Avioliittomme murenee käsiin, mitä teen?!

Sun miehellä on toinen nainen. Selevä juttu.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:02"]

Ihan kamala tilanne.. Mies reagoi hyvin oudosti. Miksi välttelee ja tekee sinulle pahan mielen? Istukaa pian alas ja jutelkaa. Jos mies ei suostu, on aikalisän paikka. Saisko joulunaika erillään ajatuksia selvemmiksi? Voimia!

[/quote]

Olen kysynyt, miksi pyörii tässä,,jos mä olen niin kamala. Silloin sanoo,,että en ole kamala. Mun vaan pitäisi pitää koti kunnossa eli siivota hänen sotkut, joihin kuitenkaan ei saa koskea. Ja kaikki muuttuu,  jos muutun,  jos olen jotenkin enemmän ihannevaimo kai ja katson paremman työpaikan tai jotain.

Olen sitä toista naista epäillyt. Mies jankkaa, ettei ole naisia ja mä vaan keksin kaikkea. Uskon itsekin, että sillä on toinen. Hyvä. Miksei sitten pysy sen toisen vaivoina? Miksi ei lähde vaan roikkuu ja kiusaa mua?

Näytä toi eka viesti sille, minkä näytit meille. Joskus puhumalla on vaikea päästä läpi. Jos oltu jo 10 vuotta yhessä, ni helpompi jos saatte asian sujumaan. Siksi koita vielä saada puheyhteys. Ei syyttelyä. Yritä ymmärtää, miksi hän kokee sinun muuttuneen

Miehelläsi on toinen! Vauvan kanssa helpompaa ilman tuollaista öykkäriä , ota ero, lopeta kärsiminen ja elä itsellesi ja tulevalle vauvalle, tarvitset voimia ! Sun pitäisi elää elämäsi onnellisinta aikaa !

Veikkaan että kun teillä on jo 10 vuotta takana yhteiseloa niin ei osaa vaan lähteä. On tuttu ja turvallinen paikka. Vaikka elämä onkin hankalaa ehkä. Itse olen kokenut saman. Ja itse olen ollut se idiootti joka löysi itsensä vieraan naisen kainalosta! Tilanne tosi identtinen.

Sillä on isähalvaus. Täällä on jatkuvasti samanlaisia tarinoita, oireet pitäisi kirjata Terveyskirjastoon. Se on sekä kateellinen, mustasukkainen että kauhuissaan. Ilmeisesti aika iso osa noista kuitenkin jossain vaiheessa omaksuu isän roolin, kun on aikansa mellastanut.

Ehkä siinä on sekin puoli, että jos kaikki tuntuu menevän kovin helposti, voi olla että mies ei vain ole vieläkään käsittänyt isyyttään. Tarvitaan jonkinlainen kriisi, että voi kehittyä.

tee mureketta. sillä pelastin omani:

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/235325/PERUS%20MUREKE/

Niin edelleen ihmettelen, että jos sillä on toinen, eikö olisi helpompaa vaan muuttaa kimpsunsa sen luokse ja jättää mut rauhaan? Tai muuttaa omaan osoitteeseen, voisi sen naisenkin kutsua sinne. Välillä tullut olo, että sillä ollut joku, mutta tullut bänät,, kun mies on sitten taas ekstra kiukkuisella tuulella...

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:19"]

Sillä on isähalvaus. Täällä on jatkuvasti samanlaisia tarinoita, oireet pitäisi kirjata Terveyskirjastoon. Se on sekä kateellinen, mustasukkainen että kauhuissaan. Ilmeisesti aika iso osa noista kuitenkin jossain vaiheessa omaksuu isän roolin, kun on aikansa mellastanut.

Ehkä siinä on sekin puoli, että jos kaikki tuntuu menevän kovin helposti, voi olla että mies ei vain ole vieläkään käsittänyt isyyttään. Tarvitaan jonkinlainen kriisi, että voi kehittyä.

[/quote]

Mä alan vaan olla itse niin kypsä tähän jatkuvaakireään tunnelmaan, että en jaksa enää yhdessä eloa. Mitä tästä tulee, jos mies jatkaa juoksujaan,  kun vauva syntynyt? Ei siitä tule mitään, että on jatkuvasti kotona klo 23-2 välillä vasta ja sen hetken, kun on maisemissa,  kiukuttelee minkä kerkiää. Mun täytyy nyt keskittyä lapseen, en voi paapoa miehen kriisejä. Varsinkaan, kun ei se suostu keskustelemaan, räyhää vain.

Jos nyt lopettaisit sen syyttämisen ja oikeesti yrittäisit kuunnella mitä miehelläs on sanottavaa.

Ja oikeasti olet hiljaa sen ajan. Hänen vuoronsa tuulettaa leukaperiään.

Tähän päästään oikeasti niin, että sä lepertelet ja olet kiva monet päivät. Teet hommat ja sievästi teetkin. Ehkä se ottaa viikon ja kaksi ja sen jälkeen miehen kanssa voi oikeasti keskutella ilman kiukkua. Kun hän tulee useamman kerran halaamaan ilman syytä. Se on merkki, että mies on avoin asioille.

Räyhääminen, nalkuttaminen suuttuminenkaan ei auta.

21 vuotta samassa liitossa oleva äkkipikainen akka. samaa olen suositellut kaikille kavereille, että toisen pitää tehdä se  ystävällisyyden ele ja hetken(puoli vuotta) vaan niellä kaikki paska toisen suunnalta. Se menee vuoroittain, mutta niin me vaan rakastetaan edelleenkin ja lapset häpee!

Mietin, mitä nyt tehdä. Odottaa, että mies löytää sen unelmanaisen ja lähtee? Potkaista tyyppi pellolle? Vai toivoa, että tästä nyt vielä tulee jotain, mies tulee järkiinsä ja lapsi saa ydinperheen? 

Pelkään, että miehellä on narsistinen persoonallisuushäiriö ja mun raskaus on laukaissut sen selkeämmin esille. Heillä lapsuuden kodissa oli kuulemma vanhemmilla usein kovat riidat. Äiti hoiti yksin kodin ja lapset, isä kävi kotona meuhkaamassa. Lopulta äiti joutui psykiatriselle osastolle, kun ei jaksanut enää. Onko mun raskaus laukaissut jonkun äitiä kohtaan tunnetun katkeruuden ja se heijastuu nyt minuun?

Anna miehellesi aikaraja, esimerkiksi kaksi viikkoa tai kuukausi, jonka aikana hänen pitää päättää: joko hän rupeaa panostamaan suhteeseen ja isänä olemiseen tai sitten etsii itselleen uuden osoitteen. 

Hän on täysi typerys syytellessään sinua ja vaatiessaan, että SINUN pitäisi muuttua. Ei ketään voi muuttaa haluamansa laiseksi, ainoastaan itseään voi muuttaa. Panostakoon siis hänkin ensin omaan muuttumiseensa. Sinä puolestasi voit miettiä, mitä voit tehdä liittonne pelastamiseksi, jos siis yleensä haluat jatkaa moisen mulkeron kanssa. 

Miten olisi perheterapia? Ei siitä haittaakaan olisi, vaikka eroiaisittekin. Saisitte ainakin tilaisuuden puhua asioistanne jonkun ulkopuolisen läsnäollessa ja saisitte hyviä neuvoja. Teille on kuitenkin syntymässä yhteinen lapsi, ettekä sen vuoksi pääse koskaan eroon toisistanne ellei sitten miehesi päätä häipyä myös lapsen elämästä. 

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:47"]

Jos nyt lopettaisit sen syyttämisen ja oikeesti yrittäisit kuunnella mitä miehelläs on sanottavaa.

Ja oikeasti olet hiljaa sen ajan. Hänen vuoronsa tuulettaa leukaperiään.

Tähän päästään oikeasti niin, että sä lepertelet ja olet kiva monet päivät. Teet hommat ja sievästi teetkin. Ehkä se ottaa viikon ja kaksi ja sen jälkeen miehen kanssa voi oikeasti keskutella ilman kiukkua. Kun hän tulee useamman kerran halaamaan ilman syytä. Se on merkki, että mies on avoin asioille.

Räyhääminen, nalkuttaminen suuttuminenkaan ei auta.

21 vuotta samassa liitossa oleva äkkipikainen akka. samaa olen suositellut kaikille kavereille, että toisen pitää tehdä se  ystävällisyyden ele ja hetken(puoli vuotta) vaan niellä kaikki paska toisen suunnalta. Se menee vuoroittain, mutta niin me vaan rakastetaan edelleenkin ja lapset häpee!

[/quote]

Mies ei ole ikinä spontaanisti tullut mua halaamaan, paitsi ihan alussa. Eli mä sitten vaan alan piiaksi?  Mies jättää paskaset sukat nurkkiin, astiat likaisina pöydille, tyhjät pullot lojumaan, pöntön vetämättä. Mä vaan meen perässä ja korjaan jäljet, niin sitten kaikki on hyvin? En ihan usko. Ja se sotkee nopeammin kuin ehdin siivota.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:52"]

Mietin, mitä nyt tehdä. Odottaa, että mies löytää sen unelmanaisen ja lähtee? Potkaista tyyppi pellolle? Vai toivoa, että tästä nyt vielä tulee jotain, mies tulee järkiinsä ja lapsi saa ydinperheen? 

Pelkään, että miehellä on narsistinen persoonallisuushäiriö ja mun raskaus on laukaissut sen selkeämmin esille. Heillä lapsuuden kodissa oli kuulemma vanhemmilla usein kovat riidat. Äiti hoiti yksin kodin ja lapset, isä kävi kotona meuhkaamassa. Lopulta äiti joutui psykiatriselle osastolle, kun ei jaksanut enää. Onko mun raskaus laukaissut jonkun äitiä kohtaan tunnetun katkeruuden ja se heijastuu nyt minuun?

[/quote] ei ehkä tunne katkeruutta äitiään kohtaan, mutta lapsuudessa opittu perhe-elämän malli?

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:53"]

Anna miehellesi aikaraja, esimerkiksi kaksi viikkoa tai kuukausi, jonka aikana hänen pitää päättää: joko hän rupeaa panostamaan suhteeseen ja isänä olemiseen tai sitten etsii itselleen uuden osoitteen. 

Hän on täysi typerys syytellessään sinua ja vaatiessaan, että SINUN pitäisi muuttua. Ei ketään voi muuttaa haluamansa laiseksi, ainoastaan itseään voi muuttaa. Panostakoon siis hänkin ensin omaan muuttumiseensa. Sinä puolestasi voit miettiä, mitä voit tehdä liittonne pelastamiseksi, jos siis yleensä haluat jatkaa moisen mulkeron kanssa. 

Miten olisi perheterapia? Ei siitä haittaakaan olisi, vaikka eroiaisittekin. Saisitte ainakin tilaisuuden puhua asioistanne jonkun ulkopuolisen läsnäollessa ja saisitte hyviä neuvoja. Teille on kuitenkin syntymässä yhteinen lapsi, ettekä sen vuoksi pääse koskaan eroon toisistanne ellei sitten miehesi päätä häipyä myös lapsen elämästä. 

[/quote]

No kyllähän mä toivon, että mies nyt lapseen pitää yhteyttä kuitenkin. On vaan äidilleen kuulemma sanonut, että häntä ei voisi lapsi vähempää kiinnostaa. Joten saa sitten nähdä. Ihme juttu, kun yhteistuumin mentiin naimisiin siksi, että nyt olisi lasten aika. Nyt mies marisee,  että olisi halunnut lapsia aiemmin. No, eipä aiemmin mitään aloitetta tehnyt. Mutta itse kosi.

En usko, että saan miestä terapiaan. Olen puhunut asiasta neuvolassa, mut ohjattiinperhetyöntekijän juttusille,  mutta ei mies sinnekään tullut.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:56"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:47"]

Jos nyt lopettaisit sen syyttämisen ja oikeesti yrittäisit kuunnella mitä miehelläs on sanottavaa.

Ja oikeasti olet hiljaa sen ajan. Hänen vuoronsa tuulettaa leukaperiään.

Tähän päästään oikeasti niin, että sä lepertelet ja olet kiva monet päivät. Teet hommat ja sievästi teetkin. Ehkä se ottaa viikon ja kaksi ja sen jälkeen miehen kanssa voi oikeasti keskutella ilman kiukkua. Kun hän tulee useamman kerran halaamaan ilman syytä. Se on merkki, että mies on avoin asioille.

Räyhääminen, nalkuttaminen suuttuminenkaan ei auta.

21 vuotta samassa liitossa oleva äkkipikainen akka. samaa olen suositellut kaikille kavereille, että toisen pitää tehdä se  ystävällisyyden ele ja hetken(puoli vuotta) vaan niellä kaikki paska toisen suunnalta. Se menee vuoroittain, mutta niin me vaan rakastetaan edelleenkin ja lapset häpee!

[/quote]

Mies ei ole ikinä spontaanisti tullut mua halaamaan, paitsi ihan alussa. Eli mä sitten vaan alan piiaksi?  Mies jättää paskaset sukat nurkkiin, astiat likaisina pöydille, tyhjät pullot lojumaan, pöntön vetämättä. Mä vaan meen perässä ja korjaan jäljet, niin sitten kaikki on hyvin? En ihan usko. Ja se sotkee nopeammin kuin ehdin siivota.

[/quote]

Duoda, hoksasin just, että sä olet ollut miehesi kanssa 10 vuotta, ennen raskaaksi tuloa ja nyt vasta närkästyt tavoista? juu ei.

Meninpä höplään ja höpöttelin porvoolaiselle. Pahoittelut ja ulos tästä keskustelusta. Toivottavasti ei nähdä.

Ehkä. Nyt, kun olen puhunut tilanteesta hänen äidilleen, tämä on kertonut,  että mies kohdistaa häneenkin järjettömiä raivokohtauksia,  joissa ei oikein ole päätä eikä häntää. Ja sanoi jotain siihen tai ei, vaikka olisi hiljaa, mies alkaa oikein itse ruokkimaan sitä raivoaan. Sellaista meilläkin ollut joitakin kertoja, nyt olen jo oppinut poistumaan tilanteesta. 

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:57"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:52"]

Mietin, mitä nyt tehdä. Odottaa, että mies löytää sen unelmanaisen ja lähtee? Potkaista tyyppi pellolle? Vai toivoa, että tästä nyt vielä tulee jotain, mies tulee järkiinsä ja lapsi saa ydinperheen? 

Pelkään, että miehellä on narsistinen persoonallisuushäiriö ja mun raskaus on laukaissut sen selkeämmin esille. Heillä lapsuuden kodissa oli kuulemma vanhemmilla usein kovat riidat. Äiti hoiti yksin kodin ja lapset, isä kävi kotona meuhkaamassa. Lopulta äiti joutui psykiatriselle osastolle, kun ei jaksanut enää. Onko mun raskaus laukaissut jonkun äitiä kohtaan tunnetun katkeruuden ja se heijastuu nyt minuun?

[/quote] ei ehkä tunne katkeruutta äitiään kohtaan, mutta lapsuudessa opittu perhe-elämän malli?

[/quote]

Miehen tavat muuttuneet, kun tulin raskaaksi. Ei se ennen ollut tällainen. Sen sotkemisen tuntuu tekevän saadakseen mut suuttumaan tai surulliseksi tai jotain, että saisi valittaa. Ei se ennen luuhastanut iltakausia poissa, vaan lähinnä oli kotona. Aiemmin kävi jossain viikonloppuna kavereiden kanssa 1-2 kertaa vuodessa, nyt se ei edes tapaa vanhoja kavereitaan juuri. Juoksee noin joka toinen viikonloppu jossain, on yötä pois, milloin minkäkin porukan kanssa, jotka kuulemma töistä tuttuja.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 03:02"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:56"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 02:47"]

Jos nyt lopettaisit sen syyttämisen ja oikeesti yrittäisit kuunnella mitä miehelläs on sanottavaa.

Ja oikeasti olet hiljaa sen ajan. Hänen vuoronsa tuulettaa leukaperiään.

Tähän päästään oikeasti niin, että sä lepertelet ja olet kiva monet päivät. Teet hommat ja sievästi teetkin. Ehkä se ottaa viikon ja kaksi ja sen jälkeen miehen kanssa voi oikeasti keskutella ilman kiukkua. Kun hän tulee useamman kerran halaamaan ilman syytä. Se on merkki, että mies on avoin asioille.

Räyhääminen, nalkuttaminen suuttuminenkaan ei auta.

21 vuotta samassa liitossa oleva äkkipikainen akka. samaa olen suositellut kaikille kavereille, että toisen pitää tehdä se  ystävällisyyden ele ja hetken(puoli vuotta) vaan niellä kaikki paska toisen suunnalta. Se menee vuoroittain, mutta niin me vaan rakastetaan edelleenkin ja lapset häpee!

[/quote]

Mies ei ole ikinä spontaanisti tullut mua halaamaan, paitsi ihan alussa. Eli mä sitten vaan alan piiaksi?  Mies jättää paskaset sukat nurkkiin, astiat likaisina pöydille, tyhjät pullot lojumaan, pöntön vetämättä. Mä vaan meen perässä ja korjaan jäljet, niin sitten kaikki on hyvin? En ihan usko. Ja se sotkee nopeammin kuin ehdin siivota.

[/quote]

Duoda, hoksasin just, että sä olet ollut miehesi kanssa 10 vuotta, ennen raskaaksi tuloa ja nyt vasta närkästyt tavoista? juu ei.

Meninpä höplään ja höpöttelin porvoolaiselle. Pahoittelut ja ulos tästä keskustelusta. Toivottavasti ei nähdä.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 01:45"]Olemme olleet kaksi vuotta naimisissa,  yhdessä yli 10 vuotta. Vauva tulossa. Koko raskauden ajan suhde on ollut laskusuunnassa ja nyt taitaa olla syöksykierre menossa. 

Miehelle raskaus tuntuu olevan iso pala, vaikka itse aina sanonut haluavansa lapsia. Esim tänään osti kaupasta paistin ja sitten meille syntyi riitaa siitä,  kun jääkaappi haisi. Mies ilmoitti,  että syy on mun. Aloin tutkia kaappia. Siellä oli miehen yli viikko sitten avaama broileripaketti, jossa mätäni raakoja broilerinfileitä. Vedin kamalat pultit, koska 2 kk sitten mies oli jättänyt kaappiin raakaa lihaa, josta oli veret valuneet kaikkialle. Ruoat meni silloin roskiin ja mulla oli kamala työ siivota kaappi. Mies hermostui ja lähti kotoa.

Aloin laittaa paistia. Mies tuli takaisin ja olisi ottanutpaistin uunista 60 asteessa. Sanoin, etten voi syödä raskaana veristä paistia. Mies marisi, että syö sä päätypalat. Pyysin, että paistita tehtäisiin kypsä. Mies jätti folion tiskille,  johon oli laittanut mausteita ja sitruunamehua, joku ihme viritys, johon olisi paistin vielä käärinyt. Ei suostunut koskemaan kypsään paistiin.  Söi vaan salaattia ja perunaa. Lipitti koko loppuillan viiniä ja murjotti,  kun mä pesin lattioita. Ilmoitti, että on joulun sitten yksin kotona. Meillä on koko suku kutsuttu tätini luo, lienee tädin viimeinen joulu ja sinne ei oikein voi jättää menemättäkään.

MMies jättää kaikki tavarat lojumaan. Siivosin sen kalsarit, jonkun poranterän, sekalaisen kasan kamaa nojatuolista. Se haki ne siihen takaisin ja ilmoitti, että siivoaa ne itse, kun hälle sopii. Eteisen lattialla kuukauden ainakin ollut miehen papereita ja allergialääkkeet. Ei voi kerätä pois, vaikka pyydän...

Mä en tiedä, mitä tekisin. Tämä on jatkuvaa kiukuttelua ja riitaa. Mitä teen?
[/quote]

Parisuhteessa on tärkeintä se, että kumpikin haluaa toiselle pelkkää hyvää. Silloin on täysin samantekevää kumpi on oikeassa. Jos on pyrkimys elää yhdessä, tarkoittaa se sitä että kumppanit kohtelevat toisiaan hyvin.

Jos teillä kummallakaan ei ole halua tehdä toisen elämästä niin hyvää kuin mahdollista, on outoa miksi olette yhdessä.

Itse en jatkaisi edes treffi-iltaa, jos ajautuisin riitaan paistin kypsyydestä.