En ymmärrä mistä mies aina suuttuu
Pyysin miestä mukaani ruokakauppaan. En tee niin juuri koskaan, koska se ei yleensä ikinä suostu. Tällä kertaa suostui, mutta alkoi jotenkin ihmeellisesti kiukuttelemaan. No kauppaan päästyä oli ihan kiva tunnelma, naurettiin ja se ei enää kiukutellut yhtään.
MUTTA sitten kun mentiin autoon, se meni taas ihan hiljaiseksi, katteli vaan ikkunasta ulos ja kun yritin liikennevaloissa seistessä ottaa sitä kädestä, se ei koskenut takaisin yhtään. Sitten kysyin että mikä on ja se ei sanonut mitään. Nyt ei olla puhuttu koko päivänä enää mitään ja se meni sohvalle nukkumaan.
Olen koko päivän kelannut läpi mielessäni asioita mistä se on voinut suuttua ja ainoa juttu mikä tulee mieleen on se, kun mentiin sellaiselle kassalle mistä ei saa tupakkaa (olisin sille ostanut) ja sanoin että tosta infosta saa, mutta siinä on aika isot jonot. Sen jälkeen se mökötys nimittäin alkoi. Mutta ei kai tuosta voi oikeasti suuttua??
Mitä helvettiä? Olenko oikeasti jotenkin autisti ja huomaamattani teen tai sanon aina jotain loukkaavaa vai onko toi mies oikeasti joku oikuttekeva teinityttö?
Kohtalotovereita? Mitä pitäisi tehdä? Ei tuommoisen kanssa voi edes yrittää keskustella tästä ongelmasta, kun ne "keskustelut" päättyy aina siihen että se suuttuu niin paljon, että se olen AINA minä joka päätyy pyytämään anteeksi, vaikka en todellakaan ilmaise niitä asioita mitenkään kritisoivasti, vaan silleen että "mä toivon että voisit kertoa mulle jos sua vaivaa joku. Saatan epähuomioissani sanoa tai tehdä joskus jotain tyhmää tarkoittamatta sitä mitenkään pahalla."
Tämä on niin helvetin raskasta. Välillä tekis mieli vaan kadota johonkin ja kattoa tuleeko sille ikävä. Hyvää viikonloppua taas.
Kommentit (69)
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 21:02"]Mieluummin se mököttävä kuin huutava ja raivoava. Paras tietenkin puhuva versio.
[/quote] sori alapeukku. Piti ylöspäin!!
Miksi sinä haluat jatkaa tuollaisessa suhteessa? Mietit lasten hankkimista jne. Tupakoija on surkea isä perimän kannalta.
Olet miehellesi piika, orja ja lapsellisen kiukuttelun kohde.
JSSAP.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 19:25"]Miten te jaksatte olla noiden kieroutuneiden ukkojen (=miesvauvojen) kanssa? Siksikö että uskotte kaikkien miesten olevan samanlaisia ja naisen tehtävä on alistua ja hyysätä?
Uskokaa jo mammat kunnon miehiäkin on olemassa.
[/quote]
Piru vie kun kuviossa on myös lapset. On vaikea tehdä päätös lasten kodin rikkomisesta, sitä punnitsee ja odottaa koska vaaka kallistuisi enemmän eron puolelle. On oikeasti vaikea sanoa koska ero on parempi lapsille.
Täytyy selittää miksi on lapsia tehty, kun kumminkin sitä kysytään. Näin jälkikäteen oli alkuaikoinakin viitteitä miehen oikuttelusta, mutta silloin minulla ei ollut kokemusta näin lapsellisesta aikuisesta, en siis osannut yhdistää yksittäisiä pikku asiota. On vaikeutunut pikkuhiljaa, niin että tajusin vain yhtäkkiä että mies on pelkkä rasite, kun on kotona. Eli kokemuksen puute, en uskoisi että aikuinen voi käyttäytyä näin lapsellisesti, ellen katselisi tätä shouta kotona. Nyt joss näkisin samoja merkkejä suhteen alussa, sanoisin surutta hei hei. Eli ap minä sinuna ottaisin eron.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 20:51"]
Mä just nyt olenkin taas tosi onnellinen sinkkuudestani! Ai saatana, tuli kyllä elävästi muistoja mieleen, hyi.
[/quote]
oho, vahingossa alapeukutin. Yläpeukkua ehdottomasti, ajattelin ihan samaa kun luin näitä.
Hahaa, tätä lukiessani tuli mieleen, että olenko minä kirjoittanut aloituksen
"Ei tuommoisen kanssa voi edes yrittää keskustella tästä ongelmasta, kun ne "keskustelut" päättyy aina siihen että se suuttuu niin paljon, että se olen AINA minä joka päätyy pyytämään anteeksi, vaikka en todellakaan ilmaise niitä asioita mitenkään kritisoivasti, vaan silleen että "mä toivon että voisit kertoa mulle jos sua vaivaa joku."
Meillä on juuri tuo ongelma, ja se on ja pysyy. Mies on kuin tuuliviiri ja tekee temppuja, joista kärsii muu perhe. Kun niistä alkaa sanoa vaikka miten hellävaraisesti toistuu tämä tismalleen sama kuvio. Olen alkanut kypsyä lopullisesti ja ero taitaa olla tulossa.
Tsemppiä ap, itselläni on sellainen olo, että oma sisimpäni on kärsinyt valtavat tuhot vuosien varrella tässä suhteessa ja olen huomannut jo vuosia katkeroituvani ja muuttuvani ikäväksi ihmiseksi. Tämän miehen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 18:59"]
Älä jää tohon. Mulla myös mies, joka hiiltyy ja kuikuttelee ihan älyttömistä asioista.
[/quote]
Miksi sinä jäät omaan suhteeseesi kurkkupurkkimiehen kanssa?
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 19:31"]
Yks maailman kauheimmista asioista on alati mököttävä mies. Joskus taustalla voi olla huono itsetunto, masennusta tai jotain kipuja ja vaivoja, joista mies ei viitsi kertoa. Jatkuvalla vitutuksella täytyy olla syy. Kaiva se esiin.
[/quote]
Eiköhän tuossa ole kyseessä silkasta vallankäytöstä. Mies on oppinut, että kun hän sulkee suunsa muutamaksi tunniksi, niin nainen tekee mitä tahansa miellyttääkseen ja pyytelee vielä anteeksikin, vaikka ei ole tehnyt mitään väärää. Mieshän ei pyydä anteeksi, koska omasta mielestään hän ei voi olla väärässä. Eikä hänen tarvitse hyvitellä käytöstään. Ja mykkäkoulua edeltää yleensä raivoisa mielenilmaus kuin korostamaan painostavaa hiljaisuutta, joka laskeutuu miehen ympärille.
Tunnen ihmistyypin, joka ei anteeksi pyytele ja joka saa läheiset tuntemaan itsensä vähintään rikollisiksi, syntisiksi ja saastaisiksi, kun uskaltautuivat olemaan eri mieltä kuin tämä ihminen. Tuli vietettyä aika iso osa aikuisuutta tuollaisen miehen vaimona. Onneksi on menneisyyttä tuokin.
Ap, sun miehesi tarvitsee uudet aivot. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten ehdotan hänen lähettämistään terapiaan opettelemaan terveitä kommunikaatiotaitoja.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 21:30"][quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 20:51"]
Mä just nyt olenkin taas tosi onnellinen sinkkuudestani! Ai saatana, tuli kyllä elävästi muistoja mieleen, hyi.
[/quote]
Sinkku on aina luuseri. Se kertoo että hän ei kykene elämään muiden ihmisten kanssa. Se on säälittävää
[/quote]
Jaa että suhteesta suoraan toiseen pitäisi lentää jos ei kerralla tai toisellakaan löydä sopivaa?
Mun mielestä ihminen joka EI kykene elämään yksin vaan tarvitsee aina jonkun toisen johon ripustautua, on luuseri.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 21:32"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 21:30"]
Olen oikeasti ihan säälittävä enkä kestä mitään vihanpitoa. Nytkin tekisi niin paljon mieli mennä tuonne ja halata sitä, jos tämä vaikka menisi sillä ohi. Ei se kyllä yleensä mene. Ehkä yritän pysyä vahvana ja olla kiinnittämättä siihen mitään huomiota. Lapsellista sekin kai on.
Kurjaa nukkua taas yksin.
[/quote]
Miksi sinä valitat koko ajan jostain? Ei ihmekkään että sinun kanssa ei haluta puhua kun valitat koko ajan jostain
[/quote]
Miksi sinä provoat ja aiheutat muille mielipahaa typerillä kommenteillasi? Mitä saat siitä?