Miten niitä hyvin nukahtavia lapsia tehdään?!

Ulkoilua vähintään neljä-viis tuntia päivässä, niin väsy tulee illalla.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:26"][quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:17"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:02"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:37"] 2,5 vuotta jokailtaista rääkynää kuunnelleena, kaikki konstit unikoulusta iltasatuun kokeilleena alkaa jo usko olla mennyttä. Meidän lapsi ei opi nukahtamaan ilman tunnin itkumaratonia. Rutiinit on tarkat, päivät lasta aktivoivia ja silti illat ovat tarkkaan ennustettavissa: huuto alkaa joko heti sänkyyn mennessä tai kun poistun huoneesta. Ihan sama vaikka olisimme eri paikassa yötä, tuo toistuu. Mikä siinä nukahtamisessa on niin kamalaa? [/quote] Homma aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Ekana hommataan hyvä itsetuntoa, ja tietoisuus siitä, että aikuinen on perheen pomo. Kolmanneksi auttaa tieto siitä, että lapsi ei mene rikki vaikka se joskus itkee tai koettelee vanhempiaan. Jo alle yksivuotias osaa saada haluamansa huutamalla. Siispä nukkumaanmenojen valtataistelut katkaistaan mahdollisimman varhain. 2,5 vuotiaan kanssa ollaan jo pahemmassa pulassa, mutta peli ei ole menetetty. Nyt päätät millä tavalla teillä mennään nukkumaan ja pysyt päätöksessä. Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi. Voit myös päättää sen että vetkuilut kuuluu teillä asiaan, ja lopetat valittamisen tähän. Anna huutaa ja poistu huoneesta, käyt välillä peittelemässä, et tee muuta ja sanot että kauniita unia, poistut itsevarmasti ja välittömästi huoneesta. Kehon kieli on se tärkein, ja jämäkkyys, et saa epäröidä yhtään tai homma alkaa alusta ja lapsi vaistoaa sen sinusta heti. Kyllä se onnistuu! [/quote] Herranjumala!!! Miten kylmä ja julma ihminen sä oikein oot?!! Toivottavasti sulla ei oikeasti ole lapsia?! Tottakai se alle 1-vuotias vaatii itkulla, millä muullakaan se ilmasis tarpeitaan? Ja nuo muutkin sun "ohjeet", hyi helvetti, häpeäisit!

[/quote]

Miten niin kylmä ja julma. Meillä rutiineihin kuuluu paijaukset, peittelyt ja iltasatu. Sitten käyvät nukkumaan. Alle 1v:n voi opettaa nukkumaan itsestään eikä se tarkoita etteikö lapsi saa hellyyttä ja huomiota. On saaneet, älä huolehdi. Mutta nimenomaan ne hyvän nukahtamisen tavat aloitetaan mahdollisimman varhain. Ja vanhemmat on se taho jotka asian päättävät. Mikä tässä on kylmää, julmaa ja kovin erikoista?

33.

[/quote]
No tämä " Pysyt vaikka lapsi oksentaa sänkyynsä, itkee itsensä uneen tai muulla tavalla koettaa saada tahtonsa läpi."
Joo, selitit myöhemmin mitä tarkoitit, mutta pahalta se silti kuulostaa. Ja jos lapsella on niin valtava ahdistus olla yksin nukahtamassa, että huutaa kunnes oksentaa, niin silloin on kai pakko muuttaa lähestymistapaa, eikö? Vai antaako lapsen oppia että hänen ahdistuksensa ei merkitse mitään? Ei puhu lapselle mitään, vaihtaa vain kuivaksi ja anaa jatkaa huutamista. Hyi hitto.

[/quote]

Ei vaan ei anna lapselle periksi. Lapsen hätään vastaamista on se, että pestään puhtaaksi, vaihdetaan lakanat, paijataan päätä, peitellään uudestaan ja sanotaan nyt voit käydä nukkumaan, ei ole mitään hätää. Jos tuossa kohtaa vanhampi menee hysteeriseksi ja siirtää lapsen omaan sänkyynsä, niin lapsi oppii että, okei, nyt tässä onkin vasta jotain pelättävää, ja huutaa seuraavana iltana kahta kauheammin. Ja jos lapsi kokee nukkumaanmenon noin hätänä ja pahana, niin todellakin vanhemmat ovat tehneet tilanteesta pahan. Ja syytän vanhempia. Todennäköisesti kasvatus on muillakin osa-alueilla ihan hakoteillä. Vanhamman on syytä miettiä mistä lapsen ahdistus johtuu, miten aikuinen on käyttäytynyt. Mutta yleensä tuossa kohtaa aikuinen ei näe sen oman käytöksensä taakse, minusta ollaan jo ylitetty se kynnys että tarvitaan ammattiapua. 

Itse henk.koht sen jaksaisi 2,5 vuoden huutorumbaa, en todellakaan. Paljon helpompaa on opettaa lapset hyväunisiksi jo pieninä, pääsee itse helpommalla ja lapset ovat tyytyväisiä kun saavat riittävästi unta. Hyvin nukkunut lapsi jaksaa päivä paljon paremmin, keskittyy ja on iloinen.

33.
[/quote] Ihan pieni lapsikin voi kärsiä painajaisista ja pelätä yksinoloa, vaikka vanhemmat eivät ole tehneet mitään väärin.

Joo, tiedän täysin. Ja vielä kun lapsi on jo ihan yliväsynyt, huutaa vaan väsymystään mutta ei suostu nukkumaan. Se on tosi rankkaa. Oon monena iltana huokaillut, että eikö tämä lainkaan helpota vaikka on jo leikki-ikäinen eikä enää taapero.

Meillä poika haluaa mennä nukkumaan ihan itse iltasadun ja iltapusun jälkeen. Ei koskaan ole halunnut siihen viereen höpöttelemään vaan nyt 5-vuotiaana sanoo että haluaa ruveta nukkumaan.

Jouluna oli sairaana ja silloin hän halusi meidän viereen nukkumaan ja saikin tulla. Emme mitenkään ole estellyt viereen tuloa, mutta haluaa olla omassa sängyssään.  

Meillä on poika nukkunut vauvasta omassa sängyssä joten sillä varmaan vaikutusta, mutta vauvana nukkui huonommin koska heräsi syömään parin tunnin välein. Korvat putkitettiin pari vuotiaana ja siitä lähtien nukkunut kuin unelma.

On outoa, että ensin kysytään miten hyvin nukahtavia lapsia tehdään ja kun kerrotaan omia kokemuksia hyvin nukkuvista lapsista, niin aletaan riehua miten niin ei saisi tehdä tai ettei se toimi kaikilla. Tokihan lapsissakin on eroja, mutta myös vanhemmat voivat tukea lapsen omaa nukahtamista tai olla tukematta.

Meillä on toiminut säännöllinen rytmi yms. Jos jollakin toisella ei toimi tai ei halua edes kokeilla, niin yksi lysti minulle. Kukin tyylillään. Mut turha sitten vinkua esimerkkien perään.

Meidän lapsi nyt vähän alle vuoden ja on aina nukkunut hyvin yönsä. Ihan vauvana (kun unirytmiä ei vielä ollut) laitettiin pinnikseensä yöunille siinä vaiheessa kun mentiin itsekin nukkumaan, eli joskus puolen yön aikaan. Aika pian, alle 2 kk iässä hänelle alkoi muotoutumaan oma rytmi eli klo 20 vauva osoitti selkeästi halua päästä nukkumaan rauhassa. Siitä asti nukkumaan hänet on laitettu klo 19 ja 21 välillä riippuen väsymystilasta ja päivän muista toimista. Jos joku jää makuuhuoneeseen esim. pötköttelemään meidän sängylle, ei nukkumaan menosta tule mitään. Lapsi haluaa olla omassa rauhassa, mutta kuitenkin kuulla meidät ja nähdä valon olohuoneessa. Joskus "juttelee" jonkun tovin itsekseen, joskus riekkuu hetken, mutta nukahtaa pian kuitenkin.

Meillä on ollut alusta asti selkeästi yöunille erilliset jutut kuin päiväunille. Päikkäreitä ei nukuta pinnasängyssä, yöksi on eri unilelu, yöunille mennessä soitetaan unilaulu, jne. Pinnasänky on siis yöunia varten ja vauva tietää tämän, päiväunille on oma peti vauvan omassa huoneessa ja vaunuissa. Yöunia edeltää aina sama rutiini eli syödään ja sitten pesuille (lähes joka ilta suihku tai kylpy), sitten äiti ja isä peittelee sänkyyn. Muita rutiineita meillä ei sitten olekaan. Herätään, kun herätään ja nukutaan päikkäreitä kun väsyttää, ja syömiset sitten rytmittyy nukkumisten ja menojen mukaan.

Meillä taitaa olla hyväuninen lapsi, mutta osansa voi olla myös toimintatavoilla. Monet tutut valittavat esim. sitä, kun lapset laitetaan hirveän tappelun kanssa nukkumaan joskus seitsemältä ja sitten ne taas jo kiljuvat virkeinä aamuviideltä. Kannattaisikohan koittaa laittaa vaikka vasta yhdeksältä nukkumaan, voisi nukahtaa helposti ja nukkua aamullakin pitempään. Olen myös sitä mieltä, että yö- ja päiväunille kannattaa olla omat paikkansa, niin lapsi ymmärtää niiden eron.

No joo, nämä viestit on usein niitä joissa hehkutetaan omaa paremmuutta vanhempana vaikka usein lapsen nukkuminen on paljon myös kiinni ihan lapsesta itsestään. Jos on ollut huonosti nukkuva lapsi, osaa varmaan olla hieman empaattisempi. Kun kaikki jipot on keksitty ja kuultu, on aika epätoivoinen. Siinä ei auta se, kun joku postailee että olen ihan heti vauvasta saanut nämä kaikki viisi lastani nukkumaan kuin sulopossut.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:33"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"]

Meillä nukkui alusta asti omassa sängyssään vailla varsinaisia nukutustoimenpiteitä. Pinniksen vieressä on himmeä yövalo, jonka ääressä näkee itse lukea ja mihin lapsi näki pinniksestä. Ihan vastasyntyneenä laitoin vain käden pinnojen välistä ja silitin selkää tai kevyesti taputin pierun pihalle, jos alkoi känistä. Varsinaiseen rytmiin "ohjelmoimme" (lapsi oli selvästi tiettyihin aikoihin väsynyt, joten otimme rutiiniksi) himmentämällä asuintiloista valot ja sulkemalla telkkarin & läppärit noin tunti ennen makkariin menoa. Siinä sitten aikuiset lukee kirjoja tai lörisee jotain pitkästyttävää keskenään. Lapsi saa vielä vähän aikaa halia lelujaan hämärässä ja lopuksi pestään hampaat ja mennään makkariin. Iltarutiini on edelleen sama. Maksimissaan sanon "hysss" jos meinaa kaakatella omiaan sängystä. 

[/quote] Ja kerrotko vielä miten näitä hyvin nukkuvia tehdään....? Meillä vastasyntyntkän ei suostnut makaamaan yksin, olisiko pitänyt antaa muutaman päivän ikäisen vain huutaa vieressä? Kun mikään hysshyss ja silittely ei todellakaan attanut, ainut mikä auttoi oli syliin ottaminen ja vieressä pitäminen ja imettäminen. 

[/quote]

Takaapäin. 

No ei, siis tietenkin läheisyyden kaipuuseen ja muuhun kuuluu vastata, mutta sinnikkäästi vaan vauvaa kehtoon, pinnasänkyyn tai sitteriin, kun rauhottuu eikä vaan jäädytä suolapatsaaksi lapsen alle tai lapsi kainalossa. Jos lapseni meinasi villaantua uudestaan, niin silitn ja rauhoittelin tai löntystelin hytkytellen, kunnes oli liki unessa ja sitten pöts sinne sänkyynsä. Lapsi on perhepedissäkin saanut vaikeimpina öinä olla, mutta silloin on ikää ollut juurikin alle kolme viikkoa ja ne yöt on laskettavissa yhden käden sormin.

Makkarin kuuluu olla se rauhallinen turvallinen paikka, minne mennään hyvin mielin rauhoitumaan. Vauvat vaistoavat, jos hoitaja ei haluaisi olla läsnä ja hälyyttyvät puhelimien näyttövaloista kyyläämään. Nämä siis oman kokemuksen perusteella. Minun lapseni oli pienestä pitäen kyylä ja kauhea kujerrus perään, jos teki yhtään mitään stimuloivalta vaikuttavaa. 

Plus sitten en usko siihen huudatusunikouluun pätkääkään. Mielummin herään ja herätän tuntia aiemmin ja sitä kautta lapsen omalla luontaisella väsymyksellä olen hakenut sen iltarauhallisuuden ja unen. Riskinä vaan on se, että lapsi saa kyylä-kohtauksen ja sitä kautta lietsoo itsensä pirteäksi.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:28"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:08"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 10:55"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:02"]

Silittelijät eivät nyt ymmärrä, että kaikkiin lapsiin silitys ei toimi, ainakaan unettavasti. Meillä esikoinen siliteltiin uneen, joskus parikin tuntia. Sinnitteli ja sinnitteli kun oli niin mukavaa olla siinä. Toisen kanssa ei enää silitelty, opetettiin jo vauvana nukahtamaan itsekseen. Toimivinta oli laittaa vauva hereillä omaan sänkyyn nukahtamaan, oleellista oli myös ettei saa olla liian väsynyt. Näinhän neuvotaan monissa oppaissa ja meillä se toimikin tosi hyvin. Samoin tehtiin kolmannelle. Nämä kaksi osasivat nukahtaa itsekseen ja nopeasti.

Ap:n lapsellehan tämä ei enää toimi, mutta minä panisin toivoni siihen että noin ison kanssa voi pikku hiljaa alkaa jutella asiasta. Niin meillä päästiin siitä tuntien silittelystä ja hengityksen kuuntelusta hievahtamatta istuen. Päivällä ihan rauhassa puhuttiin ja sovittiin kivoja juttuja, en nyt muista mitä mutta luultavasti jotain lievää lahjontaa ja isoksi pojaksi kehumista ;-) Ja myös sovittiin että illalla tehdään tämä ja tämä asia ja sitten ei muuta. Eli kirja ja laulu ja sitten nukutaan. Jos itki niin käytiin ihan lempeästi kippaamassa vaaka-asentoon ja sanottiin että nyt nukutaan. 

[/quote]

Otat kunnian nukkumaan opettamisesta kun tosiasiassa vauva on osannut nukahtaa itse omaan sänkyyn? Ymmärrätkö että kaikilla tuo ei toimi? Toiset vauvat alkavat huutaa hysteerisenä kun lasket omaan sänkyyn, ei siinä opeteta yhtään mitään paitsi hylkäämistä.

[/quote]

No sitten se hysteria lievitetään ja tarjotaan halittavaksi jotain turvallista lelua. Se mitään hylkäystä ole, kun vanhempi on vieressä, koskee ja hyräilee. Meinaatko tulevaisuudessa laittaa käsiraudoin lapsesi leikkikaverit pattereihin ja pitää asunnossa panttivankeja, koska lapsi tykkää niiden olemassaolosta? Kyllä ne alle 6 kk:tkin ymmärtää puhetta. Tarjoa selitystä ja toimi äläkä anna periksi. Se "hysteria" on itse hankittu paniikkitila lapselle, kun ei saa tahtoaan läpi ja kohta sillä on ihan ehtaa pakokauhua ja kuolemanpelkoa, kun äkisti riistät pala kerrallaan sitä tuttua 100% holhousta ja tulos on tosiaan tämä, että lapsi vaatii asioita, jotka sille on itsestäänselvyksiä. Vaatii itkuhuutamalla, kunnes oksentaa väsymyksestä ja fyysisestä rasituksesta. Toki vaihtoehtoisesti voit helikopteroida siihen asti, kunnes lapsesi hankkii lähestymiskiellon...

Ei se ihan oikeasti ole mitään hylkäämistä, että lapselle opetetaan taito "hallita tunteita" tai löytää tapoja rauhoittua "itsekseen". Jos vanhempi on läsnä, rauhoittaa koko ajan ja auttaa lasta/vauvaa projektissaan ei kyse todellakaan ole hylkäämisestä tai huonosta hoidosta. 

[/quote]
Jos kolmen päivän ikäinen vauva ei pysty olemaan yksin sängyssää, eikä pelkät silittelyt auta, lapsi otetaan viereen/syliin. Jos armoton huuto alkaa heti uudestaan kun lasketaan sylistä, eikä silittelyt auta, niin silloin pidetään vieressä eikä opeteta väkisin että yksin pitää pärjätä. Sama kolmen kuukauden ikäisellä. Ja kuuden kukauden. Lapsella on tuvrallinen olo kun tietää että saa lohtua ja lämpöä vanhemmiltaan, eikä tutilta ja halilelulta. 

[/quote]

Haluat nyt saivarrella näemmä. Turha sinulle on järkeä yrittää puhua saati kertoa systemaattisista ja johdonmukaisista tavoista toimia. Lapsen kanssa pystyy vaikuttamaan usealla eri tavalla ja fyysistä kosketusta voi tarjota muutenkin, kuin lojumalla lahnamaisesti lusikassa liian väsyneenä toimimaan. Vauvat eivät lähtökohtaisesti ole friikkaavia ja hysteerisiä kuolemanpelkoisia hermoraunioita. Mitä helvettiä teillä oikeen hommataan, jos lapsi saa paniikkikohtauksia suoraan kohdusta poistuessa?

[/quote]
Lapset ovat erilaisia, ja jotkut tarvitsevat paljon enemmän läheisyyttä kuin toiset. Jos sinä et ole ikinä tavannut lasta joka heti synnytyksen jälkeen ja vielä muutama kuukausi syntymän jälkeen vaatii äitiäIsää lähelleen koska ei halua/pysty olemaan yksin (eikä mitkään kapaloinnit sun muut aut auta) niin se ei tarkoita että sellaisia lapsia ei olisi, ja että sellaisten lasten vanhemmat tekevät jotain väärin.
Lapsella voi esimerkiski olla kipuja, vatsaan sattua niin paljon että ainut mik auttaa on lohtu ja syli, eikä mikään halinalle ja silittely ja opettaminen johdonmukaisesti että huuda vaan mutta viereen/syliin et pääse. 

Sinä nyt vain haluat uskoa että kaikki lapset toimivat samalla tavalla (ja joo, kai tomivatkin ja oppivat ettei kannata itkeä jos niille systemaattisesti tarjotaan kylmää kättä ja halinallea) ja nukahtavat helposti jos anhempi osaa toimia oikein. 

[/quote]

Eikö se olekkaan itsestäänselvää kaikille, että koliikkivaivainen vauva on eri asia, kuin päin persettä kasvatettu miniruhtinas-taapero?  :D Ja että kylmää kättä tarjolla, kun läsnä olen kaiken päivää, osallistun, puuhaan ja varmistan, että kaikki on lapsella/vauvalla ok ja ollaan sängyssä ja sinne mennessä ollaan valmiiksi rauhallisia, eikä liminaalitilassa ja yliväsyneitä? (viitaten taaperoon) 

Vauvat eivät ole paniikkihäiriöisiä hermokimppuja vieläkään. Jos huudetaan hysteerisesti, on syy vanhemmassa, ei lapsessa. Jos vauva huutaa hysteerisesti vailla syytä (märkä vaippa, kylmä, nälkä tai laiminlyönti päivän aikana) on oletettavasti kyse hampailusta tai mahavaivoista. Alle 3 kk ei voi keksiä äkisti säikähtää sitä, että hänet hylätään, koska moisesta ei ole kokemuksia. Alle 1 kk ei voi pelätä kuolemaa, koska aivot eivät edes tiedä moisesta mahdollisuudesta, joten hysteria on vanhemman tuottama tila, joka on lapseen ajettu ohjelmointina, että " toimi näin ja tämä on palkkiosi". Tai sitten ollaan oltu niin pirun hyviä kiintymysvanhempia, ettei ole vaivauduttu opettelemaan edes sen oman lapsen elekieltä.

[/quote]
En ole kuolemanpelosta puhunut. Jostain syystä nyt vain on niitä vauvoja joille mikään määrä läheisyys ei ole riittävä, vaikka olisi sylissä koko päivän koska kukaan ei kestä kuunnella sitä huutoa kun lasta jätetään yksin. 
Olet päättänyt että vanhemmat toimivat väärin, etkä suostu uskomaan että erilaisia vauvoja on, joten kanssasi on turhaa enää keskustella.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:31"]

Menen nukkumaan yhtäaikaa lapsen kanssa ja lapsi nukkuu meidän aikuisten välissä. Ei ole uniongelmia meidän tenavilla.

[/quote]

Tuota, onko teillä vanhemmilla seksiä ollenkaan?

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 15:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:28"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:08"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 10:55"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:02"]

Silittelijät eivät nyt ymmärrä, että kaikkiin lapsiin silitys ei toimi, ainakaan unettavasti. Meillä esikoinen siliteltiin uneen, joskus parikin tuntia. Sinnitteli ja sinnitteli kun oli niin mukavaa olla siinä. Toisen kanssa ei enää silitelty, opetettiin jo vauvana nukahtamaan itsekseen. Toimivinta oli laittaa vauva hereillä omaan sänkyyn nukahtamaan, oleellista oli myös ettei saa olla liian väsynyt. Näinhän neuvotaan monissa oppaissa ja meillä se toimikin tosi hyvin. Samoin tehtiin kolmannelle. Nämä kaksi osasivat nukahtaa itsekseen ja nopeasti.

Ap:n lapsellehan tämä ei enää toimi, mutta minä panisin toivoni siihen että noin ison kanssa voi pikku hiljaa alkaa jutella asiasta. Niin meillä päästiin siitä tuntien silittelystä ja hengityksen kuuntelusta hievahtamatta istuen. Päivällä ihan rauhassa puhuttiin ja sovittiin kivoja juttuja, en nyt muista mitä mutta luultavasti jotain lievää lahjontaa ja isoksi pojaksi kehumista ;-) Ja myös sovittiin että illalla tehdään tämä ja tämä asia ja sitten ei muuta. Eli kirja ja laulu ja sitten nukutaan. Jos itki niin käytiin ihan lempeästi kippaamassa vaaka-asentoon ja sanottiin että nyt nukutaan. 

[/quote]

Otat kunnian nukkumaan opettamisesta kun tosiasiassa vauva on osannut nukahtaa itse omaan sänkyyn? Ymmärrätkö että kaikilla tuo ei toimi? Toiset vauvat alkavat huutaa hysteerisenä kun lasket omaan sänkyyn, ei siinä opeteta yhtään mitään paitsi hylkäämistä.

[/quote]

No sitten se hysteria lievitetään ja tarjotaan halittavaksi jotain turvallista lelua. Se mitään hylkäystä ole, kun vanhempi on vieressä, koskee ja hyräilee. Meinaatko tulevaisuudessa laittaa käsiraudoin lapsesi leikkikaverit pattereihin ja pitää asunnossa panttivankeja, koska lapsi tykkää niiden olemassaolosta? Kyllä ne alle 6 kk:tkin ymmärtää puhetta. Tarjoa selitystä ja toimi äläkä anna periksi. Se "hysteria" on itse hankittu paniikkitila lapselle, kun ei saa tahtoaan läpi ja kohta sillä on ihan ehtaa pakokauhua ja kuolemanpelkoa, kun äkisti riistät pala kerrallaan sitä tuttua 100% holhousta ja tulos on tosiaan tämä, että lapsi vaatii asioita, jotka sille on itsestäänselvyksiä. Vaatii itkuhuutamalla, kunnes oksentaa väsymyksestä ja fyysisestä rasituksesta. Toki vaihtoehtoisesti voit helikopteroida siihen asti, kunnes lapsesi hankkii lähestymiskiellon...

Ei se ihan oikeasti ole mitään hylkäämistä, että lapselle opetetaan taito "hallita tunteita" tai löytää tapoja rauhoittua "itsekseen". Jos vanhempi on läsnä, rauhoittaa koko ajan ja auttaa lasta/vauvaa projektissaan ei kyse todellakaan ole hylkäämisestä tai huonosta hoidosta. 

[/quote]
Jos kolmen päivän ikäinen vauva ei pysty olemaan yksin sängyssää, eikä pelkät silittelyt auta, lapsi otetaan viereen/syliin. Jos armoton huuto alkaa heti uudestaan kun lasketaan sylistä, eikä silittelyt auta, niin silloin pidetään vieressä eikä opeteta väkisin että yksin pitää pärjätä. Sama kolmen kuukauden ikäisellä. Ja kuuden kukauden. Lapsella on tuvrallinen olo kun tietää että saa lohtua ja lämpöä vanhemmiltaan, eikä tutilta ja halilelulta. 

[/quote]

Haluat nyt saivarrella näemmä. Turha sinulle on järkeä yrittää puhua saati kertoa systemaattisista ja johdonmukaisista tavoista toimia. Lapsen kanssa pystyy vaikuttamaan usealla eri tavalla ja fyysistä kosketusta voi tarjota muutenkin, kuin lojumalla lahnamaisesti lusikassa liian väsyneenä toimimaan. Vauvat eivät lähtökohtaisesti ole friikkaavia ja hysteerisiä kuolemanpelkoisia hermoraunioita. Mitä helvettiä teillä oikeen hommataan, jos lapsi saa paniikkikohtauksia suoraan kohdusta poistuessa?

[/quote]
Lapset ovat erilaisia, ja jotkut tarvitsevat paljon enemmän läheisyyttä kuin toiset. Jos sinä et ole ikinä tavannut lasta joka heti synnytyksen jälkeen ja vielä muutama kuukausi syntymän jälkeen vaatii äitiäIsää lähelleen koska ei halua/pysty olemaan yksin (eikä mitkään kapaloinnit sun muut aut auta) niin se ei tarkoita että sellaisia lapsia ei olisi, ja että sellaisten lasten vanhemmat tekevät jotain väärin.
Lapsella voi esimerkiski olla kipuja, vatsaan sattua niin paljon että ainut mik auttaa on lohtu ja syli, eikä mikään halinalle ja silittely ja opettaminen johdonmukaisesti että huuda vaan mutta viereen/syliin et pääse. 

Sinä nyt vain haluat uskoa että kaikki lapset toimivat samalla tavalla (ja joo, kai tomivatkin ja oppivat ettei kannata itkeä jos niille systemaattisesti tarjotaan kylmää kättä ja halinallea) ja nukahtavat helposti jos anhempi osaa toimia oikein. 

[/quote]

Eikö se olekkaan itsestäänselvää kaikille, että koliikkivaivainen vauva on eri asia, kuin päin persettä kasvatettu miniruhtinas-taapero?  :D Ja että kylmää kättä tarjolla, kun läsnä olen kaiken päivää, osallistun, puuhaan ja varmistan, että kaikki on lapsella/vauvalla ok ja ollaan sängyssä ja sinne mennessä ollaan valmiiksi rauhallisia, eikä liminaalitilassa ja yliväsyneitä? (viitaten taaperoon) 

Vauvat eivät ole paniikkihäiriöisiä hermokimppuja vieläkään. Jos huudetaan hysteerisesti, on syy vanhemmassa, ei lapsessa. Jos vauva huutaa hysteerisesti vailla syytä (märkä vaippa, kylmä, nälkä tai laiminlyönti päivän aikana) on oletettavasti kyse hampailusta tai mahavaivoista. Alle 3 kk ei voi keksiä äkisti säikähtää sitä, että hänet hylätään, koska moisesta ei ole kokemuksia. Alle 1 kk ei voi pelätä kuolemaa, koska aivot eivät edes tiedä moisesta mahdollisuudesta, joten hysteria on vanhemman tuottama tila, joka on lapseen ajettu ohjelmointina, että " toimi näin ja tämä on palkkiosi". Tai sitten ollaan oltu niin pirun hyviä kiintymysvanhempia, ettei ole vaivauduttu opettelemaan edes sen oman lapsen elekieltä.

[/quote]
En ole kuolemanpelosta puhunut. Jostain syystä nyt vain on niitä vauvoja joille mikään määrä läheisyys ei ole riittävä, vaikka olisi sylissä koko päivän koska kukaan ei kestä kuunnella sitä huutoa kun lasta jätetään yksin. 
Olet päättänyt että vanhemmat toimivat väärin, etkä suostu uskomaan että erilaisia vauvoja on, joten kanssasi on turhaa enää keskustella.

[/quote]

Sinähän sitä korttia olet käyttänyt, että muut laiminlyövät lapsiaan ja jättävät heitteille, huudattavat sängyissään ja tarjotaan pelkkää apatiaa, että " vain nallea annatte lapselle" :D Uskomatonta miten sokea voit olla omille jauhamisillesi. Faktat faktoina: vauva = vietin varainen, alkeellinen olento, jonka koko käsitys perustuu siihen, mitä vanhemman elekieli sanoo. Jos turhaudutaan pimeässä kökkimiseen, vauva käsittää, että turhautuminen on kohdistettu vauvaan itseensä ja sitä pelottaa ja ahdistaa ja tästä saadaan luontainen jatkumo taaperoiden uniongelmiin. Ajan takaa sitä samaa agendaa, kuin huonosti syövien lasten kanssa. Tarpeeksi monta kertaa käy niin, että aikuinen "rökitetään" ja ei on ennenpitkää kyllä, joten ei tarvi syödä ja jotain muuta tarjotaan pian. Tässä tapauksessa "palkkio" on se perhepeti ja ennenpitkään hätäännys loppuunpalaneesta hoitajasta. Plus sitten tämä kaava toistuu esimerkiksi vuoden, niin lopputulos on se, että vielä 4 v hiipii joka yö vanhempien väliin. 

Kyllä, lapset ovat yksilöitä siinä missä aikuisetkin, mutta ainoa tapa tarjota lapselle sitä läheisyyttä ei vieläkään ole perhepeti ja n. 2-4 kk on sen verran rytmittynyt, että " uniaika" selitys menee perille ja siihen kuuluvat rauhoittumisrutiinit, iltapuuhat ja muut ovat itsestäänselvyys joita ilman ilmenee sitä turvattomuutta. Tietenkin lapsilla on ne omat takertumiskautensa, joiden aikaan nukuttaessa tulee enemmän haasteita, perään kujertelua ja muuta, mutta terve, normaali ja turvallinen perheauki tukevat lapsen itsetuntoa, eli se kirjaan uppoutunut mörkövahti ei ole pakollinen tarve kun maha on täynnä, vaippa kuiva mukavat yökkärit ja lämmin peitto päällä. 

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 15:36"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 15:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:28"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:08"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 10:55"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:02"]

Silittelijät eivät nyt ymmärrä, että kaikkiin lapsiin silitys ei toimi, ainakaan unettavasti. Meillä esikoinen siliteltiin uneen, joskus parikin tuntia. Sinnitteli ja sinnitteli kun oli niin mukavaa olla siinä. Toisen kanssa ei enää silitelty, opetettiin jo vauvana nukahtamaan itsekseen. Toimivinta oli laittaa vauva hereillä omaan sänkyyn nukahtamaan, oleellista oli myös ettei saa olla liian väsynyt. Näinhän neuvotaan monissa oppaissa ja meillä se toimikin tosi hyvin. Samoin tehtiin kolmannelle. Nämä kaksi osasivat nukahtaa itsekseen ja nopeasti.

Ap:n lapsellehan tämä ei enää toimi, mutta minä panisin toivoni siihen että noin ison kanssa voi pikku hiljaa alkaa jutella asiasta. Niin meillä päästiin siitä tuntien silittelystä ja hengityksen kuuntelusta hievahtamatta istuen. Päivällä ihan rauhassa puhuttiin ja sovittiin kivoja juttuja, en nyt muista mitä mutta luultavasti jotain lievää lahjontaa ja isoksi pojaksi kehumista ;-) Ja myös sovittiin että illalla tehdään tämä ja tämä asia ja sitten ei muuta. Eli kirja ja laulu ja sitten nukutaan. Jos itki niin käytiin ihan lempeästi kippaamassa vaaka-asentoon ja sanottiin että nyt nukutaan. 

[/quote]

Otat kunnian nukkumaan opettamisesta kun tosiasiassa vauva on osannut nukahtaa itse omaan sänkyyn? Ymmärrätkö että kaikilla tuo ei toimi? Toiset vauvat alkavat huutaa hysteerisenä kun lasket omaan sänkyyn, ei siinä opeteta yhtään mitään paitsi hylkäämistä.

[/quote]

No sitten se hysteria lievitetään ja tarjotaan halittavaksi jotain turvallista lelua. Se mitään hylkäystä ole, kun vanhempi on vieressä, koskee ja hyräilee. Meinaatko tulevaisuudessa laittaa käsiraudoin lapsesi leikkikaverit pattereihin ja pitää asunnossa panttivankeja, koska lapsi tykkää niiden olemassaolosta? Kyllä ne alle 6 kk:tkin ymmärtää puhetta. Tarjoa selitystä ja toimi äläkä anna periksi. Se "hysteria" on itse hankittu paniikkitila lapselle, kun ei saa tahtoaan läpi ja kohta sillä on ihan ehtaa pakokauhua ja kuolemanpelkoa, kun äkisti riistät pala kerrallaan sitä tuttua 100% holhousta ja tulos on tosiaan tämä, että lapsi vaatii asioita, jotka sille on itsestäänselvyksiä. Vaatii itkuhuutamalla, kunnes oksentaa väsymyksestä ja fyysisestä rasituksesta. Toki vaihtoehtoisesti voit helikopteroida siihen asti, kunnes lapsesi hankkii lähestymiskiellon...

Ei se ihan oikeasti ole mitään hylkäämistä, että lapselle opetetaan taito "hallita tunteita" tai löytää tapoja rauhoittua "itsekseen". Jos vanhempi on läsnä, rauhoittaa koko ajan ja auttaa lasta/vauvaa projektissaan ei kyse todellakaan ole hylkäämisestä tai huonosta hoidosta. 

[/quote]
Jos kolmen päivän ikäinen vauva ei pysty olemaan yksin sängyssää, eikä pelkät silittelyt auta, lapsi otetaan viereen/syliin. Jos armoton huuto alkaa heti uudestaan kun lasketaan sylistä, eikä silittelyt auta, niin silloin pidetään vieressä eikä opeteta väkisin että yksin pitää pärjätä. Sama kolmen kuukauden ikäisellä. Ja kuuden kukauden. Lapsella on tuvrallinen olo kun tietää että saa lohtua ja lämpöä vanhemmiltaan, eikä tutilta ja halilelulta. 

[/quote]

Haluat nyt saivarrella näemmä. Turha sinulle on järkeä yrittää puhua saati kertoa systemaattisista ja johdonmukaisista tavoista toimia. Lapsen kanssa pystyy vaikuttamaan usealla eri tavalla ja fyysistä kosketusta voi tarjota muutenkin, kuin lojumalla lahnamaisesti lusikassa liian väsyneenä toimimaan. Vauvat eivät lähtökohtaisesti ole friikkaavia ja hysteerisiä kuolemanpelkoisia hermoraunioita. Mitä helvettiä teillä oikeen hommataan, jos lapsi saa paniikkikohtauksia suoraan kohdusta poistuessa?

[/quote]
Lapset ovat erilaisia, ja jotkut tarvitsevat paljon enemmän läheisyyttä kuin toiset. Jos sinä et ole ikinä tavannut lasta joka heti synnytyksen jälkeen ja vielä muutama kuukausi syntymän jälkeen vaatii äitiäIsää lähelleen koska ei halua/pysty olemaan yksin (eikä mitkään kapaloinnit sun muut aut auta) niin se ei tarkoita että sellaisia lapsia ei olisi, ja että sellaisten lasten vanhemmat tekevät jotain väärin.
Lapsella voi esimerkiski olla kipuja, vatsaan sattua niin paljon että ainut mik auttaa on lohtu ja syli, eikä mikään halinalle ja silittely ja opettaminen johdonmukaisesti että huuda vaan mutta viereen/syliin et pääse. 

Sinä nyt vain haluat uskoa että kaikki lapset toimivat samalla tavalla (ja joo, kai tomivatkin ja oppivat ettei kannata itkeä jos niille systemaattisesti tarjotaan kylmää kättä ja halinallea) ja nukahtavat helposti jos anhempi osaa toimia oikein. 

[/quote]

Eikö se olekkaan itsestäänselvää kaikille, että koliikkivaivainen vauva on eri asia, kuin päin persettä kasvatettu miniruhtinas-taapero?  :D Ja että kylmää kättä tarjolla, kun läsnä olen kaiken päivää, osallistun, puuhaan ja varmistan, että kaikki on lapsella/vauvalla ok ja ollaan sängyssä ja sinne mennessä ollaan valmiiksi rauhallisia, eikä liminaalitilassa ja yliväsyneitä? (viitaten taaperoon) 

Vauvat eivät ole paniikkihäiriöisiä hermokimppuja vieläkään. Jos huudetaan hysteerisesti, on syy vanhemmassa, ei lapsessa. Jos vauva huutaa hysteerisesti vailla syytä (märkä vaippa, kylmä, nälkä tai laiminlyönti päivän aikana) on oletettavasti kyse hampailusta tai mahavaivoista. Alle 3 kk ei voi keksiä äkisti säikähtää sitä, että hänet hylätään, koska moisesta ei ole kokemuksia. Alle 1 kk ei voi pelätä kuolemaa, koska aivot eivät edes tiedä moisesta mahdollisuudesta, joten hysteria on vanhemman tuottama tila, joka on lapseen ajettu ohjelmointina, että " toimi näin ja tämä on palkkiosi". Tai sitten ollaan oltu niin pirun hyviä kiintymysvanhempia, ettei ole vaivauduttu opettelemaan edes sen oman lapsen elekieltä.

[/quote]
En ole kuolemanpelosta puhunut. Jostain syystä nyt vain on niitä vauvoja joille mikään määrä läheisyys ei ole riittävä, vaikka olisi sylissä koko päivän koska kukaan ei kestä kuunnella sitä huutoa kun lasta jätetään yksin. 
Olet päättänyt että vanhemmat toimivat väärin, etkä suostu uskomaan että erilaisia vauvoja on, joten kanssasi on turhaa enää keskustella.

[/quote]

Sinähän sitä korttia olet käyttänyt, että muut laiminlyövät lapsiaan ja jättävät heitteille, huudattavat sängyissään ja tarjotaan pelkkää apatiaa, että " vain nallea annatte lapselle" :D Uskomatonta miten sokea voit olla omille jauhamisillesi. Faktat faktoina: vauva = vietin varainen, alkeellinen olento, jonka koko käsitys perustuu siihen, mitä vanhemman elekieli sanoo. Jos turhaudutaan pimeässä kökkimiseen, vauva käsittää, että turhautuminen on kohdistettu vauvaan itseensä ja sitä pelottaa ja ahdistaa ja tästä saadaan luontainen jatkumo taaperoiden uniongelmiin. Ajan takaa sitä samaa agendaa, kuin huonosti syövien lasten kanssa. Tarpeeksi monta kertaa käy niin, että aikuinen "rökitetään" ja ei on ennenpitkää kyllä, joten ei tarvi syödä ja jotain muuta tarjotaan pian. Tässä tapauksessa "palkkio" on se perhepeti ja ennenpitkään hätäännys loppuunpalaneesta hoitajasta. Plus sitten tämä kaava toistuu esimerkiksi vuoden, niin lopputulos on se, että vielä 4 v hiipii joka yö vanhempien väliin. 

Kyllä, lapset ovat yksilöitä siinä missä aikuisetkin, mutta ainoa tapa tarjota lapselle sitä läheisyyttä ei vieläkään ole perhepeti ja n. 2-4 kk on sen verran rytmittynyt, että " uniaika" selitys menee perille ja siihen kuuluvat rauhoittumisrutiinit, iltapuuhat ja muut ovat itsestäänselvyys joita ilman ilmenee sitä turvattomuutta. Tietenkin lapsilla on ne omat takertumiskautensa, joiden aikaan nukuttaessa tulee enemmän haasteita, perään kujertelua ja muuta, mutta terve, normaali ja turvallinen perheauki tukevat lapsen itsetuntoa, eli se kirjaan uppoutunut mörkövahti ei ole pakollinen tarve kun maha on täynnä, vaippa kuiva mukavat yökkärit ja lämmin peitto päällä. 

[/quote] 
Jos nyt olet edelleen se sama, niin koko keskustelu lähti liikkeelle sun kommentistas siitä miten ei anneta periksi vaikka lapsi huutaa niin että oksentaa. Tapasi ilmaista itseäsi vaikuttaa hyvin kylmältä. 
Ainut tapa tarjoa läheisyyttä ei ole perhepedille, ei joka lapselle, mutta JOILLEKIN LAPSILLE se ON se ainoa tapa.
JOTKUT lapset vaativat hyvin paljon läheisyyttä, heti syntymästä alkaen. Jotkut pärjäävät vähemmälä huomiolla, ja viihtyvät yksin lattialla päivisin, riittää että näkeävt että vanhempi on läsnä. 
En tiedä mistä tämä johtuu, mutta synnynnäistä se on, eikä opittua. Jos laseplla on synnynnäisesti valtava tarve olla lähellä, en näe syytä opettaa lapselle että lähellä ei tarvise olla, varsinkin kun se vauvan itku on merkki siitä että vauvalla ei ole kaikki hyvin. 
En osaa ilmaista itseäni niin hyvin että ymmärtäisit mitä yritän sinulle sanoa.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 15:46"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 15:36"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 15:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:28"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:08"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 10:55"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:02"]

Silittelijät eivät nyt ymmärrä, että kaikkiin lapsiin silitys ei toimi, ainakaan unettavasti. Meillä esikoinen siliteltiin uneen, joskus parikin tuntia. Sinnitteli ja sinnitteli kun oli niin mukavaa olla siinä. Toisen kanssa ei enää silitelty, opetettiin jo vauvana nukahtamaan itsekseen. Toimivinta oli laittaa vauva hereillä omaan sänkyyn nukahtamaan, oleellista oli myös ettei saa olla liian väsynyt. Näinhän neuvotaan monissa oppaissa ja meillä se toimikin tosi hyvin. Samoin tehtiin kolmannelle. Nämä kaksi osasivat nukahtaa itsekseen ja nopeasti.

Ap:n lapsellehan tämä ei enää toimi, mutta minä panisin toivoni siihen että noin ison kanssa voi pikku hiljaa alkaa jutella asiasta. Niin meillä päästiin siitä tuntien silittelystä ja hengityksen kuuntelusta hievahtamatta istuen. Päivällä ihan rauhassa puhuttiin ja sovittiin kivoja juttuja, en nyt muista mitä mutta luultavasti jotain lievää lahjontaa ja isoksi pojaksi kehumista ;-) Ja myös sovittiin että illalla tehdään tämä ja tämä asia ja sitten ei muuta. Eli kirja ja laulu ja sitten nukutaan. Jos itki niin käytiin ihan lempeästi kippaamassa vaaka-asentoon ja sanottiin että nyt nukutaan. 

[/quote]

Otat kunnian nukkumaan opettamisesta kun tosiasiassa vauva on osannut nukahtaa itse omaan sänkyyn? Ymmärrätkö että kaikilla tuo ei toimi? Toiset vauvat alkavat huutaa hysteerisenä kun lasket omaan sänkyyn, ei siinä opeteta yhtään mitään paitsi hylkäämistä.

[/quote]

No sitten se hysteria lievitetään ja tarjotaan halittavaksi jotain turvallista lelua. Se mitään hylkäystä ole, kun vanhempi on vieressä, koskee ja hyräilee. Meinaatko tulevaisuudessa laittaa käsiraudoin lapsesi leikkikaverit pattereihin ja pitää asunnossa panttivankeja, koska lapsi tykkää niiden olemassaolosta? Kyllä ne alle 6 kk:tkin ymmärtää puhetta. Tarjoa selitystä ja toimi äläkä anna periksi. Se "hysteria" on itse hankittu paniikkitila lapselle, kun ei saa tahtoaan läpi ja kohta sillä on ihan ehtaa pakokauhua ja kuolemanpelkoa, kun äkisti riistät pala kerrallaan sitä tuttua 100% holhousta ja tulos on tosiaan tämä, että lapsi vaatii asioita, jotka sille on itsestäänselvyksiä. Vaatii itkuhuutamalla, kunnes oksentaa väsymyksestä ja fyysisestä rasituksesta. Toki vaihtoehtoisesti voit helikopteroida siihen asti, kunnes lapsesi hankkii lähestymiskiellon...

Ei se ihan oikeasti ole mitään hylkäämistä, että lapselle opetetaan taito "hallita tunteita" tai löytää tapoja rauhoittua "itsekseen". Jos vanhempi on läsnä, rauhoittaa koko ajan ja auttaa lasta/vauvaa projektissaan ei kyse todellakaan ole hylkäämisestä tai huonosta hoidosta. 

[/quote]
Jos kolmen päivän ikäinen vauva ei pysty olemaan yksin sängyssää, eikä pelkät silittelyt auta, lapsi otetaan viereen/syliin. Jos armoton huuto alkaa heti uudestaan kun lasketaan sylistä, eikä silittelyt auta, niin silloin pidetään vieressä eikä opeteta väkisin että yksin pitää pärjätä. Sama kolmen kuukauden ikäisellä. Ja kuuden kukauden. Lapsella on tuvrallinen olo kun tietää että saa lohtua ja lämpöä vanhemmiltaan, eikä tutilta ja halilelulta. 

[/quote]

Haluat nyt saivarrella näemmä. Turha sinulle on järkeä yrittää puhua saati kertoa systemaattisista ja johdonmukaisista tavoista toimia. Lapsen kanssa pystyy vaikuttamaan usealla eri tavalla ja fyysistä kosketusta voi tarjota muutenkin, kuin lojumalla lahnamaisesti lusikassa liian väsyneenä toimimaan. Vauvat eivät lähtökohtaisesti ole friikkaavia ja hysteerisiä kuolemanpelkoisia hermoraunioita. Mitä helvettiä teillä oikeen hommataan, jos lapsi saa paniikkikohtauksia suoraan kohdusta poistuessa?

[/quote]
Lapset ovat erilaisia, ja jotkut tarvitsevat paljon enemmän läheisyyttä kuin toiset. Jos sinä et ole ikinä tavannut lasta joka heti synnytyksen jälkeen ja vielä muutama kuukausi syntymän jälkeen vaatii äitiäIsää lähelleen koska ei halua/pysty olemaan yksin (eikä mitkään kapaloinnit sun muut aut auta) niin se ei tarkoita että sellaisia lapsia ei olisi, ja että sellaisten lasten vanhemmat tekevät jotain väärin.
Lapsella voi esimerkiski olla kipuja, vatsaan sattua niin paljon että ainut mik auttaa on lohtu ja syli, eikä mikään halinalle ja silittely ja opettaminen johdonmukaisesti että huuda vaan mutta viereen/syliin et pääse. 

Sinä nyt vain haluat uskoa että kaikki lapset toimivat samalla tavalla (ja joo, kai tomivatkin ja oppivat ettei kannata itkeä jos niille systemaattisesti tarjotaan kylmää kättä ja halinallea) ja nukahtavat helposti jos anhempi osaa toimia oikein. 

[/quote]

Eikö se olekkaan itsestäänselvää kaikille, että koliikkivaivainen vauva on eri asia, kuin päin persettä kasvatettu miniruhtinas-taapero?  :D Ja että kylmää kättä tarjolla, kun läsnä olen kaiken päivää, osallistun, puuhaan ja varmistan, että kaikki on lapsella/vauvalla ok ja ollaan sängyssä ja sinne mennessä ollaan valmiiksi rauhallisia, eikä liminaalitilassa ja yliväsyneitä? (viitaten taaperoon) 

Vauvat eivät ole paniikkihäiriöisiä hermokimppuja vieläkään. Jos huudetaan hysteerisesti, on syy vanhemmassa, ei lapsessa. Jos vauva huutaa hysteerisesti vailla syytä (märkä vaippa, kylmä, nälkä tai laiminlyönti päivän aikana) on oletettavasti kyse hampailusta tai mahavaivoista. Alle 3 kk ei voi keksiä äkisti säikähtää sitä, että hänet hylätään, koska moisesta ei ole kokemuksia. Alle 1 kk ei voi pelätä kuolemaa, koska aivot eivät edes tiedä moisesta mahdollisuudesta, joten hysteria on vanhemman tuottama tila, joka on lapseen ajettu ohjelmointina, että " toimi näin ja tämä on palkkiosi". Tai sitten ollaan oltu niin pirun hyviä kiintymysvanhempia, ettei ole vaivauduttu opettelemaan edes sen oman lapsen elekieltä.

[/quote]
En ole kuolemanpelosta puhunut. Jostain syystä nyt vain on niitä vauvoja joille mikään määrä läheisyys ei ole riittävä, vaikka olisi sylissä koko päivän koska kukaan ei kestä kuunnella sitä huutoa kun lasta jätetään yksin. 
Olet päättänyt että vanhemmat toimivat väärin, etkä suostu uskomaan että erilaisia vauvoja on, joten kanssasi on turhaa enää keskustella.

[/quote]

Sinähän sitä korttia olet käyttänyt, että muut laiminlyövät lapsiaan ja jättävät heitteille, huudattavat sängyissään ja tarjotaan pelkkää apatiaa, että " vain nallea annatte lapselle" :D Uskomatonta miten sokea voit olla omille jauhamisillesi. Faktat faktoina: vauva = vietin varainen, alkeellinen olento, jonka koko käsitys perustuu siihen, mitä vanhemman elekieli sanoo. Jos turhaudutaan pimeässä kökkimiseen, vauva käsittää, että turhautuminen on kohdistettu vauvaan itseensä ja sitä pelottaa ja ahdistaa ja tästä saadaan luontainen jatkumo taaperoiden uniongelmiin. Ajan takaa sitä samaa agendaa, kuin huonosti syövien lasten kanssa. Tarpeeksi monta kertaa käy niin, että aikuinen "rökitetään" ja ei on ennenpitkää kyllä, joten ei tarvi syödä ja jotain muuta tarjotaan pian. Tässä tapauksessa "palkkio" on se perhepeti ja ennenpitkään hätäännys loppuunpalaneesta hoitajasta. Plus sitten tämä kaava toistuu esimerkiksi vuoden, niin lopputulos on se, että vielä 4 v hiipii joka yö vanhempien väliin. 

Kyllä, lapset ovat yksilöitä siinä missä aikuisetkin, mutta ainoa tapa tarjota lapselle sitä läheisyyttä ei vieläkään ole perhepeti ja n. 2-4 kk on sen verran rytmittynyt, että " uniaika" selitys menee perille ja siihen kuuluvat rauhoittumisrutiinit, iltapuuhat ja muut ovat itsestäänselvyys joita ilman ilmenee sitä turvattomuutta. Tietenkin lapsilla on ne omat takertumiskautensa, joiden aikaan nukuttaessa tulee enemmän haasteita, perään kujertelua ja muuta, mutta terve, normaali ja turvallinen perheauki tukevat lapsen itsetuntoa, eli se kirjaan uppoutunut mörkövahti ei ole pakollinen tarve kun maha on täynnä, vaippa kuiva mukavat yökkärit ja lämmin peitto päällä. 

[/quote] 
Jos nyt olet edelleen se sama, niin koko keskustelu lähti liikkeelle sun kommentistas siitä miten ei anneta periksi vaikka lapsi huutaa niin että oksentaa. Tapasi ilmaista itseäsi vaikuttaa hyvin kylmältä. 
Ainut tapa tarjoa läheisyyttä ei ole perhepedille, ei joka lapselle, mutta JOILLEKIN LAPSILLE se ON se ainoa tapa.
JOTKUT lapset vaativat hyvin paljon läheisyyttä, heti syntymästä alkaen. Jotkut pärjäävät vähemmälä huomiolla, ja viihtyvät yksin lattialla päivisin, riittää että näkeävt että vanhempi on läsnä. 
En tiedä mistä tämä johtuu, mutta synnynnäistä se on, eikä opittua. Jos laseplla on synnynnäisesti valtava tarve olla lähellä, en näe syytä opettaa lapselle että lähellä ei tarvise olla, varsinkin kun se vauvan itku on merkki siitä että vauvalla ei ole kaikki hyvin. 
En osaa ilmaista itseäni niin hyvin että ymmärtäisit mitä yritän sinulle sanoa.

[/quote]

En todellakaan ole sama ihminen! Nyt ymmärrän vähän kommenttejasi. Olen numero 32. En todellakaan jättäisi lasta yksin ja olen edelleen aina läsnä, saatavilla ja käytettävissä, kun lapsi niin tahtoo. Enkä todellakaan itkettäisi lasta siksi, että se viihtyisi itsekseen. Olet siis koko ajan pitänyt minua sinä lapsenrääkkääjänä? En todellakaan suosi keskiajan metodeja, vaan maalaisjärkeä sen lapsen kanssa huomioiden toisen tunteita. Vauvakin on pieni ihmisen verso, jolla on tarpeet ja tunteet, mutta se miten niitä tunteita käsitellään ja miten niihin alusta asti vastataan vaikuttaa lopputulokseen, mitä olen yrittänyt sanoa. Myöskin sen oksettajan puolelta, jonka loppu näyttää kovin yksinäiseltä. 

Juurikin se aidan ja riman alittaminen "kyllä se näinkin menee" johtaa niihin 4 v yökyöpeleihin, joista sitten valitetaan vauvafoorumilla. Sama juttu, kuin " ei se vielä käsitä, ettei kissaa saa lyödä". Rytmi, turvallinen arki, tarkat iltarutiinit, jotka on ajettu ihan vastasyntyneestä ja koko lapsen arki perustuu siihen, että asiat toimivat aina tietyllä tavalla. Siinä yksittäisten kamalien öiden jälkeen on hyvin helppo palata takaisin siihen jo valmiiseen raamiin ja ketään ei vahingoiteta prosessissa.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 01:08"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:33"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:23"]

Meillä nukkui alusta asti omassa sängyssään vailla varsinaisia nukutustoimenpiteitä. Pinniksen vieressä on himmeä yövalo, jonka ääressä näkee itse lukea ja mihin lapsi näki pinniksestä. Ihan vastasyntyneenä laitoin vain käden pinnojen välistä ja silitin selkää tai kevyesti taputin pierun pihalle, jos alkoi känistä. Varsinaiseen rytmiin "ohjelmoimme" (lapsi oli selvästi tiettyihin aikoihin väsynyt, joten otimme rutiiniksi) himmentämällä asuintiloista valot ja sulkemalla telkkarin & läppärit noin tunti ennen makkariin menoa. Siinä sitten aikuiset lukee kirjoja tai lörisee jotain pitkästyttävää keskenään. Lapsi saa vielä vähän aikaa halia lelujaan hämärässä ja lopuksi pestään hampaat ja mennään makkariin. Iltarutiini on edelleen sama. Maksimissaan sanon "hysss" jos meinaa kaakatella omiaan sängystä. 

[/quote] Ja kerrotko vielä miten näitä hyvin nukkuvia tehdään....? Meillä vastasyntyntkän ei suostnut makaamaan yksin, olisiko pitänyt antaa muutaman päivän ikäisen vain huutaa vieressä? Kun mikään hysshyss ja silittely ei todellakaan attanut, ainut mikä auttoi oli syliin ottaminen ja vieressä pitäminen ja imettäminen. 

[/quote]

Takaapäin. 

No ei, siis tietenkin läheisyyden kaipuuseen ja muuhun kuuluu vastata, mutta sinnikkäästi vaan vauvaa kehtoon, pinnasänkyyn tai sitteriin, kun rauhottuu eikä vaan jäädytä suolapatsaaksi lapsen alle tai lapsi kainalossa. Jos lapseni meinasi villaantua uudestaan, niin silitn ja rauhoittelin tai löntystelin hytkytellen, kunnes oli liki unessa ja sitten pöts sinne sänkyynsä. Lapsi on perhepedissäkin saanut vaikeimpina öinä olla, mutta silloin on ikää ollut juurikin alle kolme viikkoa ja ne yöt on laskettavissa yhden käden sormin.

Makkarin kuuluu olla se rauhallinen turvallinen paikka, minne mennään hyvin mielin rauhoitumaan. Vauvat vaistoavat, jos hoitaja ei haluaisi olla läsnä ja hälyyttyvät puhelimien näyttövaloista kyyläämään. Nämä siis oman kokemuksen perusteella. Minun lapseni oli pienestä pitäen kyylä ja kauhea kujerrus perään, jos teki yhtään mitään stimuloivalta vaikuttavaa. 

Plus sitten en usko siihen huudatusunikouluun pätkääkään. Mielummin herään ja herätän tuntia aiemmin ja sitä kautta lapsen omalla luontaisella väsymyksellä olen hakenut sen iltarauhallisuuden ja unen. Riskinä vaan on se, että lapsi saa kyylä-kohtauksen ja sitä kautta lietsoo itsensä pirteäksi.

[/quote]

Mainittakoon vielä se, että olen asettautunut päätypuolelle tuolin kanssa missä luen, eli lapsi on ollut liki reidessä kiinni. Iän myötä alkoi sitten punkeroimaan pitkin sänkyä etsien parempaa nukkumisasentoa ja on antanut minun hivuttautua kauemmas lukemaan. Lapsi on huoneesta poistuessa torkkumoodilla, eli säpsähtää, kun liikun, mutta " Hyvää yötä" ja yövalo jää päälle kun poistun. Lapsi ei tule perään tai saa asiasta kohtausta, koska äiti taas vaan vaappuu nenä kirjassa ja kehonkieli ei anna mitään hälytystilaa lapselle. Olkkarista ei kuulu stimuloivia ääniä tai vilku mikään telkkarin valo. Kekaroilla tuppaa jäämään ihan pienestä pitäen moisista aivot ylikierroksille. 

Yritä saada lapsi nukkumaan aikaisemmin / myöhemmin. Vaihtoehtoja kun on kaksi, eli joko laitat lapsen nukkumaan ennen kuin hänellä on sopiva uniaika, tai sitten liian myöhään. Uniaika on jo ohi ja lapsi on liian väsynyt.

Kumpikin keino on vapaasti kokeiltavissa ja oman kokemukseni perusteella ehdottaisin aluksi sitä aikaisempaa  nukkumaanmenoaikaa.

Onko lapsella isää / mummia / kummia / ihan ketä tahansa sellaista, joka voisi kokeilla lapsen nukkumaanlaittamista? Jos kyseessä on joku  mielenosoitus nimenomaan sinua kohtaan, tämä voisi tehota.

Mun 3 lasta on vauvasta asti nukkuneet niin että ne viedään nukkumaan. Halit, pusut ja iltalaulu. Mutta, mitään en ole sen eteen osannut tietoisesti tehdä, näin on vain ollut ja mennyt. Arvostan hirveästi lasten hyväunisuutta. Joskus kyllä melkein hävettää tunnustaa, keskimmäisen lapsen aikaan oli yksi yö jolloin nukuin vain 4 tuntia. Muutoin lapset ei ole valvottaneet yhtään. Ei edes vauvana.

Rukoile Taivaan Isältä kilttejä ja hyvä unisia, terveitä lapsia. Hän päättää :-)

Kai lapset on niin erilaisia, meidän lapsi nukkui huonosti 3 kk asti ja sen jälkeen on nukahtanut itsekseen omaan sänkyyn. 

Meillä 2v nukahtaa vain syliin, sänkyyn jos vie nii ei nukaha vaikka jää ite viereen....

1) Geenit

2) Iltarutiinit

3) Iltarutiinit jo ihan pienestä

4) Rauhalliset nukkumisolot

Meillä ollut kolme erinomaisesti nukkuvaa.