Lue keskustelun säännöt.
Ikävöivätkö emot pentujaan näiden lähdettyä, esim. koirat?
31.10.2021 |
Olen miettinyt miten eläimet kokevat tuon luovutusiän. Miten mahtaa olla, tunteeko koirat tai kissat ikävää tai surua kun pennut lähtevät uusiin koteihin? Kuitenkin hoivaavat huolella ja yhtäkkiä koko pesue onkin pois. Kaikkea sitä tuleekin mieleen:D
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Entäs pennut uusissa kodeissa? Ovatko hätääntyneitä kun ovat yhtäkkiä yksin?
No ei ainakaan meidän pentu ollut. Ei edes ensimmäisenä iltana. Söi hyvin ja leikki iloisesti ja nukkui, näitä vuoronperään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä meni luovutus korona-aikana pitkäksi, pari viikkoa ylikin ns. luovutusiän. Eli varmasti oli sikäli aika kypsä, ei ainakaan liian nuorina luovutettu. Emo myös oli jo hätistellytkin pentuja, joten kaikki merkit oli ilmassa onnistuneeseen luovutukseen. Silti emo oli apean oloinen, etsi pentuja pari päivää, oli todella hätääntynyt joka kerta kun hakijat saapuivat. Ei ollut mikään kiva kokemus ja kävi reppana sääliksi. Ekat pennut kyseessä.
Meidän koira jätti pentunsa suurinpiirtein viikkoa ennen niiden virallista luovutusaikaa pärjäämään omillaan. Syynä oli ehkä pentujen terävät hampaat + pentujen käsitys siitä, että emo = nisä, johon voi käydä kiinni ja niitä nisiäpä on sitten kiva pureskella naskalinterävillä hampailla... Kyllä emo tuolloinkin hoiti katraansa, mutta hoitotoimenopiteiden jälkeen lähti sitten omaan rauhaansa (emolle oli järjestetty pari paikkaa, jonne pennut ei pääse). JA pennut olivat muutenkin tuossa vaiheessa kiinnostuneempia ympäristöstä ja kaiken tutkimisesta ja toistensa kanssa leikkimisestä, että ei ne pennutkaan oikein sitten osanneet emoa kaivata. (sitten kun lähtivät uuteen kotiin, niin pennuilla oli ollut se kuuluisa 1. yö vaikeaa).
Jotkut pennuista tulivat uuden perheensä kanssa käymään vielä pentukodissaan eikä emolla ollut tuolloinkaan vaikeuksia katsoa kun pentu meni takaisin autoon ja auto lähti pihasta. Ja emo otti iloisesti vastaan pennun ihmisperheenkin. Emosta kyllä näki, että tunnisti pentunsa: eleet olivat erilaisia kuin esim. muiden vieraiden koirien tai pentujen kanssa.
Emo oli todella hyvä pennuilleen: hoiti äärettömän hyvin, piti huolta puhtaudesta, ei koskaan ärissyt pennuilleen tai muutenkaan osoittanut mitään aggression merkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Koirat ehkä kun ovat laumaeläimiä, mutta kissat eivät. Tietyssä vaiheessa emo häätää pennut pois kun katsoo että nämä ovat tarpeeksi vanhoja. Ja joskus se voi näyttää todella julmalta kun emo vain sähisee ja lyö omia pentujaan kun nämä yrittävät tulla lähelle.
Juuri näin, siinä vaiheessa kun käpälä heiluu tavallista enemmän pentujen suuntaan on aika hoitaa pennut maailmalle.
Vanhemmilla jäi yksi pentu huomaan ja olihan se seuraavat kolme kk aika karseaa aikaa kun pahimmillaan emokissa jahtasi poloista. Sitten emo uskoi että jää nurkkiin ja hyvksyi kohtalonsa, ruokakupilla ja suosikkilymyämispaikoilla oli selvä nokkimisjärjestys mutta esim sohvalla saattoivat toisiinsa nojaten ottaa päivätorkut tms.
Roduissa on jnkv eroja siinä, miten pennut kypsyvät ja emä ne vieroittaa. Joissain roduissa 7 vko on ihan liian aikaisin, sitten taas jonkun tiukemman rodun pennut saattavat jopa jo aika totisesti tapella 8-9 -viikkoisina.
Mulle pentuna tulleet on olleet 8 ja 7 vko. Tuo vähän isompana tullut tosiaan kaipasi tuota lisäviikkoa kypsymiseen ja vieroittumiseen ja uuteen kotiin muutto oli silti sille aikamoinen järkytys. Emä oli sinänsä vieroittanut pennut jo täysin, mutta kyllä tuo pentu silti oli ihan paniikissa yksin joutuessaan. Sille lauma on aikuisenakin ollut tosi tärkeä ja on esim eroahdistusta ollut. 7-viikkoisena tullut on metsästyskoira ja sille oli täysin ongelmatonta muuttaa uuteen kotiin, ei edes itkenyt yöllä (tosin nukuin sen kanssa lattialla). Kiintyi nopeasti perheen toiseen koiraan.
Kasvattajalla pitäisi olla silmää emän ja pentujen tilanteelle. Jos pentuja ei ole vielä luovutusiässä täysin vieroitettu, ei niitä tule vielä silloin luovuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni luovutus korona-aikana pitkäksi, pari viikkoa ylikin ns. luovutusiän. Eli varmasti oli sikäli aika kypsä, ei ainakaan liian nuorina luovutettu. Emo myös oli jo hätistellytkin pentuja, joten kaikki merkit oli ilmassa onnistuneeseen luovutukseen. Silti emo oli apean oloinen, etsi pentuja pari päivää, oli todella hätääntynyt joka kerta kun hakijat saapuivat. Ei ollut mikään kiva kokemus ja kävi reppana sääliksi. Ekat pennut kyseessä.
Niin, ei nuo mitään kivoja tilanteita ole. Onhan se sama ihmisilläkin, että kun penskat muuttaa maailmalle, tulee se tyhjän pesän syndrooma. Mutta kyllä se ohi menee.
Vierailija kirjoitti:
Minun spanieli kaipaa ja ikävöi lapsiaan jatkuvasti. Hän on murheellisen näköinen kun näytän kännykältä kuvia vauvoista. Hän on muuten niin viisas ja hassuttelija, mutta kun vauvamme annettiin pois tuli hänestä hyvin empaattinen ja surullinen.
Minun spani ei enään tee pentuja ollenkaan niin ei ole tuota ongelmaa. Hänen mielestä seksi on vastenmielistä eikä hän halia seksiä enään. Niinpä olemme päättäneet että pentuja ei enään tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinteisesti on ajateltu että koira elää vain hetkessä, eikä kaipaa sellaista mikä on jossain muualla, poissa silmistä, poissa mielestä.
Mutta tämä kuva on alkanut muuttua - uusimpana tutkimuskohteena on villakoirasekoitus Bunny, joka käyttää kommunikointiin jalalla painettavia nappuloita joista kustakin kuuluu yksi sana. Bunny puhuu usein menneistä (morning beach was bird - näkivät aamulenkillä lintuja, was play Tango - oli leikkinyt koirakaverin kanssa jne) ja erityisesti viime aikoina se on kysynyt usein where Uni - heidän kissansa joka katosi 4kk sitten.
Ja ennen kuin joku tyrmää ettei koira voi ymmärtää eikä tuottaa lauseita - Bunnyn omistaja kuvaa kotiaan jatkuvasti ja Bunnyn puheet julkaistaan editoimattomina. Bunny on myös yliopiston kielentutkimuksen tutkimuskohde ja kaikki materiaali tallennetaan virallisesti myös heidän puolestaan.
Itse en enää pysty ajattelemaan että koira ei muistelisi menneitä tai pohtisi tulevaa. Bunny on muuttanut tämän täysin!
Montako pentuetta olet kasvattanut? Totta kai koiralla on tunteet. Mutta nyt oli kysymys emän suhtautumisesta pentujen luovutukseen ja oman kokemukseni mukaan se on ollut emälle helpotus. Niin kai sen kuuluisi ollakin. Esimerkiksi kuollutta lauman jäsentä on surtu ihan eri tavalla.
?
Pointtina on se että monet (suurin osa?) ovat uskoneet ettei koira pysty ajattelemaan menneitä. Eli emo ei edes voisi miettiä aikaisempia pentujaan. Ei se liity mitenkään siihen oliko emo helpottunut vai surullinen että pennut lähtivät. Joku emo voi kaivatakin. Ja Bunny alkaa hiljalleen konkretisoida tätä, että koira _voi_ muistella, kaivata jne. Jotain poissaolevaa.
Kyllä koirat ikävöi, siksi pentuja ei kannata luovuttaa heti luovutusiässä vaan isompina. Koira tunnistaa pentunsa vielä täyskasvuisinakin muista koirista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni luovutus korona-aikana pitkäksi, pari viikkoa ylikin ns. luovutusiän. Eli varmasti oli sikäli aika kypsä, ei ainakaan liian nuorina luovutettu. Emo myös oli jo hätistellytkin pentuja, joten kaikki merkit oli ilmassa onnistuneeseen luovutukseen. Silti emo oli apean oloinen, etsi pentuja pari päivää, oli todella hätääntynyt joka kerta kun hakijat saapuivat. Ei ollut mikään kiva kokemus ja kävi reppana sääliksi. Ekat pennut kyseessä.
Niin, ei nuo mitään kivoja tilanteita ole. Onhan se sama ihmisilläkin, että kun penskat muuttaa maailmalle, tulee se tyhjän pesän syndrooma. Mutta kyllä se ohi menee.
Vastaava tilanne olisi enemmänkin se, että lapsesi katoavat yhtäkkiä sinulle tuntemattomaan paikkaan, etkä enää ikinä kuule heistä tai näe heitä. Voihan siinä joku syndrooma tulla, mutta en tiedä menisikö ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne sitä enää 5 minuutin päästä edes muista.
Mistä niin päättelet? Kun isäntä tai emäntä lähtee töihin, niin unohtaako koira 5 min. päästä, että sellainen tyyppi oli edes olemassa? Entä, kun useamman koiran taloudesta yksi kuolee ja toiset ovat silmin nähden apaattisia? Unohtaako susiemo luonnossa kesken saalistusreissun, että sitä jälkikasvuakin oli?
On ihan eri asia odottaa töihin lähtenyttä omaa ihmistä, joka on sille eläimelle emon asemassa kuin pentua. Minusta on vaikuttanut siltä, että niin kissa kuin koira ovat pikemminkin helpottuneita, kun pääsevät riiviöistä eroon. Emo alkaa jo vältellä pentujaan , kun ovat vieroitusiässä. Esimerkiksi emokoira hyppää johonkin sellaiseen paikkaan, johon pennut eivät pääse.
Luonnossa sudet elävät perhelaumoissa, mutta monet eläimet karkottavat aikuistuvat jälkeläisensä.
Tuskin se silti niitä unohtaa 5min päästä kuten väitettiin. Joku yksilö voi olla helpottunut ja joku toinen voi kaivatakkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On näissä kyllä yksilöllisiäkin eroja. Myös eläimissä on vähän herkkis luonteisia yksilöitä. Itselläni on ollut kissoja ja koiria, muiden kanssa kaikki sujui hyvin, mutta viimeisin kissanpentu rääkyi autossa todella sydäntä särkevästi. Teki mieli viedä se takaisin emonsa luokse, koska tunsin olevani ihmishirviö. Oli kyllä ihan luovutus ikäinen, tuttavaperheestä otettu eikä emo ollut moksiskaan, mutta tää kisu sattuu olemaan luonteeltaan herkempi kuin tuo toinen. Sen huomaa monessakin asiassa, että se stressaantuu helposti, eikä sopeudu muutoksiin niin helposti kuin toinen kissani.
Kyllä eläimilläkin on omanlaisensa luonne kaikilla ja se pitää muistaa ottaa huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs pennut uusissa kodeissa? Ovatko hätääntyneitä kun ovat yhtäkkiä yksin?
Eka yö yksin nukkumisesta tuli hätä. Aivan niinkuin Kaunotar ja Kulkuri elokuvan alussa. Seuraavina öinä ei enää ongelmaa.
Eiks toi oo aika kauheeta ja vähän julmaa? Pennulle kauhea shokki kun viedään tutusta kodista pois emon ja sisarusten luota, uusi matka uuteen kotiin uudet ihmiset ja jätetään reppana pieni yksin yöksi nukkumaan vieraaseen paikkaan? Eikä kukaan lohduta kun itkee? :-( Voisko sitä mallia ottaa muista kun piirretyistä, kuitenkin eläviä olentoja ja laumaeläimiä... Voi pienet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinteisesti on ajateltu että koira elää vain hetkessä, eikä kaipaa sellaista mikä on jossain muualla, poissa silmistä, poissa mielestä.
Mutta tämä kuva on alkanut muuttua - uusimpana tutkimuskohteena on villakoirasekoitus Bunny, joka käyttää kommunikointiin jalalla painettavia nappuloita joista kustakin kuuluu yksi sana. Bunny puhuu usein menneistä (morning beach was bird - näkivät aamulenkillä lintuja, was play Tango - oli leikkinyt koirakaverin kanssa jne) ja erityisesti viime aikoina se on kysynyt usein where Uni - heidän kissansa joka katosi 4kk sitten.
Ja ennen kuin joku tyrmää ettei koira voi ymmärtää eikä tuottaa lauseita - Bunnyn omistaja kuvaa kotiaan jatkuvasti ja Bunnyn puheet julkaistaan editoimattomina. Bunny on myös yliopiston kielentutkimuksen tutkimuskohde ja kaikki materiaali tallennetaan virallisesti myös heidän puolestaan.
Itse en enää pysty ajattelemaan että koira ei muistelisi menneitä tai pohtisi tulevaa. Bunny on muuttanut tämän täysin!
Montako pentuetta olet kasvattanut? Totta kai koiralla on tunteet. Mutta nyt oli kysymys emän suhtautumisesta pentujen luovutukseen ja oman kokemukseni mukaan se on ollut emälle helpotus. Niin kai sen kuuluisi ollakin. Esimerkiksi kuollutta lauman jäsentä on surtu ihan eri tavalla.
?
Pointtina on se että monet (suurin osa?) ovat uskoneet ettei koira pysty ajattelemaan menneitä. Eli emo ei edes voisi miettiä aikaisempia pentujaan. Ei se liity mitenkään siihen oliko emo helpottunut vai surullinen että pennut lähtivät. Joku emo voi kaivatakin. Ja Bunny alkaa hiljalleen konkretisoida tätä, että koira _voi_ muistella, kaivata jne. Jotain poissaolevaa.
Kysymys kai kuului, että masisteleeko emä pentujensa perään. Ei se, onko sillä tunteita tai kykeneekö se muistelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt osasin puhelimella linkittää oikein, niin tällä videolla näkee kuinka emo alkaa vierottamaan pentujaan.
Eli kyllä ne alkaa olla aika kypsiä niihin tuossa vaiheessa. Toki voi olla rodullisia ja yksilöllisiä eroja.
En ole ihan varma siitä, että tuossa olisi kyse vieroittamisesta: minusta vieroittaminen on sitä, että emo lähtee pois pentujen luota jättäen pennut pärjäämään omillaan ja seuraa tilannetta jostain kauempaa. Ajattelen, että tuossa on kyse normaalista pentujen sosiaalistamisesta: pentujen on hyvä oppia jo pentukodissaan koirien elekieli ja mikäs sen parempi opettaja kuin emo itse. Tuossa mielestäni emo opettaa pennuille koirien "älä tule lähelle, olen tosissani! elehdinnän äänitehosteiden kera. Varsin tarpeellinen taito, kun pentu sitten lähtee tutustumaan muihin koriin ja pentuihin. Jos pentu ei tuota opi, niin voi sitten käydä käpleösti, kun näkee kivan koirakaverin, koirakaveri varoittaa, että älä tule lähelle, mutta pentu silti menee. Emo on vielä sidoksissa pentuihinsa, joten ei hyökkäisi omien pentujensa päälle, siksi emo on tuossakin paras opettaja.
Ekat pari päivää ainakin pennut on ihmeissään ja itkevätkin. Sitten menee ohi. Emot käsittääkseni vieroittaa itsekin pentunsa luovutusiässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinteisesti on ajateltu että koira elää vain hetkessä, eikä kaipaa sellaista mikä on jossain muualla, poissa silmistä, poissa mielestä.
Mutta tämä kuva on alkanut muuttua - uusimpana tutkimuskohteena on villakoirasekoitus Bunny, joka käyttää kommunikointiin jalalla painettavia nappuloita joista kustakin kuuluu yksi sana. Bunny puhuu usein menneistä (morning beach was bird - näkivät aamulenkillä lintuja, was play Tango - oli leikkinyt koirakaverin kanssa jne) ja erityisesti viime aikoina se on kysynyt usein where Uni - heidän kissansa joka katosi 4kk sitten.
Ja ennen kuin joku tyrmää ettei koira voi ymmärtää eikä tuottaa lauseita - Bunnyn omistaja kuvaa kotiaan jatkuvasti ja Bunnyn puheet julkaistaan editoimattomina. Bunny on myös yliopiston kielentutkimuksen tutkimuskohde ja kaikki materiaali tallennetaan virallisesti myös heidän puolestaan.
Itse en enää pysty ajattelemaan että koira ei muistelisi menneitä tai pohtisi tulevaa. Bunny on muuttanut tämän täysin!
Montako pentuetta olet kasvattanut? Totta kai koiralla on tunteet. Mutta nyt oli kysymys emän suhtautumisesta pentujen luovutukseen ja oman kokemukseni mukaan se on ollut emälle helpotus. Niin kai sen kuuluisi ollakin. Esimerkiksi kuollutta lauman jäsentä on surtu ihan eri tavalla.
?
Pointtina on se että monet (suurin osa?) ovat uskoneet ettei koira pysty ajattelemaan menneitä. Eli emo ei edes voisi miettiä aikaisempia pentujaan. Ei se liity mitenkään siihen oliko emo helpottunut vai surullinen että pennut lähtivät. Joku emo voi kaivatakin. Ja Bunny alkaa hiljalleen konkretisoida tätä, että koira _voi_ muistella, kaivata jne. Jotain poissaolevaa.
Kyllähän koirat muistaa menneitä, mutta ne myös elää aika paljon hetkessä. Sehän koirista tekee niin ihania, että ne ilahtuu jo siitä kun tulet roskapussin viemisestä kotiin. Ei se sitä tarkoita etteikö koira muistaisi, että lähdit vain pari minuuttia sitten.
Ja onhan se sydäntä särkevä Hachiko elokuva osoituksena siitä, että koira todellakin muistaa perheenjäsenen vaikka koko loppuelämän ajan. Tiedetään koirien myös karanneen uudesta kodista ja on saattanut hyvinkin pitkän matkan kävellä entisen omistajan oven taakse. Jotkut kissatkin tekee samaa.
Kyllä ne muistaa asioita. Kaikki vaan ei näytä päälle välttämättä ja kuten sanottua, eläimissäkin on herkempiä yksilöitä. Ei liian herkkiksen kanssa varmaan kannata teettää lisää pentuja, jos vaikuttaa että se ikävöi niitä valtavasti.
Kyllä muistaa. Oma koira meni puoken vuoden päästä.hoitoon kasvattajalle. Olisi tisullevielä ennyr, mamma ei antanut,mutta muuten hoiti kyllä.
Delfiineillä on tunteita käsittelevät aivojen osa suhteessa suurempi kuin ihmisillä. Periaattessa ne voivat siis tuntea vahvemmin tunteita kuin me.
Tämä sitten yhdistetään siihen, että The Cove -dokkarissa ajetaan delfiiniperheet lahteen, osa otetaan kiinni ja perheenjäsenet tapetaan siinä muiden nähden. Kutsuvat toisiaan nimeltä hädissään.
Montako pentuetta olet kasvattanut? Totta kai koiralla on tunteet. Mutta nyt oli kysymys emän suhtautumisesta pentujen luovutukseen ja oman kokemukseni mukaan se on ollut emälle helpotus. Niin kai sen kuuluisi ollakin. Esimerkiksi kuollutta lauman jäsentä on surtu ihan eri tavalla.