Lue keskustelun säännöt.
Miksi pienten lasten vanhemmat eroavat?
23.12.2014 |
Kertokaa minulle eronneet pienten lasten vanhemmat mikä on ollut eronne syynä? Onko lasten kasvattaminen ja hoitaminen ollut niin hankalaa? Onko arjen pyörityksessä tunteet kuolleet? En tunne _yhtäkään_ nuorta pariskuntaa, jotka eivät olisi eronneet viimeistään muutaman vuoden päästä lapsen syntymästä. Meille on tulossa esikoinen ja mietin eroammeko mekin sitten, kun lapsi on pieni... :/ Olen miettinyt tätä paljonkin... Mm. päiväkodissa työskennellessäni lähes kaikki lapset olivat avioeroperheistä. Miksi??
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on ehkä niin, että ensin ns. pitää elää monien vuosien menovaihe bilettämisineen ja matkusteluineen, jolloin lapsiperheen arkeen siirtyminen kertarysäyksellä on valtava elämänmuutos. Siihen vielä lisäksi, että liian monet naiset mieltävät itsensä vain äideiksi. Mitä sellaisesta parisuhteesta tulee, jos ollaan vain äiti ja komenneltava tossu eikä nainen ja mies.
Tämä saattaa selittää ison osan erimielisyyksistä ja eroista.
Pohjimmiltaanhan se on itsekkyyttä.
Itse olin 22-vuotiaana kahden lapsen äitinä erään kerhon nuorin äiti.
Ihan ulkopuoliseksi itseni koin, vaikka vielä muutama vuosi aiemmin ravasin baareissa.
Kaikilla muilla vanhemmilla äideillä puheenaiheet oli ”lapsivapaista”, miehet vaikutti alistuneilta ja esim. eräskin äiti kertoi että rakastaa eniten imuriaan.
Kyllä.
Minua tietysti nuorimpana aina vähäteltiin.
Ehkä me on jotain tehty oikein, vaikka on erityisesti lapsiin ja heidän kanssa olemiseen panostettu, kun olemme edelleen yhdessä 20 vuoden jälkeen. Suurin osa noista kerhotutuista erosi silloin jo kauan sitten kun lapset olivat reilusti alle kouluikäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies kehitti päihdeongelman ja teki velkaa selkäni takana yli 100 000 euroa. Siinäpä se kiteytettynä. Elämä yllättää.
Minulle kävi niin, että rakastuin ihan hullun lailla toiseen mieheen. Nuorempana olin tosi huono hillitsemään itseäni ja tunteitani ja kärsin seurauksista vieläkin.
Itse juuri eron tuskissa kärvistellessä väitän että turhia eroja ei ole. Eroaminen on hirveää. Niin hirveää, että jos mitään mahdollisuuksia olisi, hyppäisin maitojunaan alta aikayksikön. Se että sitä ei kaikesta huolimatta tee, kertoo että ero ei ole turha, vaan pakollinen. Ne joiden ero on turha, palaavat yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 13:36"]
No ei kai nyt valtaosa sentään eroa? Arki on toisenlaista lapsen kanssa kuin mitä osaa kuvitella, mutta kyllä siitä selviää. Minulla on kouluikäiset lapset ja sanoisin että suurin osa tuntemistani vanhemmista on edelleen yhdessä.
Kuinka monta vanhempaa tunnet jotka ovat menneet naimisiin tehneet yhdessä lapsia, kasvattaneet ne aikuisiksi ja ovat edelleen yhdessä? Aika harva.
Todella harva avioliitto kestää siitä nuoresta kun tekee ekat laapset siihen asti kun kuolee.
Olen varmaan erikoisista piireistä, mutta suurin osa lapsuudenkavereitteni ja koulukavereitteni vanhemmista ovat edelleen yhdessä ja vaikuttavat kaiken lisäksi onnellisilta: hoitavat lapsenlapsia, harrastavat yhdessä, mökkeilevät, reissaavat jne. Ollaan nelikymppisiä, eli vanhempamme ovat 65-75-vuotiaita. Tuo on itselleni se”normi”. Olemme myös ystävieni kanssa hyvissä avioliitoissa. Voivatko nämä periytyä?
Osittain toki hyvällä esimerkillä on vaikutusta.
Itse sen sijaan olen aina vierastanut esim. joidenkin tarinoita siitä että haluaa olla samanlainen kuin vanhempansa.
Kun on saanut erittäin huonot aikuisten mallit ja parisuhteen mallin, saattaakin ajatella että haluan itselleni ja omalle lapselleni ihan jotain muuta. Voi siis ”periytyä” silläkin tavalla, että on saatu se esimerkki mitä EI haluta seurata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No. Molemmat haluttiin lapsia. Kun lapsi syntyi niin lupauksistaan huolimatta mies ei suostunutkan hoitamaan lasta. Kaikki jäi minulle yksin. Ja mies valitti kun vauva metelöi. Menetin kaiken seksuaalisen ja romanttisen kiinnostuksen sen vuoksi miestä kohtaan. Lapsi on nyt neljä eikä isäänsä vieläkään kiinnosta huolehtia lapsestaan. Kypsemmällä iällä isäksi tullut vastuullinen ja työnsä hyvin hoitava mies ei sitten viitsinytkään olla isä. Minulle kyllä jaksoi valittaa kun seksiä ei ole.
Media rummuttaa eroista taukoamatta. Temppareissa pettäminen tehdään houkuttelevaksi. Vanhemmat joutuvat altistumaan tähän p.skaan ja arvomaailma vääristyy. Lapset kärsivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse juuri eron tuskissa kärvistellessä väitän että turhia eroja ei ole. Eroaminen on hirveää. Niin hirveää, että jos mitään mahdollisuuksia olisi, hyppäisin maitojunaan alta aikayksikön. Se että sitä ei kaikesta huolimatta tee, kertoo että ero ei ole turha, vaan pakollinen. Ne joiden ero on turha, palaavat yhteen.
Ja eroavat. Ja palaavat yhteen. Ja eroavat.
Tätä sen verran että lapsetkin jo toivovat lopullista eroa.
Tai sitten ero kahden aikuisen itsekkäistä syistä. Turhaa sekin on. Ja lapset kärsijöinä, kun aikuiset ovat itsekkäitä.
Ei toki jokaisessa erossa ole näin, mutta silloin kun näin on, kaikki kärsivät siitä että aikuiset eivät kykene olemaan aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse juuri eron tuskissa kärvistellessä väitän että turhia eroja ei ole. Eroaminen on hirveää. Niin hirveää, että jos mitään mahdollisuuksia olisi, hyppäisin maitojunaan alta aikayksikön. Se että sitä ei kaikesta huolimatta tee, kertoo että ero ei ole turha, vaan pakollinen. Ne joiden ero on turha, palaavat yhteen.
Ja eroavat. Ja palaavat yhteen. Ja eroavat.
Tätä sen verran että lapsetkin jo toivovat lopullista eroa.Tai sitten ero kahden aikuisen itsekkäistä syistä. Turhaa sekin on. Ja lapset kärsijöinä, kun aikuiset ovat itsekkäitä.
Ei toki jokaisessa erossa ole näin, mutta silloin kun näin on, kaikki kärsivät siitä että aikuiset eivät kykene olemaan aikuisia.
Ei mitään itsekkäitä syitä edes ole. Jos toisen kanssa ei kestä olla, niin ei se ole kenellekkään hyväksi jatkaa sitä. Ja se että palaa yhteen eron jälkeen ei ole mikään merkki mistään impulsiivisuudesta tms. vaan sitä varten meillä on ihan laissa säädetty eron harkinta-aika, että ihmisillä on siinä puoli vuotta - vuosi aikaa miettiä, että onko tämä oikea ratkaisu. Ja jos sen puolen vuoden jälkeenkin tuntuu siltä, että on, niin on se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse juuri eron tuskissa kärvistellessä väitän että turhia eroja ei ole. Eroaminen on hirveää. Niin hirveää, että jos mitään mahdollisuuksia olisi, hyppäisin maitojunaan alta aikayksikön. Se että sitä ei kaikesta huolimatta tee, kertoo että ero ei ole turha, vaan pakollinen. Ne joiden ero on turha, palaavat yhteen.
Ja eroavat. Ja palaavat yhteen. Ja eroavat.
Tätä sen verran että lapsetkin jo toivovat lopullista eroa.Tai sitten ero kahden aikuisen itsekkäistä syistä. Turhaa sekin on. Ja lapset kärsijöinä, kun aikuiset ovat itsekkäitä.
Ei toki jokaisessa erossa ole näin, mutta silloin kun näin on, kaikki kärsivät siitä että aikuiset eivät kykene olemaan aikuisia.
Sille ei oikein mitään mahda, jos puoliso ei lasten synnyttyä kykenekään olemaan aikuinen, mutta itse joutuu sitten kantamaan vastuun kahden aikuisen edestä.
Näissä tapauksissa kunnioitus ja yhteys puolisoon katkeaa. Jäljelle jää vain mahdollisuus pelastaa perhe laiskalta ja valittavalta ankeuttajalta.
Itse yritin pariterapiaakin. Käteen jäi se, ettei mies omasta mielestään tiennyt, miksi toimii, miten toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse juuri eron tuskissa kärvistellessä väitän että turhia eroja ei ole. Eroaminen on hirveää. Niin hirveää, että jos mitään mahdollisuuksia olisi, hyppäisin maitojunaan alta aikayksikön. Se että sitä ei kaikesta huolimatta tee, kertoo että ero ei ole turha, vaan pakollinen. Ne joiden ero on turha, palaavat yhteen.
Ja eroavat. Ja palaavat yhteen. Ja eroavat.
Tätä sen verran että lapsetkin jo toivovat lopullista eroa.Tai sitten ero kahden aikuisen itsekkäistä syistä. Turhaa sekin on. Ja lapset kärsijöinä, kun aikuiset ovat itsekkäitä.
Ei toki jokaisessa erossa ole näin, mutta silloin kun näin on, kaikki kärsivät siitä että aikuiset eivät kykene olemaan aikuisia.Ei mitään itsekkäitä syitä edes ole. Jos toisen kanssa ei kestä olla, niin ei se ole kenellekkään hyväksi jatkaa sitä. Ja se että palaa yhteen eron jälkeen ei ole mikään merkki mistään impulsiivisuudesta tms. vaan sitä varten meillä on ihan laissa säädetty eron harkinta-aika, että ihmisillä on siinä puoli vuotta - vuosi aikaa miettiä, että onko tämä oikea ratkaisu. Ja jos sen puolen vuoden jälkeenkin tuntuu siltä, että on, niin on se.
Niin no me kaikkihan määritellään se ”kestäminen” eri tavalla.
Jollekin se on eron paikka kun kuukauteen ei ole peitto heilunut eikä osaa itse mistään keskustella, eihän ero sellaisen mielestä ole itsekästä vaan oikein.
Ja kun mieli muuttuu hetken päästä, kaikkien on ok mennä sen mukaan, ei itsekästä.
Jotkut taas osaavat harkita vähän pidempään, yrittää tehdä asioille jotain, ajatella kaikkea muidenkin kannalta.
Paras lopputulos on kun kumpikin vanhemmista osaa ajatella vähän pidemmälle ja muitakin kuin itseään.
Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin.
Jos haluat mennä pitkälle, menkää yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies kohteli huonosti eikä itse nähnyt omassa toiminnassaan mitään väärää tai halusi vaan lakaista asian maton alle eikä käsitellä sitä. Minä koin sen hirveänä väheksyntänä, en ollut edes anteeksipyynnön arvoinen.
Tuntui että mies kaatoi kaiken vääryyden minun kannettavaksi kun ei ottanut vastuuta teoistaan. Tämä erkaannutti meitä ja lopulta erosimme. Olisin toivonut keskustelua ja henkistä yhteyttä.
Nuorempana sitä rakastui ja huonon itsetunnon vuoksi tarvitsin miestä, sekoitin sen tunteen henkiseen yhteyteen ja rakkauteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse juuri eron tuskissa kärvistellessä väitän että turhia eroja ei ole. Eroaminen on hirveää. Niin hirveää, että jos mitään mahdollisuuksia olisi, hyppäisin maitojunaan alta aikayksikön. Se että sitä ei kaikesta huolimatta tee, kertoo että ero ei ole turha, vaan pakollinen. Ne joiden ero on turha, palaavat yhteen.
Ja eroavat. Ja palaavat yhteen. Ja eroavat.
Tätä sen verran että lapsetkin jo toivovat lopullista eroa.Tai sitten ero kahden aikuisen itsekkäistä syistä. Turhaa sekin on. Ja lapset kärsijöinä, kun aikuiset ovat itsekkäitä.
Ei toki jokaisessa erossa ole näin, mutta silloin kun näin on, kaikki kärsivät siitä että aikuiset eivät kykene olemaan aikuisia.Ei mitään itsekkäitä syitä edes ole. Jos toisen kanssa ei kestä olla, niin ei se ole kenellekkään hyväksi jatkaa sitä. Ja se että palaa yhteen eron jälkeen ei ole mikään merkki mistään impulsiivisuudesta tms. vaan sitä varten meillä on ihan laissa säädetty eron harkinta-aika, että ihmisillä on siinä puoli vuotta - vuosi aikaa miettiä, että onko tämä oikea ratkaisu. Ja jos sen puolen vuoden jälkeenkin tuntuu siltä, että on, niin on se.
Niin no me kaikkihan määritellään se ”kestäminen” eri tavalla.
Jollekin se on eron paikka kun kuukauteen ei ole peitto heilunut eikä osaa itse mistään keskustella, eihän ero sellaisen mielestä ole itsekästä vaan oikein.
Ja kun mieli muuttuu hetken päästä, kaikkien on ok mennä sen mukaan, ei itsekästä.
Jotkut taas osaavat harkita vähän pidempään, yrittää tehdä asioille jotain, ajatella kaikkea muidenkin kannalta.
Paras lopputulos on kun kumpikin vanhemmista osaa ajatella vähän pidemmälle ja muitakin kuin itseään.
Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin.
Jos haluat mennä pitkälle, menkää yhdessä.
Ei tuollaisia ihmisiä oikeasti ole. Nämä on näitä palstojen karikatyyrejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuori mies ei ole etukäteen tajunnut, miten täydellisesti vauva muuttaa naisen elämän. Valvotut yöt, vauvan vatsaväänteet päivälläkin. Monta viikkoa sellainen tunne, että on pakko painaa pää tyynyn aina kun vauva nukahtaa, että saisi edes vähän unta. Kotitöille hädin tuskin riittää aikaa ja energiaa. Oma keho äksyilee. Mies luulee ettei ole tärkeä enää, murjottaa, lähtee kavereiden kanssa ulos sen sijaan että olisi kotona ja vauvan kanssa illalla (ei siis koneella) antaen naiselle vähän omaa aikaa, vaikka vain lähteä kävelylle. Vonkaa seksiä kun nainen ei kertakaikkiaan ole vielä siihen valmis.
Tätä olen nähnyt monta monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi oli kolme ja puoli, otin ja lähdin. Olin vain niin naiivi, kun puolen vuoden jälkeen tutustumisesta laitettiin lapsi kertalaukauksella alulle. Olin itse 23 ja nainen jo 30. Ilmeisesti hänellä oli vain kova kiire saada lapsia ja minä nuorena miehenä tarpeeksi tyhmä niitä samantien siittämään.
Eli et edes alunperin halunnut lasta? Tai ainakaan sinulla ei ollut kova vauvakuume.
Meille tuli ero koska lapsemme on vakavasti kehitysvammainen. Mies ei kestänyt sitä arkea jonka lapsi toi tullessaan eikä sitä että lapsi ei ole normaali.
Kuinka monta vanhempaa tunnet jotka ovat menneet naimisiin tehneet yhdessä lapsia, kasvattaneet ne aikuisiksi ja ovat edelleen yhdessä? Aika harva.
Todella harva avioliitto kestää siitä nuoresta kun tekee ekat laapset siihen asti kun kuolee. Olen varmaan erikoisista piireistä, mutta suurin osa lapsuudenkavereitteni ja koulukavereitteni vanhemmista ovat edelleen yhdessä ja vaikuttavat kaiken lisäksi onnellisilta: hoitavat lapsenlapsia, harrastavat yhdessä, mökkeilevät, reissaavat jne. Ollaan nelikymppisiä, eli vanhempamme ovat 65-75-vuotiaita. Tuo on itselleni se”normi”. Olemme myös ystävieni kanssa hyvissä avioliitoissa. Voivatko nämä periytyä?