Yritän ymmärtää, miksi Afrikan Tähti on rasistinen.
En halua nyt kuulla mitään turhaa, ulkomaalaisvastaista ruikutusta, mutta en myöskään haukkuja siitä, että miten en muka tajua pelin rasistisuutta. En vielä tajua sitä, mutta yritän parhaillaan oppia ymmärtämään.
Tähän mennessä olen havainnut, että pelissä käytetään siirtomaa-aikaisia paikannimiä, ja pelin idea on viedä Afrikan Tähti "turvaan", eli pois afrikkalaisen väestön hallinnasta. Ymmärrän, että nämä ovat aika ikäviä taustatekijöitä, vaikken olekaan täysin varma siitä, onko näistä kumpikaan rasismia.
Siirtomaa-aikaisten paikannimien käyttö voi toisaalta kieliä piittaamattomuudesta maiden itsenäistymistä kohtaan, mutta toisaalta se voi myös olla vain kuvaus historiasta ja siitä, millainen maailma oli siirtomaa-aikana.
Myös Afrikan Tähden "turvaan" vieminen voi kuvata ennakkoasennetta siitä, että afrikkalaiset eivät ole "turvallisia" omistajia arvokkaalle omaisuudelle, mutta toisaalta en tiedä timantin taustoja tässä pelissä. Onko timantti jo louhittu ja hiottu, ja afrikkalaisen omistama? Vai onko timantti vielä piilossa jossain kaivoksessa, ja minun tehtäväni on louhia se esiin hiottavaksi ja myytäväksi? Olenko minä kuriiri, jonka työ on löytää varastettu timantti ja toimittaa se lainmukaiselle omistajalleen? Vai olenko minä pahis rosvo, joka ahneuksissaan varastaa timantin ja haluaa viedä saaliinsa "turvaan" kunniallisilta kansalaisilta ennen kuin he käräyttävät minut?
Entä onko pelissä jotain muuta rasistista sisältöä?
Toivon, että ketjua ei poisteta, koska yritys ymmärtää toisia on antirasistisista teoista suurin.
Kommentit (815)
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.
Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.
Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...
Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?
Anteeksi nyt vaan, mutta ei tuo keksimäsi peli muistuta millään tavalla Afrikan tähteä. Afrikan tähdessä ei ryöstetä ketään orjiksi, eikä siinä kukaan eikä minkään värinen seiso missään pölhön näköisenä.
Tai ajattele, jos joku tekisi jotain niin järkyttävää kuin julkaisisi nuortenkirjan ja tekisi siitä vielä elokuvan, joka kertoisi tytöstä, joka asuu luonnonkatastrofien hävittämässä maailmassa diktatuurissa. Nälkäpeli on vuosittainen tapahtuma, jossa jokaiselta kahdeltatoista vyöhykkeeltä valitaan tyttö ja poika taistelemaan henkensä edestä kuolemaan asti.
Kaikki nuoret, jotka kirjan sattuisivat lukemaan tai elokuvan katsomaan, uskoisivat tällaisen maailman olevan totta ja tarvitsisivat kriisiapua.
Ai hitto, sellainen on jo tehty ... Äkkiä poistoon!
Vierailija kirjoitti:
Mutta ajattelepa jos joku afrikkalainen olisi sen löytänyt. Hän olisi ruokkinut koko maanosan ja rakentanut kouluja ja sairaaloita. Nyt me kateellisina seurailisimme heidän menestystään. Mutta he onneksi olisivat niin jaloja, että lähettelisivät tänne meille rahaa ja tulisivat turvaamaan rauhaa, kun me täällä sotisimme toisiamme vastaan. Voisipa joku teknologiabussikin ajella Kainuun korvissa afrikkalaisten kustantamana. Mutta paha valkoinen ihminen pilasi kaiken.
Yllä olevan kirjoittanut ilmoittautuu. Ihan hupimielessä kommentoin tajuamatta, että joku ottaisi tekstini todesta.
Lisätään nyt asiaakin sen verran, että suurin osa suomalaisista on köyhän savupirttikansan jälkeläisiä. Vielä sata vuotta sitten Suomessa oli nälkää ja kurjuutta, kansa kahtia jakautunut jne. Kovalla työllä siitä on noustu, makseltu valtavat sotavelat, asutettu evakot jne. Saa ottaa mallia siellä, missä nyt on tilanne huono. Ei täällä edelleenkään mikään ole olemassa ilman kovaa työntekoa. Itse asiassa velaksi jo eletään. Missään tapauksessa suomalaiset eivät ole velkaa millekään Afrikan maalle yhtään mistään. Niin paljon on sinnekin annettu tukea ja sieltä otettu vastaan väkeä.
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Mahdatko tietää miten Venäjällä opetetaan venäläislapsille Suomen lähihistoriaa?

Sinä et kyllä selvästikään ole peliä pelannut. Pelissä ei ole orjia, siinä kuljetellaan kilpaa timanttia Afrikan sisällä ja rosvokin on valkoinen. Pelaajan rotua ei ole määritelty mitenkään. Missä kolonialismi siinä pelissä näkyy kun sitä ei missään mainita?
Miten tuo sinun kirjoituksesi siis liittyy Afrikan tähteen pelinä? En ymmärrä
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihmisillä ole nykyään parempaa tekemistä kuin pahoittaa mielensä peleistä?
Huvittavampaa on se, kuinka monet pahoittavat mielensä tällaisista keskusteluista. Kyllä, ylilyöntejäkin tulee, mutta minusta historian pöyhiminen ja asenteiden tarkistaminen on ihan tervetullutta. Onhan tuo peli vähän outo, tuntui omituiselta jo lapsuudessani 90-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Tuota, tunnetko montakin afrikkalaista, jotka kokevat Afrikan tarkoittavan "synkkää sukuhistoriaa" ja "ryövättyä maata"? Kyllähän Afrikan manner on hitosti paljon muutakin kuin tuota! Aika toksista määritellä toisen kokemus toisen puolesta.

Höpöhöpö. Mieheni muistelee lapsuuttaan Nigeriassa hyvillä mielin. Oli paljon leikkikavereita ja tekemistä. Pienet ilot olivat suuria. Esimerkiksi kerran oli joku valkoinen mies ajanut autolla ohi ja vilkuttanut, mikä oli herättänyt valtavan innostuksen. Se mitä tapahtui oman asuinalueen ulkopuolella, oli todella kaukaista. Nyt hän kyllä kiroaa maan nykyjohtoa ja puhuu politiikkaa kaiket illat (jos vähän liioitellaan) maanmiestensä kanssa, mutta yhtä vähän he muistelevat vanhoja aikoja kuin me jotain Paasikiven-Kekkosen-Koiviston aikaa.
En koko ketjua jaksanut kahlata läpi, alkoi tökkiä siinä vaiheessa kun vedettiin kortti että peli opettaa lapsille väärin.
Tässä on nyt pelin puolustajilta ja haukkujilta unohtunut suuressa kiihkossa, että kyse on vuosikymmeniä vanhasta lautapelistä, viihteellisestä elementistä. EI opetusvälineestä.
Kohun aloittaja ei ensinnäkään ole peliin tutustunut, tai hänelle on pelin kulku selitetty väärin. Toisekseen, pelin julkaisija on jo ennen tätä kohua julkaissut päivitetyn version, ja suunnitellut lisäävänsä alkuperäiseen malliin infolapun pelin iästä ja taustoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Afrikan tähden turvaan vieminen on historiallinen tapahtuma, eikä se liity mitenkään siihen että se olisi viety turvaan afrikkalaisilta. Se vietiin turvaan mahdollisilta rosvoilta jotka tiesivät sen että Timantti oli edes löydetty! Tavallinen afrikkalainen, puhumattakaan eurooppalaisesta kaduntallaajasta, ei edes tiennyt että tuollainen aarre oli kaivettu maasta.
Afrikassa, brittien ja belgialaisten omistamalta timanttikaivokselta löydettiin maailman suurin timantti. Timantti haluttiin viedä Lontooseen kuninkaan tarkastettavaksi. Tätä varten varustettiin mm. juna, jossa oli iso joukko hampaisiin asti aseistettuja poliiseja, sekä timantin suojana vahvistettu rauta-arkku joka olisi kestänyt räjäytykset ja tulipalot (huom, timantti palaa erittäin helposti, koska se on pala hiiltä!)
Tosiasiassa eräs timantin kuljetuksesta vastuussa oleva brittiviranomainen kuljetti Timantin ensin taskussaan Belgiaan, johon Timantti myös jäi leikattavaksi maailman parhaimmalle leikkaajalle. Brittien tuleva pääministeri vaati että timantti täytyy ostaa belgialaisilta pois ja tuoda se "takaisin Britanniaan". Näin tehtiin. Belgialaisille maksettiin ja britit saivat timantin kokonaisuudessaan itselleen. Se lahjoitettiin kuningattarelle ja liitettiin kruunuun. Jälleen varustettiin juna ja suuret turvajärjestelyt. Mutta tosiasiallisesti leikatun timantin kuljetti kuningattarelle postilaitos kirjattuna kirjeenä kenenkään tietämättä. (voi olla virheitä, mutta en jaksa tarkistaa)
Mutta ajattelepa jos joku afrikkalainen olisi sen löytänyt. Hän olisi ruokkinut koko maanosan ja rakentanut kouluja ja sairaaloita. Nyt me kateellisina seurailisimme heidän menestystään. Mutta he onneksi olisivat niin jaloja, että lähettelisivät tänne meille rahaa ja tulisivat turvaamaan rauhaa, kun me täällä sotisimme toisiamme vastaan. Voisipa joku teknologiabussikin ajella Kainuun korvissa afrikkalaisten kustantamana. Mutta paha valkoinen ihminen pilasi kaiken.
Millä hän olisi ruokkinut? Ensinnäkin kyseistä timanttia ei saatu edes myytyä. Se oli myynnissä hetken ajan eteläafrikan pääkaupungin pankissa. Mutta kenelläkään ei ollut niin paljoa rahaa että olisi voinut sen ostaa. Siitä syystä se päätettiinkin viedä eurooppaan jotta sen olisi voinut myydä.
Ja vaikka timantti maksoikin pienen omaisuuden kun se ostettiin britannian kuninkaalle, kenelläkään afrikkalaisella ei olisi ollut varaa kaivaa timanttikaivosta ja se olisi jäänyt maan sisään.
Siitä meni kyllä rahaa eteläafrikalle, tai silloiselle transvaalille. Esimerkiksi timantin löytäjä sai löydöstään 10 000 punnan palkkion. Voit kuvitella millainen raha se on silloin ollut siellä päin maailmaa. Ja kun timantti kuljetettiin pois afrikasta, on sekin maksanut melkoisen omaisuuden, ja ne rahat ovat menneet afrikkalaisille. Montako kirkkoa tai sairaalaa niillä rahoilla on rakennettu? Sitä en tiedä.
Tuo kommentti johon vastasit, oli todella koominen. Juu, ne Afrikan rikkaat ovatkin niin avokätisesti jakaneet kaiken omaisuutensa muille, yksikään diktaattori ei ole siellä koskaan vaikkapa jemmannut miljoonia kehitysapua henkilökohtaiselle tililleen Sveitsiin.
Ja Euroopan ja Pohjois-Amerikan vaurastuminen ensimmäisinä maailmassa johtui tieteellisestä vallankumouksesta, joka mahdollisti teollisen vallankumouksen. Teollinen vallankumous moninkertaisti kansantulon per capita niissä maissa joissa se toteutui. Afrikassa ei tiede, teknologia eikä teollisuus kehittynyt, siksi jäivät köyhiksi. Kyse on ihan kulttuurin vaikutuksesta, sillä ei ole mitään kolonialismin kanssa tekemistä. Tämä on ihan peruskauraa jokaiselle joka on yhtään opiskellut kunnolla yhteiskuntatieteitä, sisältäen taloushistoriaa.
Voi hyvä luoja! Osaatko sinä edes lukea ketjussa edelläolleita viestejä, vai laitatko ihan tuosta vaan höpinää?
Sinä puhut afrikan diktaattoreista, vaikka afrikan tähden löytöaikaan, siellä ei ollut diktaattoreja vallassa. Olette te aivan uskomattomia puupäitä!
Jos te tosiaan haluatte väittää olevanne oikeassa. Seuraavan kerran pelkkien mielipiteiden sijasta, tuokaa oikeaa tietoa!
Aa, että ne aikaisempien vuosisatojen afrikkalaiset olivat kaikki kilttejä hyväntekijöitä? Siellähän ei koskaan historian aikana ole ollut yhtään kunkkua ennen kolonisaatiota vaan kaikki elivät tasa-arvoisessa utopiassa, jakoivat luonnon antimet rauhanomaisesti ja leikkivät ja lauloivat? Kukaan ei orjuuttanut tai riistänyt ketään?
Afrikkalaisten valtioiden keskinäiset pieksäjäiset eivät tähän keskusteluun varsinaisesti kuulu. Mutta en ole väittänyt asian olevan noin. Tietenkin he ovat pieksäneet toisiaan ja muita.
Itseasiassa Afrikassa on ollut hyvinkin korkeita kulttuureita, sekä mm. silkkitien kukoistuksen aikaan erittäin menestyneitä valtioita, jotka ovat sittemmin murentuneet eri syistä. Enkä nyt tarkoita pelkästään jotain Egyptin pyramidien rakentajia mitä yleensä ajatellaan kehittyneeksi kulttuuriksi ja muun afrikan olevan kehittymätöntä, vaan esimerkiksi keskiAfrikassa on ollut valtio, joka on ollut lähes "kokonaan kullattu" (heillä oli historian suurin kultakaivos) ja suurin osan historian kullasta (mm. euroopassa kierrossa olleesta kullasta), onkin tuotu sieltä (en muista mistä valtiosta oli kyse mutta kyseinen kulttuuri on menestynyt jo kauan ennen egyptin pyramideja ja kulta oli heille halpaa, mutta muut kulttuurit maksoivat siitä paljon).
Sen lisäksi afrikkalaiset ovat rakentaneet hyvinkin suuria rakennelmia. Esimerkiksi Beninin muuri on huomattavasti jättimäisempi rakennelma kuin Kiinan muuri, ja esimerkiksi Sudanissa on enemmän pyramideja kuin missään muualla maailmassa ja niitä on siellä tehty ihan tavallisille kansalaisille. Kyseisen Beninin muurin tuhosivat Britit.
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Hauska talvisota peli on jo olemassa tai itseasiassa parikin sellaista:
https://www.lautapeliopas.fi/peliarvostelut/jainen-kuolema-suomen-talvi…
https://muropaketti.com/pelit/peliuutiset/talvisota-lautapeli-on-kiinno…
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Peli nimenomaan kertoo omasta ajastaan ja historiasta JOS sitä tahtoo lähteä tulkitsemaan syväluotaavasti. Ja silloinkin peli ei millään muotoa ole rasistinen, vaan opettavainen. Se opettaa historiasta, jos ottaa koloniasaatio-lähtökohdan mukaan peliin ja pelin tulkintaan. Lapsille tuo on kuitenkin vain peli Monopolin ja muiden pelien joukossa. Monopolissakin ryövätään muilta ihmisiltä rahat jättäen muut pelaajat puille paljaille samanaikaisesti kuin rahat kerääntyvät yhdelle ainoalle pelaajalle - sille jota sitä rahaa muutoinkin on jo eniten. Jos haluaa kaivella ja vääntää, niin aivan kaikissa peleissä on arvelluttavia piirteitä ja aivan kaikkia pelejä pitäisi siitä lähtökohdasta lähtöisin lähteä muokkaamaan ja muuttamaan ”nykyaikaiseen” muotoon. Mutta pelit ovat vain pelejä, eikä Afrikan tähti millään muotoa ihaile koloniasaatiota, sillä pelaaja saa olla minkä värinen ja taustainen tahansa.
Olen ihmiskaupan uhri, loukkaantuisinko minä siitä, että tehtäisiin peli, missä pyritään hyötymään rahallisesti muista ihmisistä tämän ihmisarvon ja vapauden/turvallisuuden kustannuksella? En, olisi pikemminkin hyvä, jos ihmiskaupasta puhuttaisiin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Sinä et kyllä selvästikään ole peliä pelannut. Pelissä ei ole orjia, siinä kuljetellaan kilpaa timanttia Afrikan sisällä ja rosvokin on valkoinen. Pelaajan rotua ei ole määritelty mitenkään. Missä kolonialismi siinä pelissä näkyy kun sitä ei missään mainita?
Miten tuo sinun kirjoituksesi siis liittyy Afrikan tähteen pelinä? En ymmärrä
Kyse on ajasta jota se edustaa. Siitä kuinka Afrikka oli eurooppalaisille lapsille jännä satupaikka kun samaan aikaan maanosassa tapahtui todellisia julmuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Tuota, tunnetko montakin afrikkalaista, jotka kokevat Afrikan tarkoittavan "synkkää sukuhistoriaa" ja "ryövättyä maata"? Kyllähän Afrikan manner on hitosti paljon muutakin kuin tuota! Aika toksista määritellä toisen kokemus toisen puolesta.
Juuri näin. Täällä jauhetaan kamalasta historiasta, kun tosiasiassa siellä eletään kuin missä tahansa. Onnellisia lapsia ja iloisia perheitä. Mutta meidän mielestä siellä kärsitään, muistellaan sortoa ja elämä on väritöntä. Tuo jos mikä on rasismia.
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Vertauksesi talvisotaan on osuva. Suomessa ollaan hyvinkin tarkkoja siitä, miten meille tärkeitä historiallisia tapahtumia, kuten talvi- ja jatkosotaa, saa esittää. Se, että Tuntemattoman sotilaan kolmannessa filmatisoinnissa oli alkuperäisestä romaanista poikkeavia kohtauksia, herätti valtavasti vihaa ja paheksuntaa. Rokka saunoo vaimonsa kanssa! Tällaisesta Linna ei maininnut mitään!
Tästä voisi hyvin saada perspektiiviä siihen, miltä afrikkalaistaustaisesta henkilöstä voi tuntua, kun joku suomalainen teinipoika on kehittellyt lapsellisia stereotypioita toistavan Afrikka-aiheisen lautapelin, ja pelin kansallista merkittävyyttä hehkutetaan 70 vuotta myöhemmin tippa silmässä.
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Jokunen venäläinen vakooja toki kuljeskeli pitkin maata, mutta kyllä viholliselle tehtiin kovaa vastarintaa ja vihollisen "ryöstelijät" olivat ahtaalla: jos perääntyivät, tuli omilta kuolemantuomio. Talvisodan ihmettä on ansaitusti hehkutettu kaikkialla maailmassa. Vertaapa ihan vaikka sotakalustoja ja kaatuneiden määriä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota
Toisekseen, NL oli melkoinen ryysylä tuohon aikaan verrattuna Suomeen, mutta eivät he täältä muuta hakeneet kuin maata.
No onhan se kolonialismi vähän kyseenalanen teema. Mutta suoraan sanottuna täytyy olla idiootti jos ei alkuperäisen version laudassa näe mitään rasistista. Pelin oikeudet omistava yhtiökin tämän huomasi jo pari vuotta sitten ja muutti lautaa ja myös pelissä esiintyviä hahmoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Sinä et kyllä selvästikään ole peliä pelannut. Pelissä ei ole orjia, siinä kuljetellaan kilpaa timanttia Afrikan sisällä ja rosvokin on valkoinen. Pelaajan rotua ei ole määritelty mitenkään. Missä kolonialismi siinä pelissä näkyy kun sitä ei missään mainita?
Miten tuo sinun kirjoituksesi siis liittyy Afrikan tähteen pelinä? En ymmärräKyse on ajasta jota se edustaa. Siitä kuinka Afrikka oli eurooppalaisille lapsille jännä satupaikka kun samaan aikaan maanosassa tapahtui todellisia julmuuksia.
Niin? Niin se oli minullekin jännä satupaikka samalla kun kotona sattui julmuuksia. Julmuuksia sattuu ihan kaikkialla, jopa Suomessa. Kun minä kerroin afrikkalaisille nuorille omasta elämästäni, he olivat hämmästyneitä siitä, miten karua elämä voi olla länsimaissakin, jos sattuu saamaan huonot lähtökohdat. Heillä kun oli se virheellinen käsitys, että elämä on pelkkää onnelaa länsimaissa, eikä mitään pahaa voisi sattua kenellekään. Porukka luuli, että asun palatsissa eivätkä voineet uskoa, kun kerroin asuvani pienemmässä asunnossa, mitä he. Ennakkoluuloja, ennakkoluuloja…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Sinä et kyllä selvästikään ole peliä pelannut. Pelissä ei ole orjia, siinä kuljetellaan kilpaa timanttia Afrikan sisällä ja rosvokin on valkoinen. Pelaajan rotua ei ole määritelty mitenkään. Missä kolonialismi siinä pelissä näkyy kun sitä ei missään mainita?
Miten tuo sinun kirjoituksesi siis liittyy Afrikan tähteen pelinä? En ymmärräKyse on ajasta jota se edustaa. Siitä kuinka Afrikka oli eurooppalaisille lapsille jännä satupaikka kun samaan aikaan maanosassa tapahtui todellisia julmuuksia.
Kuule, Suomessa oli käyty hirvittävä sisällissota ja sitten hyökkäsi ylivoimainen vihollinen. Koko Eurooppa kylpi veressä toisessa maailmansodassa. Joillekin Afrikka oli jopa turvapaikka juuri kyseisen sodan aikana.