Mikä on sellainen näky, minkä muistat ikuisesti?

Mereen laskeva aurinko (Santorinin saari, oltiin laivalla laguunissa).

esikoinen juoksi 2-vuotiaana öisen kauhukohtauksen vallassa pimeään olohuoneeseen, kompastui ja löi päänsä sohvapöytään- verta joka paikassa. olin vessassa ja muistan ikuisesti miehen järkyttyneen "tuu tänne! -huudon, lapseni itkun ja sen veren.

kuollut mummoni arkussa. tuttu ja kuitenkin vieras, jotain oli poissa

vastasyntyneen paljas pylly joka vilahti näkyviin. esikoinen syntyi nukutuksessa, hätäsektiolla, joten oli ikimuitoinen hetki nähdä nuoremmasta ensin vilaukselta takamus ja sitten saada syliin koko tyttö <3

Kun omat vastasyntyneet vauvat nostettiin rinnan päälle. Ne tummat silmät aukesivat katsomaan vanhempiaan <3. Sitten ikävämpiä muistoja on kuolevan ihmisen pelokas katse kun tajuaa viimeisten hetkien olevan käsillä. Syöpyneenä verkkokalvoille on myös mieheni surullinen, epätoivoisen rakastava ilme kun kerroin että haluan erota.

Pienenä marssin keskellä yötä äitin ja isän makkariin, kun he olivat panopuuhissa

Olin lapsi ja leikin ja hyppelin kotini pihalla. Meille oli pystytetty myös teltta pihalle leikkejä varten. Yhtäkkiä teltan vetoketju rapisteltiin auki ja ulos työntyi erittäin kännissä olevan isoveljeni pää. Veljeni oksensi nurmikolle silmät kiinni, ja veti sitten vetoketjun takaisin kiinni ja pysyi teltassa vielä monta tuntia. Sitä näkyä en unohda.

Nuorin lapsi oli poikkeksellisen suuri kokoinen vauva ja ponnistusvaihe oli pitkä ja tukala. Pään lopulta tultua ulos, lapsi jäi vielä kiinni hartioistaan. Muistan kun ponnistin ja ponnistin ja samalla katsoin tytärtäni sllmiin, josta näkyi vain pää. Loppu oli onnekas. Yksi muistoista, jota tuskin unohdan. :)

Kun istuin äitini olohuoneessa. Olin vähän päälle 20-vuotias ja yli puolet elämästäni äiti oli juonut. Mutta silloin hän katsoi minua, eikä kuitenkaan katsonut. Oletko sinä "Jonna"? hän kysyi, ja vaikka toistin että olen, hän ei uskonut. Oma äitini ei tuntenut minua. Hän alkoi ajaa minua pois kodistaan, ja olin jo ovella kun itkuisena käännyin katsomaan, toivoin kai että hän olisi tullut järkiinsä. Hän vain huusi, että häivy kodistani saatanan huora, ja kompastui sitten matonreunaan ja kaatui. Se oli outo tömähdys kun hänen turvonnut vartalo osui lattiaan. Siitäkin hän vielä huusi minulle.

Suljin oven perässäni itkien ja raahustin kotiin. Oli talvi ja kylmä ja pimeää jo, enkä ole koskaan tuntenut itseäni yhtä yksinäiseksi kuin silloin. 

Thaimaan koralliriutta. Kaikki ne sateenkaaren värit ja erimuotoiset kalat.

93, miten kissalle kävi ?

Ikävä näky: Siskoni rippipäivänään. Miten joku voikin olla niin kaunis ja silti sairaan ja onnettoman näköinen samaan aikaan? Muistan miten hän liikutti päätään katsoessaan sivulle, miten käveli, miten hitaasti vastaanotti kukkaset... Oli niin uskomattoman kaunis näky hienossa mekossa ja kampauksessaan, mutta niin heikon ja hauraan näköinen :( Juhlien jälkeen lähdettiinkin sitten sairaalaan.

Kaunis näky: Lähde keskellä Australian sademetsää. Aurinko paistoi kirkkaana, joka puolella vihreää ja kaikki on niin koskemattoman näköistä. Vesi on täysin kirkasta ja puhdasta ja siinä uiskentelee minikilpikonnia, vesiputous solisee lähteen päässä. Trooppiset linnut visertävät ylhäällä puissa. Tuntui kuin olisi ollut unessa tai astunut paratiisin, ei tuntunut todelliselta ollenkaan.

Onnellinen näky: Mieheni ei itke melkein koskaan. Mutta se hetki kun mieheni sanoi ensimmäistä kertaa rakastavansa minua on jäänyt mieleen. Olimme vielä teinejä ja makasimme sängylläni kun mies katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi rakastavansa. Kun vastasin rakastavani myös häntä, niin se hymy miehen kasvoilla! Silloin ymmärsin ekan kerran, mitä tarkoitetaan kun silmätkin hymyilevät. Hän alkoi itkeä liikutuksesta ja näytti kirjaimellisesti maailman onnellisimmalta mieheltä (tai teinipojalta ;)

Ikimuistoisin näky: Kymmeniä tunteja jatkuneen synnytyksen jälkeen kun vihdoin ja viimein poikani syntyi ja katsoin häntä ensimmäisen kerran. Muistan miettineeni, miten ihan vastasyntynyt voi olla niin ihmisen näköinen, sellainen pieni ukkeli. En tuntenut sellaista välitöntä, räjähtävää äidinrakkautta vaan tunsin sellaista sanoinkuvaamatonta helpotusta ja pystyin jopa nauramaan, poika näytti jotenkin niin hauskasti minikokoiselta mieheltä! Tai sitten olin niin lääkepöllyssä :D

Sairaanhoitajaopiskelijana sanon, että ensimmäinen kuollut potilas ei unohdu. Kyseessä oli oma potilaani, jota menin aamulla tervehtimään ja huomasin, ettei kaikki ollut hyvin. Siitä ei montaakaan tuntia mennyt ennen kuolemaa. Muistan, kuinka pieneltä ja levolliselta hän näytti, vaikka kaikki ympärillä itkivät. Tyttären sanat murtuneella äänellä soivat edelleen päässä.. "Hyvää matkaa äiti" <3

Todella grotsekisti kuolleita pikkulapsia ja heidän vanhempiaan näin rauhanturvaoperaatiossa Syyriassa 70-luvun lopulla. Olin liian nuori näkemään sellaista ja kadun, että ylipäätään tungin nokkani siihen konfliktiin. Sai minut katsomaan Israelia paljon kriittisemmin. Kuinka kukaan voi tehdä toiselle tuollaista ja vielä iloita asiasta?

Okei tää ei oo ehkä ihan sopiva tähän ketjuun, kun niin herkkiä juttuja teillä... Mutta mä en ikinä unohda sitä näkyä kun eräs vanha veti housut kinttuun edessäni ja alkoi paskantaa keskellä kaupunkia. Ja sillä oli persiissä nyrkinkokoinen pukama... Miesparka, mutta näky oli sanoinkuvailemattoman oksettava.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 23:21"]Omaa peilikuvaani, kun krapulassa itkin ja tajusin etten enää tunnista itseäni. Se ihminen joka sieltä tuijotti oli ilkeä ja pahansuopa.
[/quote]

Jotenkin ihan perseestä että tämä on mun eniten yläpeukkuja saanut kommentti koskaan :Dd

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 07:57"]

Kun tapasin suuren rakkauteni vuosien jälkeen uudelleen

Pakkasilta joulukuussa, puut huurteessa, jääkiteet kimalteli hänen harmaantuneilla hiuksillaan katulampun valossa .... Ja silti tunnistin hänet heti.

[/quote]

Tää on niin kaunis... tippa tuli linssiin!

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 15:11"]

Todella grotsekisti kuolleita pikkulapsia ja heidän vanhempiaan näin rauhanturvaoperaatiossa Syyriassa 70-luvun lopulla. Olin liian nuori näkemään sellaista ja kadun, että ylipäätään tungin nokkani siihen konfliktiin. Sai minut katsomaan Israelia paljon kriittisemmin. Kuinka kukaan voi tehdä toiselle tuollaista ja vielä iloita asiasta?

[/quote] sota raaistaa ihmisiä. kostetaan jotain ja taas kostetaan. mitä luulet tapahtuvan georgiassa, tsetseniassa, ukrainassa... (baltiassa, suomessa)

koirani kuolema,ruumiinavauksen seuraaminen.

Kun ekan kerran synnytyksen jälkeen lastenosastolla vauvani katsoi silmiini.

Sitten se kun ajoin prätkällä kehä1:stä töistä kotiin ja edessä oli rekka jonka edessä poikittain pitkin pituuttaan moottoripyöräilijämies jonka yli rekka oli ajanut. Siis ei kokonaan yli mutta vastan päällä oli eturengas käynyt, kun musta nahkatakki oli revennyt ja punainen läntti paistoi siitä kohtaa ja jotain pieniä lihaklönttejä oli asfaltin päällä. Se näky ei ihan heti unohdu. Lehdessä luki seuraavana päivänä että oli kuollut heti. Tajusin kuinka vaarallista on ajaa prätkällä.

Luultavasti muisto, joka on ihan varhaisimpia elämässäni, siis sellainen konkreettinen tapahtuma, jonka voin edelleen nähdä silmissäni, kun muistan sen. Olin alle 2v, oli talvi. Oltiin saattelemassa ystäväperhettä linja-autoon. Tuon perheen n. 3v tyttö nuolaisi bussipysäkin tukirautaa ja hänen kielensä jäi kiinni siihen. Samassa tuli bussi ja tuon tytön äiti kiskaisi tytön kielen irti siitä. Mä nään edelleenkin sen tytön huutamassa suu auki ja verta valuu... En oo muuten ikinä edes meinannu nuolaista mitään metallia pakkasella.. 

Oon itekin äiti ja muistan lasten syntymät jne, mutta tuo on sellainen muisto, joka on jotenkin syöpynyt aivoihin. Oon vaan tullut siihen tulokseen, että siihen tilanteeseen liittyi niin vahva tunnelataus, että se on jäääny muistiin. 

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 15:39"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 15:11"]

Todella grotsekisti kuolleita pikkulapsia ja heidän vanhempiaan näin rauhanturvaoperaatiossa Syyriassa 70-luvun lopulla. Olin liian nuori näkemään sellaista ja kadun, että ylipäätään tungin nokkani siihen konfliktiin. Sai minut katsomaan Israelia paljon kriittisemmin. Kuinka kukaan voi tehdä toiselle tuollaista ja vielä iloita asiasta?

[/quote] sota raaistaa ihmisiä. kostetaan jotain ja taas kostetaan. mitä luulet tapahtuvan georgiassa, tsetseniassa, ukrainassa... (baltiassa, suomessa)

[/quote]

Minä jos joku tiedän mitä sota tekee ihmisille. Olinhan siellä paikan päällä. Näen välillä tänäkin päivänä painajaisia niistä ajoista. Meitä kohti tulitettiin pariin otteeseen, mutta pahimmat asiat, jotka jäivät mieleeni, olivat hiljentyneet taistelukentät ja siviiliväestön ruumiit, jotka olivat jääneet ristitulitukseen tai kranaattiryöppyyn.