Lue keskustelun säännöt.
Oletko ylijäämäkaveri?
30.12.2014 |
Sellainen jota pyydetään esim. reissuille mukaan vasta, kun kaikki muut on jo pyydetty ja joku olisi pakko vielä saada (esim. Yksi lippu vielä jäljellä tai muuta). Tai jos itse pyydät jotakuta vaikka ulos viikonloppuna, niin innostuvat lähtemään vasta jos joku parempi kaveri lähtee mukaan. Itse olen tällainen ja ollut koko ikäni. Monesti pyydetään mukaan vasta kun tarvitaan esim. autoa jollekin vähän pidemmälle ajomatkalle. Monesti saa myös kuulla hehkutusta miten hauskaa oli vaikka kotibileissä tai mökkireissulla johon itse en ole kutsua saanut.
Ehkä parasta olisi vaan olla kokonaan yksin.
Kommentit (79)
Mä aion nyt tähän väliin sanoa että miehenä on tosi vaikea saada uusia kavereita mistään. Ne jotka on, on tullu lapsuuden ajalta ja lapsuuden ajan kaverin kautta. Kirjotin ekalla sivulla aiemmin. Harrastuksen paristakaan ei löytynyt kaveria, töissä ei ole samanhenkistä tyyppiä joka olis samassa ikähaarukassa. Joten Ne muutamat kaverit jotka on, tulevat luultavasti tulevaisuudessa olemaan, uusia ei tule. Jos kuolevat pois, ystävät vähenee ja lopulta jää yksin. Onneksi sentään vaimo ja vauva ja omat vanhemmat on kuitenkin. Miten sitä jaksais olla, jos ei olisi yhtään ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 13:33"]
Mä aion nyt tähän väliin sanoa että miehenä on tosi vaikea saada uusia kavereita mistään. Ne jotka on, on tullu lapsuuden ajalta ja lapsuuden ajan kaverin kautta. Kirjotin ekalla sivulla aiemmin. Harrastuksen paristakaan ei löytynyt kaveria, töissä ei ole samanhenkistä tyyppiä joka olis samassa ikähaarukassa. Joten Ne muutamat kaverit jotka on, tulevat luultavasti tulevaisuudessa olemaan, uusia ei tule. Jos kuolevat pois, ystävät vähenee ja lopulta jää yksin. Onneksi sentään vaimo ja vauva ja omat vanhemmat on kuitenkin. Miten sitä jaksais olla, jos ei olisi yhtään ketään.
[/quote] Siihenkin tottuu. Nyt alkaa jo sopeutua ettei edes kumppania ole eikä tule, ja vanhemmista on aika jättänyt jo. Ainahan on av. (huokaus)
t. "puutteelliset ihmissuhdetaidot"
Helpottavaa kuulla, etten ole ainoa, joka yksin taalla maailmassa tallailee. Minulla ei edes ole miestakaan eli ihan yksin olen. Mutta olen tottunut siihen,koska 40 v on kohta mittarissa. Teen samoja asioita kuin muut, mutta silla erotuksella, etta teen ne yksin. (matkustelu,elokuvat, ravintolasyomiset yms.) En jaksa enaa miettia syita tahan tilanteeseen saatikka etta yrittaisin luoda mitaan ihmissuhteita enaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 10:40"]Anteeksi jo etukäteen että kuulostan katkeralta ja veemäiseltä ihmiseltä, mitä en yleensä ole. Minulla on tänään huono päivä, ja numeron 10 kommentti nosti niskavillat pystyyn ja puolustusmekanismin päälle. Jotta edes joku nyt uskoisi, että oikeasti olen ihan tavallinen ihminen ja perusystävällinen ja huomaavainen, niin silti minun on pakko sanoa tämä, jo vähän muidenkin kaltaisteni puolesta:
Kyllä, olen pyytänyt ihmisiä mukaani ties minne: leikkipuistoon, lenkille, uimaan kesällä, elokuviin, kaupungille, shoppailemaan. Ei, en ole takertuva. Kyllä, vastaan puhelimeen. Kyllä, olen sanani mittainen eli jos olen sanonut että teen jotain, olen sen myös tehnyt. Ei, en ole epävarma. Ei, en ole epätasapainoinen itkijä. En ole juoruaja. OLEN yrittänyt järjestää myös itse juhlia. Olen jopa kutsununut itse itseni mukaan (ja huomannut että se oli virhe). Ei, naamassani ei ole isoja rupia enkä näytä Quasimodolta. En kyllä näytä prinsessa Belleltäkään, mutta olen ihan perusnätti suomalainen nainen. En kyräile nurkissa. En puhu päälle. Osaan sanoa hei ja keskustella sujuvasti. En ole ylpeä. Olen kokeillut harrastaa (harrastus jäi, ystäviä en ole saanut). Esimerkiksi harrastan valokuvausta mutta saan harrastaa sitä ihan keskenäni, edes valokuvausfoorumeilla kuviani ei juuri noteraata.
Ja silti en ole edes ylijäämäkaveri. Olen yksin ilman ystäviä.
[/quote]
Höh, kuulostaa tosi ikävältä:-( En itsekään ole huippusuosittu, mutta minua kyllä pyydetään milloin minnekin. Meillä on myös muutamia perhetuttuja. Facebookissa en saa tykkäyksiä kuten osa "suosituista" ja minua ei onnitella siellä (tosin syntymäpäiväni ei ole näkyvissäkään)ja olen ajatellut olevani tosi epäsuosittu kaveri. Tuon luettuani tajusin etten sittenkään ole vaan ihmisillä on vielä huonomminkin tuon suhteen.Tuli vähän paha mieli, kun aloin miettiä että jotakuta ei oikeasti pyydetä minnekään ikinä.
oma hypoteesi: ystävyyteen sisältyy luottamus monella tasolla eli asioita ei levitellä ja pystyy luottamaan myös vaikeina aikoina. Väitän ettei tällaisia ihmissuhteita voi olla valtavasti yhdellä ihmisellä. Minulla on yksi tällainen ihminen perheen lisäksi. Häntä voin sanoa ystäväksi. Emme edes asua lähellä toisiamme emmekä aktiivisesti pidä jatkuvasti yhteyttä mutta se yhteys kuitenkin on. Se on tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:29"]Miksi te yksinäiset ette ikinä löydä toisianne?
[/quote]
Jep. Olen 25v eikä oikein ole kavereita. Vanhat kaverit muuttaneet kauemmas tai ollaan vaan etäännytty. Jos nähdään, nähdään jonkun shoppailun merkeissä ja sekin parin kuukauden välein...
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 10:22"]Ei, kun olen se, jota ei muisteta milloinkaan. Ei pyydetä mukaan mihinkään.
[/quote]
Näin minullakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tää johtuu jotenkin suomalaisuudesta. Esim. mun yksi sukulainen muutti Ruotsiin ja heti löysi kunnon ystäviä. Mulla on niitä myös pari, mutta tosi paljon on noita joille olen ollut varakaveri. Niiden kanssa en enää oikein jaksakaan olla tekemisissä, eikä haittaa sinänsä. Toisaalta koska mulla on edes ne pari hyvää ystävää ei haittaa että muille olen etäisempi.
Noitten ystävien kanssa ollaan koettu kaikenlaista, myös ikävää, ja niistä ollaan keskusteltu avoimesti. Siis ystävyys on tosi diipillä tasolla vaikkei nähdä niin usein. Ehkä teillä jää pinnalliseksi noi muut koska ei ole yhteistä heidän kanssaan, tai ei uskalla avautua? On vaan sellasta pinnallisen tylsää kekkereillä istumista ja kuulumisten vaihtoa. Ei oikeeta kommunikointia itkun ja naurun kera. Mutta huom. olin koko lapsuuden ilman tuollaista ystävää että tiedän kyllä miltä se tuntuu. Tosi kurjalta tietenkin. Mutta yksi mun teoria on että suomalaiset on niin epäavoimia ja klikkiytyy helposti, muita ei silloin haluta seuraan, ja helposti mietitään vaan mikä toisen status on.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 10:40"]Anteeksi jo etukäteen että kuulostan katkeralta ja veemäiseltä ihmiseltä, mitä en yleensä ole. Minulla on tänään huono päivä, ja numeron 10 kommentti nosti niskavillat pystyyn ja puolustusmekanismin päälle. Jotta edes joku nyt uskoisi, että oikeasti olen ihan tavallinen ihminen ja perusystävällinen ja huomaavainen, niin silti minun on pakko sanoa tämä, jo vähän muidenkin kaltaisteni puolesta:
Kyllä, olen pyytänyt ihmisiä mukaani ties minne: leikkipuistoon, lenkille, uimaan kesällä, elokuviin, kaupungille, shoppailemaan. Ei, en ole takertuva. Kyllä, vastaan puhelimeen. Kyllä, olen sanani mittainen eli jos olen sanonut että teen jotain, olen sen myös tehnyt. Ei, en ole epävarma. Ei, en ole epätasapainoinen itkijä. En ole juoruaja. OLEN yrittänyt järjestää myös itse juhlia. Olen jopa kutsununut itse itseni mukaan (ja huomannut että se oli virhe). Ei, naamassani ei ole isoja rupia enkä näytä Quasimodolta. En kyllä näytä prinsessa Belleltäkään, mutta olen ihan perusnätti suomalainen nainen. En kyräile nurkissa. En puhu päälle. Osaan sanoa hei ja keskustella sujuvasti. En ole ylpeä. Olen kokeillut harrastaa (harrastus jäi, ystäviä en ole saanut). Esimerkiksi harrastan valokuvausta mutta saan harrastaa sitä ihan keskenäni, edes valokuvausfoorumeilla kuviani ei juuri noteraata.
Ja silti en ole edes ylijäämäkaveri. Olen yksin ilman ystäviä.
[/quote]
Missä asut? Olisi kiva käydä kanssasi kahvilla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei myöskään ole koskaan ollut kaveriporukkaa. Aikuisena minulla on muutama hyvä ystävä lukio- ja opiskeluajoilta, ei yhtään ns. lapsuudenystävää. Olen miettinyt itseäni taaksepäin ja todennut, että lapsena saatoin ylenkatsoa muita ihmisiä siis pitää itseäni jotenkin parempana. Minulla oli myös tosi erikoinen huumorintaju. Nämä asiat tulivat suoraan perheestäni ja pidin niitä normaaleina. Vasta aikuisena pohdittuani asia tarkemmin olen ymmärtänyt nämä seikat ja aktiivisesti muuttanut käytöstäni. Viime aikoina olen ystävystynyt myös muutaman naapurin kanssa ja minut pyydettiin hiljattain mukaan yhteen porukkaan. Ongelmana on, etten oikein tiedä, miten tämmöisessä porukassa toimitaan. Lisäksi pelkään olla liian aktiivinen ystävyyssuhteess, esim. pyydellä jatkuvasti lenkille tai kahville, koska jotenkin ajattelen, että mitä jos tämä henkilö kokee sen vaivaannuttavaksi tai ei oikeasti haluaisi minua nähdäkään.
Aikuisena on todella vaikeaa saada ystäviä. Ystävyyssuhteet muodostuvat yleensä koulu- ja opiskeluaikoina. Toki työkavereista tai vaikka nyt naapureista saattaa ystäviä löytyä, mutta vaikeaa se on.
En ole ylijäämäkaveri enkä kohtele myöskään muita sellaisina. Mutta omassakin kaveripiirissä on näitä ihmisiä, jotka meinaavat jäädä jotenkin luonnostaan vähän "syrjemmälle" ja heitä ei aina muisteta kutsua mukaan, en itsekään vaikka yritän ihan tarkoituksella olla tasapuolinen ja hyvä kaveri kaikille.
Syynä ei ole mikään sen kummoisempi kuin että he eivät samalla tavalla "klikkaa" muun porukan kanssa. Eivät anna niin paljon itsestään, ovat välillä vähän raskastakin seuraa kun keskustelun ylläpitäminen on muiden harteilla. Siis puhuvat kyllä ja kyselevätkin asioita, mutta eivät jotenkin sujahda siihen samanlaiseen kommunikointimoodiin. Eivät innostu asioista, eivät heitä hauskoja juttuja, huumori ei vaan aina kohtaa kaikilla tasoilla. Eihän se kenenkään vika ole ja toisaalta itse ainakin näen myös näitä ihmisiä mielelläni, mutta mieluiten vähän isommassa porukassa, etten joutuisi yksin kantamaan vastuuta mukavasta illasta. En siis halua heitä kokonaan ystäväpiiristäni jättää, mutta toisaalta he eivät kuitenkaan ensimmäisenä tule mieleen kun mietin vaikkapa kenet kutsuisin luokseni ex tempore -iltateelle.
En väitä että ketjun osallistujat olisivat juuri tällaisia, mutta sanon vain että tilanteeseen voi olla erilaisia syitä. Harmihan se on kaikkien kannalta, mutta ihmiset mielellään käyttävät vähän vapaa-aikansa sellaisessa seurassa jossa parhaiten viihtyvät eikä siitä kaiketi voi ketään syyttää. Tuo, että jättää vanhat kaverit ja yrittää etsiä uusia enemmän samanhenkisiä voi hyvinkin toimia, jos vaan osaa jättää ne vanhat painolastit ja omat huonommuuden tunteet pois noista uusista kaverisuhteista. Muutenhan siinä ennemmin tai myöhemmin päätyy samaan rooliin (ja ei, en tarkoita tällä että tuo ulkopuoliseksi jääminen olisi kenenkään oma vika).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan edellistä. Tiedän pari ihmistä, jotka ovat ihan perusmukavia ja joilla kyllä jonkinlaista sosiaalista elämääkin on, mutta selkeästi läheiset kaverisuhteet puuttuvat. Yhteinen piirre näille ihmisille on se, että he esim. asioista keskustellessa harvoin "antavat" mitään itsestään. Saattavat siis kommentoida, mutta eivät jaa omia kokemuksiaan, eivätkä ehkä osaa ihan yleisellä tasolla osallistua keskusteluun sen syvällisemmin. Itse ainakin koen, että läheisten ystävien kanssa jaetaan asioita syvällisemmällä tasolla ja molemmat paljastavat eri puolia itsestään. Etäisiksi jäävät ihmiset ovat usein sellaisia, joihin on vaikea saada syvällisempää kontaktia. Ei se ole välttämättä mikään huono piirre, mutta selittää ehkä joidenkin ihmisten kohdalla miksi heidän on vaikea luoda syvällisempiä ystävyyssuhteita.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:21"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 10:27"]
Olen se, jota monet inhoavat vaistovaraisesti. Minulle on esim. sanottu, ettei olemuksestani ja ulkonäöstäni pidetä. Olen kai jotenkin syntynyt vastenmieliseksi. Suuremmassa porukassa on aina joku, joka alkaa vieroksumaan minua tai käyttäytymään todella vihamielisesti, vaikka olen kohtelias ja ystävällinen kaikille. Olen siis yksin.
[/quote]
Itselläni hieman sama ongelma! Harvoin naiset kutsuu mihinkään ja sitten kun kutsuu, niin loppuillasta muut supattavat keskenään ja katoavat jonnekin. Mut jätetään aina yksin istumaan jonnekin nurkkaan. Yleensä yksi porukasta vielä alkaa käyttäytyä vihamielisesti. Viimeksi se syy taisi olla kun miehet oli kysellyt mun perään yhdeltä näistä "kavereista". Olin vielä yrittänyt pukeutua ei-huomiota-herättävästi ja olen muutenkin luonteeltani kiltti ja ystävällinen. Yritän siis vielä käyttäytyä niin että kukaan vaan ei naisporukassa ärsyynny. Ei auta :( Ehkäpä se kiltteys on se syy miksi muut välttelee. Siksi kai koulukiusaajillakin on isoin kaveriporukka.
[/quote]
Niin tuttua!! "yksi alkaa käyttäytyä aggressiivisesti"- oli se piste iin päällä.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:36"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:04"]Ap sullahan menee vielä ihan hyvin. Mä olen sellainen kaveri, joka kutsutaan paikalle vain silloin, kun tarvitaan mun lompakkoa. Tupperwaret, meandit yms. ostokutsut, vain niihin kutsutaan mukaan. [/quote] Ottaisin etäisyyttä tuollaisiin "kavereihin". Varmasti keksit parempaa tekemistä kun seuraava kutsu ostokutsuille tulee.
Samaa mieltä. Parempi yksin kuin huonossa seurassa ja uskon kun pääset noista hyväksikäyttäjistä eroon niin löydät itsellesi kavereita tai vaikka vaan yhden hyvän joka arvostaa sinua ja seuraasi. Olet sen arvoinen.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:37"]
Olin ylijäämäkaveri, mutten ole enää. Jätin sellaiset kaverit taakseni. Ansaitsen parempaa. Mieluummin vaikka sitten yksin, kuin olla jollekulle vain varalla. Varsinki erään kohdalla rupes toden teolla ärsyttämään kun ei koskaan löytänyt aikaa mulle nähdä, jos löysi se riippui siitä mitä nää paremmat kaverit tekee. Jos paremmat kaverit ei tulleetkaan kutsuille niin minut kutsuttiin vasta sitten, tai vasta sitten kun on ensin pitänyt hauskaa parempien ihmisten kanssa jne. Facessa kehuskeli kuinka suosittu on. Välimatkaakaan ei ollut ku 15 km. Kuitenkin hän aina uteli kaikkia yksityisasioitani. Oudolta tuntui lopuksi. Pistin välit täysin poikki. Olen onnellisempi :)
[/quote]
Oli varmaan katellinen sinulle Hyvä kun pääsit eroon.
Näitä kommentteja lukiessani tajusin miksi olen se ylijäämäkaveri: en osaa avautua ja jakaa sisintäni kellekään. Jään pintapuoliseksi kaveriksi kaikille. Pitää alkaa avutumaan omista tunteistaan, vaikka se onkin vaikeeta.
Olin ennen tällainen. "Kaverit" aina kertoilivat, kuinka hauskaa oli viikonloppuna siellä, täällä ja tuolla, mutta minua ei koskaan kutsuttu. Joskus jos joku sattui perumaan tulonsa, soitettiin minulle. Nyt olen onneksi löytänyt uuden kaveriporukan, jossa olen "tasavertainen" muiden kanssa. Itse myös pidän aina huolen siitä, että kaikki kutsutaan mukaan, koska tiedän miltä tuntuu olla ulkopuolinen.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:59"]
Hyvä on sitten: Ihmissuhdetaitosi ovat loistavat, mutta et vaan saa kavereita. Peri juurin outoa, mutta ilmeisesti totta? Olisi mukava tavata sinut.
[/quote] Minusta se ei ole outoa ollenkaan ;D Sehän olisi aika narsistista, jos pelkästään ihmissuhdetaidoilla pelaisi, jopa persoonaansa muuttaen ihan toisenlaiseksi. Ehkä en ihan niin kovasti haluaisi edes yrittää että kaikki taidot pitäisi pistää peliin, vaikka aika pitkälle osaisinkin esittää mitä tahansa. Kokisin petkuttavani. Minullakin on oikeus tulla tykätyksi ihan omana itsenäni, ja varsinkin kun en ole ilkeä "totuuden torvi" jonka seurassa tarvitsisi jatkuvasti pahoittaa mieltään.