Lue keskustelun säännöt.
Jokaikinen lapseton kaveri jäänyt.
04.01.2015 |
Esikoiseni täyttää pian 5v, ja minun on pakko todeta että jokainen vanha kaveri on jäänyt lasten myötä. Miksi? En oikeasti osaa sanoa. Meneekö elämä vaan väistämättä niin? Onko teillä muilla mennyt? Ovatko kaverit ikuisesti menetettyjä?
Itse huomasin muutamaan kaveriini itse pitäväni aina yhteyttä, ja välillä tuli heidän seurassaan jotenkin tyhmä olo, vaikea selittää.. Sitten kun lopetin yhteydenpidon, ei näistä ihmisistä enää kuulunut mitään. Ei _mitään_. Vaikka ovat osa siis lapsuudesta saakka olleet pari vuosikymmentä kavereina.
Tosi vaikea uskoa, että pelkästään lapsista johtuu tämä asia. Voiko oikeasti johtua? Kun en oikeasti mielestäni ole sellainen äiti, jonka elämässä ja puheissa ei ole mitään muuta kun lapset. Päinvastoin. En halua että minut nähdään pelkästään äitinä, minua ahdistaa ajatus siitä että koko elämä pyörii vain ja ainoastaan lasten ja "lapsiperhearjen" ympärillä. Olen myös käynyt töissä enemmän tai vähemmän kaikki nämä vuodet (kahta äityslomaa lukuunottamatta), minulla on harrastuksia ja kävisin mielelläni paljon enemmänkin ulkona erilaisissa tapahtumissa, mutta eipä ole enää hirveästi ystäviä kenen kanssa käydä.
Oikeasti mua vaivaa tämä asia tosi paljon. En todella osannut odottaa tällaista ystäväkatoa sen jälkeen kun saisin lapsia. Mutta ehkä tämä ei liitykään lapsiin? Ehkä olenkin vaan tylsä ihminen muutenkin ja kun kavereille on tullut ikää lisää, niin ovat sen tajunneet? Mielipiteitä?
Kommentit (162)
Kaikki nämä traumatisoituneet velat (en todellakaan väitä, että kaikki velat sellaisia olisivat) ovat juurikin niitä lapsia, joita ei ole haluttu nähdä, joita on halveksittu ja vähätelty. He suhtautuvat lapsiin juuri niin kuin heihinkin on aikoinaan suhtauduttu. Eli evvk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukekaa Joukolatar-blogia, niin näettä, kuinka sosiaalista lapsiperheen arki on. Ei se ole mitään kotona nyhväämistä.
Minulla on sekä lapsellisia että lapsettomia ystäviä. Jo vuosia on ollut tapana tavata heitä erilaisilla kokoonpanoilla lauantaina aamiaisella/brunssilla. Minun ja muiden lapsellisten kaverieni miehille lauantaiaamut ovat isä-lapsi laatuaikaa. Meillä käyvät usein uimassa tai ajavat Nuuksioon, jossa ihmettelevät luontoa ja syövät eväitä tulilla.
Syy siinä, että (lapsettomat) kaverit jäävät, voi olla yksinkertaisesti siinä, että perheellisenä aikaa on vähemmän. Ei jaksa ylläpitää suurta määrää ystävyyssuhteita! Kaverien perhestatuksella ei välttämättä ole mitään tekemistä asian kanssa.
Jos nyt ajattelen itse, millaisia ystävyyssyhteita olisi vaikea priorisoida, niin kyllä kieltämättä sellaiset tuntuisivat hankalilta, joissa lapseni eivät ikäänkuin olisi lainkaan olemassa. On mulla muutakin sisältöä elämässä kuin lapset, mutta he ovat todella suuri osa sitä. Jos tuntuisi, että kavereita ei lainkaan kiinnostaisi lapseni, tai he suhtautuisivat lapsiini jotenkin nihkeästi, niin olisi aika vaikeaa ylläpitää semmoista ystävyyssuhdetta.
Mun ystävistä on äitiyden myötä tullut sellaisia, että suurin osa puheenaiheista koostuu muiden arvostelusta. Ystäväni myös arvostelee yhteistä ystäväämme silloin kun hän ei ole paikalla. Väkisinkin tulee mieleen mitä hän minusta puhuu kun en ole paikalla. Ystävälläni on kolme lasta, ja lasten isä on tällä hetkellä työttömänä, silti ollaan nähty ilman lapsia viimeeksi yli puoli vuotta sitten, muuten nähdään lähes viikottain. Jos ehdotan näkemistä ilman lapsia niin vastaus on 'joo niin voisi nähdä' mutta silti lapset on aina mukana. Joka kerta jos kerron jotain, joku lapsista tulee puhumaan äidillensä, eikä ystäväni edes jälkeenpäin kysy mitä sanoinkaan.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 10:26"]
Lukekaa Joukolatar-blogia, niin näettä, kuinka sosiaalista lapsiperheen arki on. Ei se ole mitään kotona nyhväämistä.
Minulla on sekä lapsellisia että lapsettomia ystäviä. Jo vuosia on ollut tapana tavata heitä erilaisilla kokoonpanoilla lauantaina aamiaisella/brunssilla. Minun ja muiden lapsellisten kaverieni miehille lauantaiaamut ovat isä-lapsi laatuaikaa. Meillä käyvät usein uimassa tai ajavat Nuuksioon, jossa ihmettelevät luontoa ja syövät eväitä tulilla.
[/quote]Juuri näin. On vapauttavaa lukea blogia, jossa äiti saa hyvällä omallatunnolla nauttia elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä sanoisin, ettå me laparlliset enemmän näitä tapaamisia rajoitetaan.
Mun ystävät sai lapsensa nuorempana kuin mä ja kyllä se yhteydenpito silloin jäi mun kontolle. Asuttiin kaikki eri kaupungeissa, niin mä matkustin ja soitteli ja KOIN olevani HÄIRIÖKSI.
Huh mä myös pelkäsin, että lapsen myötä ystävät katoaa. Onneks niin ei käynyt! Yhden kanssa ollaan lähennytty vielä enemmän (rakastaa kummilastaan) kaksi on saamassa itse vauvan ja neljäs.. neljäs on vaan niin ihana eikä mikään ole muuttunut, vaikka ei lapsien perään olekaan. Tosin lapsi jää isän kanssa kotiin ehkä joka toinen kerta. Enkä puhu hänestä suu vaahdossa. Tietty ylpeänä kerron kaikki opitut jutut ja kuulumiset. "Lasten suusta" jää myös pois, koska yleensä ne ovat hauskoja vain perheen kesken. Tulee vain sellainen vaisu "hahaaa....". Sen sijaan kaverit joita näin muutaman kerran vuodessa, lakkasivat ottamasta yhteyttä lähes heti, kun saivat kuulla raskaudestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen jo kohta nelikymppinen lapseton (vela) nainen ja pikkuhiljaa saamassa takaisin niitä lapsellisia ystäviä, joista erkaannuin pikkulapsivaiheessa. Syitä erkaantumiseen on monia. Lähes kaikki ystävät muuttivat pois keskustasta lapsen saatuaan. Autottomana kantakaupunkilaisena on aika korkea kynnys lähteä usean tunnin bussimatkalle ystäviä tapaamaan. Ystävät taas eivät mielellään lähde keskustaan (useamman) pienen lapsen kanssa. Ystävien tapaamiset puolestaan on melkoista älämölöä ja showta, kun lapset luonnollisestikin vaativat huomiota. Ei siinä kovin montaa aikuisten kuulumista ehdi vaihtaa, kun jatkuvasti pitää vahtia ja viihdyttää niitä lapsia. Oma yhteydenotto lapsellisiin kavereihin on jäänyt myös siksi, että tiedän heidän olevan superkiireisiä ja haluavan viettää aikaa yhdessä oman perheen kanssa iltaisin ja viikonloppuisin, kun mieskin ehtii mukaan. Minä puolestani käyn töissä arkisin, joten aikataulut menevät päällekkäin. Ja ehkäpä tärkeimpänä syynä yhteydenottojen karsiutumiseen on se, että aina lapseton joustaa. Jos on jo hyvissä ajoin sovittu tapaaminen tietylle viikonlopulle, niin ei ole kerta tai kaksi, kun lapsellinen on perunut sen viime hetkellä, koska joko lapsi tai hoitaja on sairastunut tai miehelle on tullut työmatka tai mitä ikinä. Muutaman kerran kun olen joutunut omat suunnitelmani muuttamaan jonkun kaverin miehen pomon aikatauluvirheen takia, niin eipä enää hirmuisesti huvita itseään uudestaan siihen tilanteeseen laittaa. Odotellaan, että lapset kasvaa.
Yksi pitkäaikainen kaveri katosi lapsen saatuaan pariksi vuodeksi ilman mitään yhteydenottoja. Nähtiin sitten sattumalta ja kaveri selitti ettei ollut varma missä asun. Tokihan moinen aiheuttaa ongelman, kun asun samassa paikassa kuin jo yli 20 vuotta, numerokin on ollut sama ekasta matkapuhelimesta lähtien. Arvelin sitten että lapsen saanti vaikuttaa jotenkin aivotoimintaan tai sitten kaveri ei vaan halua tavata :)
Toinen kaveri sitten selitti myöhemmin ettei tämän entisen kaverin vaimoke anna sen tavata oikeastaan ollenkaan vanhoja kavereitaan kun on se lapsikin ja silleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap voisi olla ystäväni, mutta en usko hänen minua kaipailevan. Hänellä on paljon lapsellisia ystäviä, joten muut ovat joutaneet jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni ahdistaa ja pelottaa jo nyt se kun ystäväni alkavat hankkimaan lapsia. Inhoan vauvoja ja pieniä lapsia. En halua menettää ystäviäni mutta en tiedä mitä tapahtuu kun he saavat lapsia. En suostu sellaiseen että vauva on aina mukana kun haluaisi jutella jostain tärkeästä. Se äiti siinä sitten kuuntelee puolella korvalla ja mussuttaa vauvalle joka luultavasti huutaa, puklaa ja paskoo.
Joku puhui hormoonihuuruista joissa oli ollut synnytyksen jälkeen kun vauva oli pieni. Äitinä muistan ja olen huomannut tutuista että pienen vauvan äiti on monesti vähän "pihalla" olevan oloinen. Huomio kiinnittyy kuitenkin aika paljon sen lapsen huoltamiseen, etenkin jos on eka lapsi kyseessä. Ja ystävät, joilla ei ole kokemusta vanhemmuudesta eikä edes muuten perheen tms. kautta kokemusta vauvaperheistä voivat siinä tilanteessa kokea itsensä sivuutetuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se on lähinnä kiinni siitä, miten suuressa arvossa ystävyyssuhdetta pitää. Itselläni on tärkeimmät ystävät säilyneet, vaikka välillä olimme tilanteessa jossa yksi oli sinkkuna ja toisella jo lapsia. Molemmat osapuolet kuitenkin osasivat samaistua toisen tilanteeseen riittävästi ja osoittaa siihen kiinnostusta.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 11:17"]
Itseäni ahdistaa ja pelottaa jo nyt se kun ystäväni alkavat hankkimaan lapsia. Inhoan vauvoja ja pieniä lapsia. En halua menettää ystäviäni mutta en tiedä mitä tapahtuu kun he saavat lapsia. En suostu sellaiseen että vauva on aina mukana kun haluaisi jutella jostain tärkeästä. Se äiti siinä sitten kuuntelee puolella korvalla ja mussuttaa vauvalle joka luultavasti huutaa, puklaa ja paskoo.
[/quote]
Yritä ajatella että se vauva on vähän kuin eläinvauva. Ajattele linnunpoikia, kissanpentuja joilla on vielä silmät kiinni jne. Vauva on samaa sarjaa, mutta ihmislajilla kehittymiseen menee pidempi aika ja he tarvitsevat kauemmin tukea. Toisaalta olemme pitkäikäisempiä kuin useimmat eläimet.
Ei sinulla ole velvollisuuksia sitä vauvaa kohtaan. Sanot vain äidin mieliksi että se on söpö, vaikkei se sinusta olisi. Ihan samalla lailla kuin sanoisit vaikka jostain vaatteesta kaverin mieliksi. Toisaalta voit ihan hyvin sanoa ystävälle, että sinua jännittää kun vauva on nyt kuvioissa kun et ole vauvoihin tottunut.
Kyseessä on kuitenkin pieni ihminen, jollainen jokainen meistä on joskus ollut.
Minulla on pelkkiä lapsettomia ystäviä. En ota lastani mukaan näkemisiin, mutta jos joku tulee meille kylään niin lapsi on myös kotona.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:19"]No minä en juurikaan pidä yhteyttä enää lapsia saaneisiin kavereihin, kun tuntuu että heillä on niin kiire perheen kanssa ja ottaisivat itse yhteyttä jos on aikaa ja halua. Mutta eipä ne lapsijutut kyllä yhtään kiinnostakaan...
[/quote]
Sama. Paitsi että minun kaverini, jotka ovat lapsen/lapsia saaneet juhlivat enemmän kuin minä :D
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 11:20"]Joku puhui hormoonihuuruista joissa oli ollut synnytyksen jälkeen kun vauva oli pieni. Äitinä muistan ja olen huomannut tutuista että pienen vauvan äiti on monesti vähän "pihalla" olevan oloinen. Huomio kiinnittyy kuitenkin aika paljon sen lapsen huoltamiseen, etenkin jos on eka lapsi kyseessä. Ja ystävät, joilla ei ole kokemusta vanhemmuudesta eikä edes muuten perheen tms. kautta kokemusta vauvaperheistä voivat siinä tilanteessa kokea itsensä sivuutetuksi.
[/quote]
Siis oon huomannut ihan samaa! mulle ainakin tulee sellanen olo, että en jaksa nähdä kaveriani, jonka kanssa jutut on nykyään tosi pintapuolisia. Jos oob yrittänyt puhua jostain syvällisemmästä, tuntuu että toinen ei kunnolla kuuntele ja/tai vastaa jotain epämääräistä. Vauvasta puhutaan paljon ja sen ymmärrän, mutta eikö voi puhua mistään muusta tai edes kuunnella toista...
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 11:29"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:19"]No minä en juurikaan pidä yhteyttä enää lapsia saaneisiin kavereihin, kun tuntuu että heillä on niin kiire perheen kanssa ja ottaisivat itse yhteyttä jos on aikaa ja halua. Mutta eipä ne lapsijutut kyllä yhtään kiinnostakaan...
[/quote]
Sama. Paitsi että minun kaverini, jotka ovat lapsen/lapsia saaneet juhlivat enemmän kuin minä :D
[/quote]
Miksi alapeukku, kun tämä oli ihan fakta? Ehkä en oo tyypillinen 24v, kun käyn pari kertaa vuodessa baarissa. Nämä lapsen saaneet kaverit ovat minua pyytäneet mukaan, mutta koska ei oikein muutenkaan enää nähdä, ei paljon innosta...
2