Lue keskustelun säännöt.
Tapasin nuoruuteni ihastuksen. Oli mummoontunut.
02.01.2015 |
Tapasin äskettäin sellaisen naisen, johon olin äärettömän ihastunut 1990-luvun alussa, ja hänkin minuun. Silloin me emme kuitenkaan kumpikaan uskaltaneet edetä seurusteluun emmekä seksiin asti, koska olimme nuoria ja epävarmoja, joten olimme sitten vain parhaita ystäviä keskenämme.
Valvoimme öitä kynttilän valossa teemukin ääressä, keskustelimme elämästä, suunnitelmistamme, tunteista, uskonnosta, maailmankatsomuksesta... Monessa asiassa olimme eri mieltä, mutta monessa kuitenkin myös samaa mieltä.
Sitten minä muutin kauas, kauas, toiselle paikkakunnalle, muutama vuosi sen jälkeen, kun olimme tutustuneet. Nyt tapasimme sattumalta pitkän erossa olon jälkeen. Miten hän olikaan muuttunut! Anssi Kela laulaa biisissään 1972:
"Ystävä takaa vuosien
Ennen meni tunteja jutellen
`Oli kiva nähdä´
Nyt muuta sanoa osaa en"
Sellainen fiilis minullekin tuli. Ennen itkimme ja nauroimme yhdessä ja keskustelimme yöt läpi. Nyt vain juttelimme kuulumiset lyhyesti. Emme edes halailleet, kuten ennen. Emme itkeneet ja nauraneet, kuin silloin ennen. Sisaresta oli tullut muukalainen, ja minäkin olin hänelle muukalainen.
Nuorena hän oli räväkkä rokkimimmi, ja hänen tunne-elämänsä oli voimakas. Hän pukeutui huomiotaherättävän rockhenkisesti, vaatteet olivat ihonmyötäiset ja seksikkäät, hän värjäsi maantienvärisen, pitkän kiharan tukkansa blondiksi, nauroi paljon, oli iloinen ja äänekäs. Silloin hän oli koko ajan menossa eri paikkoihin, aina oli kiire päästä jonnekin.
Nyt hänen hiuksensa ovat harmaat, hänellä on polkkatukka, hän pukeutuu huomiota herättämättömiin, väljiin, harmaisiin vaatteisiin. Hänen naurunsa ja äänekkyytensä ovat vaimenneet, ja hänestä on tullut hiljainen ja nöyrä. Hänen ennen niin heleä äänensäkin on madaltunut paljon. Hän on mummoontunut. Hän kertoi tulleensa uskoon 1990-luvun lopulla.
En tosin itsekään ole enää mikään hääppöinen (ennen olin hääppöinen), mutta olen muuttunut vähemmän kuin hän. En ehkä haluaisi enää tutustua häneen uudestaan. Sieluni sisar nuoruudestani on nyt jotain aivan muuta kuin 1990-luvulla.
Kommentit (57)
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]
Minulla on käynyt toisinpäin. Nuorena olin erittäin ruma ja huonostipukeutunut. Minut yli 30v jälkeen tavanneet vanhat tutut ihmettelivät muutosta. (ja muuttumattomuutta ikääntymisen suhteen) En ole mummoontunut, harmaantunut vaan pysynyt tosi nuorekkaana ja löytänyt oman tyylini. Ja olen paremman näköinen kuin nuorena. Rypyistä ei tietoakaan. Tämä on tietysti harvinaista mutta näin on minun kohdallani.
[/quote]
30-vuotiaana voi hyvinkin vielä näyttää nuorelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 23:59"]
Olisit onnellinen hänen puolestaan! Todennäköisesti hän on löytänyt mielenrauhan jostain ihans muusta kuin ihonmyötäisistä vaatteista, rockhenkisyydestä ja epävakaasta tunne-elämästä. Niistä asioista joska kuuluvat nuoruuteen. Yhdeksänkymmenluvun alusta on 20 vuotta aikaa. Olisi mielestäni ennemminkin surullista, jos sen ajan nuoret yrittäisivät vielä tänäkin päivänä jäljitellä nuoruuden itseään. Ihmisen kuuluukin muuttua ja kasvaa henkisesti. Vaikutat todella pinnalliselta ihmiseltä sori vaan.
[/quote]
Miksei rockihminen saisi pysyä nuorena? Mike Monroe on päälle 50-vuotias. Neil Young ei enää ole "Niilo Nuori", vaan lähempänä 70 ikävuotta, samoin Bob Dylan, ja Mick Jaggerkin on kohtuullisen vanha. Charlie Watts rokkaa haudan partaallakin. Niin? Ap.
Ei ihminen kadota persoonallisuuttaan. Han loytaa sen. Jos on nuorena rokki-mimmi ja koko ajan aanessa, ei tarkoita sita etta se on taman ihmisen persoonallisuus. Han loysi hiljaisen, rauhallisen persoonanansa, kun ei enaa tarvinnut olla se rokki-mimmi. Han ei aivan ilmiselvasti ollut onnellinen siina persoonassa. Ongelma (jos sita on) on sinun, ei hanen! Kannat ehka jotain unelmaa mita ei ole. Olisi kai parempi (meille kaikille) ettei tavattaisi sita nuoruuden unelmaa uudestaan.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:50"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 23:59"]
Olisit onnellinen hänen puolestaan! Todennäköisesti hän on löytänyt mielenrauhan jostain ihans muusta kuin ihonmyötäisistä vaatteista, rockhenkisyydestä ja epävakaasta tunne-elämästä. Niistä asioista joska kuuluvat nuoruuteen. Yhdeksänkymmenluvun alusta on 20 vuotta aikaa. Olisi mielestäni ennemminkin surullista, jos sen ajan nuoret yrittäisivät vielä tänäkin päivänä jäljitellä nuoruuden itseään. Ihmisen kuuluukin muuttua ja kasvaa henkisesti. Vaikutat todella pinnalliselta ihmiseltä sori vaan.
[/quote]
Miksei rockihminen saisi pysyä nuorena? Mike Monroe on päälle 50-vuotias. Neil Young ei enää ole "Niilo Nuori", vaan lähempänä 70 ikävuotta, samoin Bob Dylan, ja Mick Jaggerkin on kohtuullisen vanha. Charlie Watts rokkaa haudan partaallakin. Niin? Ap.
[/quote]
Mike Morroe näyttää yli 70 vuotiaalta mummolta, säälittävän näköinen tyyppi nykyisin. Jos vertaa näitä Monroeta ja Mc Coyta vaikka Rollareihin niin toiset ovat vanhenneet arvokkaasti ja toiset ovat jämähtäneet teinimaailmaansa tajuamatta tilannettaan. Lähes kaikki suuret starat ovat jossakin vaiheessa osanneet aikuistua ja siitä huolimatta säilyttäneet uskottavuutensa, esimerkkejä on vaikka kuinka, Metallican kundit, Rolling Stones etc.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:40"]
Et voi ap tietää mitä tuon naisen elämänvarrella on tapahtunut. Hän voi olla hyvinkin onnellinen nykyisellään, ja hänelle ehkä täysin yhdentekevää mitä hänestä ajattelet. Ennemmin olisin järkyttynyt, jos vanha ystäväni olisi juonut itsensä piloille, narkannut itsensä puolikuolleeksi zombiksi tai lihottanut itsensä 180 kiloiseksi. Joku uskoontulo ei minun kirjoissani ole lainkaan huono juttu, vaikka en itse uskovainen sillä tavoin olekaan. Itse olen löytänyt mielenauhani muualta, mutta moni löytää sen uskosta ja se on mielestäi usein hyvin iloinen asia.
[/quote]
Ei. Uskoon tulo ei todellakaan ole huono juttu. Huono juttu on se asia, että ihminen ei ole sisäistänyt pelkästään sitä tärkeintä, kristillisen uskon syvintä olemusta, Jeesuksen tuomaa syntien anteeksiantoa, vaan on sen lisäksi ottanut uskoonsa mukaan myös täysin triviaaleja pukeutumisen tai käyttäytymisen sääntöjä, jotka ovat hänen pastorinsa tai saarnaajansa opettamia. Kristillinen usko ei alistu koodeihin. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:45"]
Miksi te nyt tapasitte? Ja mitä teitte tai siis missä olitte?
[/quote]
Tapasimme paikassa, jonka kumpikin meistä tunsi ennestään, ja jossa kumpikin meistä oli käynyt aiemmin. En viitsi avata tätä asiaa enempää, ettemme me henkilöt identifioituisi. Ainoastaan sen verran voin sanoa, että kyse on meille kummallekin menneisyyden ajalta tutusta paikasta. Ap.
Minäkin tapasin ensirakkauteni n 4v sitten. Seurustelimme 70-luvun alussa 3 vuotta (eli kun olin 13-15 ja hän vuoden vanhempi). Oltiin uskossa, osallistuttiin monenlaiseen nuorten toimintaan ja meillä oli tosi kivaa yhdessä. Mutta nuoria kun oltiin niin välit sitten katkesivat. Monta kertaa myöhemmin kuitenkin mietin, että miksi pistin silloin välit poikki ja menin ihastumaan toiseen, kun se uusi suhde kesti vain pari kuukautta. Monesti elämän varrella kaipailin tuota ensirakkauttani ja sitten hän otti yhteyttä (n 40vuoteen ei ollut nähty) ja....voi mikä pettymys. Kyllä mies vielä ihan tunnistettavissa oli, ei ollut kovasti lihonut ja tukkakin oli päässä...kulmakarvat kyllä olivat harvenneet miltei olemattomiin ja kasvot olivat jotenkin kovin valjut ja "roikkuvat"..mutta ei sekään mitään, mies vaan oli niin täynnä itseään että hirvitti. Kertoi olevansa eroamassa ja olisi halunnut yhteistä yötä jne..usko Jumalaan oli näköjään hävinnyt elämän varrella, alkoholikin maistui. Tulin jotenkin tosi surulliseksi. Annoin "kauniisti" ymmärtää että tämä oli tässä, että minusta ei tule seuraavaa tyttöystävää/vaimoa tms.
En tiedä olisinko iloinen vai surullinen siitä, että tapasin hänet ja tiedän nyt, että ikinä en häntä haluaisi takaisin. No , elämä on ! Ihmiset muuttuvat, niin sisäisesti kuin ulkoisesti, me kaikki omalla tavallamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:49"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]
Minulla on käynyt toisinpäin. Nuorena olin erittäin ruma ja huonostipukeutunut. Minut yli 30v jälkeen tavanneet vanhat tutut ihmettelivät muutosta. (ja muuttumattomuutta ikääntymisen suhteen) En ole mummoontunut, harmaantunut vaan pysynyt tosi nuorekkaana ja löytänyt oman tyylini. Ja olen paremman näköinen kuin nuorena. Rypyistä ei tietoakaan. Tämä on tietysti harvinaista mutta näin on minun kohdallani.
[/quote]
30-vuotiaana voi hyvinkin vielä näyttää nuorelta.
[/quote] Tämä ei nyt ole oleellista kyseisen keskustelun kannalta, mutta itse luin oheisen viestin sisällön seuraavaasti:( nuorena) 13-20 vuotiaana + 30 vuoden jälkeen = henkilö 43-50 vuotias. Eikä siis kolmikymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauneus on katoavaista!
Koulumme komein kundi kaljuuntui 10 vuodessa yläasteen loppumisesta. Eikä millään sillälailla seksikkäästi kuten Veeti Kallio... Oli järkytys nähdä hänet. Siinä vaiheessa olin muuttanut pois kotikaupungistani, joten en ollut törmännyt häneen välillä. Sisäistä kauneutta hänellä ei ollut ainakaan kouluaikana, oli enempi sellasta kiusaajatyyppiä.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 01:21"]
Kauneus on katoavaista!
Koulumme komein kundi kaljuuntui 10 vuodessa yläasteen loppumisesta. Eikä millään sillälailla seksikkäästi kuten Veeti Kallio... Oli järkytys nähdä hänet. Siinä vaiheessa olin muuttanut pois kotikaupungistani, joten en ollut törmännyt häneen välillä. Sisäistä kauneutta hänellä ei ollut ainakaan kouluaikana, oli enempi sellasta kiusaajatyyppiä.
[/quote]
Aloituksessani ei ollut niinkään kyse ulkoisen kauneuden katoamisesta kuin sisäisen. Henkisestä sisarestani, rakkaasta ystävättärestäni, tuli kilometrien ja vuosien erottamana muukalainen. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla , ap, sisäinen palo hiukan heikolla liekillä? Ihan kuin olisit haeskellut uutta kipinää vanhoista muistoista. Josko olisikin ollut myös hieman projisointia tässä pettymyksessä/ järkytyksessä?
Ja tämä ihan vittuilematta.
Siinä ap on oikeassa, että vaatetus ja ulkonäköön keskittyminen ovat triviaaleja seikkoja tosirakkaudessa. Siksi ap puhuneekin vain ihastuksesta.
Mikään muuten ei ole rasittavampaa kuin esitetty räväkkyys. Sillä usein peitellään epävarmuutta tai jotain, mitä halutaan suojella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ennen oli ennen ja nyt on nyt" (Lapinlahden linnut)
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 01:18"]
Hop
[/quote]
Tunge sinä se hop pimppiisi!
Jaan aivan samanlaisen kokemuksen kuin ap. Kokemus oli musertava ja masentava, minne ihmisestä katoaa se ilo sisimmästä, minne se maailmaa uteliaasti katsellut ihminen joutui?
Näin on käynyt suurelle osalle vanhoja tuttujani, miehille ja naisille. Kaikille yhteistä on elämänilon katoaminen ja käsittämätön lihoaminen.
Itsekin olen muuttunut varmasti mutta en mielestäni läheskään niin paljoa kuin kaikki muut. Juuri ennen joulua sain kuulla, että faceprofiilikuvani ei olekaan minun :) Vaan jonkun mallipojan ja sen käyttäminen olisi jolakin tavalla väärin, mutta kun se piru vie on minun.