Lue keskustelun säännöt.
Saatko ahdistusta vanhenemisesta ja ikääntymisestä?
30.05.2026 |
Tiedän ettei asialle voi mitään, mutta en silti pysty käsittämään kunnolla, että me vaan vanhenemme ja aika tuntuu menevän niin nopeasti ja mikä lopussa koittaa.
Ehkä joku ikäkriisi, olen kokenut pari kertaa elämässäni näitä ajatuksia enemmän, mutta nyt taas iski tajuntaan kunnolla.
Kommentit (11)
Välillä se hiukan ahdistaa.
Helpottaa kun viettää aikaa samanikäisten vanhojen kaverien kanssa ja huomaa että hekin ikääntyvät. Vanhenemisen merkit tuntivat silloin normaalimmilta.
M47
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhenemisen vaihtoehto lienee kuolema?
En saa. Elämä on sen pituinen kuin on ja pyrin nauttimaan hetkistä. Yli kuusikymmentä vuotta oon täällä jo saanut olla. Jatkaisin mielellään pitkään jos saan olla terve. Johtuisiko tuollainen ahdistuminen siitä että kuvittelee elämän olevan jotenkin huonompaa vanhana ja siksi ahdistaa? Onnellisuus on korvien välissä eikä mitään kannata surra etukäteen. Kohtaloita on kuitenkin erilaisia ja ne muokkaavat tietysti ajatuksia elämästä.
En aahdistu yhtään mistään muusta kuin sairauksista ja vaivoista! N 61
Todellakin ahdistaa! Työkyky meni jo viiskymppisenä ja siitä lähtien on alamäki ollut jyrkkenevä, vauhti kiihtyy ja jarrut puuttuu. Tekis mieli jo luovuttaa ihan jo senkin vuoksi että kaikki kulut nousee mutta yleistuki on ainoa mitä minulle halutaan antaa. Nytkin nousi asumiskulut 38€/kk eli viikon ruoat pitäisi antaa taloyhtiölle ja olla itse nälissään. Voi vttu tätä elämää. Lohduttaudun ajatuksella että jokainen on kuollessaan luuseri ja kaikilla sama kohtalo lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytän ensi vuonna 50 enkä ole ehkä koskaan elämässäni kriiseillyt iästä näin vähän eli en oikeastaan ollenkaan. Tiedän, etten ole vielä kovin vanha ja ehdin tehdä vielä vaikka mitä, jos haluan, ja samaan aikaan ajatuksista on karissut kaikki sellainen turha tuskailu, mitä "pitäisi" tai "kuuluisi" muka saavuttaa. Ainoa semikriisin aihe on alkava kremppaantuminen, mutta siihenkin voi suhtautua asiaan kuuluvana vaiheena.
Vierailija kirjoitti:
Täytän ensi vuonna 50 enkä ole ehkä koskaan elämässäni kriiseillyt iästä näin vähän eli en oikeastaan ollenkaan. Tiedän, etten ole vielä kovin vanha ja ehdin tehdä vielä vaikka mitä, jos haluan, ja samaan aikaan ajatuksista on karissut kaikki sellainen turha tuskailu, mitä "pitäisi" tai "kuuluisi" muka saavuttaa. Ainoa semikriisin aihe on alkava kremppaantuminen, mutta siihenkin voi suhtautua asiaan kuuluvana vaiheena.
Itselläni oli samat ajatukset ja yhtenä kauniina talvipäivänä kaikki muuttui. Pieni liukastuminen ja nyt vuosia työkyvytön. Monta vuotta vielä eläkkeelle. Työttömänä työnhakijana edelleen vaikkei juuri mitään pysty tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ahdistu.Vielä suht koht terve.Ikää kohta 63 vuotta.Nivelrikkoa polvissa jonkin verran mutta pärjään.Pystyn leikkimään lastenlasten kanssa.
Olen 68-vuotias, ei ahdista yhtään. Tunsin jo lapsena olevani ns. vanha sielu, pohdin ihmisen elämää syvästi ja sitä olen tehnyt koko elämäni. Ei pelota, kauhistuta eikä harmita. Ei etenkään ulkonäköni eikä toisten ihmisten, ne ovat vain kuoria. Jäin eläkkeelle jokin aika sitten, nyt on taas paremmin aikaa tyyntymiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatus rollaattorilla raahustamisesta ei ole mieluisa.
En todellakaan ahdistu kun ikää tulee, päinvastoin. Senverran saanut ihmisiä jo hautaan saatella, että olen kiitollinen jokaisesta vuodesta.