Lue keskustelun säännöt.
Miten helvetillistä voi eron jälkisotkut ja uusperhesopat olla!!
02.11.2021 |
Ympäriltäni on viimeisen 10 vuoden aikana eronnut 5 läheistä ystävääni. (Itse olen myös ollut asumuserossa aikoinaan mieheni kanssa, kokemusta löytyy siis itseltänikin).
Alan todella kyseenalaistaa lauseen "eron jälkeen kaikki on paremmin" ja varsinkin "lapset voivat hyvin kun vanhemmatkin voivat hyvin".
Juu, näin olettaisi, että ero ratkaisee ongelmat, mutta EI RATKAISE ja vanhemmat eivät voi eron jälkeen hyvin.
Vastoin ennakko-odotuksia (järkevät osapuolet, ei päihdeongelmia, kuvioissa joillakin jopa terapia apunaan) eroista on poikkeuksetta tullut pitkittynyttä, vuosikausia kestävää riitaa, puolin ja toisin haukkumisia, lasten käyttämistä aseina, uusien puolisoiden mustamaalaamista niin lapsille kuin kaikille muillekin, EIKÄ LOPPUA NÄY.
Osalla riidat käräjillä ja lakimiehillä asti.
Eli JOS mietit eroa ja kuvittelet, että elämäsi on eron jälkeen onnellista, helppoa ja sujuvaa ja ex-puolison olemassaolo ja hankaluus lakkaa vaivaamasta sinua, niin VÄÄRIN.
Totuus on, että ex lakkaa vaikuttamasta elämääsi aikaisintaan siinä vaiheessa, kun lapset ovat isoja, muuttaneet omilleen. Siihen asti joudut olemaan tekemisissä, kaikki huonot puolet joudut kärsimään edelleen, kaupanpäällisenä vielä kostonhimo ja tahalliset väärinkäsitykset, kaikki mahdollinen vääntäminen.
Riitaa ja sanomista, väärinkäsityksiä ja tahallisia väärinkäsityksiä tulee kaikista. Miten lapset kasvatetaan, miten tavataan, sopimuksista ei pidetä kiinni, mitä lapsille syötetään, kumpi ostaa mitäkin, mihin rahat ja elarit käytetään, paljonko niitä maksetaan, kodeissa eri säännöt ja arvot, kuvioissa hämmentää uudet puolisot ja heidän lapset ja täysin erilaiset tapansa ja arvonsa.
OLETKO VALMIS?
Kannatan eroa, JOS suhteessa on fyysistä väkivaltaa, pahaa henkistä väkivaltaa tai pahoja päihdeongelmia. Muuten EI KANNATA.
Käyttäkää aikanne, vaivanne ja rahanne käräjöintien ja lakimiesten sijaan pariterapiaan, avioliittoleireihin jne.
Sinua on varoitettu. Oma elämäsi ja teet tietysti kuten itse parhaaksi näet, mutta muista ja varaudu, ero ja eron hankaluus ei todellakaan ole ohi puolessa vuodessa eikä vuodessa. Ei edes viidessä vuodessa. Hankaluudet kestävät siihen saakka, kun nuorinkin lapsista on vähintään lähellä täysi-ikää.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama kokemus. Meillä oli perusrauhallinen perhe-elämä, parisuhde nyt mitä se usein on ruuhkavuosissa, mutta perushyvä. Riitoja harvoin, lapset tasapainossa. Sitten mies otti yllättäen eron, ei oltu kuulemma onnellisia, lapset kyllä sopeutuu (oli lukenut iltasanomista).
Takana kahden vuoden helv***i. Lapset oireilleet, toinen todella pahasti, vieläkään ei sopua raha-asioista, asuminen maksaa ja elintaso romahtanut (kumpikaan ei saa tukia), mies ulkoistanut syyn erolle ja lasten pahoinvointiin nyt minulle. Miehellä uusi lapseton naisystävä, joka kaikessa minua parempi, ja tästä muistutellaan minua viikottain. Mies on silmissäni aivan eri ihminen kuin ennen. Omia primitiivisiä reaktioitani en olisi myöskään uskonut koskaan itsessäni kohtaavani. Mitenkään parempaan suuntiin emme ole ihmisinä automaattisesti muuttuneet. Mies sai mitä tahtoi (eron, vapauden, uuden naisystävän), mutta ei vaikuta olevan yhtään tasapainossa. Itselle tämä oli pieni kuolema. Kyllä lapset nämä aistii ja näkee, vaikkei lasten edessä riidelläkään.
No, lisää vaan terapiaa ja self help-kirjoja itse kullekin säädylle.
Olen pahoillani puolestasi, mutta näkemyksesi perushyvästä parisuhteesta on kuitenkin yksin omasi. Mieshän halusi erota ja ilmaisi, ettei koe suhdetta onnelliseksi. Eli vaikka itse näitkin elämänne hyvänä, ei mies jakanut tunnettasi. Eron jälkeiseen käytökseen en osaa sanoa mitään, se on varmasti samallalailla osapuolille oma subjektiivinen kokemuksensa, mutta eroon johtaneet syyt kerroit heti alussa faktoina: mies ei kokenut parisuhdetta eikä yhteiselämää hyväksi ja onnelliseksi.
Mitähän varten tätäkin on alapeukutettu? Kirjoittajahan kertoo itse, että mies halusi eron koska ei ollut onnellinen. Hänestä suhde oli perushyvä. Onko nyt siis niin, että vain naisen kokemus suhteen tilasta on oikea ja mies oli omissa tunteissaan väärässä eli ero =turha?
No minulla oli ihan samanlainen tilanne kuin tuon kirjoittajalla, mutta olen mies. Ex-vaimo halusi eron kun väsyi ruuhkavuosiin eikä halunnut mennä töihin. Meilläkin arki oli ihan normaalia, ei alkoholiongelmia, väkivaltaa tms. Hän kuvitteli ruohon olevan vihreämpää aidan takana ja ryntäsi heti uuteen suhteeseen ja uusperheeseen. Yllättäen siellä oli samat asiat ja ongelmat vastassa joita ei halunnut eron yhteydessä käsitellä. On nyt katkeroitunut ja hoitaa asioita vähän sinnepäin ja lapset kärsii. Uusi ukkonsa on vielä erittäin mustasukkaista sorttia joka on koko ajan vaikeuttamassa lasten asioiden hoitamista. Odotan vain lasten aikuistumista, että voin sulkea tuon oven lopullisesti elämästäni.
Eli kyllä, vaikka tarinalla on aina kaksi puolta, niin silti ihmiset ottavat itsekkäästi ja liian helposti eroja vaikka mitä sanotaan. Jos taas tuntuu, että parisuhde ahdistaa niin silloin ei pidä mennä parisuhteeseen tai hankkia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama kokemus. Meillä oli perusrauhallinen perhe-elämä, parisuhde nyt mitä se usein on ruuhkavuosissa, mutta perushyvä. Riitoja harvoin, lapset tasapainossa. Sitten mies otti yllättäen eron, ei oltu kuulemma onnellisia, lapset kyllä sopeutuu (oli lukenut iltasanomista).
Takana kahden vuoden helv***i. Lapset oireilleet, toinen todella pahasti, vieläkään ei sopua raha-asioista, asuminen maksaa ja elintaso romahtanut (kumpikaan ei saa tukia), mies ulkoistanut syyn erolle ja lasten pahoinvointiin nyt minulle. Miehellä uusi lapseton naisystävä, joka kaikessa minua parempi, ja tästä muistutellaan minua viikottain. Mies on silmissäni aivan eri ihminen kuin ennen. Omia primitiivisiä reaktioitani en olisi myöskään uskonut koskaan itsessäni kohtaavani. Mitenkään parempaan suuntiin emme ole ihmisinä automaattisesti muuttuneet. Mies sai mitä tahtoi (eron, vapauden, uuden naisystävän), mutta ei vaikuta olevan yhtään tasapainossa. Itselle tämä oli pieni kuolema. Kyllä lapset nämä aistii ja näkee, vaikkei lasten edessä riidelläkään.
No, lisää vaan terapiaa ja self help-kirjoja itse kullekin säädylle.
Olen pahoillani puolestasi, mutta näkemyksesi perushyvästä parisuhteesta on kuitenkin yksin omasi. Mieshän halusi erota ja ilmaisi, ettei koe suhdetta onnelliseksi. Eli vaikka itse näitkin elämänne hyvänä, ei mies jakanut tunnettasi. Eron jälkeiseen käytökseen en osaa sanoa mitään, se on varmasti samallalailla osapuolille oma subjektiivinen kokemuksensa, mutta eroon johtaneet syyt kerroit heti alussa faktoina: mies ei kokenut parisuhdetta eikä yhteiselämää hyväksi ja onnelliseksi.
Mitähän varten tätäkin on alapeukutettu? Kirjoittajahan kertoo itse, että mies halusi eron koska ei ollut onnellinen. Hänestä suhde oli perushyvä. Onko nyt siis niin, että vain naisen kokemus suhteen tilasta on oikea ja mies oli omissa tunteissaan väärässä eli ero =turha?
No minulla oli ihan samanlainen tilanne kuin tuon kirjoittajalla, mutta olen mies. Ex-vaimo halusi eron kun väsyi ruuhkavuosiin eikä halunnut mennä töihin. Meilläkin arki oli ihan normaalia, ei alkoholiongelmia, väkivaltaa tms. Hän kuvitteli ruohon olevan vihreämpää aidan takana ja ryntäsi heti uuteen suhteeseen ja uusperheeseen. Yllättäen siellä oli samat asiat ja ongelmat vastassa joita ei halunnut eron yhteydessä käsitellä. On nyt katkeroitunut ja hoitaa asioita vähän sinnepäin ja lapset kärsii. Uusi ukkonsa on vielä erittäin mustasukkaista sorttia joka on koko ajan vaikeuttamassa lasten asioiden hoitamista. Odotan vain lasten aikuistumista, että voin sulkea tuon oven lopullisesti elämästäni.
Eli kyllä, vaikka tarinalla on aina kaksi puolta, niin silti ihmiset ottavat itsekkäästi ja liian helposti eroja vaikka mitä sanotaan. Jos taas tuntuu, että parisuhde ahdistaa niin silloin ei pidä mennä parisuhteeseen tai hankkia lapsia.
Psykologia myös tunnistaa, että parisuhteen ahdistukset ilman väkivaltaa/mustasukkaisuutta/kontrollointia ovat heijastuksia tuntijan sisäisestä maailmasta.
Tässä tilanteessa ero on ns. Turha. Koska ahdistus ei johdu puolisosta eikä parisuhteesta. Tietty henkilö itse voi tulkita, että koska ahdistus loppui eroon, niin ero on oikea. Todellisuudessa ero on hoitanut vain oiretta, eikä syytä.
Vierailija kirjoitti:
Naistenlehdissä on jatkuvasti tarinoita "eron jälkeen kaikki on paremmin". Kiinnostaisi tietää myös ne tarinat, jossa "eron jälkeen kaikki on paskemmin". Mikähän on suhde näiden osalta? Onko parempia vai paskempia enemmän? Itse olen kuullut, että useammin menee paskemmin. Ja toisinaan on palattu myös takaisin yhteen.
No eipä sitä omia virheitään halua kaikelle kansalle kuuluttaa. Eron katuminen on paljon yleisempää kuin suostutaan tunnustamaan. Varsinkin naiset kehtaavat kertoa totuuden vasta kun erosta kulunut 10-15 vuotta eli kun ketään ei enää hetkauta jonkun vanhan mummon eroasiat.
Allekirjoitan täysin ap:n aloituksen! Ja joo joo, on niitäkin joilla kaikki menee hyvin ja pälä pälä mutta monissa ns. hyvin menneissä eroissa mm. täysin sivuutetaan se, että lapset reagoi eroon, jotkut vasta pitkän ajan kuluttua erosta. Hoetaan vain että "meidän lapset on niin sopeutuvaisia". Niinpä niin, ei se siltä näytä.
No joo, eihän ketään voi yhdessä väkisin pitää ja jos on väkivaltaa, alkoholismia ja muuta, niin ero on täysin oikein. Mutta se, että kuvittelee että perusliitosta erotessa elämä alkaa saman tien tai että kun löytää heti jonkun uuden kumppanin, jonka kanssa alkaa uusperhettä väsäämään, niin autuutta on elo. Ei ole, sen olen kyllä huomannut.
Itse en ole eronnut mutta jos joskus näin käy, niin olen vannonut, että hynttyitä yhteen en lyö kenenkään kanssa ennen kuin lapset on muuttaneet kotoa. En jaksaisi yhtään mitään uusperhekuvioita. En haluaisi, että lapset joutuvat sellaiseen sopeutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Aina jauhetaan äitien uusista puolisoista. Kuinka oot paska äiti jos otat uuden kumppanin. Isät tapaa lapsiaan kaksi kertaa kuussa ja muuten saavat rauhassa deittailla ja seurustella ilman huolen häivää. Ei tarvii lasten arjestakaan huolehtia. Voi viettää laatuaikaa lasten kanssa muutaman päivän kuussa. Ja sitten valitetaan vielä että pitäisi osallistua lapsien elättämiseen muutamalla satasella kuussa.
Mikä täsä viestissä oikein on pointti? Osa miehistä viettää laatuaika-hulivili elämää eron jälkeen ja valittaa lapsien maksamisesta. Sitten se isompi osa koittaa pitää homman kasassa ja mielellään viettäisi enemmänkin aikaa niiden lasten kanssa, eikä valita rahasta. Itse tiedän enemmän näitä isejä, jotka on oikeudessa asti tapelleet lapsista. Se mitä isä tai äiti tekee muuna aikana silloin kun ei ole lapset paikalla, vaikka pitäisi jatkuvaa kabareeta tai riippuliitäisi, ei kuulu eksälle pätkääkään.
Ja ps. Enemmän niistä isukkien uusista naisista jauhtaan p*skaa ja koitetaan hankaloittaa elämää kaikin keinoin. Tämäkin palsta on täynnä tarinoita miten kumppanin entinen on alkanut sabotoida kaikkea mahdollista heti kun uusi nainen on ilmestynyt kuvioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Kun erosin, exän ja mun välit paranivat. Oltiin kuin työkavereita ja lasten hyvinvointi meidän työ. Hyvin onnistui hoitaa kaikki asiat, kun ei ollut tunteet enää pelissä mukana.
Juu, onnistuneitakin tarinoita on, poikkeukset vahvistaa säännön, mutta niillä on turha rohkaista ihmisiä eroamaan.
Fakta on, että reilusti enemmistöllä erosta seuraa pitkäaikaista isoa harmia ja stressiä elämään.
On todella poikkeuksellista erota hyvissä väleissä, tai saada välit hyviksi edes muutamassa vuodessa eron jälkeen.
Ap
Sun mielestäsi siis puolisoa pitää sietää siihen asti, että nuorinkin lapsista täyttää 18? Ja vasta sitten voi erota?
Minusta tuo vasta olisikin lapsen kannalta inhottavaa. Että itsenäistymisen hetkellä, kun muuttaa pois lapsuudenperheen luota, se perhe samalla hetkellä hajoaisi, eikä minkäänlaista käytäntöä tavata vanhempia ja sisaruksia erillisissä kodeissa olisi ehtinyt syntymään.
Täysi-ikäinen ihminen sopeutuu kyllä kahteen "eri kotiin" missä käydä vierailuilla.
Todella moni nuori aikuinen on kuitenkin sitä mieltä, ettei heidän vuokseen olisi tarvinnut vanhempien pysyä hampaat irvessä yhdessä. Eivät he kiitä vanhempiaan tunnekylmästä kodista ja vanhempiensa elämän "pilaamisesta". Jos kuvittelee aikuisten lastensa ojentavan jonkin marttyyrin kruunun, erehtyy pahasti. Moni on sitä mieltä, että vanhempien olisi pitänyt erota jo paljon aikaisemmin eikä lastensa vuoksi pysyä parisuhteessa, johon ovat tyytymättömiä.
Minun vanhemmilleni kävi niin, että lasten takia päättivät lykätä eroa. Ja kun sitten viimeinenkin meistä oli täysi-ikäinen, vanhempani huomasivat tulevansa sittenkin toimeen keskenään, eivätkä lopultakaan eronneet. Nyt he ovat olleet naimisissa jo yli 50 vuotta, ja olen sanomattoman kiitollinen siitä, että he pysyivät parisuhteessaan meidän lasten vuoksi.
Nimenomaan heidän vuokseen pysyn hampaat irvessä tässä suhteessa. En hae uhriviittaa, mutta en halua jättää lapsia pitkäksi aikaa äitinsä kanssa yksin, koska hän on erittäin ailahtelevainen, taipuvainen henkiseen väkivaltaan ja hänellä lisäksi vielä krooninen sairaus, joka voi olla kuolemaksi. Ai niin, montako isää tässä maassa on saanut yksinhuoltajuuden ilman, että äiti on todistettavasti aiheuttanut ongelmia? Lähihuoltajuus yms. viikko/viikko systeemi ei vaikuta mahdolliselta. Olen kysynyt asianajajalta (siis maksanut ihan rahaa) tilanteesta ja tämä on vastaus. Nuorin on 11, lähden samalla ovenavauksella, kiun hänkin muuttaa pois.