toistuvat ihastumiset
Olen naimisissa. Olen ollut herkkä ihastumaan aina. Viime aikoina tuo taipumus on ottanut vallan.
Tänä vuonna minulla on ollut voimakkaita ihastumisia, sellaisia yöunet vieviä ja kiimaa nostattavia, olen stalkannut heitä kaikkia netissä.
Miehiä on 7kpl: entinen työkaveri, kurssikaveri, kurssin opettaja, eräs mentori, pari harrastuskaveria ja terapeuttini. Mitään ei ole tapahtunut kenenkään kanssa. Yhteen harrastuskaveriin otin etäisyyttä heti, kun hän alkoi tehdä enemmän edes kaverillista tuttavuutta. Kaikki ovat siis mahdottomia kohteita ja sellaisina haluan heidät pitää.
Miksi tätä tapahtuu toistuvasti? Nytkin valvon ja stalkkaan. En jaksa samanlaista rumbaa enää ensi vuonna. Olenko seksiaddikti fantasioiden tasolla?
Kommentit (74)
Mulla sama. Ihastun joihinkin minulle ystävällisiin (naispuolisiin) työkavereihin. En kuitenkaan ole heistä seksiseuraa vailla, enkä edes alkaisi sellaiseen itseni nolaamiseen huomattavasti itseäni nuorempien neitosten kanssa. Jotenkin vaan tunnen heitä kohtaan sellaista "lämpöä" ja myötäelämistä.
Mahtaisiko tämä liittyä mun kohdallani jotenkin siihen viiden kympin villitykseen..
[/quote]
Sillä erotuksella tosin, että olen ihan tällä hetkellä vapaa mies.
Tunnen jotenkin itseni omituiseksi otukseksi koska haluaisin antaa (muutaman kerran jopa antanutkin) näille ystävällisille neitosille ja naisille jotakin lahjoja ja jopa rahaakin itsensä hemmottelemiseen ...
Toisaalta käsitän, että väärinhän se on, jos joku puolituttu sellaisia alkaa tuputtamaan saati antamaan sellaisia. Nykymaailmassa kun lähes aina sellaisella antajalla on joku taka-ajatus, eikä yleensä ihan niistä reiluimmista päistä.
Mulle se/tuo taka-ajatus ei ole vielä ihan tainnut selvitä. Syyksi on yleensä riittänyt vain naisen ystävällinen käytös ja miellyttävä ulkonäkö ja sen luoma halu yllättää joku iloisesti.
Kärsin tästä perversiosta. Toivottavasti menee tämä viidenkympinvillitys ohi. Ja mieluummin mahdollisimman nopeasti.
Niin ja jatkoa en toivo. Kerrankin annoin ihan tuntemattomallekin satasen kun kertoi olevansa tarpeessa, enkä todellakaan liittänyt mukaan mitään yhteystietojani, enkä perään ole haikaillut...
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 16:23"]

MInä naisena haluan vain piristää miesten päivää hymyllä. Ja sitten miehet alkavat vongata.
Sanon vaan, että tuo on ehkä yksi asia, miksi käyt terapiassa. Ehkä on hyvä, että tiedostat ja pohdit asiaa?

Ja luuletko olevasi jotenkin niin tärkeä nainen, että edes pystyt piristämään ketään miestä tekohymylläsi. Hymyn nimittäin tulee olla aito ja sydämestä lähtevä, ei mikään kenotekoinen irvistys.
Jätä se miehille hymyileminen ihan sellaisille naisellisille naisille jotka osaavat sen taidon ja jätä itse hymyilemättä (irvistelemättä) niin et tule sitäkään vähää huomatuksi kuin tähän asti ja saat olla ihan rauhassa.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 16:53"]

Voiko terapeutilla tunnustaa ihastuksen? En halua mitään häneltä.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 17:40"]
MInä naisena haluan vain piristää miesten päivää hymyllä. Ja sitten miehet alkavat vongata.
Ja luuletko olevasi jotenkin niin tärkeä nainen, että edes pystyt piristämään ketään miestä tekohymylläsi. Hymyn nimittäin tulee olla aito ja sydämestä lähtevä, ei mikään kenotekoinen irvistys.
Jätä se miehille hymyileminen ihan sellaisille naisellisille naisille jotka osaavat sen taidon ja jätä itse hymyilemättä (irvistelemättä) niin et tule sitäkään vähää huomatuksi kuin tähän asti ja saat olla ihan rauhassa.
[/quote]
Entä oma trollin hymysi?
Wt
Akateemiset pitää himonsa kurissa
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 16:23"]
Mulla sama. Ihastun joihinkin minulle ystävällisiin (naispuolisiin) työkavereihin. En kuitenkaan ole heistä seksiseuraa vailla, enkä edes alkaisi sellaiseen itseni nolaamiseen huomattavasti itseäni nuorempien neitosten kanssa. Jotenkin vaan tunnen heitä kohtaan sellaista "lämpöä" ja myötäelämistä.
Mahtaisiko tämä liittyä mun kohdallani jotenkin siihen viiden kympin villitykseen..
[/quote]
Sillä erotuksella tosin, että olen ihan tällä hetkellä vapaa mies.
Tunnen jotenkin itseni omituiseksi otukseksi koska haluaisin antaa (muutaman kerran jopa antanutkin) näille ystävällisille neitosille ja naisille jotakin lahjoja ja jopa rahaakin itsensä hemmottelemiseen ...
Toisaalta käsitän, että väärinhän se on, jos joku puolituttu sellaisia alkaa tuputtamaan saati antamaan sellaisia. Nykymaailmassa kun lähes aina sellaisella antajalla on joku taka-ajatus, eikä yleensä ihan niistä reiluimmista päistä.
Mulle se/tuo taka-ajatus ei ole vielä ihan tainnut selvitä. Syyksi on yleensä riittänyt vain naisen ystävällinen käytös ja miellyttävä ulkonäkö ja sen luoma halu yllättää joku iloisesti.
Kärsin tästä perversiosta. Toivottavasti menee tämä viidenkympinvillitys ohi. Ja mieluummin mahdollisimman nopeasti.
Niin ja jatkoa en toivo. Kerrankin annoin ihan tuntemattomallekin satasen kun kertoi olevansa tarpeessa, enkä todellakaan liittänyt mukaan mitään yhteystietojani, enkä perään ole haikaillut...
[/quote]
Voi, olet kovin kultainen ja välittävä. Mietin sitä, että onko sinulla lapsia. Ehkä samaistat tunteesi lapsiasi kohtaan toisiin ihmisiin. Jos rahasta ei ole sinulla pulaa, niin sinänsä tuo lahjojen jakaminen on kai ok, jos se tuo sinullekin mielihyvää. Pari vaaranpaikkaa on tietysti olemassa. Ensinnäkin, tuntemattomille ei välttämättä kannata jaella rahaa. Miten voit olla varma, ettei joku törsää rahaa esim. viinaan tai huumeisiin?
Toisaalta työpaikalla sinuun saatetaan alkaa suhtautua oudosti. Ihmisiä voi ihmetyttää sellainen käyttäytyminen, joten ole varovainen. Lahjansaaja saattaa myös tiedostamattaan alkaa ihastua sinuun.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:38"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:33"] [quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:30"] Ota rakastaja, esim minut M40 [/quote] En ole ap, mutta jos olen ihastunut mieheen A ja naimissa miehen B kanssa, niin miksi ihmeessä ottaisin rakastajaksi miehen C? Mitä hyötyä siitä olisi kenellekään? Onko tämä sitä kuuluisaa miehen ylivertaista logiikkaa? [/quote] Ei ollut minun tuotos. :) M40 [/quote] harmi.... T. Ap
[/quote]
Harmi... ? Miksi? Olisitko muka huolinut rakastajasi tällaisen vanhan äijän? :) (Unohtui kysyä.)
M40
Ok. Mää tykkään vain itsestäni. Olenkjo suht normaali.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 16:53"]
Sanon vaan, että tuo on ehkä yksi asia, miksi käyt terapiassa. Ehkä on hyvä, että tiedostat ja pohdit asiaa?
[/quote]
Voiko terapeutilla tunnustaa ihastuksen? En halua mitään häneltä.
[/quote]
Insestiä se sulle tulkitsisi
Millainen osäsuhde?
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 18:37"]

Eikä tulkitsisi, ei se sitä tarkoita automaattisesti. Tietty voit tunnustaa, terapeutti tietää noista asioista laajasti.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 18:53"]

Mitä se sitten tarkoittaa? Ja miten kehtaisin enää mennä terapiaan takaisin?
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:57"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:37"]Minulla on niin päin, että uskon olevani ruma tai mitäänsanomaton. Juttelen miehille kaverina. Pian he ovat ihastuneet minuun.
Jos tiedostaisin viehättävyyteni, olisin varovaisempi.
[/quote]
Miten et näe itseäai peilistä?
Ja ei niille miehille niin ihmeellinen tartte olla, kunhan on tissit ja perse.. Älä kuvittele liikaa itsestäsi tuon perusteella
[/quote]
Okei.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 19:10"]
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 18:53"]
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 18:37"]
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 16:53"]
Sanon vaan, että tuo on ehkä yksi asia, miksi käyt terapiassa. Ehkä on hyvä, että tiedostat ja pohdit asiaa?
[/quote]
Voiko terapeutilla tunnustaa ihastuksen? En halua mitään häneltä.
[/quote]
Insestiä se sulle tulkitsisi
Millainen osäsuhde?
[/quote]
Eikä tulkitsisi, ei se sitä tarkoita automaattisesti. Tietty voit tunnustaa, terapeutti tietää noista asioista laajasti.
[/quote]
Mitä se sitten tarkoittaa? Ja miten kehtaisin enää mennä terapiaan takaisin?
[/quote]
En ole ammattilainen, mutta tiedän tuon olevan laaja aihepiiri. Puhutaan tunteensiirroista, transferenssitunteista. Joissain pitkäkestoisissa terapiasuhteissa transferenssitunteista voidaan hyödyntää potilaan paranemisprosessissa. Terapeuttisi varmasti tietää. Pakko ei ole kertoa ja pakko ei ole olla kertomatta.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 19:48"]

Ei me täällä av:lla tiedetä..
Miten voit pitää salaisuuden? Kannattaisiko tunnustaa? Niin et joudu kohta uuteen terapiaan kertomaan miten salaisuus uuvutti sinut.
Mulla n. 30 ihastusta tänä vuonna
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 15:09"]
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:37"]Minulla on niin päin, että uskon olevani ruma tai mitäänsanomaton. Juttelen miehille kaverina. Pian he ovat ihastuneet minuun. Jos tiedostaisin viehättävyyteni, olisin varovaisempi. [/quote] Miten et näe itseäai peilistä? Ja ei niille miehille niin ihmeellinen tartte olla, kunhan on tissit ja perse.. Älä kuvittele liikaa itsestäsi tuon perusteella
[/quote]
Ai näyttelijöille ja ammattitanssijoillekin?
[/quote]
Tuohonko perustat itsetuntosi? Olisitko erilainen ihminen, jos rekkakuskit ihastuisivat?
[/quote] no jos olisivat rekkalesboja