Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kohtukuolema oli helpotus.
28.12.2014 |
Meillä on kaksi lasta, alle kouluikäisiä. Kolmas lapsi oli toivottu, mutta silti plussasta asti raskaus tuntui suurelta virheeltä. Eikä tunne hälventynyt yhtään raskauden edetessä vaan muuttui voimakkaammaksi. Mietin adoptiotakin, mutta puoliso oli innoissaan tulevasta vauvasta eikä varmasti olisi halunnut antaa sitä pois. Minkäänlaista tunnesidettä minulla ei sikiöön kehittynyt enkä pitänyt sitä lapsenani.
Kohtukuolema tuntui ratkaisevan kaikki ongelmat. Tuntui isestäänselvältä, että eihän meillä kuulu kolmea lasta ollakaan. Kertaakaan en itkenyt enkä ollut edes surullinen. Kaikki muut tuntuvat edelleen surkuttelevan tapahtunutta ja surkuttelevan minua (tapahtumasta alle vuosi), vaikka nautin tällä hetkellä elämästäni enemmän kuin koskaan enkä edes tunne syyllisyyttä siitä.
On varmaan turha odottaa saavansa sympatioita, mutta oli helpottavaa sanoa tämä ääneen.
Kommentit (51)
No sitä kadunkin että anorttia en tehnyt mutta luulin että alussa hormonit vsin sekoittavat päätäni ja alun paniikki ja kstumusfiilikset kuuluvat asiaan jotka menevät kuitenkin ohi. No näin ei ikäväkseni käynyt ja kun abortti aikaa hain en lopulta siihen kuitenkaan enää kyennyt kun viikkoja oli kuitenkin jo yli sen perus rajan..abortin olisin kuitenkin vielä saanut jos vain oisin kyennyt siihen...sitten vain toivoin että luonto hoitaisi homman mutta ei näköjään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oiva pointti tuo että pakotit jonkun syntymään. . . Minä en sille itse enää mitään voi, lapsi on nyt vain tulossa vaikka en halua. Pelkään että häntä en opi koskaan rakastamaan, nytkään en tunne mitään positiivista tätä kohtaan ja potkut ja liikkeet mahassa vain ällöttävät ja muistuttavat koko ajan että tämä on totta..aamuisin kun herään toivon että potkut olisivat loppuneet mutta sitten todellisuus iskee taad kun ne tuntuvat. Kamalia ajatuksia eikä näistä voi puhua kenllekään ja kai näistä jonkun rangaistuksen saan ..kumpa oisin ollut viisas ajoissa ja hankkinut sterin..
Lapsesi tulee olemaan sinulle hyvin rakas, elämäsi ihana valo.Et saa mitään rangaistusta vaan kauniin terveen lapsen,jota tulet rakastamaan hyvin paljon täysin ehdoitta.Kaikkea hyvää.
Kiitos paljon tuosta kommentista
Tätä toivon myös itse sydämmestäni että niin tulee lopulta kaiken tämän paskan jälkeen käymään..
Ei hyvää päivää! Siis teitä vastaajia! Jokainen lähestulkoon sättii ja toruu ap:ta kenelle on tapahtunut asia mihinneinvoi itse vaikuttaa! Eli ei ole itse valinnut raskautumisensa jälkeen osaansa eikä liioin vauvan! Ei ap sentään mitään aborttia ole valinnut. Jessus!
Käykö kellään mielessä, että ap:lla olisi oma suojausmekanisminsa eli defenssit päällä?
Niiden voimin jaksaa uskomattoman rankoistakin tilanteista yli ja jos sen kaiken silloin tuntisi täysillä niin voisi olla, että mieli särkyisi.
Se ei olisi kivaa jo olemassaoleville lapsille!
Toisekseen. Olen lukenut aiheesta joskus ja on väitetty (tämä heille ketkä uskoo Jumalaan), että näiden pienten sielu ei olisi siellä kohdussa läsnä ja usein onnistuneessakin raskaudessa sielu on mukana vasta varsin myöhäisessä raskaudessa.
Siksi ei aina tunne yhteyttä lapseen odotusaikana ja se voi olla varsin hämmentävää.
Itselläni on 5 lasta ja viimeisessä odotuksessa kävi niin. Lapsi oli kovin toivottu jo ennen plussaa. Voin äärimmäisen huonosti ja olin tipassakin. Nukahdin kovin varhain illalla ja juuri silloin olisin voinut tuntea vauvan liikkeitä, mutta en nukkuessa niitä rekisteröinyt.
Päivisin vauva oli hyvin rauhallinen ja minä usein kiireinen eli yhteyden saamiseen meni todella kauan. Vasta aivan lopussa sen sain. Ja voi kuinka hän onkaan minulle tärkeä ja rakas!
Joten koittakaas nyt mammat saada järkeä teksteihinne kun. Vaikka ap kuulostaa tekstissään toipuneelta ja ettei mikään liikauta niin silti hän ei ole teidän likasaavinne minne voitte kaataa kateellisen ja katkeran oman olonne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtukuolema taitaa kuitenkin olla melko harvinainen tapahtuma...itse tiedän muutaman ihmisen jolle se käynyt kuitenkin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaan jollakin tavalla kuvitella nuo fiiliksesi, ap. Ja todellakin sen, että sinulla voi olla noista ajatuksista huono omatunto (vaikkeivat nuo ajatuksesi ketään vahingoita!) Minunkin vauvani kuoli kohtuun loppuraskaudessa ja on ollut vaikea myöntää itselleen, että osittain olen helpottunut. Olen kyllä hyvin surullinen ja olisin mieluummin halunnut vauvani kyllä. Mutta hän oli vaikeasti vammainen ja jos hän olisi elossa, elämäni olisi aivan erilaista. En voisi tehdä nykyistä työtäni mitenkään, olisin todennäköisesti kotona omaishoitajana ja muut lapseni saisivat kovin vähän huomiota. Olisin silti tosiaankin halunnut vauvani, mutta ihan hyvin vähän (hävettää edes anonyymisti kirjoittaa tämä) olen helpottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedettiinkö lapsen vamma siis jo etukäteen js että kuolema voi tulla? Mielestäni sinunkasn ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa ja nämähän ovat niitä asiota joihin emme voi itse vaikuttaa..
Alue: Aihe vapaa
Miksi ihmiset toivovat lasta ja sitten raskaana ollessa aletaan parkumaan että "mutku en mä sittenkää haluu!!" ?? Mikä logiikka?
Tosi huolestuttavaa miten hätiköiden ihmiset toimivat tai miten huonosti tuntevat itsensä jos lasta yritetään tieten tahtoen ja sitten kun on myöhäistä aletaan katumaan.