Oletko ylijäämäkaveri?

Mulla on kavereita ja koen olevani onnellinen ja tykätty.

Nään silti kavereita vain noin kerran vuodessa. En tarvitse sen enempää. Saattaahan se olla, että joku kavereistani on mulle loukkaantunut kun en koskaan soita tai kutsu.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:52"]

Minä olin aina se ylijäämä jo lapsena, ja sen jälkeen minulla ei kavereita ole ollutkaan.

Minussa on vain joku vika, jos vain jonkun toisen kaverin saa niin minut voi unohtaa. Minulle on niin elävästi jäänyt mieleen, kun luokalle tuli peruskouluaikana useita uusia oppilaita, ja aina kaava oli sama. Minä menin ensimmäisenä tutustumaan, olinhan kaveriton, ja muut syrjivät näitä uusia tulijoita pitkään.

Mutta kun joku muu lopulta suvaitsi tutustua heihin, minä aloinkin jäädä aina ulkopuolelle, ja lopulta olin taas yksin. Ja taas toiveikkaana tutustumassa uuteen tulijaan.

Viimeisellä kerralla kun huomasin kuinka kaverin ystäväpiiri laajeni ja laajeni, ja meidän yhteydenpitomme harveni ja sain kuulla aika paljon vain hänen muista ystävistään, lopetin ystävyyden itse. Mitäpä tuota väistämätöntä kehitystä pitkittämään ja odottamaan että hän unohtaa minut kokonaan.

Myöhemmin en sitten päässyt sisälle porukoihin oikein missään, jos nyt olen yrittänytkään. Hyvin tässä on mennyt keski-ikään asti ilman yhtään kaveria, ystävää tai tuttavaakaan.

[/quote]

Toisistaan täytyy erottaa kaksi asiaa: millainen olet ihmisenä ja millaiset ihmissuhdetaitosi. Sinussa ei ole pohjimmiltaan vikaa, mutta kyvyssäsi olla sosiaalinen ja luoda ihmissuhteita on vikaa. 

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:02"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:49"]

13 vaikutat tylsältä valittajalta. Ei sellaisen kanssa kukaan halua aikaansa viettää.

[/quote] Ehkä ei moni tässä ketjussa kaipaa sinuakaan kaveriksi. Tämähän on yksinäisyydestä valitus-ketju. Miten helvetin pirteästi tällaista asiaa voisi edes käsitellä? Varmasti meistä useimpia ottaa pattiin jos joku tulee syyttelemään että kyse on vain ihan omasta käytöksestä, aktiivisuudesta tai jopa naamasta.

Kyllähän minäkin tiedän että jotain vikaa minussa luultavasti on, kun ihmiset eivät ole koskaan halunneet ystävystyä paremmin. Mutta se on jotain sellaista varmaan jota en pysty muuttamaan.

Ja vaikka esim. minä masentuneena ja väsyneenä ja sairaana en enää tälle asialle voi tehdä mitään, ja on tiettyjä syitä miksi minua varmasti katsotaan kieroon ja turha olisi edes yrittää ystävystyä, niin mielestäni minullakin on silti oikeus valittaa vaikka ihan vain siitä että nelikymppiseksi asti kukaan ei ole ollut kiinnostunut seurasta, silloin kun itsellä olisi vielä ollut mahdollisuuksia ja voimia pitää yllä sitä ystävyyttä.

[/quote]

Minulle on ihan sama kaipaako kukaan täällä minua kaverikseen. Ei minun tarvitse ainakaan itkeä siitä, että kukaan ei pyydä minua minnekään tai kukaan ei tule minnekään mihin minä pyydän. Se on teidän vammanen ongelmanne, kun ette osaa käyttäytyä niin, että muutkin nauttisivat seurastanne.

Käsittämätöntä. Miksi olla kaveria ollenkaan jos ei voi kohdella kaikkia tasapuolisesti? No, kaikki ei kasva aikuiseksi.

13 kirjoitti hyvän kuvauksen siitä millainen ystävä olen itsekin ollut ja tahtoisin olla, mutta silti en mahdu joukkoon. Johtuuko yksinäisyys siis liiasta kiltteydestä ja hyvistä tavoista? Pitisikl osata olla itsekkäämpi ja kiinnostavampi vaikka juorujen levittelijänä?

Kakkonen

2

2

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:21"]

13 kirjoitti hyvän kuvauksen siitä millainen ystävä olen itsekin ollut ja tahtoisin olla, mutta silti en mahdu joukkoon. Johtuuko yksinäisyys siis liiasta kiltteydestä ja hyvistä tavoista? Pitisikl osata olla itsekkäämpi ja kiinnostavampi vaikka juorujen levittelijänä?

Kakkonen

[/quote]

Ei tarvitse riittää että on oma itsensä, mutta avoin.monet joilla ei oikein ole kunnon kavereita ovat sulkeutuneita eivätkä siksi oikein kiinnostavaa seuraa

ei kaikkien kaveri voi olla

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:18"][quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:02"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:49"]

13 vaikutat tylsältä valittajalta. Ei sellaisen kanssa kukaan halua aikaansa viettää.

[/quote] Ehkä ei moni tässä ketjussa kaipaa sinuakaan kaveriksi. Tämähän on yksinäisyydestä valitus-ketju. Miten helvetin pirteästi tällaista asiaa voisi edes käsitellä? Varmasti meistä useimpia ottaa pattiin jos joku tulee syyttelemään että kyse on vain ihan omasta käytöksestä, aktiivisuudesta tai jopa naamasta.

Kyllähän minäkin tiedän että jotain vikaa minussa luultavasti on, kun ihmiset eivät ole koskaan halunneet ystävystyä paremmin. Mutta se on jotain sellaista varmaan jota en pysty muuttamaan.

Ja vaikka esim. minä masentuneena ja väsyneenä ja sairaana en enää tälle asialle voi tehdä mitään, ja on tiettyjä syitä miksi minua varmasti katsotaan kieroon ja turha olisi edes yrittää ystävystyä, niin mielestäni minullakin on silti oikeus valittaa vaikka ihan vain siitä että nelikymppiseksi asti kukaan ei ole ollut kiinnostunut seurasta, silloin kun itsellä olisi vielä ollut mahdollisuuksia ja voimia pitää yllä sitä ystävyyttä.

[/quote]

Minulle on ihan sama kaipaako kukaan täällä minua kaverikseen. Ei minun tarvitse ainakaan itkeä siitä, että kukaan ei pyydä minua minnekään tai kukaan ei tule minnekään mihin minä pyydän. Se on teidän vammanen ongelmanne, kun ette osaa käyttäytyä niin, että muutkin nauttisivat seurastanne.
[/quote]

Eipä ole sinuakaan liialla järjellä siunattu, poloinen.

Perustetaan hei oma kaveririnki!!! Kaikki mukaan eikä ketään hyljeksitä tai jätetä ulkopuolelle! :) mitä sanotte?

Ps. Miksei voi korjata tuota vikaa ettei 2. Sivu näy automaattisesti??

ei minulla ole yhtään ns aktiivista ystävyyssuhdetta ja olen kohta 50 v. Olis kiva käydä teatterissa tai uimassa mutta ei ole ketään joka lähtisi. Oma perhe on ja lapsi mutta kaipaan aikuisystävää. Työkaverit eivät halua lähteä, minussa on jotain joka ei miellytä. Olen omasta mielestäni huumorintajuinen, en puhu ihmisistä pahaa, en liehu muotivirtausten perässä: onko nämä se syy kun en kelpaa? En kaipaa olkapäätä enkä terapeuttia vaan kivaa seuraa. Rataksua tähän ei löydy kerhoista ja harrastuksista. Keski-ikäinem on niin omissa lokerossaan ettei uutta ihmistä enää oteta mukaan. Asun Etelä-Karjalassa, muka iloisten ihmisten alueella! Mitä ehdotatte? Ymmärrän ap:n tilanteen mutta en pääse edes varasijoille.

Miksi te yksinäiset ette ikinä löydä toisianne?

Mä oon nykyään tosi tarkka siitä keneen haluan tutustua paremmin ja oon huomannut sen toimivaksi. Ei tule niin helpolla pettymyksiä. En kaipaa tuollaisia "muka kavereita". Pitäkööt ihqun ylhäisyytensä.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:14"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:52"]

Minä olin aina se ylijäämä jo lapsena, ja sen jälkeen minulla ei kavereita ole ollutkaan.

Minussa on vain joku vika, jos vain jonkun toisen kaverin saa niin minut voi unohtaa. Minulle on niin elävästi jäänyt mieleen, kun luokalle tuli peruskouluaikana useita uusia oppilaita, ja aina kaava oli sama. Minä menin ensimmäisenä tutustumaan, olinhan kaveriton, ja muut syrjivät näitä uusia tulijoita pitkään.

Mutta kun joku muu lopulta suvaitsi tutustua heihin, minä aloinkin jäädä aina ulkopuolelle, ja lopulta olin taas yksin. Ja taas toiveikkaana tutustumassa uuteen tulijaan.

Viimeisellä kerralla kun huomasin kuinka kaverin ystäväpiiri laajeni ja laajeni, ja meidän yhteydenpitomme harveni ja sain kuulla aika paljon vain hänen muista ystävistään, lopetin ystävyyden itse. Mitäpä tuota väistämätöntä kehitystä pitkittämään ja odottamaan että hän unohtaa minut kokonaan.

Myöhemmin en sitten päässyt sisälle porukoihin oikein missään, jos nyt olen yrittänytkään. Hyvin tässä on mennyt keski-ikään asti ilman yhtään kaveria, ystävää tai tuttavaakaan.

[/quote]

Toisistaan täytyy erottaa kaksi asiaa: millainen olet ihmisenä ja millaiset ihmissuhdetaitosi. Sinussa ei ole pohjimmiltaan vikaa, mutta kyvyssäsi olla sosiaalinen ja luoda ihmissuhteita on vikaa. 

[/quote] Minä vain en usko sinua. Minä en suostu uskomaan etten osaisi olla sosiaalinen ja "luoda ihmissuhteita", koska kyllä minä mielestäni osaan. Minähän ne ainoat ihmissuhteet olen aina luonut, ollut se aloitteellinen, ja minun tehtäväkseni on jäänyt myös pitää yllä. Miten voi olla ettei kukaan ole halunnut luoda ja pitää niitä yllä minuun päin? 

Siitä aluksi aika ujosta tytöstä kehittyi lopulta aina vaan rohkeampi juttelemaan kaikille ihmisille, saan jopa ihmisiä nauramaan, mistä itsekin tykkään, mutta silti en mielestäni ole sellainen kovaääninen rasittava vanhojen vitsien vääntäjä tai mitään.

Ihmiset eivät vain halua jatkaa yhteydenpitoa, en jätä minkäänlaista jälkeä että kukaan jäisi kaipaamaan näiden lyhyiden väkisin yhdessä oltujen yhteisöissä vietettyjen pätkien jälkeen.

Nimittäin minä olen tehnyt esim. pätkätöitä useissa eri työpaikoissa, ollut erilaisissa porukoissa sairauteni tiimoilta, muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen esimerkiksi. Kun ajattelee että jollain lailla olen sujuvasti sukeltanut erilaisiin porukoihin, jutellut kaikkien mahdollisten kanssa, en varmasti ole ollut vain se outo hiihtäjä jossain nurkassa, jota nähdään vähän aikaa ja joka sitten häviää yksi päivä.

Tietysti osa porukasta on ollut hankalampaa tulla toimeen, ja huomattavan eri ikäistä porukkaa, mutta jotenkin uskoisin että joskus joku olisi tehnyt itseään tykö samalla tavalla kuin minä olen tehnyt toisille.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 10:41"]Olen itse nimenomaan ehdotellut kaikkea. Olen ehdottanut laivamatkaa, ulkomaanreissuja, viikonloppuna ulos lähtöä... Eräs kaveri ei koskaan varsinaisesti sano niihin juuta tai jaata, koska ehdottajan pitäisi olla se parempi kaveri, jolloin hän olisi suorastaan liekeissä ehdotuksista. Ikään kuin minun seurani ei olisi mitään ja hän tarvitsee varmuuden, että se hyvä kaveri on mukana. Ärsyttää kun toisten ihmisten ehdotuksista ollaan suorastaan liioitellun innoissaan ja hihkutaan innoissaan reissuista, joihin minua ei kutsuttu.

Ap
[/quote]

Sori puhelimella alapeukku

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:36"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:04"]Ap sullahan menee vielä ihan hyvin. Mä olen sellainen kaveri, joka kutsutaan paikalle vain silloin, kun tarvitaan mun lompakkoa. Tupperwaret, meandit yms. ostokutsut, vain niihin kutsutaan mukaan. [/quote] Ottaisin etäisyyttä tuollaisiin "kavereihin". Varmasti keksit parempaa tekemistä kun seuraava kutsu ostokutsuille tulee.

[/quote]

Mä olenkin aika usein silloin "töissä". Tosin jos tarvitsen jotain tupperin kippoa, niin saatan käydäkin kutsuilla, mutta muilla vastaavilla käyn vain kahvittelemassa enkä osta mitään.

Tämä minun kaveri mistä aiemmin kirjoitin väittää että suurin osa hänen ystävistään hylännyt hänet. Ensin kun pyytelin häntä lähti joka paikkaan, yhtäkkiä ei lähtenyt minnekään, ilmoitti että parempi nähdä lähempänä asuvia, välillä huusi ja raivosi puhelimeen, vain siitä kun kysyin jonnekin. Nyt sitten porataan että MINÄ EN NÄE! Mietin onko käyttäytynyt muita kohtaan samoin, osaa olla mukava ja hauska, mutta puhuu paljon itsestään sen sijaan että kuuntelisi, se ei kanna pitkälle... :(

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:34"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:14"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:52"]

Minä olin aina se ylijäämä jo lapsena, ja sen jälkeen minulla ei kavereita ole ollutkaan.

Minussa on vain joku vika, jos vain jonkun toisen kaverin saa niin minut voi unohtaa. Minulle on niin elävästi jäänyt mieleen, kun luokalle tuli peruskouluaikana useita uusia oppilaita, ja aina kaava oli sama. Minä menin ensimmäisenä tutustumaan, olinhan kaveriton, ja muut syrjivät näitä uusia tulijoita pitkään.

Mutta kun joku muu lopulta suvaitsi tutustua heihin, minä aloinkin jäädä aina ulkopuolelle, ja lopulta olin taas yksin. Ja taas toiveikkaana tutustumassa uuteen tulijaan.

Viimeisellä kerralla kun huomasin kuinka kaverin ystäväpiiri laajeni ja laajeni, ja meidän yhteydenpitomme harveni ja sain kuulla aika paljon vain hänen muista ystävistään, lopetin ystävyyden itse. Mitäpä tuota väistämätöntä kehitystä pitkittämään ja odottamaan että hän unohtaa minut kokonaan.

Myöhemmin en sitten päässyt sisälle porukoihin oikein missään, jos nyt olen yrittänytkään. Hyvin tässä on mennyt keski-ikään asti ilman yhtään kaveria, ystävää tai tuttavaakaan.

[/quote]

Toisistaan täytyy erottaa kaksi asiaa: millainen olet ihmisenä ja millaiset ihmissuhdetaitosi. Sinussa ei ole pohjimmiltaan vikaa, mutta kyvyssäsi olla sosiaalinen ja luoda ihmissuhteita on vikaa. 

[/quote] Minä vain en usko sinua. Minä en suostu uskomaan etten osaisi olla sosiaalinen ja "luoda ihmissuhteita", koska kyllä minä mielestäni osaan. Minähän ne ainoat ihmissuhteet olen aina luonut, ollut se aloitteellinen, ja minun tehtäväkseni on jäänyt myös pitää yllä. Miten voi olla ettei kukaan ole halunnut luoda ja pitää niitä yllä minuun päin? 

Siitä aluksi aika ujosta tytöstä kehittyi lopulta aina vaan rohkeampi juttelemaan kaikille ihmisille, saan jopa ihmisiä nauramaan, mistä itsekin tykkään, mutta silti en mielestäni ole sellainen kovaääninen rasittava vanhojen vitsien vääntäjä tai mitään.

Ihmiset eivät vain halua jatkaa yhteydenpitoa, en jätä minkäänlaista jälkeä että kukaan jäisi kaipaamaan näiden lyhyiden väkisin yhdessä oltujen yhteisöissä vietettyjen pätkien jälkeen.

Nimittäin minä olen tehnyt esim. pätkätöitä useissa eri työpaikoissa, ollut erilaisissa porukoissa sairauteni tiimoilta, muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen esimerkiksi. Kun ajattelee että jollain lailla olen sujuvasti sukeltanut erilaisiin porukoihin, jutellut kaikkien mahdollisten kanssa, en varmasti ole ollut vain se outo hiihtäjä jossain nurkassa, jota nähdään vähän aikaa ja joka sitten häviää yksi päivä.

Tietysti osa porukasta on ollut hankalampaa tulla toimeen, ja huomattavan eri ikäistä porukkaa, mutta jotenkin uskoisin että joskus joku olisi tehnyt itseään tykö samalla tavalla kuin minä olen tehnyt toisille.

[/quote]

Niin...kyllä se lopulta ne ihmissuhdetaidot on. Et varmasti ärsytä ketään, mutta ihmisiä ei vain kiinnosta pysyvästi olla yhteydessä kanssasi. "Kaverisi" eivät saavuta yhteenkuuluvuuden tunnetta kanssasi, vaikka mukava tyyppi ehkä oletkin. Jokin olemuksessasi, ulosannissasi, tai jossain on sellaista, joka ei vaan miellytä. Ihminen tekee itselleen mielekkäitä asioita, ja sinä et selvästikään tapaamiasi ihmisiä ole pystynyt miellyttämään.