Yritän ymmärtää, miksi Afrikan Tähti on rasistinen.
En halua nyt kuulla mitään turhaa, ulkomaalaisvastaista ruikutusta, mutta en myöskään haukkuja siitä, että miten en muka tajua pelin rasistisuutta. En vielä tajua sitä, mutta yritän parhaillaan oppia ymmärtämään.
Tähän mennessä olen havainnut, että pelissä käytetään siirtomaa-aikaisia paikannimiä, ja pelin idea on viedä Afrikan Tähti "turvaan", eli pois afrikkalaisen väestön hallinnasta. Ymmärrän, että nämä ovat aika ikäviä taustatekijöitä, vaikken olekaan täysin varma siitä, onko näistä kumpikaan rasismia.
Siirtomaa-aikaisten paikannimien käyttö voi toisaalta kieliä piittaamattomuudesta maiden itsenäistymistä kohtaan, mutta toisaalta se voi myös olla vain kuvaus historiasta ja siitä, millainen maailma oli siirtomaa-aikana.
Myös Afrikan Tähden "turvaan" vieminen voi kuvata ennakkoasennetta siitä, että afrikkalaiset eivät ole "turvallisia" omistajia arvokkaalle omaisuudelle, mutta toisaalta en tiedä timantin taustoja tässä pelissä. Onko timantti jo louhittu ja hiottu, ja afrikkalaisen omistama? Vai onko timantti vielä piilossa jossain kaivoksessa, ja minun tehtäväni on louhia se esiin hiottavaksi ja myytäväksi? Olenko minä kuriiri, jonka työ on löytää varastettu timantti ja toimittaa se lainmukaiselle omistajalleen? Vai olenko minä pahis rosvo, joka ahneuksissaan varastaa timantin ja haluaa viedä saaliinsa "turvaan" kunniallisilta kansalaisilta ennen kuin he käräyttävät minut?
Entä onko pelissä jotain muuta rasistista sisältöä?
Toivon, että ketjua ei poisteta, koska yritys ymmärtää toisia on antirasistisista teoista suurin.
Kommentit (815)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Hauska talvisota peli on jo olemassa tai itseasiassa parikin sellaista:
https://www.lautapeliopas.fi/peliarvostelut/jainen-kuolema-suomen-talvi…
https://muropaketti.com/pelit/peliuutiset/talvisota-lautapeli-on-kiinno…
Eihän noi olekaan mitään hauskoja lastenpelejä, joissa vähän seikkaillaan eksoottisessa lumisessa metsässä. Pointti ei ollut se, saako vakavista aiheista tehdä pelejä (kyllä saa) vaan se, millä lailla eri kansojen tai mantereiden historiaa kuvataan, kenen näkökulmasta ja millaisia mielikuvia näin pidetään yllä. Minusta aihe on varsin kiinnostava. Lapsille koulussa ja viihteen kautta syötetty Afrikka-kuva on kyllä vuosikymmeniä ollut uskomattoman naiivi ja mustavalkoinen. En nyt siis ole tässä polttamassa mitään peliä roviolla, kunhan pohdiskelen.
Pelaan peliä juuri sen ihanan rasistisuuden vuoksi.
Niin. Miksei ko. peliä ja pelilautaa voi ajatella vain historiallisena heijastumana? Viehättävänä sellaisena, ei inhottavana...
Vierailija kirjoitti:
No onhan se kolonialismi vähän kyseenalanen teema. Mutta suoraan sanottuna täytyy olla idiootti jos ei alkuperäisen version laudassa näe mitään rasistista. Pelin oikeudet omistava yhtiökin tämän huomasi jo pari vuotta sitten ja muutti lautaa ja myös pelissä esiintyviä hahmoja.
Juhlalähetuksessä Martinexin johtaja kylläkin kehuskeli laudan kuvituksen olevan edelleen sama kuin 70 vuotta sitten.
En ole ikinä ennen kuullutkaan sanaa kolonianismi ennen tätä ihme skeidahuuhaata mikä on nyt nostettu esille. Eivät lapset ajattele asioita noin vaikeasti, eikä kyllä suuri osa aikuisistakaan, jotka tuota lautapeliä pelaavat. Pääasiassa on pelaamisessa ja yhdessä tekemisessä.
Tämä aika on olevinaan niin tajuttoman valaistunut kaikesta, että riittää kun joku kertoo että tässä pelissä haisee kolonialismi ja sitä ei nykypäivänä olisi suotavaa nostaa ylös. Joten kuopataan peli, ettei siitä vain tartu pelaajiin ikäviä ilmiöitä. Herran pieksut - sanon minä. Ollaan enemmän lasten kaltaisia, leikitään ja pelataan ja unohdetaan poliittiset ja seksuaalisävytteiset nykyilmiöt. Jookos?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Sinä et kyllä selvästikään ole peliä pelannut. Pelissä ei ole orjia, siinä kuljetellaan kilpaa timanttia Afrikan sisällä ja rosvokin on valkoinen. Pelaajan rotua ei ole määritelty mitenkään. Missä kolonialismi siinä pelissä näkyy kun sitä ei missään mainita?
Miten tuo sinun kirjoituksesi siis liittyy Afrikan tähteen pelinä? En ymmärräKyse on ajasta jota se edustaa. Siitä kuinka Afrikka oli eurooppalaisille lapsille jännä satupaikka kun samaan aikaan maanosassa tapahtui todellisia julmuuksia.
Eli 1950-luvun Afrikka ei saa näkyä missään? Edes 1950--luvulla tehdyssä pelissä, missä ei käsitellä ajan ongelmia Afrikassa, vaan etsitään timantteja.
Suo en sorto vuosistakaan ei tuon logiikan mukaan saa puhua tai ainakaan ne eivät saa näkyä.
Siis ketä tuommoinen peittely auttaa?
Pitääkö historiasta lakata puhumasta, koska historiassa on ollut rasismia ja sortoa? Pitääkö siis rasismistakin olla puhumatta, koska se on rasismia ja sortoa? Mitä helvettiä ihmiset? Eikö historiaa nimenomaan opeteta ja lueta sen takia, että siitä olisi tarkoitus oppiakin jotain? Vai vedetäänkö laput silmille ja tupot korviin ja lauletaan vaan tiivitaavia? Vai onko sekin rasistista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Vertauksesi talvisotaan on osuva. Suomessa ollaan hyvinkin tarkkoja siitä, miten meille tärkeitä historiallisia tapahtumia, kuten talvi- ja jatkosotaa, saa esittää. Se, että Tuntemattoman sotilaan kolmannessa filmatisoinnissa oli alkuperäisestä romaanista poikkeavia kohtauksia, herätti valtavasti vihaa ja paheksuntaa. Rokka saunoo vaimonsa kanssa! Tällaisesta Linna ei maininnut mitään!
Nyt menee jo tosi sekavaksi. Ei kai se Linnan Tuntematon sotilas ole alun perinkään ollut mikään ainoa, oikea, kattava, tieteellisesti punnittu historiankirjoitus talvisodasta? Eivätkä elokuvaa arvostelleet ole ajatelleet, että elokuva uskollisena alkutekstille olisi ollut mikään virallinen versio kaikesta siitä, mitä tapahtui? Ihan vain tiedoksi, että talvisotaa tutkitaan edelleen ja siitä esitetään monenlaisia näkökulmia. Taiteelliset esitykset (romaanit, elokuvat jne.) ovat asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
No onhan se kolonialismi vähän kyseenalanen teema. Mutta suoraan sanottuna täytyy olla idiootti jos ei alkuperäisen version laudassa näe mitään rasistista. Pelin oikeudet omistava yhtiökin tämän huomasi jo pari vuotta sitten ja muutti lautaa ja myös pelissä esiintyviä hahmoja.
Mikä siinä on rasistista, arvaatko?
Afrikassa asuu tummia ihmisiä ja perinteinen asumismuoto tietyillä seuduilla on ollut savimaja ja on edelleen. Onko näiden faktojen mainitseminen rasismia?
Ei tuo Afrikka lapsille mitenkään rikkaana ja ruusuisena satumaana esittäydy. Kuinka monelle on lapsena opetettu että lautanen tulisi syödä tyhjäksi ilman kitinää? Kun on ne nälkäänäkevät afrikkaiset...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Hauska talvisota peli on jo olemassa tai itseasiassa parikin sellaista:
https://www.lautapeliopas.fi/peliarvostelut/jainen-kuolema-suomen-talvi…
https://muropaketti.com/pelit/peliuutiset/talvisota-lautapeli-on-kiinno…
Eihän noi olekaan mitään hauskoja lastenpelejä, joissa vähän seikkaillaan eksoottisessa lumisessa metsässä. Pointti ei ollut se, saako vakavista aiheista tehdä pelejä (kyllä saa) vaan se, millä lailla eri kansojen tai mantereiden historiaa kuvataan, kenen näkökulmasta ja millaisia mielikuvia näin pidetään yllä. Minusta aihe on varsin kiinnostava. Lapsille koulussa ja viihteen kautta syötetty Afrikka-kuva on kyllä vuosikymmeniä ollut uskomattoman naiivi ja mustavalkoinen. En nyt siis ole tässä polttamassa mitään peliä roviolla, kunhan pohdiskelen.
Ja samalla tavalla afrikkalaisille lapsille syötetty mielikuva länsimaista ja Amerikasta on naiivi. Ennakkoluuloja on puolin ja toisin. Amerikkaa pidetään ihan tosissaan onnelana ja kuvitellaan, että koko elämä muuttuu ja auto olisi V8 moottorilla varusteltu, jos vain sinne Amerikkaan pääsisi, koska siellä kaikki on kaikille mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.
Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...
Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?
Eikö suomalaiset olisi vain otettuja tälläisestä huomiosta? Kaikki haluaisivat kyseisen pelin ja siitä tulisi vuoden somehitti. Minua ainakin vain huvittaisi tuollainen peli. Suomalaiset ovat muuten melkoisen sorrettu kansa itsekin, joten kellään ei ole mitään asiaa syyttää Suomea kolonialismista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan se kolonialismi vähän kyseenalanen teema. Mutta suoraan sanottuna täytyy olla idiootti jos ei alkuperäisen version laudassa näe mitään rasistista. Pelin oikeudet omistava yhtiökin tämän huomasi jo pari vuotta sitten ja muutti lautaa ja myös pelissä esiintyviä hahmoja.
Juhlalähetuksessä Martinexin johtaja kylläkin kehuskeli laudan kuvituksen olevan edelleen sama kuin 70 vuotta sitten.
So what? Kielletään jotain, niin kaikki haluavat katsoa, mitä on kielletty. Voit olla itse katsomatta, mutta toisia et voi estää. Sitä paitsi Afrikan tähti nyt vain sattuu olemaan osa meidän kulttuuriamme, joten pelit eivät katoa kodeista minnekään, jollei kotirauhan suojaa alenneta voimakkaasti. Woket varmaan tykkäisivät käydä penkomassa ihmisten koteja ja etsimässä vääränlaista materiaalia. Sellaisesta on moni suomalainenkin saanut osansa, kun on aikoinaan lähtenyt idän ihmemaahan parempaa elämää etsimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Hauska talvisota peli on jo olemassa tai itseasiassa parikin sellaista:
https://www.lautapeliopas.fi/peliarvostelut/jainen-kuolema-suomen-talvi…
https://muropaketti.com/pelit/peliuutiset/talvisota-lautapeli-on-kiinno…
Eihän noi olekaan mitään hauskoja lastenpelejä, joissa vähän seikkaillaan eksoottisessa lumisessa metsässä. Pointti ei ollut se, saako vakavista aiheista tehdä pelejä (kyllä saa) vaan se, millä lailla eri kansojen tai mantereiden historiaa kuvataan, kenen näkökulmasta ja millaisia mielikuvia näin pidetään yllä. Minusta aihe on varsin kiinnostava. Lapsille koulussa ja viihteen kautta syötetty Afrikka-kuva on kyllä vuosikymmeniä ollut uskomattoman naiivi ja mustavalkoinen. En nyt siis ole tässä polttamassa mitään peliä roviolla, kunhan pohdiskelen.
Kuva on ollut turhan romantisoitu. Onhan siellä toki myös vaurautta ja keskiluokkaa, mutta niin on myös valtavasti sairauksia ja köyhyyttä, orjuutta, väkivaltaa ja sotia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Sinä et kyllä selvästikään ole peliä pelannut. Pelissä ei ole orjia, siinä kuljetellaan kilpaa timanttia Afrikan sisällä ja rosvokin on valkoinen. Pelaajan rotua ei ole määritelty mitenkään. Missä kolonialismi siinä pelissä näkyy kun sitä ei missään mainita?
Miten tuo sinun kirjoituksesi siis liittyy Afrikan tähteen pelinä? En ymmärräKyse on ajasta jota se edustaa. Siitä kuinka Afrikka oli eurooppalaisille lapsille jännä satupaikka kun samaan aikaan maanosassa tapahtui todellisia julmuuksia.
Eli 1950-luvun Afrikka ei saa näkyä missään? Edes 1950--luvulla tehdyssä pelissä, missä ei käsitellä ajan ongelmia Afrikassa, vaan etsitään timantteja.
Suo en sorto vuosistakaan ei tuon logiikan mukaan saa puhua tai ainakaan ne eivät saa näkyä.
Siis ketä tuommoinen peittely auttaa?
No kun se ei kuvaa "1950-luvun Afrikkaa", vaan jonkun suomalaisen fantasiaa 1950-luvun Afrikasta.
Voisihan toki sortovuosistakin tehdä romantisoidun pelin venäläisnäkökulmasta, mutta en usko että se herättäisi Suomessa liiemmin ihastusta.
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen vanhaan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Tuskinpa yksikään lapsi näkee Afrikan pelin perusteella kuvaamallasi tavalla, vaan keskittyy ainoastaan hauskaan peliin.
Selkein mitä pelistä voi oppia, on Afrikan mantereen muoto sekä kaupungit ja se, että siellä on suomalaisittain eksoottisia eläimiä kuten norsuja ja kirahveja.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo Afrikka lapsille mitenkään rikkaana ja ruusuisena satumaana esittäydy. Kuinka monelle on lapsena opetettu että lautanen tulisi syödä tyhjäksi ilman kitinää? Kun on ne nälkäänäkevät afrikkaiset...
Ja parhaaseen katseluaikaan tulee nälkäpäiväkeräyksiä televisiosta, jossa kerrotaan lapsityövoimasta ja siitä miten lapset menehtyvät nälkään ja puhtaan veden puutteeseen. Nytkin on mainoksia rahakeräyksistä tytöille, jotta tytöt pääsisivät kouluun, koska koulutus on paras tapa vaikuttaa ihmisten ja kansakuntien tulevaisuuteen. Pitäisikö nämä mainokset ja keräykset lopettaa rasistisina? Lapset saavat väärän kuvan maailmasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan se kolonialismi vähän kyseenalanen teema. Mutta suoraan sanottuna täytyy olla idiootti jos ei alkuperäisen version laudassa näe mitään rasistista. Pelin oikeudet omistava yhtiökin tämän huomasi jo pari vuotta sitten ja muutti lautaa ja myös pelissä esiintyviä hahmoja.
Mikä siinä on rasistista, arvaatko?
Afrikassa asuu tummia ihmisiä ja perinteinen asumismuoto tietyillä seuduilla on ollut savimaja ja on edelleen. Onko näiden faktojen mainitseminen rasismia?
*avaatko piti kirjoittaa

Minäkin olen vieraillut näissä savimajoissa, vuonna 2017. Olisiko minun pitänyt kertoa paikallisille, että tämä on rasistista ja heidän pitää muuttaa kaupunkeihin ja kerrostaloihin, koska heidän elämäntapansa on väärä ja rasistinen?
Somaliasta Suomeen pa ko laisena tullut Jama Jama ei ymmärrä Af rikan tähti -keskustelua: ”Ihan älytöntä”