Miten niitä hyvin nukahtavia lapsia tehdään?!

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:37"]

2,5 vuotta jokailtaista rääkynää kuunnelleena, kaikki konstit unikoulusta iltasatuun kokeilleena alkaa jo usko olla mennyttä. Meidän lapsi ei opi nukahtamaan ilman tunnin itkumaratonia. Rutiinit on tarkat, päivät lasta aktivoivia ja silti illat ovat tarkkaan ennustettavissa: huuto alkaa joko heti sänkyyn mennessä tai kun poistun huoneesta. Ihan sama vaikka olisimme eri paikassa yötä, tuo toistuu. Mikä siinä nukahtamisessa on niin kamalaa?

[/quote]

Homma aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Ekana hommataan hyvä itsetuntoa, ja tietoisuus siitä, että aikuinen on perheen pomo. Kolmanneksi auttaa tieto siitä, että lapsi ei mene rikki vaikka se joskus itkee tai koettelee vanhempiaan. Jo alle yksivuotias osaa saada haluamansa huutamalla. Siispä nukkumaanmenojen valtataistelut katkaistaan mahdollisimman varhain. 2,5 vuotiaan kanssa ollaan jo pahemmassa pulassa, mutta peli ei ole menetetty.

Nyt päätät millä tavalla teillä mennään nukkumaan ja pysyt päätöksessä. Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi. Voit myös päättää sen että vetkuilut kuuluu teillä asiaan, ja lopetat valittamisen tähän.

Anna huutaa ja poistu huoneesta, käyt välillä peittelemässä, et tee muuta ja sanot että kauniita unia, poistut itsevarmasti ja välittömästi huoneesta. Kehon kieli on se tärkein, ja jämäkkyys, et saa epäröidä yhtään tai homma alkaa alusta ja lapsi vaistoaa sen sinusta heti.

Kyllä se onnistuu!

[/quote]

Meidän kohta neljä vuotta jatkunut lasten silittely uneen alkoi just tuntua fiksuimmalta kasvatusvalinnalta ikinä. T. 2.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:33"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:27"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:37"]

2,5 vuotta jokailtaista rääkynää kuunnelleena, kaikki konstit unikoulusta iltasatuun kokeilleena alkaa jo usko olla mennyttä. Meidän lapsi ei opi nukahtamaan ilman tunnin itkumaratonia. Rutiinit on tarkat, päivät lasta aktivoivia ja silti illat ovat tarkkaan ennustettavissa: huuto alkaa joko heti sänkyyn mennessä tai kun poistun huoneesta. Ihan sama vaikka olisimme eri paikassa yötä, tuo toistuu. Mikä siinä nukahtamisessa on niin kamalaa?

[/quote]

Homma aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Ekana hommataan hyvä itsetuntoa, ja tietoisuus siitä, että aikuinen on perheen pomo. Kolmanneksi auttaa tieto siitä, että lapsi ei mene rikki vaikka se joskus itkee tai koettelee vanhempiaan. Jo alle yksivuotias osaa saada haluamansa huutamalla. Siispä nukkumaanmenojen valtataistelut katkaistaan mahdollisimman varhain. 2,5 vuotiaan kanssa ollaan jo pahemmassa pulassa, mutta peli ei ole menetetty.

Nyt päätät millä tavalla teillä mennään nukkumaan ja pysyt päätöksessä. Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi. Voit myös päättää sen että vetkuilut kuuluu teillä asiaan, ja lopetat valittamisen tähän.

Anna huutaa ja poistu huoneesta, käyt välillä peittelemässä, et tee muuta ja sanot että kauniita unia, poistut itsevarmasti ja välittömästi huoneesta. Kehon kieli on se tärkein, ja jämäkkyys, et saa epäröidä yhtään tai homma alkaa alusta ja lapsi vaistoaa sen sinusta heti.

Kyllä se onnistuu!

[/quote]

Herranen aika, jos lapsi oksentaa sänkyyn, petivaatteert vaihdetaan, lapsi kasvot pyyhitään. Sinunko lapsesi nukkuu omassa oksennuksessaan tai tukehtuu siihen.

[/quote]

No tottakai nuo tehdään, mutta sitten jatketaan siitä mihin jäätiin, eli lapsi pestynä puhtaisiin lakanoihin, hyvä yötä ja niin eespäin. Jos tossa kohtaa antaa periksi ja ottaa lapsen esim. omaan sänkyyn, niin lapsi oppii, että kun huutaa tarpeeksi niin oksentaa ja saa tahtonsa läpi. Toki pitää ymmärtää että sairas lapsi tms. on eri asia.

Siksi homma aloitetaan riittävän pienenä, ettei olla pisteessä että tahallaan oksentaminen on keino käyttää valtaa. Ja oikeasti, näitä lapsia on. Työssäni tapaan.

33.

[/quote]

Missähän työssä, turvallinen olo, silittely ja paijaus toimii meillä.

Kyllä lapsen pitäisi saada huomiota ja kosketusta vähemmällä kuin oksentamalla.

Varmaan hyvä geeniperimä olisi paras keino :) Meillä mies iltavirkku ja nopea nukahtamaan. Minä aamuvirkku ja nukahdan hyvin kunhan olen saanut tehtyä kaiken mitä mielessä on. Muutoin pyörittelen asioita päässäni. Kolme lasta... Eka iltavirkku, huono nukahtamaan ja oppi nukkumaan yöt pari vuotiaana ja edelleen nukahtaminen voi kestää tunnin tai pari (on 10 v). Toinen lapsi toimii kuin kello. On aamuvirkku, nopea ja helppo nukahtamisessa ja nukkuu kuin tukki. Kolmas on iltavirkku, huono nukahtamaan ja herää helposti kesken unien.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:36"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:37"]

2,5 vuotta jokailtaista rääkynää kuunnelleena, kaikki konstit unikoulusta iltasatuun kokeilleena alkaa jo usko olla mennyttä. Meidän lapsi ei opi nukahtamaan ilman tunnin itkumaratonia. Rutiinit on tarkat, päivät lasta aktivoivia ja silti illat ovat tarkkaan ennustettavissa: huuto alkaa joko heti sänkyyn mennessä tai kun poistun huoneesta. Ihan sama vaikka olisimme eri paikassa yötä, tuo toistuu. Mikä siinä nukahtamisessa on niin kamalaa?

[/quote]

Homma aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Ekana hommataan hyvä itsetuntoa, ja tietoisuus siitä, että aikuinen on perheen pomo. Kolmanneksi auttaa tieto siitä, että lapsi ei mene rikki vaikka se joskus itkee tai koettelee vanhempiaan. Jo alle yksivuotias osaa saada haluamansa huutamalla. Siispä nukkumaanmenojen valtataistelut katkaistaan mahdollisimman varhain. 2,5 vuotiaan kanssa ollaan jo pahemmassa pulassa, mutta peli ei ole menetetty.

Nyt päätät millä tavalla teillä mennään nukkumaan ja pysyt päätöksessä. Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi. Voit myös päättää sen että vetkuilut kuuluu teillä asiaan, ja lopetat valittamisen tähän.

Anna huutaa ja poistu huoneesta, käyt välillä peittelemässä, et tee muuta ja sanot että kauniita unia, poistut itsevarmasti ja välittömästi huoneesta. Kehon kieli on se tärkein, ja jämäkkyys, et saa epäröidä yhtään tai homma alkaa alusta ja lapsi vaistoaa sen sinusta heti.

Kyllä se onnistuu!

[/quote]

Meidän kohta neljä vuotta jatkunut lasten silittely uneen alkoi just tuntua fiksuimmalta kasvatusvalinnalta ikinä. T. 2.

[/quote]

Niin meilläkin silitellään ja paijataan, mutta ei tuntitolkulla. Hetki tehdään, luetaan unisatu, lukevat hetken itsekseen ja sitten sammuttavat valot ja käyvät nukkumaan, lapset jo koululaisia. Sama toimi jo pienempien kanssa. Ikinä ei ole tarvinnut  olla lasten kanssa köydenvetoa nukkumisesta kun säännöt on selvät kaikille osapuolille. Mun sanomani voi kuulostaa julmalta, mutta toi on se avain hyviin uniin siitä tilanteessa että lapsella on valta nukkumaanmenosta. Epävarma ja metodejaan jatkuvasti vaihtava vanhempi on turvaton. Teillä on ana silitelty, se on toiminut.

33.

2

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:36"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:37"]

2,5 vuotta jokailtaista rääkynää kuunnelleena, kaikki konstit unikoulusta iltasatuun kokeilleena alkaa jo usko olla mennyttä. Meidän lapsi ei opi nukahtamaan ilman tunnin itkumaratonia. Rutiinit on tarkat, päivät lasta aktivoivia ja silti illat ovat tarkkaan ennustettavissa: huuto alkaa joko heti sänkyyn mennessä tai kun poistun huoneesta. Ihan sama vaikka olisimme eri paikassa yötä, tuo toistuu. Mikä siinä nukahtamisessa on niin kamalaa?

[/quote]

Homma aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Ekana hommataan hyvä itsetuntoa, ja tietoisuus siitä, että aikuinen on perheen pomo. Kolmanneksi auttaa tieto siitä, että lapsi ei mene rikki vaikka se joskus itkee tai koettelee vanhempiaan. Jo alle yksivuotias osaa saada haluamansa huutamalla. Siispä nukkumaanmenojen valtataistelut katkaistaan mahdollisimman varhain. 2,5 vuotiaan kanssa ollaan jo pahemmassa pulassa, mutta peli ei ole menetetty.

Nyt päätät millä tavalla teillä mennään nukkumaan ja pysyt päätöksessä. Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi. Voit myös päättää sen että vetkuilut kuuluu teillä asiaan, ja lopetat valittamisen tähän.

Anna huutaa ja poistu huoneesta, käyt välillä peittelemässä, et tee muuta ja sanot että kauniita unia, poistut itsevarmasti ja välittömästi huoneesta. Kehon kieli on se tärkein, ja jämäkkyys, et saa epäröidä yhtään tai homma alkaa alusta ja lapsi vaistoaa sen sinusta heti.

Kyllä se onnistuu!

[/quote]

Meidän kohta neljä vuotta jatkunut lasten silittely uneen alkoi just tuntua fiksuimmalta kasvatusvalinnalta ikinä. T. 2.

[/quote]

Sehän on hyvä! Teillä on ollut yksi ja sama tapa, säännölliset rutiinit. Se toimii, olette olleet varmoja, että tämä on meidän juttu ja lapset ovat sen vaistonneet.

33.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:40"]Kyllä lapsen pitäisi saada huomiota ja kosketusta vähemmällä kuin oksentamalla.
[/quote]

Samaa mieltä mutta tällaisia varmasti on! :(
Sitä sitten voi miettiä mitä nämä lapset saa huomionaan muuten vaikkapa päivällä?

2

Silittelijät eivät nyt ymmärrä, että kaikkiin lapsiin silitys ei toimi, ainakaan unettavasti. Meillä esikoinen siliteltiin uneen, joskus parikin tuntia. Sinnitteli ja sinnitteli kun oli niin mukavaa olla siinä. Toisen kanssa ei enää silitelty, opetettiin jo vauvana nukahtamaan itsekseen. Toimivinta oli laittaa vauva hereillä omaan sänkyyn nukahtamaan, oleellista oli myös ettei saa olla liian väsynyt. Näinhän neuvotaan monissa oppaissa ja meillä se toimikin tosi hyvin. Samoin tehtiin kolmannelle. Nämä kaksi osasivat nukahtaa itsekseen ja nopeasti.

Ap:n lapsellehan tämä ei enää toimi, mutta minä panisin toivoni siihen että noin ison kanssa voi pikku hiljaa alkaa jutella asiasta. Niin meillä päästiin siitä tuntien silittelystä ja hengityksen kuuntelusta hievahtamatta istuen. Päivällä ihan rauhassa puhuttiin ja sovittiin kivoja juttuja, en nyt muista mitä mutta luultavasti jotain lievää lahjontaa ja isoksi pojaksi kehumista ;-) Ja myös sovittiin että illalla tehdään tämä ja tämä asia ja sitten ei muuta. Eli kirja ja laulu ja sitten nukutaan. Jos itki niin käytiin ihan lempeästi kippaamassa vaaka-asentoon ja sanottiin että nyt nukutaan. 

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:37"]

2,5 vuotta jokailtaista rääkynää kuunnelleena, kaikki konstit unikoulusta iltasatuun kokeilleena alkaa jo usko olla mennyttä. Meidän lapsi ei opi nukahtamaan ilman tunnin itkumaratonia. Rutiinit on tarkat, päivät lasta aktivoivia ja silti illat ovat tarkkaan ennustettavissa: huuto alkaa joko heti sänkyyn mennessä tai kun poistun huoneesta. Ihan sama vaikka olisimme eri paikassa yötä, tuo toistuu. Mikä siinä nukahtamisessa on niin kamalaa?

[/quote]

Homma aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Ekana hommataan hyvä itsetuntoa, ja tietoisuus siitä, että aikuinen on perheen pomo. Kolmanneksi auttaa tieto siitä, että lapsi ei mene rikki vaikka se joskus itkee tai koettelee vanhempiaan. Jo alle yksivuotias osaa saada haluamansa huutamalla. Siispä nukkumaanmenojen valtataistelut katkaistaan mahdollisimman varhain. 2,5 vuotiaan kanssa ollaan jo pahemmassa pulassa, mutta peli ei ole menetetty.

Nyt päätät millä tavalla teillä mennään nukkumaan ja pysyt päätöksessä. Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi. Voit myös päättää sen että vetkuilut kuuluu teillä asiaan, ja lopetat valittamisen tähän.

Anna huutaa ja poistu huoneesta, käyt välillä peittelemässä, et tee muuta ja sanot että kauniita unia, poistut itsevarmasti ja välittömästi huoneesta. Kehon kieli on se tärkein, ja jämäkkyys, et saa epäröidä yhtään tai homma alkaa alusta ja lapsi vaistoaa sen sinusta heti.

Kyllä se onnistuu!
[/quote]

Herranjumala!!! Miten kylmä ja julma ihminen sä oikein oot?!! Toivottavasti sulla ei oikeasti ole lapsia?! Tottakai se alle 1-vuotias vaatii itkulla, millä muullakaan se ilmasis tarpeitaan? Ja nuo muutkin sun "ohjeet", hyi helvetti, häpeäisit!

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:02"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:37"] 2,5 vuotta jokailtaista rääkynää kuunnelleena, kaikki konstit unikoulusta iltasatuun kokeilleena alkaa jo usko olla mennyttä. Meidän lapsi ei opi nukahtamaan ilman tunnin itkumaratonia. Rutiinit on tarkat, päivät lasta aktivoivia ja silti illat ovat tarkkaan ennustettavissa: huuto alkaa joko heti sänkyyn mennessä tai kun poistun huoneesta. Ihan sama vaikka olisimme eri paikassa yötä, tuo toistuu. Mikä siinä nukahtamisessa on niin kamalaa? [/quote] Homma aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Ekana hommataan hyvä itsetuntoa, ja tietoisuus siitä, että aikuinen on perheen pomo. Kolmanneksi auttaa tieto siitä, että lapsi ei mene rikki vaikka se joskus itkee tai koettelee vanhempiaan. Jo alle yksivuotias osaa saada haluamansa huutamalla. Siispä nukkumaanmenojen valtataistelut katkaistaan mahdollisimman varhain. 2,5 vuotiaan kanssa ollaan jo pahemmassa pulassa, mutta peli ei ole menetetty. Nyt päätät millä tavalla teillä mennään nukkumaan ja pysyt päätöksessä. Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi. Voit myös päättää sen että vetkuilut kuuluu teillä asiaan, ja lopetat valittamisen tähän. Anna huutaa ja poistu huoneesta, käyt välillä peittelemässä, et tee muuta ja sanot että kauniita unia, poistut itsevarmasti ja välittömästi huoneesta. Kehon kieli on se tärkein, ja jämäkkyys, et saa epäröidä yhtään tai homma alkaa alusta ja lapsi vaistoaa sen sinusta heti. Kyllä se onnistuu! [/quote] Herranjumala!!! Miten kylmä ja julma ihminen sä oikein oot?!! Toivottavasti sulla ei oikeasti ole lapsia?! Tottakai se alle 1-vuotias vaatii itkulla, millä muullakaan se ilmasis tarpeitaan? Ja nuo muutkin sun "ohjeet", hyi helvetti, häpeäisit!

[/quote]

Miten niin kylmä ja julma. Meillä rutiineihin kuuluu paijaukset, peittelyt ja iltasatu. Sitten käyvät nukkumaan. Alle 1v:n voi opettaa nukkumaan itsestään eikä se tarkoita etteikö lapsi saa hellyyttä ja huomiota. On saaneet, älä huolehdi. Mutta nimenomaan ne hyvän nukahtamisen tavat aloitetaan mahdollisimman varhain. Ja vanhemmat on se taho jotka asian päättävät. Mikä tässä on kylmää, julmaa ja kovin erikoista?

33.

Ap täällä päivää! Kiitos mielenkiintoisista kommenteista, osan nukkumaanmeno kuulostaa tismalleen samalta kuin meillä :) joku sanoi että olen kasvattanut lapseni pieleen... miten? Lähettänyt jotain telepaattisia viestejä että nukkuminen on saatanasta? Meillä ei tv pauhaa illalla, en rupea leikkimään ja mitä näitä nyt on - siltikin lapsi vihaa nukkumaanmenoa. On selkeästi väsynyt, mutta sinnittelee vastaan viimeiseen saakka. Kai hän vain ei pidä nukkumisesta ja that's it.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:02"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:37"] 2,5 vuotta jokailtaista rääkynää kuunnelleena, kaikki konstit unikoulusta iltasatuun kokeilleena alkaa jo usko olla mennyttä. Meidän lapsi ei opi nukahtamaan ilman tunnin itkumaratonia. Rutiinit on tarkat, päivät lasta aktivoivia ja silti illat ovat tarkkaan ennustettavissa: huuto alkaa joko heti sänkyyn mennessä tai kun poistun huoneesta. Ihan sama vaikka olisimme eri paikassa yötä, tuo toistuu. Mikä siinä nukahtamisessa on niin kamalaa? [/quote] Homma aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Ekana hommataan hyvä itsetuntoa, ja tietoisuus siitä, että aikuinen on perheen pomo. Kolmanneksi auttaa tieto siitä, että lapsi ei mene rikki vaikka se joskus itkee tai koettelee vanhempiaan. Jo alle yksivuotias osaa saada haluamansa huutamalla. Siispä nukkumaanmenojen valtataistelut katkaistaan mahdollisimman varhain. 2,5 vuotiaan kanssa ollaan jo pahemmassa pulassa, mutta peli ei ole menetetty. Nyt päätät millä tavalla teillä mennään nukkumaan ja pysyt päätöksessä. Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi. Voit myös päättää sen että vetkuilut kuuluu teillä asiaan, ja lopetat valittamisen tähän. Anna huutaa ja poistu huoneesta, käyt välillä peittelemässä, et tee muuta ja sanot että kauniita unia, poistut itsevarmasti ja välittömästi huoneesta. Kehon kieli on se tärkein, ja jämäkkyys, et saa epäröidä yhtään tai homma alkaa alusta ja lapsi vaistoaa sen sinusta heti. Kyllä se onnistuu! [/quote] Herranjumala!!! Miten kylmä ja julma ihminen sä oikein oot?!! Toivottavasti sulla ei oikeasti ole lapsia?! Tottakai se alle 1-vuotias vaatii itkulla, millä muullakaan se ilmasis tarpeitaan? Ja nuo muutkin sun "ohjeet", hyi helvetti, häpeäisit!

[/quote]

Miten niin kylmä ja julma. Meillä rutiineihin kuuluu paijaukset, peittelyt ja iltasatu. Sitten käyvät nukkumaan. Alle 1v:n voi opettaa nukkumaan itsestään eikä se tarkoita etteikö lapsi saa hellyyttä ja huomiota. On saaneet, älä huolehdi. Mutta nimenomaan ne hyvän nukahtamisen tavat aloitetaan mahdollisimman varhain. Ja vanhemmat on se taho jotka asian päättävät. Mikä tässä on kylmää, julmaa ja kovin erikoista?

33.

[/quote]
No tämä " Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi."
Joo, selitit myöhemmin mitä tarkoitit, mutta pahalta se silti kuulostaa. Ja jos lapsella on niin valtava ahdistus olla yksin nukahtamassa, että huutaa kunnes oksentaa, niin silloin on kai pakko muuttaa lähestymistapaa, eikö? Vai antaako lapsen oppia että hänen ahdistuksensa ei merkitse mitään? Ei puhu lapselle mitään, vaihtaa vain kuivaksi ja anaa jatkaa huutamista. Hyi hitto.

Vissiin lottoamalla. meillä esikoista nukutettiin "parhaimmillaan" vajaa 3 vuotiaana kaksikin tuntia illassa, kuopusta ei tarvinut ikinä nukuttaa, nukahti kun laittoi sänkyyn. Aina. Siis pienenä... nyt on esikoinen 13v menee itse nukkumaan kun nukuttaa ja nukahtaa suht samantien, ja tämä kuopus 9v: pyörii ympäri kämppää joskus vielä puolen yönkin aikaan ja ihmettelee kun uni ei tule. Ihan samat iltarutiinit kummallakin, että en valitettavasti osaa neuvoa, sori ap.

Hei ap, meillä on ollut tosi isoja univaikeuksia nyt 3 vuotiaan kanssa.

löydettiin juuri helpotus, ompelin hänelle unipussi, jossa on vetoketju edessä. Se on niinku lasten makuupussi. Poika nukkuu siinä rauhallisesti ja jää mielellään illalla pötköttekemään sinne turvaan.

kokeile äitiyspakkauksen pussilla, vaikka se on jo vähän pieni.

Lisäksi ollaan nyt käytetty ulkona liikkumassa ainakin tunnin ennen nukkumaanmenoa. Nukahtaa miltei heti sänkyyn päästyään. Meillä on siis ollut ihan hirvittävän vaikeat 3 vuotta. Toivottavasti teilläkin helpottuisi pian.

Se unipussi oli pojalle todellakin uusi ja kiinnostava juttu. Siksi hän ryömii sinne sisään tosi onnessaan. Tähän asti ollaan joka ilta palautettu sänkyyn jopa 20 kertaa illassa.

Ja tosiaan, lapset on niin erilaisia. Meidän kuopus on aina mennyt helposti nukkumaan ja nukkuu pitkät ja hyvät unet. Toisilla lapsilla on niin paljon vielä illalla ajatuksia ja suunnitelmia että pitäis olla ihan väsynyt ennen nukahtamista.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:17"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:02"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:37"] 2,5 vuotta jokailtaista rääkynää kuunnelleena, kaikki konstit unikoulusta iltasatuun kokeilleena alkaa jo usko olla mennyttä. Meidän lapsi ei opi nukahtamaan ilman tunnin itkumaratonia. Rutiinit on tarkat, päivät lasta aktivoivia ja silti illat ovat tarkkaan ennustettavissa: huuto alkaa joko heti sänkyyn mennessä tai kun poistun huoneesta. Ihan sama vaikka olisimme eri paikassa yötä, tuo toistuu. Mikä siinä nukahtamisessa on niin kamalaa? [/quote] Homma aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Ekana hommataan hyvä itsetuntoa, ja tietoisuus siitä, että aikuinen on perheen pomo. Kolmanneksi auttaa tieto siitä, että lapsi ei mene rikki vaikka se joskus itkee tai koettelee vanhempiaan. Jo alle yksivuotias osaa saada haluamansa huutamalla. Siispä nukkumaanmenojen valtataistelut katkaistaan mahdollisimman varhain. 2,5 vuotiaan kanssa ollaan jo pahemmassa pulassa, mutta peli ei ole menetetty. Nyt päätät millä tavalla teillä mennään nukkumaan ja pysyt päätöksessä. Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi. Voit myös päättää sen että vetkuilut kuuluu teillä asiaan, ja lopetat valittamisen tähän. Anna huutaa ja poistu huoneesta, käyt välillä peittelemässä, et tee muuta ja sanot että kauniita unia, poistut itsevarmasti ja välittömästi huoneesta. Kehon kieli on se tärkein, ja jämäkkyys, et saa epäröidä yhtään tai homma alkaa alusta ja lapsi vaistoaa sen sinusta heti. Kyllä se onnistuu! [/quote] Herranjumala!!! Miten kylmä ja julma ihminen sä oikein oot?!! Toivottavasti sulla ei oikeasti ole lapsia?! Tottakai se alle 1-vuotias vaatii itkulla, millä muullakaan se ilmasis tarpeitaan? Ja nuo muutkin sun "ohjeet", hyi helvetti, häpeäisit!

[/quote]

Miten niin kylmä ja julma. Meillä rutiineihin kuuluu paijaukset, peittelyt ja iltasatu. Sitten käyvät nukkumaan. Alle 1v:n voi opettaa nukkumaan itsestään eikä se tarkoita etteikö lapsi saa hellyyttä ja huomiota. On saaneet, älä huolehdi. Mutta nimenomaan ne hyvän nukahtamisen tavat aloitetaan mahdollisimman varhain. Ja vanhemmat on se taho jotka asian päättävät. Mikä tässä on kylmää, julmaa ja kovin erikoista?

33.

[/quote]
No tämä " Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi."
Joo, selitit myöhemmin mitä tarkoitit, mutta pahalta se silti kuulostaa. Ja jos lapsella on niin valtava ahdistus olla yksin nukahtamassa, että huutaa kunnes oksentaa, niin silloin on kai pakko muuttaa lähestymistapaa, eikö? Vai antaako lapsen oppia että hänen ahdistuksensa ei merkitse mitään? Ei puhu lapselle mitään, vaihtaa vain kuivaksi ja anaa jatkaa huutamista. Hyi hitto.

[/quote]

Ei vaan ei anna lapselle periksi. Lapsen hätään vastaamista on se, että pestään puhtaaksi, vaihdetaan lakanat, paijataan päätä, peitellään uudestaan ja sanotaan nyt voit käydä nukkumaan, ei ole mitään hätää. Jos tuossa kohtaa vanhampi menee hysteeriseksi ja siirtää lapsen omaan sänkyynsä, niin lapsi oppii että, okei, nyt tässä onkin vasta jotain pelättävää, ja huutaa seuraavana iltana kahta kauheammin. Ja jos lapsi kokee nukkumaanmenon noin hätänä ja pahana, niin todellakin vanhemmat ovat tehneet tilanteesta pahan. Ja syytän vanhempia. Todennäköisesti kasvatus on muillakin osa-alueilla ihan hakoteillä. Vanhamman on syytä miettiä mistä lapsen ahdistus johtuu, miten aikuinen on käyttäytynyt. Mutta yleensä tuossa kohtaa aikuinen ei näe sen oman käytöksensä taakse, minusta ollaan jo ylitetty se kynnys että tarvitaan ammattiapua. 

Itse henk.koht sen jaksaisi 2,5 vuoden huutorumbaa, en todellakaan. Paljon helpompaa on opettaa lapset hyväunisiksi jo pieninä, pääsee itse helpommalla ja lapset ovat tyytyväisiä kun saavat riittävästi unta. Hyvin nukkunut lapsi jaksaa päivä paljon paremmin, keskittyy ja on iloinen.

33.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 14:32"]Hei ap, meillä on ollut tosi isoja univaikeuksia nyt 3 vuotiaan kanssa.

löydettiin juuri helpotus, ompelin hänelle unipussi, jossa on vetoketju edessä. Se on niinku lasten makuupussi. Poika nukkuu siinä rauhallisesti ja jää mielellään illalla pötköttekemään sinne turvaan.

kokeile äitiyspakkauksen pussilla, vaikka se on jo vähän pieni.

Lisäksi ollaan nyt käytetty ulkona liikkumassa ainakin tunnin ennen nukkumaanmenoa. Nukahtaa miltei heti sänkyyn päästyään. Meillä on siis ollut ihan hirvittävän vaikeat 3 vuotta. Toivottavasti teilläkin helpottuisi pian.
[/quote]

Tuota en olekaan kokeillut, kiitos vinkistä! En haluaisi valittaa kun lapsi on muuten niin "helppo", mutta toisinaan vaan meinaa voimat loppua siihen jokailtaiseen huutoon. Jospa tämä joskus loppuisi. Ap