Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kohtukuolema oli helpotus.
28.12.2014 |
Meillä on kaksi lasta, alle kouluikäisiä. Kolmas lapsi oli toivottu, mutta silti plussasta asti raskaus tuntui suurelta virheeltä. Eikä tunne hälventynyt yhtään raskauden edetessä vaan muuttui voimakkaammaksi. Mietin adoptiotakin, mutta puoliso oli innoissaan tulevasta vauvasta eikä varmasti olisi halunnut antaa sitä pois. Minkäänlaista tunnesidettä minulla ei sikiöön kehittynyt enkä pitänyt sitä lapsenani.
Kohtukuolema tuntui ratkaisevan kaikki ongelmat. Tuntui isestäänselvältä, että eihän meillä kuulu kolmea lasta ollakaan. Kertaakaan en itkenyt enkä ollut edes surullinen. Kaikki muut tuntuvat edelleen surkuttelevan tapahtunutta ja surkuttelevan minua (tapahtumasta alle vuosi), vaikka nautin tällä hetkellä elämästäni enemmän kuin koskaan enkä edes tunne syyllisyyttä siitä.
On varmaan turha odottaa saavansa sympatioita, mutta oli helpottavaa sanoa tämä ääneen.
Kommentit (51)
En vaan koskaan pysty ymmärtämään AIKUISIA (???) ihmisiä, jotka tekevät niinkin isoja päätöksiä kuin tietoisesti raskaaksi hankkiutuminen aivan väärin perustein ja harkitsematta. Sitten se viaton lapsi saa kärsiä kun ei olekaan toivottu. Tekstisi olisi ymmärrettävä jos sen olisi kirjoittanut vahingossa raskaaksi tullut teiniäiti, mutta että aikuinen, parisuhteessa elävä kahden lapsen äiti? En vain ymmärrä, eikä heru sympatiaa ( vaikka sitä et ehkä haekaan). Tee nyt sitten kaikille palvelus ja steriloi itsesi, koska epäilen että seuraavassa hetkessä olet taas vahingossa raskaana hupsis vaan ja haluat abortin. Juupas, eiku eipäs, haluan vauvan, enpä haluakaan, minäminäminä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos.
Lisää lapsia ei missään nimessä ole tulossa, kun kerran tulin järkiini siinä suhteessa.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 12:40"]En vaan koskaan pysty ymmärtämään AIKUISIA (???) ihmisiä, jotka tekevät niinkin isoja päätöksiä kuin tietoisesti raskaaksi hankkiutuminen aivan väärin perustein ja harkitsematta. Sitten se viaton lapsi saa kärsiä kun ei olekaan toivottu. Tekstisi olisi ymmärrettävä jos sen olisi kirjoittanut vahingossa raskaaksi tullut teiniäiti, mutta että aikuinen, parisuhteessa elävä kahden lapsen äiti? En vain ymmärrä, eikä heru sympatiaa ( vaikka sitä et ehkä haekaan). Tee nyt sitten kaikille palvelus ja steriloi itsesi, koska epäilen että seuraavassa hetkessä olet taas vahingossa raskaana hupsis vaan ja haluat abortin. Juupas, eiku eipäs, haluan vauvan, enpä haluakaan, minäminäminä....
[/quote]
Kyllähän vahingossa raskaaksi voivat muutkin tulla kuin teinit. Mikään ehkäisy kun ei ole 100 % varma, edes sterilisaatio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän siinä sitten mitään. Parempi varmasti näin. Muista kuitenkin, että se oli menetys miehellesi jos hän lasta kovasti odotti. Jos itse voit noin hyvin jaksat varmasti olla hänelle tukena tarvittaessa. Kaikkea hyvää teille :)
Ihanaa lukea rehellinen mielipide. Et varmasti ole ainoa, joka tuntee samoin vastaavassa tilanteessa, mutta harvalla on rohkeutta myöntää sitä edes itselleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 12:25"]Ihanaa lukea rehellinen mielipide. Et varmasti ole ainoa, joka tuntee samoin vastaavassa tilanteessa, mutta harvalla on rohkeutta myöntää sitä edes itselleen
[/quote]
Mulla on ollut samanlaisia fiiliksiä raskausaikoina, olen salaa toivonut keskenmenoja jne.
Mutta kun ne lapset on syntyneet ja niistä on alkanut pitää huolta ja niihin on rakastunut, on syyllisyys niistä aatteista raskausaikana ollut valtavaa.
Eli pointti: minäkin olisin saattanut ajatella noin, jos en niitä lapsiani olisi elossa syliini saanut.
Olenkohan sairas kun minäkin ajattelen näin...tosin tätä en ole kokenut mutta olisi helpotus jos näin kävisi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten ihmetellään kun lapset voivat niin huonosti. No tottakai, jos edes vanhemmat eivät aidosti rakasta. Älkää tehtailko niitä lapsia mikäli ette ole 100 % varmoja, että tunne-elämänne on normaali. Kummallista sakkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai oliko kuollut lapsi kenties "väärää" sukupuolta? Oliko teillä jo kaksi samaa sukupuolta olevaa lasta ennestään?
Jos tuollaisia ajatuksia oli niin varmaankin parempi että kävi noin. Tiedän tytön jota äiti oikeasti ei rakasta. Pikkusiskoa kyllä sylitellään mutta pari vuotta vanhempi tyttö joutuu hakemaan kaiken huomion isältään kun äiti vain ei ole kyennyt luomaan tunnesidettä omaan lapseensa. Tyttö ei ilmeisesti osaa edes olla mustasukkainen pikkusiskolleen kun ei itse ole koskaan saanut äidiltään rakkautta vaan pitää tätä tilannetta ihan normaalina. Surullista :(
Ehkäpä jotenkin sisäisesti vaistosit, että vauvassa on jotain vikaa ja siksi ajattelit noin.
Aha.
Mun elämäni suurin suru on ollut se, kun esikoisvauvani kuoli kohtuuni raskausviikolla 28. Sitä surun ja tuskan määrää ei halua enää edes ajatella, niin murskaavaa se oli.
Millä viikoilla vauvasi kuoli? Miten koit synnytyksen?
Olen pahoillani puolestasi. Löytyikö asialle mitään syytä koskaan? Varmasti suru on sanoinkuvaamaton kun lapsi on haluttu ja odotettu. Sitten taas kun lapsi ei jotenkin olekaan tervetullut voin kuvitella että tällaisia ajatuksiakin näköjään voi tulla jos muuta ratkaisua tilanteeseen ei enää ole...
Alue: Aihe vapaa
En kivitä sinua. Parempi noin. Voimia miehelle