Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hoitoalalla työskentelevät - tunteet potilasta kohtaan?
11.01.2015 |
Millaisia tunteita teillä, jotka olette terveydenhoitoalalla töissä, on syntynyt potilaita kohtaan? Voin kuvitella että tähän tulee vastaukseksi kaikenlaista negatiivista kuten sääli, inho, väsymys jne mutta onko kukaan vaikkapa ihastunut tai pohtinut jotain tapausta työajan ulkopuolella?
Kommentit (111)
Minulle tulee aika negatiivisia tunteita pintaan niistä potilaista ja omaisista jotka aina vaan jaksaa valittaa. Mikään ei ole ikinä hyvin. Tarjottu ratkaisu on aina paska ja itse ei haluta ottaa mitään vastuuta eikä tehdä töitä sen oman terveyden eteen. Jos ei potilas itse viitsi mitään tehdä niin en kyllä minäkään (yhtään enemmän kun on pakko).
Toinen ryhmä mikä aiheutta raivon tunteita on ne jotka ei antais hoitajan käyttää apua siirroissa; toinen hoitaja, nostolaite, liukulevy ym vaan kovaan ääneen vaaditaan että hoitaja suorittaa raskaan siirron yksin oman terveyden kustannuksella. Näille nykyään sanon ihan suoraan että jos ei apuväline kelpaa niin minä en aio omaa kehoni tilkoa ja sit voi mun puolesta makaa sängyssä sit koko päivä.
Ihanimmat potilaat on ne kenen kanssa syntyy aito kohtaminen. Potilas ymmärtää että yhdessä saamme sen arjen paremmaksi tai edes siedettäväksi. Teemme yhdessä sen mitä pitää ja kohtelu on molemminpuolin kunnioittava mutta rento, inhimmillinen. Ja joo. Olen itkenyt kun potilas on kuollut. Yksin ja yhdessä omaisten kanssa. Tässä ei minun mielestäni ole mitään hävettävää kunhan hoitaka on se joka tukee omaista ja auttaa häntä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 16:53"]
Onkohan paikalla lääkäreitä/hoitajia, joille on syntynyt merkityksellisiä hoitosuhteita...
AP
[/quote]
Merkityksellisin hoitosuhteeni on ollut selkäydinvammaisen asiakkaan hoitoringissä ...ja tunteitakin laidasta laitaan tuli käytyä läpi.
...Alapeukuttaja löysi taas! Moikkelis koikkelis ja pusuja sinne! <3 <3 <3
Olen töissä palvelutalossa. Tottakai asiakkaita kohtaan syntyy tunteita. Toisista tykkää enemmän toisista vähemmän. Kaikkia kohtaan pyrin olemaan tasapuolinen mutta ei se aina onnistu. Mietin joka päivä asukkeja kotonakin. Miten voisin auttaa paremmin, onko jotain mitä en ole huomannut yms. Mutta resurssit on mitä on ja aika on kortilla. Mieluusti suostuisin palkanalennukseenkin jos vain saataisiin enemmän henkilökuntaa! Voimat melko lopussa kun on kokoajan riittämätön olo.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 17:06"]
Hieman alkuperäisestä kysymyksestäni sivuun: ajatteletteko te sitä, kuinka merkittäviä te henkilökunta kenties olette esimerkiksi hoitokodin vanhusten arjen harvoina ihmiskontakteina? Sitä että vaikka he eivät ole teille niin merkityksellisiä niin te olette sitä heille? Eli heidän ajatuksissaan te olette kenties työaikanne ulkopuolella myös - miltä se teistä tuntuu?
AP
[/quote]
Sitä että hoitajat on niitä harvoja sosiaalisia suhteita vanhukselle tulee ajateltua usein. Omista asiakkaistani harva muistaa vaikka kuukauden loman jälkeen nimeäni tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 17:14"]
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 17:06"]
Hieman alkuperäisestä kysymyksestäni sivuun: ajatteletteko te sitä, kuinka merkittäviä te henkilökunta kenties olette esimerkiksi hoitokodin vanhusten arjen harvoina ihmiskontakteina? Sitä että vaikka he eivät ole teille niin merkityksellisiä niin te olette sitä heille? Eli heidän ajatuksissaan te olette kenties työaikanne ulkopuolella myös - miltä se teistä tuntuu?
AP
[/quote]
Sitä että hoitajat on niitä harvoja sosiaalisia suhteita vanhukselle tulee ajateltua usein. Omista asiakkaistani harva muistaa vaikka kuukauden loman jälkeen nimeäni tms.
[/quote]
missä siis olet töissä?
Tietynlaiset potilaat herättävät ärtymystä, lähinnä kyseessä on usein potilas joka aiheetta vie kohtuuttomasti hoitajan aikaa joka on sitten tarvitsemmilta potilailta pois. Vanhat potilaat ovat usein hirveän herttaisia, ja herättävät lämpimiä tunteita.
Ihastunut en ole koskaan. Joskus mietin potilastapauksia kotonakin. Erityisesti potilaan menehdyttyä mietin useinkin tilannetta kokonaisuutena (ovat toki aina erilaisia), miten omaiset tuli kohdattua, pystyinkö tukemaan potilasta kaikin mahdollisin keinoin jne. Näitä mietin siis ihan ammatillisen kehittymiseni kannalta. Samoin mietin "avoimia" tapauksia, siis kun tutkimukset ovat vielä kesken eikä tarkkaan tiedetä mikä johtuu mistäkin. On opettavaista yrittää aina itse päätellä saatavilla olevan informaation perusteella, mikä potilaalla voisi olla.
Akuuttipuolella työskentelen, eikä sellaisia pitkiä merkityksellisiä hoitosuhteita sinänsä ehdi syntyä. Merkityksellisiä kohtaamisia on kuitenkin, tilanteita joissa saa "haastavaan" potilaaseen jonkinlaisen yhteyden ja ymmärryksen luotua. Ne ovat hienoja hetkiä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekeekö kukaan psykoterapeuttista työtä? Kuvittelisin että siinä toinen ihminen tulee läheiseksi ajan myötä? Miten tällaista työtä on mahdollista tehdä vaikkapa sellaisen potilaan kanssa josta ei pidä?
AP
Joskus tuli kyllä aika ristiriitaisia tunteita yhden 90v demtentiaa sairastavan papan kohdalla. Hän koki olevansa 30v ja ihastui minuun. Hän kutsui minua edesmenneen vaimonsa nimellä ja kun lapset tuli käymään hän pyysi päästä sormusostoksille....
Tätä juttua jatkui koko ajan. Hän hempeili ja minä koitin sanoa että nyt on vuosi hukassa ja minulla on omakin mies. En voinut seksuaalisen härinnän takia hoitaa miehen pesuja ym.
Sitten kun tulin raskaaksi oli pakko vaihtaa osastoa. Mies koki että olin pettänyt häntä ja odotin vieraan miehen lasta....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä melkein arvasin, että ap on tämä terapeutistaan yhä haaveileva psyk. potilas. Kuule, ei se ihastuminen syty terapeutin ja potilaan välille. Ammattilainen ei vain koe sellaista, mutta on hyvin tavallista että potilas ihastuu auttajaansa. Tästä puhutaan jo opiskeluaikana esim. sairaanhoitajille ja vielä enemmän psykiatrisen puolen ihmisille.
En ikinä voisi tuntea vihaa ketään potilasta kohtaan. Joskus tunnen sääliä, mutta en anna sen näkyä koska sairas ihminen harvoin haluaa että häntä säälitään. Jotkut potilaat voivat olla ärsyttäviäkin mutta se ei saa vaikuttaa hoidon laatuun eikä potilaan kohteluun. Aina pitää yrittää asettua potilaan asemaan ja miettiä ja yritää ymmärtää miksi hän kokee tietynlaisia tunteita. Kyllähän sitä itseäkin helposti vituttaa kun on sairas. Usean potilaan kanssa ollaan itketty yhdessä. Olen melko herkkä ja tunteikas ihminen.
Tuntuu todella pahalta miten paljon hoitoalalla on tunteettomia ja kyynisiä ihmisiä. Tätä näkee päivittäin. Tuollaiset ihmiset saisivat vaihtaa alaa ja heti. Paljon näkee epäammattimaista toimintaa potilaiden ja heidän omaistenkin kohdalla. Aina pitäisi muistaa myös se, että potilaan tilanne on omaisillekkin vaikea. Ei heille voi tunteettomasti mitä tahansa asioita töksäytellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään ihmeempiä. Nuoret ja ikäiseni syöpäpotilaat herättää myötätuntoa ja ymmärrys elämän rajalllisuudesta ja toisaalta epäoikeudenmukaisuudesta konkretisoituu. Ei muuten ihmeempiä tunteita.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 17:19"]
Tietynlaiset potilaat herättävät ärtymystä, lähinnä kyseessä on usein potilas joka aiheetta vie kohtuuttomasti hoitajan aikaa joka on sitten tarvitsemmilta potilailta pois. Vanhat potilaat ovat usein hirveän herttaisia, ja herättävät lämpimiä tunteita.
Ihastunut en ole koskaan. Joskus mietin potilastapauksia kotonakin. Erityisesti potilaan menehdyttyä mietin useinkin tilannetta kokonaisuutena (ovat toki aina erilaisia), miten omaiset tuli kohdattua, pystyinkö tukemaan potilasta kaikin mahdollisin keinoin jne. Näitä mietin siis ihan ammatillisen kehittymiseni kannalta. Samoin mietin "avoimia" tapauksia, siis kun tutkimukset ovat vielä kesken eikä tarkkaan tiedetä mikä johtuu mistäkin. On opettavaista yrittää aina itse päätellä saatavilla olevan informaation perusteella, mikä potilaalla voisi olla.
Akuuttipuolella työskentelen, eikä sellaisia pitkiä merkityksellisiä hoitosuhteita sinänsä ehdi syntyä. Merkityksellisiä kohtaamisia on kuitenkin, tilanteita joissa saa "haastavaan" potilaaseen jonkinlaisen yhteyden ja ymmärryksen luotua. Ne ovat hienoja hetkiä :)
[/quote]
"--usein potilas joka aiheetta vie kohtuuttomasti hoitajan aikaa--" Kerrotko esimerkkejä tuollaisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoidettavat ovat vanhuksia, joista suurin osa dementoituneita. Vapaa-ajalla en ajattele mitä heille kuluu, töissä on toiset, jotka miettivät sitä. Joskus harmittaa vastata samaan kysymykseen kymmenettä kertaa kymmenen minuutin aikana, jos oni kiire tehdä jotain omasta mielestä tärkeämpää.
Surullisempia ja mietityttävämpiä on puhumattomat ahdistuneet, joista ei tiedä mikä vaivaa, onko kyse kakkahädästä, dementian vaiheesta, sydänvaivasta, sappivaivasta, koti-ikävästä, muistosta joka ahdistaa vai mistä.
Minusta sanotaan että olen empaattinen hoitaja, mutta kyllä minä ne oikeat tunteet ja kiintymykset jätän vapaa-ajalle.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 16:45"]Tuskin niillä muuta on kuin palkka on mielessä. Vaikka muuta väittäisivätkin.
[/quote]
Minkä takia sinä käyt töissä? Kävisit ilmeisesti myös ilman palkkaa?
Kumma kyllä tunteilla ei laskuja makseta.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 17:15"]
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 17:14"]
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 17:06"]
Hieman alkuperäisestä kysymyksestäni sivuun: ajatteletteko te sitä, kuinka merkittäviä te henkilökunta kenties olette esimerkiksi hoitokodin vanhusten arjen harvoina ihmiskontakteina? Sitä että vaikka he eivät ole teille niin merkityksellisiä niin te olette sitä heille? Eli heidän ajatuksissaan te olette kenties työaikanne ulkopuolella myös - miltä se teistä tuntuu?
AP
[/quote]
Sitä että hoitajat on niitä harvoja sosiaalisia suhteita vanhukselle tulee ajateltua usein. Omista asiakkaistani harva muistaa vaikka kuukauden loman jälkeen nimeäni tms.
[/quote]
missä siis olet töissä?
[/quote]
Palvelutalossa, tehostetun palveluasumisen yksikössä, voisi kutsua vanhainkodiksikin.
[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 17:24"]
Mä melkein arvasin, että ap on tämä terapeutistaan yhä haaveileva psyk. potilas. Kuule, ei se ihastuminen syty terapeutin ja potilaan välille. Ammattilainen ei vain koe sellaista, mutta on hyvin tavallista että potilas ihastuu auttajaansa. Tästä puhutaan jo opiskeluaikana esim. sairaanhoitajille ja vielä enemmän psykiatrisen puolen ihmisille.
[/quote]
Olen AP ja kirjoitan ensimmäistä kertaa tälle palstalle. Onko täällä kirjoitellut joku aiemmin tuolla teemalla, että on itse potilas, joka on ihastunut terapeuttiinsa? Mielellään näkisin keskustelun, jos joku linkkaisi sen minulle. En itse osaa kovin hyvin löytää täältä keskusteluja.
AP
Alue: Aihe vapaa
Hieman alkuperäisestä kysymyksestäni sivuun: ajatteletteko te sitä, kuinka merkittäviä te henkilökunta kenties olette esimerkiksi hoitokodin vanhusten arjen harvoina ihmiskontakteina? Sitä että vaikka he eivät ole teille niin merkityksellisiä niin te olette sitä heille? Eli heidän ajatuksissaan te olette kenties työaikanne ulkopuolella myös - miltä se teistä tuntuu?
AP