Pyytääkö nykyään kukaan tuntematonta kahville esim. kirjastossa tms?

Pitäisi hei keksiä joku koodi, joka kertoisi että "hei, olen normaali ihminen, en pervo enkä psyko, voin lähteä kahville". Vähän niin kuin ne sinkkujen ostoskärryissä olevat viinipullot. Se koodi voisi olla joku esim. pieni vihreä tupsu jossain vaatteen nurkassa tai laukussa roikkumassa. Tai jotain.

Kyllä mua on jokusen kerran kahville kutsuttu, siis kahvilaan. Pari viikkoa sitten joku mies ehdotti kahveja kun olin kaupassa. Vähän se oudolta tuntui, olen vieläpä 45-vuotias, enkä mikään ihmeellinen kaunotar. Ikävältä tuntui kieltäytyä kohteliaasta kutsusta, mutta minä olen naimisissa, enkä pitäisi soveliaana mennä vieraan miehen kanssa kahville, enkä halua antaa väärää kuvaa, koskapa uutta miestä en katsastele.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 17:36"]

Pitäisi hei keksiä joku koodi, joka kertoisi että "hei, olen normaali ihminen, en pervo enkä psyko, voin lähteä kahville". Vähän niin kuin ne sinkkujen ostoskärryissä olevat viinipullot. Se koodi voisi olla joku esim. pieni vihreä tupsu jossain vaatteen nurkassa tai laukussa roikkumassa. Tai jotain.

[/quote]

Psykopaattihan käyttäisi sellaista koodia oitis.

Prosentuaalisesti aitoja psykopaatteja on niin vähän, että esim väkiluvultaan Suomen kokoisessa maassa kirjastossa juttelemaan tuleva kivalta ja normaalilta vaikuttava ihminen on todennäköisesti ihan vaan kiva ja normaali. 

Mua ainakin nuorempana ja kun olin sinkku, lähestyttiin keskellä päivää vaikka missä, kahvilla, syömässä, kaupassa, kadulla ja kyllä ihan siellä kirjastossakin. Siis välilllä ihan vaivaksi asti. Osa oli iha normaalin ja asiallisen oloisia, mutta mahtuihan joukkoon sitten kaikenmaailman outouksiakin. Saataa tuo lähestymisen helppous kohdallani johtua siitä, että ihmiset usein sanovat että olen herttaisen näköinen, minulla on ystävälliset kasvot, hymyilen aika paljon ja olen ihan nätti...blaablaa. En tiedä sitten, voipi olla että jotkut kokevat että olen helposti lähestyttävän näköinen, tai jotain.

No mutta, yhdenkään kanssa näistä ei mitään vuosisadan romanssia tapahtunut, johtui myös paljon itsestäni, sillä olin todella epäluuloinen lähestyjien aikeista ja usein ne olivat myös hyvin vaivaannuttavia. Muutamat esim. jäivät kaupassa kyttäämään, vaikka olin sanonut jo ettei kiinnosta. Mutta ei kait se mikään mahdottomuus ole, että voisi tavata jonkun kivan ja järkevän niin. Mielestäni todella ihana ajatus, ja olisi kivaa kerrottavaa tutuille ja ehkä tulevaisuudessa joskus niille yhteisille lapsillekin.

Itse tapasin aviomieheni netissä, ja on kyllä minulle kaikki se, mitä ihmisessä ikinä olen uskaltanut toivoa. Mutta toisaalta huvittavaahan sekin on. Kadulla tallaajaa pelkää suunnilleen henkensä edestä ja netissä voi taas jutella mitä vaan. Ja sieltähän niitä outoja, pervoja ja psykopaattejahan ei tunnetusti tapaa, vai mitä? :)

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 00:51"]

Joskus kuulee näitä ufojuttuja, miten on tavannut jonkun ennestään tuntemattoman jossain kirjastossa tms. ei-niin-yleisessä-iskupaikassa ja siitä sitten asiat edenneet. Tapahtuuko tällaista oikeasti? Eikö siinä aika herkästi pelkää, että kyseessä on joku kahjo stalkkeripervo?

[/quote]

Kyllä mua ainakin on pyydetty. Kirjastossa, yliopiston kirjastossa, ruokakaupan jonossa, kukkakaupassa näin ne mitkä tuli ekana mieleen. Ihan tavallisia mukavia nuoria miehiä ovat olleet, yhden (ruokakaupan jonossa tavatun) kanssa syntyi pitkäkin suhde. Mun mielestä on paljon luonnollisempaa törmätä arjessa ihmisiin kuin etsiä kumppania känniääliöiden seasta baarissa! Miehet on selittäneet kahville pyytämistä sillä, että tein heihin jonkinlaisen vaikutuksen - silmät, puhe, vaatteet, en muista kaikkia. Eivätkä siis olleet mitään säälittäviä jotka iskee naisia joka paikasta, vaan mukavia, komeita, tavallisia ihmisiä :) eli ennakkoluulot pois!

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 17:50"]

Prosentuaalisesti aitoja psykopaatteja on niin vähän, että esim väkiluvultaan Suomen kokoisessa maassa kirjastossa juttelemaan tuleva kivalta ja normaalilta vaikuttava ihminen on todennäköisesti ihan vaan kiva ja normaali. 

[/quote]

Tietysti. Mutta "aitoa psykopaattia" ei tavallaan ole olemassakaan, koska aitoutta psykopaatissa ei ole. Luonnollisuus, rehellisyys, herkkyys ja kaikki muut ominaisuudet hänessä ovat opeteltuja ja harjoiteltuja. Psykopaatti on esim. rakkaudentunnustuksissaan ihan yhtä uskottava kaikille.

Tottahan se on, että ihmisten pitäisi uskaltaa lähestyä livenä ja selvinpäin toisiaan, eikä ainostaan kännissä baarissa, tai anonyyminä netissä. Miksei me suomalaiset oikein osata, tai uskalleta sitä? 

ei.

No ei tod

Mulle on parikin kertaa käynyt niin,mut en ole ollut kiinnostunut siinämielessä ja olen ehdottanut kaveruutta,mutta kaveruus ei ole sitten kelvannut.

Lähinnä vain oleskelulupaa ja/tai majoitusta kärkkyvät turvapaikkashopparit ja muut epätoivoiset mamut harrastavat tuollaista. Mutta kyllähän kohtaamisia tapahtuu ihan joka paikassa.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 01:00"]Lähinnä vain oleskelulupaa ja/tai majoitusta kärkkyvät turvapaikkashopparit ja muut epätoivoiset mamut harrastavat tuollaista. Mutta kyllähän kohtaamisia tapahtuu ihan joka paikassa.
[/quote]
Näin on. Nehän on joka paikassa vaanimassa ja hakemassa katsekontaktia. Jopa minulta lihoneelta kotiäidiltä. Älkää vain katsoko niitä silmiin.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 01:20"]

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 01:00"]Lähinnä vain oleskelulupaa ja/tai majoitusta kärkkyvät turvapaikkashopparit ja muut epätoivoiset mamut harrastavat tuollaista. Mutta kyllähän kohtaamisia tapahtuu ihan joka paikassa. [/quote] Näin on. Nehän on joka paikassa vaanimassa ja hakemassa katsekontaktia. Jopa minulta lihoneelta kotiäidiltä. Älkää vain katsoko niitä silmiin.

[/quote]

Jos erehtyy kuuntelemaan, niin puolessa tunnissa ollaan edetty aiheeseen avioliitto tai ainakin yhteenmuutto.

Ehkä elokuvissa.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:51"]

Mulle jäi hyvät muistot vuosien takaisesta myöhäisestä junamatkasta Joensuusta Helsinkiin. Viereen sattui nätti nuori nainen, ensin oli hiljaista mutta sitten hän jossain vaiheessa otti eväänsä esiin ja tarjosi minullekin, ja siitä sitten jähmeys suli. Juteltiin paljon, yöllisen junan raukea tunnelma sai jotenkin vapautumaan ja keskustelu oli paljon enenmmän sellaista kuin oltaisiin tunnettu jo iät ajat verrattuna joihinkin baarijutteluihin. Valitettavasti olin turhan ujo pyytämään edes yhteystietoja, ja ajattelin että tuollainen vetävän näköinen yliopisto-opiskelijatyttö on enemmän kuin omaa tasoani. 

[/quote]

Tyttö varmaan pettyi. Oli itse tehnyt jo aloitteen ja tulitte hyvin juttuunkin. Sinun olisi pitänyt tehdä seuraava siirto.

Itse tapasin vaimoni bussissa. Kyllä näitä sattuu ja joskus onnistaakin.

Pyysin kerran yhtä jätkää kahville, oltiin kuitenkin oltu amiksessa samalla rakennustyömaalla kuukauden verran.. Ei täysin tuntematon kun oltiin jotain muutamia lauseita vaihdettu välillä, enemmän "työasioissa"

Onko ennen pyydetty?

Kirjastossa kuuluu olla hiljaa että jos joku kipeä tuijottaa, lähden pois.  Jossain muualla mieluiten.