Lue keskustelun säännöt.
Miten helvetillistä voi eron jälkisotkut ja uusperhesopat olla!!
02.11.2021 |
Ympäriltäni on viimeisen 10 vuoden aikana eronnut 5 läheistä ystävääni. (Itse olen myös ollut asumuserossa aikoinaan mieheni kanssa, kokemusta löytyy siis itseltänikin).
Alan todella kyseenalaistaa lauseen "eron jälkeen kaikki on paremmin" ja varsinkin "lapset voivat hyvin kun vanhemmatkin voivat hyvin".
Juu, näin olettaisi, että ero ratkaisee ongelmat, mutta EI RATKAISE ja vanhemmat eivät voi eron jälkeen hyvin.
Vastoin ennakko-odotuksia (järkevät osapuolet, ei päihdeongelmia, kuvioissa joillakin jopa terapia apunaan) eroista on poikkeuksetta tullut pitkittynyttä, vuosikausia kestävää riitaa, puolin ja toisin haukkumisia, lasten käyttämistä aseina, uusien puolisoiden mustamaalaamista niin lapsille kuin kaikille muillekin, EIKÄ LOPPUA NÄY.
Osalla riidat käräjillä ja lakimiehillä asti.
Eli JOS mietit eroa ja kuvittelet, että elämäsi on eron jälkeen onnellista, helppoa ja sujuvaa ja ex-puolison olemassaolo ja hankaluus lakkaa vaivaamasta sinua, niin VÄÄRIN.
Totuus on, että ex lakkaa vaikuttamasta elämääsi aikaisintaan siinä vaiheessa, kun lapset ovat isoja, muuttaneet omilleen. Siihen asti joudut olemaan tekemisissä, kaikki huonot puolet joudut kärsimään edelleen, kaupanpäällisenä vielä kostonhimo ja tahalliset väärinkäsitykset, kaikki mahdollinen vääntäminen.
Riitaa ja sanomista, väärinkäsityksiä ja tahallisia väärinkäsityksiä tulee kaikista. Miten lapset kasvatetaan, miten tavataan, sopimuksista ei pidetä kiinni, mitä lapsille syötetään, kumpi ostaa mitäkin, mihin rahat ja elarit käytetään, paljonko niitä maksetaan, kodeissa eri säännöt ja arvot, kuvioissa hämmentää uudet puolisot ja heidän lapset ja täysin erilaiset tapansa ja arvonsa.
OLETKO VALMIS?
Kannatan eroa, JOS suhteessa on fyysistä väkivaltaa, pahaa henkistä väkivaltaa tai pahoja päihdeongelmia. Muuten EI KANNATA.
Käyttäkää aikanne, vaivanne ja rahanne käräjöintien ja lakimiesten sijaan pariterapiaan, avioliittoleireihin jne.
Sinua on varoitettu. Oma elämäsi ja teet tietysti kuten itse parhaaksi näet, mutta muista ja varaudu, ero ja eron hankaluus ei todellakaan ole ohi puolessa vuodessa eikä vuodessa. Ei edes viidessä vuodessa. Hankaluudet kestävät siihen saakka, kun nuorinkin lapsista on vähintään lähellä täysi-ikää.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Kun erosin, exän ja mun välit paranivat. Oltiin kuin työkavereita ja lasten hyvinvointi meidän työ. Hyvin onnistui hoitaa kaikki asiat, kun ei ollut tunteet enää pelissä mukana.
Juu, onnistuneitakin tarinoita on, poikkeukset vahvistaa säännön, mutta niillä on turha rohkaista ihmisiä eroamaan.
Fakta on, että reilusti enemmistöllä erosta seuraa pitkäaikaista isoa harmia ja stressiä elämään.
On todella poikkeuksellista erota hyvissä väleissä, tai saada välit hyviksi edes muutamassa vuodessa eron jälkeen.
Ap
Sun mielestäsi siis puolisoa pitää sietää siihen asti, että nuorinkin lapsista täyttää 18? Ja vasta sitten voi erota?
Joudut sietämään puolisoasi eron jälkeen joka tapauksessa niin kauan, kuin lapset päättävät itse kaikista asioistaan ja toimeentulostaan.
Tämä nyt vaan on karu fakta.
Eron jälkeen ärsyttävän kumppanin lidänä on vielä hänen katkeruutensa, kostonhimonsa, ja lusikassa hämmentämässä hänen uusi puolisonsa, joka lähtökohtaisesti ei tykkää mistään mitä teet, tai olet tekemättä, ja sama toisinpäin.
Näin se menee, 90 % tapauksista.
Ap
Älä jaksa olla lapsellinen. Julistat nyt tuota oman pää pyhää totuutta kuin jotain evankeliumia. Miehelläni kolme ex vaimoa ja heidän kanssa yhteensä viisi lasta ja itselläni kaksi lasta. Kolmen lapsenlastakin on siunaantunut. Kuvioissa on useampi uusi puolisokin ja tiiviimpää yhteisöä saa hakea. Ketään ei määritellä sen mukaan kenen lapsi tai puoliso on.
Näin oma isäni olisi väittänyt meidän uusperhekuviosta mutta ei todellakaan pitänyt paikkansa. En usko tätä, rehellisesti sanottuna. Uusperhekuviot ovat aina vaikeita ja ihmisillä nyt vaan on vaikeita tunteita. Tuskin kys. mies olisi eronnut kolmesti jos olisi täysin tasapainoinen.
Olen eri, enkä ota kantaa uusperheeseen, vaan erojen määrään: minulla on kahdesti eronnut mies, lapsia kahden eri naisen kanssa. Hän ON tasapainoinen. Olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta ja tietäisin kyllä, jos ei olisi.
Hän on kyllä sanonut, etten olisi kestänyt häntä, jos nuorena olisimme tavanneet. Elämä kuitenkin kouli. Haluan siis sanoa, että kaikkea ei voi päätellä historian kautta.
Kiinnostava pointti. Eräs vanha nainen sanoi jossain telkkarissa seuraavaa: Luonnetta ei voi muuttaa, mutta sitä voi kasvattaa. Itse olen nykyisin aivan eri henkilö, kuin parikymppisenä.
m56
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkkejä on niin paljon, jokaisen tutuissa ja suvussa, että eikö ihminen opi?
Älkää menkö naimisiin liian nopeasti, älkää tehkö lapsia liian nopeasti, älä ota liian nuorta miestä jos haluat jotain pysyvää, listaa voi jatkaa loputtomiin.
Asukaa yhdessä vähintää 5 vuotta ennen naimisiin meoa ja mielellään vielä parin vuoden lisäaika ennen lasten tekoa. Tätä kaavaa noudattamalla vältytte loppuelämän raastavalta uusioiperheiden helvetiltä.
Tunnen kyllä ihan eniten niitä suhteita, jotka ovat alkaneet nuorina/ parikymppisiinä, yhteen muutettu kun on opiskelujen tai vaikka armeijan kannalta sopiva hetki, lapsi/lapset tehty opintojen jälkeen ja sitten erottu kun lapset ovat kouluikäisiä. Ei se nyt vaan mene ihan niin, että vain impulsiiviset ihmiset eroaa. Ei vaikka niin tuntuisi hyvältä ajatella jos itse elää vielä onnellisena pitkässä liitossaan.
Eihän tuossa puhuttu impulsiivisista ihmisistä mitään. Se vaan on niin, että nuori ihminen vielä muuttuu ja kasvaa omaksi itsekseen 20 ikävuoden jälkeenkin ja on hyvä ettei siinä vaiheessa tehtäisi niin ratkaisevia , loppuelämää koskettavia ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeat ihmiset ovat vaikeita kaikissa liitoissa.
Niinhän se on ikävä kyllä. Onneksi moni mies on tajunnut tilanteen ja hankkinut vaimonsa ulkomailta. Suomalainen nainen on liian riidanhaluinen vastarannankiiski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jauhetaan äitien uusista puolisoista. Kuinka oot paska äiti jos otat uuden kumppanin. Isät tapaa lapsiaan kaksi kertaa kuussa ja muuten saavat rauhassa deittailla ja seurustella ilman huolen häivää. Ei tarvii lasten arjestakaan huolehtia. Voi viettää laatuaikaa lasten kanssa muutaman päivän kuussa. Ja sitten valitetaan vielä että pitäisi osallistua lapsien elättämiseen muutamalla satasella kuussa.
Asiaan on hyvin helppo ratkaisu: anna ne lapset sille isälle ja rupea itse maksamaan niitä maksuja.
Eikö kelpaakaan? Miksi ei?
Nämä ovat aina mielenkiintoisia nämä miehet, joille lapset ovat yhtä kuin raha. Minun vanhempani olivat yhdessä isän kuolemaan saakka, mutta en olisi voinut kuvitella isäni sanovan missään tapauksessa jotain tuollaista. Päin vastoin, hän lopetti tupakoinninkin veljensä keuhkosyöpään kuolemisen jälkeen ollessani kymmenvuotias, koska "Tua flikk tarvitte issä viäl pitkä aikka" (kyllä, suora lainaus), ja sainkin pitää hänet vielä 29 vuotta ennen kuin vanhuus hänet vei. On siis isiä, jotka rakastavat lapsiaan ja isiä, jotka eivät. Olisi kaikille helpompaa, jos nämä jälkimmäiset myöntäisivät sen vain reilusti.
Itse elin 19v uusperheessä lähi-äitipuolena ja meillä ei mitään kiistoja ollut miehen exän kanssa. On nykyään mun fb-kaveri ha monet lapsen juhlat järkättiin yhdessä.
Nyt olen itse eronnut ja olen kyllä ajatellut, että en uusperhettä perusta mutta se johtunee siitä, että en kaipaa kenenkään kanssa asumaan 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naistenlehdissä on jatkuvasti tarinoita "eron jälkeen kaikki on paremmin". Kiinnostaisi tietää myös ne tarinat, jossa "eron jälkeen kaikki on paskemmin". Mikähän on suhde näiden osalta? Onko parempia vai paskempia enemmän? Itse olen kuullut, että useammin menee paskemmin. Ja toisinaan on palattu myös takaisin yhteen.
Luulen, että pitkällä tähtäimellä kaikki ovat tyytyväisiä. Koska ihmismieli toimii niin. Pakkohan sitä on olla tyytyväinen siihen, mitä on, jos haluaa olla onnellinen.
Minä väitän, että 80 prosentilla on rankkaa erojen jälkeen. Ennen kuin saa pääkopan uuteen asentoon.
Sanotaan, että erosta toipuminen vie kolmanneksen siitä ajasta, mitä oli yhdessä. Etenkin jos on ollut jätetty. Ja jos eron jälkeen on henkistä väkivaltaa.
Hyvin moni nainen on tunnustanut minulle eronneensa aikanaan turhan heppoisesti. He tunnustavat tämän vasta noin 15 v eron jälkeen. Myöntävät, että mies oli ihan hyvä, ja ongelmia oli oman itsen kanssa. Kyllä hekin ovat ihan tyytyväisiä nykytilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Kun erosin, exän ja mun välit paranivat. Oltiin kuin työkavereita ja lasten hyvinvointi meidän työ. Hyvin onnistui hoitaa kaikki asiat, kun ei ollut tunteet enää pelissä mukana.
Juu, onnistuneitakin tarinoita on, poikkeukset vahvistaa säännön, mutta niillä on turha rohkaista ihmisiä eroamaan.
Fakta on, että reilusti enemmistöllä erosta seuraa pitkäaikaista isoa harmia ja stressiä elämään.
On todella poikkeuksellista erota hyvissä väleissä, tai saada välit hyviksi edes muutamassa vuodessa eron jälkeen.
Ap
Olisiko sinulla jotain faktaa esittää väitteesi tueksi?
Etsipä faktaa siitä, kuinka paljon tienaavat oikeusavustajat, perheriitoihin erikoistuneet lakimiehet, ja kuinka paljon sossut, lastenvalvojat, jne joutuvat tekemään töitä. Vaikea saada edes aikoja perheasiainsovitteluihin, on niin täyttä.
Ja jos et ole päässyt seuraamaan läheltä tosielämän tapauksia, niin minä olen. Paljon. Harmillisen paljon.
Ap
Fiksut ihmiset eivät ryhdy tuohon huoltajuuskiistarumbaan, vaikka eroavatkin.
Asiat hoituvat asioina, ja pystytään olemaan samoissa perhejuhlissa. Ei ole pakko tehdä elämästä hullunmyllyä, vaikka eroaa. Eri asia sitten on, jos toinen puoliso on sellainen, jonka kanssa ei mikään normaalikeskustelu onnistu. Näitäkin valitettavasti on, mutta omassa tuttavapiirissäni ei onneksi yhtään.
Fiksu mies, kuten esim. minä seurasi tarkkaan miten kavereilla pysyy liitot kasassa, kokeili itsekin muutaman naisen kanssa yhteiseloa, kunnes päätyi siihen tosiasiaan, että vain pieni vähemmistö naisista on sellaisia, joiden kanssa voisi harkita pysyvää suhdetta ja perhettä. Lopulta aloin selvittää miten muissa kulttuureissa suhteudutaan yhteiseloon ja päädyin aasialaiseen vaimoon. Meillä ei riidellä ja kumpikin sitä mieltä, että jos joskus suhteessa ilmenee ongelmia tai väljähtymistä, teemme yhdessä töitä, että saamme kaiken hyvän takaisin. En ikinä voisi tehdä lapsille sitä temppua, että muuttaisin heistä erilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuollaista tullut nähtyä. Myös omia kokemuksia siitä, miten lapselliseksi nainen usien muuttuu, kun suhde alkaa rakoilla. Moni taantuu aivan uhmaikäisen lapsen tasolle ja yrittää vielä kääntää miehen ystäviäkin tätä vastaan.
Niin, naisen muuttuu lapselliseksi ja mies tilastollisesti tappaa. Jos haluat siis tehdä sukupuoleen liittyviä yleistyksiä.
Linkitäpäs se tilastosi.
No ihan yleistä tietoahan tuo on. Googleta itse. Tai lue useammin uutisia. Eri
Avioliitoista yli 60% päätyy eroon. Se kertoo suomalaisten naisten kyvystä toimia tiiminä.
Kaikista avioliitoista. Ensimmäisistä avioliitoista päätyy eroon vain 39%. Aina on teitä toniniemisiä ja mattinykäsiä nostamassa kokonaisavioerotilastoa.
Meillä on ensi keväänä 30-vuotishääpäivä. Pitääkö joku paremmaksi?
P.S. Meillä ei ole lapsia. Johtuukohan parisuhteemme hyvä laatu siitä?
Mun vanhemmilla on ensi kesänä 70-vuotishääpäivä. Jos nyt elävät siihen asti.
Ja minun vanhempani 59 vuotta ennen kuin isä kuoli, mutta haluaisinkin tietää ns. nuoremmasta sukupolvesta, sanotaan meistä 60-luvulla syntyneistä ja nuoremmista. Onko erotuolileikki tosiaan yhtä yleistä kuin mitä median perusteella näyttää?
Ei kuulosta tutulta ollenkaan. Erosin, asiat sovittiin kellon tarkkaan lastenvalvojalla ja mitään tarvetta kommunikoinnille exän kanssa ei ole, ellei sitä halua. Elän omaa elämääni nykyisen puolison kanssa ja avioero hoidettiin parilla allekirjoituksella aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jauhetaan äitien uusista puolisoista. Kuinka oot paska äiti jos otat uuden kumppanin. Isät tapaa lapsiaan kaksi kertaa kuussa ja muuten saavat rauhassa deittailla ja seurustella ilman huolen häivää. Ei tarvii lasten arjestakaan huolehtia. Voi viettää laatuaikaa lasten kanssa muutaman päivän kuussa. Ja sitten valitetaan vielä että pitäisi osallistua lapsien elättämiseen muutamalla satasella kuussa.
Asiaan on hyvin helppo ratkaisu: anna ne lapset sille isälle ja rupea itse maksamaan niitä maksuja.
Eikö kelpaakaan? Miksi ei?
Nämä ovat aina mielenkiintoisia nämä miehet, joille lapset ovat yhtä kuin raha. Minun vanhempani olivat yhdessä isän kuolemaan saakka, mutta en olisi voinut kuvitella isäni sanovan missään tapauksessa jotain tuollaista. Päin vastoin, hän lopetti tupakoinninkin veljensä keuhkosyöpään kuolemisen jälkeen ollessani kymmenvuotias, koska "Tua flikk tarvitte issä viäl pitkä aikka" (kyllä, suora lainaus), ja sainkin pitää hänet vielä 29 vuotta ennen kuin vanhuus hänet vei. On siis isiä, jotka rakastavat lapsiaan ja isiä, jotka eivät. Olisi kaikille helpompaa, jos nämä jälkimmäiset myöntäisivät sen vain reilusti.
Kyllä se niin vaan menee, että eron jälkeen isästä tahtoo tulla pelkkä maksumies. Niin kävi meidänkin perheessä. Me kaksi nuorimmaista olisimme halunneet lähteä isän matkaan, mutta eipä se onnistunut ja niin me jäätiin hullun äidin hoteisiin. Äiti yritti kaikin keinoin myrkyttää välit isäämme. Elarit mitä mutsi sai menivät aivan muuhun, kuin meille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että ero voi olla kaikille osapuolille hyvä ratkaisu, jos
A) päätös erota on yhteinen
B) TAI edes yhdessä harkittu siten, että molemmat osapuolet ovat tulleet kuulluiksi ja molemmille on annettu mahdollisuus omalta osaltaan yrittää vaikuttaa suhteen lopputulokseen
Parhaat näkemäni erot ovat olleet niitä, joissa liittoa on yritetty vuosia yhdessä pelastaa ja käyty esim. avioliittoleireillä, perheneuvolassa tai pariterapiassa. Joissa molemmilla olo, että on yritetty ja olo, ettei kaikki kunnossa.
Näissä tilanteissa ei kiirehditä, vaan erojärjestelytkin tulee usein mietittyä myös lapsen näkökulmasta rauhassa. Nämä tyypit voivat jälkikäteen sanoa, että olisi pitänyt erota jo aiemmin, mutta ehkä juuri se että eroa on harkittu pitkään, on tehnyt erosta pääasiassa myönteisen kokemuksen.
Yhden henkilön subjektiivinen kokemus onnesta tai onnettomuudesta on todella harmaata aluetta. Milloin on kyse aidosti parisuhdeongelmasta vai sittenkin yksilön omasta kriisistä tai tyytymättömyydestä. Meneekö yhden henkilön oma kokemus onnellisuudesta koko perheen edelle, on iso kysymys. Nopea eropäätös voi aiheuttaa shokkia, hylätyksi tulemisen tunnetta, äkkinäisiä vaikutuksia asumiseen, vaikeuttaa muiden osapuolten sopeutumista jne. Jätetty osapuoli kipuilee omaa hätäänsä, lapset jäävät yksin omassa kriisistään.
Eroamistapa on iso tekijä tässä. Mutta henkilö, joka ei osaa sanoittaa omia tunteitaan tai tarpeitaan suhteessa, harvoin on kovin hyvä sitä tekemään fiksusti myöskään erotessa. Ja sitten ollaan näiden mustavalkoisten shokkierojen äärellä.
Tätähän on myös tutkittu: ihmiset jotka tavoittelevat onnellisuutta, eivät ole onnellisia. Onnellisuus on tunne, ei pysyvä asiaintila.
En nyt sano, etteikö tällaistakin ole. Mutta tunnen kuitenkin useampia eroja, joissa kumppanin erohalu on tullut toiselle shokkina vaikka suhteen ongelmia on ratkottu ja vatvottu sen erohaluisen aloitteesta jo kauan aikaa. Jos toisen erotoivetta ei halua uskoa, ei sitä kovin helpolla uskokaan.
Otetaan nyt esimerkkinä oma entinen avopuolisoni; vuosien aikana hänellä oli esim useita (toistakymmentä) syrjähyppyjä, varmaan koska suhteemme oli niin kaverillinen ja intohimoton. Olin 2 vuotta ennen eroa varoittanut, että meidän pitää suhteellemme tehdä jotain tai ero on väistämätön. Lapsen vuoksi sitä ei olisi kumpikaan halunnut. Vaikka asiaa käsiteltiin aina viimeisiin kuukausiin saakka, oli lopullinen eroilmoitukseni hänelle kuitenkin yllätys. Hän kertoi, että oli ajatellut että korjaisimme suhdettamme "sitten kun.."
Olen tajunnut, että olin hänelle ennen kaikkea mukavan elämän mahdollistaja, taloudellisesti ja muuten, sekä tuki ja turva elämässä. Kuka sellaisesta haluaisikaan luopua jos ei romanttista suhdetta pidä syystä tai toisesta itselleen tarpeellisena.
Vai sellaista.
Miksiköhän minun kommenttiani ei hyväksytä, jos lainaan jotain tiettyä? Kahta en pystynyt lainaamaan, kolmanteen sama kommentti - vai sellaista - hyväksyttiin. Saako selityksen, modet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jauhetaan äitien uusista puolisoista. Kuinka oot paska äiti jos otat uuden kumppanin. Isät tapaa lapsiaan kaksi kertaa kuussa ja muuten saavat rauhassa deittailla ja seurustella ilman huolen häivää. Ei tarvii lasten arjestakaan huolehtia. Voi viettää laatuaikaa lasten kanssa muutaman päivän kuussa. Ja sitten valitetaan vielä että pitäisi osallistua lapsien elättämiseen muutamalla satasella kuussa.
Asiaan on hyvin helppo ratkaisu: anna ne lapset sille isälle ja rupea itse maksamaan niitä maksuja.
Eikö kelpaakaan? Miksi ei?
Nämä ovat aina mielenkiintoisia nämä miehet, joille lapset ovat yhtä kuin raha. Minun vanhempani olivat yhdessä isän kuolemaan saakka, mutta en olisi voinut kuvitella isäni sanovan missään tapauksessa jotain tuollaista. Päin vastoin, hän lopetti tupakoinninkin veljensä keuhkosyöpään kuolemisen jälkeen ollessani kymmenvuotias, koska "Tua flikk tarvitte issä viäl pitkä aikka" (kyllä, suora lainaus), ja sainkin pitää hänet vielä 29 vuotta ennen kuin vanhuus hänet vei. On siis isiä, jotka rakastavat lapsiaan ja isiä, jotka eivät. Olisi kaikille helpompaa, jos nämä jälkimmäiset myöntäisivät sen vain reilusti.
Kyllä se niin vaan menee, että eron jälkeen isästä tahtoo tulla pelkkä maksumies. Niin kävi meidänkin perheessä. Me kaksi nuorimmaista olisimme halunneet lähteä isän matkaan, mutta eipä se onnistunut ja niin me jäätiin hullun äidin hoteisiin. Äiti yritti kaikin keinoin myrkyttää välit isäämme. Elarit mitä mutsi sai menivät aivan muuhun, kuin meille lapsille.
Noo, vähissä on mun piireissä huoltajuussopimukset missä maksellaan mitään ruokkoja kumminkaan päin. Äiteillä tulee ostettua pääasiallisesti vaatteet, koulutarvikkeet, hygieniatuotteet jne ja kun isä sitten ostaa kerran vuodessa luistimet tai pelikoneen (jota itsekin pelaa) on hän omasta mielestään maksanut "kaiken" ;D
Sukkiakaan voi ostaa rikkinäisten tilalle, näin ainakin mun ystäväpiirissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jauhetaan äitien uusista puolisoista. Kuinka oot paska äiti jos otat uuden kumppanin. Isät tapaa lapsiaan kaksi kertaa kuussa ja muuten saavat rauhassa deittailla ja seurustella ilman huolen häivää. Ei tarvii lasten arjestakaan huolehtia. Voi viettää laatuaikaa lasten kanssa muutaman päivän kuussa. Ja sitten valitetaan vielä että pitäisi osallistua lapsien elättämiseen muutamalla satasella kuussa.
Asiaan on hyvin helppo ratkaisu: anna ne lapset sille isälle ja rupea itse maksamaan niitä maksuja.
Eikö kelpaakaan? Miksi ei?
Nämä ovat aina mielenkiintoisia nämä miehet, joille lapset ovat yhtä kuin raha. Minun vanhempani olivat yhdessä isän kuolemaan saakka, mutta en olisi voinut kuvitella isäni sanovan missään tapauksessa jotain tuollaista. Päin vastoin, hän lopetti tupakoinninkin veljensä keuhkosyöpään kuolemisen jälkeen ollessani kymmenvuotias, koska "Tua flikk tarvitte issä viäl pitkä aikka" (kyllä, suora lainaus), ja sainkin pitää hänet vielä 29 vuotta ennen kuin vanhuus hänet vei. On siis isiä, jotka rakastavat lapsiaan ja isiä, jotka eivät. Olisi kaikille helpompaa, jos nämä jälkimmäiset myöntäisivät sen vain reilusti.
Tämä vuodatus ei ollut millään muotoa vastaus kysymykseeni.
Toistetaanpa: kun kerran yh-äidillä on niin inhottavaa, kun etäisä vain bailaa ja viettää poikamieselämää, niin miksei luovuta sitä lähivanhemmuutta hänelle? Väitän että valtaosa ottaisi sen riemusta kiljuen vastaan.
Niin että miksei siis näin? Rahahan ei ole yhtään mitään, kuten kirjoitit, eli maksuja maksaisit varmaan mielelläsi, nehän kun menee vain lapselle, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jauhetaan äitien uusista puolisoista. Kuinka oot paska äiti jos otat uuden kumppanin. Isät tapaa lapsiaan kaksi kertaa kuussa ja muuten saavat rauhassa deittailla ja seurustella ilman huolen häivää. Ei tarvii lasten arjestakaan huolehtia. Voi viettää laatuaikaa lasten kanssa muutaman päivän kuussa. Ja sitten valitetaan vielä että pitäisi osallistua lapsien elättämiseen muutamalla satasella kuussa.
Asiaan on hyvin helppo ratkaisu: anna ne lapset sille isälle ja rupea itse maksamaan niitä maksuja.
Eikö kelpaakaan? Miksi ei?
Nämä ovat aina mielenkiintoisia nämä miehet, joille lapset ovat yhtä kuin raha. Minun vanhempani olivat yhdessä isän kuolemaan saakka, mutta en olisi voinut kuvitella isäni sanovan missään tapauksessa jotain tuollaista. Päin vastoin, hän lopetti tupakoinninkin veljensä keuhkosyöpään kuolemisen jälkeen ollessani kymmenvuotias, koska "Tua flikk tarvitte issä viäl pitkä aikka" (kyllä, suora lainaus), ja sainkin pitää hänet vielä 29 vuotta ennen kuin vanhuus hänet vei. On siis isiä, jotka rakastavat lapsiaan ja isiä, jotka eivät. Olisi kaikille helpompaa, jos nämä jälkimmäiset myöntäisivät sen vain reilusti.
Kyllä se niin vaan menee, että eron jälkeen isästä tahtoo tulla pelkkä maksumies. Niin kävi meidänkin perheessä. Me kaksi nuorimmaista olisimme halunneet lähteä isän matkaan, mutta eipä se onnistunut ja niin me jäätiin hullun äidin hoteisiin. Äiti yritti kaikin keinoin myrkyttää välit isäämme. Elarit mitä mutsi sai menivät aivan muuhun, kuin meille lapsille.
Noo, vähissä on mun piireissä huoltajuussopimukset missä maksellaan mitään ruokkoja kumminkaan päin. Äiteillä tulee ostettua pääasiallisesti vaatteet, koulutarvikkeet, hygieniatuotteet jne ja kun isä sitten ostaa kerran vuodessa luistimet tai pelikoneen (jota itsekin pelaa) on hän omasta mielestään maksanut "kaiken" ;D
Sukkiakaan voi ostaa rikkinäisten tilalle, näin ainakin mun ystäväpiirissä.
Ja kaiken tämän kuulit luonnollisesti naiselta, etkä tuolta mieheltä? Meilläkin mutsi osasi vain uhriutua. Isäni, joka oli ainoa työssäkäyvä, ei äitini mukaan antanut ikinä "penniäkään" mihinkään. Silti meillä kuitenkin oli aina ruokaa ja puhtaat ehjät vaatteet, ennen eroa.
niin, diskosta äkkiä uutta seuraa kun ei edellisen perässä vonkaaminen tuottanut kuin tytteli-itkuja..
huono naikkoshäviäjä yrittää ränkyttää kostojornoa pahoiksi onglmiksi asti.
Kerronpa näinpäin esimerkin, eli omat vanhemmat eivät eronneet. Muuttivat erilleen kun olin jo täysi-ikäinen ja muuttanut pois kotoa ja olen siis se nuorin lapsi.
Ja se mitä tapahtui, niin se kusipäisin muuttui vieläkin kusipäisemmäksi ja toinen alkoi tissutella kaljaa ilmeisesti lähes päittäin.
Kauhulla ajattelen jos olisivat eronneet kun olen ollut lapsi tai teini. Minulta olisi hävinnyt se vähäinenkin illuusio kodista. Eikä kummankaan luona olisi pystynyt asumaan(tai pakko kait olisi ollut).
Jotenkin niin kauan kuin asuivat yhdessä niin pitivät edes jotenkin toisensa kurissa, mutta kun pääsivät "vapaaksi" niin kumpikin muuttui kaikenkaikkiaan vaan pahemmaksi ihmiseksi.
Ei niiden kanssa sitten enää oikein pystynyt olemaan tekemisissä. Niin kauan kuin asuivat saman katon alla niin niiden kanssa vielä saattoi olla joskus harvoin tekemisissä.
Minun ainoa pelastus oli että eivät eronneet ennen kuin olin aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jauhetaan äitien uusista puolisoista. Kuinka oot paska äiti jos otat uuden kumppanin. Isät tapaa lapsiaan kaksi kertaa kuussa ja muuten saavat rauhassa deittailla ja seurustella ilman huolen häivää. Ei tarvii lasten arjestakaan huolehtia. Voi viettää laatuaikaa lasten kanssa muutaman päivän kuussa. Ja sitten valitetaan vielä että pitäisi osallistua lapsien elättämiseen muutamalla satasella kuussa.
Asiaan on hyvin helppo ratkaisu: anna ne lapset sille isälle ja rupea itse maksamaan niitä maksuja.
Eikö kelpaakaan? Miksi ei?
Nämä ovat aina mielenkiintoisia nämä miehet, joille lapset ovat yhtä kuin raha. Minun vanhempani olivat yhdessä isän kuolemaan saakka, mutta en olisi voinut kuvitella isäni sanovan missään tapauksessa jotain tuollaista. Päin vastoin, hän lopetti tupakoinninkin veljensä keuhkosyöpään kuolemisen jälkeen ollessani kymmenvuotias, koska "Tua flikk tarvitte issä viäl pitkä aikka" (kyllä, suora lainaus), ja sainkin pitää hänet vielä 29 vuotta ennen kuin vanhuus hänet vei. On siis isiä, jotka rakastavat lapsiaan ja isiä, jotka eivät. Olisi kaikille helpompaa, jos nämä jälkimmäiset myöntäisivät sen vain reilusti.
Kyllä se niin vaan menee, että eron jälkeen isästä tahtoo tulla pelkkä maksumies. Niin kävi meidänkin perheessä. Me kaksi nuorimmaista olisimme halunneet lähteä isän matkaan, mutta eipä se onnistunut ja niin me jäätiin hullun äidin hoteisiin. Äiti yritti kaikin keinoin myrkyttää välit isäämme. Elarit mitä mutsi sai menivät aivan muuhun, kuin meille lapsille.
Noo, vähissä on mun piireissä huoltajuussopimukset missä maksellaan mitään ruokkoja kumminkaan päin. Äiteillä tulee ostettua pääasiallisesti vaatteet, koulutarvikkeet, hygieniatuotteet jne ja kun isä sitten ostaa kerran vuodessa luistimet tai pelikoneen (jota itsekin pelaa) on hän omasta mielestään maksanut "kaiken" ;D
Sukkiakaan voi ostaa rikkinäisten tilalle, näin ainakin mun ystäväpiirissä.
Ja kaiken tämän kuulit luonnollisesti naiselta, etkä tuolta mieheltä? Meilläkin mutsi osasi vain uhriutua. Isäni, joka oli ainoa työssäkäyvä, ei äitini mukaan antanut ikinä "penniäkään" mihinkään. Silti meillä kuitenkin oli aina ruokaa ja puhtaat ehjät vaatteet, ennen eroa.
Ei kyllä tämä on ihan omakohtainenkin kokemus :D Mutta samapa tuo, iskälle on tärkeää uudet autot ja telkkarit, mulle se että lapsi kulkee siisteissä ja sopivissa vaatteissa ja saa hyvälle tuoksuvaa deodoranttia kainaloon. Onneksi minua ei kiinnosta silmääkään kuluttaa rahojani johonkin niin urpoon kuin uuteen autoon tai kaiuttimiin niin on tuota varaa ostella lapselle mitä hän tarvitsee. Riittävät tulot ja pienet menot :)
En nyt sano, etteikö tällaistakin ole. Mutta tunnen kuitenkin useampia eroja, joissa kumppanin erohalu on tullut toiselle shokkina vaikka suhteen ongelmia on ratkottu ja vatvottu sen erohaluisen aloitteesta jo kauan aikaa. Jos toisen erotoivetta ei halua uskoa, ei sitä kovin helpolla uskokaan.
Otetaan nyt esimerkkinä oma entinen avopuolisoni; vuosien aikana hänellä oli esim useita (toistakymmentä) syrjähyppyjä, varmaan koska suhteemme oli niin kaverillinen ja intohimoton. Olin 2 vuotta ennen eroa varoittanut, että meidän pitää suhteellemme tehdä jotain tai ero on väistämätön. Lapsen vuoksi sitä ei olisi kumpikaan halunnut. Vaikka asiaa käsiteltiin aina viimeisiin kuukausiin saakka, oli lopullinen eroilmoitukseni hänelle kuitenkin yllätys. Hän kertoi, että oli ajatellut että korjaisimme suhdettamme "sitten kun.."
Olen tajunnut, että olin hänelle ennen kaikkea mukavan elämän mahdollistaja, taloudellisesti ja muuten, sekä tuki ja turva elämässä. Kuka sellaisesta haluaisikaan luopua jos ei romanttista suhdetta pidä syystä tai toisesta itselleen tarpeellisena.