Lue keskustelun säännöt.
Muita yhden lapsen äitejä, jotka eivät halua enempää lapsia?
20.12.2014 |
Olisi kiva kuulla muiden tarinoita siitä, miksi on päädytty vain yhteen lapseen. Ja vähän siitäkin millaista ainoan lapsen kanssa on eri ikävaiheissa elämä ollut.
Meillä on nyt puolitoistavuotias tyttö ja enempää ei tule. Olen äärimmäisen onnellinen tuosta pienestä ihmeestä. Sain kolme keskenmenoa ennen tyttöä, enkä edes uskalla haaveilla toisesta lapsesta. Keskenmenot olivat henkisesti niin rankkoja kokemuksia, vaikka fyysisesti pääsinkin helpolla. Kun tämä onnistunut raskaus oli puolivälissä uskalsin luottaa siihen, ettei se mene kesken. Muutama viikko sen jälkeen alkoivat supistukset, ja tyttö uhkasi syntyä ennenaikaisesti. En enää ikinä halua pelätä sillä tavalla, miten olen pelännyt jokaisen raskauteni aikana.
Tällä hetkellä elämämme on helppoa ja mukavaa. Jaksan panostaa lapsen kanssa olemiseen. Luemme ja laulamme paljon. Lapsi nukkuu vihdoin täysiä öitä ja on hyvin aamu-uninen. Saan nukkua kunnolla, ja jaksan panostaa omaan urheiluharrastukseeni. En ainakaan vielä koe huonoa omaatuntoa siitä, etten anna lapselleni sisarusta. Hän saa niin paljon muuta elämässään nyt, mitä ei ehkä sisaruksen myötä saisi.
Kommentit (163)
Meillä meni niin että molemmat halusi ainakin kaksi lasta ainakin ekan vuoden pari. Koettiin kuitenkin ettei haluta pientä ikäeroa ettei elämästä tule turhan raskasta. No, lapsemme on ihan juuri neljä ja täytyy sanoa että tässä on nyt enemmän kasvettu siihen että jäädään tähän lapsilukuun kun alettaisiin vauvaa yrittämään. Tämä on varmasti lopputulosta siitäkin että itse halusin palavasti poikamme ollessa pieni, mutta jouduin uudelleen arvioimaan asiaa miehen haluttomuuden takia. Olen pohtinut asiaa useamman vuoden eri kanteilta ja nyt en enää keksi yhtään syytä miksi meille pitäisi tulla lisää lapsia. Toki toinen persoona olisi kiva, mutta toisaalta llemme niin onnellisia näin ja perhe tuntuu täydeltä että miksi muuttaa? Olen viisilapsisesta perheestä enkä koskaan edes ajatellut että yksilapsisuus olisi vaihtoehto. Mutta sitten kun sen tajusin että tähänkin voi jäädä niin toinen lapsi ei ole enää tuntunut tärkeältä. Nautin ehkä turhan aikuislähtöisistä asioista halutakseni lisää lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:45"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:19"]
Vaarana on vain se, että lapsesta tulee hemmoteltu ja itsekäs. Paria tällaista tapausta olen seurannut vierestä.. Mitään ei osata sekunniksikaan jakaa vaan saadaan hullut itkupotkuraivarit, jos pitäisi vaikka lyijykynää jollekin lainata. Munmunmunmun. Lisäksi lapselle ostetaan ihan KAIKKI ja tuntuu, että lapsi on se joka johtaa koko perhettä. Ei vaikuta kovin tasapainoiselta asetelmalta.. Välttäkää kiitos tätä vaikka rahkeita olisi tarjota lapselle koko maailma!
[/quote]
Toinen kompastuskivi voi olla se, että lapsen pitää olla kaikenlaista, lahjakas aloittamissaan harrastuksissa, ja täyttää vanhempiensa kunnianhimoiset toiveet. Lapseen on panostettu "sitäkin enemmän" aikaa ja rahaa ja sen pitää näkyä.
Tunnen tällaisen perheen, ja lapsella paineita. Mutta: tässä perheessä yksilapsisuuden syynä on äidin aikanaan kokema sairaus, joka estää enemmät raskaudet. Ja ketjussahan nyt puhutaan enimmäkseen perheistä, joissa on toivottu yhtä lasta. Lisäksi tämän tuttuperheen isukin arvot ovat aika pinnallisia ja näyttämisen halu on kova...
[/quote]
Työkaverin poika tappoi juuri tällaisen syyn takia itsensä. Oli ainoa lapsi ja häneltä odotettiin todella paljon ja sai sitä ainutlaatuista aikaa ja huomiota. Ei kestänyt paineita, kun olikin ihan tavallinen lapsi ja nuori ja lopulta oli ampunut itsensä eräänä viikonloppuyönä humalassa.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:22"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:45"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:19"]
Vaarana on vain se, että lapsesta tulee hemmoteltu ja itsekäs. Paria tällaista tapausta olen seurannut vierestä.. Mitään ei osata sekunniksikaan jakaa vaan saadaan hullut itkupotkuraivarit, jos pitäisi vaikka lyijykynää jollekin lainata. Munmunmunmun. Lisäksi lapselle ostetaan ihan KAIKKI ja tuntuu, että lapsi on se joka johtaa koko perhettä. Ei vaikuta kovin tasapainoiselta asetelmalta.. Välttäkää kiitos tätä vaikka rahkeita olisi tarjota lapselle koko maailma!
[/quote]
Toinen kompastuskivi voi olla se, että lapsen pitää olla kaikenlaista, lahjakas aloittamissaan harrastuksissa, ja täyttää vanhempiensa kunnianhimoiset toiveet. Lapseen on panostettu "sitäkin enemmän" aikaa ja rahaa ja sen pitää näkyä.
Tunnen tällaisen perheen, ja lapsella paineita. Mutta: tässä perheessä yksilapsisuuden syynä on äidin aikanaan kokema sairaus, joka estää enemmät raskaudet. Ja ketjussahan nyt puhutaan enimmäkseen perheistä, joissa on toivottu yhtä lasta. Lisäksi tämän tuttuperheen isukin arvot ovat aika pinnallisia ja näyttämisen halu on kova...
[/quote]
Työkaverin poika tappoi juuri tällaisen syyn takia itsensä. Oli ainoa lapsi ja häneltä odotettiin todella paljon ja sai sitä ainutlaatuista aikaa ja huomiota. Ei kestänyt paineita, kun olikin ihan tavallinen lapsi ja nuori ja lopulta oli ampunut itsensä eräänä viikonloppuyönä humalassa.
[/quote]
Oliko jättänyt viestin jossa kertoi että tappoi itsensä, koska oli ainut lapsi?
Mellä 16v tyttö. Hänen kanssaan on voimia antaa kaikkea kivaa ja aikaa. Tyttö on saanut matkustella enemmän, kuin kaverinsa. Meillä on varaa maksaa hänelle ulkomaille vaihtarivuosi. Ei tarvitse laskea euroja, kun on autokouluaika yms.
Lisäksi yhden lapsen sai helposti hoitoon, kun halusimme hänen isänsä kanssa matkoille tai viikonloppulomille. Aina joku suostui ottamaan muutamaksi päiväksi, tai viikoksi. Olemme siis saaneet elää parisuhdetta ja lapsiperhettä, mutta liikaa väsymättä siihen ja samalla antaen lapselle jakamattoman huomion ja lapsen ei ole tarvinnut taistella paikastaan.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:25"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:22"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:45"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:19"]
Vaarana on vain se, että lapsesta tulee hemmoteltu ja itsekäs. Paria tällaista tapausta olen seurannut vierestä.. Mitään ei osata sekunniksikaan jakaa vaan saadaan hullut itkupotkuraivarit, jos pitäisi vaikka lyijykynää jollekin lainata. Munmunmunmun. Lisäksi lapselle ostetaan ihan KAIKKI ja tuntuu, että lapsi on se joka johtaa koko perhettä. Ei vaikuta kovin tasapainoiselta asetelmalta.. Välttäkää kiitos tätä vaikka rahkeita olisi tarjota lapselle koko maailma!
[/quote]
Toinen kompastuskivi voi olla se, että lapsen pitää olla kaikenlaista, lahjakas aloittamissaan harrastuksissa, ja täyttää vanhempiensa kunnianhimoiset toiveet. Lapseen on panostettu "sitäkin enemmän" aikaa ja rahaa ja sen pitää näkyä.
Tunnen tällaisen perheen, ja lapsella paineita. Mutta: tässä perheessä yksilapsisuuden syynä on äidin aikanaan kokema sairaus, joka estää enemmät raskaudet. Ja ketjussahan nyt puhutaan enimmäkseen perheistä, joissa on toivottu yhtä lasta. Lisäksi tämän tuttuperheen isukin arvot ovat aika pinnallisia ja näyttämisen halu on kova...
[/quote]
Työkaverin poika tappoi juuri tällaisen syyn takia itsensä. Oli ainoa lapsi ja häneltä odotettiin todella paljon ja sai sitä ainutlaatuista aikaa ja huomiota. Ei kestänyt paineita, kun olikin ihan tavallinen lapsi ja nuori ja lopulta oli ampunut itsensä eräänä viikonloppuyönä humalassa.
[/quote]
Oliko jättänyt viestin jossa kertoi että tappoi itsensä, koska oli ainut lapsi?
[/quote]
Jotain sellaista. Äitinsä kanssa puhuttiin itsemurhan jälkeen ja äitinsä oli ihan palasina ja pohti suhdettaan lapseen, joten siksi tiedän tämän tarinan taustat. Äitinsä oli itse suurperheestä ja oli halunnut siksi vain yhden lapsen ja parasta lapselle ja toisaalta oli suorituspaineita, koska hänen sisarustensa lapset pärjäsivät. Eli kilpaili lapsellaan sisarustensa lapsia vastaan.
Tästä on kymmenkunta vuotta aikaa, emme enää ole tekemisissä, koska vaihdoin työpaikkaa. Mutta jäi surullisena tapauksena mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:50"]
Toinen kompastuskivi voi olla se, että lapsen pitää olla kaikenlaista, lahjakas aloittamissaan harrastuksissa, ja täyttää vanhempiensa kunnianhimoiset toiveet. Lapseen on panostettu "sitäkin enemmän" aikaa ja rahaa ja sen pitää näkyä.
Tunnen tällaisen perheen, ja lapsella paineita. Mutta: tässä perheessä yksilapsisuuden syynä on äidin aikanaan kokema sairaus, joka estää enemmät raskaudet. Ja ketjussahan nyt puhutaan enimmäkseen perheistä, joissa on toivottu yhtä lasta. Lisäksi tämän tuttuperheen isukin arvot ovat aika pinnallisia ja näyttämisen halu on kova...
[/quote]
Tunnen myös tämmöisiä perheitä, mutta eivät ole yksilapsisia. Meidän lapset ovat parhaita/pitää olla parhaita, meidän lasten tulee saada kaikki, jne. Ihan on vanhempien luonteesta kiinni, eikä siitä onko lapsia yksi vai neljä.
[/quote]
Niin minäkin, ja siis vain tämän yhden yksilapsisen tuollaisen perheen.
Isukille tuntui olevan "kolme lasta pitää olla" tärkeä sulka hatussa, ja kun se ei toteutunut, niin... olen joskus ajatellut, että jos olisi saanut sen kolme, niin lapset olisivat ehkä joskus yhdessä nousseet kapinaan. Mutta ei se ole ratkaisu, vaan parempi ettei ole lisää lapsia siinä kärsimässä. Kaiken lisäksi alkokin maistuu ihan liikaa. Todellakin luonnekysymys, ja miten suhtautuu pettymyksiin, jos ei saa kaikkea halumaansa.
Fiksua! Ei saa tehdä enempää lapsia kuin oikeesti jaksaa hoitaa. Meille tulikin 2 lasta ja tähän jäädään, esikoisen jälkeen olin varma ettei enempää, kun oli niin hirveen rankka vauvavuosi, kuopus onkin ollut helppo kuin mikä, ja enää en kyllä uskalla tehdä yhtään enempää, nyt tuntuu juuri siltä että lopetin huipulla tämän lastenteko-uran ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juupajuu. Eiköhän se ole enemmänkin ihmistyyppi kysymys jos lapselleen paineita kasaa ja ei opeta vaikka tavoille. Meidän kasvatuksen tärkeimmät perustat on muiden huomioonottaminen, empatia, omien tunteiden ilmaisu ja se että asioista keskustellaan. Lapsen ei tarvitse olla huippuoppilas ja harrastaakin voi sitten aikanaan kohtuudella jos kilpailu ei ole mieleen. Kaikenkaikkiaan meillä on hyväkäytöksinen ja kiva lapsi jolle on aina syli kotona. Saa olla pieni niin kauan kun on että saa hyvät eväät elämään. Sellainen tuo meidän ainokainen. Toivottavasti kasvaa henkisesti tasapainoiseksi aikuiseksi, joka löytää omat tiensä.
Lapsi jolla on sisaruksia oppii jakamaan, jep jep. :'D Kyllä me kaikki siinä jäätelöpaketin ympärillä kärkyttiin ja huudettiin kilpaa että tolle ei sit yhtään enempää kun mullemullemulle. Keittiössä oli viivotin näitä tilanteita varten. Ja kun palat oli leikattu, tökkäsi kaikki lusikkansa siihen mikä näytti isoimmalta. Yksi juoksi huoneeseensa tyytyväisenä myhisten ja kaksi muuta parkui "pienempää" palaansa. Kyse ei ollut vain siitä vaan lapsen maailmassa myös vanhempien rakkaus oli mitoitettu sen mukaan kenen sallittiin viedä paras pala..... Mutta ei me sisaruksellisetkaan ihan tuhoon tuomittuja olla! Aikuisena parisuhteessa tajusin että ehkä minun ei tarvitsekaan aina saada sitä isointa ja parasta palaa vaan voin sen myös antaa toiselle rakkaudesta. Se on ollut arvokas asia oppia.
Tähän talouteen ei tarvita sisaruksia: lapsi riittää. Ei ainokainen saa kaikkea haluamaansa, vaan kyllä meilläkin se kakku jaetaan kolmeen, mutta kun vanhempien asenne on välinpitämätön palansa suuruuden suhteen niin lapsikin sen tajuaa ettei sillä ole väliä. Ei synny kilpailutilannetta eikä sisarkateutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heips, päätin vielä itse tulla kertomaan minun kantani käsiteltyyn asiaan! Itse olen nyt 15-vuotias, perheen ainut lapsi. Ikinä ei ole siltä tuntunut, että jotain olisi puuttunut. En ikinä siis ole sisaruksia kaivannut. Vanhempani eivät halunneet enempää lapsia, joten hyvä näin. Ainoana lapsena olen saanut ehkä hieman enemmän materialismia, kuin ystäväni joilla on sisaruksia, mutta en mitenkään huomattavasti enemmän, rajansa kaikella! Itseasiassa voisin sanoa olevani onnellisempi perheen ainoana lapsena. Vanhempieni yksityisyrittäjyys vähentää paljon yhteistä aikaa, joten olen iloinen saadessani kaiken ajan itselleni heidän kanssaan, niin itserakkaalta kuin se kuulostaakin. Olen oppinut "ollessani yksin" paljon asioita, joita en välttämättä olisi oppinut näin hyvin sisarusporukassa. Olen itsevarma, oma-aloitteinen ja pärjään pitempiäkin aikoja yksin. Siivoan, organisoin menoja, kokkaan, hoidan lemmikeitä ja käyn koulua hyvin paljon itsekseni ja oma-aloitteisesti. Jakamisen taito ei kuitenkaan ole jäänyt puuttumaan, päiväkoti, eskari ja koulu hoitavat tämän ryhmässä toimimisen hyvin. Ja tietysti minulla on omat kaveriporukkani. Hyvin on siis pärjätty, yksi lapsi on täysin oikea valinta - aivan kuten montakin lasta.
Hyvää joulua!
- 15v tyttö, ainut lapsi
Olipa jännä ketju. Minut tullaan alapeukuttamaan, mutta kerron oman tarinani:
Olen itse ainut lapsi. Olisin kyllä lapsena kaivannut itselleni sisaruksia. Ja oikeastaan myös aikuisenakin. Serkut ja kaverit eivät mielestäni korvanneet sisarusta. Olin kiltti ja mukautuva lapsi. Joku ketjussa mainitsi, että lapsi ei tarvitse bamseklubia, vaan sopeutuu "aikuisten matkakohteisiin". Minä olen tälläinen lapsi. Totta kai sitä "sopeutuu", kun väkisin raahataan keskieurooppalaiseen taidemuseoon ym kivoille "sivistäville" kaupunkilomille. Mutta kyllä se bamseklubi olisi silti ollut lapsesta mieluisampi vaihtoehto.
Materian kautta olen hyötynyt ainoana lapsena olosta paljon. Olen saanut paljon leluja, olen saanut harrastaa kalliita harrastuksia (esim ratsastus) ja minua ja opiskelujani on tuettu säännöllisesti rahallisesti. Kun vanhemmistani aika jättää, perin yksin velattoman omistusasunnon. Minun ei ole tarvinnut jakaa juurikaan mitään kenenkään kanssa. Olen myös saanut sen mitä olen halunnut.
Huonona puolena mainittakoon, että minulla on aikuisena ollut pitkään talouden hallinta hukassa. Lapsena totuin saamaan sen mitä haluan. Aikuisena en ole osannut elää varojeni mukaan. Vaan ostin aina uutta jos jotain halusin. Jossain vaiheessa velkaa oli tosi paljon. Nyt onneksi on tullut vähän järkeä käteen ja asiat ovat hoituneet.
Oma ainokaisuus vaikutti siihen, että halusin omille lapsille ehdottomasti sisaruksia. Nyt lapsia on kaksi, ja kolmatta kuumeilen. Kaikesta lapsena kokemasta aineellisesta hyödystä huolimatta koen, että sisarussuhde on arvokkaampi, mitä helpompi ja varakkaampi elämä. Eli mieluummin enemmän lapsia , kuin 1 lapsi ja korkeampi elintaso.
Mielenkiintoista nähdä tulevaisuudessa (kun yksilapsisuus lisääntyy), tulevatko tämän päivän ainoat lapset aikanaan hankkimaan yhden lapsen vai useampia...
ps. Äitini (joka on jo eläkkeellä) on ruvennut katumaan sitä, että ei aikanaan yrittänyt saada lisää lapsia... Syytä en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva kuulla toisenlainen tarina perheen ainoan lapsen suusta, voihan siinä käydä näinkin. :( Onneksi taloutesi on nyt paremmin, hyvää jatkoa sulle! Itse aloin myös pohtimaan tuota esille nostamaasi asiaa, hankkiiko minun sukupolveni yhden, vai monta lasta. Itse tulevaisuudessa haluan vain yhden lapsen, jos sitä yhtäkään. Vanhempieni jalanjäljissä yksityisyrittäjyys kiinnostaa, haluan matkustaa, mennä ja tehdä asioita. Katsotaan peruskoulun jälkeen, kun tähtään suorittamaan kaksoistutkintoa.
-15v tyttö, ainut lapsi
Olen 25-vuotias, noin 8 kk:n ikäisen vauvan äiti.
Tulin raskaaksi vahingossa, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Vaikka raskaus oli vahinko, tulimme lapsen isän kanssa siihen tulokseen, että se oli toivottu.
Pahoinvointini alkoi pari viikkoa hedelmöityksestä ja kesti koko raskauden. Painoni ainoastaan putosi viisi ensimmäistä odotuskuukautta, nesteytys ei auttanut, en kyennyt syömään. Heräsin oksentamaan myös öisin, en siis pystynyt nukkumaan kunnolla koko raskausaikana.
Puolisoni joutui nukkumaan lattialla, koska joka kerta hänen kääntyessään tunsin itseni merisairaaksi. Olin niin voimaton, etten päässyt itse edes jääkaapille tai suihkuun. Mieheni talutti minut pesuhuoneeseen, istutti jakkaralle ja pesi hiukseni, koska en jaksanut nostaa käsiäni.
Olin pahimmillani eristyksissä asunnossamme yli kaksi kuukautta. Lääkärit olivat neuvottomia, neuvolasta ei tarvinne sanoa mitään.
Koska olin pääkaupunkiseudun mittakaavassa nuori ensisynnyttäjä, ei biletykseen orientoituneilla ikätovereillani ollut mitään käsitystä siitä, mitä kävin läpi. He eivät ymmärtäneet, miksi en osallistunut yhteisiin illanviettoihin. Joku kävi silloin tällöin kylässä, mutta jouduin usein perumaan sovittuja tapaamisia, koska en kyennyt nousemaan vessan lattialta. Niinpä ystäväni kaikkosivat. Mieheni joutui ottamaan lomaa töistä, että pystyi toimimaan omaishoitajanani.
Masennuin. Mieheni vei minut osastolle, koska menetin elämänhaluni, ja hän oli voimaton. En muistanut, miltä normaali olo tuntui. Menetin kaiken tarttumapinnan elämääni; minun oli tarkoitus viimeistellä AMK-opintoni raskauden aikana, en pystynyt siihen. Epätoivoisena luovuin opiskelupaikastani, koska kaikessa synkkyydessä alakin alkoi tuntua täysin yhdentekevältä.
En saanut mielihyvää mistään, en jaksanut katsoa tekevisiota, en pystynyt syömään, en lukemaan tai liikkumaan. Fyysinen läheisyys oli täysin poissuljettu. Etäännyin kaikista ja kaikesta. Kärsin hyperemeesin ohella myös muista raskausvaivoista; rintatulehduksista, hiivasta, liitoskivuista, helvetillisestä närästyksestä, ennenaikaisista supistuksista. Lopulta sain riemukseni raskaushepatoosin; maksani ei kestänyt.
Synnytys käynnistettiin vajaa kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Se kesti vuorokauden. Koska fyysinen kuntoni oli täysin olematon, pelkäsin synnytystä etukäteen enemmän kuin kuolemaa. Olin valmiiksi aivan loppu. Epiduraali ei toiminut, kuten ei myöskään morfiini. En huutanut. En jaksanut. Makasin vuorokauden synnytyssalissa, itkin ja vaikersin hiljaa, pyytelin olemassaoloani anteeksi.
Synnytin luonnollisesti pienen, kauniin ja terveen tyttövauvan, joka oli alusta saakka helppo. Itse en tosin imetyksen ohella pystynyt vajaaseen kolmeen viikkoon lastani pahemmin hoitamaan, sillä olin (yllätys yllätys) niin heikossa kunnossa, että hyvä kun tolpillani pysyin.
Tyttäreni on mitä ihanin, ja huomasin rakastuneeni häneen siinä vaiheessa, kun uskalsin kolmen kuukauden jälkeen neuvolan vastusteluista huolimatta lopettaa minua entisestään uuvuttaneen imetyksen. Elämä alkoi järjestyä. Tosin helponkin vauvan kanssa elämään opetteleminen on rankkaa vapaiden opiskelijavuosuen jälkeen, aikuistua täytyi yhdessä rysäyksessä. Vauvahankaluudet eivät tosin missään vaiheessa ole vetäneet vertoja raskaushelvetille.
Muutimme ulkomaille. Saimme satunnaista apua lähinnä omilta vanhemmiltani, jotka asuivat kaukana jo Uudellamaalla asuessamme. Selvisimme itse. Yksin. Ainoastaan siksi, että kumppanini on maailman hienoin mies, päättäväinen, kärsivällinen ja rakastava. Hän raahasi minut läpi harmaan kiven.
Yksi lapsi saa riittää. Olen tyttärestäni ja perheestäni sanomattoman onnellinen, äitiys on opettanut minulle kaiken siitä, mikä elämässä on tärkeää, ja pyrinkin pitämään huolen siitä, että tyttärelläni on monipuolinen ja rikas elämä, ja ettei häneltä puutu mitään. Paitsi ehkä sisarukset.
Tällainen on minun tarinani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ei sisaruksen kanssa saisi? Siksi kyselen, kun itsellä useampi lapsi...
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:28"][quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:25"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:22"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:45"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:19"]
Vaarana on vain se, että lapsesta tulee hemmoteltu ja itsekäs. Paria tällaista tapausta olen seurannut vierestä.. Mitään ei osata sekunniksikaan jakaa vaan saadaan hullut itkupotkuraivarit, jos pitäisi vaikka lyijykynää jollekin lainata. Munmunmunmun. Lisäksi lapselle ostetaan ihan KAIKKI ja tuntuu, että lapsi on se joka johtaa koko perhettä. Ei vaikuta kovin tasapainoiselta asetelmalta.. Välttäkää kiitos tätä vaikka rahkeita olisi tarjota lapselle koko maailma!
[/quote]
Toinen kompastuskivi voi olla se, että lapsen pitää olla kaikenlaista, lahjakas aloittamissaan harrastuksissa, ja täyttää vanhempiensa kunnianhimoiset toiveet. Lapseen on panostettu "sitäkin enemmän" aikaa ja rahaa ja sen pitää näkyä.
Tunnen tällaisen perheen, ja lapsella paineita. Mutta: tässä perheessä yksilapsisuuden syynä on äidin aikanaan kokema sairaus, joka estää enemmät raskaudet. Ja ketjussahan nyt puhutaan enimmäkseen perheistä, joissa on toivottu yhtä lasta. Lisäksi tämän tuttuperheen isukin arvot ovat aika pinnallisia ja näyttämisen halu on kova...
[/quote]
Työkaverin poika tappoi juuri tällaisen syyn takia itsensä. Oli ainoa lapsi ja häneltä odotettiin todella paljon ja sai sitä ainutlaatuista aikaa ja huomiota. Ei kestänyt paineita, kun olikin ihan tavallinen lapsi ja nuori ja lopulta oli ampunut itsensä eräänä viikonloppuyönä humalassa.
[/quote]
Oliko jättänyt viestin jossa kertoi että tappoi itsensä, koska oli ainut lapsi?
[/quote]
Jotain sellaista. Äitinsä kanssa puhuttiin itsemurhan jälkeen ja äitinsä oli ihan palasina ja pohti suhdettaan lapseen, joten siksi tiedän tämän tarinan taustat. Äitinsä oli itse suurperheestä ja oli halunnut siksi vain yhden lapsen ja parasta lapselle ja toisaalta oli suorituspaineita, koska hänen sisarustensa lapset pärjäsivät. Eli kilpaili lapsellaan sisarustensa lapsia vastaan.
Tästä on kymmenkunta vuotta aikaa, emme enää ole tekemisissä, koska vaihdoin työpaikkaa. Mutta jäi surullisena tapauksena mieleen.
[/quote]
Minun pikkusiskoni teki itsemurhan suunnilleen samasta syystä ollessaan 19v, ei kokenut täyttävänsä vanhepiemme odotuksia ja oli perheen musta lammas meihin muihin sisaruksiin verrattuna.
Lapsi ei tuossa iässä sisaruksia kaipaa.. jos et enempää lapsia halua, et tee.. moni tekee monta lasta ja väsyy ja kateellisena haukkuu yhden lapsen äitejä.
Meidän lapset saa ulkomaanmatkoja, kokeista kymppejä, todistukseen kymppejä, paljon lomamatkoja, omat huoneet, joululahjoja saavat jokainen yli 20.. Ja lapsia on neljä! Mulla on aikaa jokaiselle lapselle. Kuulustelen kokeisiin, autan läksyissä, annan lasten harrastaa. Mitä lapsiltani jää puuttumaan?
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:22"]
Mitä ei sisaruksen kanssa saisi? Siksi kyselen, kun itsellä useampi lapsi...
[/quote]
tarkoitin lähinnä kokemuksia. Matkoja jne, joihin meillä ei ehkä olisi varaa kahden kanssa.
Meillä yksi 11v poika, erityislapsi. Vaikeahoitoinen pienestä pitäen, on edelleen. Jossain vaiheessa halusin toisen, mutta en enää. Mies ei ikinä ole halunut toista. En jaksais nyt toista. Oma terveyskin reistaa, joten nyt näin. Ikääkin on 40v.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:01"]
Meillä vauvavatsansa 4 kk ja alkaa pikkuhiljaa tuntua, ettei toista tule. Tai pitänee katsoa parin vuoden päästä, mutta lyhyellä ikäerolla ei ainakaan. Olen tosi väsynyt yöheräilyihin ja kotielämä alkaa jo puuduttamaan.
Synnytys oli niin vaikea, että seuraava tulee sektiolla joka tapauksessa. Sekin pelottaa. Samoin kuin raskaus ylipäätään, koska sain myös 3 keskenmenoa ennen kunnon raskautta. Raskaus oli helppo, mutta meni pahasti yliajalle ja aiheutti siksikin pelkoa.
Lapsi on ihana ja helppo, mutta ei tekisi mieli riskeerata tätä hyvää oloa sillä, että tulisi sairas lapsi tai että minulle tai lapselle kävisi jotain.
[/quote]
* vauva vasta 4 kk