Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettaja?
Tämä! Kokeiden korjausta omassa rauhassa :)
Entä se esiintyminen...?
Siihen tottuu :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä teen pienessä kierrätyskeskuksessa töitä. Työporukka on mitä parhain pomoa myöden ja asiakkaat noin yleensä ihania. Työ on tiettyjen rutiinien toistamista, mutta samalla vaihtelevaa aina kassalla istumisesta muihin työtehtäviin asiakkaiden auttamiseen ja neuvomiseen asti, jotka vaihtuu sujuvasti lennossa työporukan kesken, kaikki tekee kaikkea - periaatteella.
Mä kärsin ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Jälkimmäinen ei enää niin paljon töissä näy, kun siihen on tullut rutiini miten minkäkin työtehtävän hoitaa. Ja töissä olen töissä. Vaikka olisin riidellyt kumppanini kanssa edellisenä päivänä ja vielä aamulla olisi kiukku ja paha mieli, sitä ei viedä töihin. Mä olen osittain harmikseni luonut itselleni sellaisen täysin luonteelleni vastaisen "aina iloinen hymyilevä asiakaspalvelija" identiteetin töihin, ainakin asiakkaille. Joskus sekin rakoilee, mutta yleensä lähden silloin pihalle hetkeksi haukkaamaan happea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia ole 45 v pitkäaikaistyötön. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja. En tiedä mihin voisi tällainen ylipainoinen täti hakeutua töihin enää. Päiväkodissa en pysty työskentelemään tuon pelon takia edes lääkkeiden avulla enää. Ap, ei tuosta eroon pääse, pitää vain opetella tulemaan toimeen sen kanssa ja valita työ sen mukaan.
Miten ylipaino vaikuttaa asiaan?
Jaksamiseen, liikkuminen voi olla vaikeampaa jne....?
Vierailija kirjoitti:
Bentsojen voimalla töihin?
Ei niitä noin vaan määrätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia ole 45 v pitkäaikaistyötön. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja. En tiedä mihin voisi tällainen ylipainoinen täti hakeutua töihin enää. Päiväkodissa en pysty työskentelemään tuon pelon takia edes lääkkeiden avulla enää. Ap, ei tuosta eroon pääse, pitää vain opetella tulemaan toimeen sen kanssa ja valita työ sen mukaan.
Miten ylipaino vaikuttaa asiaan?
Kuulostaa hieman tekosyyltä
Jos on kiusattu ylipainosta, niin kuulostaa aika luonnolliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia ole 45 v pitkäaikaistyötön. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja. En tiedä mihin voisi tällainen ylipainoinen täti hakeutua töihin enää. Päiväkodissa en pysty työskentelemään tuon pelon takia edes lääkkeiden avulla enää. Ap, ei tuosta eroon pääse, pitää vain opetella tulemaan toimeen sen kanssa ja valita työ sen mukaan.
Miten ylipaino vaikuttaa asiaan?
Kuulostaa hieman tekosyyltä
Jos on kiusattu ylipainosta, niin kuulostaa aika luonnolliselta.
Painonpudotus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia ole 45 v pitkäaikaistyötön. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja. En tiedä mihin voisi tällainen ylipainoinen täti hakeutua töihin enää. Päiväkodissa en pysty työskentelemään tuon pelon takia edes lääkkeiden avulla enää. Ap, ei tuosta eroon pääse, pitää vain opetella tulemaan toimeen sen kanssa ja valita työ sen mukaan.
Miten ylipaino vaikuttaa asiaan?
Kuulostaa hieman tekosyyltä
Jos on kiusattu ylipainosta, niin kuulostaa aika luonnolliselta.
Painonpudotus?
Jep, tarvittaessa on lääkkeitäkin tueksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia ole 45 v pitkäaikaistyötön. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja. En tiedä mihin voisi tällainen ylipainoinen täti hakeutua töihin enää. Päiväkodissa en pysty työskentelemään tuon pelon takia edes lääkkeiden avulla enää. Ap, ei tuosta eroon pääse, pitää vain opetella tulemaan toimeen sen kanssa ja valita työ sen mukaan.
Miten ylipaino vaikuttaa asiaan?
Kuulostaa hieman tekosyyltä
Jos on kiusattu ylipainosta, niin kuulostaa aika luonnolliselta.
Painonpudotus?
Jep, tarvittaessa on lääkkeitäkin tueksi.
Tämä toimii
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä harkitsisin lehdenjakajan työtä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä harkitsisin lehdenjakajan työtä.
Elääkö sillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika lailla sama tarina täällä. Laihana lohtuna se, että yksin asuessa pärjää tarvittaessa melko vähällä rahalla. Töihin olisi kova hinku, mutta pää ei kestä. Yleensä mokaan jo haastattelussa.
Vierailija kirjoitti:
Aika lailla sama tarina täällä. Laihana lohtuna se, että yksin asuessa pärjää tarvittaessa melko vähällä rahalla. Töihin olisi kova hinku, mutta pää ei kestä. Yleensä mokaan jo haastattelussa.
Oletko harkinnut rauhoittavaa lääkitystä haastatteluihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika lailla sama tarina täällä. Laihana lohtuna se, että yksin asuessa pärjää tarvittaessa melko vähällä rahalla. Töihin olisi kova hinku, mutta pää ei kestä. Yleensä mokaan jo haastattelussa.
No mikset mene TÖI-HIN?
Tämä. Töissä kyllä siedättyy paremmin kuin palstalla valittamalla.
Juurikin näin. Hoitona on itsensä altistaminen tilanteille. Jostakin syystä nämä kuitenkin keskittyvät voivottelemaan tilannettansa ja tekemään kaikkea muuta kuin hoitamaan sairauttaan. Se pelko ei lähde itsestään.
Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika lailla sama tarina täällä. Laihana lohtuna se, että yksin asuessa pärjää tarvittaessa melko vähällä rahalla. Töihin olisi kova hinku, mutta pää ei kestä. Yleensä mokaan jo haastattelussa.
No mikset mene TÖI-HIN?
Tämä. Töissä kyllä siedättyy paremmin kuin palstalla valittamalla.
Juurikin näin. Hoitona on itsensä altistaminen tilanteille. Jostakin syystä nämä kuitenkin keskittyvät voivottelemaan tilannettansa ja tekemään kaikkea muuta kuin hoitamaan sairauttaan. Se pelko ei lähde itsestään.
Aamen.
Tämä oli kyllä ihan naulan kantaan.
Suomi onn aika sisäsiittoinen maa.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että nykynuorilla on ihan epärealsitiset käsitykset elämästä. "Pää ei kestä" tavallisia töitä ja aina pitäisi olla vaan hauskaa. Huolestuttaa tämän maailman tyulevaisuus.
OK boomer 😜
Alue: Aihe vapaa
"Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista."
No älä ainakaan jää pois säännöllisen päivärytmin takaavasta toiminnasta, oli se sitten opiskelu/työelämä tai jokin muu. Mutta jos joku päivä esimerkiksi menetät työkykysi, on aivan sama mitä omatuntosi soimaa. Mielenterveysdiagnoosit ovat sairauksia siinä missä syöpä ja aivovammakin.
Kannattaa ehkä hankkia diagnoosit ja apua itsellesi. Olet todella nuori vielä ja kirjoituksesi perusteella vaikutat fiksulta, etkä yhtään menetetyltä tapaukselta.