Meinaa tulla itku. Istun yksin kauppakeskuksen penkillä ja katselen puhelintani ja välillä ohikulkevia lapsia
Lapsia on niin kiva seurata, kun ovat niin iloisia ja innostuneita kaikesta. Koitan aina ottaa heihin hymyillen katsekontaktia, ja joskus saankin suloisen hymyn takaisin. Vanhempansa vaan eivät oikein osaa hymyillä takaisin, vaikka hymyilen heillekin. Kai he pitävät minua jonain hulluna. Kuka muukaan Suomessa hymyilisi tuntemattomille kuin joku sekopää.
Olen tosi yksinäinen ja siksi pyörin kauppakeskuksissa, kun täällä ei tarvitse olla ihan niin yksin. Vaikka eipä ohikiitävät ihmiset paljon yksinäisyyttä poista. Tosi vähän näkee yksinäisiä ihmisiä missään. Toivoisin niin että joku tulisi juttelemaan ja haluaisi tutustua minuun.
Yksinäisyys tappaa minut pian.
Kommentit (13)
Oletko sinä Irakilainen mieslapsi? Hyi sinua.
Ymmärrän. Mutta ethän säkään mene juttelemaan kellekään ventovieraalle, se on vaan no-no.
Voi kurja. Oletko kokeillut tutustua ihmisiin joissain harrastuspiireissä tai seurakunnan toiminnassa?
Kauppakeskuksissa se voi olla aika hankalaa.. Mieluummin menisin johonkin baariin, tai nettipalstoille. Tsemppiä.
Voi kun me yksinäiset voitaisiin tavata jossain. :(
Jos vain istut odottamassa, että joku tulee viihdyttämään sinua, niin saat varautua pitkään odotukseen. Ei kukaan välitä lähestyä tuntematonta jossain kauppakeskuksen penkillä, vaikka kuinka hymyilisit. Ota itse kontaktia muihin esimerkiksi jonkin harrastuksen kautta.
Jaa kukaan vanhempi ei hymyile takaisin. Ja muita yksinäisiä ei näy missään. Siinähän niitä marssii jatkuvasti ohitsesi. Kovin itsesäälisen kuuloista.
Kyllä minä ainakin hymyilen lapsille ja aikuisille, vaikken olekaan yksinäinen. Ja melkein aina tulee vastahymy. Ja näin siis vielä tylyksi haukutussa stadissa. Olet kohdannut tavallista mörrimpää porukkaa, ikävää tuollainen.
Mutta jos haluat ystäviä ja puheseuraa, kauppakeskukset ovat aika huonoja sen löymiseen. Varsinkaan jos odotat jonkun MUUN tulevan juttelemaan sinulle.
Ihmiset etsivät kiireesti ostoksensa ja harva menee sinne rauhassa viettämään aikaansa.
Siksi kannustaisin kokeilemaan harrastuksia. Näytelmäkerhot, kuorot, kuvataidekoulut esimerkiksi, tai jokin joukkue-urheilu voisivat olla hyviä.
Tai entäpä SPR:n ystävätoiminta? Toki siinä keskitytään erityisesti sen kohteen ilahduttamiseen ja tukeen, mutta samalla saa itse puheseuraa ja virikkeitä. Katso täältä:
https://rednet.punainenristi.fi/ystavatoiminta
Tsemppiä sinulle,sinä olet arvokas ja tärkeä ihminen, älä sitä unohda. Tarvitset vain taitoja ja tilaisuuden saada kontaktia muihin ihmisiin.
Miksi jotkut ovat niin hyökkääviä ap.ta kohtaan? Hän kertoi toivovansa että joku tulisi juttelemaan, mitä pahaa siinä on? Ei hän kertonut vaativansa, että joku tulisi juttelemaan. Jokaisella ihmisellä on toiveita, ne toiveet vaan vaihtelee. Niissä ei ole mitään väärää.
Minäkin olen yksin mutta en istu penkillä vaikuttamassa häiriintyneeltä. Otan kontaktia ihmisiin, esim olen ollut usein ensiapua antamassa tai muuten auttamassa.
Ei ole pakko käpertyä omaan surkeuteensa, sä oot itse valinnut luuserin roolin.
Mene ja harrasta. Liity kuoroon, mene työväenopistoon veistämään itsellesi arkku... et uskokaan miten hauskaa niillä kursseilla on. Mene seurakuntaan vapaaehtoistyön kurssille, käy näyttelyissä ja ilmaistapahtumissa, liity yhdistyksiin.
Yksinäisyys on maailman helpoiten hoidettu jos kädet ja jalat toimivat.
Voisikohan ap osallistua vanhusten ystävätoimintaan? Kävisi kerta viikossa jonkun yksinäisen vanhuksen luona lukemassa lehteä ja kahvittelemassa ja juttelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut ovat niin hyökkääviä ap.ta kohtaan? Hän kertoi toivovansa että joku tulisi juttelemaan, mitä pahaa siinä on? Ei hän kertonut vaativansa, että joku tulisi juttelemaan. Jokaisella ihmisellä on toiveita, ne toiveet vaan vaihtelee. Niissä ei ole mitään väärää.
Juu olet aivan oikeassa, saa toivoa. Mutta toiveet ohjaavat käytöstä. Jos odottelee aina vain muiden ottavan kontaktia ja vieläpä paikassa, josta useimmat kiirehtivät äkkiä kotiin, niin tuo on vaan vähän huono strategia, jos toivoo puheseuraa ja ystäviä.
Ihan hyvällä siis ainakin minä kannustan ap:ta kokeilemaan jotakin muuta. Hän vaikuttaa oikein kivalta tyypiltä, mutta aralta ja silloin kontaktin saaminen jossakin kauppakeskuksessa voi olla hyvin hankala projekti.
Yksinäisyys ON masentavaa ja lannistavaa, se on kyllä totta. On hyvä, että ap tietää, mitä kaipaa ja on jo lähtenyt ihmisten ilmoille, siitä voisi nyt pyrkiä säätämään toimintaa siihen suuntaan, että ystävystyminen toteutuisi.
10
Eikö parempi ja toimivampi ratkaisu olisi aloittaa uusia ryhmäharrastuksia?
Eihän suomalaiset harrasta edes small talkia niin todennäköisyydet tutustumiseen jossain randomissa paikassa on todella vähäiset.