Lue keskustelun säännöt.
Muita yhden lapsen äitejä, jotka eivät halua enempää lapsia?
20.12.2014 |
Olisi kiva kuulla muiden tarinoita siitä, miksi on päädytty vain yhteen lapseen. Ja vähän siitäkin millaista ainoan lapsen kanssa on eri ikävaiheissa elämä ollut.
Meillä on nyt puolitoistavuotias tyttö ja enempää ei tule. Olen äärimmäisen onnellinen tuosta pienestä ihmeestä. Sain kolme keskenmenoa ennen tyttöä, enkä edes uskalla haaveilla toisesta lapsesta. Keskenmenot olivat henkisesti niin rankkoja kokemuksia, vaikka fyysisesti pääsinkin helpolla. Kun tämä onnistunut raskaus oli puolivälissä uskalsin luottaa siihen, ettei se mene kesken. Muutama viikko sen jälkeen alkoivat supistukset, ja tyttö uhkasi syntyä ennenaikaisesti. En enää ikinä halua pelätä sillä tavalla, miten olen pelännyt jokaisen raskauteni aikana.
Tällä hetkellä elämämme on helppoa ja mukavaa. Jaksan panostaa lapsen kanssa olemiseen. Luemme ja laulamme paljon. Lapsi nukkuu vihdoin täysiä öitä ja on hyvin aamu-uninen. Saan nukkua kunnolla, ja jaksan panostaa omaan urheiluharrastukseeni. En ainakaan vielä koe huonoa omaatuntoa siitä, etten anna lapselleni sisarusta. Hän saa niin paljon muuta elämässään nyt, mitä ei ehkä sisaruksen myötä saisi.
Kommentit (163)
Kaikille niille jotka vinkuvat että LAPSELLA PITÄÄ OLLA SISARUKSIA: Olette typeriä ja ylimielisiä, luulette että elämää voi käsikirjoittaa mutta ei voi. Nimim. Sisaruksensa aivan liian varhain menettänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä miten erilaisia naisia/äitejä on olemassa. Itsella lapset 6v, 5v, 1v ja kohta syntyvä vauva.
Raskaudet ei ole päästänyt helpolla, mutta mitä sitten? se on kerrallaan vain 9kk elämästä. Synnytyset on olleet ihania, maailman ihmeellisin tapahtuma! nytkin odotan innolla että pääsen synnyttämään! sektion saisin mutta en halua.
Vauvoista puhumattakaan, ei ole mitään ihanampaa kuin VAUVA! minun ja unelmieni miehen sekoitus, vauvavuodet parhautta. Omien lasten kehityksen seuraaminen on ihmeellisintä. Ei voi sanoin kuvailla miten hienoa tämä on, kun saa olla vielä kotiäiti niin kauan kuin haluaa. Ja se ilo mikä sisaruksista on toisilleen on suurinta kuin kenenkään kaverin kanssa.
Eikä meillä ole mitään kirkumisrallia eikä huusholli sekasin, lapset opetetaan meillä ainakin käyttäytymään.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:48"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:44"]
Sun lapsestasi tulee isona huomiohuora, kun annat sille liikaa liian pienenä. Voisit ajatella vähän muitakin kuin ittees. Ne keskenmenot mitään menkkoja kummempia kuitenkaan ole! Toine. Lapsi alulle mahd pian, niin pelastat tän ensimmäinenkin.
[/quote]
Mä varmasti puhun nyt vain jostain tilastollisesta harhasta, mutta omista kavereista ne sisaruksettomat ovat kyllä kaikista eniten toisia huomioon ottavia ja mukavimpia ja sosiaalisesti joustavia. Tottakai tämä on vain oman lähipiirini pieni otos ja tilastokeskuksen virallinen yksilapsisuus-tutkimus kertoo, että kaikki perheen ainoat lapset ovat ahneita vitttupäitä ja psykopaatteja.
[/quote]
Monilapsisissa perheessä lapset joutuvat taistelemaan huomiosta ja heistä tulee aggressiivisia selviytyjiä. Koko elämä on taistelua omasta paikasta. Tiedätte kyllä millaisia aikuisia näistä tulee.
Vaarana on vain se, että lapsesta tulee hemmoteltu ja itsekäs. Paria tällaista tapausta olen seurannut vierestä.. Mitään ei osata sekunniksikaan jakaa vaan saadaan hullut itkupotkuraivarit, jos pitäisi vaikka lyijykynää jollekin lainata. Munmunmunmun. Lisäksi lapselle ostetaan ihan KAIKKI ja tuntuu, että lapsi on se joka johtaa koko perhettä. Ei vaikuta kovin tasapainoiselta asetelmalta.. Välttäkää kiitos tätä vaikka rahkeita olisi tarjota lapselle koko maailma!
Raskaus- ja vauva-aika olivat suurimmaksi osaksi yhtä tuskaa: ahdistusta, pelkoa (onko vauvalla kaikki hyvin) fyysistä pahaa oloa ja valtavaa valvotuista öistä johtuvaa väsymystä ja uupumista (tukiverkkoja ei ollut). Myöskin synnytys oli erittäin vaikea ja sekä vauvalle, että minulle hengenvaarallinen kokemus useista eri syistä. Tämän lisäksi rakastan rauhallista ja "helppoa" elämää. Näistä syistä johtuen tiesin jo heti vauva-aikana, että toista lasta ei meille tule. Mieleni ei ole muuttunut, vaikka tyttäreni on jo 7 vuotta.
Elämä alkoi helpottamaan ensimmäisen vuoden jälkeen ja rakastan lastani enemmän kuin koskaan. Haluan olla hänelle läsnäoleva, täysijärkinen ja pyyteettömästi rakastava äiti, minkä hän ansaitsee. Haluan turvata hänelle myös taloudellisesti turvalliset olosuhteet, sekä nyt että tulevaisuudessa.
Olen myös saanut vuosien varrella paljon painostusta toisen lapsen hankkimiseen, joihin olen vastannut suoraan että ei koskaan! Pikku hiljaa kyselyt ovat kuitenkin vähentyneet ja loppuneet, mutta tiedän että esim. vanhempani eivät ymmärrä minua.
En tiedä onko lapseni kärsinyt ainoana lapsena olemisesta, mutta kun joskus olen häneltä kysynyt suoraan, onko kurjaa ettei ole siskoa/veljeä, hän on aina sanonut ei. Hänellä on ollut omia hyvä kavereita päiväkoti-iästä saakka, eikä ole koskaan valittanut yksinäisyyttä.
Eli minun mielipiteeni on, että kuuntele sydäntäsi. Lapselle kaikkein tärkeintä on rakastava perhe ja vakaat, turvalliset olosuteet, joissa hän pystyy kasvamaan ja kehittymään täysipainoisesti. Jos sinä koet, että pystyt tarjoamaan tämän parhaiten olemalla yhden lapsen äiti, niin sitten et hanki lapsia lisää! Luulisin, että onnellinen ja tasapainoinen äiti (ja isä) on paljon parempi vaihtoehto lapselle, kuin stressaantuneet ja väsyneet vanhemmat, jotka tekevät useamman lapsen vain siksi että näin pitää tehdä. (Ja en nyt tässä sano, että kaikki monilapsisen perheen vanhemmat näitä olisi, mutta tiedän että esim. itse olisin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottavaa, että on muitakin jotka kokevat vauva-ajan ahdistavana ja raskaana. Olen kateellinen heille, jotka kertomansa mukaan vain ihastelevat tuntikausia vauvan pikkuisia varpaita ja höpöttävät vauvalle loruja. Itse vain odottelin, että vauva kasvaisi ja kehittyisi ja ennen kaikkea alkaisi nukkua paremmin. En todellakaan tajua, miten olen jaksanut heräillä puolitoista vuotta joka yö monta kertaa. Voi tuska. Mielenterveyteni ei luultavasti kestäisi toista lasta vielä pariin vuoteen, esikoinen on nyt 2v. Ehkä sitten kun hän on koulussa. Ehkä.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:19"]
Vaarana on vain se, että lapsesta tulee hemmoteltu ja itsekäs. Paria tällaista tapausta olen seurannut vierestä.. Mitään ei osata sekunniksikaan jakaa vaan saadaan hullut itkupotkuraivarit, jos pitäisi vaikka lyijykynää jollekin lainata. Munmunmunmun. Lisäksi lapselle ostetaan ihan KAIKKI ja tuntuu, että lapsi on se joka johtaa koko perhettä. Ei vaikuta kovin tasapainoiselta asetelmalta.. Välttäkää kiitos tätä vaikka rahkeita olisi tarjota lapselle koko maailma!
[/quote]
Toinen kompastuskivi voi olla se, että lapsen pitää olla kaikenlaista, lahjakas aloittamissaan harrastuksissa, ja täyttää vanhempiensa kunnianhimoiset toiveet. Lapseen on panostettu "sitäkin enemmän" aikaa ja rahaa ja sen pitää näkyä.
Tunnen tällaisen perheen, ja lapsella paineita. Mutta: tässä perheessä yksilapsisuuden syynä on äidin aikanaan kokema sairaus, joka estää enemmät raskaudet. Ja ketjussahan nyt puhutaan enimmäkseen perheistä, joissa on toivottu yhtä lasta. Lisäksi tämän tuttuperheen isukin arvot ovat aika pinnallisia ja näyttämisen halu on kova...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanoin miehelle jo teini-ikäisenä seurusteluvaiheessa, että lapsia ei tule enempää kuin itse ja yksin pystyisin elättämään ja jaksaisin kasvattaa. Minun tapauksessani tämä tarkoittaa tasan yhtä, jos miehelleni tapahtuisi jotain niin yhden kanssa pärjäisin kaksinkin.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:19"]
Vaarana on vain se, että lapsesta tulee hemmoteltu ja itsekäs. Paria tällaista tapausta olen seurannut vierestä.. Mitään ei osata sekunniksikaan jakaa vaan saadaan hullut itkupotkuraivarit, jos pitäisi vaikka lyijykynää jollekin lainata. Munmunmunmun. Lisäksi lapselle ostetaan ihan KAIKKI ja tuntuu, että lapsi on se joka johtaa koko perhettä. Ei vaikuta kovin tasapainoiselta asetelmalta.. Välttäkää kiitos tätä vaikka rahkeita olisi tarjota lapselle koko maailma!
[/quote]
Tämä varmaan pitää paikkansa joillain. Itse en ole ryhtynyt sirkustirehtööriksi, vaan taaperoikäinen lapseni osaa hyvin leikkiä yksin eikä todellakaan saa aina haluamaansa. Oikeastaan koen, että yhden kanssa ehdin keskittyä kasvattamiseen paremmin eikä tarvitse tehdä kompromisseja niin kuin ehkä useamman lapsen kanssa tarvitsisi..? Mä olen kolmilapsisesta perheestä, enkä todellakaan oppinut jakamaan asioita. Päin vastoin opin pitämään puoleni ja tarkistamaan, että kaikkea saatiin just tasan saman verran kuin sisaretkin. Uskoisin myös, että ainoat lapset oppivat luomaan pitkäkestoisempia ja syvempiä ystävyyssuhteita. Heillä kun ei ole sisaruksia ns. turvana ja tukena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:45"]
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:19"]
Vaarana on vain se, että lapsesta tulee hemmoteltu ja itsekäs. Paria tällaista tapausta olen seurannut vierestä.. Mitään ei osata sekunniksikaan jakaa vaan saadaan hullut itkupotkuraivarit, jos pitäisi vaikka lyijykynää jollekin lainata. Munmunmunmun. Lisäksi lapselle ostetaan ihan KAIKKI ja tuntuu, että lapsi on se joka johtaa koko perhettä. Ei vaikuta kovin tasapainoiselta asetelmalta.. Välttäkää kiitos tätä vaikka rahkeita olisi tarjota lapselle koko maailma!
[/quote]
Toinen kompastuskivi voi olla se, että lapsen pitää olla kaikenlaista, lahjakas aloittamissaan harrastuksissa, ja täyttää vanhempiensa kunnianhimoiset toiveet. Lapseen on panostettu "sitäkin enemmän" aikaa ja rahaa ja sen pitää näkyä.
Tunnen tällaisen perheen, ja lapsella paineita. Mutta: tässä perheessä yksilapsisuuden syynä on äidin aikanaan kokema sairaus, joka estää enemmät raskaudet. Ja ketjussahan nyt puhutaan enimmäkseen perheistä, joissa on toivottu yhtä lasta. Lisäksi tämän tuttuperheen isukin arvot ovat aika pinnallisia ja näyttämisen halu on kova...
[/quote]
Tunnen myös tämmöisiä perheitä, mutta eivät ole yksilapsisia. Meidän lapset ovat parhaita/pitää olla parhaita, meidän lasten tulee saada kaikki, jne. Ihan on vanhempien luonteesta kiinni, eikä siitä onko lapsia yksi vai neljä.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:48"]
Minä sanoin miehelle jo teini-ikäisenä seurusteluvaiheessa, että lapsia ei tule enempää kuin itse ja yksin pystyisin elättämään ja jaksaisin kasvattaa. Minun tapauksessani tämä tarkoittaa tasan yhtä, jos miehelleni tapahtuisi jotain niin yhden kanssa pärjäisin kaksinkin.
[/quote]
Mulla on samat ajatukset. En henk.koht. ymmärrä niitä, jotka kertovat miten eivät todellakaan pärjäisi jos miehelle sattuisi jotain. Mä lähden siitä, että jaksan ja pystyn hoitamaan lapsen/lapset yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yks. Meillä 4v tyttö ja ei todellakaa tulis mieleen hankkia toista ihan vaan sillä että vauva-aika oli aivan hirveää. Koliikkia. Raskausaikakin oli aika hirveää. Ja sitte viel raskauden jälkeinen masennus. Kyllä tuossa yhessä lapsessa meille on ihan tarpeeksi. Ja jaksan keskittyä tähän yhteen lapseen, leikkiä hänen kanssaan jne. Jos ois 2-3 lasta tai enemmän niin en uskois jaksavani. Ja paljon kivempi lähteäkki mihkää ku on vaa se yks laps eikä mitää joka paikkaa säntäilevää ja kiljuvaa lapsikatrasta. Mitä sitä suotta itteää väsyttää lapsien takia :)
Minulla on vain yksi lapsi. Isänsä kuoli, kun vasta olin raskaana. Kun sitten löysin aikanaan uuden miehen, oli tämä ainokaiseni jo iso, joten vauva-arki, joka miehen kuoleman vuoksi oli silloin myöskin surutyön läpi käymistä kummitteli vain peikkona mielessä. Ehkä siksi en ole enää tuota aikaa halunnut uudelleen. Toki joskus mietin mitä paitsi lapsi jää ilman sisarusta. Mutta onneksi hänellä on suku, johon voi turvata minunlisäkseni ( ja jälkeeni). Myös mies pitää hänestä erittäin hyvää huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:12"]
Jännä miten erilaisia naisia/äitejä on olemassa. Itsella lapset 6v, 5v, 1v ja kohta syntyvä vauva.
Raskaudet ei ole päästänyt helpolla, mutta mitä sitten? se on kerrallaan vain 9kk elämästä. Synnytyset on olleet ihania, maailman ihmeellisin tapahtuma! nytkin odotan innolla että pääsen synnyttämään! sektion saisin mutta en halua.
Vauvoista puhumattakaan, ei ole mitään ihanampaa kuin VAUVA! minun ja unelmieni miehen sekoitus, vauvavuodet parhautta. Omien lasten kehityksen seuraaminen on ihmeellisintä. Ei voi sanoin kuvailla miten hienoa tämä on, kun saa olla vielä kotiäiti niin kauan kuin haluaa. Ja se ilo mikä sisaruksista on toisilleen on suurinta kuin kenenkään kaverin kanssa.
Eikä meillä ole mitään kirkumisrallia eikä huusholli sekasin, lapset opetetaan meillä ainakin käyttäytymään.
[/quote]
Hienoa, että sinulla on juuri sellainen elämä kuin haluat. :) Tätä ei tässä nyt kuitenkaan kysytty, vaan etsittiin muita yhden lapsen vanhempia, jotka eivät halua enempää ja ovat tyytyväisiä elämään yhden kanssa.
t. kahden äiti, joka ymmärtää erittäin hyvin miksi joku ei halua enempää kuin yhden lapsen
Täällä 9-vuotiaan äiti. Olen itse isosta perheestä ja tämä ehkä syy miksi en halua useampaa lasta. Aina joutui jakamaan kaiken ym ( olimme hyvin köyhiä). Lapseni on saanut kaiken mitä on halunnut. Osaa jakaa asioita, vaikka ainut lapsi on. Koulussa sai patsaan, koska luokka oli äänestänyt reiluksi kaveriksi, huomioi muut, oikeudenmukainen jne. Olen kasvattanut poikani 2 kuukautisesta yksin, isä muutti Ruotsiin ja ei ole näkynyt. En halua enään ikinä kasvattaa toista lasta yksin, en aio siksi tehdä enään lapsia. Raskaus oli helppo. Ensimmäiset 3 vuotta vaikeita. Lapsi ei nukkunut yöllä, kun pari tuntia. Lapsi on ollut todella vilkas aina, joten helppoa ei ole ollut. Päivääkään en silti vaihtais:)
Mulla ei missään vaiheessa ollut mitään vauvakuumetta. Halusin lapsen. Halusin tietää millaista se on. En pitänyt raskausajasta ja vauva-aika oli liian epäennalta-arvattavaa. Ei ole mitään intoa tehdä toista lasta, yhden kanssa on mukavaa ja helppoa ja jää aikaa omille harrastuksille ja kaikille pikkuprojekteille. Haluan panostaa nyt siihen, että saatan koulutukseni loppuun ja saan hyvän työpaikan jossa olen hyvä ja menestyn.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:12"]
Jännä miten erilaisia naisia/äitejä on olemassa. Itsella lapset 6v, 5v, 1v ja kohta syntyvä vauva.
Raskaudet ei ole päästänyt helpolla, mutta mitä sitten? se on kerrallaan vain 9kk elämästä. Synnytyset on olleet ihania, maailman ihmeellisin tapahtuma! nytkin odotan innolla että pääsen synnyttämään! sektion saisin mutta en halua.
Vauvoista puhumattakaan, ei ole mitään ihanampaa kuin VAUVA! minun ja unelmieni miehen sekoitus, vauvavuodet parhautta. Omien lasten kehityksen seuraaminen on ihmeellisintä. Ei voi sanoin kuvailla miten hienoa tämä on, kun saa olla vielä kotiäiti niin kauan kuin haluaa. Ja se ilo mikä sisaruksista on toisilleen on suurinta kuin kenenkään kaverin kanssa.
Eikä meillä ole mitään kirkumisrallia eikä huusholli sekasin, lapset opetetaan meillä ainakin käyttäytymään.
[/quote]
Raskaudesta pääsin helpolla, vauva-aika oli helppoa, nukuin, jumppasin kotona, laittelin kotia. Lapsi on kiltti, huomaavainen ja siisti. Silti, yksi riittää. En pelkää ääntä, en sotkua kotona vaikka olenkin nyt tottunut rauhalliseen elämään ja järjestyksessä olevaan kotiin. En vain halua enempää lapsia. Halusin yhden ja edelleenkin tuntuu siltä että ei enempää kiitos. Vapaa-aikani, harrastukseni, työni menee toisen lapsen edelle. Lapsellani on kavereita, serkkuni ovat kuin siskoja ja veljiä minulle ja heidän lapsensa ovat läheisiä omani kanssa, joten ei tarvitse lapselle leikkikaveria tehdä.
Mulla on kans kallistunut ajatukset siihen suuntaan, että tämä nyt 1v8kk tyttömme jää ainokaiseksi. Joskus mulla tulee ns. vauvakuume, ennen kuin tajuan, etten varmasti jaksa toista lasta ainakaan vielä pitkään aikaan.
Mun raskausaika meni ihan hyvin ja nautin kyllä siitä, vaikka olikin kaikenlaista vaivaa ja katkonaiset yöt. Synnytys meni loppujen lopuksi ihan tosi hyvin ja ei jännittäisi yhtään tehdä sitä uudestaan.
Se valvominen joka alkoi vauvan syntymästä taas oli ihan kamalaa. Väsyin niin, etten saanut nukuttua edes silloin, kun vauva nukkui. Miehellä tuli joku kriisi tai mikä lie eikä voinut yhtään hoitaa itkevää vauvaa, vaan hermostui itse ja kiukutteli vauvalle!! Lopulta en uskaltanut jättää miestä yksin vauvan kanssa ollenkaan ja tulin katkeraksi. Se tilanne oli aika paha vaikka ongelmat miehen ja vauvan välillä onneksi helpottivat jossain vaiheessa.
Vauva siis heräili joka yö 5-10 kertaa ja huusi parikin tuntia ennen kuin taas nukahti. Minä selkä vääränä hyssyttelin ja kanniskelin, että mies saa nukkua ja jaksaa töissä. Parisuhde meni ihan kamalaksi, olin niiiin väsynyt ja vittuuntunut ja purin kaiken paskan mieheen, joka taas ei voinut muka ymmärtää miksi olin niin väsynyt.
Lapsi heräilee öisin edelleen useita kertoja ja muutama kuukausi sitten diagnosoitiin eräs autoimmuunisairaus joka on ollut nyt todella aktiivisessa vaiheessa ja aiheuttaa kipuja.
Olen ihan kuolemanväsynyt. Kaksi lasta olisi ajatuksen tasolla ihana juttu, mutta en varmaan jaksa alkaa samaan rumbaan uudestaan.
Meillä vauvavatsansa 4 kk ja alkaa pikkuhiljaa tuntua, ettei toista tule. Tai pitänee katsoa parin vuoden päästä, mutta lyhyellä ikäerolla ei ainakaan. Olen tosi väsynyt yöheräilyihin ja kotielämä alkaa jo puuduttamaan.
Synnytys oli niin vaikea, että seuraava tulee sektiolla joka tapauksessa. Sekin pelottaa. Samoin kuin raskaus ylipäätään, koska sain myös 3 keskenmenoa ennen kunnon raskautta. Raskaus oli helppo, mutta meni pahasti yliajalle ja aiheutti siksikin pelkoa.
Lapsi on ihana ja helppo, mutta ei tekisi mieli riskeerata tätä hyvää oloa sillä, että tulisi sairas lapsi tai että minulle tai lapselle kävisi jotain.
V