita ja lasten hyvinvointi meidän työ. Hyvin onnistui hoitaa kaikki asiat, kun ei ollut tunteet enää pelissä mukana.
Juu, onnistuneitakin tarinoita on, poikkeukset vahvistaa säännön, mutta niillä on turha rohkaista ihmisiä eroamaan.
Fakta on, että reilusti enemmistöllä erosta seuraa pitkäaikaista isoa harmia ja stressiä elämään.
On todella poikkeuksellista erota hyvissä väleissä, tai saada välit hyviksi edes muutamassa vuodessa eron jälkeen.
Ap
Sun mielestäsi siis puolisoa pitää sietää siihen asti, että nuorinkin lapsista täyttää 18? Ja vasta sitten voi erota?
Minusta tuo vasta olisikin lapsen kannalta inhottavaa. Että itsenäistymisen hetkellä, kun muuttaa pois lapsuudenperheen luota, se perhe samalla hetkellä hajoaisi, eikä minkäänlaista käytäntöä tavata vanhempia ja sisaruksia erillisissä kodeissa olisi ehtinyt syntymään.
Täysi-ikäinen ihminen sopeutuu kyllä kahteen "eri kotiin" missä käydä vierailuilla.
Todella moni nuori aikuinen on kuitenkin sitä mieltä, ettei heidän vuokseen olisi tarvinnut vanhempien pysyä hampaat irvessä yhdessä. Eivät he kiitä vanhempiaan tunnekylmästä kodista ja vanhempiensa elämän "pilaamisesta". Jos kuvittelee aikuisten lastensa ojentavan jonkin marttyyrin kruunun, erehtyy pahasti. Moni on sitä mieltä, että vanhempien olisi pitänyt erota jo paljon aikaisemmin eikä lastensa vuoksi pysyä parisuhteessa, johon ovat tyytymättömiä.
Tärkein syy, miksi eroa kannattaisi lykätä lasten aikuistumiseen asti on se, että siinä iässä vanhempien pahimmat ikäkriisit yms. on ohi, ja usein parisuhteen ongelmat ovat itsekseen kadonneet tai ainakin muuttuneet merkityksettömiksi. Eli eroa ei enää halutakaan.
Tai sitten tulee nk tyhjän pesän syndrooma eli lasten lähdettyä puolisot huomaavat, ettei heillä ole enää mitään yhteistä, kun ainoa syy pysyä yhdessä on ollut ne lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon, että ero voi olla kaikille osapuolille hyvä ratkaisu, jos
A) päätös erota on yhteinen
B) TAI edes yhdessä harkittu siten, että molemmat osapuolet ovat tulleet kuulluiksi ja molemmille on annettu mahdollisuus omalta osaltaan yrittää vaikuttaa suhteen lopputulokseen
Parhaat näkemäni erot ovat olleet niitä, joissa liittoa on yritetty vuosia yhdessä pelastaa ja käyty esim. avioliittoleireillä, perheneuvolassa tai pariterapiassa. Joissa molemmilla olo, että on yritetty ja olo, ettei kaikki kunnossa.
Näissä tilanteissa ei kiirehditä, vaan erojärjestelytkin tulee usein mietittyä myös lapsen näkökulmasta rauhassa. Nämä tyypit voivat jälkikäteen sanoa, että olisi pitänyt erota jo aiemmin, mutta ehkä juuri se että eroa on harkittu pitkään, on tehnyt erosta pääasiassa myönteisen kokemuksen.
Yhden henkilön subjektiivinen kokemus onnesta tai onnettomuudesta on todella harmaata aluetta. Milloin on kyse aidosti parisuhdeongelmasta vai sittenkin yksilön omasta kriisistä tai tyytymättömyydestä. Meneekö yhden henkilön oma kokemus onnellisuudesta koko perheen edelle, on iso kysymys. Nopea eropäätös voi aiheuttaa shokkia, hylätyksi tulemisen tunnetta, äkkinäisiä vaikutuksia asumiseen, vaikeuttaa muiden osapuolten sopeutumista jne. Jätetty osapuoli kipuilee omaa hätäänsä, lapset jäävät yksin omassa kriisistään.
Eroamistapa on iso tekijä tässä. Mutta henkilö, joka ei osaa sanoittaa omia tunteitaan tai tarpeitaan suhteessa, harvoin on kovin hyvä sitä tekemään fiksusti myöskään erotessa. Ja sitten ollaan näiden mustavalkoisten shokkierojen äärellä.
Tätähän on myös tutkittu: ihmiset jotka tavoittelevat onnellisuutta, eivät ole onnellisia. Onnellisuus on tunne, ei pysyvä asiaintila.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Kun erosin, exän ja mun välit paranivat. Oltiin kuin työkavereita ja lasten hyvinvointi meidän työ. Hyvin onnistui hoitaa kaikki asiat, kun ei ollut tunteet enää pelissä mukana.
Juu, onnistuneitakin tarinoita on, poikkeukset vahvistaa säännön, mutta niillä on turha rohkaista ihmisiä eroamaan.
Fakta on, että reilusti enemmistöllä erosta seuraa pitkäaikaista isoa harmia ja stressiä elämään.
On todella poikkeuksellista erota hyvissä väleissä, tai saada välit hyviksi edes muutamassa vuodessa eron jälkeen.
Ap
Sun mielestäsi siis puolisoa pitää sietää siihen asti, että nuorinkin lapsista täyttää 18? Ja vasta sitten voi erota?
Joudut sietämään puolisoasi eron jälkeen joka tapauksessa niin kauan, kuin lapset päättävät itse kaikista asioistaan ja toimeentulostaan.
Tämä nyt vaan on karu fakta.
Eron jälkeen ärsyttävän kumppanin lidänä on vielä hänen katkeruutensa, kostonhimonsa, ja lusikassa hämmentämässä hänen uusi puolisonsa, joka lähtökohtaisesti ei tykkää mistään mitä teet, tai olet tekemättä, ja sama toisinpäin.
Näin se menee, 90 % tapauksista.
Ap
Älä jaksa olla lapsellinen. Julistat nyt tuota oman pää pyhää totuutta kuin jotain evankeliumia. Miehelläni kolme ex vaimoa ja heidän kanssa yhteensä viisi lasta ja itselläni kaksi lasta. Kolmen lapsenlastakin on siunaantunut. Kuvioissa on useampi uusi puolisokin ja tiiviimpää yhteisöä saa hakea. Ketään ei määritellä sen mukaan kenen lapsi tai puoliso on.
Näin oma isäni olisi väittänyt meidän uusperhekuviosta mutta ei todellakaan pitänyt paikkansa. En usko tätä, rehellisesti sanottuna. Uusperhekuviot ovat aina vaikeita ja ihmisillä nyt vaan on vaikeita tunteita. Tuskin kys. mies olisi eronnut kolmesti jos olisi täysin tasapainoinen.
Olen eri, enkä ota kantaa uusperheeseen, vaan erojen määrään: minulla on kahdesti eronnut mies, lapsia kahden eri naisen kanssa. Hän ON tasapainoinen. Olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta ja tietäisin kyllä, jos ei olisi.
Hän on kyllä sanonut, etten olisi kestänyt häntä, jos nuorena olisimme tavanneet. Elämä kuitenkin kouli. Haluan siis sanoa, että kaikkea ei voi päätellä historian kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina jauhetaan äitien uusista puolisoista. Kuinka oot paska äiti jos otat uuden kumppanin. Isät tapaa lapsiaan kaksi kertaa kuussa ja muuten saavat rauhassa deittailla ja seurustella ilman huolen häivää. Ei tarvii lasten arjestakaan huolehtia. Voi viettää laatuaikaa lasten kanssa muutaman päivän kuussa. Ja sitten valitetaan vielä että pitäisi osallistua lapsien elättämiseen muutamalla satasella kuussa.
Asiaan on hyvin helppo ratkaisu: anna ne lapset sille isälle ja rupea itse maksamaan niitä maksuja.
Eikö kelpaakaan? Miksi ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Kun erosin, exän ja mun välit paranivat. Oltiin kuin työkavereita ja lasten hyvinvointi meidän työ. Hyvin onnistui hoitaa kaikki asiat, kun ei ollut tunteet enää pelissä mukana.
Juu, onnistuneitakin tarinoita on, poikkeukset vahvistaa säännön, mutta niillä on turha rohkaista ihmisiä eroamaan.
Fakta on, että reilusti enemmistöllä erosta seuraa pitkäaikaista isoa harmia ja stressiä elämään.
On todella poikkeuksellista erota hyvissä väleissä, tai saada välit hyviksi edes muutamassa vuodessa eron jälkeen.
Ap
Olisiko sinulla jotain faktaa esittää väitteesi tueksi?
Etsipä faktaa siitä, kuinka paljon tienaavat oikeusavustajat, perheriitoihin erikoistuneet lakimiehet, ja kuinka paljon sossut, lastenvalvojat, jne joutuvat tekemään töitä. Vaikea saada edes aikoja perheasiainsovitteluihin, on niin täyttä.
Ja jos et ole päässyt seuraamaan läheltä tosielämän tapauksia, niin minä olen. Paljon. Harmillisen paljon.
Ap
Fiksut ihmiset eivät ryhdy tuohon huoltajuuskiistarumbaan, vaikka eroavatkin.
Asiat hoituvat asioina, ja pystytään olemaan samoissa perhejuhlissa. Ei ole pakko tehdä elämästä hullunmyllyä, vaikka eroaa. Eri asia sitten on, jos toinen puoliso on sellainen, jonka kanssa ei mikään normaalikeskustelu onnistu. Näitäkin valitettavasti on, mutta omassa tuttavapiirissäni ei onneksi yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen itse eronnut, enkä ikipäivänä olisi uskonut, mitä skeidaa se toi tullessaan. Vaikka avioliitoss koin lievää henkistä väkivaltaa, se oli potenssiin sata 7-8 vuotta eron jälkeen. Siihen lisäksi oikeuskäsittelyt, lasten valitukset isänsä uusperheestä, jne jne jne jne.
Ihmiset eivät näytä tajuavan, että ongelma ei häviä eron hetkellä. Elävän elämän esimerkki kaverilta: Jos mies on laiska, eikä ulkoile perheen kanssa - niin ei se tilanne (yleensä) parane eron jälkeen. Isä on laiska myös etäisänä. Sitten eron ottanut saa kuulla valituksia lapsilta, kun isän luona on tylsää, sinne ei halua - etäisä syyttää vieraannuttamisesta - sitten käydään oikeudessa - kiristystä elareilla - isä perustaa uusperheen - lapset kokevat uuden naisten lasten olevan heitä tärkeämpinä - taas riidellään….
Alussa äidillä oli vain yksi ongelma: laiska isä. Lopussa äidillä on kymmenen ongelmaa.Niin, olen ehdottomasti eron kannalla, kun on syytä. Kenenkään ei kuulu menettää hyvinvointiaan. Mutta vastustan turhia eroja.
Jatkan:
Viestini on siis tämä: eroaminen on venäläistä rulettia. Etukäteen et voi tietää, meneekö kaikki hyvin vai teetkö elämästäsi helvetin.
Täsmennän sivusta: pariutuminen on venäläistä rulettia. Ero on vain jatkumoa väärälle veikkaukselle, mutta joskus sentään voi vielä pelastaa mitä pelastettavissa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Kun erosin, exän ja mun välit paranivat. Oltiin kuin työkavereita ja lasten hyvinvointi meidän työ. Hyvin onnistui hoitaa kaikki asiat, kun ei ollut tunteet enää pelissä mukana.
Juu, onnistuneitakin tarinoita on, poikkeukset vahvistaa säännön, mutta niillä on turha rohkaista ihmisiä eroamaan.
Fakta on, että reilusti enemmistöllä erosta seuraa pitkäaikaista isoa harmia ja stressiä elämään.
On todella poikkeuksellista erota hyvissä väleissä, tai saada välit hyviksi edes muutamassa vuodessa eron jälkeen.
Ap
Olisiko sinulla jotain faktaa esittää väitteesi tueksi?
Etsipä faktaa siitä, kuinka paljon tienaavat oikeusavustajat, perheriitoihin erikoistuneet lakimiehet, ja kuinka paljon sossut, lastenvalvojat, jne joutuvat tekemään töitä. Vaikea saada edes aikoja perheasiainsovitteluihin, on niin täyttä.
Ja jos et ole päässyt seuraamaan läheltä tosielämän tapauksia, niin minä olen. Paljon. Harmillisen paljon.
Ap
Fiksut ihmiset eivät ryhdy tuohon huoltajuuskiistarumbaan, vaikka eroavatkin.
Asiat hoituvat asioina, ja pystytään olemaan samoissa perhejuhlissa. Ei ole pakko tehdä elämästä hullunmyllyä, vaikka eroaa. Eri asia sitten on, jos toinen puoliso on sellainen, jonka kanssa ei mikään normaalikeskustelu onnistu. Näitäkin valitettavasti on, mutta omassa tuttavapiirissäni ei onneksi yhtään.
Minä olen mielestäni fiksu ihminen. Olen tunne-elämältäni aika tasapainossa, eikä minulla ole mt-ongelmia. Olen täysin normaali ihminen, jolla on aika hyvä stressinsietokyky. Työpaikalla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia. Kavereita ja ystäviä on, eikä koskaan ole mitään välejä mennyt rikki.
Silti - en pysty olemaan eksäni kanssa samoissa perhejuhlissa, enkä pysty hänen kanssaan normikeskusteluun.
Fiksukin ihminen menee sisäisesti rikki, kun liikaa satutetaan. Onni on, että siitä voi toipua. Olen jo toipunut, mutta silti kieltäydyn keskustelesta eksän kanssa. Jotta ei uudestaan satuteta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä ap:n kanssa. Olen itse eronnut, enkä ikipäivänä olisi uskonut, mitä skeidaa se toi tullessaan. Vaikka avioliitoss koin lievää henkistä väkivaltaa, se oli potenssiin sata 7-8 vuotta eron jälkeen. Siihen lisäksi oikeuskäsittelyt, lasten valitukset isänsä uusperheestä, jne jne jne jne.
Ihmiset eivät näytä tajuavan, että ongelma ei häviä eron hetkellä. Elävän elämän esimerkki kaverilta: Jos mies on laiska, eikä ulkoile perheen kanssa - niin ei se tilanne (yleensä) parane eron jälkeen. Isä on laiska myös etäisänä. Sitten eron ottanut saa kuulla valituksia lapsilta, kun isän luona on tylsää, sinne ei halua - etäisä syyttää vieraannuttamisesta - sitten käydään oikeudessa - kiristystä elareilla - isä perustaa uusperheen - lapset kokevat uuden naisten lasten olevan heitä tärkeämpinä - taas riidellään….
Alussa äidillä oli vain yksi ongelma: laiska isä. Lopussa äidillä on kymmenen ongelmaa.Niin, olen ehdottomasti eron kannalla, kun on syytä. Kenenkään ei kuulu menettää hyvinvointiaan. Mutta vastustan turhia eroja.
Jatkan:
Viestini on siis tämä: eroaminen on venäläistä rulettia. Etukäteen et voi tietää, meneekö kaikki hyvin vai teetkö elämästäsi helvetin.
Täsmennän sivusta: pariutuminen on venäläistä rulettia. Ero on vain jatkumoa väärälle veikkaukselle, mutta joskus sentään voi vielä pelastaa mitä pelastettavissa on.
Totta tämäkin. On perin vaikeaa tietää, mikä vaihtoehto on huonoin ja mikä paras.
Naistenlehdissä on jatkuvasti tarinoita "eron jälkeen kaikki on paremmin". Kiinnostaisi tietää myös ne tarinat, jossa "eron jälkeen kaikki on paskemmin". Mikähän on suhde näiden osalta? Onko parempia vai paskempia enemmän? Itse olen kuullut, että useammin menee paskemmin. Ja toisinaan on palattu myös takaisin yhteen.
Mitähän varten tätäkin on alapeukutettu? Kirjoittajahan kertoo itse, että mies halusi eron koska ei ollut onnellinen. Hänestä suhde oli perushyvä. Onko nyt siis niin, että vain naisen kokemus suhteen tilasta on oikea ja mies oli omissa tunteissaan väärässä eli ero =turha?