kivunlievitys synnytyksessä

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 19:32"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:36"]

Olen tässä pähkäillyt tuota kivunlievitys asiaa, odotan esikoistani syntyväksi maaliskuussa ja kyselisinkin nyt teiltä kokemuksia, eli: Minkä kivunlievitysvaihtoehdon valitsit ja oliko siihen joku erikoinen syy ja miten se mielestäsi toimi? Myös luomuna synnyttäneiden kokemuksista olen kiinnostunut.

[/quote]

Mä olen valinnut 3 kertaa synnyttää ilman puudutteita, koska perehdyin tarpeeksi niihin ennen synnytystä. En halunnut, että synnytyksessä tehdään yhtä ainoaa turhaa toimenpidettä, enkä altistaa vauvoja vahvoille lääkeaineille, joita nuo puudutteet ovat. Jos noista yhtään lukee, niin ymmärtää paremmin meitä "periaatteesta kieltäytyjiä", ei se mitään marttyyrikruunun tavoittelua ole, vaan sekä äidille että lapselle paremman ja turvallisemman synnytyskokemuksen.

Mulle on aina toiminut tosi hyvin ns. joogahengitys jota käytetään mm. astangajoogassa. Sillä olen pystynyt keskittymään ja menemään yli supistuksista. Fakta on, että mitä rennompana pystyy olemaan synnytyksessä, sen paremmin se menee. Eli supistuksia vastaan ei pidä jännittää ja jäkittää, vaan yrittää rentoutua mahdollisimman hyvin niiden aikana. Koska ne eivät ole rikkovia vaan avaavia, ja niiden kanssa pitää yrittää toimia mahdollisimman hyvässä yhteistyössä.

Toinen älyttömän hyvin toimiva juttu mulle oli amme. Siellä killuminen vie mulla n. puolet synnytyskivuista pois. ELi aivan mahtava. Mulla toka lapsi syntyikin ammeeseen, tosi hyvä kokemus sekin.

[/quote]

Mä yritin olla suihkussa (ammetta ei ollut), mutta sit vain lensi oksennus ja pyörrytti. Yritin kyllä "mennä kivun mukaan" ja "olla jäkittämättä vastaan", mutta ei siitä mitään tullut. Jotenkin musta tuntuu, että ei kaikilla mene joogaten, vaikka miten olisi yrittänyt valmistautua. Kyllä mä olen kaikki mahdolliset sheila kitzingerit ja muut lempeät syntymät lukenut + vaihtoehtosynnytys/aktiivisynnytysjutut. Mutta ei, ei, ei - synnytys lähti käyntiin vasta epiduraalista.

Olin ajatellut kyllä selviäväni pehmeillä keinoilla, mutta ei se mennyt niin. En kestänyt sitä kipua. Ja onneksi pystyi valitsemaan toisin.

61 jatkaa

Mun kohdalla siis oli vaihtoehto sitten, että jos ei synnytys etene, mennään sektioon. Vauva alkoi väsyä jatkuvista supistuksista, jotka eivät avanneet. 

Itse olin päättänyt että otan epiduraalin ja oikeastaan kaiken mitä vaan saan. Kuitenkin siinä vaiheessa kun mentiin synnärille(olin 5 senttiä auki) ja olin kotona ottanut panadolia, en enää ollutkaan niin varma tarvitsenko sen kummempia lääkkeitä. Epiduraalia tarjottiin ja sanoin etten ainakaan vielä halua, miehellä loksahti kieltämättä monttu auki :D pyysin kuitenkin hetken kuluttua jotain muuta lääkettä ja sain ilokaasua joka auttoi keskittymään sekä pudendaalipuudutuksen. lisäksi sain lämpimän kaurapussin. Niillä Pärjäsin ja olin /olen tyytyväinen etten sitä Epiduraalia ottanut koska ponnostaminen oli todennäköisesti siksi niin hallittua kun supistukset tunsi kunnolla ja repeämiä ei tullut ollenkaan.

1. Synnytyksessä ilokaasu n. 3,5cm -> 5-6cm (auttoi tuossa vaiheessa hyvin), sitten epiduraali loppuun saakka ja auttoi todella hyvin. Vei kaikki kivut pois, mutta hyvin pystyin ponnistamaan kuitenkin ja 15min kesti ponnistusvaihe.
2. Synnytyksessä ilokaasu 4cm -> 5cm (kaurapussi ennen sitä) ja 3 annosta epiduraalia kerkesin saamaan, tuntoa oli vähän enemmän kuin viime kerralla ja koko vaikutus lakkasi ennen ponnistusvaihetta. Koin ponnistuksen niissä poltoissa hankalemmaksi kuin esikoisen kanssa kivunlievityksineen, kesti 25min tällä kertaa. (Oli vaikeampi keskittyä ponnistamiseen/hengittämiseen kun poltteli jne)
Itselläni ilokaasukin on auttanut tuossa puolivälissä tosi hyvin siihen pahimpaan huippuun supistuksissa, eikä tule huono olo jos sitä pystyy hengittelemään suht lyhyillä vedoilla/ei liian syvään tai pitkään tai paljon. Näin siis itse koin. Jos joskus vielä synnyttäisin, en tekisi mitään toisin :) ns "samoilla kamoilla" menisin.

64 jatkaa vielä sen verran, että ekalla kerralla Naistenklinikalla 2010 sain liikkua epiduraalinkin kanssa ihan oman halun mukaan kun laitosta oli kulunut se 20min mikä piti odotella. Toisella kerralla (kättäri 2013) minulla oli joku kätilö tullut Oulusta sinne joka noudatti kuulemma Oulun "sääntöjä" siinä eli aina kun halusi nousta (vessaan tmv) piti soittaa kätilö huoneeseen varmuudeksi.

Otin kaikki mitä annettiin, oon sen veran nynny. Tosin synnytys kestikin aivan liian kauan koska en avautunut ja siitä lähdettiinkin kiireelliseen sektioon. Siellä spinaalipuudutus ja morfiinia.

mulla on ollu kolme kaynnistettya synnytysta, oksitosiini siis menny koko ajan ja vauvan syntyman jalkeen viela laitettu isolle se tippa vuotoriskin takia. En kumminkaan oo tarvinnu laakkeita kivunlievitykseen, mutta siita kiitos hyvalle perimalle. :) ei kaynnistetykaan synnytys valttamatta ole paha, vaikka moni pelotteleekin, etta oksitosiinikivut on kamalia. Eika kaikilla tosiaan auta synnytyslaulut tai hengitystekniikat. Ja tutkimuksen mukaan riitava kivunlievitys ehkaisee myos synnytyksen jalkeista masennusta. Ikina ei oo synnytyskivut tuntunu niin pahalta kuin tikkien ompelu ekan jalkeen, vuoto oli aika rajua ja laakari totes, etta en tee yksittaisia ompeleita vaan sauman... no, sen jalkeen ei oo tullu vaurioita. Jalkisupistukset on vaan ollu kerta kerralta pahempia. Ja vauvat ihmeellisempia ja ihanampia. :) Niin ja ponnistaa kannattaa vasta, kun oikeasti tuntuu silta, silloin kohtu paasee tekemaan isoimman tyon. Meidan 5. ponnistaminen kesti alle minuutin, ku paatin, etta en tee mitaan ennen ku oikeasti tuntuu silta. Katilo sano, ettei saa ponnistaa, ma en tehny mitaan, vauva vaan tuli. Ja oli yli 4kg..

67=32

Eka synnytys jumiutui heti alkuunsa ja kesti pitkään, ennen kuin pääsin edes 3cm. Silloin puhkaistiin kalvot ja homma alkoi taas rullaamaan okstosiinin avulla. Ilokaasua hengittelin alkuun, mutta siitä tuli lähinnä humaltunut ja heikko olo. Epiduraalin sain 5cm:n kohdilla ( tässävaiheessa olin ollut synnyttämässä jo kellon ympäri) ja humps tunti, niin olin kokonaan auki. Ponnistusvaihe kesti tunnin, mutta tunsin koko ajan lapsen tulon ja minne ponnistaa.

Toinen synnytys käynnistettiin puhkaisemalla kalvot, olin 3cm auki, mutta mitään supistuksia ei tullut säännöllisesti. Oksitosiinin avulla taas supistukset liikkeelle. 5-6cm:n kohdilla taas hengittelin ilokaasua, ennen sitä olin lauleskellut supistusten aikana muutaman tunnin. Auttoi minua tosi paljon. Ilokaasusta ei taaskaan mitään yltiöpäistä apua ollut. 6cm:n kohdilla sain sitten spinaalin ja humps alle puolituntuia ja kokonaan auki. Ponnistusvaihe kesti 10minuuttia ja oli tosi helpon tuntuinen. 

Molemmat lapset ovat olleet yli nelikiloisia, yksi kätilö pohti, olisiko siinä syy, miksi synnytykset eivät vaan lähde käyntiin itse kunnolla. Eli kohtu on vain niin venynyt, että voimaa supisteluun ei enää ole kunnolla. Katsotaan nyt, miten kolmannen kanssa käy. Alunperin olisin halunnut synnyttää esikoisen mahd. luomuna, mutta voin omalta kohdalta todeta, että onneksi en ollut asian suhteen ehdoton, ei olisi voimat riittäneet. En tiedä tietystikään, miten kivuliaita luomusupistukset olisivat loppuvaiheessa, enkä tiedä, tulenko koskaan tietämään :/

Pahin kipu oli mulla siinä vaiheessa kun vauva jäi päästään kiinni synnytyskanavaan. Siihen verrattuna ei avautumisvaiheen supparit tuntuneet enää missään. Eikä epiduraali enää vaikuttanut siinä vaiheessa tai sitten kipu oli niin hirveä, että ilman epiduraalia olisin pyörtynyt.

Ensimmäisessä synnytyksessä sain epiduraalin, se oli tosi tehokas ja kipu hävisi kyllä käytännössä kokonaan. Ponnistusvaihe kyllä oli melko pitkä 1h45minuttia. Toisessa synnytyksessä en ehtinyt saada mitään, en myöskään kolmannessa. Neljännessä soitin jo kotoa synnärille että haluan sitten epiduraalin kuten ensimmäisellä kerralla. Synnytys oli kopio kolmesta viimeisestä. Ensin avautuminen oli niin hidasta ettei epiduraalia voinut laittaa, sitten kun avautuminen alkoi, se tapahtui niin nopeasti ettei epiduraalia ehtinyt antaa. Tässä viimeisimmässä neljännessä synnytyksessä lääkäri sitten kokeili sitä pudendaalipuudutusta, mutta ei se ehtinyt auttaa kun toiselle puolelle oli laittanut piikin ja toiselle oli laittamassa niin vauva syntyi jo. Epiduraalia siis suosittelen, jos vaan synnytys etenee "normaalisti". Sitähän ei voi laittaa kun tietyssä vaiheessa.

Ekassa amme, ilokaasu, epiduraali ja pudendaalipuudutus. Ammeessa oli ihana lillua, mutta se myös tehosti supistuksia. Ilokaasu teki minulle pahan olon ja oksetti. Epiduraali vei jaloista tunnon kokonaan ja jalat kantoivat vasta seuraavana päivänä. Johtuen joko epiduraalista tai pudendaalista en tuntenut ponnistamisen tarvetta ollenkaan ja ponnistusvaihe venyi.
Tokassa synnytyksessä ainoa kivunlievitys oli PCB-puudute, joka oli todella hyvä. Laittaminen oli kylläkin kauheaa, sillä puudute pitää osua oikeaan kohtaan, että se toimii. PCB saattaa myös nopeuttaa avautumista.
Jos vielä joskus synnytän, amme ja PCB-puudute ovat niitä kivunlievitysmenetelmiä, joihin turvaudun.

Epiduraali ei toiminut ensimmäisessä, joten ilokaasun voimin mentiin. Toisessa en kerennyt saamaan kun sitä ilokaasua ja kohdunkaula puudutteita joka ei auttanut. Kolmannessa sain spinaalin joka auttoi loistavasti ja ilokaasua myös. Spinaalin vaikutus loppui juuri ennen ponnistusvaihetta, mutta ei ollut niin kamalaa kun oli saanut vähän levätä.

Mulla kolme melko nopeaa synnytystä ilman kipulääkitystä Helpoin oli ensimmäinen kun ei ollut ns liian nopea vaan eteni tasaisesti. Lopussa tietysti oli olo jo tukala mutta vaikein vaihe ei kestänyt liian kauaa. Kaksi seuraavaa ovat olleet tosi nopeita synnytyksiä ja supistukset ovat olleet tosi rajuja. Mutta niistäkin selvittiin.
..
Avausvaiheessa kipu on vähitellen kovenevaa ja vähän kun äärimmäisessä urheilusuorituksessa. Vaikea hengittää, vaikea olla mutta mulla auttoi pystyssä oleminen ja pieni liikkuminen. Loppuvaiheessa lähinnä nojailin tai roikuin ja yritin hengitellä. Ponnistusvaihe ei kestä avautumisvaiheeseen verrattuna kauaa mutta tietysti kipu on erilaista kun se vauvan pää pitää saada ulos. Pystyasennossa mulla ei ainakaan ole vaatinut varsinaista kovaa ponnistamista vaan vauva on tullut supistusten ja painovoiman avulla ulos. Voi olla että olen samalla vaistomaisesti vähän ponnistanutkin mutta mitään tietoista ponnistamista en muista tehneeni. Kun pää on ulkona niin loppuvauva on tullut solahtamalla.
...
Mun mielestä synnyttäminen on ihan kovaa puuhaa mutta lähinnä niin kun maratoni. Siinä kun sinnittelee ja hengittelee niin hyvin menee. Kipeetä tekee tietysti mutta kun ajattelee että kipeetä tekee mutta siitä selviää. Kivulle on syy ja mitä kovempaa sattuu niin sitä lähempänä vauvan syntyminen on.

Itse mietin todella pitkään, minkälaista kivunlievitystä haluan. mikään vaihtoehdoista ei tuntunut hyvältä - ilokaasua en lähtenyt kokeilemaan pahoinvoinnin takia (oksennus tuli ilmankin ilokaasua), epiduraalissa pelkäsin sitä, että synnytyksen eteneminen hidastuu ja että joudun sen takia ottamaan lisää lääkettä. Loppujen lopuksi esikoinen syntyi lähes luomuna (otin panadolia kotona ennen sairaalaan lähtöä). Synnytys oli kuitenkin suht nopea, kesti kaikkinensa n. 7 h. Kotona olin niin pitkään kuin pystyin ja sairaalaan saavuttaessa olin jo 7 cm auki. Ei siinä paljoa kivunlievitystä ehtinyt miettiäkään, olin sairaalassa reilun tunnin kun käärö oli jo sylissä. Olin suunnitellut suihkussa olemista ja kylpyä mutta ajatuskin lämpimästä vedestä etoi.

Toinen jouduttiin käynnistämään, joten supistukset olivat aika erilaisia. Niin voimakkaita, että lähes tunnin ajan mietin, että odotan vielä yhden supistukset ja sitten pyydän spinaalin. Kun sen lopulta pyysin, anestesialääkäri ei ehtinyt paikalle vaan ponnistus oli jo käynnissä. Sain kuitenkin puudutteen kohdunkaulaan ja se helpotti ponnistuksesta tulevaa kipua todella paljon! Jos muuta kivunlievitystä ei halua, suosittelen pudendaalia lämpimästi :) esikoisen kanssa karjuin ponnistusvaiheessa kuin syötävä, kuopuksen kanssa se meni huomattavasti lempeämmin. Ja siis kuopusta synnyttäessä en käyttänyt muuta lääkitystä.

Luomuna synnytin jos ei lasketa muutamia ilokaasuhönkäyksiä avautumisvaiheessa. Ponnistusvaiheessa kaduin hetken sitä etten ollut ottanut puudutteita, kipu oli aivan järkyttävää, poltteli ja tuntui että perse halkeaa. (ei tullut kuin pieni repeämä..) Loppujen lopuksi olin kuitenkin tyytyväinen ja jäi hyvät fiilikset.
Kaksi muutakin syntyivät luomuna ja ponnistusvaiheet ohi minuuteissa lähes kivuitta. Tuntui melkein hyvältä kun vauva tuli ulos.
Avoimin mielin matkaan ja onnea synnytykseen! Älä suunnittele liikoja etukäteen, kuuntele itseäsi ja mene tilanteen mukana.

Esikoisen synnytyksessä minulle ehdotettiin kokeilemaan ilokaasua ja kokeilin. Ilokaasu auttoi supistuspiikkien yli vaikka pahimmissa supistuksissa en kyllä paljon hengitellä pystyny.
Toisessa synnytyksessä halusin ilokaasua, koska olin kokenut sen hyväksi.
Nyt olen raskaana ja otan tulevaan synnytykseen avuksi vain ilokaasun.
Itse inhoan piikkejä ja en todellakaan halua mitään kamalia pistoksia synnytyksessä joka paikkaa.
Ponnistusvaiheissa en ole ilokaasua sen kummemmin hengitellyt eli tavallaan se on tehty luomuna. Olen "hyväksynyt" sen että synnytys sattuu ja niin pirusti sattuukin, mutta haluan tuntea kunnolla mitä kehossa tapahtuu, milloin pitää ponnistaa, mihin suuntaan ponnista. Joskus puudutuksissa olevien on ilmeisesti vaikea tuntea näitä "kehon viestejä".
En sitten osaa sanoa kuinka olisin toiminut jos synnytys olisi todella pitkä. Molemmat synnytykset ovat kestäneet 10h ja sairaalassa tästä olin 2h.
Itse liputan enemmän siis mahdollisimman vähälle kivunlievitykselle.

Eka synnytyksessä otin satsin epiduraalia, kivut oli melkoiset oksitosiinitipalla käynnistämisen ja vauhdittamisen vuoksi. Epiduraalin jälkeen koko synnytys sujui hyvin, eikä ollut kummempia kipuja.

Toka synnytyksessä en ottanut mitään. Olin suunnitellut ottavani, mutta avautumiskivut olivat ihan kohtuullisia ja sitten homma yhtäkkiä eteni pikana vartissa ohitse.

Ilokaasu ei toiminut mulla yhtään, mies sen sijaan sai kovat meiningit sitä hengitellessään. Kauratyyny ja ihan kuumassa suihkussa alaselkää suihkutellen oli tosi hyvät. Epiduraali toimi mulla täydellisesti, kivut katos mutta ponnistamisen tarve tuntui selkeästi. Esikoinen vaan ei halunnut ihan suosiolla ulos, ponnistusvaihe kesti reilun 1,5 tuntia. Mutta koska vauvalla ei ollut mitään hätää, ei ollut kiirettä ottaa esim. imukuppia tms vaan lopulta leikattiin eppari niin mahtui poika ulos.

Kaksi raskautta ja synnytystä takana.
Eka synnytys: aluks ilokaasua niin pitkään kun mahdollista. Ja joka välissä muutenkin, ponnistamiseen asti. Sit epiduraali, ehdin saamaan vaan yhden annoksen kun piti alkaa ponnistaan ja epiduraalin vaikutus lakkas. Laittoivan puudendaalipuudutuksen, ei auttanut.
Toka synnytys: Ilokaasua joka välissä ponnistukseen asti. Epiduraali, kaks annosta tällä kertaa ja se toinen annos oli ajoitettu todella loistavasti. Ponnistus ei tuntunut juuri yhtään.
KÄTILÖ OLI SIIS LOISTAVA, osasi ajoittaa annoksen annon ja nosti sänkyä että olin istuvammassa asennossa että vaikutus oli tehokas alapäässä.

Synnytykset meni hyvin. Lapset oli "isoja" vähä alle 4kg.

Kaikillehan ilokaasu ei sovi, jotkut alkaa voimaan pahoin.
Kaikkihan ei ehdi saamaan esim epiduraalia. Tai muutakaan.

Kaikkihan riippuu niin kaikesta tossa synnytyksessä.

Mutta tsemppiä kaikille synnyttämään meneville. Hyvin ne menee.
Positiivisin mielin :)