Lue keskustelun säännöt.
Tapasin nuoruuteni ihastuksen. Oli mummoontunut.
02.01.2015 |
Tapasin äskettäin sellaisen naisen, johon olin äärettömän ihastunut 1990-luvun alussa, ja hänkin minuun. Silloin me emme kuitenkaan kumpikaan uskaltaneet edetä seurusteluun emmekä seksiin asti, koska olimme nuoria ja epävarmoja, joten olimme sitten vain parhaita ystäviä keskenämme.
Valvoimme öitä kynttilän valossa teemukin ääressä, keskustelimme elämästä, suunnitelmistamme, tunteista, uskonnosta, maailmankatsomuksesta... Monessa asiassa olimme eri mieltä, mutta monessa kuitenkin myös samaa mieltä.
Sitten minä muutin kauas, kauas, toiselle paikkakunnalle, muutama vuosi sen jälkeen, kun olimme tutustuneet. Nyt tapasimme sattumalta pitkän erossa olon jälkeen. Miten hän olikaan muuttunut! Anssi Kela laulaa biisissään 1972:
"Ystävä takaa vuosien
Ennen meni tunteja jutellen
`Oli kiva nähdä´
Nyt muuta sanoa osaa en"
Sellainen fiilis minullekin tuli. Ennen itkimme ja nauroimme yhdessä ja keskustelimme yöt läpi. Nyt vain juttelimme kuulumiset lyhyesti. Emme edes halailleet, kuten ennen. Emme itkeneet ja nauraneet, kuin silloin ennen. Sisaresta oli tullut muukalainen, ja minäkin olin hänelle muukalainen.
Nuorena hän oli räväkkä rokkimimmi, ja hänen tunne-elämänsä oli voimakas. Hän pukeutui huomiotaherättävän rockhenkisesti, vaatteet olivat ihonmyötäiset ja seksikkäät, hän värjäsi maantienvärisen, pitkän kiharan tukkansa blondiksi, nauroi paljon, oli iloinen ja äänekäs. Silloin hän oli koko ajan menossa eri paikkoihin, aina oli kiire päästä jonnekin.
Nyt hänen hiuksensa ovat harmaat, hänellä on polkkatukka, hän pukeutuu huomiota herättämättömiin, väljiin, harmaisiin vaatteisiin. Hänen naurunsa ja äänekkyytensä ovat vaimenneet, ja hänestä on tullut hiljainen ja nöyrä. Hänen ennen niin heleä äänensäkin on madaltunut paljon. Hän on mummoontunut. Hän kertoi tulleensa uskoon 1990-luvun lopulla.
En tosin itsekään ole enää mikään hääppöinen (ennen olin hääppöinen), mutta olen muuttunut vähemmän kuin hän. En ehkä haluaisi enää tutustua häneen uudestaan. Sieluni sisar nuoruudestani on nyt jotain aivan muuta kuin 1990-luvulla.
Kommentit (57)
Lapsuudenystäväni alkoi käyttää huumeita nuorena, ja alunperin älykäs ihminen puhuu keski-ikäisenä syvällisiä varhaisteinivuosien lempibändien sanoin. Hän järkyttyi, kun en muistanut niitä. Minä järkytyin - niin, mistäköhän? Vihje: aikuisten puhuttavaa meillä ei ollut. Ei mitään mahdollisuutta keskustella siitä, miltä elämä nykyisin meille näyttää. Hän puhui vain nuoruusmuistoistaan, eli niissä. Olen itsekin nostalgiaan taipuvainen, sitä suurempi oli järkytykseni, kun tajusin että omani on lopultakin haikeuden puhahdus höyryveturin suusta, mutta juna kulkee silti eteenpäin. Ystäväni aika oli jäänyt kehäradalle. Ymmärrettävää, mutta kovin surullista.
Nuoruuden poikaystäväkin fanittaa edelleen hartaasti lapsuutensa ykkösbändiä. En voi mitään, mutta keski-ikäinen ihminen joka elää vieläkin rokkimeiningin kautta, ei ole minusta pätevä puhumaan ajan hampaan ikävistä aikaansaannoksista mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]
Minulla on käynyt toisinpäin. Nuorena olin erittäin ruma ja huonostipukeutunut. Minut yli 30v jälkeen tavanneet vanhat tutut ihmettelivät muutosta. (ja muuttumattomuutta ikääntymisen suhteen) En ole mummoontunut, harmaantunut vaan pysynyt tosi nuorekkaana ja löytänyt oman tyylini. Ja olen paremman näköinen kuin nuorena. Rypyistä ei tietoakaan. Tämä on tietysti harvinaista mutta näin on minun kohdallani.
[/quote]
Täällä toinen samanlainen. Saan myönteistä palautetta vanhoja tuttuja tavatessani. Hämmästyneet ilmeet kertovat nekin oman osansa.
T: Ruma ankanpoikanen, josta kehkeytyi Joutsen
[/quote]
mulle kävi myös noin :) hassua, että luokkakokouksessa pojjaat kuolasi joukkona perään. Ei sillai tapahtunut 90-luvulla ollessani yläasteella :D
Aikaiset vaihdevuodet ovat perinnöllinen ominaisuus. Tuttavalleni tuli vaihdevuodet 35-vuotiaana. Siitä asti on ollut hieman mummahtava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noi nuoruuden ihastukset jää mieleen semmosina, kuin ne aikanaan olivat. Sitten kun näkee todellisuuden, niin yleensä enemmän, tai vähemmän muuttuneet tietenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut vanhetessaan paranevat, toiset huononevat. Tapasin kadulla ensimmäisen mieheni. Hän oli vanhentunut komeasti, harmaantunut ja muuttunut jotenkijn vakaamman oloiseksi. Oli kiva nähdä että joskus tärkeä ihminen oli elänyt parikymmentä vuotta omaa elämäänsä eri suuntaan, mutta silminnähden tasapainossa itsensä kanssa. Vanha suola ei silti janota, paitsi vähän.
Mukavinta vanhenemisessa on se, että entiset miehet ja heilat tulevat silloin tällöin vastaan, kadulla, lehdissä tai telkkarissa. Onneksi ei tähän mennessä vielä kukaan rikosuutisissa. Tai voisi sekin olla kivaa... elämäähän sekin on.
Mummolla olisi paljon kerrottavaa lapsenlapsille! Tuo Pauli oli aika hyvä silloin 70-luvulla...
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 01:00"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:50"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 23:59"]
Olisit onnellinen hänen puolestaan! Todennäköisesti hän on löytänyt mielenrauhan jostain ihans muusta kuin ihonmyötäisistä vaatteista, rockhenkisyydestä ja epävakaasta tunne-elämästä. Niistä asioista joska kuuluvat nuoruuteen. Yhdeksänkymmenluvun alusta on 20 vuotta aikaa. Olisi mielestäni ennemminkin surullista, jos sen ajan nuoret yrittäisivät vielä tänäkin päivänä jäljitellä nuoruuden itseään. Ihmisen kuuluukin muuttua ja kasvaa henkisesti. Vaikutat todella pinnalliselta ihmiseltä sori vaan.
[/quote]
Miksei rockihminen saisi pysyä nuorena? Mike Monroe on päälle 50-vuotias. Neil Young ei enää ole "Niilo Nuori", vaan lähempänä 70 ikävuotta, samoin Bob Dylan, ja Mick Jaggerkin on kohtuullisen vanha. Charlie Watts rokkaa haudan partaallakin. Niin? Ap.
[/quote]
Mike Morroe näyttää yli 70 vuotiaalta mummolta, säälittävän näköinen tyyppi nykyisin. Jos vertaa näitä Monroeta ja Mc Coyta vaikka Rollareihin niin toiset ovat vanhenneet arvokkaasti ja toiset ovat jämähtäneet teinimaailmaansa tajuamatta tilannettaan. Lähes kaikki suuret starat ovat jossakin vaiheessa osanneet aikuistua ja siitä huolimatta säilyttäneet uskottavuutensa, esimerkkejä on vaikka kuinka, Metallican kundit, Rolling Stones etc.
[/quote]
Kyllä Mike Monroe on ihan timmissä kunnossa. Vaikka vielä on matkaa parikymmentä vuotta vanhempaan Jaggeriin, joka on ikäisekseen todella hyvän näköinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 23:39"]
Tapasin äskettäin sellaisen naisen, johon olin äärettömän ihastunut 1990-luvun alussa, ja hänkin minuun. Silloin me emme kuitenkaan kumpikaan uskaltaneet edetä seurusteluun emmekä seksiin asti, koska olimme nuoria ja epävarmoja, joten olimme sitten vain parhaita ystäviä keskenämme.
Valvoimme öitä kynttilän valossa teemukin ääressä, keskustelimme elämästä, suunnitelmistamme, tunteista, uskonnosta, maailmankatsomuksesta... Monessa asiassa olimme eri mieltä, mutta monessa kuitenkin myös samaa mieltä.
Sitten minä muutin kauas, kauas, toiselle paikkakunnalle, muutama vuosi sen jälkeen, kun olimme tutustuneet. Nyt tapasimme sattumalta pitkän erossa olon jälkeen. Miten hän olikaan muuttunut! Anssi Kela laulaa biisissään 1972:
"Ystävä takaa vuosien
Ennen meni tunteja jutellen
`Oli kiva nähdä´
Nyt muuta sanoa osaa en"
Sellainen fiilis minullekin tuli. Ennen itkimme ja nauroimme yhdessä ja keskustelimme yöt läpi. Nyt vain juttelimme kuulumiset lyhyesti. Emme edes halailleet, kuten ennen. Emme itkeneet ja nauraneet, kuin silloin ennen. Sisaresta oli tullut muukalainen, ja minäkin olin hänelle muukalainen.
Nuorena hän oli räväkkä rokkimimmi, ja hänen tunne-elämänsä oli voimakas. Hän pukeutui huomiotaherättävän rockhenkisesti, vaatteet olivat ihonmyötäiset ja seksikkäät, hän värjäsi maantienvärisen, pitkän kiharan tukkansa blondiksi, nauroi paljon, oli iloinen ja äänekäs. Silloin hän oli koko ajan menossa eri paikkoihin, aina oli kiire päästä jonnekin.
Nyt hänen hiuksensa ovat harmaat, hänellä on polkkatukka, hän pukeutuu huomiota herättämättömiin, väljiin, harmaisiin vaatteisiin. Hänen naurunsa ja äänekkyytensä ovat vaimenneet, ja hänestä on tullut hiljainen ja nöyrä. Hänen ennen niin heleä äänensäkin on madaltunut paljon. Hän on mummoontunut. Hän kertoi tulleensa uskoon 1990-luvun lopulla.
En tosin itsekään ole enää mikään hääppöinen (ennen olin hääppöinen), mutta olen muuttunut vähemmän kuin hän. En ehkä haluaisi enää tutustua häneen uudestaan. Sieluni sisar nuoruudestani on nyt jotain aivan muuta kuin 1990-luvulla.
[/quote]http://aijaa.com/jCnWYg
-Mies 29v-
Ap, kirjoitat aivan kuin minusta :D Samanlainen tarina, olin nuorena juuri kuvailemasi kaltainen rock-henkinen, seksikäs, aistikas. Ja sitten koin kriisejä, tulin uskoon ja sain perhettä, muutuin syvällisesti ja läpikotaisesti. Ulkonäöllä ei enää niin väliä, levottomuus poissa, rauha ja onnellisuus tilalla.
Ymmärrän reaktiosi tuntemaasi naiseen, minä saan myös sellaisia osakseni. Varsinkin miesten taholta ja varsinkin niiden miesten taholta, jotka ennen olivat perääni. Naiset taas suhtautuvat aiempaa myönteisemmin, koska heille olen aiempaa parempaa seuraa.
Miehet taas pettyneitä, kun en enää olekaan se hullu, villi ja vapaa. Monet miespuoliset kaverit ovat kääntäneet selkänsä ja toisaalta se on ihan ymmärrettävää: mitä annettavaa minulla olisi heille ja mitä heillä minulle? Enää. Surullista silti, että jotkut ihmiset menneisyydestä eivät anna tilaa toisen muutokselle. Se kertoo siitä, minkälaatuista välittäminen ja kiinnostus on oikeasti ollut - hataralla mielikuvapohjalla, joka ei selvästikään kanna vuosien saatossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:30"]
Uskoontuloon liittyy usein jonkinlainen kriisi, josta uskoontulo tarjoaa ulospääsyn. Ei toki aina.
[/quote]
Kyllä. Aina.
Näit hänessä ehkä oman ikääntymisesi jota säikähdit. Olet varmaan hänelle yhtä yhdentekevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapasin biologisen sisareni, kun hän oli kuusi kuukautta vanha. Hän ryömi, oli hoikka ja hakkasi käsiä yhteen eikä puhunut mitään. Sitten kun tapasin hänet 20 vuotta myöhemmin, hän oli lihonut ainakin 60-kiloiseksi, puhui tylsiä aikuisten juttuja ja oli muutenkin jotenkin vanhempi; hiuksekin roikkuivat olkapäillä asti.
Mitä hänelle oikein tapahtui? Muuttuvatko ihmiset muka ajan kanssa?
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:34"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:21"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:08"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 23:59"]
Olisit onnellinen hänen puolestaan! Todennäköisesti hän on löytänyt mielenrauhan jostain ihans muusta kuin ihonmyötäisistä vaatteista, rockhenkisyydestä ja epävakaasta tunne-elämästä. Niistä asioista joska kuuluvat nuoruuteen. Yhdeksänkymmenluvun alusta on 20 vuotta aikaa. Olisi mielestäni ennemminkin surullista, jos sen ajan nuoret yrittäisivät vielä tänäkin päivänä jäljitellä nuoruuden itseään. Ihmisen kuuluukin muuttua ja kasvaa henkisesti. Vaikutat todella pinnalliselta ihmiseltä sori vaan.
[/quote]
No miten sen ottaa. Olen ennenkin tuntenut uskoon tulleita ihmisiä, mutta eivät he ole tuhoutuneet uskonsa takia. Ehkä sinusta on henkistä kasvua se, että ihminen kadottaa persoonallisuutensa, mutta minusta se ei ole sitä. Ap.
http://www.ennenjanyt.net/4-01/ihuhta_kirjasta2.jpg
[/quote] Millä tavoin hän on kadottanut persoonallisuutensa? Ehkä hän on oppinut harkitsevaisuutta ja tyyneyttä räiskyvyytensä tilalle. Ehkä hän on huomannut, ettei tarvitse enää blondeja kiharoita jotta joku huomaisi hänet ja pitäisi hänestä. Ehkä hän käyttää itselleen mukavia vaatteita sen sijaan, että yrittäisi näyttää seksikkäälle nuorten miesten simissä ihonmyötäisissä vaatteissa. Persoonallisuuskin on kuitenkin muuttuva ominaisuus ihmisellä, ja on erilainen eri elämänvaiheissa. Ei nelikymppisellä kuulukaan olla enää kaksikymppisen persoonallisuus.
[/quote]
Ehkä ei kuulu, mutta tiedätkö... Se kaksikymppisen pirteän ja totuuksia kyseenalaistavan persoonallisuuden säilyttäminen voi olla aikuiselle parempi vaihtoehto kuin mummoontuminen. Maailma on täynnä aikuisia, jopa hyvinkin iäkkäitä, taiteilijapersoonallisuuksia, tai luonneihmisiä, joita ihaillaan. Mitä mieltä sitten olet tästä vaihtoehdosta? Minä kohtasin sellaisen:
http://www.ennenjanyt.net/4-01/ihuhta_kirjasta2.jpg
Ap.
[/quote]
Huhheijaa kun on lapsellista lätinää... :D
Mahtaa olla rankkaa kun valtaosa samanikäisistä ei ymmärrä sua...
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 23:41"]
Tampere?
[/quote]
Vantaa.
Elämä on. Stalkkaan joskus huvikseni fb:stä vanhoja fleimejä, ja kyllähän miehiltä näkyy tukka lähtevän ja kilot kertyvän... ;) Itse olen tietenkin nyt vähintään yhtä hyvännäköinen kuin 20 vuotta sitten, tai sitten en.
no oliko tuo nyt yllätys? todennäköisesti olet itsekin kypsynyt ja ikääntynyt, hyvässä sekä pahassa, ihan yhtä paljon
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]
Minulla on käynyt toisinpäin. Nuorena olin erittäin ruma ja huonostipukeutunut. Minut yli 30v jälkeen tavanneet vanhat tutut ihmettelivät muutosta. (ja muuttumattomuutta ikääntymisen suhteen) En ole mummoontunut, harmaantunut vaan pysynyt tosi nuorekkaana ja löytänyt oman tyylini. Ja olen paremman näköinen kuin nuorena. Rypyistä ei tietoakaan. Tämä on tietysti harvinaista mutta näin on minun kohdallani.
[/quote]
Täällä toinen samanlainen. Saan myönteistä palautetta vanhoja tuttuja tavatessani. Hämmästyneet ilmeet kertovat nekin oman osansa.
T: Ruma ankanpoikanen, josta kehkeytyi Joutsen
[/quote]
Minulla ei ole tapana sekaantua eläimiin, mutta nyt... T: the Uros