Muita yhden lapsen äitejä, jotka eivät halua enempää lapsia?

Minulla kaksivuotias poika ja toista lasta ei tule. Lähinnä siksi, että raskausaika oli ihan helvetillistä ja vauva-aika myös. En halua unohtaa sitä ja elää samaa paskaa uudestaan. Yksi saa riittää. Voimavarani riittävät tähän yhteen, en lähde kokeilemaan riittäisikö mielenterveys kahteen. Näitä pakastaja-äitejä ja rekkoihin törmäilijöitä on jo nähty liikaa.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:20"]Olisi kiva kuulla muiden tarinoita siitä, miksi on päädytty vain yhteen lapseen. Ja vähän siitäkin millaista ainoan lapsen kanssa on eri ikävaiheissa elämä ollut.

Meillä on nyt puolitoistavuotias tyttö ja enempää ei tule. Olen äärimmäisen onnellinen tuosta pienestä ihmeestä. Sain kolme keskenmenoa ennen tyttöä, enkä edes uskalla haaveilla toisesta lapsesta. Keskenmenot olivat henkisesti niin rankkoja kokemuksia, vaikka fyysisesti pääsinkin helpolla. Kun tämä onnistunut raskaus oli puolivälissä uskalsin luottaa siihen, ettei se mene kesken. Muutama viikko sen jälkeen alkoivat supistukset, ja tyttö uhkasi syntyä ennenaikaisesti. En enää ikinä halua pelätä sillä tavalla, miten olen pelännyt jokaisen raskauteni aikana.

Tällä hetkellä elämämme on helppoa ja mukavaa. Jaksan panostaa lapsen kanssa olemiseen. Luemme ja laulamme paljon. Lapsi nukkuu vihdoin täysiä öitä ja on hyvin aamu-uninen. Saan nukkua kunnolla, ja jaksan panostaa omaan urheiluharrastukseeni. En ainakaan vielä koe huonoa omaatuntoa siitä, etten anna lapselleni sisarusta. Hän saa niin paljon muuta elämässään nyt, mitä ei ehkä sisaruksen myötä saisi. 
[/quote]

Yksi teini-ikäinen minulla. Vauva-aika oli vaativa, ja oli ollut ajatuksena yrittää saada toista lasta aika pian ekan jälkeen. Totesimme kuitenkin, että parempi, että pysytään järjissämme ja onnellisina yhden kanssa. Oli hyvä päätös. :)

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:26"]

Meidän lapset saa ulkomaanmatkoja, kokeista kymppejä, todistukseen kymppejä, paljon lomamatkoja, omat huoneet, joululahjoja saavat jokainen yli 20.. Ja lapsia on neljä! Mulla on aikaa jokaiselle lapselle. Kuulustelen kokeisiin, autan läksyissä, annan lasten harrastaa. Mitä lapsiltani jää puuttumaan?

[/quote]

en tainnut missään vaiheessa sanoa, että monilapsisten perheiden lapsilta jäisi jotain puuttumaan, siksi että heitä on monta. Puhuin vain siitä, miten meillä saattaisi käydä. 

Ei ei tämä ole mikään hyökkäys monilapsisissa kohtaan. Kukin tekee niin kuin tykkää. Kaipasin vain muita yhden lapsen äitejä. :) 

ap

Nauti ihanasta lapsestasi ilman huolen haivaakaan! Ei ole huonoa vanhemmuutta tunnistaa omat voimavarat vaan just toisin pain! Terkuin kahden uupunut aiti

Minulla ei yksinkertaisesti ole minkääntasoista kaipuuta toiseen lapseen. Tämän ainokaisenkin "tein" vähän sillä ajatuksella, että jos myöhemmin kaduttaa. Rakas lapsi, mutta tämä riittää.

Työstä poissaoloa tuli jo nyt 2,5 vuotta, kun lasken siihen myös sairasloma-ajan raskauden loppuvaiheessa. Toisen lapsen jos tekisin, niin en todellakaan voisi enää pitää noin pitkiä vapaita, vaan lapsi joutuisi hoitoon jo heti kun mahdollista.

Ihmettelen suuresti (huom! en arvostele), miten joku voi tehdä kolmekin lasta. Sehän tekee karmean loven työelämään. Pahimmillaan lähes 10 vuotta.

Meidän lapsiluku on myös 1. Saimme ihanan, terveen ja älykkään lapsen yli vuoden yrityksen ja yhden keskenmenon jälkeen. Raskaus meni myös minulla pelätessä ja olin puolesta välistä sairaslomalla. Työni on vaativaa mutta palkitsevaa eikä siitä voi olla vuotta pidempään poissa ilman että ammattitaito kärsii. Raskausaikana pitää tehdä työnkuvamuutoksia heti altisteriskien vuoksi. Ystäväpiirissäni ja työssäni olen nähnyt ettei terveen lapsen saaminen ole itsestäänselvyys.

Elämä on yhden lapsen kanssa enemmän sellaista kuin se oli kaksin miehen kanssa. Nyt ei tarvitse luopua mistään mitä haluamme.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:26"]Meidän lapset saa ulkomaanmatkoja, kokeista kymppejä, todistukseen kymppejä, paljon lomamatkoja, omat huoneet, joululahjoja saavat jokainen yli 20.. Ja lapsia on neljä! Mulla on aikaa jokaiselle lapselle. Kuulustelen kokeisiin, autan läksyissä, annan lasten harrastaa. Mitä lapsiltani jää puuttumaan?
[/quote] taidat olla rikas

Minulla vain yksi, puolivuotias tyttö. En halua tehdä enempää lapsia, koska en olisi välttämättä halunnut lapsia ollenkaan (päätimme kuitenkin yhden tehdä). Mieheni tuntuu haluavan (ehkä) vielä yhden, mutta sitä ei minun kanssani ainakaan saa. Vihaan sitä että anopit ja tutut/tuntemattomat painostaa meitä hankkimaan lisää, koska LAPSELLA PITÄÄ OLLA SISARUKSIA! No voin tehdä jos joku muu on raskaana ja synnyttää ja valvoo vauva-ajan. Minä en jaksa, enkä halua. Olen vielä niin itsekäs, että olen paremmassa kunnossa nyt kuin ennen raskautta ja en halua palata entiseen.
Saapahan tämä meidän pieni rakkaus kaiken mitä tarvitsee, rakkautta ja rajoja. Tukea ja turvaa.

Minulla myös 1,5v. lapsi ja ainoaksi jää useasta syystä.

Lapsen isän kanssa tuli ero, joten pitkään aikaan en voi kuvitellakaan vakiintuvani niin, että voisin harkita uutta lasta. Toisaalta ikää alkaa olla jo sen verran, että jos enemmästä lapsiluvusta haaveilisin, niin hommiin tarvitsisi alkaa lähivuosina. Eli siinä jo aika vaikea yhtälö toteutettavaksi.

Vaikka eroa ei olisikaan tullut, niin yksi lapsi on hyvä "kompromissi" lapsettoman ja perhe-elämän välillä. Saan nauttia lapsesta, mutta myös lapsivapaata aikaa järjestyy helposti, kun lapsi voi olla toisen vanhemman kanssa. Kahden lapsen kanssa toki onnistuisi myös, mutta kolmen kanssa en ainakaan itse haluaisi yksin olla kovin usein (jos kyse pienistä lapsista). Myöskään talous ei ns. kärsi, kun kaksi vanhempaa kustantaa yhden lapsen tarpeita.

Kolmas ja todella tärkeä syy on univelka. Kärsin siitä yhä, koska lapsi nukkuu huonosti. Kun ottaa huomioon, että yöheräilyt alkoivat minulla jo raskausaikana kipujen ja jatkuvan vessahädän takia, niin huonosti nukuttuja öitä on nyt takana jo kaksi vuotta!! Ihan kamalaa. Tästä kun joskus pääsen, niin pyhitän yöt nukkumiselle enkä vauvanhoidolle.

Neljänneksi: Uskon olevani paljon mukavampi äiti yhdelle kun useammalle. En vaan halua kotiini sitä lapsiperheen rallia, missä kakarat kirkuu kilpaa.

Viidenneksi voisin mainita synnytyksen. Never again, please. Ei siitä sen enempää.

Kuudenneksi; raskaus oli myös yhtä helvettiä siitä puolivälistä alkaen.

Jospa lopetan listani tähän :)

Meillä on yksi tytär, vähän päälle puolitoista vuotta. En halua enempää, koska mielenterveyteni ei kestäisi toista.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:32"]

Minulla kaksivuotias poika ja toista lasta ei tule. Lähinnä siksi, että raskausaika oli ihan helvetillistä ja vauva-aika myös. En halua unohtaa sitä ja elää samaa paskaa uudestaan. Yksi saa riittää. Voimavarani riittävät tähän yhteen, en lähde kokeilemaan riittäisikö mielenterveys kahteen. Näitä pakastaja-äitejä ja rekkoihin törmäilijöitä on jo nähty liikaa.

Mulla sama homma, paitsi että poikani on jo 12 v

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:22"]

Lapsesi kärsii. Ikävä ihminen. Maho lehmä ei pitäs väkisin lisääntyä jos luoja ei ole niin tarkoittanut. Lapsi tarvitsee sisaruksia.

[/quote]

Ikävästi kirjoitettu. Jos tuntuu, että yksi lapsi riittää, se on hyvä peruste päätökselle. Sisaruksia voi korvata sukulaislapsilla tai ystävien lapsilla. Päiväkodissa saa ainoakin lapsi seuraa ja kokemusta esim asioiden jakamisesta. Lapsiluku on perheen oma päätös, ei lapsia tarvitse ympäristön paineesta tehdä.

Onko sinulla ap itselläsi sisaruksia? Minä olen myös yhden alle 2 vuotiaan äiti ja elämä tosiaan on nyt aika helppoa ja mukavaa :) kuitenkin itse kärsin siitä, että olen ainoa lapsi! sen takia koen todella vaikeana asiana, että en "tarjoaisi" omalle lapselleni sisarusta :/

Mulla on yksi lapsi, 2-vuotias. Jo pitkään on tuntunut, etten halua lisää lapsia. En ole koskaan haaveillut lapsista enkä nähnyt itseäni äitinä. Tämä yksi kuitenkin tuli tehtyä ihan tietoisesti, joskin päätös syntyi aikanaan melko nopeasti.

Raskausaika oli suht rankka, olin hyvin pahoinvoiva, kärsin liitoskivuista, hiivatulehduksista, ennenaikaisista supistuksista ja seksihaluni katosivat täysin. Tuo viimeinen vaikutti parisuhteeseen hyvin negatiivisesti, sillä haluni alkoivat palata vasta kun lapsi oli jo yli vuoden ikäinen. Imetys varmaan vaikutti myös tuohon. Synnytys oli suht helppo, mutta niiden parinkin tikin paranemin kesti monta kuukautta. Lisäksi olen sittemmin havahtunut siihen, mitä kaikkea synnytyksessä voikaan mennä pieleen.

En nauttinut vauva-ajasta (mistä koen edelleen huonoa omatuntoa..). Lapsi alkoi nukkua hyvin vasta lähempänä 2 ikävuotta, eli olin koko ajan enemmän tai vähemmän väsynyt ja odotin vain iltaa, että pääsisi nukkumaan... Vauvan kanssa muutenkin oli tylsää, en ole koskaan ollut mitenkään hurmioitunut vauvoista. Nyt taaperon kanssa on jo mukavaa, voidaan jutella, leikkiä, ulkoilla, käydä eri paikoissa jne. Vauva vain on, itkee, syö ja nukkuu. En oikein osaa olla vauvojen kanssa. Myös imetys on minulle hyvin tärkeää, ja se on kuitenkin todella sitovaa. En tiedä, jaksaisinko sitä enää.

Sanotaan näin, että jos lapsi vain ilmestyisi siinä noin 2-vuotiaana, niin sitten voisin ehkä haluta toisen lapsen. On ihanaa, kun lapsi osaa syödä, ei ole enää vaipoissa, osaa vähän pukeakin ja on muutenkin omatoiminen. Muutenkin tuo puheen kehittyminen oli minulle todella tärkeää. Tuntuu, että lapseen saa paljon paremmin kontaktia ja kaikenlainen turha itku alkaa vähitellen jäädä pois, kun lapsi osaa ilmaista itseään sanoin.

Ehkä mieleni muuttuu, jos jossain vaiheessa löytyy mies, joka ehdottomasti haluaa lapsia ja jonka kanssa parisuhde toimii. Tämän ainokaiseni isällä ilmeni kaikenmaailman ongelmia, joten vastuu lapsesta on nyt ollut pitkään vain minulla. Ylipäätään ajatellessani perhettä, ajattelen niin, että minä yksin hoidan ja olen kaikesta vastuussa. En osaa asennoitua niin, että siinä olisi toinenkin tasavertainen aikuinen huolehtimassa.

Meillä on vasta vauvavuosi menossa, mutta toista lasta ei taida tulla. Ensin oli hirveä pahoinvointi kolme kuukautta. Sitten tuli kauhea synnytys, jossa meni moni asia vikaan, vaikka kummatkin selvittiin ilman fyysisiä vammoja. Vauva-aika on ollut hirveän raskas, vauva huusi monta kuukautta ja elämässä on ollut kaikennäköistä vastoinkäymistä muutenkin. Haaveilin kahdesta lapsesta, mutta ei musta taida olla tähän toista kertaa ilman että joudun lataamoon. Voisin ottaa toisen lapsen, jos se toimitettaisiin noin kaksivuotiaana, mutta en halua enää olla raskaana tai synnyttää, sen verran karuja kokemuksia olivat kummatkin. Mies ei ole koskaan halunnutkaan kuin yhden lapsen, joten päätös taisi olla tässä.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:44"]

Sun lapsestasi tulee isona huomiohuora, kun annat sille liikaa liian pienenä. Voisit ajatella vähän muitakin kuin ittees. Ne keskenmenot mitään menkkoja kummempia kuitenkaan ole! Toine. Lapsi alulle mahd pian, niin pelastat tän ensimmäinenkin. 

[/quote]

Mä varmasti puhun nyt vain jostain tilastollisesta harhasta, mutta omista kavereista ne sisaruksettomat ovat kyllä kaikista eniten toisia huomioon ottavia ja mukavimpia ja sosiaalisesti joustavia. Tottakai tämä on vain oman lähipiirini pieni otos ja tilastokeskuksen virallinen yksilapsisuus-tutkimus kertoo, että kaikki perheen ainoat lapset ovat ahneita vitttupäitä ja psykopaatteja.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:43"]

Minulla myös 1,5v. lapsi ja ainoaksi jää useasta syystä.

Lapsen isän kanssa tuli ero, joten pitkään aikaan en voi kuvitellakaan vakiintuvani niin, että voisin harkita uutta lasta. Toisaalta ikää alkaa olla jo sen verran, että jos enemmästä lapsiluvusta haaveilisin, niin hommiin tarvitsisi alkaa lähivuosina. Eli siinä jo aika vaikea yhtälö toteutettavaksi.

Vaikka eroa ei olisikaan tullut, niin yksi lapsi on hyvä "kompromissi" lapsettoman ja perhe-elämän välillä. Saan nauttia lapsesta, mutta myös lapsivapaata aikaa järjestyy helposti, kun lapsi voi olla toisen vanhemman kanssa. Kahden lapsen kanssa toki onnistuisi myös, mutta kolmen kanssa en ainakaan itse haluaisi yksin olla kovin usein (jos kyse pienistä lapsista). Myöskään talous ei ns. kärsi, kun kaksi vanhempaa kustantaa yhden lapsen tarpeita.

Kolmas ja todella tärkeä syy on univelka. Kärsin siitä yhä, koska lapsi nukkuu huonosti. Kun ottaa huomioon, että yöheräilyt alkoivat minulla jo raskausaikana kipujen ja jatkuvan vessahädän takia, niin huonosti nukuttuja öitä on nyt takana jo kaksi vuotta!! Ihan kamalaa. Tästä kun joskus pääsen, niin pyhitän yöt nukkumiselle enkä vauvanhoidolle.

Neljänneksi: Uskon olevani paljon mukavampi äiti yhdelle kun useammalle. En vaan halua kotiini sitä lapsiperheen rallia, missä kakarat kirkuu kilpaa.

Viidenneksi voisin mainita synnytyksen. Never again, please. Ei siitä sen enempää.

Kuudenneksi; raskaus oli myös yhtä helvettiä siitä puolivälistä alkaen.

Jospa lopetan listani tähän :)

[/quote]

Tuota eroa lukuunottamatta mulla on ollut ihan samat fiilikset. Tyttö on nukkunut vasta reilun kuukauden kunnolla ja mä todella nautin nyt enkä kaipaa huonoja öitä. 

Ap

Ensimmäisen sain 38v ja siksi ei toista edes ajatuksen tasolla.

olen sitä itse harmitellut lapsen aikuisuuden kannalta, kun on yksin huolehtimassa vanhenevista vanhemmistaan (itselleni ajankohtaisia asioita sisartani kanssa). Itselleni sisareni ovat erittäin tärkeitä.

lapsi on nyt ala-asteella ja aikansa toivoi pikkusisarta tai koiraa, molempia kai vieläkin, mutta koiraa aktiivisemmin. Kaveripiirissä kuitenkin muitakin ainoita lapsia. Ystäväpiirissä lapsiperheitä, joiden kanssa osa lomista ja vapaa-ajasta vietetään eli ei aina ole yksin lapsena ;)

saanut koulustakin palautetta sosiaalisuudestaan, mutta viihtyy myös yksin. Osaa siis leikkiä itsekseen, toki vanhemmat olivat monta vuotta tärkeässä osassa ainakin leikin aloittajana ja katsojia, jos ei koko ajan leikkimässä. 

Matkustelu kotimaassa ja ulkomailla ollut aina helppoa, ei kaipaa mitään Bamseklubeja, vaan oppinut matkustamaan aikuiskohteissa, vanhemmilla kuitenkin lapselle aikaa ja huomiota. 

Sekalaisia ajatuksia, mutta ihan normaali tuosta tuntuu kasvavan ja ollaan oltu onnellisia kaikki.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:42"]

Minulla vain yksi, puolivuotias tyttö. En halua tehdä enempää lapsia, koska en olisi välttämättä halunnut lapsia ollenkaan (päätimme kuitenkin yhden tehdä). Mieheni tuntuu haluavan (ehkä) vielä yhden, mutta sitä ei minun kanssani ainakaan saa. Vihaan sitä että anopit ja tutut/tuntemattomat painostaa meitä hankkimaan lisää, koska LAPSELLA PITÄÄ OLLA SISARUKSIA! No voin tehdä jos joku muu on raskaana ja synnyttää ja valvoo vauva-ajan. Minä en jaksa, enkä halua. Olen vielä niin itsekäs, että olen paremmassa kunnossa nyt kuin ennen raskautta ja en halua palata entiseen. Saapahan tämä meidän pieni rakkaus kaiken mitä tarvitsee, rakkautta ja rajoja. Tukea ja turvaa.

[/quote]

mä olen myös joutunut kuuntelemaan tota "lapsella pitää olla sisaruksia" jo vaikka ja kuinka pitkään. Pikkuhiljaa sitä oppii sulkemaan korvansa moiselta shaibalta, mutta kyllä muakin vielä tossa vaiheessa ärsytti ja kovaa. 

Ap

Edellinen, näköjään kilometritekstin kirjoittaja, jatkaa vielä...

Yhden lapsen puolesta puhuu myös se, että minulla on aika kovat vaatimukset itseäni kohtaan eli millainen olen äitinä. Koen, että jos lapsia olisi useampi, en voisi antaa heille riittävästi aikaa ja huomiota. Epäilen myös, miten voisin koskaan rakastaa ketään niin kuin esikoistani. Elämä on mukavaa näin.