Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yritän ymmärtää, miksi Afrikan Tähti on rasistinen.

Vierailija
19.10.2021 |

En halua nyt kuulla mitään turhaa, ulkomaalaisvastaista ruikutusta, mutta en myöskään haukkuja siitä, että miten en muka tajua pelin rasistisuutta. En vielä tajua sitä, mutta yritän parhaillaan oppia ymmärtämään.

Tähän mennessä olen havainnut, että pelissä käytetään siirtomaa-aikaisia paikannimiä, ja pelin idea on viedä Afrikan Tähti "turvaan", eli pois afrikkalaisen väestön hallinnasta. Ymmärrän, että nämä ovat aika ikäviä taustatekijöitä, vaikken olekaan täysin varma siitä, onko näistä kumpikaan rasismia.

Siirtomaa-aikaisten paikannimien käyttö voi toisaalta kieliä piittaamattomuudesta maiden itsenäistymistä kohtaan, mutta toisaalta se voi myös olla vain kuvaus historiasta ja siitä, millainen maailma oli siirtomaa-aikana.

Myös Afrikan Tähden "turvaan" vieminen voi kuvata ennakkoasennetta siitä, että afrikkalaiset eivät ole "turvallisia" omistajia arvokkaalle omaisuudelle, mutta toisaalta en tiedä timantin taustoja tässä pelissä. Onko timantti jo louhittu ja hiottu, ja afrikkalaisen omistama? Vai onko timantti vielä piilossa jossain kaivoksessa, ja minun tehtäväni on louhia se esiin hiottavaksi ja myytäväksi? Olenko minä kuriiri, jonka työ on löytää varastettu timantti ja toimittaa se lainmukaiselle omistajalleen? Vai olenko minä pahis rosvo, joka ahneuksissaan varastaa timantin ja haluaa viedä saaliinsa "turvaan" kunniallisilta kansalaisilta ennen kuin he käräyttävät minut?

Entä onko pelissä jotain muuta rasistista sisältöä?

Toivon, että ketjua ei poisteta, koska yritys ymmärtää toisia on antirasistisista teoista suurin.

Kommentit (815)

Vierailija
201/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Afrikan tähden turvaan vieminen on historiallinen tapahtuma, eikä se liity mitenkään siihen että se olisi viety turvaan afrikkalaisilta. Se vietiin turvaan mahdollisilta rosvoilta jotka tiesivät sen että Timantti oli edes löydetty! Tavallinen afrikkalainen, puhumattakaan eurooppalaisesta kaduntallaajasta, ei edes tiennyt että tuollainen aarre oli kaivettu maasta.

Afrikassa, brittien ja belgialaisten omistamalta timanttikaivokselta löydettiin maailman suurin timantti. Timantti haluttiin viedä Lontooseen kuninkaan tarkastettavaksi. Tätä varten varustettiin mm. juna, jossa oli iso joukko hampaisiin asti aseistettuja poliiseja, sekä timantin suojana vahvistettu rauta-arkku joka olisi kestänyt räjäytykset ja tulipalot (huom, timantti palaa erittäin helposti, koska se on pala hiiltä!)

Tosiasiassa eräs timantin kuljetuksesta vastuussa oleva brittiviranomainen kuljetti Timantin ensin taskussaan Belgiaan, johon Timantti myös jäi leikattavaksi maailman parhaimmalle leikkaajalle. Brittien tuleva pääministeri vaati että timantti täytyy ostaa belgialaisilta pois ja tuoda se "takaisin Britanniaan". Näin tehtiin. Belgialaisille maksettiin ja britit saivat timantin kokonaisuudessaan itselleen. Se lahjoitettiin kuningattarelle ja liitettiin kruunuun. Jälleen varustettiin juna ja suuret turvajärjestelyt. Mutta tosiasiallisesti leikatun timantin kuljetti kuningattarelle postilaitos kirjattuna kirjeenä kenenkään tietämättä. (voi olla virheitä, mutta en jaksa tarkistaa)

Mutta ajattelepa jos joku afrikkalainen olisi sen löytänyt. Hän olisi ruokkinut koko maanosan ja rakentanut kouluja ja sairaaloita. Nyt me kateellisina seurailisimme heidän menestystään. Mutta he onneksi olisivat niin jaloja, että lähettelisivät tänne meille rahaa ja tulisivat turvaamaan rauhaa, kun me täällä sotisimme toisiamme vastaan. Voisipa joku teknologiabussikin ajella Kainuun korvissa afrikkalaisten kustantamana. Mutta paha valkoinen ihminen pilasi kaiken.

Millä hän olisi ruokkinut? Ensinnäkin kyseistä timanttia ei saatu edes myytyä. Se oli myynnissä hetken ajan eteläafrikan pääkaupungin pankissa. Mutta kenelläkään ei ollut niin paljoa rahaa että olisi voinut sen ostaa. Siitä syystä se päätettiinkin viedä eurooppaan jotta sen olisi voinut myydä.

Ja vaikka timantti maksoikin pienen omaisuuden kun se ostettiin britannian kuninkaalle, kenelläkään afrikkalaisella ei olisi ollut varaa kaivaa timanttikaivosta ja se olisi jäänyt maan sisään.

Siitä meni kyllä rahaa eteläafrikalle, tai silloiselle transvaalille. Esimerkiksi timantin löytäjä sai löydöstään 10 000 punnan palkkion. Voit kuvitella millainen raha se on silloin ollut siellä päin maailmaa. Ja kun timantti kuljetettiin pois afrikasta, on sekin maksanut melkoisen omaisuuden, ja ne rahat ovat menneet afrikkalaisille. Montako kirkkoa tai sairaalaa niillä rahoilla on rakennettu? Sitä en tiedä.

Kommentoimasi viestihän oli selvästikin kieli poskessa kirjoitettu.

Ei noista tiedä, osa ihmisistä on niin yksinkertaisia että kirjoittavat tuollaisia ihan tosissaan.

- eri

Vierailija
202/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.

Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...

Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?

Mutta Afrikan tähti -peli on tehty 1950-luvulla. Tuskin kukaan tänä päivänä julkaisisi ihan sellaista peliä. En edelleenkään ymmärrä, miksi 1950-luvun ajatusmaailmaa heijastelevasta lautapelistä pitää loukkaantua.

Koska 1950-luvun ajatusmailmaa heijasteleva peli opettaa lapsia 1950-luvun ajatustmailmasta, ilman että tietävät sen olevan 1950-luvun ajatusmaailma? Eikös lasten pelien pitäisi heijastaa 2020-luvun ajatusmaailma?

Aikuiset eivät osaa sisäistää tätä ongelmaa, koska he tunnistavat pelin heijastavan vanhaa aikaa. Lapsi ei sitä osaa tunnistaa.

No mitäs nämä heijastukset käytännössä ovat? Itse opin lapsena pelistä monia paikkojen nimiä, Afrikan muodon. Olin jo koulussa tapahtuneesta lähetystyöntekijöiden kertomuksista tietoinen, että Afrikassa asuu mustia ihmisiä, joten se ei yllättänyt.

Mitä ihmettä nämä 1950-luvun heijasteet ovat joita olen imenyt pelistä?

Pelilaudan kuvitus ruokkii haitalkisia stereotypioita jotka eivät ole totta eivätkä osa tätä päivää. Pelilaudassa afrikkalaiset kuvataan savimajoissa asuvaksi puolialastomaksi heimoksi joka vain tanssii ja paukuttelee rumpuja. Jos menet katsomaan Afrikkaa tosielämässä niin nykyään sielläkin on piikivenpiirtäjiä, kerrostaloja, teollisuutta, autoja, teknologiaa, tietotekniikkaa jne. aivan kuten muuallakin maailmassa.

Niin todellako kuvittelet, että afrikantähteä pelaavat ihmiset rakentavat koko kuvan Afrikasta yhden lautapelin perusteella? Luuletko tosiaan, että se on ainoa informaatio mitä he Afrikasta saavat. Tuo nyt on rasismia jos mikä. Telkkarista tulee kokoajan matkailudokumentteja, eläindokumentteja ja vaikka mitä, MUTTA ei vaikutusta ajatteluun, koska yksi lautapeli on saanut meidät ajatteleman, että afrikkalaiset asuvat savimajoissa?

Useat :in,isät myös lukevat netistä juttuja eikä ainoasta pelaa lautapeliä.

Tosin nyt Afrikan tähti kokee renessanssin. Aion itsekin ostaa uuden, koska vanha on puhkipelattu ja timanteissa on kaikenlaisia ovelia salamerkkejä. Minusta voi vielä kehittyä kauhea orjuuttaja ja nigerialainen mieheni joutuu alistumaan ja palvelemaan aamiaiset sänkyyn.

Ei sinusta orjuuttajaa tule, mutta lapsenne voi oivaltaa, että isänne on syntynyt viidakossa, elänyt alkuasukasheimossa ja alkanut käyttää vaatteita vasta Suomeen muuton jälkeen. Häntä voi vähän jännittää sukulaisilla vierailu, koska ne sukulaisethan elävät siellä viidakon keskellä ilman vaatteita, keihäitä ja kilpiä heiluttaen. Huumorilla miehesi varmaan asian kuittaa ja korjaa tiedon lapselle. Kuitenkin silti vähän turhaa opettaa tälläisiä ennakkoluuloja. Varsinkin koska peli on modernisoitu jättämällä pois kaikki nämä turhat vanhat stereotypiat.

Luonnollisestikin Afrikan tähti on ensisijainen ja ainoa lähde, mitä kautta lapsi saa tietoa isänsä suvusta. Koskaan ei rassukka ole nähnyt valokuvia tai puhunut skypessä sukulaisten kanssa, vasta sitten kun hän näkee pelilaudan ensimmäistä kertaa, tulee hän tietoiseksi mantereesta nimeltä Afrikka.

Äläs nyt, kyllä woke tietää asian paremmin kuin monikulttuuriperheet tai afrikkalaiset itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
203/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua läpi, sillä jo pari ensimmäistä sivua antoivat aika hyvän kuvan keskustelun tasosta. Yritän kuitenkin vastata aloituksen kysymykseen.

Pelin idea on etsiä Afrikasta jalokiviä. Etsintä on toteutettu pelissä jännittävän seikkailun muodossa. Tämä antaa romantisoidun kuvan elämästä siirtomaa-ajan Afrikassa ja siitä, miten jalokivien etsiminen oikeasti tapahtui. Ne eivät maanneet missään tienposkessa, vaan jonkun oli ne kaivoksista kaivettava, ja se joku oli paikalliset asukkaat. Tosiasiassa Afrikan luonnonvarojen etsiminen tarkoitti siis paikallisten asukkaiden riistoa.

Rasistiseksi kolonialismin tekee se, että löytöretkiä ja Afrikan luonnonvarojen siirtämistä länsimaiden hallintaan perusteltiin afrikkalaisten sivistämisellä. Afrikkalaiset olivat tuon ajan käsityksen mukaan niin avuttomia, että he tarvitsivat länsimaita huolehtimaan asioistaan.

Jos kyse olisi "vain pelistä" ilman mitään poliittisia ideologioita, olisi peli voitu toteuttaa aivan hyvin jossakin fantasiamaailmassa. Se, että se sijoitettiin tunnistettavaan paikkaan, on ollut valinta, jonka pelin tekijät ovat tehneet. Valinta lienee ollut tiedostamaton, olihan pelin keksijä vielä lähes lapsi itsekin. Hän oli varmaan lukenut Tarzaneita ja muita siirtomaa-aikaa kuvaavia seikkailukirjoja ja saanut niistä idean.

Väärin.

Timantin löysi Frederick G. S. Wells

Kyseinen heppu ei ollut kaivoksen omistaja, ei omistajan serkku, tai ressukka pojanpoika, eikä omistajan musta lammaskaan, tai kaivoksen työnjohtaja, vaan kaivoksen kokoaikainen työntekijä joka oli kunnostautunut Buurisodissa ja ylennyt kapteeniksi saakka, mutta jälkeenpäin menettänyt armeijapestinsä.

Vierailija
204/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Afrikan tähden turvaan vieminen on historiallinen tapahtuma, eikä se liity mitenkään siihen että se olisi viety turvaan afrikkalaisilta. Se vietiin turvaan mahdollisilta rosvoilta jotka tiesivät sen että Timantti oli edes löydetty! Tavallinen afrikkalainen, puhumattakaan eurooppalaisesta kaduntallaajasta, ei edes tiennyt että tuollainen aarre oli kaivettu maasta.

Afrikassa, brittien ja belgialaisten omistamalta timanttikaivokselta löydettiin maailman suurin timantti. Timantti haluttiin viedä Lontooseen kuninkaan tarkastettavaksi. Tätä varten varustettiin mm. juna, jossa oli iso joukko hampaisiin asti aseistettuja poliiseja, sekä timantin suojana vahvistettu rauta-arkku joka olisi kestänyt räjäytykset ja tulipalot (huom, timantti palaa erittäin helposti, koska se on pala hiiltä!)

Tosiasiassa eräs timantin kuljetuksesta vastuussa oleva brittiviranomainen kuljetti Timantin ensin taskussaan Belgiaan, johon Timantti myös jäi leikattavaksi maailman parhaimmalle leikkaajalle. Brittien tuleva pääministeri vaati että timantti täytyy ostaa belgialaisilta pois ja tuoda se "takaisin Britanniaan". Näin tehtiin. Belgialaisille maksettiin ja britit saivat timantin kokonaisuudessaan itselleen. Se lahjoitettiin kuningattarelle ja liitettiin kruunuun. Jälleen varustettiin juna ja suuret turvajärjestelyt. Mutta tosiasiallisesti leikatun timantin kuljetti kuningattarelle postilaitos kirjattuna kirjeenä kenenkään tietämättä. (voi olla virheitä, mutta en jaksa tarkistaa)

Mutta ajattelepa jos joku afrikkalainen olisi sen löytänyt. Hän olisi ruokkinut koko maanosan ja rakentanut kouluja ja sairaaloita. Nyt me kateellisina seurailisimme heidän menestystään. Mutta he onneksi olisivat niin jaloja, että lähettelisivät tänne meille rahaa ja tulisivat turvaamaan rauhaa, kun me täällä sotisimme toisiamme vastaan. Voisipa joku teknologiabussikin ajella Kainuun korvissa afrikkalaisten kustantamana. Mutta paha valkoinen ihminen pilasi kaiken.

Millä hän olisi ruokkinut? Ensinnäkin kyseistä timanttia ei saatu edes myytyä. Se oli myynnissä hetken ajan eteläafrikan pääkaupungin pankissa. Mutta kenelläkään ei ollut niin paljoa rahaa että olisi voinut sen ostaa. Siitä syystä se päätettiinkin viedä eurooppaan jotta sen olisi voinut myydä.

Ja vaikka timantti maksoikin pienen omaisuuden kun se ostettiin britannian kuninkaalle, kenelläkään afrikkalaisella ei olisi ollut varaa kaivaa timanttikaivosta ja se olisi jäänyt maan sisään.

Siitä meni kyllä rahaa eteläafrikalle, tai silloiselle transvaalille. Esimerkiksi timantin löytäjä sai löydöstään 10 000 punnan palkkion. Voit kuvitella millainen raha se on silloin ollut siellä päin maailmaa. Ja kun timantti kuljetettiin pois afrikasta, on sekin maksanut melkoisen omaisuuden, ja ne rahat ovat menneet afrikkalaisille. Montako kirkkoa tai sairaalaa niillä rahoilla on rakennettu? Sitä en tiedä.

Kommentoimasi viestihän oli selvästikin kieli poskessa kirjoitettu.

Ei noista tiedä, osa ihmisistä on niin yksinkertaisia että kirjoittavat tuollaisia ihan tosissaan.

- eri

Mutta ei heihin järkikään tehoa, joten parempi vain näyttää muille heidän typeryytensä ja nauraa heidän kustannuksellaan.

Vierailija
205/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos Afrikan tähteä pelinä avaa, niin siinähän on keskeistä timantit. Voi siis miettiä, että ketkä Afrikan tähden maailmassa niitä timantteja siellä kaivoksissa kaivoivat. Sitähän ei näytetä, mutta satavarmasti afrikkalaiset ihmiset, kenties jopa lapset. Voi myös miettiä että miksi pelaajilla on ikään kuin oikeus vain tulla ja viedä pois ne timantit ominaan.

Ei tarvitse sen syvemmin raapaista pelin maailmaa, kun alkaa näyttää jo ikävältä.

Aika monet pelit on sellaisia, ettei niiden maailma oikein analysoimalla mikään kiva ole. Se on pelien maailma.

Monopoliakin kun pelataan ja mietitään, että siinähän yritetään saada toinen konkurssiin, niin ei sekään mikään kiva peli ole. Raha vain määrää ja sitä vain haalitaan, muista viis.

Laivanupotuspelissä _ upotetaan laivoja _, kamalaa se on sekin.

Operaatiopelissä (en muista nimeä kunnolla) tehdään vähintään kyseenalaisia leikkauksia ja pingviinien jäävuoripelissä taas tulee mieleen heti ilmastokysymykset.

Vierailija
206/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.

Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...

Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?

Mutta Afrikan tähti -peli on tehty 1950-luvulla. Tuskin kukaan tänä päivänä julkaisisi ihan sellaista peliä. En edelleenkään ymmärrä, miksi 1950-luvun ajatusmaailmaa heijastelevasta lautapelistä pitää loukkaantua.

Koska 1950-luvun ajatusmailmaa heijasteleva peli opettaa lapsia 1950-luvun ajatustmailmasta, ilman että tietävät sen olevan 1950-luvun ajatusmaailma? Eikös lasten pelien pitäisi heijastaa 2020-luvun ajatusmaailma?

Aikuiset eivät osaa sisäistää tätä ongelmaa, koska he tunnistavat pelin heijastavan vanhaa aikaa. Lapsi ei sitä osaa tunnistaa.

No mitäs nämä heijastukset käytännössä ovat? Itse opin lapsena pelistä monia paikkojen nimiä, Afrikan muodon. Olin jo koulussa tapahtuneesta lähetystyöntekijöiden kertomuksista tietoinen, että Afrikassa asuu mustia ihmisiä, joten se ei yllättänyt.

Mitä ihmettä nämä 1950-luvun heijasteet ovat joita olen imenyt pelistä?

Pelilaudan kuvitus ruokkii haitalkisia stereotypioita jotka eivät ole totta eivätkä osa tätä päivää. Pelilaudassa afrikkalaiset kuvataan savimajoissa asuvaksi puolialastomaksi heimoksi joka vain tanssii ja paukuttelee rumpuja. Jos menet katsomaan Afrikkaa tosielämässä niin nykyään sielläkin on piikivenpiirtäjiä, kerrostaloja, teollisuutta, autoja, teknologiaa, tietotekniikkaa jne. aivan kuten muuallakin maailmassa.

Niin todellako kuvittelet, että afrikantähteä pelaavat ihmiset rakentavat koko kuvan Afrikasta yhden lautapelin perusteella? Luuletko tosiaan, että se on ainoa informaatio mitä he Afrikasta saavat. Tuo nyt on rasismia jos mikä. Telkkarista tulee kokoajan matkailudokumentteja, eläindokumentteja ja vaikka mitä, MUTTA ei vaikutusta ajatteluun, koska yksi lautapeli on saanut meidät ajatteleman, että afrikkalaiset asuvat savimajoissa?

Useat :in,isät myös lukevat netistä juttuja eikä ainoasta pelaa lautapeliä.

Tosin nyt Afrikan tähti kokee renessanssin. Aion itsekin ostaa uuden, koska vanha on puhkipelattu ja timanteissa on kaikenlaisia ovelia salamerkkejä. Minusta voi vielä kehittyä kauhea orjuuttaja ja nigerialainen mieheni joutuu alistumaan ja palvelemaan aamiaiset sänkyyn.

Ei sinusta orjuuttajaa tule, mutta lapsenne voi oivaltaa, että isänne on syntynyt viidakossa, elänyt alkuasukasheimossa ja alkanut käyttää vaatteita vasta Suomeen muuton jälkeen. Häntä voi vähän jännittää sukulaisilla vierailu, koska ne sukulaisethan elävät siellä viidakon keskellä ilman vaatteita, keihäitä ja kilpiä heiluttaen. Huumorilla miehesi varmaan asian kuittaa ja korjaa tiedon lapselle. Kuitenkin silti vähän turhaa opettaa tälläisiä ennakkoluuloja. Varsinkin koska peli on modernisoitu jättämällä pois kaikki nämä turhat vanhat stereotypiat.

Luonnollisestikin Afrikan tähti on ensisijainen ja ainoa lähde, mitä kautta lapsi saa tietoa isänsä suvusta. Koskaan ei rassukka ole nähnyt valokuvia tai puhunut skypessä sukulaisten kanssa, vasta sitten kun hän näkee pelilaudan ensimmäistä kertaa, tulee hän tietoiseksi mantereesta nimeltä Afrikka.

Äläs nyt, kyllä woke tietää asian paremmin kuin monikulttuuriperheet tai afrikkalaiset itse.

Näin on. Ilman wokea lapset altistuisivat ties mille hapatukselle eivätkä sitten äänestäisikään vihreitä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
207/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli mieleen kun isäukon kanssa pelailtiin afrikantähteä kymmeniä vuosia sitten. Siinä Kongon alapuolella on niitä neken kuvia keihäinen ja kilpineen, niin uteliaisuuttani kysyin "mitä noi on iskä"? Isäukko siihen totesi että ne on niitä alkuasukkaita, eli ne---tä. 

Vierailija
208/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Afrikan tähden turvaan vieminen on historiallinen tapahtuma, eikä se liity mitenkään siihen että se olisi viety turvaan afrikkalaisilta. Se vietiin turvaan mahdollisilta rosvoilta jotka tiesivät sen että Timantti oli edes löydetty! Tavallinen afrikkalainen, puhumattakaan eurooppalaisesta kaduntallaajasta, ei edes tiennyt että tuollainen aarre oli kaivettu maasta.

Afrikassa, brittien ja belgialaisten omistamalta timanttikaivokselta löydettiin maailman suurin timantti. Timantti haluttiin viedä Lontooseen kuninkaan tarkastettavaksi. Tätä varten varustettiin mm. juna, jossa oli iso joukko hampaisiin asti aseistettuja poliiseja, sekä timantin suojana vahvistettu rauta-arkku joka olisi kestänyt räjäytykset ja tulipalot (huom, timantti palaa erittäin helposti, koska se on pala hiiltä!)

Tosiasiassa eräs timantin kuljetuksesta vastuussa oleva brittiviranomainen kuljetti Timantin ensin taskussaan Belgiaan, johon Timantti myös jäi leikattavaksi maailman parhaimmalle leikkaajalle. Brittien tuleva pääministeri vaati että timantti täytyy ostaa belgialaisilta pois ja tuoda se "takaisin Britanniaan". Näin tehtiin. Belgialaisille maksettiin ja britit saivat timantin kokonaisuudessaan itselleen. Se lahjoitettiin kuningattarelle ja liitettiin kruunuun. Jälleen varustettiin juna ja suuret turvajärjestelyt. Mutta tosiasiallisesti leikatun timantin kuljetti kuningattarelle postilaitos kirjattuna kirjeenä kenenkään tietämättä. (voi olla virheitä, mutta en jaksa tarkistaa)

Mutta ajattelepa jos joku afrikkalainen olisi sen löytänyt. Hän olisi ruokkinut koko maanosan ja rakentanut kouluja ja sairaaloita. Nyt me kateellisina seurailisimme heidän menestystään. Mutta he onneksi olisivat niin jaloja, että lähettelisivät tänne meille rahaa ja tulisivat turvaamaan rauhaa, kun me täällä sotisimme toisiamme vastaan. Voisipa joku teknologiabussikin ajella Kainuun korvissa afrikkalaisten kustantamana. Mutta paha valkoinen ihminen pilasi kaiken.

Millä hän olisi ruokkinut? Ensinnäkin kyseistä timanttia ei saatu edes myytyä. Se oli myynnissä hetken ajan eteläafrikan pääkaupungin pankissa. Mutta kenelläkään ei ollut niin paljoa rahaa että olisi voinut sen ostaa. Siitä syystä se päätettiinkin viedä eurooppaan jotta sen olisi voinut myydä.

Ja vaikka timantti maksoikin pienen omaisuuden kun se ostettiin britannian kuninkaalle, kenelläkään afrikkalaisella ei olisi ollut varaa kaivaa timanttikaivosta ja se olisi jäänyt maan sisään.

Siitä meni kyllä rahaa eteläafrikalle, tai silloiselle transvaalille. Esimerkiksi timantin löytäjä sai löydöstään 10 000 punnan palkkion. Voit kuvitella millainen raha se on silloin ollut siellä päin maailmaa. Ja kun timantti kuljetettiin pois afrikasta, on sekin maksanut melkoisen omaisuuden, ja ne rahat ovat menneet afrikkalaisille. Montako kirkkoa tai sairaalaa niillä rahoilla on rakennettu? Sitä en tiedä.

Kommentoimasi viestihän oli selvästikin kieli poskessa kirjoitettu.

Ei noista tiedä, osa ihmisistä on niin yksinkertaisia että kirjoittavat tuollaisia ihan tosissaan.

- eri

Sinun "tietosi" on jo nähty moneen kertaan, mutta laitetaan nyt lisää tietoa kun et kerran usko.

Cullinan löydettiin 26. tammikuuta 1905 Pretorian lähellä olevasta timanttikaivoksesta Transvaalissa Etelä-Afrikassa. Timantin löysi Frederick G. S. Wells, joka sai löydöstään 10 000 dollarin bonuksen. Timantti nimettiin kaivoksen johtajan Thomas Cullinanin mukaan.

Cullinan oli aluksi näytteillä Johannesburgin Standard Bankissa. Vuonna 1907 se lähetettiin tavallisessa postissa Lontooseen ostettavaksi. Kun kukaan yksityinen ei ostanut sitä, Transvaalin (nyk. EteläAfrikka) hallitus osti sen kaivosyhtiöltä 150 000 punnan hintaan (nykyrahassa yli 18 miljoonaa puntaa). Samana vuonna Brittiläiseen imperiumiin kuuluneen Transvaalin hallitus antoi timantin Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Edvard VII:lle 66-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Lahjan tarkoituksena oli parantaa Britannian ja Etelä-Afrikan suhteita toisen buurisodan jäljiltä. Timantin luovutus kuninkaalle tapahtui 9. marraskuuta 1907.

Cullinan lohkaistiin vuonna 1908 yhdeksään suureen osaan sekä 96 pienempään osaan. Suurimmat osat nimettiin I:stä IX:ään. Kahdeksan kuukautta kestänyt leikkaus ja hionta teetettiin Amsterdamissa Joseph Asscherilla. Suurimmat osat Cullinan I ja Cullinan II luovutettiin virallisesti kuninkaalle 21. marraskuuta 1908, minkä jälkeen ne asetettiin julkisesti näytteille Lontoon Toweriin.

Muistin väärin että se olisi lähetetty Belgiaan, mutta se tuli sitä kautta Alankomaihin.

Hionnan suorittanut Joseph Asscher piti pienemmät kivet itsellään palkkiona. Edvard VII osti häneltä kivet VI–VIII. Etelä-Afrikan hallitus osti Asscherilta kaikki loputkin kivet ja lahjoitti ne kuningatar Marylle vuonna 1910. Cullinan III ja Cullinan IV sijoitettiin vuonna 1911 Maryn kruunuun. Muita kiviä käytetään kaulakoruissa ja rintakoruissa, ja ne ovat osa kuningatar Elisabet II:n yksityistä jalokivikokoelmaa.

Siinä on herralle tietoa. Kerro nyt missä olin väärässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
209/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.

Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...

Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?

Mutta Afrikan tähti -peli on tehty 1950-luvulla. Tuskin kukaan tänä päivänä julkaisisi ihan sellaista peliä. En edelleenkään ymmärrä, miksi 1950-luvun ajatusmaailmaa heijastelevasta lautapelistä pitää loukkaantua.

Koska 1950-luvun ajatusmailmaa heijasteleva peli opettaa lapsia 1950-luvun ajatustmailmasta, ilman että tietävät sen olevan 1950-luvun ajatusmaailma? Eikös lasten pelien pitäisi heijastaa 2020-luvun ajatusmaailma?

Aikuiset eivät osaa sisäistää tätä ongelmaa, koska he tunnistavat pelin heijastavan vanhaa aikaa. Lapsi ei sitä osaa tunnistaa.

No mitäs nämä heijastukset käytännössä ovat? Itse opin lapsena pelistä monia paikkojen nimiä, Afrikan muodon. Olin jo koulussa tapahtuneesta lähetystyöntekijöiden kertomuksista tietoinen, että Afrikassa asuu mustia ihmisiä, joten se ei yllättänyt.

Mitä ihmettä nämä 1950-luvun heijasteet ovat joita olen imenyt pelistä?

Pelilaudan kuvitus ruokkii haitalkisia stereotypioita jotka eivät ole totta eivätkä osa tätä päivää. Pelilaudassa afrikkalaiset kuvataan savimajoissa asuvaksi puolialastomaksi heimoksi joka vain tanssii ja paukuttelee rumpuja. Jos menet katsomaan Afrikkaa tosielämässä niin nykyään sielläkin on piikivenpiirtäjiä, kerrostaloja, teollisuutta, autoja, teknologiaa, tietotekniikkaa jne. aivan kuten muuallakin maailmassa.

Niin todellako kuvittelet, että afrikantähteä pelaavat ihmiset rakentavat koko kuvan Afrikasta yhden lautapelin perusteella? Luuletko tosiaan, että se on ainoa informaatio mitä he Afrikasta saavat. Tuo nyt on rasismia jos mikä. Telkkarista tulee kokoajan matkailudokumentteja, eläindokumentteja ja vaikka mitä, MUTTA ei vaikutusta ajatteluun, koska yksi lautapeli on saanut meidät ajatteleman, että afrikkalaiset asuvat savimajoissa?

Useat :in,isät myös lukevat netistä juttuja eikä ainoasta pelaa lautapeliä.

Tosin nyt Afrikan tähti kokee renessanssin. Aion itsekin ostaa uuden, koska vanha on puhkipelattu ja timanteissa on kaikenlaisia ovelia salamerkkejä. Minusta voi vielä kehittyä kauhea orjuuttaja ja nigerialainen mieheni joutuu alistumaan ja palvelemaan aamiaiset sänkyyn.

Ei sinusta orjuuttajaa tule, mutta lapsenne voi oivaltaa, että isänne on syntynyt viidakossa, elänyt alkuasukasheimossa ja alkanut käyttää vaatteita vasta Suomeen muuton jälkeen. Häntä voi vähän jännittää sukulaisilla vierailu, koska ne sukulaisethan elävät siellä viidakon keskellä ilman vaatteita, keihäitä ja kilpiä heiluttaen. Huumorilla miehesi varmaan asian kuittaa ja korjaa tiedon lapselle. Kuitenkin silti vähän turhaa opettaa tälläisiä ennakkoluuloja. Varsinkin koska peli on modernisoitu jättämällä pois kaikki nämä turhat vanhat stereotypiat.

Niinpä. Puoliksi afrikkalaiselle lapselle ainoa tietolähde maanosasta on lautapeli. Ei yhtään valokuvaa, ei kirjaa, netistä ei löydy mitään koko maanosasta ja isäkin onmykkä eikä osaa kertoa mitään.

Vierailija
210/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos Afrikan tähteä pelinä avaa, niin siinähän on keskeistä timantit. Voi siis miettiä, että ketkä Afrikan tähden maailmassa niitä timantteja siellä kaivoksissa kaivoivat. Sitähän ei näytetä, mutta satavarmasti afrikkalaiset ihmiset, kenties jopa lapset. Voi myös miettiä että miksi pelaajilla on ikään kuin oikeus vain tulla ja viedä pois ne timantit ominaan.

Ei tarvitse sen syvemmin raapaista pelin maailmaa, kun alkaa näyttää jo ikävältä.

Aika monet pelit on sellaisia, ettei niiden maailma oikein analysoimalla mikään kiva ole. Se on pelien maailma.

Monopoliakin kun pelataan ja mietitään, että siinähän yritetään saada toinen konkurssiin, niin ei sekään mikään kiva peli ole. Raha vain määrää ja sitä vain haalitaan, muista viis.

Laivanupotuspelissä _ upotetaan laivoja _, kamalaa se on sekin.

Operaatiopelissä (en muista nimeä kunnolla) tehdään vähintään kyseenalaisia leikkauksia ja pingviinien jäävuoripelissä taas tulee mieleen heti ilmastokysymykset.

Monopolin kehittäjä kertoi joskus tehneensä pelistä tahalleen anti-kapitalistisen jotta ihmiset oppisivat pelistä sen miksi monopolit ovat väärin. Siksi pelaajille tulee pelistä paha mieli koska se on pelin tarkoitus. Toisin sanoen pelin voidaan katsoa olevan sisialistista- eli kommunistista talousmallia ihaileva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
211/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähetystyöntekijät kotiin Afrikasta. Eivät kunnioita paikallisten uskontoja eikä tapoja.

Vierailija
212/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Afrikan tähden turvaan vieminen on historiallinen tapahtuma, eikä se liity mitenkään siihen että se olisi viety turvaan afrikkalaisilta. Se vietiin turvaan mahdollisilta rosvoilta jotka tiesivät sen että Timantti oli edes löydetty! Tavallinen afrikkalainen, puhumattakaan eurooppalaisesta kaduntallaajasta, ei edes tiennyt että tuollainen aarre oli kaivettu maasta.

Afrikassa, brittien ja belgialaisten omistamalta timanttikaivokselta löydettiin maailman suurin timantti. Timantti haluttiin viedä Lontooseen kuninkaan tarkastettavaksi. Tätä varten varustettiin mm. juna, jossa oli iso joukko hampaisiin asti aseistettuja poliiseja, sekä timantin suojana vahvistettu rauta-arkku joka olisi kestänyt räjäytykset ja tulipalot (huom, timantti palaa erittäin helposti, koska se on pala hiiltä!)

Tosiasiassa eräs timantin kuljetuksesta vastuussa oleva brittiviranomainen kuljetti Timantin ensin taskussaan Belgiaan, johon Timantti myös jäi leikattavaksi maailman parhaimmalle leikkaajalle. Brittien tuleva pääministeri vaati että timantti täytyy ostaa belgialaisilta pois ja tuoda se "takaisin Britanniaan". Näin tehtiin. Belgialaisille maksettiin ja britit saivat timantin kokonaisuudessaan itselleen. Se lahjoitettiin kuningattarelle ja liitettiin kruunuun. Jälleen varustettiin juna ja suuret turvajärjestelyt. Mutta tosiasiallisesti leikatun timantin kuljetti kuningattarelle postilaitos kirjattuna kirjeenä kenenkään tietämättä. (voi olla virheitä, mutta en jaksa tarkistaa)

Mutta ajattelepa jos joku afrikkalainen olisi sen löytänyt. Hän olisi ruokkinut koko maanosan ja rakentanut kouluja ja sairaaloita. Nyt me kateellisina seurailisimme heidän menestystään. Mutta he onneksi olisivat niin jaloja, että lähettelisivät tänne meille rahaa ja tulisivat turvaamaan rauhaa, kun me täällä sotisimme toisiamme vastaan. Voisipa joku teknologiabussikin ajella Kainuun korvissa afrikkalaisten kustantamana. Mutta paha valkoinen ihminen pilasi kaiken.

Millä hän olisi ruokkinut? Ensinnäkin kyseistä timanttia ei saatu edes myytyä. Se oli myynnissä hetken ajan eteläafrikan pääkaupungin pankissa. Mutta kenelläkään ei ollut niin paljoa rahaa että olisi voinut sen ostaa. Siitä syystä se päätettiinkin viedä eurooppaan jotta sen olisi voinut myydä.

Ja vaikka timantti maksoikin pienen omaisuuden kun se ostettiin britannian kuninkaalle, kenelläkään afrikkalaisella ei olisi ollut varaa kaivaa timanttikaivosta ja se olisi jäänyt maan sisään.

Siitä meni kyllä rahaa eteläafrikalle, tai silloiselle transvaalille. Esimerkiksi timantin löytäjä sai löydöstään 10 000 punnan palkkion. Voit kuvitella millainen raha se on silloin ollut siellä päin maailmaa. Ja kun timantti kuljetettiin pois afrikasta, on sekin maksanut melkoisen omaisuuden, ja ne rahat ovat menneet afrikkalaisille. Montako kirkkoa tai sairaalaa niillä rahoilla on rakennettu? Sitä en tiedä.

Tuo kommentti johon vastasit, oli todella koominen. Juu, ne Afrikan rikkaat ovatkin niin avokätisesti jakaneet kaiken omaisuutensa muille, yksikään diktaattori ei ole siellä koskaan vaikkapa jemmannut miljoonia kehitysapua henkilökohtaiselle tililleen Sveitsiin. 

Ja Euroopan ja Pohjois-Amerikan vaurastuminen ensimmäisinä maailmassa johtui tieteellisestä vallankumouksesta, joka mahdollisti teollisen vallankumouksen. Teollinen vallankumous moninkertaisti kansantulon per capita niissä maissa joissa se toteutui. Afrikassa ei tiede, teknologia eikä teollisuus kehittynyt, siksi jäivät köyhiksi. Kyse on ihan kulttuurin vaikutuksesta, sillä ei ole mitään kolonialismin kanssa tekemistä. Tämä on ihan peruskauraa jokaiselle joka on yhtään opiskellut kunnolla yhteiskuntatieteitä, sisältäen taloushistoriaa.

Voi hyvä luoja! Osaatko sinä edes lukea ketjussa edelläolleita viestejä, vai laitatko ihan tuosta vaan höpinää?

Sinä puhut afrikan diktaattoreista, vaikka afrikan tähden löytöaikaan, siellä ei ollut diktaattoreja vallassa. Olette te aivan uskomattomia puupäitä!

Jos te tosiaan haluatte väittää olevanne oikeassa. Seuraavan kerran pelkkien mielipiteiden sijasta, tuokaa oikeaa tietoa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
213/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en tiedä naisen osoitetta, mutta lähetin hänelle postissa Afrikan tähden yliopistolle niin että opisto voi lahjoittaa sen eteenpäin tälle vaihto-oppilaalle. Näyttävästi häntä vain harmittaa ettei omistanut peliä lapsena ja päässyt pelaamaan sitä vanhempiensa kanssa.

Vierailija
214/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Afrikan tähden turvaan vieminen on historiallinen tapahtuma, eikä se liity mitenkään siihen että se olisi viety turvaan afrikkalaisilta. Se vietiin turvaan mahdollisilta rosvoilta jotka tiesivät sen että Timantti oli edes löydetty! Tavallinen afrikkalainen, puhumattakaan eurooppalaisesta kaduntallaajasta, ei edes tiennyt että tuollainen aarre oli kaivettu maasta.

Afrikassa, brittien ja belgialaisten omistamalta timanttikaivokselta löydettiin maailman suurin timantti. Timantti haluttiin viedä Lontooseen kuninkaan tarkastettavaksi. Tätä varten varustettiin mm. juna, jossa oli iso joukko hampaisiin asti aseistettuja poliiseja, sekä timantin suojana vahvistettu rauta-arkku joka olisi kestänyt räjäytykset ja tulipalot (huom, timantti palaa erittäin helposti, koska se on pala hiiltä!)

Tosiasiassa eräs timantin kuljetuksesta vastuussa oleva brittiviranomainen kuljetti Timantin ensin taskussaan Belgiaan, johon Timantti myös jäi leikattavaksi maailman parhaimmalle leikkaajalle. Brittien tuleva pääministeri vaati että timantti täytyy ostaa belgialaisilta pois ja tuoda se "takaisin Britanniaan". Näin tehtiin. Belgialaisille maksettiin ja britit saivat timantin kokonaisuudessaan itselleen. Se lahjoitettiin kuningattarelle ja liitettiin kruunuun. Jälleen varustettiin juna ja suuret turvajärjestelyt. Mutta tosiasiallisesti leikatun timantin kuljetti kuningattarelle postilaitos kirjattuna kirjeenä kenenkään tietämättä. (voi olla virheitä, mutta en jaksa tarkistaa)

Mutta ajattelepa jos joku afrikkalainen olisi sen löytänyt. Hän olisi ruokkinut koko maanosan ja rakentanut kouluja ja sairaaloita. Nyt me kateellisina seurailisimme heidän menestystään. Mutta he onneksi olisivat niin jaloja, että lähettelisivät tänne meille rahaa ja tulisivat turvaamaan rauhaa, kun me täällä sotisimme toisiamme vastaan. Voisipa joku teknologiabussikin ajella Kainuun korvissa afrikkalaisten kustantamana. Mutta paha valkoinen ihminen pilasi kaiken.

Millä hän olisi ruokkinut? Ensinnäkin kyseistä timanttia ei saatu edes myytyä. Se oli myynnissä hetken ajan eteläafrikan pääkaupungin pankissa. Mutta kenelläkään ei ollut niin paljoa rahaa että olisi voinut sen ostaa. Siitä syystä se päätettiinkin viedä eurooppaan jotta sen olisi voinut myydä.

Ja vaikka timantti maksoikin pienen omaisuuden kun se ostettiin britannian kuninkaalle, kenelläkään afrikkalaisella ei olisi ollut varaa kaivaa timanttikaivosta ja se olisi jäänyt maan sisään.

Siitä meni kyllä rahaa eteläafrikalle, tai silloiselle transvaalille. Esimerkiksi timantin löytäjä sai löydöstään 10 000 punnan palkkion. Voit kuvitella millainen raha se on silloin ollut siellä päin maailmaa. Ja kun timantti kuljetettiin pois afrikasta, on sekin maksanut melkoisen omaisuuden, ja ne rahat ovat menneet afrikkalaisille. Montako kirkkoa tai sairaalaa niillä rahoilla on rakennettu? Sitä en tiedä.

Kommentoimasi viestihän oli selvästikin kieli poskessa kirjoitettu.

Ei noista tiedä, osa ihmisistä on niin yksinkertaisia että kirjoittavat tuollaisia ihan tosissaan.

- eri

Sinun "tietosi" on jo nähty moneen kertaan, mutta laitetaan nyt lisää tietoa kun et kerran usko.

Cullinan löydettiin 26. tammikuuta 1905 Pretorian lähellä olevasta timanttikaivoksesta Transvaalissa Etelä-Afrikassa. Timantin löysi Frederick G. S. Wells, joka sai löydöstään 10 000 dollarin bonuksen. Timantti nimettiin kaivoksen johtajan Thomas Cullinanin mukaan.

Cullinan oli aluksi näytteillä Johannesburgin Standard Bankissa. Vuonna 1907 se lähetettiin tavallisessa postissa Lontooseen ostettavaksi. Kun kukaan yksityinen ei ostanut sitä, Transvaalin (nyk. EteläAfrikka) hallitus osti sen kaivosyhtiöltä 150 000 punnan hintaan (nykyrahassa yli 18 miljoonaa puntaa). Samana vuonna Brittiläiseen imperiumiin kuuluneen Transvaalin hallitus antoi timantin Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Edvard VII:lle 66-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Lahjan tarkoituksena oli parantaa Britannian ja Etelä-Afrikan suhteita toisen buurisodan jäljiltä. Timantin luovutus kuninkaalle tapahtui 9. marraskuuta 1907.

Cullinan lohkaistiin vuonna 1908 yhdeksään suureen osaan sekä 96 pienempään osaan. Suurimmat osat nimettiin I:stä IX:ään. Kahdeksan kuukautta kestänyt leikkaus ja hionta teetettiin Amsterdamissa Joseph Asscherilla. Suurimmat osat Cullinan I ja Cullinan II luovutettiin virallisesti kuninkaalle 21. marraskuuta 1908, minkä jälkeen ne asetettiin julkisesti näytteille Lontoon Toweriin.

Muistin väärin että se olisi lähetetty Belgiaan, mutta se tuli sitä kautta Alankomaihin.

Hionnan suorittanut Joseph Asscher piti pienemmät kivet itsellään palkkiona. Edvard VII osti häneltä kivet VI–VIII. Etelä-Afrikan hallitus osti Asscherilta kaikki loputkin kivet ja lahjoitti ne kuningatar Marylle vuonna 1910. Cullinan III ja Cullinan IV sijoitettiin vuonna 1911 Maryn kruunuun. Muita kiviä käytetään kaulakoruissa ja rintakoruissa, ja ne ovat osa kuningatar Elisabet II:n yksityistä jalokivikokoelmaa.

Siinä on herralle tietoa. Kerro nyt missä olin väärässä.

En minä sinulle vastannut vaan nauroin tälle kommentille ketjussa, että tästä ei tiennyt oliko tämä tosissaan vai ei:

"Mutta ajattelepa jos joku afrikkalainen olisi sen löytänyt. Hän olisi ruokkinut koko maanosan ja rakentanut kouluja ja sairaaloita. Nyt me kateellisina seurailisimme heidän menestystään. Mutta he onneksi olisivat niin jaloja, että lähettelisivät tänne meille rahaa ja tulisivat turvaamaan rauhaa, kun me täällä sotisimme toisiamme vastaan. Voisipa joku teknologiabussikin ajella Kainuun korvissa afrikkalaisten kustantamana. Mutta paha valkoinen ihminen pilasi kaiken."

Sinun tietosi olivat oikein kiinnostavia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
215/815 |

Mahtaa wokepuupäitä hävettää kun timantin etsinnässä ei ollutkaan mustaihoisia riistettyjä, vaan ihan ehta valkoihoinen.

Vierailija
216/815 |

Anteeksi annettu, jatketaan keskustelua asialinjalla. :)

Vierailija
217/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.

Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...

Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?

Mutta Afrikan tähti -peli on tehty 1950-luvulla. Tuskin kukaan tänä päivänä julkaisisi ihan sellaista peliä. En edelleenkään ymmärrä, miksi 1950-luvun ajatusmaailmaa heijastelevasta lautapelistä pitää loukkaantua.

Koska 1950-luvun ajatusmailmaa heijasteleva peli opettaa lapsia 1950-luvun ajatustmailmasta, ilman että tietävät sen olevan 1950-luvun ajatusmaailma? Eikös lasten pelien pitäisi heijastaa 2020-luvun ajatusmaailma?

Aikuiset eivät osaa sisäistää tätä ongelmaa, koska he tunnistavat pelin heijastavan vanhaa aikaa. Lapsi ei sitä osaa tunnistaa.

Aikuiset, tai oikeammin woke aikuiset tuntuvat pitävän lapsia tyhminä ja yksinkertaisina otuksina, joiden maailmankuva muodostuu pelkästään lautapelien kautta. Kun minä lapsena pelasin Afrikan tähteä, katsoin samanaikaisesti Avara luontoa ja muita dokumentteja koskien Afrikkaa ja Afrikan luontoa. Kotikaupungissani ja mummolassa näkyi koko ajan enemmän ja enemmän tummahipiäisiä ihmisiä, tutustuin eri kulttuureihin koulun opetuksen kautta ja oppilaiden, sisarusteni ja aikuisten kautta. Ei lapset elä missään umpiossa, missä elämä on yhtä kuin afrikan tähti peli. Lapsille lautapeli on lautapeli ja tosiasiat opitaan kaikkialta muualta, koulutuksen ja ihmiskontaktien kautta. Mitähän tämä koko jupakka mahtaa lapsille opettaa ylipäätänsä Afrikasta ja siitä, mistä asioista uskaltaa olla innostunut ja kiinnostunut? Tämän koko woke-mädtyksen seurauksena lapset oppivat vain pelkäämään maalittamista, jolloin aito kiinnostus eri kulttuureja kohtaan häviää. Ja pelko tulee aiheuttamaan vihaa. Onko kukaan wokettaja miettinyt asioita oikeasti pidemmällä tähtäimellä? Luulevatko, että lapsista suostui kasvamaan olemassa oloaan lähtökohtaisesti anteeksi pyyteleviä kansalaisia, jotka purematta nielevät sen, että rasismi valkoihoisia vastaan on hyväksyttävää ja oikein? Sillä sitähän tuo on, vihan lietsontaa ja rasismia.

Vierailija
218/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Afrikan tähden turvaan vieminen on historiallinen tapahtuma, eikä se liity mitenkään siihen että se olisi viety turvaan afrikkalaisilta. Se vietiin turvaan mahdollisilta rosvoilta jotka tiesivät sen että Timantti oli edes löydetty! Tavallinen afrikkalainen, puhumattakaan eurooppalaisesta kaduntallaajasta, ei edes tiennyt että tuollainen aarre oli kaivettu maasta.

Afrikassa, brittien ja belgialaisten omistamalta timanttikaivokselta löydettiin maailman suurin timantti. Timantti haluttiin viedä Lontooseen kuninkaan tarkastettavaksi. Tätä varten varustettiin mm. juna, jossa oli iso joukko hampaisiin asti aseistettuja poliiseja, sekä timantin suojana vahvistettu rauta-arkku joka olisi kestänyt räjäytykset ja tulipalot (huom, timantti palaa erittäin helposti, koska se on pala hiiltä!)

Tosiasiassa eräs timantin kuljetuksesta vastuussa oleva brittiviranomainen kuljetti Timantin ensin taskussaan Belgiaan, johon Timantti myös jäi leikattavaksi maailman parhaimmalle leikkaajalle. Brittien tuleva pääministeri vaati että timantti täytyy ostaa belgialaisilta pois ja tuoda se "takaisin Britanniaan". Näin tehtiin. Belgialaisille maksettiin ja britit saivat timantin kokonaisuudessaan itselleen. Se lahjoitettiin kuningattarelle ja liitettiin kruunuun. Jälleen varustettiin juna ja suuret turvajärjestelyt. Mutta tosiasiallisesti leikatun timantin kuljetti kuningattarelle postilaitos kirjattuna kirjeenä kenenkään tietämättä. (voi olla virheitä, mutta en jaksa tarkistaa)

Mutta ajattelepa jos joku afrikkalainen olisi sen löytänyt. Hän olisi ruokkinut koko maanosan ja rakentanut kouluja ja sairaaloita. Nyt me kateellisina seurailisimme heidän menestystään. Mutta he onneksi olisivat niin jaloja, että lähettelisivät tänne meille rahaa ja tulisivat turvaamaan rauhaa, kun me täällä sotisimme toisiamme vastaan. Voisipa joku teknologiabussikin ajella Kainuun korvissa afrikkalaisten kustantamana. Mutta paha valkoinen ihminen pilasi kaiken.

Millä hän olisi ruokkinut? Ensinnäkin kyseistä timanttia ei saatu edes myytyä. Se oli myynnissä hetken ajan eteläafrikan pääkaupungin pankissa. Mutta kenelläkään ei ollut niin paljoa rahaa että olisi voinut sen ostaa. Siitä syystä se päätettiinkin viedä eurooppaan jotta sen olisi voinut myydä.

Ja vaikka timantti maksoikin pienen omaisuuden kun se ostettiin britannian kuninkaalle, kenelläkään afrikkalaisella ei olisi ollut varaa kaivaa timanttikaivosta ja se olisi jäänyt maan sisään.

Siitä meni kyllä rahaa eteläafrikalle, tai silloiselle transvaalille. Esimerkiksi timantin löytäjä sai löydöstään 10 000 punnan palkkion. Voit kuvitella millainen raha se on silloin ollut siellä päin maailmaa. Ja kun timantti kuljetettiin pois afrikasta, on sekin maksanut melkoisen omaisuuden, ja ne rahat ovat menneet afrikkalaisille. Montako kirkkoa tai sairaalaa niillä rahoilla on rakennettu? Sitä en tiedä.

Tuo kommentti johon vastasit, oli todella koominen. Juu, ne Afrikan rikkaat ovatkin niin avokätisesti jakaneet kaiken omaisuutensa muille, yksikään diktaattori ei ole siellä koskaan vaikkapa jemmannut miljoonia kehitysapua henkilökohtaiselle tililleen Sveitsiin. 

Ja Euroopan ja Pohjois-Amerikan vaurastuminen ensimmäisinä maailmassa johtui tieteellisestä vallankumouksesta, joka mahdollisti teollisen vallankumouksen. Teollinen vallankumous moninkertaisti kansantulon per capita niissä maissa joissa se toteutui. Afrikassa ei tiede, teknologia eikä teollisuus kehittynyt, siksi jäivät köyhiksi. Kyse on ihan kulttuurin vaikutuksesta, sillä ei ole mitään kolonialismin kanssa tekemistä. Tämä on ihan peruskauraa jokaiselle joka on yhtään opiskellut kunnolla yhteiskuntatieteitä, sisältäen taloushistoriaa.

Voi hyvä luoja! Osaatko sinä edes lukea ketjussa edelläolleita viestejä, vai laitatko ihan tuosta vaan höpinää?

Sinä puhut afrikan diktaattoreista, vaikka afrikan tähden löytöaikaan, siellä ei ollut diktaattoreja vallassa. Olette te aivan uskomattomia puupäitä!

Jos te tosiaan haluatte väittää olevanne oikeassa. Seuraavan kerran pelkkien mielipiteiden sijasta, tuokaa oikeaa tietoa!

Aa, että ne aikaisempien vuosisatojen afrikkalaiset olivat kaikki kilttejä hyväntekijöitä? Siellähän ei koskaan historian aikana ole ollut yhtään kunkkua ennen kolonisaatiota vaan kaikki elivät tasa-arvoisessa utopiassa, jakoivat luonnon antimet rauhanomaisesti ja leikkivät ja lauloivat? Kukaan ei orjuuttanut tai riistänyt ketään?

Vierailija
219/815 |

Niin, sehän tässä "kohussa" kaikkein pahinta on, että tälle nauravat vain kaikki, varsinkin kun kaikki väitteet menivät täysin pieleen. Nauru on usein pahin loukkaus.

Vierailija
220/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Törmäsin blogiin nimeltä Professorin ajatuksia, blogisti kirjoittaa tämän hetkisestä kohusta näin:

Professorin ajatuksia kirjoitti:

Eilinen uutinen oli mielenkiintoinen tapaus. Siis se, kun tummaihoinen saksalainen maantiedon opiskelijatyttö raivostui nähdessään tovereidensa leikkivän jossain opiskelijariennossa Afrikan tähti-pelin rosvoja.

Tästä suomalainen rasismitutkija Anna Rastas (stalkomm) loihe lausumaan, että "tämä tapaus ja opiskelijoiden toiminta Helsingin yliopistossa ihmetyttää ja huolestuttaa. Ikään kuin he olisivat täysin tietämättömiä näistä keskusteluista. Paitsi opiskelijajärjestöjen, myös yliopiston pitäisi, johtoa myöten, pohtia miten tällaiset tapaukset vältetään jatkossa".

Ja tottahan maantieteen opiskelijat ottivat ja pyysivät anteeksi. Ja koko yliopiston ylioppilaskunta aneli armahdusta siitä, ettei sen toiminta ole ollut tarpeeksi antirasistista.

Vielä omituisemmaksi tarina muuttui, kun Iltalehden alkuperäisen jutun jälkeen opiskelijat olivat keskustelleet sosiaalisessa mediassa siitä, ettei saksalainen vaihto-oppilas ollut itse edes paikalla tapahtumassa, eikä kuva ollut hänen ottamansa, eivätkä opiskelijat esiintyneet orjina ja orjanomistajina tapahtumassa.

Kaiken kukkuraksi ja huipennukseksi saksanafrikkalainen keksi ehdottaa suomalaisille, että Afrikan tähden valmistaminen, myynti ja pelaaminen pitäisi lopettaa. Näin voisimme osoittaa, miten suuri asia rasismi on Suomessakin. Valkoinen etuoikeus tulee pienistä asioista, kuten peleistä, elokuvista, kirjoista ja kartoista.

Koko tarina kuulostaa Keijo Kaarisateen kehittelemältä, elleivät IL:n jutut olisi toimittajan kirjoittamia. Ja ellei kyseinen toimittaja olisi jo ennen tätä kirjoittanut suurta määrää juttuja samaan lehteen.

Niinpä vaihtoehdoksi jää vain se, että elämme jonkinlaisessa absurdistanissa. Siis syvällä jonkinlaisessa oudossa maailmassa, jossa suuri on muuttunut pieneksi, uteliaisuus uskonkappaleeksi, hyödyllinen hyödyttömäksi, tyhmät viisaiksi ja viisaat idiooteiksi.

Ellei sitten joku suomalainen voukki tai känseli ole käynyt kuiskuttamassa saksanafrikkalaisen korviin omaa omituista harhauntaan, jota tämä hyväuskoisena toisteli toimittajalle ymmärtämättä puheensa herättävän tavallisten suomalaisten parissa ikäviä tunteita häntä ja hänen kaltaisiaan kohtaan. Mutta jotka - hänen onnekseen - eivät tässä suomalaisessa yhteiskunnassa regoi siten kuin on totuttu näkemään hänen omassa viiteryhmässään.

https://professorinajatuksia.blogspot.com/2021/10/musta-germaanitytto-j…

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme yksi